Valoa itään? : Kansanlähetys ja Neuvostoliitto 1967-1973

Light to the East? The Finnish Lutheran Mission and the Soviet Union 1967 1973 The Cold War affected the lives of Christian churches, especially in Europe. Besides the official ecumenical relations between east and west, there existed unofficial activity from west to east, such as smuggling Bibles and distributing information about the severe condition of human rights in the USSR. This study examines this kind of unofficial activity originating in Finland. It especially concentrates on the missionary work to the Soviet Union done by the Finnish Lutheran Mission (FLM, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys) founded in 1967. The work for Eastern Europe was organised through the Department for the Slavic Missions. FLM was founded within the Evangelical Lutheran Church of Finland, but it was not connected to the church on an organisational level. In addition to the strong emphasis on the Lutheran confession, FLM presented evangelical theology. The fundamental work of the Department for the Slavic Missions was to organise the smuggling of Bibles and other Christian literature to the Soviet Union and other countries behind the iron curtain. They also financed several Christian radio programmes produced and aired mainly by the international Trans World Radio. The Department diversified its activity to humanitarian help by distributing material help such as clothes and shoes to the unregistered evangelical and baptist groups, which were called the underground churches . In Finland the Department focused on information services. It published its own magazine, Valoa idässä (Light in the East), 5 to 6 times per year. Through the magazine and by distributing samizdat material received from the unregistered Christian groups, it discussed and reported the violations of human rights in the Soviet Union, especially when the unregistered Christian groups were considered the victims. The resistance against the Soviet Union was not as much political but religious: the staff of the Department were religious and revivalist young people who thought, for instance, that communism was in some way an apocalyptic world power revealed in the Bible. Smuggling Bibles was discussed widely in the Finnish media and even in parliament and the Finnish Security Police (SUPO, Suojelupoliisi) and in the Lutheran Church. From the church s point of view, this kind of missionary work was understandable but bothersome. Through their ecumenical connections, the bishops knew the critical situation of churches behind the iron curtain very well, but wanted to act diplomatically and cautiously to prevent causing harm to ecumenical or political relations. The leftist media and members of parliament especially accused the work of the Department of being illegal and endangering relations between Finland and the Soviet Union. SUPO did not consider the work of the Department as illegal activity or as a threat to Finnish national security.

Rukous on perintöä suvusta sukuun : Ikääntyneet ja uskonto vuosituhannen vaihteen Suomessa

"Prayer, a heritage from generation to generation" The elderly and religion in Finland at the turn of the 21st century The strong demographic changes in Europe mean that research on the elderly is highly needed, and also from the viewpoint of their resources and opportunities. Further, it is important to determine, how the elderly could find a meaningful place as members of the chain of generations in our rapidly changing society. The aim of this study was to find out how the elderly build and perceive their place in the society through religious texts. The study was based on religious texts written by elderly people in the study groups of the Finnish pensioners organization Pension Union (Eläkeliitto). These 943 short prayers, poems, and aphorisms were collected during the Tree of Life (Elämänpuu) project in 1998-1999 and were then analysed applying qualitative content analysis and grounded theory methodology. The social construction of aging and the view of communication as a collective signifying process were used as the mainstays of the research perspective. The themes brought forward by the elderly writers were grouped around three key themes: the self, the world and religion. In this examination religion with its forms of expression appeared to be deeply rooted to each of these themes and thus seems a vital part of the elderly writers' culture. In connection with the theme of the self, the religious forms of expression provided a means of building a coherent and culturally accepted self-image which is further supported by positive views of personal history and current life situation. In relation to the world theme, the elderly writers stressed the importance of close social relationships and at the same time expressed anxiety with regard to the changing world. Concerning the theme of religion, the religious forms of expression were first and foremost used in building and creating a sense of personal safety and a belief in the future. The study suggests that skill in the use of religious language enable the elderly to cope with equivocal life events and cognitive dissonance. At the social level the religious forms of expression seemed to connect the writers to the Finnish linguistic culture and identity, as well as to the collective memory, where religion plays a central part. By using religious language the elderly both exploit and maintain these considerable social resources. The key result of the study is that the elderly were found to have a significant and separate role in the continuity and well-being of society. Bound to the religious tradition, the elderly seem to carry significant information as regards the identity of the Finnish people, information which is essentially passed on to future generations. By sustaining traditions and thus the collective identity, they perform a uniquely productive task and their life experience could be seen as a particular type of capital in the society. This result also raises a grave question: Will the elderly of the future be able to undertake this task that so profoundly requires religious literacy?

