Ranskan rooli ja asema läntisessä liittoutumassa neljännen ja viidennen tasavallan vaihtumakohdassa 1956-1958

The study discusses the position of France as the United States’ ally in NATO in 1956-1958. The concrete position of France and the role that it was envisioned to have are being treated from the point of view of three participants of the Cold War: France, the United States and the Soviet Union. How did these different parties perceive the question and did these views change when the French Fourth Republic turned into the Fifth in 1958? The study is based on published French and American documents of Foreign Affairs. Because of problems with accessibility to the Soviet archival sources, the study uses reports on France-NATO relations of Pravda newspaper, the official organ of the Communist Party of the USSR, to provide information about how the Soviet side saw the question. Due to the nature and use of source material, and the chronological structure of the work, the study belongs methodologically to the research field of History of International Relations. As distinct from political scientists’ field of research, more prone to theorize, the study is characteristically a historical research, a work based on qualitative method and original sources that aims at creating a coherent narrative of the views expressed during the period covered by the study. France’s road to a full membership of NATO is being treated on the basis of research literature, after which discussions about France’s position in the Western Alliance are being chronologically traced for the period of last years of the Fourth Republic and the immediate months of coming back to power of Charles de Gaulle. Right from the spring of 1956 there can be seen aspirations of France, on one hand, to maintain her freedom of action inside the Western Alliance and, on the other, to widen the dialogue between the allies. The decision on France’s own nuclear deterrent was made already during the Fourth Republic, when it was thought to become part of NATO’s common defence. This was to change with de Gaulle. The USA felt that France still fancied herself as a great power and that she could not participate in full in NATO’s common defence because of her colonies. The Soviet Union saw the concrete position of France in the Alliance as in complete dependence on the USA, but her desired role was expressed largely in “Gaullist” terms. The expressions used by the General and the Soviet propaganda were close to each other, but the Soviet Union could not support de Gaulle without endangering the position of the French Communist Party. Between the Fourth and Fifth Republics no great rupture in content took place concerning the views of France’s role and position in the Western Alliance. The questions posed by de Gaulle had been expressed during the whole period of Fourth Republic’s existence. Instead, along with the General the weight and rhetoric of these questions saw a great change. Already in the early phase the Americans saw it possible that with de Gaulle, France would try to change her role. The rupture took place in the form of expression, rather than in its content.

Lithics after Stone Age in East Africa : Wadh Lang'o case study

Tutkielmassa käsitellään kiviesineiden käytön jatkumista kivikauden jälkeen Itä-Afrikassa. Rautakauden alku Itä- ja Etelä-Afrikassa liitetään perinteisesti bantuheimojen migraatioon näille alueille. Tämä vallitseva teoria otettiin tässä tutkimuksessa lähtökohdaksi. Afrikasta tunnetaan runsaasti sekä etnografisia että arkeologisia esimerkkejä kiviteknologian säilymisestä paikoin 1900-luvun loppupuolelle. Nämä liittyvät usein perimätiedon perusteella "kivikautisten" metsästäjä-keräilijöiden ja rautakautisten maanviljelijä- ja karjanhoitajayhteisöjen rinnakkaiseloon. Tutkimuskysymystä lähestytään sekä julkaistun että primääriaineiston kautta. Alussa esitellään kirjallisuudesta löytyviä esimerkkejä myöhäisestä kiviesineiden käytöstä, minkä jälkeen käydään tarkemmin läpi Malawin alueelta julkaistu aiheeseen liitettävissä oleva arkeologinen aineisto. Tätä käytetään vertailuaineistona tutkimuksen pääasiallista tapaustutkimusta käsiteltäessä. Pääasiallisena tapaustutkimuksena toimii Viktoria-järven läheisyydessä sijaitsevan Wadh Lang'o:n asuinpaikan kiviesineistön analyysi. Wadh Lang'o:sta tunnetaan pitkä kulttuurisekvenssi, joka kattaa alueen myöhäiskivikautiset ja rautakautiset kulttuurivaiheet. Stratigrafisen aineiston perusteella kiviesineet ovat säilyneet asuinpaikalla käytössä ainakin keskisen rautakauden alkuun. Varhaisimmassa vaiheessa asuinpaikkaa on asuttanut Oltome-kulttuuriin kuuluva väestö. Suurimmat muutokset materiaalisessa kulttuurissa analyysin kattamana aikana ovat aiheutuneet seuraavan kulttuurivaiheen, Elmenteitan-kulttuurin, myötä. Kiviesineistön perusteella Elmenteitan-keramiikan ilmaantuminen asuinpaikalle on liitettävissä idästäpäin Itä-Afrikan hautavajoaman suunnalta tapahtuneeseen migraatioon. Jatkuvuuden puolesta puhuvat esimerkiksi tehdyt kiviraaka-aine valinnat. Vaikuttaa, että edeltänyt Oltome-keraaminen väestö on säilyttänyt vaikutuksensa asuinpaikalla vielä tänäkin aikana. Varhaisrautakautisen Urewe-keramiikan ilmestymiseen asuinpaikalle ei näyttäisi olevan liitettävissä mitään suurisuuntaista migraatiota, toisin kuin vallalla oleva teoria bantumigraatiosta antaisi olettaa. Mahdollisesti uusi keramiikka on omaksuttu spesialistien, esimerkiksi seppien, muuton myötä tai vaeltavien kauppiaiden vaikutuksesta. Kiviesineistö osoittaa jatkuvuutta esimerkiksi mikroliittien morfologisten piirteiden ja käytettyjen raaka-aineiden perusteella. Mahdollisesti Elmenteitan-kulttuurin karjanhoitoa harjoittanut väestö on kyennyt estämään bantusiirtolaisten muuton alueelleen. Rauta ei vaikuta olleen asuinpaikalla missään vaiheessa erityisen yleistä, eikä paikalta tunneta merkkejä raudanvalmistuksesta. Tutkielman lopussa esitellään kaksi vaihtoehtoista mallia, joiden pohjalta myöhäinen kiviesineiden käyttö voisi selittyä. Niistä ensimmäinen perustuu konventinaaliseen käsitykseen, jossa rautakauden alku nähdään bantumigraation seurauksena. Toinen malli perustuu varhaisrautakautisten kulttuuripiirteiden leviämiseen diffuusion avulla. Wadh Lang'o:n tapaustutkimus näyttäisi puhuvan diffuusion puolesta, mutta toisilla alueilla, esimerkiksi Malawissa, migraatio vaikuttaa olevan todennäköisin selitysmalli. Avainsanat: arkeologia, kiviteknologia, Itä-Afrikka, Oltome, Elmenteitan, Urewe, bantumigraatio, myöhäiskivikausi, rautakausi

