Tohtoriksi tulemisen tarina

The study examines the dissertation process. The thesis is based on twenty-three autobiographical stories. They were collected from PhDs who had taken their doctoral degrees at the University of Helsinki. The purpose is to investigate the experiences of these PhD recipients and find out what they recall of the events, traditions, and meanings associated with their PhD studies. An anthology collected from PhDs in the historical sciences, which was published in 1998, was used as reference material. This study begins with a general presentation of the history and values of the university and the traditions of the academic community in Finland. Thereafter, the data and the methodological framework of the study are presented. Attention is paid to the discipline background, sex and age of these PhDs, which may have affected their storytelling. The former studies concerning the academic life together with the experiences of the writers revealed that the process of becoming a PhD graduate is generally considered as an academic rite of passage. The change from student status to becoming a fully accepted professional member of one’s field is real, transforming and at certain points, ritualized. The finding of an inner logic to the doctoral process, which included meaningful turning points, was central to the narrative analysis approach. During the process there were different kinds of struggles and highlights. The family background, university studies and time in employment had directed the doctoral studies of some PhD students enormously. But generally the most memorable and value laden were the phases of actually writing the dissertation, the public examination, and the celebration party in the evening called “karonkka”. The picture that emerged from these various life-stories demonstrated that there was no ivory tower where doctoral candidates live an isolated existence. Everyday cares in ordinary life and tasks in academic life are both demanding and rewarding at the same time. The main point is that the academic community in general and PhD supervisors in particular should concentrate not only on the thesis-writing process their students but also on the doctoral students´ wider life situation. Doctoral students need scientific, financial, and mental support. Somebody must be available to inspire and offer encouragement otherwise the process will be disturbed. The successful completion of the PhD ritual gives the PhD graduate self-confidence and respect but its’ influence on the doctors’ subsequent academic career is diverse. The dissertation process is a personal and unique experience. The aim of the PhD graduation is that this traditional ritual leads to a successful completion and ensures a positive reward for the PhD graduate and the academic community. Keywords: autobiography, narratives, academic traditions, PhD graduates.

Tutkimuksen kohde on akateemisen koulutuksen korkein vaihe, tohtoriksi tuleminen. Tutkimus perustuu 23 Helsingin yliopistossa väitelleen tohtorin omaelämäkerralliseen kertomukseen. Tutkimuksen tavoite on kuvata ja ymmärtää tohtoroitumisen kulkuja, perinteitä ja merkityksiä väitelleiden omien kokemusten, heidän muistitietonsa, näkökulmasta. Vertailuaineistona on kokoomateos Miten meistä tuli historian tohtoreita vuodelta 1998. Tutkimuksen alussa tarkastellaan suomalaisen yliopistolaitoksen historiaa, arvoja ja akateemisen yhteisön traditioiden muodostumista. Tämän jälkeen esitellään tutkimusaineisto ja metodologiset ratkaisut. Varsinkin tieteenalan, sukupuolen ja väittelyiän vaikutusta kertomiseen pohditaan. Aiemman kirjallisuuden ja tutkimusaineiston perusteella oli ilmeistä, että tohtoroituminen on initiaatio ja siirtymäriitti akateemiseen maailmaan. Tohtorikoulutuksen aikana opiskelija leimautuu akateemiseen maailmaan ja omaan tieteenalaansa, jonka julkisesti tunnustettu täysivaltainen asiantuntija hänestä tohtoroitumisen myötä tulee. Statuksen muutos tuodaan julki rituaalisissa tapahtumissa prosessin tietyissä vaiheissa. Kertomusrakenteenanalyysi osoitti, että tohtoroitumisesta kerrottiin tapahtumien luonnollisen kulun mukaisessa järjestyksessä ja joihinkin vaiheisiin liittyi erityisen voimakkaita muistikuvia, jotka nimettiin käännekokemuksiksi. Prosessiin sisältyi sekä sitä hidastavia että edesauttavia seikkoja. Joidenkin kertojien kohdalla kasvuympäristö, perusopinnot ja työtehtävät vaikuttivat suuresti jatko-opintojen aloittamiseen. Koko aineiston tasolla eniten merkittäviä muistoja oli väitöskirjan kirjoittamisesta, väitöstilaisuudesta ja karonkasta. Tutkimus osoitti, että väitöskirjan tekeminen on osa kertojien laajempaa elämänkulkua ja monet väitöskirjaa edistävät tai vaikeuttavat asiat tulevat ymmärrettäviksi tästä näkökulmasta. Fraasinomainen puhe tutkijasta kammiossaan tai norsunluutornissaan ei saa vahvistusta kertomuksista. Muun elämän ja tutkimustyön yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Erityisesti perhe-elämä on tutkijuuden rinnalla sekä vaativa että palkitseva elämänalue. Ohjauksen, rahoituksen tai elämäntilanteen vastoinkäymisistä seuraa ongelmia työn etenemiselle. Oleellista on, että joku innostaa ja pitää yllä toivoa eri vaiheissa. Parhaimmillaan prosessin läpivieminen antaa ainutlaatuisia selviytymisen kokemuksia ja kasvattaa itsetuntoa. Tohtorius tuo myös arvostusta, mutta akateemista uraa se ei takaa. Tohtoriksi tuleminen on yksilöllinen ja ainutlaatuinen kokemus. Se saa painoarvonsa ja merkityksensä siitä paikasta ja tilasta, mihin se osuu elämän kokonaisuudessa. On monta tietä tohtoriksi. Perinteinen yhteisöllinen rituaalinen muoto luo tielle turvalliset rajat ja päämäärän. Avainsanat: omaelämäkerta, kertomukset, akateemiset traditiot, tohtorit