Pyhä Teresa ja keskiajan mystiikan teoriat

In my dissertation I have studied St Teresa (1515-1582) in the light of medieval mystical theories. I have two main levels in my research: historical and theological. On the historical level I study St Teresa s personal history in the context of her family and the Spanish society. On the theological level I study both St Teresa s mysticism and her religious experience in the light of medieval mysticism. St Teresa wrote a book called Life , which is her narrative autobiography and story about her mystical spiritual formation. She reflected herself through biblical texts interpreting them in the course of the biblical hermeneutics like allegory, typology, tropology and anagogy. In addition to that she read others life stories from her period of time, but reflected herself only slightly through the sociological point of view. She used irony as a means to gain acceptance to her authority and motive to write. Her position has been described as a double bind because of writing at the request of educated men and to the non-educated women as she herself was uneducated. She used irony as a means to achieve valuation to women, to gain negative attributes connected to them and to gain authority to teach them mystical spirituality, the Bible and prayer. In this ironic tendency she was a feminist writer. In order to understand medieval mysticism I have written in the first chapter a review of the main trends in medieval mysticism in connection with the classical emotional theories. Two medieval mystical theories show an important role in St Teresa s mysticism. One is love mysticism and the other is the three partite way of mysticism (purification, illumination and union). The classic-philosophical emotional theories play a role in both patterns. The theory of love mysticism St Teresa interpreted in the traditional way stressing the spiritual meaning of love in connexion with God and neighbors. Love is an emotion, which is bound with other emotions, but all objects of love don t strengthen spiritual love. In the three partite way of mysticism purification means to find biblical values in life and to practice meditative self-knowledge theologically interpreted. In illumination human understanding has to be illuminated by God and united to mystical knowledge from God. St Teresa considered illumination a way to learn things. Illumination has also psychological aspects like recognition of many trials and pains, which come from life on earth. Theologically interpreted in illumination one should die to oneself, let oneself be transformed and renewed by God. I have also written a review of the modern philosophical discussion on personal identity where memory and mental experiences are important creators of personal identity. St Teresa bound medieval mystical teaching together with her personal religious experience. Her personal identity is by its character based on her narrative life story where mental experiences play important role. Previous researchers have labelled St Teresa as an ecstatic person whose experiences produced ecstatic phenomena to the mysticism. These phenomena combined with visions have in one respect made of her a person who has brought physical and visionary tendencies to theology. In spite of that she also represents a modern tendency trying to give words to experiences, which at first seem to be exceptional and extreme and which are easily interpreted as one-sided either physical or sexual or unsaid. In other respect I have stressed the personality of St Teresa that was represented as both strong and weak. The strong personality for her is demonstrated by religious faith and in its practice. The weak personality was for her a natural personal identity. St Teresa saw a unifying aspect in almost all. Firstly, her mysticism was aimed towards union with God and secondly, the unifying aspects and common rules in human relations in community life were central. Union with God is based on the fact that in a soul God is living in its centre, where God is present in the Trinitarian way. The picture of God in ourselves is a mirror but to get to know God better is to recognize his/her presence in us. When the soul recognizes itself as a dwelling place of God, it knows itself as God knows him/herself. There is equality between God and the soul. To be a Christian means to participate in God in his Trinitarian being. The participation to God is a process of divinization that puts a person into transformation, change and renewal. The unitive aspect concludes also knowledge of opposites between experience of community and solitude as well as community and separateness. As a founder of monasteries St Teresa practiced theology of poverty. She renewed the monastic life founding a rule called discalced that stressed ascetic tendencies. Supporters of her work were after the difficulties in the beginning both society and churchly leaders. She wrote about the monasteries including in her description at times seriousness at times humor and irony. Her stories are said to be picaresque histories that contain stories of ordinary laymen and many unexpected occasions. She exercised a kind of Bakhtinian dialogue in her letters. St Teresa stressed the virtues like sacrifice, determination and courage in the monastic life. Most of what she taught of virtues is based on biblical spirituality but there are also psychological tendencies in her writings. The theological pedagogical advice is mixed with psychology, but she herself made no distinction between different aspects in her teaching. To understand St Teresa and her mysticism is to recognize that she mixes her personal religious experience and mysticism, which widens mysticism to religious experience in a new way, although this corresponds also the very definition of mysticism. St Teresa concentrated on mental-spiritual experiences and the aim of her mystical teaching was to produce a human mind well cured like a garden that has God as its gardener.