Thomsenista Kalimaan : Vanhimpien itämerensuomalais-balttilaisten kielikontaktien tutkimushistoria vuoteen 1936

Itämerensuomalaisissa kielissä esiintyy suuri joukko sanoja, jotka muistuttavat balttilaisten kielten sanoja sekä muotonsa että merkityksensä puolesta. Yhtäläisyyksiä oli yritetty selittää eri tavoin 1700-luvulta lähtien, kunnes Vilhelm Thomsen vuonna 1869 osoitti tämän sanastokerrostuman olevan lainaa jostakin muinaisbalttilaisesta kielimuodosta nykyisten itämerensuomalaisten kielten yhteiseen kantakieleen. Vuonna 1890 Thomsen julkaisi aiheesta laajemman tutkimuksen, jossa hän esitti noin 200 muinaisbalttilaista lainaetymologiaa ja käsitteli lainojen äännevastaavuuksia sekä kielellisten kontaktien paikkaa, aikakautta ja kulttuurikontekstia. Nykykäsitys itämerensuomalaisten kielten vanhoista balttilaisista lainasanoista perustuu tähän Thomsenin esitykseen, ainoastaan kontaktien ajoituksia on arkeologian tulosten myötä siirretty taaksepäin. Thomsen sovelsi ensimmäisenä suomalais-ugrilaisten kielten tutkimukseen aikakautensa uusinta kielitieteellistä metodia, nuorgrammatiikkaa. Nuorgrammatiikka keskittyi kielihistoriaan ja antoi eksaktit välineet etymologialle. Suomeen nuorgrammatiikan toi E. N. Setälä, jonka johdolla metodi uudisti nopeasti koko fennougristiikan ja nosti Suomen tutkimuksen kärkeen. Suomalaistutkijat tarkensivat myös Thomsenin luomaa kuvaa vanhoista balttilaisista lainoista. Setälän ohella keskeisiä etymologeja olivat J. J. Mikkola ja Heikki Paasonen. Muualla tutkimus ei ollut yhtä intensiivistä: vain liettualainen Kazimieras Būga perehtyi mainittavasti aiheeseen, ja hänenkin tutkijan uransa jäi lyhyeksi. Vasta 1910-luvun puolessa välissä Thomsenin ja Setälän teesejä alettiin kritikoida. Torsten Karsten ja K. B. Wiklund esittivät vanhimmille balttilaiskontakteille paljon kauemmas menneisyyteen ulottuvia ajoituksia kuin Thomsen. Setälän auktoriteetti kuitenkin torjui uudet teoriat, jotka on vasta paljon myöhemmin yleisesti hyväksytty. Sotien välinen kausi oli erittäin vilkkaan etymologisen tutkimuksen aikaa, ja balttilaisiakin lainoja esitettiin kymmeniä lisää. Ajan uutterimmat tutkijat olivat Heikki Ojansuu, Yrjö Toivonen ja Jalo Kalima. Luonnollisesti myös monet Thomsenin balttilaiset etymologiat korvattiin paremmin sopivilla lainaetymologioilla tai rinnastuksilla sukukielistä. Mikkola arvosteli hyvin voimakkaasti Thomsenin lainaetymologioita. Mikkolan kritiikki osoittautui pääosin pätemättömäksi, mutta on päässyt epäsuorasti vaikuttamaan myöhempään tutkimukseen. Eino Nieminen taas esitti vuonna 1934 hypoteesin, jonka mukaan ainakin osa vanhoista balttilaislainoista voisi olla peräisin muinaiskuurin kielestä, jota baltologit olivat parin vuosikymmenen ajan pyrkineet rekonstruoimaan. Jalo Kalima julkaisi vuonna 1936 oppikirjan itämerensuomalaisten kielten vanhoista balttilaislainoista. Kalima pyrki antamaan kattavan kuvan aiheesta, mutta ei onnistunut kovin hyvin. Kaliman tiedot balttilaisista kielistä eivät olleet ajan tutkimuksen tasolla, ja hän jätti kirjassansa käsittelemättä suuren osan uudempaa tutkimusta, mm. Thomsenin ajoituksia kohtaan osoitetun kritiikin sekä kymmenittäin niin Thomsenin kuin myöhempienkin tutkijoitten esittämiä etymologioita. Kaliman kirja on kuitenkin selkeästi laadittu ja sisältää uusia, ansiokkaitakin etymologioita. Kaliman jälkeen kukaan ei ole kirjoittanut yleisesitystä aiheesta. Tämän tutkielman tavoite on antaa kattava kuva vanhimpien itämerensuomalais-balttilaisten kielikontaktien tutkimuksesta ennen Kaliman oppikirjaa. Näin se voisi tasoittaa tietä uudelle alan yleisesitykselle.

Teori, praktik och yrkesval : En etnografisk analys av yrkeslivsrelevansen på Nordicas översättarlinje

