81 resultados para strategiat


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Julkaisu on kuvaus Agendi Modus - yrittäjyyskasvatushankkeesta, joka toteutettiin Etelä- Karjalassa vuosina 2004-2007. Samalla se on hankkeeseen osallistuneiden kokemuksista tehty vaikuttavuuden arviointiraportti. Agendi Modus-hanke oli Lappeenrannan teknillisen yliopiston Koulutus ja kehittämiskeskuksen kouluille ja yrityksille suunnattu projekti. Hankkeen tavoitteet olivat 1. pedagogisen muutoksen tuottaminen, 2. oppimisympäristöjen kehittäminen ja 3. yrittäjämäistä koulutyötä tukevan koulun kulttuurin ja johtamisen muutoksen tuottaminen. Julkaisusta käy ilmi, että hankevoi oppia yhdessä asiakkaidensa eli hankkeen yhteistyötahojen kanssa. Raportin toisessa osassa tuodaan esille muutamia yrittäjyyskasvatuksen näkökulmia. Lukija voi myös pohtia, tulisiko yrittäjyyskasvatuksen koulutuskokonaisuus rakentua kuten Agendi Moduksessa, eli esitellen aihealuetta sekäyleisesti että perehtyen sen eri olemuspuoliin. Julkaisun keskeisimmät huomiot ovat että A) hanke, joka kuuntelee asiakastaan, tuottaa sen tarvitsemia tuotteita, B) pitkäkestoinen koulutusprosessi tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää yrittäjyyskasvatuksen metodologiaa ja pedagogiaa ja tukee aihealueen didaktiikan kokeilemista, C) on tärkeää kouluttaa sekä työyhteisöjä että näiden yksittäisiä toimijoita, D) eri osallistujilla on omanlaistaan osaamista yrittäjyyskasvatuksessa, koska kukin on valinnut erityyppistä koulutuksista itselleen soveltuvimpia, E) näyttää siltä, että noin puolet koulutuksiin osallistuneista käyttää yrittäjyyskasvatusta opetuksensa käyttöteoriana, F) oppimisympäristöjen kehittäminen on vähäisempää kuin yrittäjyyskasvatuksen käyttö oman opetuksen osana, G) hankkeen jälkeen osallistujilla on laaja ymmärrys yrittäjyyskasvatusta suosivasta oppimiskulttuurista, mutta vain harvat kokevat luovansa yrittäjämäistä koulukulttuuria. Jos uutta aihealueen hanketta suunnitellaan, se voisi keskittyä tätä hanketta tarkemmin koulukulttuurin muuttamiseen, jonka lisäksi toiminta-ajatuksissa kannattaisi huomioida oppimisen, teknologian ja yrittäjyyden strategiat.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lisääntynyt Balanced Scorecardin käyttö herätti kiinnostuksen tutkia, mistä BSC:ssä oli oikein kysymys. Epäonnistumiset BSC-projekteissa vaikuttivat siihen, että haluttiin tutkia, mikä nykyisissä projektimalleissa oli vikana. Kirjallisuudessa on esitetty useita BSC:n käyttöönoton projektimalleja, joista tunnetuin on Kaplanin ja Nortonin kehittämä malli. Alun perin kyseessä oli varsin operatiivinen suoritusmittaristo, jonka tavoitteena oli nostaa ei-taloudelliset mittarit taloudellisten mittareiden rinnalle. Sittemmin lähestymistapa onlaajentunut strategiapohjaiseksi johtamisen järjestelmäksi, mutta mallin rakentamisessa on vielä puutteita. Havaitut puutteet BSC-projektimalleissa loivat tarpeen uuden mallin kehittämiselle. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää suomalaisten yritysjohtajien ja alan asiantuntijoiden avulla BSC-projektimalli, jota käyttämällä yritykset voisivat menestyksekkäämmin toteuttaa BSC-projektinsa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää BSC:n käytön nykytila Suomen 500 suurimmassa yrityksessä. Tutkimuksessa haluttiin myös hankkia tietoa siitä, miksi yritykset olivat lähteneet BSC-projektiin, mitkä tekijät vaikuttivat BSC-projektin onnistumiseen jamitä muutoksia yritykset olivat tehneet BSC:n käytännön kokemuksen pohjalta. Tutkimuksen teoriaosassa tarkasteltiin yrityksen strategista suunnittelua ja johtamista, yrityksen johtamisessa käytettyjä ohjausjärjestelmiä, toiminnan kehittämistä ja BSC-projektien toteuttamista. Tutkimuksen empiriisessä osassa kehitettiinkymmenvaiheinen BSC-projektin toteuttamismalli. Se tehtiin tutustumalla 15 konsultointiyrityksen tapaan toteuttaa BSC-projekti ja paneutumalla 50 yrityksen BSC-projektista saamiin kokemuksiin. Kehitettyä mallia testattiin Tulikivi-casessa,ja sitä arvioitiin kyselytutkimuksessa ja työistunnossa. Kyselytutkimuksen mukaan ensimmäiset suomalaiset yritykset aloittivat BSC:n käytön vuonna 1995. Vuonna1996 käyttö yleistyi jonkin verran, ja vuosia 1997 ja 1998 voidaan Suomessa kutsua BSC:n läpimurtovuosiksi. Vastanneista yrityksistä 23,2 % ilmoitti käyttävänsä BSC:tä. Yrityksistä 14,8 % oli ottamassa sitä käyttöön, ja 19,2 % harkitsi käyttöönottamista. Yritykset olivat lähteneet BSC-projektiin mm. paremman ohjausjärjestelmän, toiminnan tehostamisen ja muutoksen aikaansaamisen toivossa. BSC-projektin onnistumisen tärkeimpinä tekijöinä pidettiin johdon sitoutumista hankkeeseen, mittariston kytkeytymistä strategiaan ja mittareiden selkeyttä. BSC:n nähtiin vaikuttaneen yrityksissä eniten liiketoiminnan kokonaisuuden ymmärtämiseen, strategian toteutumiseen ja ei-taloudellisten asioiden seurantaan. Yrityksissä olimuutettu toimintaa mm. niin, että se suuntautuisi enemmän asiakkaisiin ja tulevaisuuteen. Tulevaisuudessa BSC:llä uskottiin olevan suurimmat vaikutukset kokonaisvaltaiseen ja strategiseen johtamiseen sekä strategian toteutumisen seurantaan. Kyselytutkimuksen perusteella voitiin osoittaa, että suuret yritykset käyttävät BSC:tä enemmän kuin pienet yritykset. Myös alueellisia eroja on: pääkaupunkiseudulla BSC:tä käytetään enemmän kuin muualla maassa. Mitä kannattavammaksi kyselyyn vastaaja arvioi yrityksensä, sitä parempana se piti tässä tutkimuksessa kehitettyä BSC-projektimallia verrattuna Kaplanin ja Nortonin kehittämään BSC-projektimalliin. BSC-projekti on niin kokonaisvaltainen, että sen onnistuminen edellyttää koko henkilöstön osallistuvan siihen. Ylimmän johdon aito sitoutuminen on välttämätöntä, jotta BSC-projekti saa riittävästi resursseja. Projektissa visio jastrategiat puretaan käytännön toimiksi, joten ilman ylimmän johdon mukanaoloa projektilla ei ole asiakasta. Keskijohto ja henkilöstö toteuttavat laaditut strategiat, jolloin heidän panoksensa on erittäin merkittävä projektin onnistumiseksi. Henkilöstö pitää saada osallistumaan mittaristotyöhön, jotta he sitoutuisivat asetettuihin tavoitteisiin. Ellei henkilöstöä saada mukaan, mittaristo jää helposti ylimmän johdon työkaluksi. Tällöin strategian toteuttaminen koko organisaatiossa on hyvin työlästä, jopa mahdotonta. Mittariston pitää olla strategialähtöinen, eikä se saa olla liian monimutkainen. Mitä alemmalle tasolle organisaatiossamennään, sitä yksinkertaisempi mittariston pitää olla. Ylimmillä tasoilla mittareita voi olla kahdeksasta kahteentoista, mutta alemmilla tasoilla niitä on oltava hieman vähemmän. Projektin nopea läpivienti yrityksessä ei saa olla