Tiede ja tutkijan sosiaalinen vastuu : Joseph Ben-Davidin, Roger Sperryn ja Knut Erik Tranøyn käsitykset tieteestä ja tutkijan sosiaalisesta vastuusta

Science and the Scientist's Social Responsibility. Joseph Ben-David's, Roger Sperry's and Knut Erik Tranøy's Views of Science and the Scientist's Social Responsibility The aim of the study was to investigate, whether or not there is any connection between Jewish sociologist Joseph Ben-David's, American neuroscientist Roger Sperry's and Norwegian philosopher Knut Erik Tranøy's views of science and views of the scientist's social responsibility. The sources of information were their writings concerning this topic. Ben-David has a classical view of science. He thinks that the Mertonian norms of scientific activity, first written in 1942, are still valid in modern science. With the help of these norms Ben-David defends the view that science is morally neutral. Ben-David thinks that a scientist has a limited social responsibility. A scientist only reports on the new results, but he is not responsible for applying the results. In any case Ben-David's ideas are no longer valid. Sperry has a scientistic view of science. According to Sperry, science is the source of moral norms and also the best guide for moral action. The methods of natural sciences "show" how to solve moral problems. A scientist's personal views of science and social responsibility are not important. However Sperry's view is very problematic on the ethical side. Tranøy stresses the scientist's social responsibility. A scientist has common norms with the society from with he or she comes. This is why a scientist has the right, and also the responsibility, to discuss social and ethical questions between science and society. Tranøy's view has some ethical and practical problems, but it is valid in principle. Finally, Ben-David's, Sperry's and Tranøy's views of both science and the scientist's social responsibility have a connection: the view of science corresponds to the certain view of scientist's social responsibility. The result of this study is: Ben-David's, Sperry's and Tranøy's view of science have an ethical starting point as its fundamental presupposition, which include certain views of scientific knowledge, good and the scientist's ethical responsibilities. The connection between Ben-David's, Sperry's and Tranøy's views of science and views of the scientist's social responsibility means that their views of epistemology, meta-ethics and the scientist's ethical responsibilities have a connection to their views of the scientist's social responsibility. The results of this study can help the scientific community to organize the social responsibility of a scientist and deepen the conversation concerning the scientist's social responsibility.

Kannustaminen ja moraali : Kannustamisen idea suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa 1990-luvulta alkaen

Even though the concept of incentive has become very popular in Finnish welfare politics since the economic crisis of the 1990s, the content of this concept is not clear. Fundamentally, it is a matter of controlling the behaviour of individuals to accord with the authorities' objectives and interests in gaining cooperative benefits. As early as in Plato's Republic, citizens were encouraged to use their abilities and skills in a way most beneficial to the society. Similarly, in today's welfare society citizens are urged to produce common goods and distribute welfare to enable a better life for all through cooperation. The fundamental question is to what extent society can shape individuals' preferences with incentives, and encourage them without external coercion to choose actions beneficial for both the society and the individuals themselves. The objective of the incentive institution is to gain cooperative benefits, but there are different views on how it should be implemented. For example, the incentive system in the Finnish welfare society includes several economic and social conceptions which adjust the distribution of welfare. From an economic perspective, the objective of the incentive system is economic efficiency, while from a social perspective it is the securing of social rights and citizens' equality. The market mechanism, for example, can at best lead to economically efficient activity, but it might sacrifice fairness and equality. In this research, the idea of activation policy expands to cover normative and social incentives, in addition to the economic factors affecting human choice and social actions. Desirable co-living and meaningful cooperation have some prerequisites. We need the expanded idea of activation to study them, and to maintain them in society. The themes discussed in all the ten chapters aim at evaluating the preconditions of a just society. This study provides tools to examine the changes in the welfare state, also from the viewpoint of normative ethics. This offers a morally and conceptually wider perspective than a normative viewpoint of economics alone. In terms of the values of our welfare society, it makes a difference how the relationship between the legalities of economics and citizens' well-being is understood. The research asks whether economic benefits to the society should be allowed to supersede the principles of human dignity Key words:incentives, activation policy, morality, social philosophy, social justice, policy paradigm

Ihanne ja todellisuus : Jäsenyyteen sitoutuminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1960-luvulta 2000-luvulle