Pro gradu -tutkielma “Teori, praktik och yrkesval: En etnografisk analys av yrkeslivsrelevansen på Nordicas översättarlinje” käsittelee pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitoksen (Nordican) kääntäjälinjan koulutusta. Tutkielman tavoite on tuottaa käytännöllistä tietoa kääntäjäkoulutuksen opinnoista ja opiskelijoista. Tietoa voidaan käyttää suunnitteluapuna Helsingin yliopiston kääntäjäkoulutuksen uudelleenorganisoinnissa, joka tapahtuu vuonna 2009. Tutkimuskysymyksissä keskitytään erityisesti Nordican kääntäjäkoulutuksen työelämäorientaatioon liittyviin opintoihin. Työelämäorientaation osuutta opinnoissa ja kääntäjälinjan opiskelijoiden opintosuunnittelua tutkitaan kyselytutkimuksen ja haastattelujen avulla. Kyselytutkimukseen on vastannut 19 nykyistä ja valmistunutta opiskelijaa kääntäjälinjalta (vastausprosentti on n. 36). Haastatteluihin on osallistunut viisi henkilöä – kolme opiskelijaa ja kaksi valmistunutta. Materiaalin suurin ongelma on aineiston vähyys ja se, että haastateltavista suurin osa opiskelee tai on opiskellut toisen kotimaisen kielen linjalla. Tutkimuksessa ei siis saada riittävästi tietoa äidinkielen linjan opiskelijoiden tilanteesta. Tutkimusmetodi on kvalitatiivinen osaksi aineiston pienuuden takia, mutta kyselytutkimuksen tuloksia analysoidaan myös kvantitatiivisesti. Kyselyn ja haastattelujen avoimet vastaukset analysoidaan etnografisen metodin avulla, joka soveltuu hyvin pienen aineiston analysointiin. Metodissa korostuvat tutkimuksen prosessiluonteisuus ja esimerkiksi tutkimuskysymysten muotoiluun ja materiaalin keräämiseen liittyvä joustavuus. Tutkimusmateriaalin analyysissa korostuu tutkimuskohteen kuvailun sijaan tulkinta. Tutkielman teoriaosuus käsittelee sekä kääntäjäkoulutuksen historiaa että nykyistä yliopistopedagogiikkaa. Johdannossa käsitellään myös Helsingin yliopiston työllistymiskartoituksia ja aikaisempia tutkimuksia Nordican ja käännöstieteen laitoksen opiskelijoiden sijoittumisesta työmarkkinoille. Teoreettisen viitekehyksen keskeisimmät aiheet ovat funktionaalinen kääntäjäkoulutus, kääntäjän kompetenssit, asiantuntijuus ja ammattimaisuus sekä teorian ja käytännön osuus opinnoissa. Teoriaosuus pohjustaa analyysin keskeisiä teemoja. Tutkimustulosten perusteella voi kumota osan tutkielman alussa esitetyistä hypoteeseista. Esimerkiksi kääntäjälinjan opiskelijoiden opintosuunnittelu ja halu suorittaa opintonsa yksinomaan kääntäjälinjalla ovat osoittautuneet oletettua johdonmukaisemmiksi. Opiskelijat ovat motivoituneita ja sitoutuvat kääntäjälinjan opintoihin muun muassa valitsemalla sivuaineita, jotka tukevat pääaineopintoja. Työelämäorientaation osalta tämänhetkiset opiskelijat vaikuttavat tyytyväisemmiltä opintoihinsa kuin jo valmistuneet kääntäjälinjalaiset. Haastateltavien yleinen käsitys on, että työelämäorientaatiota, ja erityisesti kääntäjän ammattiin liittyviä käytännön kysymyksiä, käsitellään opinnoissa liian vähän. Tutkielman tarkoitus on kartoittaa kääntäjälinjan opiskelijoiden ja valmistuneiden kääntäjälinjalaisten käsityksiä opintojen yhteydestä työelämään. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että akateemisiin opintoihin pitäisi sisältyä enemmän työelämäkontakteja. Työharjoittelu on ollut monelle tutkimuksen haastateltavalle hyvä kokemus, joka on johtanut harjoittelujakson jälkeiseen työsuhteeseen. Nordican uutta kääntäjäkoulutusta suunniteltaessa tulisikin ottaa huomioon työharjoittelun tärkeys. Monet haastateltujen mainitsemista koulutuksen kehittämiskohteista liittyvät resurssikysymyksiin. Kääntäjäkoulutuksen uudistuksen myötä voidaan toivottavasti vaikuttaa esimerkiksi erityisalojen kurssitarjontaan.

Cortical processing of speech and non-speech sounds in autism and Asperger syndrome

Autism and Asperger syndrome (AS) are neurodevelopmental disorders characterised by deficient social and communication skills, as well as restricted, repetitive patterns of behaviour. The language development in individuals with autism is significantly delayed and deficient, whereas in individuals with AS, the structural aspects of language develop quite normally. Both groups, however, have semantic-pragmatic language deficits. The present thesis investigated auditory processing in individuals with autism and AS. In particular, the discrimination of and orienting to speech and non-speech sounds was studied, as well as the abstraction of invariant sound features from speech-sound input. Altogether five studies were conducted with auditory event-related brain potentials (ERP); two studies also included a behavioural sound-identification task. In three studies, the subjects were children with autism, in one study children with AS, and in one study adults with AS. In children with autism, even the early stages of sound encoding were deficient. In addition, these children had altered sound-discrimination processes characterised by enhanced spectral but deficient temporal discrimination. The enhanced pitch discrimination may partly explain the auditory hypersensitivity common in autism, and it may compromise the filtering of relevant auditory information from irrelevant information. Indeed, it was found that when sound discrimination required abstracting invariant features from varying input, children with autism maintained their superiority in pitch processing, but lost it in vowel processing. Finally, involuntary orienting to sound changes was deficient in children with autism in particular with respect to speech sounds. This finding is in agreement with previous studies on autism suggesting deficits in orienting to socially relevant stimuli. In contrast to children with autism, the early stages of sound encoding were fairly unimpaired in children with AS. However, sound discrimination and orienting were rather similarly altered in these children as in those with autism, suggesting correspondences in the auditory phenotype in these two disorders which belong to the same continuum. Unlike children with AS, adults with AS showed enhanced processing of duration changes, suggesting developmental changes in auditory processing in this disorder.

