From pioneering mission to autonomous church : Lutheran mission cooperation and church building in Thailand 1976-1994

Det lutherska missionsarbetet i Thailand startade inte förrän år 1976 då norska lutherska missionärer anlände till landet. Ett par år senare inledde Finska Missionssällskapet samarbete med norrmännen och med tiden anslöt sig även tre asiatiska lutherska kyrkor till missionssamarbetet i Thailand. Från första början var målet för missionsarbetet att grunda en självständig luthersk kyrka i Thailand. Detta skedde år 1994, 18 år efter att arbetet i Thailand hade inletts. I avhandlingen granskas vilka arbetsmetoder och verksamhetsformer som användes och hur grundandet av en självständig nationell luthersk kyrka förbereddes och förverkligades. I avhandlingen synas även den lutherska missionen i Thailand i förhållande till samtida internationellt missionstänkande och strömningar inom den kristna världsmissionen. Slutligen sätts den lutherska missionen i Thailand in i en thailändsk kulturell och religiös kontext.

Tunne musiikki : musiikinhaku internetistä musiikin ominaispiirteiden, avainsanoituksen ja sattuman avulla

Abstrakti

Hallittu ja hallitsematon susi – Valta ihmisen ja suden välisessä suhteessa poronhoitoalueen ulkopuolisessa Suomessa 1990-luvun lopulla

Tutkielmassani tarkastelen suomalaisten suhtautumista susiin 1990-luvun lopulla vallan näkökulman kautta. Ihmisen ja suden suhdetta on tutkittu monilla tieteenaloilla, mutta suomalaisessa tutkimuksessa sitä ei ole aiemmin tarkasteltu kulttuurihistoriallisesti eikä tästä näkökulmasta. Valitsemani ajankohta on kiinnostava, sillä Suomi liittyi silloin Euroopan unioniin, jonka jäsenyys vaikutti susien kohtelemiseen maassa. Vallan käsitteen määrittelyssä tukeudun tiedonhistorioitsija ja filosofi Michel Foucault’n näkemyksiin vallasta. Vallankäytöllä tarkoitan erilaisia konkreettisia tekoja, kuten suden metsästämistä tai suojelua, mutta myös ajatusten tasolla tapahtuvaa toimintaa,suden määrittämistä ja asenteita susia kohtaan. Tulkitsen ihmisten lisäksi myös sudetvallankäyttäjiksi, ja tulkintaani tukee se, että ihmiset kokivat tutkimusajankohtananijoissakin tilanteissa susien käyttävän valtaa. Tutkimuksessani tarkastelen sekä susien hallitsemista että hallitsemattomuuttaporonhoitoalueen ulkopuolisessa Suomessa. 1990-luvun lopulla susia pyrittiin hallitsemaan monin tavoin. Suojelun avulla pidettiin huolta uhanalaiseksi mielletystä lajista ja pyrittiin takaamaan, että se säilyi osana Suomen luontoa. Susikannan hoitamista käsittelen susiyksilöitä ja laumoja suuremman kokonaisuuden hallitsemisena. Susiyksilöihin kohdistuvana vallankäyttönä tarkastelen susien oikeuksien ja arvojen sekä suden paikan määrittämistä. Oikeudet ja arvot velvoittivat ihmisiä suojelemaan susia, mutta ihminen pystyy päättämään, millaisia arvoja ja oikeuksia eläimille myönnetään. Suden paikka kertoo siitä, missä susilla oli 1990-luvun lopulla oikeus olla Suomen valtion rajojen sisällä. Vallankäytöksi tulkitsen myös suden määrittämisen ja kokemisen toiseuden edustajaksi, jollaisina eläimet yleensä esitetään, sekä tiedon keräämisen susista. Yrityksistä huolimatta suden hallinta ei aina onnistunut ja sudet pystyivät olemaan hallitsemattomia niin yksilöinä kuin susikantanakin. Yksilöt käyttäytyivät väärin esimerkiksi tulemalla vääriin paikkoihin ja tappamalla susilta kiellettyjä eläimiä. Susikanta oli monien suomalaisten mielestä väärin sijoittunut ja susien määrä liian vähäinen. Sudet myös herättivät monissa ihmisissä pelkoa. Niiden hallitsemattomuutta lisäsivät 1990-luvulla ihmisten väliset ristiriidat. Susien hallitsemattomuuteen tuli suomalaisten mielestä reagoida ja hallitsemattomat, häirikkösusiksi kutsutut susiyksilöt saattaa uudelleen kontrollin alaisiksi. Näin tehtiin esimerkiksi tappamalla tällainen yksilö. Häirikkösuden poistamisella sudesta saatiin jälleen hallittu. Vaikka sudet olivat tulkintani mukaan vallankäyttäjiä, oli ihmisen ja suden valtasuhde epätasa-arvoinen. Ihmisen ja suden suhteessa on paljon tutkittavaa ja sen muita vaiheita olisi kiinnostavaa tarkastella valitsemastani näkökulmasta. Sen kautta voisi tarkastella suhtautumista myös muihin luonnonvaraisiin eläimiin.