The subject of the study is the ideal and reality of commitment to membership in the Evangelical Lutheran Church of Finland from the 1960s to the 2000s. The research task is to ascertain what manner of commitment the Evangelical Lutheran Church of Finland expects from its members (the ideal) and how in reality membership of the Church is realized (empiria). The research object is also to study the extent to which the ideal of commitment evinced by the Church and the actual relation of commitment to the Church changed during the research period. Additionally, those factors were analysed which influence the relation between the ideal and reality of commitment. In the analysis of the ideal of commitment the research data are official documents of the Evangelical Lutheran Church of Finland. They include confessions of the Church, Catechisms, Christian doctrine, joint strategies and plans of the Church, likewise the Church Act and Church Order. The reality of commitment is explored on the basis of Church membership, participation in parish activity and the private practice of religion, likewise attitude to Christian faith. The empirical data of the study comprise Church statistics, material from Statistics Finland and relevant surveys implemented during the research period. The ideal of commitment alongside membership includes knowing the basic tenets of Christian faith and family life based on prayer and participation in liturgical cycles. A member of the Church is expected to take care of his/her faith by living in participation of the Word and sacrament, bearing responsibility for the parish and faithfully discharging his/her worldly obligations. There have been no major changes in the ideal of commitment during the research period. On the contrary, the reality of commitment has changed. Although the majority of Finns are still members of the Church, there has been a constant decline in their share of the population. The same can be stated with respect to parish life. This has its own strengths, among them Church rites, parish activity around feast days and also work with children and confirmation training. However, the general trend is towards a decline in participation. There has also been a decrease in commitment to belief in God as taught by the Church. On the other hand, private religious observance has not changed at all. From the perspective of commitment the Evangelical Lutheran Church of Finland exists in a state of tension between the theological ideal and sociological empiria. Matters exerting a particular influence over the relation between ideal and reality are communality and varying conceptions of the Church, likewise contextuality and the related private Christianity. Societal change poses a challenge to traditional Church communality. A decline in communality has in turn led to a decline in belonging to the Church. Weakening awareness of membership has undermined the handing down of the tradition among younger generations. Modernization has influence the identity of the Church and brought the Church to an internal divergence. This way it has been able to retain its structure as a folk church but at the same time it has lost its opportunities for the formation of a clear identity. The Church has adjusted to societal change by outward-directed activities (performance) alongside the purely religious message (function). The tension between an unchanged message and a changed operating environment has increased. The challenge of contextuality has led the Church to review parish life, the nature of teaching and activity and the language used by the Church, likewise the cultural modus. Increasingly privatized Christianity challenges above all the theology and teaching of the Church, but also the life of worship and relation to cultural life.

Auktoriteetin ja järjen suhde Augustinuksen varhaisissa manikealaisvastaisissa teoksissa

Tutkielman tehtävänä on selvittää jumalallisen auktoriteetin (auctoritas divina) ja ihmisen järjen (ratio) välinen suhde Augustinuksen tietoteoriassa. Päälähteinä käytetään kolmea Augustinuksen varhaistuotannon manikealaisvastaista teosta De moribus ecclesiae catholicae et de moribus manichaeorum, De vera religione ja De utilitate credendi. Tutkielman metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimustehtävä sisältää alakysymyksiä: Kuinka käsitepari auktoriteetti - järki suhteutuu käsitepariin uskominen (credere) - ymmärtäminen (intellegere)? Mitkä ovat järjen kyvyt, rajat ja tehtävät? Mikä on auktoriteetin tehtävä ja miksi auktoriteetteja tarvitaan? Missä määrin päälähteiden välillä on eroja? Luvussa 2 tarkastellaan sitä uskonnollis-filosofista taustaa, jonka kautta Augustinuksen käsitys auktoriteetin ja järjen suhteesta tulee ymmärrettäväksi. Vaikka Augustinus liittyykin uskon ja ymmärryksen suhteen varhaiskristilliseen traditioon, ei hänen käsitystään voida ymmärtää irrallaan platonilaisesta ja uusplatonilaisesta tietoteoriasta. Augustinuksen tietoteoria muotoutui myös vastauksessa skeptisismiin ja manikealaiseen pseudo-rationalismiin. Pääluvuissa 3, 4 ja 5 käsitellään Augustinuksen käsitystä auktoriteetin ja järjen suhteesta siten, että kussakin pääluvussa keskitytään yhteen päälähteeseen. Loppukatsauksessa (luku 6) kootaan yhteen tutkimuksen tulokset. Augustinuksen klassisesta roomalaisesta kirjallisuudesta lanseeraama käsitepari auktoriteetti - järki liittyy läheisesti toiseen käsitepariin uskominen - ymmärtäminen. Usko perustuu auktoriteettiin ja ymmärrys järkeen. Niin kuin usko edeltää ymmärrystä (credo ut intelligam), samoin auktoriteetti edeltää uskoa. Mutta toisaalta myös ymmärrys edeltää uskoa siinä mielessä, että on ymmärrettävä auktoriteetin ilmoittamat väitelauseet, jotta usko tulisi mahdolliseksi. Tietyssä mielessä myös järki edeltää auktoriteettia, sillä järki arvioi, kuka on uskomisen arvoinen. Ilman auktoriteettiin perustuvaa uskoa ihminen kykenee järjen avulla tajuamaan ainakin yhden totuuden, nimittäin sen, että kaiken epäileminen on mahdotonta. Radikaaleinkin epäilijä on varma ainakin siitä totuudesta, että hän epäilee. Augustinus antaa toisinaan ymmärtää, että ilman auktoriteettia voidaan käsittää myös Jumalan olemassaolo. Toisinaan hän taas opettaa, että tieto Jumalan olemassaolosta perustuu jumalalliseen auktoriteettiin. Ihmisen järki on rajallinen kahdessa mielessä. Ensinnäkin se ei kykene saavuttamaan varmaa tietoa aistimaailman ajallisista asioista. Varma tieto eli ymmärrys kohdistuu vain ikuisiin ja intelligiibeleihin totuuksiin. Toiseksi ihmisen järki on osallinen syntiinlankeemuksesta niin, että totuuden tavoittaminen tulee lopulta mahdottomaksi ilman auktoriteettia. Jumalallinen auktoriteetti on Augustinuksen mukaan Kristuksessa, Raamatussa ja katolisessa kirkossa. Jumalallinen auktoriteetti ilmoittaa pelastushistorian totuudet, joiden kautta ihmisen mieli puhdistuu ja kykenee kohoamaan kohti ikuisia jumalallisia totuuksia. Jumalallisen auktoriteetin ilmoittamat ikuiset totuudet ovat luonteeltaan sellaisia, että niihin on ensin uskottava, jotta ne voitaisiin myöhemmin ymmärtää (credo, quod intelligam). Auktoriteetin tehtävä on johdattaa järkeen ja järjen tehtävä on johtaa ymmärrykseen. Teoksen päälähteet opettavat pääsääntöisesti samalla tavalla käsillä olevasta aiheesta. De moribuksessa painopiste on tosin muita selkeämmin rakkaudessa: rakkaus johtaa tietoteoreettiseen täyttymykseen. De vera religionessa on vahvimpana ajatus luonnollisesta jumalatuntemuksesta. De utilitate credendi keskittyy voimakkaimmin auktoriteettiuskon puolustamiseen. Päälähteiden painotuserot johtuvat niiden erilaisesta luonteesta.