itsetarkoitus, mutta nopeasti saadut konkreettiset tulokset auttavat, että projekti saa resursseja ja mahdollistavat palautteen saamisen ja oppimisen. Kerralla ei BSC:täsaada täydellisesti toimivaksi, vaan se on oppimisprosessi, joka mahdollistaa syvällisemmän strategian toteuttamiseen. Tässä tutkimuksessa kehitetty BSC-projektin toteuttamismalli perustuu kymmenien asiantuntijoiden kokemuksiin ja näkemyksiin BSC-projektin toteuttamisesta. Kyselytutkimuksesta, työistunnosta ja Tulikivi-casesta saadut tulokset osoittavat, että kehitetyn mallin avulla yrityksillä on entistä paremmat mahdollisuudet saada BSC-projekti onnistumaan. Näin tutkimuksen päätavoite saavutettiin. Muut tavoitteet saavutettiin kyselytutkimuksen tulosten avulla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön päämääränä oli kuvata tilaus-toimitusprosessin eri toimintojen työnkulku, kun tuotetiedonhallintajärjestelmä on osa työympäristöä. Työn teoreettisessa osassa tarkasteltiin liiketoimintaprosessien uudistamista ja prosessien määrittämistä sekä esiteltiin tuotetiedonhallinnan (PDM) keskeiset osa-alueet. Kohdeyrityksen tausta ja strategiat esiteltiin, minkä jälkeen muutoksia arvioitiin suhteessa teoriaosuuden tuloksiin. Nykyisten toimintatapojen määrittämistä varten haastateltiin henkilöitä jokaisesta tilaus-toimitusprosessin vaiheesta tuotantoyksikön sisällä. Lopuksi kuvattiin yrityksen tuotetiedonhallintaperiaatteet ja määritettiin työnkulku prosessin eri vaiheissa. Samalla kuin uusi tuotetiedonhallintajärjestelmä otetaan käyttöön, on yrityksessä omaksuttava tuotetiedonhallinnan ajatusmalli. Tuoterakenteen hallinta jakautuu nyt eri toimintojen kesken, jolloin suunnittelun rakenne, tuotannon rakenne ja huoltorakenne ovat eri ihmisten vastuulla. Näiden eri rakenteiden konfigurointi tilaus-toimitus prosessin aikana määrää missä järjestyksessä toiminnot on suoritettava eri järjestelmien välillä. Monikansallinen suunnitteluorganisaatio on myös otettava huomioon tilauksenkulun aikana. Tuotetiedonhallintajärjestelmää käytetään yhdessä tuttujen suunnitteluohjelmien sekä toiminnanohjausjärjestelmän (ERP) kanssa. Työnkulkukaaviossa määritellään koko yritystä koskeva malli siitä, miten ja missä järjestyksessä tehtävät on suoritettava eri järjestelmissä tilaus-toimitus prosessin aikana. Tässä työssä tutkittiin tuotteen määrittelyn ja suunnittelutiedon hallinnan kannalta oleellisimmat tilaus-toimitusprosessiin kuuluvat toiminnot; myynti, myynnin tuki, tuotannon ohjaus, sovellussuunnittelu ja dokumentointi. Tulevaisuudessa on suositeltavaa pohtia tuotetiedonhallintajärjestelmän käyttöönottoa myös tuotannossa ja ostoissa. Tilaus-toimitusprosessiin liittyvät kehitysmahdollisuudet kannattaisi seuraavaksi kohdistaa tilauksen määrittelyvaiheeseen myyjä-asiakas rajapinnassa, jossa tehdyt virheet kertautuvat jokaisessa prosessin vaiheessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman päätavoitteena on selvittää kohdeyrityksen henkilöstön tämän hetkinen osaamistaso ja sitä myöten koulutustarve koulutustarvekartoitusta apuna käyttäen. Tarkoitus on antaa yritykselle suuntaviivoja ja ajatuksia siitä, minkälaisiin toimenpiteisiin olisi aiheellista ryhtyä henkilöstön osaamistason pitämiseksi riittävällä tasolla. Ennen tutkimustulosten esittelyä käsitellään henkilöstön kehittämistä ja