Host Parasite Interactions in Damselflies. From Individuals to Populations

The main goal of this thesis is to increase understanding on evolutionary and ecological factors that have contributed to differences in parasite numbers in insects. Furthermore, the thesis addresses the effects of parasites on their hosts. The most important findings were: The Northern damselfly’s (Coenagrion hastulatum) immune response to artificial pathogen increased with increasing parasite numbers (Article I). Marginal, more isolated C. hastulatum populations on the edge of distribution have fewer parasites when compared to distribution’s core populations (Article II). The Banded damselfly Calopteryx splendens individuals with higher homozygosity have more parasites, however, the rate of homozygosity did not differ between populations (Article III). Parasite prevalence was affected by whether the host species occurred in allopatric or sympatric population: sympatric C. splendens populations with sister species the Beautiful damselfly Calopteryx virgo harbored more parasites (Article IV). Parasites were associated with the wing spot size, an ornament under sexual selection, and thus may play an important role in character displacement, i.e. the size of the wing spot (Article V). To conclude with, this thesis brings about new information on the parasite infection patterns in insects, proposing several factors to contribute to these patters, as well as it addresses the effects of parasites on their hosts, from individual to population level.

The Effects of the Breast Cancer Mammography Screening Programme in Women aged 40 to 84 years in Turku, Finland (1987-2009)

The objective of this thesis was to evaluate whether a more extensive mammography screening programme (TurkuMSP) conducted by the city of Turku, had an effect on breast cancer (BC) incidence, survival, or mortality in years 1987 to 2009. Despite the fact that some studies have suggested a 20 percent reduction in BC mortality due to mammography screening, there are findings of harm to subjects, which are claimed to negate the benefits of screening. Thus, the aims of this study are most pertinent. A total of 176 908 screening examinations were performed in 36 000 women aged 40−74 during the years 1987−1997. In all, 685 primary BCs were found in the screened women, either screen-detected (n=531) or during screening intervals (n=154). Survival and BC recurrence rate of women with screen-detected BC was compared to 184 women with clinical BCs detected among individuals who did not take part in the screening. The invitation interval, which may influence the outcome, was studied in the age group 40 to 49 by inviting those born in even calendar years annually for mammography screening and those born in odd years, triennially. In addition, BC incidence and mortality in the total female population of Turku aged 40 to 84 years was compared with the respective figures of Helsinki and the rest of Finland, both during the pre-screening era (1976-1986) and the screening era (1987-2009). The study was designed to compare women by age groups, because women aged 50 to 59 were generally screened in all of Finland, whereas only in Turku women aged 40 to 49 and 60 to 74 were screened in addition. Data regarding cancer recurrence were derived from the Finnish Cancer Registry and data on deaths were collected from Statistics Finland. In survival analyses, screened women with invasive BC had a significantly higher survival rate than the women with clinical BC. The survival benefit started to appear already during the first follow-up years and was evident in all age groups. A marginal survival extension was also seen in screened women when BC had spread to ipsilateral axillary nodes already at diagnosis. Recurrence-free survival rate after BC treatment was significantly more favorable among the screened women compared with women with BC found clinically. The screening invitation interval did not significantly influence BC mortality in the subset of women aged 40 to 49 years. There were no consistent differences in the changes of BC incidence between Turku and the comparison areas during the screening era. In Turku, the BC mortality incidence in women aged 55−69 years was significantly lower during the screening era (from 1987 to 1997) compared with the pre-screening era, whereas no such change was found in the city of Helsinki or Tampere. When comparing the changes in incidence-based BC mortality during years 1987 to 2009 in Turku to those of Helsinki and the rest of Finland, there was a suggestion of more than 20 percent lower mortality in Turku among oldest age group (75-84 years) compared with the reference residential areas, but the differences were not consistently significant. Interpretation of the study results should be made with caution because there were no random control groups, and on the other hand, the number of cases in subgroups was fairly low to yield definite conclusions. Also due to the many statistical analyses, some of the findings may be due to chance. The results are, however, suggestive for a decrease of BC mortality in the elderly age groups due to wide mammography screening. This finding needs confirmation in further studies before recommending an expansion of mammography screening to women up to the age of 74 years