Mies, talli ja moottoripyörä : Etnografinen tutkimus Misfit MC:stä ja bikerkulttuurin eetoksesta

Tutkimuksen punaisena lankana kulkee kysymys siitä, millainen on bikerkulttuurin eetos? Miten se on syntynyt, miten sitä ylläpidetään ja miten Misfit MC:n jäsenet sitä tulkitsevat ja toteuttavat omassa elämässään? Tarkastelen eetosta kahdenlaisen aineiston valossa. i) Kenttätyöllä (vuosina 1995-1998 ja 2000-2001) kerätyn aineiston valossa tarkastelen yhtä pääkaupunkiseudulla toimivaa HD-moottoripyöräkerhoa, vuonna 1989 toimintansa aloittanutta Misfit MC:tä. Jäsenet kutsuvat kerhoaan useimmiten talliksi, joskus pajaksi, kerhoksi tai klubiksi. Puhuessaan tallista, miehet voivat viitata kerhorakennukseen ("tuut sä tallille?") mutta myös ryhmään ("meidän talli") ja sen olemassaoloon ajallisesti ja paikallisesti. Aloittaessani kenttätyön vuonna 1995 Misfit MC:n kuului kymmenen 25-30-vuotiasta miestä. ii) Kenttätyöllä kerätyn aineiston lisäksi käytän materiaalia, joka koostuu Harley-Davidson-moottoripyörän ympärille rakentuneen bikerkulttuurin historiasta ja kulttuurituotteista, kuten kertomuksista, elokuvista, musiikista, kuvataiteesta ja moottoripyörälehdistä. Aineiston avulla valotan bikerkulttuurin eetoksen syntyä, alkuvaiheita, leviämistä ja keskeisiä elementtejä. Lähdeaineiston monimuotoisuus ja runsaus palautuu kenttätyöhöni jolloin vakuutuin siitä, että tutkimusmatka bikerkulttuurin historiaan, perinteisiin ja median välittämiin (mieli)kuviin on välttämätöntä, sillä menneisyys ja Harrikkaan ajan kuluessa varastoituneet merkitykset vaikuttavat ja ovat vahvasti läsnä Misfit MC:n toiminnassa ja talliin kuuluvien miesten elämäntyylissä. Tutkimus etenee seuraavanlaisesti. Luku I on Johdanto. Luvussa II Etnografia käsittelen etnografisen tiedon luonnetta niin tutkimusasenteena kuin kenttätyön valossa. Pohdin kenttätyötä ja sen suhdetta etnografian kirjoittamiseen eli miten kenttätyöllä kerätty aineisto muuntuu etnografiseksi monografiaksi. Käsittelen myös kenttätyöni reunaehtoja, kuten tyttöystävyyden ja sukupuolen merkitystä, ja tarkastelen tutussa kulttuurissa tehdyn kenttätyön ominaispiirteitä. Reunaehtojen kuvailu toimii myös johdatuksena bikerkulttuuriin sellaisena kuin se ilmenee Misfit MC:n tallielämässä ja käytänteissä. Lopuksi pohdin "tiheän kuvauksen" mahdollisuuksia ja vaateita aineistoni puitteissa. Luvussa III Bikerkulttuurin eetosta kartoittamassa, kuvailen Harley-Davidson-moottoripyörän ympärille rakentuneen elämäntavan syntyä, levittäytymistä ja keskeisiä elementtejä. Tarkastelen media- ja populaarikulttuurisia tekstejä (elokuvien kertomat tarinat, musiikkikappaleiden sanoitukset ja HD- ja bikerlehtien artikkelit) ja kuvia (elokuvien audiovisuaaliset aspektit, kuvataide ja HD- ja bikerlehtien kuvitus), jotka ovat vaikuttaneet bikerkulttuurin eetokseen. Luvun keskeisiä - aineistosta nousevia ja miessukupuoleen vahvasti sidoksissa olevia - käsitteitä ovat biker, outlaw ja chopper, jotka ovat bikerkulttuurissa säilyneet alkuperäisessä muodossa maantieteellisestä tai kielialueesta riippumatta. Luvussa IV Misfit MC ja bikerkulttuurin eetos temaattinen painopiste siirtyy Suomeen ja Misfit MC:hen. Aluksi käyn läpi suomalaisen bikerkulttuurin muotoutumista ja ominaispiirteitä. Alkukappaleiden jälkeen keskityn Misfit MC:n jäsenten elämäntyylin sävyihin ja heidän käsityksiinsä bikerkulttuurin eetoksesta. Analyysin kiintopisteitä ovat Misfit MC:n jäsenten näkemys bikeriydestä ja tallitoiminnasta, miesten elämäntyylin moraaliset ja esteettiset sävyt, tallirakennus miesyhteisöllisyyttä ja bikerkulttuurin eetosta luovana ja ylläpitävänä sosiaalisena tilana ja Misfit MC miesten yhteisönä. Luvussa V Eetoksen ytimessä: mies ja Harley-Davidson keskityn bikerkulttuurin ytimeen: miehen ja Harley-Davidson-moottoripyörän väliseen suhteeseen. Luvun alussa esittelen ruotsalaisen yhteiskuntatieteilijä Lars Lagergrenin moottoripyörään soveltamaa työkalu - leikkikalu - toteemi - välittäjä -typologiaa ja tarkastelen moottoripyörän olemusta sukupuolittavana ja sukupuolittuvana artefaktina. Johdanto-osion jälkeen siirryn kuvailemaan Misfit MC:n jäsenten suhdetta Harley-Davidson-moottoripyörään. Lähestyn miesten ja moottoripyörien suhdetta kahden toiminnan - moottoripyörän kunnostamisen ja rakentamisen sekä moottoripyörällä ajamisen - kautta. Avainsanat: aineellinen kulttuuri, arvot, biker, bikerkulttuuri, chopper, eetos, elämäntapa, etnografia, Harley-Davidson-moottoripyörä, Harley-Davidson-moottoripyöräkerho, kenttätyö, maskuliinisuus, mieskulttuuri, mieskuva, moottoripyöräily, osakulttuurit, outlaw, populaarikulttuuri, sukupuoliroolit, yhteisöt

Mitä miehen pitää olla? : Tutkielma Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan mieskuvasta