erityisesti henkilöstökoulutusta kehittämismenetelmänä perustuen kirjalliseen lähdeaineistoon. Kyseessä on empiirinen tutkimus, joka perustuu Etelä-Saimaan Sanomalehti Oy:n henkilöstölle tehtyyn koulutustarvekartoitukseen ja yrityksen esimiehille tehtyihin henkilökohtaisiin haastatteluihin. Tehdessään pitkän tähtäyksen koulutussuunnitelmia, yritys voi ottaa lähtökohdaksi henkilöstön tämän hetkisen osaamisen tason. Kun huomioidaan yrityksen tulevaisuuden suunnitelmat ja strategiat, tiedetään, mihin toimintoihin tulevaisuudessa tullaan keskittymään ja minkälaista osaamista erityisesti tarvitaan. Nykyisen osaamistason selvittämiseen koulutustarvekartoitus tarjoaa oivallisen apuvälineen. Tulevat koulutushankkeet voidaan suunnitella kartoituksesta saatujen tietojen perusteella, jolloin jokaiselle yrityksen työntekijälle voidaan laatia henkilökohtainen koulutussuunnitelma. Ilmeni, että kohdeyrityksessä on koulutustarvetta; vaikka suurin osa kyselyyn osallistuneista tuntuu selviytyvän nykyisistä työtehtävistään kohtalaisen hyvin, joillakin alueilla olisi parantamisen varaa. Akuuteimmat koulutustarpeet kohdistuvat kielitaitoon, Internetin tehokkaampaan hyödyntämiseen sekä perustoimistojärjestelmien (Word, Excel) käyttöön.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LTY) henkilöstöraportoinnin hyväksikäyttöä organisaation henkilöstöjohtamisessa. Tavoitteena on myös selvittää sitä, miten LTY:n henkilöstöraportointia tulisi kehittää, jotta se vastaisi paremmin käytännön henkilöstöjohtamisen tarpeita. Tutkimus on luonteeltaan deskriptiivinen tapaustutkimus, mutta sisältää myös normatiivisia piirteitä. Teoriaosassa käsitellään asiantuntijaorganisaation erityispiirteitä, henkilöstöjohtamisen toimintakenttää sekä henkilöstövoimavarojen laskentatoimen ja raportoinnin käsitteitä ja malleja – myös yliopiston näkökulmasta. Tutkimuksen empiirisessä osassa analysoidaan LTY:n henkilöstöjohtamisen ja –raportoinnin nykytilaa ja pyritään asetettujen tavoitteiden mukaisesti tuomaan esiin myös uusia kehittämisideoita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että LTY:n henkilöstöraportointi ei nykyisellään vastaa organisaation esimiestehtävissä työskentelevien tarpeita. Henkilöstöraportointia tulisikin kehittää siten, että yliopiston strategiat, perustehtävät ja erityispiirteet huomioitaisiin myös tuotettaessa tietoa henkilöstöstä – organisaation keskeisimmästä voimavarasta ja pääomasta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pankkien tavoitteena on tarjota asiakkaille kattava tuote- ja palveluvalikoima verkkopankissa. Verkkopalvelut ovat osa pankin asiakaslähtöistä toimintaa. Tässä tutkielmassa käsitellään niitä asioita, joita on mietittävä, määriteltävä ja selvitettävä, kun pankki kehittää verkkopalvelujaan. Näitä asioita ovat muun muassa palveluprosessin suunnittelu ja laajennetun palvelumallin rakentaminen osana verkkopalvelujen johtamista, valittavat strategiat ja hinnoittelu sekä asiakkaan ja organisaation oppiminen. Verkkomaailmassa asiakas on hyvin lähellä yritystä ja toimii yrityksen prosessissa. Asiakasta ei voi kuitenkaan johtaa suoraan - kuten henkilöstöä. Asiakkaan johtaminen tapahtuu asiakkuuden johtamisen kautta. Asiakkuuslähtöisessä ajattelussa asiakas osallistuu aktiivisesti palveluprosessiin ja pyrkii tuottamaan arvoa itselleen. Asiakkuuden johtamisessa voi soveltaen käyttää samoja menetelmiä kuin henkilön johtamisessa: kannusteita, palkitsemista, motivoimista, osaamisen ja asiakassuhteen kehittämistä sekä seurantaa. Verkon kautta asioivasta asiakkaasta on pidettävä huolta ja asiakkaan on tämä huolenpito itse huomattava ja koettava.