Geant4 Hadronic Cascade Models and CMS Data Analysis : Computational Challenges in the LHC era

This work belongs to the field of computational high-energy physics (HEP). The key methods used in this thesis work to meet the challenges raised by the Large Hadron Collider (LHC) era experiments are object-orientation with software engineering, Monte Carlo simulation, the computer technology of clusters, and artificial neural networks. The first aspect discussed is the development of hadronic cascade models, used for the accurate simulation of medium-energy hadron-nucleus reactions, up to 10 GeV. These models are typically needed in hadronic calorimeter studies and in the estimation of radiation backgrounds. Various applications outside HEP include the medical field (such as hadron treatment simulations), space science (satellite shielding), and nuclear physics (spallation studies). Validation results are presented for several significant improvements released in Geant4 simulation tool, and the significance of the new models for computing in the Large Hadron Collider era is estimated. In particular, we estimate the ability of the Bertini cascade to simulate Compact Muon Solenoid (CMS) hadron calorimeter HCAL. LHC test beam activity has a tightly coupled cycle of simulation-to-data analysis. Typically, a Geant4 computer experiment is used to understand test beam measurements. Thus an another aspect of this thesis is a description of studies related to developing new CMS H2 test beam data analysis tools and performing data analysis on the basis of CMS Monte Carlo events. These events have been simulated in detail using Geant4 physics models, full CMS detector description, and event reconstruction. Using the ROOT data analysis framework we have developed an offline ANN-based approach to tag b-jets associated with heavy neutral Higgs particles, and we show that this kind of NN methodology can be successfully used to separate the Higgs signal from the background in the CMS experiment.

Toiminta, valta ja kokemus organisaation muutoksessa : Tutkimus kolmesta suuryrityksestä

Action, Power and Experience in Organizational Change - A Study of Three Major Corporations This study explores change management and resistance to change as social activities and power displays through worker experiences in three major Finnish corporations. Two important sensitizing concepts were applied. Firstly, Richard Sennett's perspective on work in the new form of capitalism, and its shortcomings - the lack of commitment and freedom accompanied by the disruption to lifelong career planning and the feeling of job insecurity - offered a fruitful starting point for a critical study. Secondly, Michel Foucault's classical concept of power, treated as anecdotal, interactive and nonmeasurable, provided tools for analyzing change-enabling and resisting acts. The study bridges the gap between management and social sciences. The former have usually concentrated on leadership issues, best practices and goal attainment, while the latter have covered worker experiences, power relations and political conflicts. The study was motivated by three research questions. Firstly, why people resist or support changes in their work, work environment or organization, and the kind of analyses these behavioural choices are based on. Secondly, the kind of practical forms which support for, and resistance to change take, and how people choose the different ways of acting. Thirdly, how the people involved experience and describe their own subject position and actions in changing environments. The examination focuses on practical interpretations and action descriptions given by the members of three major Finnish business organizations. The empirical data was collected during a two-year period in the Finnish Post Corporation, the Finnish branch of Vattenfal Group, one of the leading European energy companies, and the Mehiläinen Group, the leading private medical service provider in Finland. It includes 154 non-structured thematic interviews and 309 biographies concentrating on personal experiences of change. All positions and organizational levels were represented. The analysis was conducted using the grounded theory method introduced by Straus and Corbin in three sequential phases, including open, axial and selective coding processes. As a result, there is a hierarchical structure of categories, which is summarized in the process model of change behaviour patterns. Key ingredients are past experiences and future expectations which lead to different change relations and behavioural roles. Ultimately, they contribute to strategic and tactical choices realized as both public and hidden forms of action. The same forms of action can be used in both supporting and resisting change, and there are no specific dividing lines either between employer and employee roles or between different hierarchical positions. In general, however, it is possible to conclude that strategic choices lead more often to public forms of action, whereas tactical choices result in hidden forms. The primary goal of the study was to provide knowledge which has practical applications in everyday business life, HR and change management. The results, therefore, are highly applicable to other organizations as well as to less change-dominated situations, whenever power relations and conflicting interests are present. A sociological thesis on classical business management issues can be of considerable value in revealing the crucial social processes behind behavioural patterns. Keywords: change management, organizational development, organizational resistance, resistance to change, change management, labor relations, organization, leadership

Sairaanhoitajat työn imussa? Palkkatyön sisällön ja kulttuuristen lähtökohtien tasapainossa