Tässä tutkielmassa tutkitaan Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan mieskuvaa. Tutkimuksessa nämä kirjat ajoitetaan 200-luvulle eKr. Ptolemaiosten valtakunnan aikaan ja etsitään vastausta siihen, millaiseen miehuuteen Juudean eliittiin kuuluneet viisaudenopettajat Saarnaaja ja Ben Sira opastivat virkauralle pyrkiviä niin ikään eliittiin lukeutuneita oppilaitaan. Metodina on tutkia lukijalähtöisesti tekstin sisältöä ja etsiä siinä piileviä ideologioita, tässä tapauksessa siis miehenä olemiseen liittyviä oletuksia, joista nämä tekstit eivät puhu suorasanaisesti vaan joita on tulkittava rivien välistä. Tavoitteeseen pääsemiseksi Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan tekstiä peilataan antiikin ajan mieskäsitystä ja toisaalta Vanhan testamentin maskuliinista ihannetta vasten. Samalla pyritään myös vertailemaan Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan yhtäläisyyksiä ja eroja. Lähteinä ovat Saarnaajan kirjan masoreettinen teksti sekä pääasiassa Sirakin kirjan hepreankieliset ja niiden puuttuessa kreikankieliset käsikirjoitukset. Tutkimuksessa todetaan, että antiikin ajan juutalaisen yhteisön suurin miehelle asettama odotus oli se, että miehen oli aina, kaikkialla ja kaikissa tilanteissa hallittava itsensä. Tämä tarkoitti sekä oman käytöksenä että omien tunteittensa hallitsemista mutta myös elämän olosuhteiden ja siihen liittyvien ihmisten hallitsemista. Elämän oli siis oltava järjestyksessä ollakseen kunniallista. Eliittiin kuuluva juutalaismies saattoi myös epäonnistua eikä silloin täyttänytkään miehelle asetettua mittaa. Yhteisön kunnioituksen menettänyt mies oli pahassa tilanteessa. Juuri tilanteessa, missä häpeä astuu miehen elämään, käy parhaiten selväksi Saarnaajan ja Ben Siran ajattelun perimmäinen ero. Ben Sira perustelee miesihannettaan kunnian ja häpeän käsitteillä. Saarnaajalle kunnian ja häpeän käsitteillä ei ole merkitystä. Todellinen ongelma on Saarnaajan mielestä kuolema. On parempi elää vaikka häpeässä kuin olla kuollut, ja vaikka viisaus tuokin miehelle menestystä, sen olennaisin tehtävä on pitää mies hengissä ja elossa vaikka elämä ei niin kovin kunniakasta olisikaan. Lisäksi tutkimuksessa päädytään toteamaan, että mieheen kohdistui paljon vaatimuksia mutta hänellä oli myös voimavaroja, jotka tukivat hänen suoritustaan. Toinen näistä tukevista elementeistä oli miespuolinen ystävä ja uskottu. Saarnaajasta ja Ben Sirasta muistetaan usein heidän hyvin negatiiviset toteamuksensa naisen pahuudesta. Silti kummankin teksteistä juuri nainen paljastuu yhdeksi miehen voimavaroista.

Kehottomat sielut ja reinkarnaatio Filonin ajattelussa

Egyptin Aleksandriassa ajanlaskun taitteen molemmin puolin elänyt hellenistijuutalainen raamattufilosofi Filon korostaa laajassa tuotannossaan, että ihmisen on suuntauduttava pois kehon, aistinautintojen ja paheiden orjuudesta kohti hyveitä, oikeaa filosofiaa ja pelastusta: sielun transsendenttia päämäärää, Jumalaa. Filon selittää heprealaista Raamattua - lähinnä Tooraa - vertauskuvallisen menetelmän ja kreikkalaisen, etenkin Platonin, filosofian avulla. Filon samaistaa toisiinsa