Oulunjärvi : länsi osa

0-meridiaani : Helsinki

Microsoftin pilvipalvelut pk-yrityksen päätelaite- ja tiedonhallinnassa

Diplomityössä tutkittiin Microsoftin pilvipalveluiden käyttöä pk-yrityksen päätelaitteiden hallinnassa sekä yrityksen tiedonhallinnassa. Kohdeyrityksenä oli pk-yritys, jolla on ollut Microsoftin pilvipalveluita käytössä jo useamman vuoden ajan. Pilvipalveluiden nopean päivitystahdin myötä uusimpien ominaisuuksien hyödyntäminen on suurelta osin jäänyt tekemättä. Tutkimus päädyttiin rajaamaan kohdeyrityksessä tehdyn vaatimusmäärittelyn mukaisiin tapauksiin, joihin pyrittiin etsimään vastauksia Microsoftin pilvipalveluiden tämän hetken ominaisuuksien avulla. Tutkimus toteutettiin tutustumalla kirjallisuuden avulla pilvitoimintamallin perusteisiin ja Microsoftin tarjoamiin pilvipalveluihin. Työn käytännön osuus toteutettiin useilla eri päätelaitteilla Office 365:den ja Windows Intunen muodostamassa testiympäristössä, jota laajennettiin Microsoft Azuren mahdollistamilla lisäominaisuuksilla. Pilvitoimintamallin yritykset taistelevat jatkuvasti käyttäjien luottamuksesta ja NSA:n vakoilutapauksen jälkeen palveluissa on tapahtunut paljon parannuksia. Tutkimuksessa todettiin erityisesti tiedon suojaamiskäytäntöjen ja hallintaominaisuuksien kehittyneen viime vuosina pilvitoimintamallin yritysten keskinäisen kilpailun myötä. Microsoftin pilvipalvelujen uudet ominaisuudet tarjoavat pk-yritysten käyttöön tehokkaita päätelaite- ja tiedonhallintaratkaisuja, joita on tähän asti ollut saatavilla vain suuryritysympäristöissä.

Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Siviilit rannikoiden puolustajina ja sen vaikutus sotatoimiin sekä Venäjän suomensuhteisiin

