Work-related well-being of Finnish anesthesiologists

Anesthesiologists, according to some studies, are highly stressed, die at a significantly earlier age than their colleagues and the general population,and are among the leaders in physicians' suicide records. Data are,however, sparse and contradictory. The aim of this study was to discover details of the work-related well-being of Finnish anesthesiologists. In 2004, a cross-sectional postal survey including all 550 working Finnish anesthesiologists produced a total of 328 responses (60%); 53% were men. The anesthesiologists had the greatest on-call workload among Finnish physicians. Their average in-hospital on-call period lasted 24 hours (range 14 to 38). Over two-thirds felt stressed. The most important causes of stress were work and combining work with family. Their main worries at work were: excessive workload and time constraints, especially being on call, organizational problems, and fear of harming patients. On-call workload correlated with burnout. Being frequently on call was correlated with severe stress symptoms--symptoms associated with sick leaves. Women were more affected by stress than men. High job control and organizational justice seemed to mitigate hospital-on-call stress symptoms. The respondents enjoyed fairly high job and life satisfaction. Job control and organizational justice were the most important correlates of these wellness indicators. Work-related factors were more important in males, whereas family life played a larger role in the well-being of female anesthesiologists. Women had less job control, fewer permanent job contracts, and a higher domestic workload. Of the respondents, 31% were willing to consider changing to another physician's specialty and 43% to a profession other than medicine. The most important correlates for these job turnover attitudes were conflicts at the workplace, low job control, organizational injustice, stress, and job dissatisfaction. One in four had at some time considered suicide. Respondents with poor health, low social support, and family problems were at the highest risk for suicidality. The highest risks at work were conflicts with co-workers and superiors, on-call-related stress symptoms, and low organizational justice. If a respondent had several risk factors, the risk for suicidality doubled with each additional factor. On-call work-burden, job control, fairness of decision-making procedures,and workplace relationships should be the focus in attempts to increase the work-related well-being of anesthesiologists.

Long-term results of obstetric brachial plexus surgery

Background: Brachial plexus birth palsy (BPBP) most often occurs as a result of foetal-maternal disproportion. The C5 and C6 nerve roots of the brachial plexus are most frequently affected. In contrast, roots from the C7 to Th1 that result in total injury together with C5 and C6 injury, are affected in fewer than half of the patients. BPBP was first described by Smellie in 1764. Erb published his classical description of the injury in 1874 and his name became linked with the paralysis that is associated with upper root injury. Since then, early results of brachial plexus surgery have been reasonably well documented. However, from a clinical point of view not all primary results are maintained and there is also a need for later follow-up results. In addition most of the studies that are published emanate from highly specialized clinics and no nation wide epidemiological reports are available. One of the plexus injuries is the avulsion type, in which the nerve root or roots are ruptured at the neural cord. It has been speculated whether this might cause injury to the whole neural system or whether shoulder asymmetry and upper limb inequality results in postural deformities of the spine. Alternatively, avulsion could manifest as other signs and symptoms of the whole musculoskeletal system. In addition, there is no available information covering activities of daily living after obstetric brachial plexus surgery. Patients and methods: This was a population-based cross-sectional study on all patients who had undergone brachial plexus surgery with at least 5 years of follow-up. An incidence of 3.05/1000 for BPBP was obtained from the registers for this study period. A total of 1706 BPBP patients needing hospital treatment out of 1 717 057 newborns were registered in Finland between 1971 and 1997 inclusive. Of these BPBP patients, 124 (7.3%) underwent brachial plexus surgery at a mean age of 2.8 months (range: 0.4―13.2 months). Surgery was most often performed by direct neuroraphy after neuroma resection (53%). Depending on the phase of the study, 105 to 112 patients (85-90%) participated in a clinical and radiological follow-up assessment. The mean follow up time exceeded 13 years (range: 5.0―31.5 years). Functional status of the upper extremity was evaluated using Mallet, Gilbert and Raimondi scales. Isometric strength of the upper limb, sensation of the hand and stereognosis were evaluated for both the affected and unaffected sides then the differences and their ratios were calculated and recorded. In addition to the upper extremity, assessment of the spine and lower extremities were performed. Activities of daily living (ADL), participation in normal physical activities, and the use of physiotherapy and occupational therapy were recorded in a questionnaire. Results: The unaffected limb functioned as the dominant hand in all, except four patients. The mean length of the affected upper limb was 6 cm (range: 1-13.5 cm) shorter in 106 (95%) patients. Shoulder function was recorded as a mean Mallet score of 3 (range: 2―4) which was moderate. Both elbow function and hand function were good. The mean Gilbert elbow scale value was 3 (range: -1―5) and the mean Raimondi hand scale was 4 (range:1―5). One-third of the patients experienced pain in the affected limb including all those patients (n=9) who had clavicular non-union resulting from surgery. A total of 61 patients (57%) had an active shoulder external rotation of less than 0° and an active elbow extension deficiency was noted in 82 patients (77%) giving a mean of 26° (range: 5°―80°). In all, expect two patients, shoulder external rotation strength at a mean ratio 35% (range: 0―83%) and in all patients elbow flexion strength at a mean ratio of 41% (range: 0―79%) were impaired compared to the unaffected side. According to radiographs, incongruence of the glenohumeral joint was noted in 15 (16%) patients, whereas incongruence of the radiohumeral joint was found in 20 (21%) patients. Fine sensation was normal for 34/49 (69%) patients with C5-6 injury, for 15/31 (48%) with C5-7 and for only 8/25 (32%) of patients with total injury. Loss of protective sensation or absent sensation was noted in some palmar areas of the hand for 12/105 patients (11%). Normal stereognosis was recorded for 88/105 patients (84%). No significant inequalities in leg length were found and the incidence of structural scoliosis (1.7%) did not differ from that of the reference population. Nearly half of the patients (43%) had asynchronous motion of the upper limbs during gait, which was associated with impaired upper limb function. Data obtained from the completed questionnaires indicated that two thirds (63%) of the patients were satisfied with the functional outcome of the affected hand although one third of all patients needed help with ADL. Only a few patients were unable to participate in physical activities such as: bicycling, cross-country skiing or swimming. However, 71% of the patients reported problems related to the affected upper limb, such as muscle weakness and/or joint stiffness during the aforementioned activities. Incongruity of the radiohumeral joints, extent of the injury, avulsion type injury, age less than three months of age at the time of plexus surgery and inexperience of the surgeon was related to poor results as determined by multivariate analyses. Conclusions: Most of the patients had persistent sequelae, especially of shoulder function. Almost all measurements for the total injury group were poorer compared with those of the C5-6 type injury group. Most of the patients had asymmetry of the shoulder region and a shorter affected upper limb, which is a probable reason for having an abnormal gait. However, BPBP did not have an effect on normal growth of the lower extremities or the spine. Although, participation in physical activities was similar to that of the normal population, two-thirds of the patients reported problems. One-third of the patients needed help with ADL. During the period covered by this study, 7.3% BPBP of patients that needed hospital treatment had a brachial plexus operation, which amounts to fewer than 10 operations per year in Finland. It seems that better results of obstetric plexus surgery and more careful follow-up including opportunities for late reconstructive procedures will be expected, if the treatment is solely concentrated on by a few specialised teams.