Tohtoriksi tulemisen tarina

The study examines the dissertation process. The thesis is based on twenty-three autobiographical stories. They were collected from PhDs who had taken their doctoral degrees at the University of Helsinki. The purpose is to investigate the experiences of these PhD recipients and find out what they recall of the events, traditions, and meanings associated with their PhD studies. An anthology collected from PhDs in the historical sciences, which was published in 1998, was used as reference material. This study begins with a general presentation of the history and values of the university and the traditions of the academic community in Finland. Thereafter, the data and the methodological framework of the study are presented. Attention is paid to the discipline background, sex and age of these PhDs, which may have affected their storytelling. The former studies concerning the academic life together with the experiences of the writers revealed that the process of becoming a PhD graduate is generally considered as an academic rite of passage. The change from student status to becoming a fully accepted professional member of one’s field is real, transforming and at certain points, ritualized. The finding of an inner logic to the doctoral process, which included meaningful turning points, was central to the narrative analysis approach. During the process there were different kinds of struggles and highlights. The family background, university studies and time in employment had directed the doctoral studies of some PhD students enormously. But generally the most memorable and value laden were the phases of actually writing the dissertation, the public examination, and the celebration party in the evening called “karonkka”. The picture that emerged from these various life-stories demonstrated that there was no ivory tower where doctoral candidates live an isolated existence. Everyday cares in ordinary life and tasks in academic life are both demanding and rewarding at the same time. The main point is that the academic community in general and PhD supervisors in particular should concentrate not only on the thesis-writing process their students but also on the doctoral students´ wider life situation. Doctoral students need scientific, financial, and mental support. Somebody must be available to inspire and offer encouragement otherwise the process will be disturbed. The successful completion of the PhD ritual gives the PhD graduate self-confidence and respect but its’ influence on the doctors’ subsequent academic career is diverse. The dissertation process is a personal and unique experience. The aim of the PhD graduation is that this traditional ritual leads to a successful completion and ensures a positive reward for the PhD graduate and the academic community. Keywords: autobiography, narratives, academic traditions, PhD graduates.

Paranormal, superstitious, magical, and religious beliefs

A lack of conceptual clarity and multivariate studies has impeded research on paranormal, superstitious, and magical beliefs. In this series of studies a new conceptual framework of these beliefs was presented. A general belief in the paranormal was shown to lead to specific paranormal, superstitious, and magical beliefs. The beliefs were defined equally as category mistakes where the core attributes of psychological, physical, and biological phenomena are confused with each other. This definition was supported by an empirical examination: Paranormal believers confused more core knowledge than skeptics. A multivariate study revealed that the best predictors of paranormal beliefs were intuitive thinking and a humanistic world view, while low analytical thinking was a less important predictor. Another study showed that women s greater belief in the paranormal compared to men was partially explained by women s higher intuitive and lower analytical thinking. Additionally, it was shown that university students were originally more skeptical than vocational school students, but university studies did not increase skepticism. The finding that paranormal beliefs mainly arise from an intuitive system, instead of a malfunctioning analytical system, explains why the beliefs do not vanish with the increase of education, scientific knowledge, and rational thinking. Religious and paranormal beliefs share important qualities and generally, they were positively related. The most religious people, however, abandoned paranormal beliefs. Religious people and paranormal believers differed from the skeptics similarly by being more intuitive, having experienced more mystical phenomena, and having peers and parents with more positive attitudes toward the supernatural. Religious people had, however, higher conservation and benevolence values than paranormal believers. The new conceptual framework presented in this series of studies integrates research on paranormal, superstitious, magical, and religious beliefs. Hopefully it will enable researchers to develop more elaborated hypotheses and theoretical statements about paranormal beliefs in the future.

Intercultural Learning and Hybridity in the Culture Laboratory

The number of immigrant students in vocational education and training is steadily increasing in Finland. This poses challenges for teachers and schools. This research focuses on emerging questions of intercultural learning in the context of immigrant training, and on a method the Culture Laboratory that was developed in an attempt to respond to the challenges. The main methodological and theoretical framework lies in cultural-historical activity theory, developmental work research, and in the concepts of the intercultural and hybridity. The empirical material consists of videotaped recordings of discussions in the Culture Laboratory. The five main research questions focused on the strengths and limitations of the Culture Laboratory as a tool for intercultural learning, the significance of disturbances in it, the potential of suggestions for intercultural learning, paper as a mediating artifact , and the concept of intercultural space. The findings showed that the Culture Laboratory offered a solid background for developing intercultural learning. The disturbances manifested revealed a multitude of scripts and activities. It was also suggested that the structure of expansive learning could start from externalization instead of internalization. The suggestions the participants made opened up a hybrid learning space for intercultural development, and offered a good springboard for new ideas. Learning in Paperland posed both challenges and opportunities for immigrant students, and different paper trails emerged. Intercultural space in the Culture Laboratory was a developmental zone in which a hybrid process of observing, comparing, and creating took place. Key words: intercultural learning, immigrant training, cultural-historical activity theory, developmental work research,

Child temperament and parental personality: continuity and transactional change

Studying the continuity and underlying mechanisms of temperament change from early childhood through adulthood is clinically and theoretically relevant. Knowledge of the continuity and change of temperament from infancy onwards, especially as perceived by both parents is, however, still scanty. Only in recent years have researchers become aware that personality, long considered as stable in adulthood, may also change. Further, studies that focus on the transactional change of child temperament and parental personality also seem to be lacking, as are studies focusing on transactions between child temperament and more transient parental characteristics, like parental stress. Therefore, this longitudinal study examined the degree of continuity of temperament over five years from the infant s age of six months to the child s age of five and a half years, as perceived by both biological parents, and also investigated the bidirectional effects between child temperament and parents personality traits and overall stress experienced during that time. First, moderate to high levels of continuity of temperament from infancy to middle childhood were shown, depicting the developmental links between affectively positive and well-adjusted temperament characteristics, and between characteristics of early and later negative affectivity. The continuity of temperament was quantitatively and qualitatively similar in both parents ratings. The findings also demonstrate that infant and childhood temperament characteristics cluster to form stable temperament types that resemble personality types shown in child and adult personality studies. Second, the parental personality traits of extraversion and neuroticism were shown to be highly stable over five years, but evidence of change in relation to parents views of their child s temperament was also shown: an infant s higher positive affectivity predicted an increase in parental extraversion, while the infant s higher activity level predicted a decrease in parental neuroticism over five years. Furthermore, initially higher parental extraversion predicted higher ratings of the child s effortful control, while initially higher parental neuroticism predicted the child s higher negative affectivity. In terms of changes in parental stress, the infant s higher activity level predicted a decrease in maternal overall stress, while initially higher maternal stress predicted a higher level of child negative affectivity in middle childhood. Together, the results demonstrate that the mother- and father-rated temperament of the child shows continuity during the early years of life, but also support the view that the development of these characteristics is sensitive to important contextual factors such as parental personality and overall stress. While parental personality and experienced stress were shown to have an effect on the child s developing temperament, the reverse was also true: the parents own personality traits and perceived stress seemed to be highly stable, but also susceptible to their experiences of their child s temperament.