Pari rajausta : kommentti Olli Perheentuvalle

Nimekkeen selitys: Vastaus Olli Perheentuvan artikkelille Rajat "marxismille" Tiede & edistys -lehdessä 3/86.

Elämänkokemukset ja koherenssin tunne – typologinen tutkimus grounded theory -metodologiaa soveltaen

Tutkimuksen tarkoituksena on laadullisin menetelmin syventää tietoa työikäisten (28–60-vuotiaiden) suomalaisten kvantitatiivisesti mitatun koherenssin tunteen takana olevista tekijöistä. Tutkimuksella halutaan tuottaa aineistolähtöisesti tietoa siitä, mitkä käsitteet kuvaavat tutkittavien kerrottujen elämänkokemusten kautta selvitettyä koherenssin tunnetta ja samalla lisäämään ymmärrystä Antonovskyn salutogeenisesta teoreettisesta mallista. Tutkimukseen osallistuneet olivat Health and Social Support tutkimukseen vuosina 1998 ja 2003 osallistuneita. Koko kyseinen tutkimusotos edusti vuonna 1998 20–24, 30–34, 40–44 ja 50–54 -vuotiasta Suomen väestöä. Tutkimuksen metodina käytettiin glaserilaista grounded theory -metodologiaa. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa haastateltiin 27 tutkittavaa. Toisessa vaiheessa haastateltavilta kerättiin lisäaineistoa kirjallisesti. Kahdeksan vastasi tähän pyyntöön. Kolmannessa vaiheessa haastateltiin seitsemää. Haastattelujen yhteydessä haastateltavat täyttivät koherenssin tunteen mittarin (13-osainen). Aineisto analysoitiin koherenssipisteiden mukaisesti kolmena eri aineistona. Tulokseksi saatiin substantiivinen teoria. Tutkimuksen tuloksena kuvattiin sosiaalinen perusprosessi, joka nimitettiin Elämän kokonaisuudeksi tässä hetkessä. Sosiaalisen perusprosessin sisällä on typologia. Jokaisesta koherenssipisteryhmästä muodostettiin oma typologia. Kukin typologia sisälsi neljä tyyppiä. Sosiaalisen perusprosessin vaiheet olivat: ehdot tämän hetken taustalla, eläminen ehtojen varassa ja uusia luoden (tietynlainen ihminen, eläminen tässä hetkessä, kokonaisnäkemys elämästä) sekä jatkaminen ehtojen varassa ja uusia luoden. Typologiat ovat nimeltään eheät, pärjäävät ja sinnittelijät. Haastateltavien kokemuksia ei analyysivaiheessa pyritty liittämään tiettyyn kontekstiin, vaan ne liittyivät toimintaan ja käyttäytymiseen. Tulosten tarkasteluvaiheessa tehtiin kuitenkin lyhyt kuvaus elämänkulkututkimuksesta sekä sosiaalisesta ja kulttuurisesta ympäristöstä. Tutkimustulokset ovat kuvailevia ja niiden perusteella saadaan viitteitä siitä, millaiset asiat ovat yhteydessä koherenssin tunteeseen ja millä tavalla yhteys rakentuu. Saatu substantiivinen teoria on pätevä tässä aineistossa. Tulokset noudattelevat Antonovskyn salutogeenista teoreettista mallia siltä osin, että mitä korkeammat koherenssipisteet olivat, sitä enemmän typologiassa oli eheyttä lisääviä tekijöitä. Eheys tuo elämään henkistä liikkumavaraa, jota typologian tyypit (rakentava, ilmavasti elävä, elämänmyönteinen, juureva realisti) ilmentävät. Typologioiden kuvauksista voidaan lukea, että kaikissa tyypeissä kuvataan vaikeita elämänkokemuksia. Olennaista on se, miten näihin vaikeuksiin suhtaudutaan. Eheillä on parhaat edellytykset käsitellä elämän haasteita. Voidaan kuitenkin todeta, että kaikki tähän tutkimukseen osallistuneet olivat selviytyjiä.