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä saa pitkän työuran tehneet sairaanhoitajat innostumaan työstään. Taustalla on yhteiskunnallinen tilanne, jossa työelämän vetovoimaisuuden lisääminen ja ikääntyvien työntekijöiden työssä jaksaminen ovat keskeisiä poliittisia tavoitteita. Aihetta lähestytään positiivisesta psykologiasta lähtöisin olevan työn imun käsitteen avulla. Se on määritelty pysyväksi, ”myönteiseksi, tunne- ja motivaatiotäyttymyksen tilaksi, jota luonnehtivat tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen työhön” (Hakanen 2009a, 9). Tutkimuksessa kysytään, voidaanko työn imua ymmärtää myös sosiologisesta näkökulmasta. Oletuksena on, että käsitteen taustalla on muutakin kuin psykologisesta perinteestä käsin jäsentyvää vaihtelua. Empiirisen aineiston muodostavan 11 sairaanhoitajan koko työuraa ja nykyistä työtä koskevat tiettyihin teemoihin ankkuroidut syvähaastattelut. Otosta poimittaessa on etsitty sellaisia haastateltavia, jotka kokevat kantavansa työn imua. Aineiston analyysitapana on käytetty matriisin avulla sovellettua kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Työn imua hahmotetaan analyysissä henkilöhistoriallisten haastatteluiden – menneen, nykyisen ja tulevan – kautta. Pyrkimyksenä on etsiä tarinoita mahdollisesti yhdistävää kulttuurista muotoa ja ymmärtää, mihin se perustuu. Analyysin nojalla vastuurationaalisuuden käsite (esim. Korvajärvi 1986) näyttäisi jäsentävän osan haastateltavien suhteesta työhönsä. Avain työn imun löytymiseen näissä tarinoissa on kuitenkin se, kuinka haastateltavilla on ollut henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kykyä ratkaista ongelmia työuransa aikana ja nykyisessä työssään. Tämä havainto tulkitaan Max Weberin (1922, 1980) käsitteiden – arvorationaalisen ja päämäärärationaalisen toiminnan väliseen suhteen – avulla. Tulokseksi syntyy oletus siitä, että analyysin kohteena olevissa tarinoissa on kyse yhteisestä kulttuurisesta tarinasta siitä, millainen on hyvä ihminen, miten hyvä ihminen toteuttaa itseään työssä ja miten hän tekee työtään: tarmokkaasti, omistautuen ja uppoutuen. Henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kyky ratkaista ongelmia nojaa sairaanhoitajien erityiseen eetokseen, kutsumustyöhön ja hoivan moraaliin tavalla, joka on rakenteellisesti yhtäläinen protestanttisuutta leimaavan yksilöllisen jumalasuhteen kanssa. Lisäksi analyysin perusteella esitetään, että työn imun edellytys on arvorationaalisen eetoksen lisäksi oikeanlainen, riittävät työn voimavarat sisältävä ympäristö, jossa hoitotyön keskeiset palkinnot on mahdollista saavuttaa. Tällöin palkkatyön sisältö kohtaa kulttuuriset lähtökohdat, ja tulos näkyy työn imuna. Keskeisimmät taustoittavat lähteet ovat Henriksson, Lea & Wrede, Sirpa (toim.) (2004a). Hyvinvointityön ammatit ja Hakanen, Jari (2009a). Työn imun arviointimenetelmä (Utrecht Work Engagement Scale). Sosiologisen tulkinnan kannalta tärkein teoreettinen lähde on Weber, Max (1980): Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki.

Koulun kestävän kehityksen työn merkitys kiinteistön jätehuollossa Case: Helsingin peruskoulujen jätekustannukset ja -määrät

Koulujen kestävän kehityksen työllä tarkoitetaan ekologiseen, taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen pohjautuvaa ympäristökasvatusta. Helsingissä peruskoulujen kestävän kehityksen työvälineet (ympäristökartoitukset ja – ohjelmat) ovat perustuneet koulujen ympäristöasioiden suunnitteluun, opetussuunnitelmien toteutumiseen ja ylläpitotoimintoihin, kuten jätehuoltoon. Opetusvirasto käytti vuosina 2005 ja 2009 ympäristötoiminnan arvioinnissa ympäristötasokuvauksia 1-3, joista arvosana 3 kuvaa ympäristöasioissa edistyneintä koulua. Tutkielman tavoitteena on tutkia ympäristötoiminnan tasojen perusteella ryhmiteltyjen peruskoulujen välisiä eroja jätekustannuksissa ja – määrissä (euroa/henkilö ja kg/henkilö) ja löytää mahdollisesti eroihin vaikuttavia tekijöitä. Tutkielman toimeksiantajana on 4V-Välitä, vaikuta, viihdy, voi hyvin – hanke, jonka yhtenä toiminnan osa-alueena on koulujen kestävän kehityksen työ. Tuloksista tullaan johtamaan tietoa Opetusviraston sekä muiden tahojen, kuten HSY:n ja Palmian ympäristötyöhön sekä Kiinteistöviraston Tilakeskuksen hallinnassa olevien koulukiinteistöjen jätehuollon kehittämiseen. Tutkimusaineistoina käytettiin Helsingin peruskoulujen vuoden 2009 jätekustannuksia ja tutkielman yhteydessä kerätyn jäteseurannan tuloksia vuodelta 2010. Jätekustannus- ja jätemääräaineistot yhdistettiin vuoden 2009 ympäristötoiminnan tasoluokitusten perusteella otokseksi (n=64). Lopullinen jätekustannus- ja jätemääräanalyysi tehtiin 29 koulun otoksella, josta oli rajattu pois kiinteistöt, joilla on koulun toiminnan lisäksi muita käyttötarkoituksia. Analyysiin sisällytettiin myös tarkempi tarkastelu koulujen seka- ja biojätejakeiden kustannuksista ja määristä. Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että eri ympäristötasoisten peruskoulujen välillä on huomattavia euro- ja kilomääräisiä eroja henkilöä kohden lasketuissa jätekustannuksissa ja –määrissä. Kokonaisjätemäärässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta tarkasteluvuosien välillä, mutta lajittelu näyttäisi kuitenkin tehostuneen. Tulosten perusteella ympäristöasioissa edistyneiden tason 3 koulujen keskimääräiset sekajätemäärät ja -kustannukset olivat pienimmät tasojen 1 ja 2 kouluihin verrattuna. Biojätemäärät ja –kustannukset olivat suurimmat tason 2 kouluissa. Jätekustannuksiin ja – määriin näyttäisivät vaikuttavan jäteastioiden määrien, kokojen ja tyhjennysrytmien optimointi sekä jäteastioiden täyttöasteet. Peruskoulujen tulisi keskittyä kestävän kehityksen työn avulla jätteiden synnyn ehkäisyyn ja vähentämiseen, jotta jätekustannuksetkin vähentyisivät jätehuollon kehittämistoimenpiteiden seurauksena.