Kahdestaan kotona : Tutkimus vanhoista pariskunnista

In this study, which pertains to the field of social gerontology and family research, I analyse the meaning of everyday life as perceived by elderly couples living at home. I use the ethnographic approach, with the aim of interpreting meanings from the elderly people s personal point of view and to increase understanding of their way of life. The study deepens our conception of what gives purpose to the everyday life of elderly people. The number of elderly couples is growing and, to an increasing extent, a couple will live and cope together to a ripe old age. Such coping can also be viewed as an important resource for society. Ethnography tries to get close to people's life practices. I examine the day-to-day life of elderly couples based on textual data, which I obtained by visiting the homes of 16 couples in a total of five small municipalities in Southern Finland. The couples had married soon after the war or in the early 1950s. I found that the aspiration towards continuity, which unites the concepts of place and home, housework and a long marriage, is the most important notion connecting the discussion themes. The results show that in the opinion of the elderly, the concept of a good life is intertwined with a long marriage spent at home, as well as its values. Old people find that they lead an independent life if they feel that they can hold on to the key features of their way of life. Elderly couples ability to cope with everyday life involves taking care of housework and other tasks around the home together. This means that they support one another and have common goals and aspirations. Daily tasks provide substance in the lives of elderly couples. Each day has its rhythm, and the pace of this rhythm is set by routine and habits. Satisfaction stems from the fact that you can do something you are good at. The couples have also revised the division of housework. Men have learned to perform new tasks around the house when their wives can no longer manage them by themselves. Some tasks are given up. Day-to-day life at home and around the house provides room for men s participation. Mutual support and care between husband and wife can also protect them from having to resort to outside or official help. Old couples integrate their life experiences and memories, as well as present and future risks and opportunities. They wish to carry on their lives as before, and still think that their present life corresponds with their idea of a good life. Key words: elderly couples, continuity theory of aging, everyday life, social gerontology, family research

Interculturality in Theory and Practice in the Master's Programme of Intercultural Bilingual Education in Bolivia

Tämän tutkielman aiheena on kulttuurienvälisyys kulttuurienvälisessä kaksikielisessä opetuksessa (Educación Intercultural Bilingüe, EIB) Boliviassa ja erityisesti kulttuurienvälisen kaksikielisen koulutuksen maisteriohjelmassa (Maestría en Educación Intercultural Bilingüe), jota koordinoi PROEIB Andes -järjestö yhteistyössä Cochabamban Universidad Mayor de San Simónin kanssa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten kulttuurienvälisyys määritellään ja mitä se käytännössä merkitsee opetuksen eri osa-alueilla: sisällöissä, opetusmetodeissa ja -materiaaleissa sekä arvioinnissa. Koska kulttuurienvälisen kaksikielisen opetuksen toteutus ja tutkiminen eri Latinalaisen Amerikan maissa on tähän asti painottunut lähes yksinomaan perusopetukseen, pyrin työssäni keskittymään kulttuurienvälisyyden ilmentymiin nimenomaan bolivialaisessa korkeakoulukontekstissa. Tutkielman aineistona on käytetty kahdeksaa EIB -asiantuntijoiden teemahaastattelua, jotka FM Eila Isotalus on tehnyt Boliviassa vuonna 2004. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriasidonnaista eli abduktiivista sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkielman teoriatausta koostuu yhtäältä kulttuurienvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen liittyvien käsitteiden määrittelystä, ja toisaalta kulttuurienväliseen opetukseen liittyvien mallien esittelystä. Aineiston analyysissä avuksi on ollut etenkin James A. Banksin teoria monikulttuurisen opetuksen viidestä ulottuvuudesta, joiden kautta on voitu pohtia kulttuurienvälisyyden toteutumista opetuksen eri osa-alueilla ja nostaa esille bolivialaisen kulttuurienvälisen opetuksen erityispiirteitä. Aineiston analyysissä ilmenee, että kulttuurienvälisyyden käsitteen määrittely on vahvasti kontekstisidonnainen ja jatkuva prosessi, johon vaikuttavat eri toimijoiden näkemykset ja vaatimukset. EIB -asiantuntijoiden esittämät määrittelyt voidaan jakaa makro- ja mikrososiaaliseen kategoriaan sen mukaan, nähdäänkö kulttuurienvälisyys ensisijaisesti yhteiskunnallisena vai yksilötason käsitteenä. Aineistossa korostuu ajatus latinalaisamerikkalaisesta kulttuurienvälisyydestä poliittisena käsitteenä, jonka keskiössä on vaatimus yhteiskunnallisten valtasuhteiden muutoksesta. Yksi suurimmista haasteista kulttuurienvälisyyden toteuttamisessa bolivialaisessa korkeakouluopetuksessa ovat akateemiseen kulttuuriin liittyvät perinteet, jotka vaikeuttavat uusien toimintatapojen omaksumista. Kulttuurienvälisyys opetuksessa on toistaiseksi tarkoittanut etupäässä sisältöjen monipuolistamista lisäämällä opetusohjelmiin elementtejä paikallisista kulttuureista. Tärkeänä askeleena EIB:n kehityksessä voidaan pitää painopisteen siirtymistä sisältökysymyksistä kulttuurienvälisten opetusmetodien luomiseen. Näiden opetusmenetelmien tulisi pohjautua ymmärrykseen oppimisesta kokonaisvaltaisena, yhteisöllisenä prosessina ja siten kuroa umpeen kuilua koulun ja yhteisöjen arkielämän välillä. Opetusmenetelmien ja -materiaalien suhteen keskeinen kulttuurienvälisyyteen liittyvä kysymys on intiaanikansojen suullisen kulttuurin ja tiedon jakamisen perinteiden hyödyntäminen opetuksessa. Maisteriohjelman opiskelijoiden arvioinnissa pyritään huomioimaan yksilön kokonaisvaltainen kehitys pelkkien opintosuoritusten sijasta, mutta arvosanoihin pohjautuvasta arvostelukäytännöstä ei ole toistaiseksi voitu luopua yliopiston vaatimusten vuoksi. Kaiken kaikkiaan kulttuurienvälisyyden toteuttaminen EIB:ssä ja maisteriohjelmassa on pitkän tähtäimen prosessi, joka vaatii perinteisten opetuskäytäntöjen kyseenalaistamista ja korkeakouluopetuksessa myös akateemisen kulttuurin haastamista. On oleellisen tärkeää, että prosessiin osallistuvat asiantuntijoiden ohella myös esimerkiksi opiskelijat, intiaaniyhteisöt ja -järjestöaktiivit.