The Freudian unconscious in the context of the cognitive orientation

For decades psychoanalysis was the discipline studying the unconscious, and other branches of study lacked competence to take a stand on the issues concerning the unconscious. From 1980s onwards intense study of the unconscious has been taken place in the scope of cognitive orientation. Thus, nowadays it is talked about both pyschoanalytic and cognitive unconscious. The aim of this thesis is to integrate psychoanalytic and cognitive views. When the "Freudian" conception of the unconscious is considered, there are four entangled issues: 1) what is the unconscious like, 2) how does the unconsciuos give rise to psychic disorders 3) why and how certain contents are missing from consciousness (repression of contents), 4) the emergence of those contents (becoming conscious of the repressed). The conventional psychoanalytic answer to the first question - and "the cornerstone of psychoanalysis" - is "the unconscious is mental". The issues 2)-4) depend radically on the answer given to the 1): "psychoanalytic" conceptualizations on them rest on the "cornerstone". That ground was challended in study I: it was argued that it has never been clear what does it mean that the unconscious is mental. Thus, it was stated that in the current state of art psychoanalysis should drop out the ephitet "mental" before the term unconscious. That claim creates a pressure to reappraise the convential "psychoanalytic" answers to the other questions, and that reappraisal was the aim of studies II and III. In study II the question 2) is approached in terms of implicit knowledge. Study III focuses on mechanisms, which determine which contents appear in the scope of consciousness, and also cause missing of contents from there (the questions 3) and 4)). In the core of study III there are distinctions concerning the processess occuring in the levels of the brain, consciousness, self-consciousness, and narrative self-consciousness. Studies I-III set "psychoanalytic" topics in the frames of cognitive view. The picture emerging from those studies is not especially useful for a clinican (psychotherapist). Studies IV and V focused that issue. Study IV is a rather serious critique toward neuropsychoanalysis. In it it was claimed that repressive functions of conscious states are in the core of clinical psychoanalysis, and functions in general cannot be reduced to neurophysiological terminology. Thus, the limits of neuropsychoanalysis are more strict than it has been realized: crucial clinical issues remain outside its scope. In study V it was focused on the confusing state of things that although unconscious fantasies do not exist, the idea on them has been an important conceptual tool for clinicans. When put in a larger context, the aim of study V is similar to that of study IV: to determine the relation between psychotherapists' and neuroscientists' terminologies. Studies III, IV and V apply the philosopher Daniel Dennett's model on different levels of explanation.

Temporal acuity in developmental dyslexia across the life span : Tactile, auditory, visual, and crossmodal estimations