Moderni portfolioteoria : optimoidun sijoitussalkun suoriutuminen suhteessa tasahajautukseen

Markowitzin (1952) kehittämä portfolion valinta on modernin portfolioteorian kulmakiviä ja se tuo esiin hajautuksen hyödyt. Mallissa on myös omat ongelmansa ja siksi sen käyttö sellaisenaan onkin käytännössä melko vähäistä. Tutkielman tavoitteena on testata, miten portfolioteorian pohjalta kvantitatiivisesti optimoidut sijoitussalkut suoriutuvat suhteessa tasahajautettuun salkkuun ja saavutetaanko optimoinnilla parempaa riskisopeutettua tuottoa ja onko tuoton ero suhteessa tasahajautettuun salkkuun tilastollisesti merkittävä. Tutkimuksessa käytetään kymmentä 232 kuukauden aikasarjaa, joilla luodaan optimoitu salkku. Aikasarjat on valittu pitkiksi, jotta pystyttäisiin pienentämään estimointivirheitä. Testit tehdään 3, 6, 12 ja 36 kuukauden ajanjaksoilla. Työssä on erilaisia optimointitapoja käytettynä yhteensä 18. Optimointitapojen erilaisuus johtuu estimointitavoista, rajoitteista ja salkunluomismalleista. Estimoinnissa käytetään mm. aritmeettisia ja geometrisia tuottoja ja rajoitteet koskevat salkun painoja. Tutkimustuloksena saatiin, että 18 erilaisesta optimointitavasta vain neljällä oli huonompi riskisopeutettu tuotto kuin tasahajautussalkulla. Muilla salkuilla oli myös lähes poikkeuksetta parempi tuotto ja pienempi volatiliteetti kuin vertailusalkulla. Syynä kahteen poikkeukseen on tutkimuksessa käytetty VAR(1)-ennustemalli, joka ei tuottanut riittävän hyviä ennusteita lyhyellä aikavälillä. Kahdessa muussa tapauksessa salkkujen tuotot eivät riitä kattamaan suurta keskihajontaa tuotoissa. Vaikka optimoiduista salkuista neljällätoista vuotuinen tuotto on tuntuvasti suurempi kuin tasahajautetulla, niin tilastollisesti merkittäviä tuloksia on vain kolme 5 %:n merkitsevyystasolla. Tilastollisesti merkittävistä tuloksistakaan ei pysty vetämään suoria johtopäätöksiä, sillä optimointitavoista yksikään ei ollut selvästi toista parempi, kun otetaan huomioon eripituiset testijaksot. Johtopäätöksenä voi kuitenkin pitää sitä, että optimoinnilla on taloudellista merkitystä sijoitussalkkuja luotaessa, sillä niillä on saatu aikaiseksi suurempaa tuottoa. Yksikään malleista ei tuottanut parasta tunnuslukua kaikissa testijaksoissa. Syynä tähän voidaan pitää odotusarvon heikkoa ennustekykyä tulevasta. Mielenkiintoista oli kuitenkin havaita, että odotusarvoja laskettaessa geometrinen keskiarvo toimi poikkeuksetta aritmeettista paremmin, mikä saattaa johtua siitä, että suuret heitot aikasarjoissa vaikuttavat vähemmän geometriseen keskiarvoon. Vaikka optimoidut sijoitussalkut lähes poikkeuksetta tuottivat parempaa tuottoa ja riskisopeutettua tuottoa, eivät ne kuitenkaan tuottaneet sitä riittävästi, jotta tulokset olisivat tilastollisesti merkittäviä jokaisella testijaksolla. Teorian pohjalta ei siis voida sanoa, että optimointi johtaisi automaattisesti parempiin sijoitussalkkuihin.