Väitöskirjassa kuvataan aiempaa tutkimusta kattavammin autonomisen Suomen siviiliväestön osallistumista vuosien 1854–1855 sotaan, heidän rakentamaansa meripuolustusjärjestelmää ja vihollisen merenherruuden kiistämistä sekä näiden vaikutusta taisteluiden kulkuun. Siviileiden osallistuminen Suomen sotaan nähdään myös olleen aiemman tutkimuksen osoittamaa merkittävämpi vaikutus Porvoon valtiopäivien kokoon kutsumiselle. Se oli siten eräänlainen verrokkitapahtuma nyt tutkittavalle ajalle. Krimin sodassa siviilihallinto ja lähes spontaanisti toimiva rannikoiden siviiliväestö tuottivat viholliselle henkilö- ja materiaalitappioita sekä hidastivat merkittävästi sen liikkeitä. He kiistivät lännestä iskevän vihollisen meren herruuden etenkin saarronmurtaja-aluksillaan ja suojasivat tehokkaasti merikaupankäyntiin sidottuja investointeja. Suomi vastasi suurelta osin venäläisten ja suomalaisten joukkojen yhteisen vihollisen torjumisen vaatimista hankinnoista, joukkoja ylläpitävästä huollosta sekä sotilaallisen liikkuvuuden vaatimista kuluista ja joutui siksi taloudessaan lähes suoritustilaan. Liitteissä olevilla Suomen rannikot kattavilla karttakuvilla esitetään siviilien luoma oma meripuolustusjärjestelmä. Keisarit kiittivät rannikoiden väestöä laajasta ja merkittävästä osallistumisesta sekä vaikutuksesta sotatoimien kulkuun. Tässä väitöskirjassa todetaan, että näin ansaittu Venäjän turvallisuuspoliittinen luottamus on aiempien tutkimusten osoittamia syitä voimakkaammin vaikuttanut Suomen autonomian voimistumiseen aina vuoteen 1878 asti. Se oli saavutettu Krimin sodassa ja varautumalla edelleen samalla tavalla torjumaan yhteinen vihollinen emämaan luoteisrajan turvaamiseksi. Hypoteesia siviilihallinnon mittavasta satsauksesta sotatoimiin ja Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen saavuttamista testataan keräämällä sotatoimien kuvauksia satamakaupunkien historioista, KA:n ja Venäjän laivaston arkistojen sotilasasiakirjoista, Englannin laivaston asiakirjoista sekä tutkimuskirjallisuudesta. Venäjän turvallisuuspoliittista luottamusta suomalaisiin kuvataan keisarin Venäjän kaikkinaisilla kiitoksilla ja luottamusta osoittavilla teoilla. Suomen suhteet Venäjän keisariin nähdään lojaaleina ja pragmaattisina verrattaessa niitä Balttian ja etenkin Puolan venäjänsuhteisiin. Erillisellä koko autonomian ajan kattavalla aikatapahtumagrafiikalla ja sitä kuvailevalla tekstillä esitetään Venäjän ja sen luoteisen reuna-alueen suhteisiin vaikuttaneita tekijöitä ja etenkin Krimin sodan jälkeen tapahtunutta autonomian voimistumista. Siinä Venäjän ulkoiset uhat, sisäpolitiikka sekä turvallisuuspoliittinen luottamus suomalaisiin ovat keskeisiä tekijöitä. Suomi sai Krimin sodan jälkeen Venäjän turvallisuuspoliittisesti luotettavana luoteisena alueena löysät ohjakset voimistaa kansallisvaltiotaan. Sen myötä Suomi pystyisi vieläkin tehokkaammin torjumaan Venäjää uhanneet lännen iskut. Suomi sai siksi Krimin sotaa seuranneena ajanjaksona 1870-luvun lopulle tultaessa kasvaa vahvaksi kansallisvaltioksi. Neuvostoliiton ja Suomen yhteistyö, ystävyys ja avunantosopimus (yya-sopimus) näyttää saaneen nyt tutkittavana olevasta ajasta virikkeitä. Krimin sodan vauhdittaman kehityksen nähdään vuoden 1878 jälkeen jatkuvan niin dynaamisena, että sen luomalla jatkavuuden voimalla oli omalta osaltaan merkitystä taistelussa autonomisen Suomen venäläistämistä vastaan.

Kustannuslaskentamallin kehittäminen yrityksessä tapahtuvan merkittävän tuotantoinvestoinnin johdosta - Case Isku Yhtymä Oy

Työn tavoitteena oli kehittää case-yrityksen kustannuslaskentamallia tilanteessa, jossa yrityksen tuotanto muuttuu merkittävästi suuren tuotantoinvestoinnin vaikutuksesta. Työ koostuu teoreettisesta kirjallisuuskatsauksesta ja sitä soveltavasta empiirisestä case-tutkimuksesta. Tarkastelun kohteena on yrityksen nykyinen kustannuslaskentamalli ja sen ongelmat. Näitä ongelmia pyritään ratkaisemaan hahmottelemalla uuden kustannuslaskentamallin perusteita. Merkittävin muutos kustannuslaskennassa tapahtui erityisesti välillisten kustannusten allokoinnin kohdalla, jossa useassa merkittävässä kustannuserässä pystyttiin löytämään tapa allokoida kustannukset jopa tuotteille asti. Empiriassa teoriapohjana käytettiin pääasiassa Robert Kaplanin vuonna 2004 luomaa toimintokohtaisen kustannuslaskennan kehittyneempää mallia (TDACB). Case-yrityksen kustannuslaskenta oli perustunut aiemmin standardikustannuslaskentaan ja huomattavien yleiskustannuskertoimien käyttöön. Kehittämällä kustannuslaskentaa, voidaan estää virheellisten päätösten tekeminen ja antaa koko organisaatiolle parempaa kustannusinformaatiota

Suorituskykymittariston suunnittelu suuren teknologiateollisuuden organisaation asiantuntijatiimissä