Taustaa Kehityksellinen dysleksia (lukivaikeus) on erityinen lukemaan oppimisen vaikeus, johon liittyy usein myös vaikeuksia kirjoittamaan oppimisessa. Lukivaikeuden oletetaan useissa tapauksissa johtuvan vaikeudesta käsitellä kielen äännerakenteita (fonologinen prosessointi). Tämä poikkeavuus voi olla joko lukivaikeuden perimmäinen syy tai vaihtoehtoisesti ongelmat äänteiden käsittelyssä voivat heijastaa jotain vielä perustavamman tason vaikeutta. Eräs tällainen ehdotettu perustavan tasoin syy on poikkeavuus aistien toiminnoissa, erityisesti aistien aikatarkkuudessa. Aikatarkkuudella tarkoitetaan kykyä ja rajoja siinä, kuinka nopeasti esitettyä aistitiedon virtaa henkilö kykenee vastaanottamaan ja käsittelemään. Monet arjen toiminnot lukemisen rinnalla edellyttävät aistien erittäin tarkkaa ajallista erottelukykyä (esimerkiksi kuulo puheen ymmärtämisessä, tunto pintamateriaalin tunnistamisessa). Aikatarkkuusvaikeuksien esiintyvyyttä lukivaikeudessa on tutkittu aiemminkin, mutta yksimielisyyteen ei ole päästy siitä, onko kaikilla lukivaikeuksisilla näitä ongelmia tai mihin aisteihin vaikeudet mahdollisesti rajoittuvat. Myöskään ei tiedetä, havaitaanko aikatarkkuuden ongelmia kaiken ikäisillä lukivaikeuksisilla vai vaihteleeko mahdollinen ongelmien kuva iän mukana. Lisäksi on epäselvää, kuinka aikatarkkuuden ongelmat itseasiassa ovat yhteydessä kielen käsittelyn ja varsinaisen lukemisen vaikeuksiin. Tutkimussarjan aihe Tässä tutkimussarjassa aikatarkkuutta tutkittiin kolmessa yksittäisessä aistissa, joita olivat tunto, näkö ja kuulo, sekä kolmessa aistien välisessä yhdistelmässä, joita olivat audiotaktiilinen (kuulo-tunto), visuotaktiilinen (näkö-tunto) ja audiovisuaalinen (näkö-kuulo). Aikatarkkuutta arvioitiin kahdella eri menetelmällä, jotta saataisiin lisää tietoa siitä, missä tietyssä aikatarkkuuden osa-alueessa lukivaikeuksisilla mahdollisesti on vaikeuksia. Ensimmäisessä tehtävässä tutkittavan tuli arvioida, ovatko esitetyt ei-kielelliset ärsykkeet samanaikaisia vai eriaikaisia. Toisessa tehtävässä koehenkilön tuli arvioida esitettyjen ei-kielellisten ärsykkeiden esitysjärjestys. Molemmissa tehtävissä määriteltiin millisekuntitasolla (sekunnin tuhannesosa) se esitysnopeus, jolla koehenkilö kykeni arvioimaan ärsykkeiden ajalliset suhteet oikein. Englanninkielinen demonstraatio aikatarkkuustehtävistä löytyy internetistä (http://www.helsinki.fi/hum/ylpsy/neuropsy). Itse aikatarkkuustehtävien lisäksi tutkimussarjassa arvioitiin tutkimushenkilöiden päättelykykyä, kielellisiä toimintoja ja lukemista. Tutkimushenkilöt Tutkimuksiin osallistui 53 lukivaikeuksista ja 66 sujuvaa lukijaa, jotka oli jaettu kolmeen pääikäryhmään: lapset (8-12 vuotta), nuoret aikuiset (20-36 vuotta) ja ikääntyneemmät aikuiset (20-59 vuotta). Ikääntyneempien aikuisten ryhmä oli edelleen jaettu ikävuosikymmenluokkiin, mikä mahdollisti sen tutkimisen, vaikuttaako lisääntyvä aikuisikä lukivaikeuksisten aikatarkkuuteen (20-29, 30-39, 40-49 ja 50-59 -vuotiaat). Tutkimussarjan tulokset Aikatarkkuuden ongelmat lukivaikeuksisilla olivat yleistyneitä yli iän, aistien ja tehtävien Lukivaikeuksiset kaikissa pääikäryhmissä (lapset, nuoret aikuiset, ikääntyneemmän aikuiset) tarvitsivat samanikäisiä sujuvia lukijoita hitaamman esitystahdin, jotta he kykenivät arvioimaan ei-kielellisten ärsykkeiden ajallisen esitystavan oikein. Tämä aikatarkkuuden ongelma havaittiin lukivaikeuksisilla kaikissa aisteissa (tunto, kuulo, näkö) ja niiden yhdistelmissä (audiotaktiilinen, visuotaktiilinen, audiovisuaalinen). Lukivaikeuksisten aikatarkkuusongelmat ilmenivät edelleen molemmissa tehtävätyypeissä (samanaikaisuuden ja järjestyksen arvioinnissa). Aikatarkkuus ja sen ongelmat olivat yhteydessä äänteiden käsittelyyn Aikatarkkuus oli yhteydessä äänteiden käsittelykykyyn (fonologiseen prosessointiin), niin lapsilla kuin aikuisillakin, kaikissa aisteissa, niiden yhdistelmissä ja tehtävätyypeissä. Yhteys ei-kielellisen aikatarkkuuden ja kielellisten toimintojen välillä oli kuitenkin selkeämpi lukivaikeuksisilla kuin sujuvilla lukijoilla. Tämä tarkoittaa, että etenkin lukivaikeuksisilla ryhmätason huono aikatarkkuus oli yhteydessä huonoon äänteiden käsittelyyn (fonologiseen prosessointiin) ja päinvastoin. Suoraa yhteyttä lukemisen ja aikatarkkuuden välillä ei kuitenkaan havaittu. Lisääntyvä aikuisikä heikensi lukivaikeuksisten aikatarkkuutta suhteettoman paljon Tiedonkäsittelyn nopeuden on toistuvasti osoitettu hidastuvan normaalissa ikääntymisessä. Lisääntyvä aikuisikä (20-59 -vuotiailla) heikensikin sekä sujuvien että lukivaikeuksisten aikatarkkuutta. Toisin sanoen, mitä iäkkäämmästä aikuisesta oli kysymys, sitä hitaammin hänelle tuli esittää ärsykkeet, jotta hän kykeni arvioimaan niiden ajalliset suhteet oikein. Tämä ikään liittyvä tavanomainen hidastuminen oli kuitenkin yllättäen suhteettoman nopeaa lukivaikeuksisilla. Toisin sanoen, jo nuorilla lukivaikeuksisilla havaittu aikatarkkuuden vaikeus (ryhmäero verrattuna sujuviin lukijoihin) ei pysynyt saman suuruisena, vaan ryhmien ero kasvoi aikuisiän lisääntyessä. Tulosten merkitys Lukivaikeuden osoitettiin tässä tutkimussarjassa olevan yhteydessä yleistyneeseen vaikeuteen käsitellä ajassa nopeasti muuttuvaa ei-kielellistä aistitietoa (yli aistien ja niiden yhdistelmien, tehtävätyyppien, tutkittavien iän). Tämä osoittaa, että lukivaikeus ei ole ongelma, joka rajoittuu vain kielellisen materiaalin käsittelyn vaikeuksiin (äänteiden käsittely, lukeminen, kirjoittaminen). Nyt havaitut vaikeudet eivät myöskään rajoittuneet vain niihin aisteihin, jotka selkeimmin liittyvät lukemiseen (näkö) ja puhuttuun kieleen (kuulo); Ongelmia esiintyi myös muissa aisteissa (tunto). Lukivaikeuksisten lukijoiden ryhmätasolla havaittu aikatarkkuuden ongelma ei kuitenkaan heijastunut yksilötasolle; Jokainen lukivaikeuksinen ei ollut huono aikatarkkuustehtävissä. Näin ollen ei siis voida väittää, että kaikkien lukivaikeuksisten äänteiden käsittelyn tai lukemaan oppimisen vaikeudet voisivat selittyä aistien toimintojen poikkeavuudella. Aikatarkkuuden ongelmat eivät olleet yhteydessä varsinaiseen lukemiseen. Sekä lukivaikeuksisilla lapsilla että aikuisilla todettiin kuitenkin selkeä yhteys aikatarkkuuden ongelmien ja lukemaan oppimisen keskeisen ennakkoehdon, fonologisen prosessoinnin, välillä. Saattaa siis olla, että synnynnäinen aistien toimintojen poikkeavuus vaikuttaa yksilön suoriutumiseen jo ennen varsinaista lukemaan oppimista, kun ne taidot kehittyvät (fonologinen prosessointi), joille myöhempi lukemaan oppiminen perustuu. Ikäännyttäessä havaittu lukivaikeuksisten suhteettoman nopea aikatarkkuuden heikkeneminen osoittaa, että lukivaikeus ei voi olla ongelma, joka koskee vain lapsuusikää, tai vaikeus, joka johtuu vain kehityksen viivästymästä joka kurottaisiin iän myötä umpeen. Tulosten ymmärtämiseksi onkin muistettava kaksi seikkaa. Lukivaikeus on ensinnäkin yhdistetty synnynnäisiin, pieniin, poikkeavuuksiin aivojen rakenteissa ja toiminnoissa. Toisaalta tavanomaiseen ikääntymiseen liittyy se, että aivot kykenevät yhä huonommin korjaamaan ja kiertämään (kompensoimaan) pieniä vaurioita. Tämän perusteella tutkimussarjan tuloksista voidaan päätellä, että lukivaikeuksisten jo synnynnäisesti heikentyneet aivojen kompensointimahdollisuudet eivät ole yhtä tehokkaita puskuroimaan ikääntymisen tavanomaisia vaikutuksia kuin sujuvilla lukijoilla. Yllättävää kuitenkin on, että tämä korostunut heikkeneminen havaittiin jo suhteellisen nuorilla, työikäisillä, lukivaikeuksisilla, ennen 60 ikävuotta. Samanlaista ikäännyttäessä korostuvaa vaikeutta ei lukivaikeuksilla kuitenkaan havaittu päättelyssä, kielellisissä toiminnoissa tai itse lukemisessa. Vaikuttaakin siis siltä, että ne toiminnot, joita on harjaannutettu aktiivisesti, eivät heikkene kasvavan aikuisiän myötä yhtä suhteettomasti. Alkuperäiset artikkelit Laasonen M, Tomma-Halme J, Lahti-Nuuttila P, Service E, and Virsu V (2000) Rate of information segregation in developmentally dyslexic children, Brain and Language, 75(1), 66-81. Laasonen M, Service E, and Virsu V (2001) Temporal order and processing acuity of visual, auditory, and tactile perception in developmentally dyslexic young adults, Cognitive, Affective, and Behavioral Neuroscience, 1(4), 394-410. Laasonen M, Service E, and Virsu V (2002) Crossmodal temporal order and processing acuity in developmentally dyslexic young adults, Brain and Language, 80(3), 340-354. Laasonen M, Lahti-Nuuttila P, and Virsu V (2002) Developmentally impaired processing speed decreases more than normally with age, NeuroReport, 13(9), 1111-1113.