Maailmalle yhtenä, takaisin toisena? Suomalaisten ekspatriaattiperheiden lapset kulttuurisissa siirtymissä

Tutkimuksessa tarkastellaan vanhemman globaalin työn vuoksi tapahtuvaa perheen ulkomaille muuttoa ja paluumuuttoa lapsen kulttuurisina siirtyminä. Tutkittavista lapsista käytetään käsitettä ekspatriaattiperheen lapset. Ekspatriaatti määrittyy väliaikaisesti ulkomailla työskenteleväksi työntekijäksi, joka voi olla ulkomailla joko työnantajansa lähettämänä tai itsenäisesti työpaikkansa järjestäneenä. Ekspatriaattiutta ei rajata perinteisen ekspatriaattitutkimuksen tapaan ainoastaan yritysmaailmaan, vaan siihen sisällytetään myös muiden alojen työntekijät kuten tutkijat. Tutkimus tarkastelee siten makrotason ilmiöiden – globaalin työelämän ja kansainvälisen liikkuvuuden – seurauksia mikrotasolla, lapsen elämässä. Tutkimuksen aineisto kerättiin kahdeksan suuren suomalaiskaupungin (Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu, Lahti, Kuopio ja Jyväskylä) peruskoulujen kautta. Aineisto koostuu vanhemmilta kerätystä sähköisestä kyselyaineistosta (N = 202 perhettä, 333 lasta) sekä lapsilta kerätystä haastatteluaineistosta (N = 8). Tutkimuksessa käytettiin erityisesti kahta teoreettista lähestymistapaa: perhetutkimuksellista näkökulmaa ja siinä tarkemmin perhesysteemistä teoriaa sekä lapsuudentutkimuksellista näkökulmaa. Tutkimuksessa selvitettiin ekspatriaattiperheiden voimavaroja, jotka muodostavat lasten kulttuuristen siirtymien keskeisen kontekstin. Tutkimuksen tehtävänä oli kuvailla lasten sopeutumista siirtymiin sekä löytää sille mahdollisia selityksiä. Sopeutumisen käsite kattaa psykologisen ja sosiokulttuurisen sopeutumisen sekä kulttuurisen identiteetin. Lisäksi tutkimustehtävänä oli ymmärtää lasten kokemusten rakentumista ulkomaille muuton ja paluumuuton siirtymissä. Siirtymäkokemukset nähdään sopeutumisen ulottuvuuksia vastaten tunteina, toimintana ja identiteettinä. Keskiluokkaisilla ekspatriaattiperheillä oli runsaasti voimavaroja. Perheiden sisäiset voimavarat olivat vahvat, vaikkakin vanhemmuudessa oli havaittavissa epätasapainoisen lapsi-vanhempisuhteen merkkejä. Ekspatriaattiperheet olivat kulttuurisissa siirtymissä dynaamisessa muutoksessa. Tulosten perusteella vanhempien tulisi ulkomaille muuton ja paluumuuton siirtymissä keskittyä takaamaan lasten jatkuvuuden kokemuksia sekä tukemaan lasten emotionaalista hyvinvointia. Perheiden ulkopuolisissa voimavaroissa epävirallisen sosiaalisen tuen merkitys oli tärkeä. Virallinen tuki, työn ja koulun tuki, oli ulkomailla asuttaessa hyödyllisempää kuin paluumuuton jälkeen. Kansainvälisten koulujen sijaan lapset kävivät pääosin ”tavallista” koulua. Vanhemmilta kerätyn aineiston perusteella lasten ulkomaille muuttoon ja paluumuuttoon sopeutumisesta piirtyi erittäin myönteinen kuva. Lapsen sopeutumiseen heijastuivat erityisesti perheeseen liittyvät asiat. Perhe oli lasten kulttuuristen siirtymien keskeisin konteksti ja myös tärkein tukija. Ulkomaille muutto näyttäytyi paluumuuttoa vaikeampana siirtymänä ainoastaan sosiaaliskielellisten vaikeuksien näkökulmasta. Paluumuuton haasteellisuus suhteessa ulkomaille muuttoon tuli esiin tuloksissa. Lasten haastatteluaineisto toi vanhempien myönteisen käsityksen rinnalle myös muita sävyjä. Lasten kokemuksia rakensi muun muassa ikävän tunne. Lasten identiteetit näyttäytyivät lapsilta kerätyn aineiston valossa dynaamisina ja tilanteisina. Paluumuuton jälkeen osalla lapsista oli kulttuurienvälinen identiteetti. Lasten kulttuurienvälisyys on suomalaisessa kontekstissa piilossa: lapset nähdään ainoastaan suomalaisina. Lasten identiteettien kulttuurienvälisyys tulisi saada näkyviin kodin ulkopuolella. Koulukontekstissa tätä tukisi paluuoppilaskäsitteen uudelleen käyttöönotto, joka liittäisi nämä kulttuurienväliset lapset osaksi kulttuurienvälisyyskasvatusta.