Viilin varahapatteen kehittäminen

Kirjallisuuskatsauksessa käsiteltiin viiliä hapanmaitotuotteena, viilin arviointimenetelmiä sekä viilihapatteissa käytettyjen hapatekantojen vaikutuksia maidossa ja niiden vuorovaikutuksia toisiinsa. Lisäksi pohdittiin viilihapatteiden bakteriofaageja, niiden ehkäisyä sekä solunsisäisiä että -ulkoisia faagiresistenssimekanismeja. Kokeellisessa osassa tutkittiin, onko nykyisten tuotantohapatteiden koostaminen yksittäiskannoista mahdollista, sekä koostettiin uusista Lactococcus lactis ssp. cremoris -kannoista varahapate. Hapatteiden käyttökelpoisuutta tutkittiin rakennemittauksin ja aistinvaraisin menetelmin. Varahapatteen faagikestävyyttä testattiin valmistamalla viiliä ja infektoimalla viilit faaginäytteillä. Hapatekannat viljeltiin fermentorissa, konsentroitiin sentrifugoimalla ja pakastettiin –75 °C:ssa. Hapatteet koostettiin noin 1 päivä ennen viilin valmistusta. Viilit arvioitiin aistinvaraisesti 3–6 hengen ryhmässä ja viileille tehtiin rakennemittaukset (kiinteys, sakeus ja koossapysyvyys) sekä kemialliset analyysit. Aistinvaraisen arvioinnin tulokset käsiteltiin tilastollisesti ja tulosten perusteella tehtiin uudet kantakombinaatiot ja viilit. Tuotantohapatekannoilla valmistetut viilit arvioitiin kolmitestillä (n = 10–11) ja uusilla kannoilla valmistetut viilit arvioitiin profiilitestillä (n = 8). Lisäksi viileille tehtiin rakennemittaukset ja kemialliset analyysit. Varahapatekoosteilla valmistettujen viilien pH laski 4,5:een faagin läsnäollessa 0–10 tunnin viiveellä verrattuna faagivapaisiin viileihin, kun taas tuotantohapatteet eivät hapantuneet faagin läsnäollessa. Aromintuottajat eivät kasvaneet viileissä kunnolla, kun hapate koostettiin yksittäiskannoista. Kolmitestissä ei erotettu nykyisillä tuotantohapatteilla valmistettua viiliä yksittäin koostetusta hapatteesta, eli hapatteita on mahdollista koostaa yksittäiskannoista. Varahapatteilla koostetut viilit poikkesivat profiilitestissä tuotantohapatteella koostetusta viilistä ulkonäkö- ja rakenneominaisuuksiltaan. Makuominaisuuksien suhteen ei viilien välille saatu eroa.

Myyttisestä sankarirehtorista opistoäidiksi ja manageriksi : Sukupuolen näkökulma kansalais- ja työväenopiston johtajuuteen

Kansansivistystä legitimoiva ja ylläpitävä ajattelu oli kertomusta myyttisistä sankarirehtoreista, jota voisi kutsua myös suomalaisen kansansivistyksen suureksi kertomukseksi. Tutkimusongelmana oli, kuinka kansansivistyksen suuri kertomus rakentui sukupuolen näkökulmasta kansan, sivistyksen ja vapauden käsitteiden tulkinnoissa. Tavoitteena oli jäljittää kansansivistyksen kadonneita naisia. Aineisto koostui eri kirjoittajien 1800-luvun lopulla ja 1900-luvulla laatimista kulttuurihistoriallisista teksteistä, joita metodologisesti tulkittiin sukupuolisensitiivisesti tiheällä otteella. Kansalais- ja työväenopiston rehtorin työ vuonna 2005 muodostui osaksi kansansivistyksen suurta kertomusta. Empiirinen aineisto koostui valtakunnallisesta, sähköisesti toteutetusta rehtorikyselystä (N=79), jota analysoitiin diskursiivisella lähestymistavalla sukupuolisensitiivisesti. Tutkimusongelmat olivat: Miksi kansalais- ja työväenopiston rehtoriksi hakeudutaan? Kuinka sukupuoli tulee esiin rehtorin työssä? Millaista on rehtorin työn arki? Suomalainen kansansivistystraditio kategorisoi naisen yksityiseen ja miehen julkiseen. Kansalais- ja työväenopistoista muotoiltiin sukupuolittuneita kansansivistysinstituutioita, joiden maskuliinisen johtajuuden ympärille rakentui sankarirehtorimyytti. Naisten tulo opistojen johtajattariksi liittyi osaksi naisten yleistä ammatillista kehitystä. Sivistettävälle naiselle rakentui paikka 1900-luvun vaihteesta äitikansalaisten yleissivistettävänä kollektiivina, myöhemmin työläisnaisten kollektiivina ja 1960-luvulta lähtien ammatillisena työvoimaresurssina. 2000-luvulla kansan käsite korvautui vapailla yksilökansalaisilla ja sivistysideologinen vapaus kääntyi uusliberalismin yksilön vapaaksi mahdollisuudeksi kehittää itseään vapaa-ajalla. Sivistys käsitteenä loittoni ja sen korvasivat oppiminen ja viihtyminen. Rehtoriksi hakeutumisen taustalla vaikuttivat edelleen kansansivistysideologiset arvot, jotka naiselle merkitsivät yhteiskunnallisen äitiyden velvoitetta hoitaa reproduktiivista tehtäväänsä ahkerana ja uutterana opistoäitinä. Uusliberalistiset arvot muuttivat naisen rehtorina kansallista ja taloudellista arvoa tuottavaksi palkkatyöäidiksi ja manageriksi. Sekä naiseen että mieheen rehtorina liitettiin stereotyyppisiä sukupuolirooleihin sidottuja ominaisuuksia. Naisen ja miehen paikat työyhteisössä määrittyivät modernin yhteiskuntasopimuksen seksuaalisen sopimuksen mukaisesti. Rehtorit työskentelivät moniosaavina jokapaikanhöylinä keskellä valtakunnallista opistoreformia. Rehtorin ammatillinen kuva jäsentyi monimuotoisesti reformistiksi, konformistiksi ja konservatiiviksi. Asiasanat: vapaa sivistystyö, kansansivistys, rehtorit, sukupuolentutkimus, kansalaisopistot, työväenopistot, diskurssianalyysi