Paluu paratiisiin : Polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen Martti Lutherin ja Friedrich Nietzschen perinteissä

Tutkimukseni tarkoitus on paikallistaa polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen. Tutkimukseni termit hyvä ja paha määrittyvät moraalisesti. Täten tutkimusaiheeni on ihmisen ja moraalin välinen suhde. Tutkin ihmisen moraalista olotilaa, siinä tapahtuvaa muutosta ja tämän muutoksen ehtoja. Tutkimuksellani on kaksi pääkysymystä: kuinka on mahdollista päästä hyvän ja pahan tuolle puolen ja miksi meidän tulisi siirtyä hyvän ja pahan tuolle puolen. Polut hyvän ja pahan tuolle puolen vievät myös etiikan tuolle puolen. Tutkimukseni pyrkii selvittämään mitä vikaa etiikassa on ja kuinka on mahdollista perustella toimintaa ilman etiikkaa. Tutkimukseni metodi on systemaattinen analyysi. Johdanto-osassa käsittelen yleisesti moraalia, sen vaikutuspiiriä ja niitä syitä, joiden vuoksi se täytyy hylätä. Tarkastelen myös etiikkaa ja selvitän sitä laajempaa kontekstia mihin se liittyy. Ensimmäisessä luvussa käsittelen Martti Lutherin teologiaa. Lutherilla moraalia edustaa Jumalan laki, jonka alaisuudesta kristitty pääsee vapaaksi kun Jeesus ottaa ristinkuolemassaan ihmisten synnin itselleen ja kärsii Jumalan lain mukaisen kuolemanrangaistuksen. Uskon yhteydessä Kristukseen kristitty kohoaa lain ulkopuolelle tekemään rakkauden tekoja. Toinen luku on omistettu Søren Kierkegaardin kristilliselle eksistentialismille. Kierkegaardin eksistenssitasojen filosofiassa uskonnollinen olemisen taso paljastuu korkeammaksi kuin eettinen. Tässä nousee tärkeäksi Kierkegaardin kirja Pelko ja vavistus. Kierkegaard tutkii Raamatun kertomusta Aabrahamista, jolle Jumala antaa käskyn uhrata oma poikansa Iisak. Kierkegaardille tarina on esimerkki eettistä korkeammasta ja sitä tilapäisesti vastustavasta olemisen tavasta. Kolmannessa luvussa käsittelen Dietrich Bonhoefferin teologiaa. Bonhoefferin mukaan Jeesus kutsuu ihmisiä seuraamaan häntä. Tämä on kutsu hyvän ja pahan tuolle puolen paratiisin viattomuuteen, joka rikkoo eettisyyden ihmisen ja Jeesuksen välillä. Neljännessä luvussa tarkastelen Friedrich Nietzschen filosofiaa ja pyrin ymmärtämään mitä hänen ohjelmansa hyvän ja pahan tuolle puolen tarkoittaa. Nietzschen vallantahdon filosofiassa moraali on heikkojen keino alistaa vahvat. Tarkastelen Nietzschen käsitystä moraalin synnystä ja sen haitallisuudesta ja pyrin selvittämään kuinka herrat elävät hyvän ja pahan tuolla puolen. Viidennessä luvussa tutkin Jaques Derridan grammatologiaa. Derridan mukaan teksti on suljettu tila, jonka ulkopuolelle on mahdoton päästä. Derrida sanoittaa kuitenkin sanoittamatonta tilattomuutta tekstin tuolla puolen. Tästä ei-paikasta käsin hypereettinen dekonstruktio purkaa perinteistä etiikkaa. Kuudennessa luvussa tarkastelen Mark C. Taylorin epä/teologiaa. Taylorille olotilan muutosta kuvaa termi harhautuminen , joka vie ihmisen lainsuojattomuuteen hyvän ja pahan tuolle puolen. Selvitän mitä harhautuminen tarkoittaa ja miten se liittyy Taylorin Jumalan kuoleman epä/teologiaan. Johtopäätösluvussa tuon esiin tutkimustuloksia, nostan esille joitain pääluvuissa esiintyviä teemoja ja vertaan tutkimuskohteitteni näkemyksiä toisiinsa. Lutherin ja Nietzschen perinteissä on paljon yhteistä, mutta pohjimmiltaan ne sotivat toisiaan vastaan. Hyvän ja pahan tuolle puolen johtaa kaksi polkua. Toinen niistä vie paratiisiin, toinen tuhoon.

Hyvinvointivaltion pelastamisella huonosti voivia eläkeläisiä? – mediakeskustelua vuoden 2009 eläkeiän nostopäätöksestä

This thesis examines the media debate on pensions. The case analysed in the thesis is the debate that sharpened after the Finnish government made the decision to raise the retirement age. The analysed data consists of articles published in the printed media during one month after the decision was made on 24th of February in 2009. The aim of the study is to describe how the decision is argued about by different positions of speakers and how retirement is justified from the perspective of the individual. Furthermore, the purpose is to discover different ways of discussing the pensioner. The theoretical frame for this study is social constructivism, which understands reality as socially constructed with language. From this perspective, media texts can be seen as one form of shaping reality. The data is analysed by using different methods. Thematisation is used to discover the key topics, and quantification is used to examine the prevalence of different arguments. The method in which the speaker’s ways of speaking is analysed in different participant categories I call “a speaker position analysis”. The debate around the decision to raise the retirement age highlight the power struggle both between the government and the opposition as well as the government and employee unions. One thing all discussants agree is the need to raise the retirement age. From the individual's perspective, retirement is justified mostly with hard working conditions and inadequacy of health. The pensioner's image is appearing gloomy in most discourses. Prevailing discourses are seeing a pensioner either sick and tired or someone who is not good for work and has lost his dignity. The debate around the decision is intertwined around the concepts of welfare state and individual's well-being. In the postmodern society, human preferences are individualised. Welfare state means different things to different people, as well as the individual's subjective perception of well-being is unique. These two aspects are the ones which raise the tension in the analysed media debate.

Egyptin kristillisten kirjureiden jäljillä : Tutkimus 100- ja 200-lukujen Uuden testamentin kanonisten ja apokryfisten käsikirjoitusten ulkoisista piirteistä

Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia kaikkein varhaisimpia Uuden testamentin kanonisia ja apokryfisia käsikirjoituksia sekä niiden kirjureita. Huomion keskipisteenä ovat kyseisten käsikirjoitusten ulkoiset piirteet, kuten esimerkiksi kirjoitusmateriaali, muoto, koko ja käsiala. Näiden avulla vertaan kanonisia käsikirjoituksia apokryfisiin ja pyrin selvittämään, erosivatko näiden kopiointimenetelmät toisistaan. Yksi keskeisimmistä kysymyksistä on se, voidaanko ulkoisten piirteiden avulla päätellä jotain käsikirjoitusten asemasta ja arvostuksesta. Tutkimuksen aluksi esittelen tutkimusaineistoni käsikirjoitukset ja tekstit. Päädyin vertaamaan kanonisia evankeliumeita kaikkiin 100- ja 200-luvuilta löydettyihin apokryfisiin käsikirjoituksiin, joihin sisältyy esimerkiksi Tuomaan ja Pietarin evankeliumit sekä Hermaan paimen. Kaikki tämän ajanjakson kristilliset käsikirjoitukset ovat löytyneet Egyptistä, minkä vuoksi tutkimukseni keskittyy Egyptiin ja sen kirjureihin. Ennen varsinaista käsikirjoitusten analyysiä käsittelen käsikirjoitusten löytöpaikkoja, kaanonin sekä antiikin kirjureiden historiaa. Ensimmäiseksi käsittelen käsikirjoitusten materiaalia, eli papyrusta ja pergamenttia. Tässä suhteessa kanoniset käsikirjoitukset eivät eroa apokryfisista, vaan aineistot ovat tämän suhteen identtisiä. Tämän jälkeen huomio kiinnittyy käsikirjoitusten muotoon, eli siihen kirjoitettiinko käsikirjoitukset koodeksiin vai kääröön. Analyysin edetessä paljastuu, että apokryfisissa käsikirjoituksissa käytettiin useammin käärömuoto kuin kanonisissa käsikirjoituksissa. Voidaan esittää, että kristityt kirjoittivat koodeksiin kaikkein arvostetuimmat tekstit, joten käärömuoto voi kertoa käsikirjoituksen sisältävän tekstin alemmasta arvostuksesta. Tutkimuksen seuraavissa osioissa käsitellään koodeksien kokoa, marginaaleja, palstoja sekä käsialan kokoa. Lukujen perusteella voidaan sanoa, että kanoniset koodeksit muodostavat hieman yhtenäisemmän linjan kuin apokryfiset koodeksit. Kanonisten koodeksien kirjureiden toimintatavat ovat siis olleet hieman yhtenäisempiä. Käsikirjoitusten käsialan tarkempi analyysi paljastaa kuitenkin, että niin kanoniset kuin apokryfiset käsikirjoitukset kirjoitettiin suhteellisen hyvällä käsialalla. Tutkimuksen viimeisessä luvussa käy ilmi, että apokryfisten koodeksien epäyhtenäisyys johtuu osittain niiden erilaisista käyttötarkoituksista. Apokryfisia koodekseja valmistettiin enemmän kristittyjen henkilökohtaiseen käyttöön verrattuna kanonisiin koodekseihin. Tästä huolimatta suurin osa käsikirjoituksista oli seurakuntien liturgisessa käytössä. Toisin sanoen niin kanonisia evankeliumeita kuin apokryfisia tekstejä luettiin ääneen seurakuntien kokoontumisissa, mikä kertoo niiden arvosta.

Valkoinen läiskä kartalla : Perusvärinnimet ja niiden merkityskentät unkarin- ja suomenkielisissä idiomeissa

Työni tavoitteena on vertailla unkarilaisia ja suomalaisia idiomeja, joissa esiintyy jokin perusvärinnimi. Perusvärinnimiä ovat fehér (valkoinen), fekete (musta), szürke (harmaa), piros tai vörös (punainen), zöld (vihreä), sárga (keltainen), kék (sininen) ja barna (ruskea). Erityisesti pyrin ottamaan selvää käytetäänkö samaa värinnimeä molemmissa kielissä samasta asiasta vai onko värinnimien käytössä tarkasteltujen kielten välillä eroja. Vertailen unkarilaisia idiomeja suomalaisiin ja käytän vertailussa Tamás Forgácsin esittämää mallia ekvivalenssin lajeista. Aineisto on kerätty unkarin- ja suomenkielisistä fraasi- ja idiomisanakirjoista sekä yleissanakirjoista. Idiomi on yksi fraseologismien alaryhmistä. Idiomi koostuu vähintään kahdesta lekseemistä, jotka voidaan kirjoittaa joko yhteen tai erikseen. Idiomi on puhtaimmillaan opaakki, kiteytynyt sanaliitto, mutta idiomi voi olla myös osittain sananmukaisesti tulkittavissa. Idiomaattisuuden ja metaforisuuden aste on jatkumo, jonka toisessa päässä ovat täysin läpinäkymättömät ja toisessa transparentit sanaliitot. Idiomit ovat puhtaimmillaan tiettyyn kieleen sidottuja. Idiomit voivat olla kuitenkin laajalevikkisiä, koska niitä on lainattu eri kieliin suoraan kääntämällä esimerkiksi Raamatusta tai antiikin teksteistä. Viime vuosisatojen ja vuosikymmenten idiomit ovat hypoteettisesti useimmiten käännöslainoja jostain Euroopan valtakielestä. Värinnimitutkimuksen tunnetuimpia teorioita on Berlinin ja Kayn teoria kielessä esiintyvien värinnimien järjestyksestä. Heidän mukaansa musta, valkoinen ja punainen esiintyvät maailman kielissä kaikista yleisimmin, sininen, ruskea ja harmaa puolestaan esiintyvät vain korkeakulttuureissa, eivät esimerkiksi luonnonkansojen kielissä. Hypoteesini on, että aineistossa esiintyvien värinnimien lukumäärä korreloi jossain määrin Berlinin ja Kayn esittämän värinnimien järjestyksen kanssa. Täysin identtisiä idiomeja sanastoltaan ja merkitykseltään löytyy aineistosta suhteellisen paljon, useimmat näistä ovat valkoisen, mustan tai harmaan värin sisältäviä idiomeja. Täysin toisiaan vastaavista idiomeista suurin osa on tullut unkariin ja suomeen Raamatusta tai lainattu sellaisenaan englannista, saksasta tai ranskasta. Osittaisessa vastaavuussuhteessa ja funktionaalisessa vastaavuussuhteessa löytyy värinnimien kannalta mielenkiintoisimmat idiomit: keltainen ja vihreä esiintyvät parissa idiomissa ristikkäin. Pääasiassa idiomeissa esiintyvät värinnimet ovat unkarin ja suomen välillä identtisiä, mikäli unkarilaiselle idiomille löytyy vastine suomen kielestä. Idiomit ilman vastinetta ovat aineiston suurin ja samalla myös kirjavin ryhmä analysoitavaksi, pienin ryhmä puolestaan ovat leksikaalisen vastaavuuden ryhmään kuuluvat idiomit. Suurin osa unkarilaisista idiomeista on työssä analysoitu, mutta suomenkieliset vastineettomat idiomit jäävät vähäiselle huomiolle tutkimusongelman näkökulmasta johtuen. Aineiston 143 unkarilaisesta idiomista noin puolet sijoittuu nollaekvivalenssin eli vastineettomien idiomien ryhmään. Täydellisen ekvivalenssin ryhmä on toiseksi suurin, leksikaalisen vastaavuuden ryhmä pienin. Idiomeissa esiintyvistä väreistä yleisimpiä ovat musta, valkoinen, punainen ja vihreä. Ruskeaa väriä ei esiinny unkarilaisissa idiomeissa lainkaan, suomalaisissa idiomeissa viidessä. Unkarin ja suomen värien merkityskentät vastaavat pitkälti toisiaan. Ainoastaan keltainen ja vihreä esiintyivät selkeästi ristikkäin: unkariksi kateus on keltaista ja suomeksi vihreää, tulokkaaseen liitetään unkarissa vihreä, suomessa keltainen väri.