Suorituskyvyn mittaamisella voidaan tehokkaasti vaikuttaa yrityksen tavoitteiden saavuttamiseen. Suorituskykyä kuvaavat mittarit ohjaavat yritystä strategian toteuttamisessa ja toiminnan kehittämisessä visiossa määriteltyyn suuntaan. Yrityksen suorituskykyä mitataan hyvin usein yksistään yritystasolla, mutta suorituskyvyn mittaaminen voidaan viedä myös tiimitasolle asti. Tämän työn tavoitteena oli identifioida ominaispiirteitä suuren organisaation asiantuntijatiimin suorituskykymittaristolle jo sen suunnitteluvaiheessa. Tutkimuskysymyksiin pyrittiin löytämään vastauksia yhtäältä kohdeyritykselle implementoidun suunnitteluprosessin avulla ja toisaalta myös suorituskyvyn mittaamista käsittelevän kirjallisuuden kautta. Huomattavin erityispiirre suorituskykymittaristoa suunnitellessa oli suuren organisaation asiantuntijatyön huomioiminen, sillä tietointensiivisen asiantuntijatiimin työn mittaaminen on vaativaa. Suorituskyvyn mittaaminen virtaviivaistaa sekä yrityksen tavoitteiden viestintää henkilöstölle että sen päätöksentekoa. Toimiva suorituskykymittaristo voidaan luoda suunnitteluprosessin avulla, joista kirjallisuudessa on useita malleja. Tehokkaan suunnitteluprosessin taustalla on johdon ja henkilöstön sitoutuminen suunnitteluun, jotta mittaristosta tulisi mahdollisimman onnistunut. Suorituskykymittariston suunnitteluprosessissa yrityksen visiosta ja strategiasta johdetaan mittausalueet ja menestystekijät, joiden avulla strategia pyritään toteuttamaan ja visio saavuttamaan. Asiantuntijatiimin suorituskyvyn mittauksessa on tärkeätä spesifioida relevantit mittarit, jotta asetetut tavoitteet saavutetaan ja haasteellista tietointensiivistä asiantuntijatyötä voidaan tehokkaasti mitata. Suunnitteluvaiheessa oleellinen osa suunnittelutyötä on mittausjärjestelmän riittävä ja huolellinen dokumentaatio, jotta mahdolliset muutokset implementointivaiheessa voitaisiin toteuttaa systemaattisesti ja tehokkaasti.

Development of Generic Simulation Model for Mobile Working Machines

This master’s thesis has been done for Drive! –project in which a new electric motor solution for mobile working machines is developed. Generic simulation model will be used as marketing and development tool. It can be used to model a wide variety of different vehicles with and without electric motor and to show customer the difference between traditionally build vehicles and those with new electric motor solution. Customers can also use simulation model to research different solutions for their own vehicles. At the start of the project it was decided that MeVEA software would be used as main simulation program and Simulink will only be used to simulate the operation of electrical components. Development of the generic model started with the research of these two software applications, simulation models which are made with them and how these simulation models can be build faster. Best results were used for building of generic simulation model. Finished generic model can be used to produce new tractor models for real-time simulations in short notice. All information about model is collected to one datasheet which can be easily filled by the user. After datasheet is filled a script will automatically build new simulation model in seconds. At the moment generic model is capable of building simulation models for wide variety of different tractors but it can be easily altered for other vehicle types too which would also benefit greatly from electric drive solution. Those could be for example wheel loaders and harvesters.