Kuntien palvelutuotannon kehittäminen kustannushallinnan avulla Etelä-Pohjanmaalla

Tutkimusten mukaan kuntien palvelujen kustannuksissa on huomattavia eroja. Palvelujen kustannukset ja kustannuserot syntyvät prosessissa, jossa kuntalaiset käyttävät palveluja, joita kunnan palvelutuotannosta vastaavat yksiköt tarjoavat. Kunnan palvelutuotannon ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi tarvitaan riittävät taloudelliset resurssit. Maamme kunnissa parhaillaan meneillään olevan Paras-hankkeen puitteissa pyritään monin eri tavoin vahvistamaan kuntien kykyä tuottaa tai järjestää palvelut. Osana tähän sisältyy palvelurakenteiden uudistaminen, kunnan talouden perustan vahvistaminen ja talouden tasapainottaminen. Talouden tasapainottamisessa ja palvelujen kehittämisessä tarvitaan aiempaa täsmällisempää tietoa palvelujen kustannusrakenteesta ja konkreettisista tekijöistä, jotka aiheuttavat eroja kustannuksiin. Kuntien kannalta on erittäin tärkeää, että ne kykenevät aiempaa paremmin arvioimaan omien palvelujensa kustannuksia ja kohdentamaan mahdolliset toimenpiteet toiminnan ja talouden sopeuttamiseksi ja palvelurakenteen uudistamiseksi oikeisiin kohteisiin sekä kehittämään siten palvelutuotan-toaan. Tähän haasteeseen esillä olevassa projektissa pyritään vastaamaan. Projektin kohteena olevat palvelut ovat lasten päivähoito, perusopetus ja perusterveydenhuolto. Kohdekuntina ovat Alavus, Jalasjärvi, Kauhajoki, Kuortane ja Lappajärvi. Kun Alavuden ja Kuortaneen perusterveydenhuollon palvelut tuottaa Kuusiokuntien Terveyskuntayhtymä ja Lappajärven perusterveydenhuollon palvelut Kuntayhtymä Kaksineuvoinen, projekti sivuaa myös mainittujen kuntayhtymien palveluja. Projektin aineistona on käytetty pääosin tilastokeskuksen tilastoja, kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilastoja sekä kuntien omia tilinpäätöstietoja vuodelta 2007. Kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömäärää koskevat tiedot on saatu suoraan kunnista ja kuntayhtymistä. Rahoituksesta ovat vastanneet Etelä-Pohjanmaan Liitto, Alavuden, Jalasjärven, Kauhajoen, Kuortaneen ja Lappajärven kunnat sekä Ruralia-instituutin Seinäjoen yksikkö.