ihmisyksilön henkisen olemuspuolen eli sielun (????) tai mielen (????) ja alkuperäisen, Jumalan kuvan mukaan luodun ihmisen. Ihmisen sielu on Filoninin raamatunselityksessä olemassa ennen kuin se laskeutuu ihmiskehoon, ja sen on aktiivisesti pyrittävä vapautumaan tuosta "vankilastaan" tai "haudastaan" noustakseen jälleen taivaalliseen alkutilaansa. Tämä vastaa läheisesti Platonin etenkin dialogeissaan Faidros ja Timaios esittämää skeemaa, ja myös sanastolliset yhteydet Platoniin ovat merkittäviä. Filon on kuitenkin myös muokannut tämän suuresti arvostamansa filosofin ajatuksia esimerkiksi korostamalla Jumalan armon merkitystä ihmisen pelastumiselle. Ihmisen keho-vankeuden juuret juontavat Filon ajattelussa ensimmäisen maallisen ihmisen lankeemuksesta, jota - kuten paheellista elämää yleisemminkin - hän luonnehtii sielun kuolemaksi. Nautinto vietteli mielen aistien välityksellä, ja ihminen vaihtoi kuolemattomuutensa kuolevaiselämään kehossa. Vaihtokauppa on kuitenkin mahdollista purkaa ja kehosta vähittäin vapautua. Platonilla sielut reinkarnoituvat maan päälle, kunnes ne kykenevät lopullisesti jättämään kehon taakseen. Reinkarnoituminen johtuu yhtäältä sielujen maallista kohtaan tuntemasta vetovoimasta. Toisaalta on kyse paheellisen elämän pitkittämästä rangaistuksesta, jonka alkuperäinen syy Faidroksessa esitetyssä vertauksessa on taitamattomuus taivaallisessa, Zeuksen johtamassa valjakkoajelussa. Lopulta sielut kykenevät kasvattamaan siivet ja nousemaan takaisin taivaaseen. Ne voivat nopeuttaa prosessia suuntautumalla pois ruumiillisista asioista oikeanlaiseen filosofiaan. Filon mainitsee reinkarnaation suoraan vain muutaman kerran koko tuotannossaan. Unien selittämistä koskevan teoksensa De somniis kohdassa 1.138-1.139 hän tuo sen esiin kaikkein selvimmin: kehoista fyysisessä kuolemassa vapautuneista sieluista "yhdet kuolevaiselämän tavanomaisuuksia kaivaten palaavat takaisin". Exodusta selittävän Quaestiones in Exodum -teoksensa kohdassa 2.40 hän puolestaan kuvaa sieluja, joiden ei onnistu nousta taivaan tuolle puolen, Jumalaan: "siipien vähän matkaa niitä kannettua [ne] palaavat heti"; toisille se Jumalan armosta onnistuu: "Onnellisia ovat ne, jotka eivät palaa." Lisäksi teoksen De cherubim kohtaan 114 sisältyy mahdollinen viittaus reinkarnaatioon, maininta kuoleman jälkeen aineettomaan tilaan päätyneiden sielujen rientämisestä "uuteen syntymään". Tutkimuskirjallisuudessa ei reinkarnaatioteema ole saanut osakseen kovin suurta huomiota. Useat tutkijat sivuuttavat aiheen. Jotkut suhtautuvat Filonin reinkarnaatiouskoon epäillen ja jotkut jopa kiistävät sen, mutta näiden tutkijoiden perustelut joko puuttuvat kokonaan tai eivät kestä lähempää tarkastelua. Löytämistäni kannanotoista suuri enemmistö on sillä kannalla, että usko ihmissielun paluuseen maan päälle uuteen kehoon todellakin kuului Filonin ajatteluun. Sen lisäksi, että Filon mainitsee asian suoraan joitain kertoja, reinkarnaatio on myös loogisesti ottaen välttämätön osa hänen ajatteluaan: ihmisen tulee vapautua kehostaan, mutta Filon tekee selväksi, ettei kyse ole fyysisen kuoleman tavoittelusta.