Evaluation of driving ability of the disabled persons in the context of the psychological activity theory

In the future the number of the disabled drivers requiring a special evaluation of their driving ability will increase due to the ageing population, as well as the progress of adaptive technology. This places pressure on the development of the driving evaluation system. Despite quite intensive research there is still no consensus concerning what is the factual situation in a driver evaluation (methodology), which measures should be included in an evaluation (methods), and how an evaluation has to be carried out (practise). In order to find answers to these questions we carried out empirical studies, and simultaneously elaborated upon a conceptual model for driving and a driving evaluation. The findings of empirical studies can be condensed into the following points: 1) A driving ability defined by the on-road driving test is associated with different laboratory measures depending on the study groups. Faults in the laboratory tests predicted faults in the on-road driving test in the novice group, whereas slowness in the laboratory predicted driving faults in the experienced drivers group. 2) The Parkinson study clearly showed that even an experienced clinician cannot reliably accomplish an evaluation of a disabled person’s driving ability without collaboration with other specialists. 3) The main finding of the stroke study was that the use of a multidisciplinary team as a source of information harmonises the specialists’ evaluations. 4) The patient studies demonstrated that the disabled persons themselves, as well as their spouses, are as a rule not reliable evaluators. 5) From the safety point of view, perceptible operations with the control devices are not crucial, but correct mental actions which the driver carries out with the help of the control devices are of greatest importance. 6) Personality factors including higher-order needs and motives, attitudes and a degree of self-awareness, particularly a sense of illness, are decisive when evaluating a disabled person’s driving ability. Personality is also the main source of resources concerning compensations for lower-order physical deficiencies and restrictions. From work with the conceptual model we drew the following methodological conclusions: First, the driver has to be considered as a holistic subject of the activity, as a multilevel hierarchically organised system of an organism, a temperament, an individuality, and a personality where the personality is the leading subsystem from the standpoint of safety. Second, driving as a human form of a sociopractical activity, is also a hierarchically organised dynamic system. Third, in an evaluation of driving ability it is a question of matching these two hierarchically organised structures: a subject of an activity and a proper activity. Fourth, an evaluation has to be person centred but not disease-, function- or method centred. On the basis of our study a multidisciplinary team (practitioner, driving school teacher, psychologist, occupational therapist) is recommended for use in demanding driver evaluations. Primary in a driver’s evaluations is a coherent conceptual model while concrete methods of evaluations may vary. However, the on-road test must always be performed if possible.

Toimintatutkimus tietokoneavusteisten opetusohjelmien hyödynnettävyydestä ammatillisessa koulutuksessa sähköalalla

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia tietokoneavusteisen opetuksen opetusmenetelmänä ja tietokoneavusteisten opetusohjelmien oppimateriaalina soveltuvuutta erilaisiin sähköalan ammatillisiin opetus- ja oppimistilanteisiin. Tietokoneavusteisilla opetusohjelmilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa erilaisia digitaaliseen muotoon tallennettuja oppimateriaaleja ja tietokoneavusteisella opetuksella näiden digitaalisten oppimateriaalien hyödyntämistä erilaisissa oppimistilanteissa. Opetusteknologian kehittymisen myötä myöskin opettajin valittavissa olevat opetusmenetelmät lisääntyvät ja monipuolistuvat. Vastaavalla tavalla myöskin oppimateriaalit kehittyvät ja mahdollistavat oppijan näkökulmasta entistä yksilöllisemmät opiskelumahdollisuudet. Tutkimuksen viitekehyksen liittyvinä keskeisinä elementteinä olivat tietokoneavusteinen opetus opetusmenetelmänä ja sen valintaan liittyvät tekijät: oppisisällöt ja oppimiselle asetetut tavoitteet, opettajan opetusmenetelmällinen osaaminen, erilaiset oppijat yksilöllisine oppimistavoitteineen sekä käytettävissä olevat erilaiset oppimateriaalit. Tutkimus toteutettiin toimintatutkimuksena ja siihen osallistui tutkijan lisäksi 15 sähköalan opettajaa kahdesta erikokoisesta ammattioppilaitoksesta. Varsinainen toimintatutkimus aloitettiin keväällä 1994 ja se jatkui kevääseen 1996. Lisäksi suoritettiin vertaileva tutkimus, johon osallistui 9 opettajaa kolmesta erillisestä ammattioppilaitoksesta syksyllä 1996 jatkuen kevääseen 1997. Keskeisimmistä tutkimustuloksista mainitsen opettajien heikon tuntemuksen tietokoneavusteisesta opetuksesta ja sen hyödyntämiseen liittyvistä elementeistä. Opettajilta puuttuu taito suunnitella tietokoneavusteisia opetusohjelmia oppimateriaaleina hyödyntäviä opetus- ja oppimistilanteita. Tutkimuksen mukaan opettajilla ei kuitenkaan ole negatiivista ennakkoasennetta opetusmenetelmää kohtaan ja opiskelijat suhtautuvat erittäin myönteisesti erilaisiin tietokoneavusteisiin opetusohjelmiin oppimateriaaleina. Avainsanat: Tietokoneavusteinen opetus, tietokoneavusteinen oppiminen, tietokoneavusteinen oppimateriaali