Nuorten kokemien elämysten yksilölliset ja yhteisölliset merkitykset

Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten antamia merkityksiä elämykseksi nimetylle kokemukselle ja tunteelle. Tavoitteena on ollut selvittää elämysten kokemista nuorten näkökulmasta ja suhteuttaa nuorten kokemuksilleen antamia merkityksiä laajemmin nuoruutta ja elämyksien kokemista käsittelevään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Elämysten merkityksellistämistä analysoidaan suhteessa identiteetin muodostukseen. Yksilöllisesti koetut elämykset saavat merkityksensä diskursiivisesti rakentuneen todellisuuden ympäröimänä. Tutkimus paikantuu sosiologisen nuorisotutkimuksen ja tunteiden tutkimuksen alaan sekä metodologisesti fenomenologis-konstruktivistisen tutkimuksen alaan. Tutkimuksen taustalla on elämyshakuisuutta käsittelevä teoria. Elämyshakuisuuden tulkinta fenomenologisesta viitekehyksestä tuo käsitteen ymmärtämiseen uuden ulottuvuuden. Elämyshakuisuus kuvaa asennoitumistapaa eli sitä, miten yksilö orientoituu ympäröivään maailmaan. Tällöin ei edellytetä intentionaalisten tekojen tietoista luonnetta. Toiminnalliset prosessit muovautuvat vuorovaikutuksen myötä samaan tapaan kuin ihminen ruumiillisena subjektina muovautuu. Tutkimuksen aineisto koostuu lukion ensimmäisen luokan oppilaiden kirjoituksista (519 kpl), lastensuojeluinstituutioissa ja kuntoutuskeskuksissa asuvien nuorten yksilöteemahaastatteluista (16 nuorta) sekä seikkailualan asiantuntijoiden teemahaastatteluista (20 aikuista). Nuorten kirjoitukset on kerätty vuosina 1996–1997 ja 2002–2003. Aineiston analyysi on aineistolähtöinen. Erilaiset osa-aineistot työssäni avaavat erilaisia näkökulmia elämysten kokemiseen. Aineistojen analyysi ja tutkimukset teoreettiset lähtökohdat ovat rakentuneet analyysin edetessä ja vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Nuorten elämyksiä käsittelevä kerronta on moninaista ja elämyksiä koetaan erilaisissa tilanteissa. Elämykselle ei ole yhtä määritelmää, kokemisen paikkaan tai kokemisen syytä vaan kokemuksen merkitys rakentuu tilanteisesti. Elämys kuitenkin erottuu muista kokemuksista sen muistettavuuden, ainutlaatuisuuden, uutuuden ja intensiivisyyden perusteella. Nuorten elämyksellisissä hetkissä korostuvat harrastusten yhteydessä koetut uudet, erilaiset, yhteisöllisesti jaetut, mutta myös maailmaa nuorille avaavat itsenäisyyden tunnetta ja hallintaa tuottavat kokemukset. Yksi merkittävä uusia elämyksiä ja tietoa tuottava asia nuorten elämässä on seurustelu. Myös matkailu, erilaiset retket ja leirit olivat nuorille elämyksiä tuottavia tilanteita. Kaikilla nuorilla ei kuitenkaan ole sellaisia harrastuksia, joihin he olisivat sitoutuneita tai joissa he pääsisivät ilmaisemaan itseään ja kokemaan onnistumista. Nuorten elämyksiä käsittelevissä hetkissä nuorten vapaa-ajan toiminta, ympäristö ja sosiaaliset suhteet ovat keskeisessä asemassa. Nuoret eivät ensisijaisesti ajatelleet itse etsivänsä tai toisten nuorten etsivän elämyksiä viihdeteollisuuden tuottamista asioista. Elämyksissä arvostettiin aitoutta ja koettu tunne määritti sitä, oliko jokin koettu elämyksenä vai ei. Toisaalta erilaisten päihteiden todettiin mahdollisesti tuottavan elämyksiä, mutta niidenkin yhteydessä korostettiin usein muita asioita kokemusta rakentavina. Nuorten elämyskokemuksissa toisten nuorten merkitys, luottamus, läheisyyteen ja hyväksyntään liittyvät kokemukset korostuvat. Myös aikuisten asiantuntijoiden omaa nuoruutta käsittelevät elämykset olivat emotionaaliselta merkitykseltään hyvin samanlaisia kuin tämän päivän nuorten esittämät. Elämyksiksi miellettyjä kokemuksia pidettiin arvokkaina. Niiden uskottiin suuntaavan yksilön toimintaa.