Kansainväliset sanktiot – kauniita sanoja vai harkittuja tekoja? Miksi kansainväliset sanktiot eivät toimi - esimerkkimaina Rhodesia, Etelä-Afrikka ja Zimbabwe.

Tutkin Pro Gradu – tutkielmassani kansainvälisen yhteisön toimeenpanemien sanktioiden ongelmallisuutta, niiden toimivuuden näkökulmasta. Aiempien tapausten valossa, sanktioiden suurimpana kärsijänä on usein nähty olevan siviiliväestö. Sanktioista huolimatta ne henkilöt ja ryhmät joiden katsotaan ollen vastuussa tilanteesta, ovat kuitenkin kyenneet jatkamaan toimintaansa. Sanktio-keskustelua onkin jakanut suhtautuminen sanktioiden hyödyllisyyteen, ennen kaikkea siihen miksi niitä käytetään kun ne eivät toimi. Pyrin työlläni osallistumaan kyseiseen keskusteluun kansainvälisten suhteiden tutkimuksen näkökulmasta. Aikaisemmin akateemista keskustelua on käyty pitkälti oikeudellisesta sekä taloudellisesta näkökulmasta. Työ on teoriasidonnainen tutkimus, jossa vertailevan tapaustutkimuksen keinoin haetaan teorioista tukea esimerkkitapausten käsittelyyn sekä johtopäätöksien tulkintaan. Tutkimuskysymystä lähestytään ensiksi aihepiirin teoreettisen sisällön esittelyllä, jonka jälkeen sitä sovelletaan kolmeen esimerkkitapaukseen. Esimerkkitapaukset ovat Rhodesia, Etelä-Afrikka ja Zimbabwe. Maat on valittu niiden sanktioihin johtaneiden olosuhteiden samankaltaisuuden vuoksi. Zimbabwe on lisäksi esimerkki sanktioissa ja niiden käytössä tapahtuneesta muutoksesta. Muutos on ollut siirtyminen kokonaisvaltaisista sanktioista kohdennettuihin sanktioihin. Teoreettisena viitekehyksenä työssä on toimijoiden rationaalinen toiminta, jonka lähtökohtana ovat heidät omat intressit. Kyseinen toiminta myötävaikuttaa osaltaan sanktioiden toimimattomuuteen, toimijoiden suhteuttaessa aina oman toimintansa muiden toimintaan. Sanktiokeskustelun sijoittumista tieteellisessä keskustelussa selvennän regiimiteorian avulla. Sanktioiden eri osapuolten toimintaa pyrin vuorostaan tuomaan esille rationaalisen valinnan teorian, eritoten peliteorian, avulla. Mainitun lisäksi tuon esille myös poliittisen päätöksenteon epävarmuuden, sekä sen vaikutukset osapuolten toimintamalleihin. Hypoteesina tutkimukselle on, että sanktioita lähettävien maiden keskinäisen yhteistyön heikkous sekä niiden omat kansalliset intressit vaikeuttavat sanktioiden toimintaa. Lähteinä työssä on käytetty julkisia lähteitä, jotka käsittelevät aihepiirin yleistä sekä teoreettista keskustelua. Esimerkkitapauksissa on käytetty myös julkisia lähteitä, sekä aikalaiskirjoituksia. Viimeksi mainitun taustalla on kahden esimerkkitapauksen, Rhodesian ja Etelä-Afrikan, historiallinen näkökulma. Kolmen esimerkkitapauksen kautta, tutkielmassani vahvistuu siinä esitetty hypoteesi. Tämän mukaan sanktioiden toimintaa vaikeuttavat sanktiota lähettävien maiden keskinäisen yhteistyön puute sekä niiden kansalliset intressit. Yhtä lailla sanktioitavat maat ovat sanktioprosessien hitaudesta johtuen kyenneet ennakoimaan ja varautumaan tuleviin muutoksiin. Esimerkkitapauksista Rhodesian ja Etelä-Afrikan kohdalla halutun muutoksen taustalla voidaan katsoa olleen pääasiallisesti muut tekijät kuin sanktiot. Zimbabwen osalta voidaan vuorostaan todeta, että siinä missä kokonaisvaltaiset sanktiot eivät toimineet Etelä-Afrikan ja Rhodesian tapauksissa halutulla tavalla, kohdennetut sanktiot ovat olleet yhtä lailla ongelmallisia. Esimerkkitapausten tuloksista ei voida vetää vedenpitäviä johtopäätöksiä joilla kyettäisiin arvioimaan tai ennustamaan sanktioiden toimivuutta kokonaisvaltaisemmin. Syynä on kansainvälisten sanktio-tapausten yksilöllisyys sekä sanktioiden käytön kiistanalaisuus kansainvälisessä politiikassa.

Pilkahduksia Pilkkeestä – tutkimus ikääntyvien päihteidenkäyttäjien päivätoimintaryhmistä