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena on luoda lukijalle yleiskuva siitä, mitä globaalien asiakkuuden hallinta on. Lisäksi selvitetään, millaisella strategialla globaalien asiakkuuksien hallinnassa voidaan menestyä. Työ on tehty kirjallisuustutkimuksena. GAM on globalisaation myötä kehittynyt muoto hallita asiakassuhteita. Sitä käytetään, kun sekä myyjä- että ostajayritys toimivat globaalisti. GAM:ia tarvitaan siksi, että globalisaatio on muuttanut sekä asiakkaiden tarpeita että yritysten strategisia tavoitteita. Tulevaisuudessa GAM:in rooli tulee olemaan vielä merkittävämpi. GAM:in käyttö ei ole helppoa. Se vaatii yrityksiltä paljon resursseja, ja usein sen käyttöönotto ei suju odotusten mukaisesti. Kaikki yritykset kohtaavat haasteita ja ongelmia globaalien asiakkuuksien hallinnassa. Yritysten väliset erot menestymisessä johtuvat siitä, kuinka haasteita hallitaan, ja siitä, miten strategiat toteutetaan. Globaalin asiakkuuksien hallinnan avulla voidaan saavuttaa huomattavia taloudellisia ja strategisia hyötyjä. Menestystä voidaan saavuttaa kovin erilaisilla GAM-strategioilla, ja jokaisen yrityksen tulee löytää itselleen sopiva tapa. Toteutustavasta huolimatta kommunikaatio ja luottamus ovat avaintekijöitä suhteen rakentamisessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The main objective of this study was to examine, what kind of investment strategies the leading European and North American pulp and paper industry companies (PPI) used in 1991-2003, and how the selected strategies affected their performance. The investment strategies were categorised in three classes including mergers and acquisitions, investments in new capacity and investments in existing capacity. The results showed that mergers and acquisitions represented the largest share of total investments in 1991-2003 followed by investments in existing capacity. PPI companies changed investment strategies over time by increasing the share of mergers and acquisitions, which decreased investments in new capacity especially among North American companies. According to the results, good asset quality and investments in new and existing capacity provided better profitability than often expensive acquisitions. Also the capacity decreases had a positive impact on profitability. Average asset quality and profitability were higher among European companies. The study concluded that in the long term the available value creating investment opportunities should limit capital expenditure levels, not the relation of capital expenditure to depreciation.