Markkulan silta, Kihniö : Museosillan hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Markkulan museosilta (H-3256) sijaitsee Pirkanmaalla Kihniön kunnan Koskenkylässä. Se on puinen riippuansassilta. Silta on yhdystiellä 13343, etäisyys tiejakson alusta on 2449 metriä. Sillan tieosoite on 13343/ tieosa 1/ 2449m. Nykyinen silta on rakennettu vuonna 1988, sen edeltäjä vuonna 1959 ja sen edeltäjä vuonna 1931. Nämä sillat ovat olleet kaikki riippuansassiltoja. Nykyinen silta on rakennettu vuoden 1959 sillan kopioksi. Markkulan museosillan siltatekninen museaalinen merkitys Suomen tieliikenteenhistoriassa ulottuu 1600-luvulle. Puinen riippuansassilta on ollut erittäin yleinen siltatyyppi talonpoikaisen tienhoidon aikana. Suomen itsenäisyyden aikana niitä on rakennettu 1960-luvulle asti. Autoliikenteen kasvun myötä riippuansasrakenne muuttui epäkäytännölliseksi ja riippuansasiltojen rakentamisesta on luovuttu. Markkulan silta on tiettävästi ainut maantieverkolla oleva perinteinen riippuansassilta. Viime vuosina on rakennettu valtateillekin muutamia kokeiluluontoisia puisia riippuansassiltoja, mutta ne ovat harvinaisuuksia. Markkulan silta on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1982 ensimmäisten kohteiden joukossa. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Markkulan silta edustaa kokoelmapolitiikassa mainittua tieliikennehistoriallista ajanjaksoa, ”1800-luvun tieverkon täydennykset”, lähinnä sillä perusteella, että alue on metsätalouden puunhankinta-aluetta ja tervanpolttoaluetta. Ajanjaksolla yksi kokoelmaan tallennettavista teemoista on puusillat. Yhdystien 13343 eteläpää, jakso Koskenkylä- Linnankylä, on rakennettu 1800–1900-luvun taitteen aikoihin vesiväylän rinnakkaisreitiksi. Ensimmäinen silta Markkulan talon viereen on rakennettu 1900-luvun alussa. Sittemmin tielle on perustettu tiehoitokunta 1920-luvulla, kunnantieksi tie on muuttunut 1940-luvulla. Alue on kuulunut Turun ja Porin lääniin ja liikenne on suuntautunut pääasiallisesti Porin suurille sahoille 1870-luvulta alkaen. Markkulan silta kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Markkulan silta on erikoisuus, koska se edustaa historiallista siltatyyppiä, mutta on jo valintahetkellä ollut uusrakenne, josta on silloin tiedetty, että sekin joudutaan purkamaan. Kun nykyinen silta rakennettiin, tavoitteena oli rakentaa aidosti riippuansassillan statiikalla toimiva puusilta, joka ulkonäöltään vastaa edeltäjäänsä. Lehdistön aikalaisartikkeleissa todettiin, että työssä oli onnistuttu. Tämän kaltaisen menettelyyn jouduttiin, koska Markkulan silta oli ainut jäljellä oleva perinteistä riippuansasrakennetta oleva silta maantieverkolla. Markkulan sillan kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös sen ympäristö vastaa historiallista arvoa. Museokohteena Markkulan silta on vaikeasti saavutettava ja löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska silta-, koski-, maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Siltaa joudutaan korjaamaan lähiaikoina ja sen kantavien osien on arvioitu kestävän noin vuosikymmenen. Sillan kuntoon on kiinnitettävä huomiota, jottei se tuhoudu tarpeettoman nopeasti. On toivottavaa, että uusi silta rakennetaan nykyisen sillan tai sen edeltäjien kaltaiseksi. Tiehallinnon museotoiminnan käsikirjassa on ilmaistu perinnekorjauksen periaatteet, joiden mukaan pyritään käyttämään alkuperäisiä materiaaleja. Museosillalla ei ole opastauluja. Ne on tehtävä. Opastukselle on oivallinen sijaintipaikka oskikalastusalueen levikkeellä. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Markkulan silta todisteena pitkäaikaisesta siltateknisestä rakenteesta. Sillan miljöö on poikkeuksellisen moniulotteinen. Markkulan talo ja puistomainen piha muodostavat miljöön keskeisen osan. Lisäksi kosken, sahan ja myllyn rauniot ovat mielenkiintoisia. Sillan säilyneisyys museointihetken (1982) asussa on tietysti mahdoton tavoite, kun silta on uudempi. Kohteen vaaliminen edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon sillan liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan sillan ja sen ympäristön, koski-, sekä maa- ja metsätalousmaiseman, tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä sillan ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät siltaympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja sillan mahdolliselle korjaukselle.

Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnitelma : Viinijärven ranta-alueet (Horsmanaho- Sotkuma), järven pohjoispuoli (Mutkanvaara-Kylylahti) ja Höytiäisen länsiranta (Niskaniemi), Polvijärvi