Jaksaako opettaja kehittyä? : Ammatillisen kehityksen ja täydennyskoulutuksen merkitys opettajien työssä jaksamisessa

The aim of this study was to investigate the connection between teachers' burn-out and professional development. In addition, the study aimed at clarifying teachers' conceptions of the significance of in-service training on work-related well-being. The theoretical starting points of the study were based on a model of burn-out (Kalimo & Toppinen1997) and a model of teachers' professional development (Niemi 1989). Present study can be seen as an independent follow-up study for a working ability project called "Uudistumisen eväät" that was followed through in Kuopio. The study was carried out in two phases. First, the connection between teachers' burn-out and professional development was charted with the help of a quantitative survey study. 131 teachers participated in the survey. Some of them were from schools that participated in the working ability project and the remainder were from other schools in Kuopio. The questionnaire consisted of self-constructed instruments of burn-out and professional development. According to the results, burn-out and professional development were strongly correlated with each other. Burn-out was summed up in three factors: emotional exhaustion, feelings of depersonalization and low feelings of personal accomplishment. Professional development was summed up in four factors: personality and pedagogical skills, learning-orientation, social skills and confronting change. Personality and pedagogical skills and skills of confronting change were correlated strongest with burn-out and its symptoms. A teacher, who has not found his/her own personal way of acting as a teacher and who considers change as something negative, is more likely to become exhausted than a teacher, who has developed his/her own pedagogical identity and who regards change more positively. In the second phase of this study, teachers' conceptions of the significance of in-service training on well-being was investigated with the help of group interviews (n=12). According to the results, the importance of in-service training was significant on the well-being of teachers. It appeared that in-service training promotes well-being by providing teachers with motivation, professional development and the possibility of taking a break from teaching and cooperating with other teachers. It has to be based on teachers' own needs. It has to be offered to teachers frequently and early enough. If teachers are already exhausted, they will neither have enough resources to participate in training, nor will they have the strength to make good use of it in practice. Both professional development and well-being are becoming more and more essential now that society is changing rapidly and the demands set on teachers are growing. Professional development can promote well-being, but are teachers too exhausted to develop themselves? Professional development demands resources and teachers may regard it as a threat and an additional strain. When the demands are so high that teachers cannot cope with them, they are likely to suffer stress and see reduction of commitment to their work and its development as a means to survive. If teachers stop caring about their work and their own development, how can we expect them to promote pupils' learning and development? It should be considered in the planning and implementation of in-service training and in arranging teachers' working conditions, that teachers have enough time and resources to develop themselves. Keywords: Teachers, burn-out, well-being, professional development, in-service training

Tiedonhakustrategiat World Wide Webissä

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia tiedonhakustrategioita tiedonhakijatkäyttävät etsiessään tietoa Internetistä. Käyttäjät luokitellaan kolmeen ryhmään tiedonhakustrategiansa mukaan. Haku-suuntautuneet käyttäjät käyttävät enimmäkseen hakukoneita, niin koko Internetin kattavia kuin sivustojen sisäisiäkin. Linkkisuuntautuneet taas joko tietävät tai arvaavat kohdesivuston osoitteen tai käyttävät laajoja hierarkkisia hakemistoja tiedon löytämiseen. He navigoivat mielummin sivustollakin linkkejä käyttäen eivätkä yleensä käytä hakutoimintoa. Eriytyneet käyttäjät eivät säännönmukaisesti suosi kumpaakaan tapaa, vaan valitsevat strategian tehtävän mukaan. Tietoa kerättiin kahdella tavalla: WWW-sivulla olleella kyselylomakkeella ja tiedonhakutestillä, jossa käyttäjille annettiin suoritettavaksi erilaisia tiedonhakutehtäviä. Tiedonhakutehtävät lajiteltiin kolmeen ryhmään sen mukaan, mitä strategiaa ne suosivat: hakustrategiaa suosivat, linkkistrategiaa suosivat ja neutraalit tehtävät. Tutkimusongelmana oli selvittää, kuinka tehtävän tyyppi ja ATK- ja Internet-kokemus vaikuttavat tiedonhakustrategian valintaan. Kävi ilmi, ettei käyttäjien suuntautuneisuus tiettyyn strategiaan vaikuta tiedonhakustrategian valintaan, vaan ainoastaan tehtävän tyyppi oli merkitsevä tekijä. Aikaisemman tutkimustiedon valossa kokeenet suosivat haku-suuntautunutta strategiaa. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että kokemus lisäsi molempien strategioiden käyttöä yhtäläisesti, mutta tämä ilmiö oli havaittavissa ainoastaan kysely-lomakkeen pohjalta, ei testeissä. Molempien tiedonhakustrategioiden käyttö lisääntyy kokemuksen myötä, mutta suhteelliset osuudet pysyvät samoina. Syyksi sille, että kokeneet eivät suosineet hakustrategiaa, esitetään sitä, että tehtävät olivat liian helppoja, jolloin kokemus ei pääse auttamaan. Oleellisia eroja suoritusajoissa tai hakustrategian vaihdon tiheydessä ei havaittu suhteessa kokemukseen, ainoastaan suhteessa tehtävän tyyppiin.Tämäkin selitettiin toisentyyppisten tehtävien helppoudella. Tutkimuksessa pohditaan lisäksi asiantuntijuuden syntyä tiedonhakukontekstissa sekä esitetään metatietohypoteesi, jonka mukaan tiedonhakustrategian valintaan vaikuttaa tärkeänä tekijänä käyttäjän metatieto hakupalveluista. Metatietoon kuuluu tieto siitä, mitä hakukoneita on saatavilla, mitä tietoa verkosta kannattaa hakea, millä yrityksillä ja yhteisöillä on sisältörikkaat sivut jne, ja minkä tyyppistä tietoa yleensä on saatavilla. Kaikenkaikkiaan strategian valintaan esitetään taustalle kolmen tason tiedon vaikutusta: 1) oma asiantuntemus haettavasta alasta, 2) metatieto Internetin tiedonhakupalveluista sekä 3) tekninen tieto siitä, kuinka hakukoneet toimivat. Avainsanat: tiedonhaku, tiedonhakustrategia, hakukone, WWW, metatieto, kognitiivinen psykologia