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen avulla on haettu parannusehdotuksia sisäisen viestinnän keinoin toteutettavaan yrityksen strategian viestintään. Tutkimuksen case-yrityksenä on UPM:n Kymin tehdas. Tutkimus perustuu etukäteen yrityksessä tehtyjen erilaisten viestintätutkimusten analysointiin sekä saatujen tulosten vertailuun teoriaan ja yrityksessä asetettuihin viestinnän tavoitteisiin. Tutkittavan aineiston perusteella tutkimus voidaan luokitella sekä laadulliseen että määrälliseen tutkimukseen. Aineiston laajuuden ja erilaisuuden takia se käsitellään laadullisen analyysin mukaan. Teoreettisena viitekehyksenä on suhdemarkkinointi ja edelleen sisäinen markkinointi. Teoreettisesti asiaa tarkastellaan myös johtamisen ja viestinnän näkökulmasta. Tietämyksen, ymmärryksen, osaamisen, osallistumisen ja palkitsemien kautta saadaan ihmiset hyväksymään asetetut strategiat ja muutos. Sisäinen viestintä saadaan parhaiten palvelemaan strategian viestintää johdon ja esimieskunnan viestintäosaamisen ja asenteen varmistamisella. Kaikkia viestintäkanavia tarvitaan, mutta niiden oikea hallinta ja tärkeyden painotus on tärkeä. Viestinnän strategian ja toimenpiteiden suunnittelu ovat asia, jota ei voi unohtaa. Näitä vielä tärkeämpää on strategisten viestien sisältö.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomalaisten teollisuusyritysten toimintaympäristö on viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana muuttunut merkittävästi. Globalisaatio ja sen mukanaan tuomat muut toimintaympäristön muutokset ovat muuttaneet suurten teollisuusyritysten kilpailuympäristöä ja strategioita. Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvata suurten suomalaisten teollisuusyritysten strategioiden muutosta vuosina 1980–2009. Tutkielma on kirjallisuuskatsaus ja sen lähteet koostuvat akateemisista artikkeleista, strategiakirjallisuudesta sekä suomalaisen elinkeinoelämän teettämästä tutkimuksesta. Tutkielma kolme pääosiota ovat katsaus strategiakirjallisuuteen, kuvaus suomalaisten teollisuusyrityksen toimintaympäristön ja johtamisen muutoksista sekä kuvaus suomalaisten suurten teollisuusyritysten strategioiden muutoksesta. Tutkielman lopputuloksena voidaan todeta, että suomalaisten suurten teollisuusyritysten strategiat ovat kansainvälistyneet ja fokusoituneet merkittävästi tarkastelujaksolla. Lisäksi yritysten strateginen ajattelu ja strateginen johtaminen ovat globaalien liiketoimintayritysten mukaista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tutkimme parantamis- ja kehittämisstrategiaa ja niiden yhteiskäyttöä eli ambidekstriaa. Tavoitteenamme on tuoda parantamis- ja kehittämisstrategian erot esille ja sijoittaa strategiat tuotteen elinkaarelle. Esittelemme organisaation ambidekstrian hallintaa ja vaikeuksia. Esittelemme ensin parantamis- ja kehittämisstrategian termit, eri innovaatiostrategiat ja tuotteen elinkaari mallit ja ambidekstrian kirjallisuuden pohjalta. Tämän jälkeen esittelemme case materiaalimme. Materiaalin pohjalta sijoitamme strategiat tuotteen elinkaarelle ja tuomme casessa esiintyneitä ambidekstrian ominaisuuksia esille. Tavoitteemme pohjalta voimme sanoa, että tuotteen elinkaaren vaiheilla ja parantamis- ja kehittämisstrategioilla on selvä yhteys ja strategiat sijoittuvat hyvin elinkaarelle. Ambidekstrian hallitseminen, eli parantamis- ja kehittämisstrategian tasapainon löytäminen ei ole helppoa, sillä strategiat ovat hyvin erilaisia keskenään. Hallinta vaatii paljon työtä, hyvän reagointikyvyn ja ennustamisen taidon, jotta yritys pysyy mukana muutoksessa ja mielellään hieman edellä, jos mielii teknologiajohtajaksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsittelen lähde- ja kohdetekstikeskeisyyttä näytelmäkääntämisessä. Tutkimuskohteina olivat käännösten sanasto, syntaksi, näyttämötekniikka, kielikuvat, sanaleikit, runomitta ja tyyli. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, näkyykö teoreettinen painopisteen siirtyminen lähdetekstikeskeisyydestä kohdetekstikeskeisyyteen suomenkielisessä näytelmäkääntämisessä. Oletuksena oli, että siirtyminen näkyy käytetyissä käännösstrategioissa. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään ensin lähde- ja kohdetekstikeskeisiä käännösteorioita. Ensin esitellään kaksi lähdetekstikeskeistä teoriaa, jotka ovat Catfordin (1965) muodollinen vastaavuus ja Nidan (1964) dynaaminen ekvivalenssi. Kohdetekstikeskeisistä teorioista käsitellään Touryn (1980) ja Newmarkin (1981) teoreettisia näkemyksiä sekä Reiss ja Vermeerin (1986) esittelemää skopos-teoriaa. Vieraannuttamisen ja kotouttamisen periaatteet esitellään lyhyesti. Teoriaosuudessa käsitellään myös näytelmäkääntämistä, William Shakespearen kieltä ja siihen liittyviä käännösongelmia. Lisäksi esittelen lyhyesti Shakespearen kääntämistä Suomessa ja Julius Caesarin neljä kääntäjää. Tutkimuksen materiaalina oli neljä Shakespearen Julius Caesar –näytelmän suomennosta, joista Paavo Cajanderin käännös on julkaistu vuonna 1883, Eeva-Liisa Mannerin vuonna 1983, Lauri Siparin vuonna 2006 ja Jarkko Laineen vuonna 2007. Analyysissa käännöksiä verrattiin lähdetekstiin ja toisiinsa ja vertailtiin kääntäjien tekemiä käännösratkaisuja. Tulokset olivat oletuksen mukaisia. Lähdetekstikeskeisiä käännösstrategioita oli käytetty uusissa käännöksissä vähemmän kuin vanhemmissa. Kohdetekstikeskeiset strategiat erosivat huomattavasti toisistaan ja uusinta käännöstä voi sanoa adaptaatioksi. Jatkotutkimuksissa tulisi materiaali laajentaa koskemaan muitakin Shakespearen näytelmien suomennoksia. Eri aikakausien käännöksiä tulisi verrata keskenään ja toisiinsa, jotta voitaisiin luotettavasti kuvata muutosta lähde- ja kohdetekstikeskeisten käännösstrategioiden käytössä ja eri aikakausien tyypillisten strategioiden kartoittamiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tarkoituksena oli kuvata suomalaisen muistipotilaan hoito- ja palveluketju kuntien strategisten asiakirjojen kuvaamana. Lisäksi tarkoituksena on verrata muistipotilaan hoito- ja palveluketjun eroja suuralueittain. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää muistipotilaan hoito- ja palveluketjukäytänteitä suomalaisessa palvelujärjestelmässä. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat suomalaiset kunnat ja niiden ikääntymispoliittiset strategiat (N = 40). Strategioista tarkasteltiin muistipotilaiden hoidon ja palvelujen nykytilan kuvauksia (n =36). Aineisto kerättiin ositetun otannan perusteella mukaan arvottujen kuntien Internet-sivuilta. Aineisto analysoitiin deduktiivisella sisällönanalyysilla. Aineisto myös kvantifioitiin analyysirungon mukaisesti. Tutkimuksen tulosten mukaan kunnissa muistipotilaille tarjotaan keskimäärin kolmea eri palvelua. Vain 9 % kunnista huomioi muistisairauksien ennaltaehkäisyn strategioissaan. Muistipotilaat diagnosoidaan pääosin muistipoliklinikoilla, joita on 24 %:ssa kunnista. Muistihoitajia oli 38 %:ssa kunnista ja heillä oli olennainen rooli muistipo-tilaiden seurannassa, tukemisessa ja tiedonantajana. Muistipotilaan kotona asumista tuki 59 % kunnista. Kotona asumista tuettiin kotiin toimitettavien palveluiden sekä päivähoidon ja -toiminnan avulla. Omaishoitajia tuettiin 29 %:ssa kunnista samantyyppisten palveluiden avulla sekä kolmannen sektorin tukemana. 