Tutkimuskohteenani ovat Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projektin päivätoimintaryhmät ikääntyville päihteidenkäyttäjille. Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projekti on osa Sininauhaliiton Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hanketta ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Idea tutkimuksen tekoon nousi Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hankkeen tutkimustarpeiden myötä, tarpeesta saada kuuluviin yhden osahankkeen asiakkaiden ääni ja nostaa esiin heidän näkemyksensä ja kokemuksensa ryhmätoiminnasta, johon he osallistuvat, ja jota ei ole tutkittu vielä. Yhtenä perusteluna tutkimuksen tekemiselle on myös se, että aihe on uusi ja sitä ei ole juurikaan tutkittu. Tutkimusotteeni on etnografinen. Olen havainnoinut kolmea, Helsingin Diakonissalaitoksen eri tiloissa kokoontuvaa Pilke-ryhmää reilun puolen vuoden ajan. Tämän lisäksi olen haastatellut ryhmien jäseniä ryhmähaastattelun keinoin. Tutkimusnäkökulmaani olen laajentanut koskemaan myös ohjaajien työtä, koska pidän heidän työnsä näkyväksi tekemistä tärkeänä. Analyysissä yhdistän etnografisen aineiston temaattista luentaa ja diskurssianalyyttisempää otetta kiinnittäen huomiota puheella tuotettuihin ja puheen tuottamiin merkityksiin, vuorovaikutukseen keskustelijoiden välillä sekä identiteetin rakentumiseen puheessa. Tutkimuksessa pyrin kuvaamaan ja ymmärtämään ikääntyvien päihteidenkäyttäjien ryhmätoimintaa ja sen merkitystä ikääntyville sekä sitä, miten ryhmään löydytään. Ryhmähaastatteluissa kiinnostukseni kohdistuu etenkin siihen, miten ikääntyvät kokevat Pilke-ryhmätoiminnan ja millaisia määrittelyjä he itsestään ja suhteestaan ryhmätoimintaan tai alkoholiin antavat. Tuon esiin myös sitä, millaisiin haasteisiin tutkija voi törmätä tutkiessa ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Pohdin esimerkiksi afaattisesti puhuvien ihmisten haastattelemista ryhmähaastattelun keinoin sekä miksi havainnointi on mielestäni hyvä tapa tutkia ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Tulo Pilkkeeseen alkaa etsivästä työstä. Verkostojen yhteistyöllä ryhmiin päätyvät sellaiset ikääntyvät, joista suurin osa ei olisi kotonaan aktiivisten eläkeläisten harrastuspiireissä, koska niissä ei ole totuttu käymään ja sosiaalinen elämä on rajoittunut esimerkiksi lähiöravintolaan. Puhutaan haastavanakin pidetystä vähemmistöstä ikääntyneiden joukossa. Alkoholia on käytetty jo pitkään, tai sitä on ryhdytty käyttämään runsaasti vasta iäkkäänä. Pilkkeeseen löytyvistä ikääntyvistä varsin suuri osa kuitenkin kiinnittyy ryhmään. Tähän syynä ovat uusien ihmiskontaktien saamisen tärkeys, ohjaajien persoona, keskustelumahdollisuus ja mahdollisuus tehdä käsillä jotain, mitä kenties ei koskaan tulisi kotona tehtyä. Kynnys osallistumiseen on matala ja vaatimuksia elämäntapoja muuttamiselle ei ole. Pilkkeen merkitys siihen osallistuville on tulosteni mukaan suuri. Pilke katkaisee usein yksinäiseksikin koettua arkea ja muut ryhmässä käyvät koetaan tärkeiksi. Pilke tarjoaa mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja omaa elämäntarinaansa. Huumori kantaa Pilke-tapaamisia. Myös käsillä tekeminen koetaan tärkeäksi ja sen huomaaminen, että tekemisen taito on tallella, voimaannuttaa. Pilke luo uudenlaista järjestystä elämään ja sen myötä myös alkoholinkäyttö osalla vähenee. Etenkin pitkäaikaisille jäsenille Pilkkeen voi sanoa muodostuvan kiinnipitäväksi ympäristöksi, joka on tutkimukseni keskeinen, alun perin D.W. Winnicottin käyttämä käsite.

Onko tutkijan sukupuolella väliä? : Kemian ja fysiikan alan tutkijoiden ja tohtoriopiskelijoiden tutkijanura IDECAT-verkostossa sukupuoliperspektiivistä.

Tutkimukseni kohteena ovat mies- ja naispuoliset tutkijat ja tohtoriopiskelijat, jotka ovat osallistuneet katalyysitutkimukseen keskittyvän tutkimusverkosto IDECAT:in toimintaan. Tutkielmassani pyrin selvittämään, onko naisten ja miesten tutkijanuran välillä eroa ja jos on, niin minkälainen tämä ero on. Pyrin myös saamaan selville, onko naisten tutkijanuralla esteitä ja esiintyykö tiedeyhteisössä sukupuolesta johtuvaa syrjintää. IDECAT (Integrated Design of Catalytic Nanomaterials for a Sustainable Production) on EU-rahoitteinen, kemian tekniikkaan liittyvään katalyysitutkimukseen keskittyvä tutkimusverkosto, johon kuuluu alan tutkimusyksiköitä ja yliopistoja 12 Euroopan maasta. IDECAT:iin kuuluu noin 500-600 henkilöä. Tutkimukseni pohjautuu kahteen kyselytutkimukseen, jotka toteutettiin Internetissä 2009-2010. Ensimmäinen kyselytutkimus oli vastaajien saatavilla loka-marraskuussa 2009 ja siinä selvitettiin IDECAT:in tutkijoiden ja tohtoriopiskelijoiden tasa-arvotilannetta yleisesti. Kyselyyn vastasi 83 henkilöä, joista 51% oli naisia ja 49 % miehiä. Kyselyssä käytettiin strukturoitua kyselylomaketta ja tulokset analysoitiin kvantitatiivisesti SPSS tilasto-ohjelmalla. Tilastollisena menetelmänä käytän ristiintaulukointia. Toinen kyselytutkimus (jatkokysely) keskittyy tiedeyhteisössä tapahtuvaan sukupuolesta johtuvaan syrjintään ja se oli vastaajien saatavilla huhti-toukokuussa 2010. Jatkokyselyn kysymykset ovat avokysymyksiä ja ne analysoitiin laadullisesti. Jatkokyselyyn vastasi 24 henkilöä, joista 6 kuvasi yksityiskohtaisesti syrjintäkokemuksiaan tiedeyhteisössä. Teoreettisena viitekehyksenä käytän tutkimuksessani Joan Ackerin sukupuolittuneen organisaation teoriaa ja siihen liittyviä, organisaation toiminnassa ilmeneviä sukupuolittuneita prosesseja. Sukupuolittuneet prosessit ovat ajattelutapoja , käytäntöjä ja asenteita, joilla sukupuolet erotetaan toisistaan ja joilla tuotetaan sukupuolten välisiä valtasuhteita. Naisten ja miesten tutkijanuran välillä on aineistossani joitakin merkittäviä eroja. Sukupuolesta johtuva syrjintä on yleistä vastaajien keskuudessa ja naiset ovat kokeneet sitä useammin kuin miehet. 67% naisvastaajista ja 37% miesvastaajista on kokenut sukupuolesta johtuvaa syrjintää. Naisvastaajat myös kokevat miehiä useammin, että he eivät saa riittävästi tukea ja kannustusta esimiehiltään. Lisäksi naisia on pyydetty mukaan tieteelliseen yhteistyöhön miehiä harvemmin. Useimmat muuttujat eivät kuitenkaan tuo eroa sukupuolten välille. Tutkijanaiset kokevat ylenemismahdollisuutensa lähes yhtä hyviksi kuin miehet, naiset ja miehet työskentelevät yhtä usein määräaikaisissa tehtävissä ja naiset työskentelevät kokopäiväisesti lähes yhtä usein kuin miehet. Naiset pitävät perheen ja työn yhdistämistä helppona. Sukupuolittuneita prosesseja ilmenee erityisesti sukupuolten väliseen työnjakoon ja sosiaalisen tuen ja vallan jakoon tiedeyhteisössä liittyvissä tilanteissa. Sukupuolittuneisuus ei kuitenkaan ole totaalista, monien kyselyn muuttujien kohdalla sukupuolittumista tai eroa sukupuolten välille ei tullut. Monet kyselyn muuttujat osoittavatkin, että naiset ja miehet kokevat, että heitä kohdellaan melko tasa-arvoisesti. Tietyillä osa-alueilla epätasa-arvoisen kohtelun kokemukset ovat kuitenkin yleisiä, mikä tuottaa ristiriitaisen kuvan tiedeyhteisön tasa-arvotilanteesta. Tämä voi viitata siihen, että tutkijanaisten ja miesten asemat ja roolit tiedeyhteisössä eivät ole pysyviä ja staattisia, vaan aktiivisessa muutoksen tilassa. Tutkijanaisten asemaa tiedeyhteisössä voidaan lisäksi parantaa reagoimalla ja puuttumalla sukupuolesta johtuvaan syrjintään, pitämällä tasa-arvoasioita esillä sekä kiinnittämällä huomiota johtamiskäytäntöihin, esimerkiksi palkkaamalla lisää naisjohtajia. Avainsanat Keywords: Sukupuolittunut organisaatio, sukupuolittuneet prosessit, kyselytutkimus, kvantitatiivinen tutkimus, tiedeyhteisö, sukupuolisyrjintä, tutkijanaiset, naistutkijat, sukupuolten tasa-arvo, gendered organization, academia, female scientists, gender equality

Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. Kerjäämisen vastustaminen Helsingissä 1930-luvun laman aikana ja kontrollin diskurssit.