Perinnemaisemat käsittävät vuosisatojen aikana laidunnuksen ja niiton myötä syntyneet monimuotoiset ja runsaslajiset elinympäristöt kuten kedot, niityt ja metsälaitumet. Maankäytön ja maanviljelyksen tehostuessa perinnemaisemat ovat vähentyneet 1800-luvun lopulta tähän päivään asti ja niiden määrän arvioidaan olevan noin 1 % luokkaa (20 000 ha) sadan vuoden takaisesta. Lajiston uhanalaistumisen lisäksi maisema muuttuu umpeenkasvun ja rehevöitymisen edetessä. Luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnittelun tavoitteena on edistää ja tehostaa maatalousalueiden perinnebiotooppien hoitoa ja suojelua ja lisätä viljelijöiden kiinnostusta niiden säilyttämistä kohtaan. Vuodesta 2007 lähtien suunnittelussa ovat olleet myös maatalousalueiden vesiensuojelua edistävät kosteikot. Kosteikkopaikkojen kartoituksella ja kosteikkojen perustamisella pyritään parantamaan vesistöjen kuntoa pitkällä aikavälillä. Tämä luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnitelma tehtiin Polvijärvellä Viinijärven ja Höytiäisen välisellä alueella. Tietoa kosteikkojen tarpeesta ja luonnon monimuotoisuudesta kerättiin esiselvityksellä ja tilakäynneillä. Viljelijät nostivat esille huolensa ja kiinnostuksensa erityisesti vesiensuojelua kohtaan. Raportissa esitellään lyhyesti kartoituksessa löydettyjä maatalouden ympäristösopimuksiin sopivia kohteita ja esitetään ne kartalla. Viljelijät ja rekisteröityneet yhdistykset sekä vesioikeudelliset yhteisöt kosteikkojen osalta voivat hakea kullekin kohteelle sopivaa uuden ohjelmakauden mukaista ei-tuotannollista investointia tai hoitosopimusta keväällä/kesällä 2015. Raportissa esitettyjä rajauksia ja hoito-ohjeita voi käyttää apuna laadittaessa tarkempia suunnitelmia sopimusten hakua varten Yleissuunnittelualueelta löytyi yhteensä 66 luonnon monimuotoisuuskohdetta, joista 30 luokiteltiin perinnebiotoopeiksi. Kosteikkojen perustamiseen soveltuvia kohteita on 25 kappaletta. Lisäksi suunnittelualueelle on perustettu kaksi maatalouden ei-tuotannollisella investointituella perustettua kosteikkoa.

Vinohitsien staattinen lujuus ultralujilla teräksillä

Ultralujien terästen käyttö yleistyy laajasti erilaisissa rakenteissa. Nykyaikaiset standardit ylettävät vain 700 MPa:liin asti vaikka nykyään on saatavilla reilusti yli 1000 MPa:n lujuusluokkien rakenneteräksiä. Ultralujia teräksiä hitsattaessa muodostuu muutosvyöhykkeelle (HAZ) pehmeä vyöhyke, jossa lujuus voi laskea. Tämän työn tarkoituksena on selvittää voidaanko pehmeän vyöhykkeen aiheuttama alilujuus ohittaa hitsaamalla liitos kulmaan. Kokeellisessa osuudessa tehdään vetokoe kulmille 0°, 20°, 30°, 45° ja 60° käyttäen materiaalia S960 QC. Liitoksesta tehdään myös yksinkertaistettu teoreettinen vertailujännityksen malli. Tutkimuksesta rajoitettiin pois työn laajuuden takia FEM-laskenta ja väsymistarkastelu. Teoreettisella mallilla kestävyydeksi huonoimmaksi saadaan 30° kulmalla ja paras tulos saadaan lähestyessä 90° kulmaa. Koetulokset antoivat seuraavanlaiset tulokset verrattuna materiaalin teoreettiseen kapasiteettiin: 0° -1.7 %, 20° -3.8 %, 30° -6.4 %, 45° -6.6 % ja 60° +6.4 %. Paras kapasiteetti saatiin siis 60° kulmalla. Tutkimuksen tulosten perusteella ultralujilla teräksillä hitsaus tulisi suorittaa suurempaan kulmaan, esim. kokeessa käytetty 60°, jolloin liitoksesta ei tule kriittinen piste murtumalle. 45° ja pienemmillä kulmilla hitsistä tulee kriittinen ja etenkin 30° kulman hitsejä tulisi välttää. Tulosten perusteella kulman merkitys ei kuitenkaan ole suuri, alle 7 %