88 % kunnista tarjosi muistipotilaille asumispalveluita tai pitkäaikaishoitoa. Pitkäaikaishoitoa tarjottiin enemmän laitosmaisessa ympäristössä kuin asumispalveluita tehostetun palveluasumisen piirissä. Pitkäaikaishoito oli tarkoitettu keskivaikeasti tai vaikeasti muisti-sairaille. 21 % kunnista huomioi muistipotilaiden kanssa työskentelevien ammatti-henkilöiden osaamisen ja sen kehittämisen. Yksityinen ja kolmas sektori toimi lähes kaikkien palveluiden täydentäjänä. Muistipotilaiden hoidon ja palveluiden huomioiminen strategiatasolla puuttui todennäköisimmin Itä- ja Pohjois-Suomesta. Parhaiten kuvauksia löytyi Etelä-Suomesta. Pohjois-Suomessa ei kuvattu ennaltaehkäisyä lainkaan. Itä-Suomesta puolestaan puuttuivat muistipotilaan omaisten tuki ja palvelut. Pitkäaikaishoidon laitosmuotoinen hoito puuttui Pohjois-Suomen strategioista kokonaan kun Länsi-Suomessa sitä puolestaan painotettiin palvelujen kuvauksessa. Suomen kuntien tulisi huomioida muistipotilaiden hoito ja palvelut nykyistä laajemmin ikääntymispoliittisissa strategioissaan koko Suomen alueella. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota muistisairauksien ennaltaehkäisyyn, omaishoitajien tukemiseen ja palveluihin sekä muistipotilaita kohtaavien sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten koulutukseen. Näillä keinoilla kunnat voivat tarjota muistisairaille kuntalaisille pa-rasta mahdollista kokonaisvaltaista hoitoa ja palveluita.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena on tutkia ekologisen kestävyyden huomioimista Suomen innovaatiojärjestelmässä. Ekologinen kestävyys on osa laajempaa kestävän kehityksen käsitettä, joka syntyi jo 1980-luvun lopulla. Sillä viitataan toimintaan, joka jättää mahdollisuuksia tuleville sukupolville yhtä paljon tai enemmän kuin nykyään on käytettävissä. Kestävyyteen pyritään nykyisin laajalti ja sen toteutumisen turvaamiseksi on laadittu muun muassa EU-maat, Pohjoismaat ja Suomen kattavat strategiat. Ekologisen kestävyyden suurimmat uhat ovat tällä hetkellä ilmastonmuutos, biodiversiteetin pieneneminen ja ravinteiden kierto. Kestävä innovointi ja ympäristöinnovaatiot ovat tärkeitä keinoja ekologiseen kestävyyteen panostettaessa. Näissä innovaatioissa kyse on teknologian, talouden ja ympäristön tasapainosta. Suomen innovaatiotoimintaa tuetaan ja kansallista kilpailukykyä pidetään yllä kansallisen innovaatiojärjestelmän avulla. Suomen innovaatiojärjestelmässä on useita eri tason toimijoita. Tärkeimpinä voidaan pitää päättäjiä, rahoittajia ja tutkimuksen tuottajia. Rahoituksen suuntaaminen vaikuttaa siihen, mistä aihealueista tutkimusta tuotetaan. Suomen Akatemialla, Tekesillä ja Sitralla on ekologista kestävyyttä edistäviä ohjelmia. Lisäksi mm. SHOK:issa on huomioitu ekologisuus. Perustutkimusta rahoitetaan Suomen innovaatiojärjestelmässä huomattavasti soveltavaa tutkimusta vähemmän. Ekologiseen kestävyyteen panostavan tutkimuksen teemoista nousee selkeimmin esiin kestävä energiantuotanto sekä kestävä rakentaminen. Jatkotutkimuksena voisi selvittää, kuinka nämä panostukset ovat vaikuttaneet suomalaiseen rakennusalaan.