Opinnäytetyössäni tarkastelen kerjuun kontrollin muotoja Helsingissä 1930-luvun laman aikana. Kontrollitoimenpiteiden lisäksi tutkin kerjuun määrittelemistä ongelmaksi ja ilmiön tuomitsemista. Poimin moniäänisestä diskurssista keskeisiä argumentteja, jotka määrittivät kerjäämistä ja sen kitkemiseksi valittuja keinoja. Diskursseja analysoimalla pyrin paljastamaan sosiaalisiin ongelmiin ja poikkeavuuden kontrolloimiseen liittyneitä pyrkimyksiä ja valtarakenteita. 1930-luvun lama saattoi Suomessa kymmenet tuhannet henkilöt työttömiksi ja köyhäinhoidon varaan. Köyhäinhoidossa ja irtolaishuollossa työnteon rooli oli ensisijainen ja tilannetta pyrittiin lievittämään varatyöjärjestelmin. Kerjuu oli tarkasteluajanjaksolla kielletty vuoden 1879 vaivaishoitoasetuksella. Kerjuu kuitenkin lisääntyi huomattavasti. Maanteillä liikkuvat kulkurit ja ovilla pyytävät kerjäläiset herättivät virkamiesten, papiston ja kansalaisten huomion ja köyhyydestä tuli paitsi sosiaalinen, myös hyvin poliittinen ongelma. Helsingissä poliisi pidätti pahimpina aikoina yhdeksän kertaa enemmän kerjäläisiä kuin normaaliaikana. Useimmiten pidätetyt lähetettiin kotipaikkakunnalleen, heille annettiin köyhäinhoitoviranomaisten varoitus tai heidät alistettiin maaherran kuulusteluihin. Kerjäämisestä myös tuomittiin yleiseen pakkotyöhön. Seurakunnat ryhtyivät valtion työttömyyskomitean sihteerin pyynnöstä organisoimaan pula-ajan avustustoimenpiteitä ja vastustamaan kerjuuta Helsingissä. Vuonna 1931 perustettiin Diakoniakeskus johtamaan tätä työtä. Propagandallaan Diakoniakeskus pyrki lopettamaan almujen antamisen ovilla, keskittämään avustustoimintaa ja saamaan myös yleisöstä kannattavia jäseniä toiminnalleen. Diakoniakeskuksen toiminta perustui hätäapuaseman ja yösuojan ylläpitämiseen ja se asettui yhteistyöhön myös köyhäinhoitoviranomaisten kanssa. Vallitsevissa diskursseissa kerjääminen esitettiin paheksuttavana ja demoralisoivana toimintana ja sen katsottiin kulkevan käsi kädessä valehtelemisen ja rikollisuuden kanssa. Myös viittaukset nälkävuosiin ja sisällissotaan nousivat esiin viranomaisten esittämissä vaatimuksissa kerjäämisen hillitsemiseksi. Diskursseista ja toiminnasta paljastui voimakkaita kerjäläisten seulomiseen ja laitostamiseen tähdänneitä pyrkimyksiä. Sopeutumattomiksi määritellyt yksilöt tuli alistaa holhouksen ja kontrollin alaisiksi, ja heidät tuli siivota arkipäivän yhteiskunnasta jopa pakkotyölaitoksiin. Diakoniakeskus, viranomaiset ja yleisö olivat kaikki osapuolia siinä kerjuun yhteiskunnalle vahingollisena määrittelevässä diskurssissa, joka heijasteli myös ajan henkeä. Diskursseista nousevatkin esiin ajan hengen mukaiset medikalisoituneen moralismin diskurssit sekä vallanpitäjien moraalinen paniikki köyhyyden äärellä. Vuonna 1937 astuivat voimaan uudet huoltolait, jolloin kerjääminen muuttui köyhäinhoidollisesta kysymyksestä järjestyskysymykseksi ja osaksi irtolaisuutta. Kerjuun vähetessä myös Diakoniakeskuksen toiminnan kannattavuus väheni ja se siirsikin propagandansa painopistettä pois kerjäämisen vastustamisesta. Tutkielman lopussa tarkastelen vielä lyhyesti 2000-luvun romanikerjäläisdiskurssia ja sen yhteneväisyyksiä 1930-luvun keskusteluun ja toimenpiteisiin. Keskeisen lähdeaineiston tutkielmalle muodostavat Helsingin seurakuntayhtymän arkistossa säilytettävät Diakoniakeskuksen lentolehtiset, pöytäkirjat, kirjeet ja lehtileikekokoelma, virallisjulkaisut sekä Huoltaja- ja Poliisimies-lehdissä sekä Suomen Kuvalehdessä julkaistu aikalaiskirjallisuus. Muun lähdeaineiston hankkimisessa olen käyttänyt aineistoja huoltoviraston arkistosta, Helsingin poliisilaitoksen arkistosta sekä Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmista.

Kokoomus ja kommunismin uhka. Puolueen antikommunismi vuoden 1929 eduskuntavaalitaistossa.

Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selventää Kansallisen Kokoomuspuolueen kommunisminvastaisuutta 1920-luvulla, tarkemmin ottaen vuoden 1929 eduskuntavaalikamppailussa. Tutkimuskysymykseni liittyvät puolueen identiteetin ja kommunisminvastaisuuden yhteyteen: miten kokoomuspuolueen suhtautuminen kommunismiin kytkeytyi, yhtäältä, oman porvarillisen poliittis-kansallisen identiteetin puolustamiseen, ja toisaalta, vuonna 1929 vallitseviin poliittisiin oloihin, jolloin muun muassa parlamentaarinen järjestelmä herätti laajaa epäluottamusta, kokoomus ajautui sisäiseen kriisiin ja kommunistien kumoustavoite korostui suomalaisessa julkisuudessa? Etsimällä vastauksia näihin kysymyksiin pyrin selittämään mistä osakokonaisuuksista antikommunismi koostui, miten uhkaa muokattiin ja perusteltiin. Mielestäni tärkeää ja mielenkiintoista on miettiä, kuinka kommunisminvastaisuus ilmeni ikään kuin vastauksena muihin yhteiskunnallis-poliittisiin ongelmiin ja turhautumiin. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustuu toiseuden ja viholliskuvien tutkimukseen, koska toiseuden merkitys identiteetin kehittymiselle on kiistaton. Tähän liittyvän kirjallisuuden lisäksi olen käyttänyt lähteinäni tutkimuskirjallisuutta, sanomalehtiä ja julkaisemattomia arkistolähteitä. Tutkimukseni aatehistoriallisen luonteen vuoksi ensisijainen alkuperäislähteeni on julkaistu materiaali – vaalijulkaisut ja kokoomuslehdistö – jonka avulla olen pyrkinyt analysoimaan puolueen suhtautumista kommunismiin ja sen vaikutusta puolueen identiteetille. Metodini on historiallis-kvalitatiivinen, joka tarkoittaa sitä, että pyrin samaan aikaan huomioimaan sekä puolueen julkisuuskuvan että sen toiminnan kulisseissa. Tämä edellyttää huomion kohdistamista sekä julkaistuun että julkaisemattomaan lähdeaineistoon. Julkaistuun materiaaliin kohdistuneen analyysin pohjalta on mahdollista päätellä, että kokoomus halusi luoda itsestään kuvan jyrkästi kommunisminvastaisena puolueena. Toiseus-analyysin perusteella voidaan sanoa, että kommunismi oli puolueen selvä toinen. Julkisuuskuva ei kuitenkaan välttämättä vastannut puolueen todellisia käsityksiä kommunismista ja sen pohjalle muodostetusta viholliskuvasta. Antikommunismi ja viholliskuvan vahvistaminen palvelivat myös muita päämääriä, joista merkittävimmät liittyivät katkenneen kokoomuksen yhtenäisyyden pönkittämiseen ja huomion kääntämiseen pois muista vuonna 1929 esiin työntyneistä ongelmista. Kommunismin muodostamaa uhkaa Suomen kansalliselle olemassaololle pyrittiin perustelemaan monelta eri kantilta. Kommunismin nähtiin rapauttavan kristillisen moraalin ja siveellisyyden, lisäävän yhteiskunnallisia levottomuuksia, heikentävän parlamentarismia sekä vaarantavan Suomen sotilaallisen turvallisuuden ja pyhäksi koetun etuvartiotehtävän. Antikommunismi yhdistyi läheisesti myös ideologisen venäläisvastaisuuden ääri-ilmiöön, ryssävihaan. Näihin eri ilmiöihin liittyvä "antikommunistinen diskurssi" oli siis yksi niistä perustoista, jonka päällä kokoomuksen poliittis-kansallinen identiteetti kehittyi 1920-luvun mittaan. Kevätkesän 1929 tuomien, lähes ylitsepääsemättömien vaikeuksien myötä antikommunistisen diskurssin merkitys kasvoi entisestään ja loi pohjan puolueen suhtautumiselle lapualaisvuosiin.

Open Access -julkaiseminen, linkittäminen ja tekijänoikeus - selvitys verkkojulkaisusopimuksissa huomioitavista seikoista

Kirjastoissa ja yliopistoissa tapahtuvaa tieteellisten töiden verkkokäyttöä koskevat tekijänoikeudelliset kysymykset ovat viimeaikoina aiheuttaneet päänvaivaa. Tietoverkot ja digitaalinen ympäristö muodostavatkin tekijänoikeuden kannalta erityisen soveltamisympäristön johon perehtyminen edellyttää tarkempaa tietämystä tiedon siirtämisestä, tietokannoista sekä ylipäätään tietoverkkoihin liittyvistä teknisistä toiminnoista. Koska sovelletut tekniset ratkaisut poikkeavat eri yhteyksissä toisistaan, pyrin kirjoituksessa yleisellä tasolla selvittämään niitä käyttäjien ja oikeudenhaltijoiden välisiä tekijän- ja sopimusoikeudellisia kysymyksiä, joita teosten käyttö tietoverkoissa aiheuttaa. Pyrkimyksenä on tuoda esiin ne tekijänoikeudellisesti merkitykselliset seikat, jotka verkkojulkaisuja arkistoitaessa, välitettäessä sekä linkkejä käytettäessä tulisi alkuperäisten tekijöiden, kustantajien ja verkkojulkaisijoiden (esimerkiksi kirjasto tai yliopisto) välisissä sopimuksissa ottaa huomioon. Kysymyksiä tarkastellaan erityisesti julkaisijan näkökulmasta. Esitys sisältää myös kustantajien lupakäytäntöä käsittelevän empiirisen tutkimuksen. Tutkimuksessa on tarkasteltu kuinka usein kustantajat ovat vuosien 2000 – 2003 välisenä aikana myöntäneet luvan julkaista väitöskirjan artikkeli osana väitöskirjaa Teknillisen korkeakoulun avoimella ei kaupallisella www-palvelimella. Koska linkeillä on verkkojulkaisutoiminnassa usein merkittävä rooli, mutta niiden tekijänoikeudellinen asema on epäselvä, kirjoituksen jälkimmäisessä osiossa perehdytään linkkien tekijänoikeudelliseen asemaan.

Monietnisten ihmisten etninen identiteetti suomalaisessa viitekehyksessä : kosmopoliittisuutta, monikulttuurisuutta ja itsensä etsimistä

The purpose of this thesis was to understand the experiences of the multiethnic people in Finland. This study explored the different aspects of the ethnic identity development process. Thesis was done in two phases. First phase studied the question of how is the ethnic identity developed in Finnish context and what aspects had affected their ethnic identity process. The second phase explored questions as what kind of ethnic identity form the multiethnic people have in Finland and do they have developed cosmopolitan global identities. The aim of this qualitative study was not to empirically measure or define the multiethnic identity, but to open new perspectives of the life and experiences through narrative research. Intention of this thesis was to give voice to small stories of the minority people that are so often shadowed by the big stories of the male of the majority. The first phase of this study included narratives from four multiethnic women. The narratives answered to questions who am I and where do I come from. The second phase data collection was made with narrative forms to 12 self-identified multiethnic persons. The multiethnic people were from three backgrounds: ones with parents from different ethnic backgrounds, Finnish who had lived long time abroad and people from non-Finnish backgraound who had lived in Finland for a long time. The analyzing was made by analyzing the narratives with content analysis that based on the theory of the multiethnic people and by narrative analyzing where short narratives were created of each person. In conclusion the multiethnic identity was found to be a continuous process that lasted through lifetime. Different aspects affected the identification process, including family dynamics, social mirroring and belonging. The variety of different ethnic options in multiethnic person identity process, lacking family support for the both ethnic identities and the feeling of otherness experienced by the multiethnic people in Finland cause additional challenges to the ethnic identity process and results in some cases cultural homelessness. On the other hand the variety of cultural contexts brings flexibility to negotiate between different cultures and languages resulting to positive hybrid identity for some of the multiethnic people. Hybrid identity was sub grouped to cosmopolitan identity and multicultural identity.