Reformaatioajan suomenkielisten Isä meidän -rukousten erot

Tutkin vanhan kirjasuomen tutkimuksen alaan kuuluvassa pro gradu –työssäni reformaatioaikaisten suomenkielisten Isä meidän -rukousten eroja ja niiden syitä. Reformaation alkuajalta tunnetaan kaikkiaan 14 suomenkielistä Isä meidän -rukousta, jotka poikkeavat toisistaan hieman. Keskeisin tavoite on selvittää, pystytäänkö suomenkielisille rukouksille löytämään vieraskielinen käännöslähde. Tämä valaisisi käännöksen taustaa ja ajoitusta. Tavoitteena on myös selvittää, missä määrin rukousteksteissä on havaittavissa keskiaikaista käännöstraditiota. Rukoukset sisältyvät Mikael Agricolan teoksiin, Sebastian Münsterin Cosmographia-teokseen ja reformaatioaikaisiin käsikirjoituksiin. Tutkimusmenetelmänäni on tekstien synoptinen eli rinnakkainen samanaikainen vertailu. Vertailen suomenkielisiä rukoustekstejä myös lukuisiin vieraskielisiin Isä meidän -rukouksiin, jotka on kirjoitettu myöhäiskeskiajalla tai reformaatioajan alussa ruotsiksi, saksaksi, latinaksi, kreikaksi tai viroksi. Näiden vertailujen perusteella esitän huomioitani rukousten ortografisista, fonologisista, morfologisista, leksikaalisista ja syntaktisista eroista. Suomenkielisten ja vieraskielisten rukousten eroja ja yhtäläisyyksiä kartoittaessa keskeisiä tutkimuspiirteitä ovat lähinnä leksikaaliset ja syntaktiset erot, sillä suomen ortografia oli hyvin vakiintumatonta ja morfologiset ja fonologiset erot johtuvat pääasiassa kirjoittajien omasta kielenkäytöstä, johon vaikuttavat oman murretaustan lisäksi muilla paikkakunnilla asumisen myötä omaksutut murrepiirteet. Tutkimukseni tuloksissa käy ilmi, että tutkimushypoteesini, jonka mukaan suomenkielisten Isä meidän -rukousten esikuvat olisivat todennäköisesti löydettävissä vieraskielisestä vertailuaineistostani, oli liian optimistinen. Tämän vuoksi tutkimus ei tuo lisätietoa pohdinnalle, jota on käyty varsinkin käsikirjoitusten ja Cosmographian rukousten ajoituksesta. Tutkimukseni kuitenkin antaa selviä viitteitä siitä, että hyvin keskeisen ja tunnetun tekstin, kuten Isä meidän -rukouksen, kääntäminen ei edellyttänyt sanatarkkaa käännöstyötä. Rukous on selvästi ollut niin tunnettu, että kääntäjät ovat hyvin voineet kirjata sen kirjoituksiinsa ulkomuistista. On varmasti ollut hyvin luonnollinen asia, että rukouksesta on ollut käytössä usea toisistaan poikkeava muoto, eikä mikään viittaa siihen, että yhtä muotoa olisi pyritty voimakkaasti standardisoimaan. Säilyneiden 14 rukouksen lisäksi reformaatioajalla on ollut todennäköisesti enemmänkin erilaisia rukoustekstejä käytössä ainakin Agricolan teosten ilmestymiseen asti. Messukirjojen ja kirkkokäsikirjojen käsikirjoituksia on ollut käytössä varmasti enemmänkin kuin ne, jotka esittelen tässä tutkielmassa. Aikojen saatossa ovat kadonneet myös keskiajalla kirkoissa suomeksi luetut rukoukset, jotka monet papit ovat varmasti kirjoittaneet paperille muistiin.