Luonto- ja maisemapalvelujen nykytila

Luonto- ja maisemapalveluiden tarve kasvaa Luonnon monipuolinen käyttö ja samalla huoli luonnon monimuotoisuuden säilymisestä on lisääntynyt. Umpeenkasvu uhkaa maaseudun maatalouskäytöstä poisjääneitä peltoalueita ja järvien rantojen perinnemaisemia. Hoidetulla maisemalla ja luonnolla virkistyspalveluineen on suuri merkitys maaseudun viihtyisyydelle, vetovoimaisuudelle ja elinkeinoille, erityisesti matkailulle. Suomi on lisäksi sitoutunut kansallisesti ja kansainvälisesti muun muassa biologisen monimuotoisuuden turvaamiseen sekä perinnemaisemien säilyttämiseen. Myös vesien osalta tavoitellaan pinta- ja pohjavesien hyvää tilaa. Luonnon ja maiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluja tarjoava yrittäjyys tuo uusia ratkaisuja alan tarpeisiin ja samalla lisää pää- ja sivutoimisia elinkeinomahdollisuuksia maaseudulle. Maaseutuyrittäjillä on usein hoitotöihin liittyvää osaamista ja koneita. Lisäksi yrityksillä on tarvetta monipuolistaa palvelujaan, jotta ne voisivat vahvistaa toimintansa ympärivuotisuutta. Julkisten palvelujen ja rahoituksen arvioidaan pysyvän suunnilleen nykytasollaan, mutta yksityisellä rahoituksella toteutettavien töiden osuuden odotetaan kasvavan. Ympäristöstä huolehtiminen ja erilaisiin luonnon- ja maisemanhoidon projekteihin osallistuminen ovat osa yritysten yhteiskuntavastuullisuutta. Myös ikääntyneet, kaupungistuneet tai omaa vapaa-aikaansa arvostavat ihmiset ja kotitaloudet ovat lähitulevaisuudessa nykyistä enemmän kiinnostuneita ostamaan luonto- ja maisemapalveluita. Monipuolista työtä ja palvelutoimintaa luonnon ja maiseman parissa Luonto- ja maisemapalveluilla tarkoitetaan luonnon ja kulttuurimaiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluita. Suojelu- ja monimuotoisuuskohteiden hoidon lisäksi palveluilla on merkitystä maisemanhoidossa, kulttuurikohteiden vaalimisessa, luonnon virkistyskäytössä ja luontomatkailussa. Luonto- ja maisemapalvelut voidaan jakaa luonnonhoitopalveluihin, maisemanhoitopalveluihin ja luonnon käyttöön liittyviin palveluihin. Luonnonhoitopalveluihin kuuluvat lähinnä perinnebiotooppien ja rakennettujen perinnemaisemien kunnostus- ja hoitotyöt, metsien ja soiden luonnonhoitotyöt, vesistöjen ja kalakantojen hoitotyöt, vesiensuojelutyöt sekä rantojen ja rantaniittyjen raivaustyöt, niitto ja laidunnus. Maisemanhoitopalveluihin kuuluvat muun muassa kuntien ja taajamien viheralueiden hoitotyöt, liikenneympäristöjen viheralueiden hoito, ranta-alueiden siivous ja näkymien avaaminen sekä maisemointityöt. Luonnon käyttöön liittyviä palveluja ovat muun muassa retkeily- ja virkistyskohteiden työt, liikuntapaikkojen perustaminen ja hoito, tieisännöinti ja yksityisteiden kunnossapitotyöt, kiinteistöjen ja tonttien huolto- ja kunnostustyöt, sähkölinjojen raivaus, puunkorjuu erityiskohteilla, energiapuun ja luonnonmateriaalien keruu sekä riistanhoitotyöt. Yrityspalveluiden kysyntä kasvussa Luonto- ja maisemapalveluita ostavia asiakkaita ovat pääasiassa kunnat ja seurakunnat, tiehallinto ja tiekunnat, voimayhtiöt, alueelliset ympäristökeskukset, Museovirasto, Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset, maanviljelijät ja metsänomistajat, yritykset, kyläyhdistykset ja muut maaseudun yhdistykset, yksityiset ihmiset sekä hankkeet. Palveluita tarjoavat luonto- ja maisemapalveluyritysten lisäksi muun muassa julkiset palvelun tuottajat kuten kunnat, alueelliset ympäristökeskukset ja Museovirasto sekä Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset ja muut yhdistykset. Kuntien tehtäviin ja palveluihin sisältyvät ympäristönhoitotyöt sekä liikunta- ja vapaa-ajanpalvelut toteutetaan joko kuntien omana työnä tai ostamalla palveluja muilta palvelujen tuottajilta. Kustannussäästöjen takia tehtävä toiminnan ulkoistaminen lisää ammattitaitoisten palveluiden kysyntää. Tiehallinto tiepiireineen toimii liikenneympäristöjen hoidossa tilaajavirastona, jolla ei ole itsellään käytännön hoitotöihin kalustoa eikä työntekijöitä. Alueurakkakokonaisuuksille ostetaan urakoitsijalta sovitut laatuvaatimukset ja toimintaohjeet täyttävä teiden palvelutaso, jonka täyttämiseen liittyvistä laatuvaatimuksista urakoitsijalla on oltava selvitys. Urakkakoon kasvamisesta huolimatta maaseutuyrittäjillä on toimintaansa ja yhteistyötään kehittämällä mahdollisuuksia osallistua kokonaisurakoiden sekä mahdollisten erillisurakoiden toteutukseen. Palvelutehtäviä on myös yksityisteiden isännöinnissä, kunnossapidossa ja tiemaisemien hoidossa. Alueelliset ympäristökeskukset toteuttavat erilaisilla julkisilla rahoituksilla hankkeita, joissa työkohteet vaihtelevat vesiensuojelusta monimuotoisuuden hoitoon, viheralueiden hoidosta maisemien avaamiseen ja luontopolkujen kunnostamisesta rakennusten kunnostamiseen. Ympäristökeskuksilla ei ole merkittävästi omia henkilöresursseja hoitotöiden toteuttamiseen, joten töitä toteutetaan esimerkiksi työllisyystöinä tai ostamalla urakoitsijoilta. Ostopalveluiden kysyntä voi kasvaa luonnonhoidon tarpeiden kasvaessa. Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa pääosin budjettivaroin valtion maiden luonnonsuojelualueita, kansallis- ja luonnonpuistoja sekä erämaa- ja retkeilyalueita. Metsähallitus tekee muun muassa metsien ja soiden ennallistamista, erilaisia luonnonhoitotöitä ja luontokartoituksia, rakentaa alueiden opastus- ja palveluvarustusta sekä järjestää opastustoimintaa. Pääosan hoitotöistä Metsähallitus hoitaa omana työnä erityisesti alueilla, joilla on runsaasti valtionmaita, metsätaloutta ja omaa metsurityövoimaa. Toiminnan resursseja kiristävät valtionhallinnon tuottavuusohjelman aiheuttama oman henkilöstön väheneminen sekä Etelä-Suomen uusien suojeluohjelmien mukana Metsähallituksen hoidettavaksi siirtyvät luontoreitit. Hajallaan olevien pienien suojelualueiden sekä vastaavien retkeilykohteiden hoitotöiden toteuttamiseen hankitaan ostopalveluita. Metsäkeskukset toteuttavat metsänomistajien mailla luonnonhoitohankkeita. Näitä töitä toteutetaan omana työnä tai ostamalla palveluita yrityksiltä. Metsänhoitoyhdistykset puolestaan tarjoavat asiakkailleen maisema- ja luontopalveluja, joita toteutetaan joko omana työnä tai ostamalla osittain yrityksiltä. Töiden määrä on lisääntymässä. Maanomistajat voivat ostaa luonto- ja maisemapalveluita tilan ulkopuolelta, jos itsellä ei ole töihin aikaa, sopivaa konekantaa tai riittävää ammattitaitoa. Yrityksillä on muun muassa matkailualalla tarvetta palveluille. Ympäristöstä huolehtiminen on osa yritysten julkisuuskuvaa ja yhteiskuntavastuullisuutta, jonka arvioidaan saavan lisää merkitystä lähitulevaisuudessa. Myös yksityisten ihmisten ja kotitalouksien kysynnän odotetaan kasvavan esimerkiksi pihapiirin ja teiden hoidossa sekä virkistys- ja maisema-arvokaupan muodossa. Maaseudun erilaiset yhdistykset, kuten kyläyhdistykset ja kalastuskunnat, voivat toimia sekä kysynnän kokoajina että palveluiden toteuttajana ja organisoijana. Hanketoiminnasta on tullut merkittävä resurssi ja palvelujen ostaja luonto- ja maisemapalveluihin liittyvissä töissä. Rahoituksen lyhytkestoisuus ja työvoiman vaihtuvuus kuitenkin hankaloittavat säännöllisten hoitotoimien tekoa ja kokonaisuuksien aikaansaamista. Hankerahoitus mahdollistaa monien erilaisten toimijoiden osallistumisen luonnon- ja maisemanhoitoon, mutta käytännössä tarvitaan välittäjäorganisaatioita, jotka kokoavat rahoituksen, osaavat tekijät ja tekemättömät työt sekä organisoivat toteutuksen. Hankerahoituksia ovat muun muassa työllisyysrahoitus, Kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen rahoitus sekä erilaiset EU-rahoitukset esimerkiksi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ESR- ja EAKR-ohjelmat ja Life-rahoitus. Toimialan vahvistuminen vaatii koulutusta ja kehittämistoimia Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät työt monipuolisine ja lisääntyvine osaamisvaatimuksineen vaativat uuden ammattikunnan, ammattitaitoisen luonto- ja maisemapalveluyrittäjän. Alan tarpeisiin on jo osin syntynytkin palveluita tarjoavia yrityksiä. Toistaiseksi alan yrityskenttä on kuitenkin pääosin varsin hajanainen ja tilastoimaton. Alan yrittäjyyden kehittyminen omana toimialana nostaa myös maiseman- ja luonnonhoidon arvostusta. Työtehtävät tarjoavat päätoimisen yrittäjyyden lisäksi mahdollisuuksia monialayrittäjyyteen perinteisten maaseutuelinkeinojen rinnalla. Palvelujen tarjoajien määrän ja ammattitaidon lisäämiseksi tarvitaan ammatillista koulutusta sekä lyhytkestoista koulutusta alalla jo toimiville tai alalle aikoville. Luonto- ja maisemapalveluiden työtehtäviin liittyvää, tutkintoon johtavaa ammatillista koulutusta on tarjolla varsin monipuolisesti perustutkinnoista ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät ammatilliset tutkinnot sisältyvät pääosin luonnonvara- ja ympäristöalaan. Lyhytkestoista koulutusta maaseutuyrittäjille ovat järjestäneet muun muassa ProAgrian maa- ja kotitalousnaiset maiseman- ja ympäristönhoidosta sekä Suomen Tieyhdistys tieisännöinnistä. Koulutusta tarvitaan esimerkiksi alan kustannusperusteista ja hinnoittelusta, erilaisten kohteiden hoitotöistä, hoidon laatuvaatimuksista sekä hoitotyössä tarvittavista koneista ja laitteista. Luontokohteiden töissä vaaditaan usein monialaosaamista, mikä korostuu varsinkin syrjäisillä ja pienillä työkohteilla. Luonto- ja maisemapalveluyrittäjyyden kehittyminen edellyttää kysynnän ja tarjonnan kohtaamista, luonto- ja maisemapalveluiden tunnettuuden lisäämistä sekä rahoituksen toimintamallien kehittämistä ja käyttöönottoa. Palvelujen tarjoajien verkottuminen tarjoaa mahdollisuuksia asiakkaiden tarvitsemiin kokonaispalveluihin, erikoisosaamisen kehittämiseen sekä kustannussäästöihin. Asiakkaiden ja töiden toteuttajien yhteensaattamisessa, rahoituslähteiden kokoamisessa sekä alan neuvonnan ja koulutuksen järjestämisessä tarvitaan välittäjäorganisaatioita. Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmä jatkaa tämän nykytilakatsauksen kokoamisen jälkeen toimialan vaatimien kehittämistoimien tarkastelua, johon sisältyvät täydennyskoulutuksen, tuotteistamisen sekä kysynnän ja tarjonnan kehittäminen.