Työntekijän psykososiaalinen työympäristö suhteessa lyhyisiin sairauspoissaoloihin : vertaileva tapaustutkimus teollisuusorganisaation kolmivuorotyöntekijöistä

Toistuvat, lyhyet sairauspoissaolot on liitetty tutkimuksissa yhä selkeämmin työyhteisön tilaan, joka muodostuu työntekijöiden kokemuksesta psykososiaalisesta työympäristöstään. Aikaisemmissa tutkimuksissa työyhteisön tilaa on lähestytty erityisesti työn vaatimustekijöiden ja voimavarojen kautta. Etenkin työn voimavarojen on havaittu edistävän työntekijän työn imun kokemusta, joka puolestaan vaikuttaa positiivisesti niin työhön sitoutumiseen ja työtyytyväisyyteen kuin terveyteen ja työkykyyn. Työn imun kokemuksella voidaan siis olettaa olevan vaikutusta myös sairauspoissaoloihin. Täten tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten työntekijöiden kokemiin työn vaatimustekijöihin ja voimavaroihin vaikuttamalla ja sitä kautta heidän työn imuaan vahvistamalla on mahdollista vaikuttaa työntekijöiden lyhyiden sairauspoissaolojen runsauteen teollisuusorganisaatiossa. Tutkimuksessa korostetaan yritysjohdon, eritoten lähiesimiesten vaikuttamismahdollisuuksia. Tutkimusongelmaan pyritään vastaamaan aineistolähtöisen, laadullisen tapaustutkimuksen avulla vertailemalla kahta poissaolomääriltään poikkeavaa tapausta. Tutkimuksen keskeiset havainnot osoittavat, että koettu epävarmuus ja arvottomuus sekä työn haasteet merkitsevät työntekijöille vaatimustekijöitä, kun taas motivoiva työnkuva, joustavuus, sosiaalisen tuen saatavuus ja huolenpito merkitsevät heille voimavaroja. Työjärjestely voidaan sen sijaan liittää molempiin tekijöihin. Tutkimus tarkastelee myös sitä, miten työympäristön perusteella muovautuvat käsitys poissaolokynnyksestä ja toisaalta työhön liitettävät asenteet, mitkä vaikuttavat sairauspoissaolojen syntyyn. Tutkimus osoittaa, että psykososiaalisella työympäristöllä on merkitystä lyhyiden sairauspoissaolojen synnylle. Yritysten tulisi lyhyitä poissaoloja vähentääkseen keskittyä siksi työympäristön parantamiseen. Pohjana voi toimia työntekijöiden vaatimustekijöiden ja voimavarojen kehittäminen ja siten heidän työn imunsa vahvistuminen.