Suomalaisten lihanjalostajien vastuullisuusviestintä niiden verkkosivuilla

Tutkielman tarkoituksena oli tarkastella suomalaisten lihanjalostajien vastuullisuusviestintää yritysten omilla verkkosivuilla. Lihanjalostajat ovat viime vuosina joutuneet monien mediakohujen kohteeksi koskien vastuullisuusasioita, joten tutkimuksen aihe on varsin ajankohtainen. Kuluttajat vaativat yhä vastuullisempia toimintatapoja ja viestintää lihanjalostajayrityksiltä, joten kiinnostavaa oli tietää, millä tavoin alan yritykset näihin vaatimuksiin vastaavat. Tutkimuskysymyksiä oli kaksi: mitä vastuullisuuden osa-alueita suomalaiset lihanjalostajat käsittelevät verkkosivuillaan? ja miten suomalaiset lihanjalostajat viestivät vastuullisuudestaan verkkosivuillaan? Tutkimuksen tärkeimmät teoreettiset käsitteet olivat CSR (corporate social responsibility) eli yritysvastuu, viestintä ja vastuullisuusviestintä. Tarkasteltaviksi yrityksiksi valittiin Suomen kolme suurinta lihanjalostusyritystä: Atria, HK Ruokatalo ja Snellman Lihanjalostus. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin laadullisena tutkimuksena kahdessa eri osassa kumpaankin tutkimuskysymykseen erikseen vastaten. Empiriaosuus koostui verkkosivujen sanallisesta sisällönanalyysistä sekä semioottisesta analyysistä. Aineistona toimivat yritysten verkkosivut www.atria.fi, www.hookoo.fi sekä www.snellman.fi ja aineiston keruu ja analysointi toteutettiin huhti–toukokuussa 2014. Tuloksista ilmeni, että kaikki toimijat käsittelivät verkkosivuillaan tutkimuksessa määritellyt neljä lihanjalostusalan merkittävintä vastuullisuuden osa-aluetta: tuoteturvallisuuden, eläinten hyvinvoinnin, ympäristön sekä ravitsemuksen. Atrialla oli eniten avainsanoja eri vastuullisuuselementeistä verkkosivuillaan, HK:lla toiseksi eniten ja Snellmanilla vähiten. Semioottisessa analyysissä kävi kuitenkin ilmi, että Snellmanilla on verkkosivullaan eniten vastuullisuuteen liittyviä merkkejä ja symboleita. Kaikille toimijoille yhteisiä merkkejä vastuullisuusviestinnässä oli maatila, ydinperhe, suomalaisuus ja luonto. Tutkimustulokset kertovat, miten suomalaiset lihanjalostajat lähestyvät vastuullisuusviestintää verkkosivuillaan. Yritykset, jotka panostavat jo verkkosivujen etusivulta asti näyttävään vastuullisuusviestintään sekä sanojen että merkkien muodossa, voivat vaikuttaa kuluttajien mielikuviin yrityksen vastuullisuudesta voimakkaasti. Monet kuva-, teksti-, väri- ja otsikkovalinnat konnotoivat tarkasteltujen yritysten kohdalla jostain vastuullisuuden osa-alueesta ja rakentavat näin vastuullisen toimijan kuvaa verkkosivuilla kävijöille.

Vastuullisten hankintojen toteutuminen ja kehitys suomalaisissa yrityksissä

Kuluttajien valveutuminen ja globalisaatio 2000-luvulla lukeutuvat suurimpiin taustasyihin sille, että vastuullisuus on noussut entistä tärkeämpään rooliin yritysten toiminnassa. Hankinnat ovat tämän vastuullisen toiminnan kannalta yksi kriittisimpiä osa-alueita, sillä yrityksen on hallittava hankintaketjunsa hyvin pystyäkseen takaamaan vastuullisten toimipojen ulottumisen aina sen alkupäähän asti. Tämä Pro Gradu-tutkielma kartoittaa Suomen yritysten vastuullisten hankintojen nykytilaa ja sen kehitystä viimeisen vuosikymmenen aikana. Tavoitteena on selvittää, miten vastuullisia hankintoja toteutetaan tämän päivän suomalaisissa yrityksissä ja ovatko aiempien tutkimuksien havaitsemat ongelmat vielä olemassa ja jos ovat, niin missä mittakaavassa. Tämä tutkimus on toteutettu sähköisenä kyselytutkimuksena, joka lähetettiin eri alojen yrityksille ympäri Suomea. Suomalaisten yritysten hankintojen vastuullisuus on mennyt eteenpäin viime vuosikymmenen tilanteesta, mutta kasvu näyttäisi olevan enemmän määrällistä kuin laadullista. Vastuullisia hankintoja toteuttaa yhä useampi yritys, mutta samat ongelmat vaivaavat vielä suurta osaa kaikista yrityksistä. Puutteita löytyy erityisesti sopimusosaamisessa, dokumentoinnissa ja informaationkulussa.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.