Organisaatioiden kehittäminen yhteiskunnallisen työnjaon muutoksessa

Organisaatioiden kehittäminen yhteiskunnallisen työnjaon muutoksessa –julkaisu esittelee kuvauksen yhteiskunnallisen työnjaon eli julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välisen työnjaon muutosprosessissa syntyneiden hybridiorganisaatioiden (mm. tilaaja-tuottajamalli) ominaisuuksista. Toiseksi julkaisu esittelee kehittävän työntutkimuksen metodologian inspiroiman kehittämismenetelmän hybridilaboratorion, jota pilotoitiin Tampereen kaupungin päivähoidossa ja esiopetuksessa sekä Työvalmennussäätiö Tekevässä.. Hybridilaboratoriomenetelmän tavoitteena on kollektiivisesti paljastaa päätöksentekojärjestelmän rakenteita sekä luoda osallistumisen paikkoja perinteisiä hierarkiasuhteita ja organisaatiorajoja ylittävällä tavalla. Julkaisu on Yksityistämisen ja yhteisvastuun ylisektoraaliset vaihtoehdot –menetelmäkehitysprojektin loppuraportti ja sen kirjoittajat projektin tutkijoita Helsingin yliopiston Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksiköstä. Projekti toteutettiin kokonaisuudessaan Tykes-ohjelman rahoituksella.

Eläimille tarkoitetun transdermaalisen meloksikaamivalmisteen kehittäminen

Eläinlääkkeiden kehitys kokee nykyaikana huomattavia muutoksia. Perinteisesti 70 % eläinlääkkeistä on ollut tarkoitettu tuotantoeläimille, mutta lemmikkieläinten lääkkeiden kulutus kasvaa jatkuvasti. Transdermaalisen antotavan tärkeitä etuja ovat maksassa tapahtuvan LA:n alkureitin metabolian vähentäminen, noninvasiivisuus ja eläinten omistajan hoitomyöntävyyden parantaminen. Usein kuitenkin eläimille joudutaan käyttämään ihmiselle tarkoitettuja lääkkeitä sopivien eläinlääkkeiden puuttumisen takia Meloksikaami on oksikaamiluokkaan kuuluva, alun perin ihmiskäyttöön kehitetty, tulehduskipulääke jonka indikaatio 1990 luvun lopussa laajennettiin eläinkäyttöön. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää meloksikaamin preformulaation, jonka in-vitro transdermaalinen virtausnopeus on riittävän korkea meloksikaamin transdermaaliseen annosteluun sialle. Formulointi strategioiksi valittiin keräliuottimien, meloksikaamin liukoisuutta sekä ihon penetraatiota parantavien aineiden käyttö. Formulatioiden perimiaatiokokeita suoritettiin sian ihon preparaattien ja Franz diffusiosolujen avulla, joissa luovuttajakammiossa oli tutkittava formulaatio ja vastaanjottajakammiossa – PB 7,4/saliiniliuos. Sian ihon preparaatti oli valmistettu sian korvan ihosta. Valittujen keräliuottimien ja penetraatiota parantavien aineiden käyttö todettiin tehottomaksi keinoksi nostamaan transdermaalista virtausnopeutta. Tutkimuksen päämäärän saavuttamiseksi päätettiin syntesoida ja kokeilla Enhancer-S:ksi nimitettyä ainetta, joka sekä nostaa meloksikaamin liukoisuutta formulaatiossa että vaikuttaa ihon permeabiliteettiin. Permiaatiokokeiden jälkeen todettiin Enhancer-S apuaineen lisäävän meloksikaamin transdermaalista virtausnopeutta 22 μg/(h·cm2) asti. Todettu meloksikaamin virtausnopeuden taso riittää ylläpitämään 21,5 mg:n vuorokausiannoksen formulaation pinta-alan olevan 41 cm2 (6,4 cm x 6,4 cm).

Social dynamics for sustainable food systems : Actors' orientations towards sustainability in primary production and public consumption

The modern food system and sustainable development form a conceptual combination that suggests sustainability deficits in environmental impacts and nutritional status of western populations. This study explores actors orientations towards sustainability by probing into social dynamics for sustainability within primary production and public consumption. If actors within these two worlds were to express converging orientations for sustainability, the system dynamics of the market would enable more sustainable growth in terms of production dictated by consumption. The study is based on a constructivist research approach with qualitative text analyses. The findings were validated by internal and external food system actors and are suggested to represent current social dynamics within Finnish food system. The key findings included primary producers social skilfulness, which enabled networking with other actors in very different paths of life, learning in order to promote one s trade, and trusting reflectively in partners in order to expand business. These activities extended the supply chain in a spiral fashion by horizontal and vertical forward integration, until large retailers were met for negotiations on a more equal basis. This mode of chain level coordination, typically building around the core of social and partnership relations, was coined as a socially overlaid network, and seen as sustainable coordination mode for endogenous growth. The caterers exhibited more or less committed professional identity for sustainability within their reach. The facilitating approaches for professional identities dealt successfully with local and organic food in addition to domestic food, and also imported food. The co-operation with supply chains created innovative solutions and savings for the business parties to be shared. There were also more complicated identities as juggling, critical and delimited approaches for sustainability, with less productive efforts due to restrictions such as absence of organisational sustainability strategy, weak presence of local and organic suppliers, limited understanding about sustainability and no organisational resources for informed choices for sustainability. The convergence between producers and caterers existed to an extent allowing suggestion that increased clarity about sustainable consumption and production by actors could be constructed using advanced tools. The study looks for introduction of more profound environmental and socio-economic knowledge through participatory research with supply chain actors. Learning in the workplace about food system reality in terms of supply chain co-operation may prove to be a change engine that leads to advanced network operations and a more sustainable food system.

Hiljaista tietoa etsimässä. Verkostoanalyyttinen tapaustutkimus sosiaalisten verkostojen vaikutuksesta hiljaisen tiedon jakamiseen julkisen hallinnon asiantuntijaorganisaatiossa

Tutkimus tarkastelee verkostoanalyyttisen tapaustutkimuksen muodossa miten hiljaista tietoa tutkimuksen kohteena olevan julkisen hallinnon asiantuntijaorganisaation (Liikenteen turvallisuusviraston llmailutoimiala) sosiaalisissa verkostoissa jaetaan, miten sitä kyetään hyödyntämään ja miten verkostoissa syntyvän ja siirtyvän tiedon hyödynnettävyyttä voitaisiin kokonaisvaltaisemmalla johtamisella parantaa. Tutkimuksen pääasiallisena tarkoituksena on tieteellisesti tutkia miten sosiaalisten verkostojen analyysi on hyödynnettävissä hiljaisen tiedon siirtämisen tutkimisessa. Tarkoituksena on myös tarkastella hiljaisen tiedon muodostumisen ja siirtämisen mahdollisuuksia sosiaalisissa verkostoissa ja analyysin pohjalta luoda toimenpide-ehdotuksena menetelmät tiedon parempaan hyödyntämiseen ja jakamiseen organisaation sisällä, jotta organisaatio voi resurssitehokkaammin tukea henkilöstöönsä sitoutuneen tiedon siirtymistä sen sosiaalisten rakenteiden kautta. Tutkimuksen aineistona on organisaation sosiaalista verkostoa hahmottava kvantitatiivinen verkostoaineisto, joka on kerätty kyselyn avulla. Hiljaisen tiedon käsitteellistämisen osalta tutkimuksessa on erityisesti tukeuduttu Polanyin (1959, 1967), sekä Nonakan ja Takeuchin teorioihin (1995). Verkostoanalyysin ja sosiaalisten verkostojen teoreettisen tarkastelun osalta tutkimus perustuu erityisesti Granovetterin (1973), Krackhardtin (1992) ja Hansenin (1999) tutkimuksiin. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että organisaation sosiaalisten verkostojen analysoiminen tukee hyvin hiljaisen tiedon jakamisen ja siirtämisen käytännön kehittämistyötä. Kohdeorganisaatiossa tehty verkostoanalyysi osoittaa, että rakenteellisesti organisaation sisäiset sosiaaliset vuorovaikutusverkostot eivät tarjoa kovinkaan vahvoja kanavia tiedon siirtoon eri osastojen ja yksiköiden välillä, sillä tulosten mukaan parhaiten hiljaisen tiedon siirtymisen mahdollistavat vahvat, luottamukselliset ja vastavuoroiset siteet ovat melko vähäisiä. Osastojen ja yksiköiden sisällä puolestaan tiedon siirtymiselle on sosiaalisten verkostojen rakenteen puolesta parempi mahdollisuus, sillä suhteet ovat pääosin toimijoiden välillä kohtuullisen tiheät ja vahvat. Tulosten perusteella voidaan siis sanoa, että toimijat ovat verkostoissa toisiinsa yhteydessä melko heikkojen siteiden kautta ja valtaosaltaan organisaation tekemisissä olo myös perustuu puhtaasti työasioiden hoitamiseen. Työasioihin liittyvän tekemisissä olon osalta kaikilla osastoilla keskeisimpien henkilöiden joukossa ovat esimiehet. Puhtaasti ystävyyssuhteisiin liittyvässä tekemisissä olossa keskeisiksi nousevat aivan eri toimijat, ja osin henkilöt, jotka ovat melko epäkeskeisessä asemassa omalla osastollaan. Esimiehet puolestaan sijoittuvat pääosin verkoston laitamille. Verkostoanalyysin tuloksiin pohjautuvassa toimenpidesuosituksessa hiljaisen tiedon paremman jakamisen keinoista tutkimuksessa on nostettu esiin seuraavia osa-alueita: organisaation palkitsemis-, koulutus- ja perehdyttämisjärjestelmien kehittäminen tiedon siirtämisen motivoinnin näkökulmasta, työn organisoinnin kehittäminen sekä tiedon siirtämisen ja jakamisen mahdollisuuksien kehittäminen tietojärjestelmissä sekä muodollisessa ja epämuodollisessa kanssakäymisessä. Lisäksi huomiota on kiinnitetty organisaatiokulttuurin ja luottamuksen vaikutuksiin.