Kuluttajakansalaisen vapaus ja suotuisa käytös suomalaisessa hyvinvointivaltiossa

Tutkielman tehtävänä on ollut tutkia kuluttajakansalaisen vapautta ja suotuisaa käytöstä suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Vapautta on tarkasteltu lähinnä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Lähdemateriaalina ovat olleet Perusoikeudet, Vanhasen hallitusohjelma sekä Kuluttajapoliittinen ohjelma. Tutkimuskysymyksiä oli kolme: 1) Minkälainen ihmiskäsitys on muotoiltavissa lähdeaineistosta? 2) Mistä muodostuu kuluttajakansalaisen tosiasiallinen vapaus markkinoilla, sekä miten talouskasvu ja sen tukeminen vaikuttavat tämän vapauden toteutumiseen? 3) Minkälaisia suotuisan kulutuskäyttäytymisen ideoita kuluttajakansalaiselle lähteissä asetetaan kestävän talouskasvun ja tosiasiallisen vapauden tukemiseksi? Lähteistä hahmottui talouselämän ja toimivien markkinoiden tärkeys suomalaisessa yhteiskunnassa, kuluttajakansalaisen aktiivinen ja vastuullinen rooli yhteiskunnassa sekä perusarvojemme heijastuminen myös markkinoille. Kuluttajakansalaisen vastuullisuus liittyi sekä vastuuseen omasta hyvinvoinnista että kestävästä kehityksestä. Talouselämälähtöisyys korostui kuitenkin lähteissä ihmislähtöisyyden kustannuksella. Syntyi vaikutelma, että kuluttajakansalaisina olemme ensisijaisesti systeemin osia, rationaalisesti ja vastuullisesti toimivia objekteja, joilla on materialistiset arvot. Kuluttajakansalaisen tosiasiallisen vapauden kannalta tärkeiksi oikeuksiksi osoittautuivat tässä tutkimuksessa Perusoikeuksien omaisuudensuoja (15§), valinnan vapauteen liittyvä oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen (7§) sekä kuluttajalle rahallisia resursseja ja peruspalveluita turvaavat oikeudet, joita ovat oikeus työhön ja elinkeinovapaus (18§), oikeus sosiaaliturvaan (19§) ja sivistykselliset oikeudet (16§). Talouskasvu kerrannaisvaikutuksineen osoitettiin olevan keskeinen resurssi tosiasiallisen vapauden turvaamiseksi, mutta myös asia, jonka edistämisellä julkisin toimenpitein on negatiivisia vaikutuksia tosiasialliseen vapauteen. Tutkielmassa osoitettiin kuluttajien olevan keskeinen tosiasiallisen vapauden ja oikeudenmukaisuuden resurssi talouskasvun tukemisen ja oikeanlaisten kulutusvalintojen kautta. Kuluttajakansalaisen suotuisa ostokäyttäytyminen kiteytettiin tutkielmassa seuraavasti: yksityisiin tuotteisiin ja palveluihin kohdistuva runsas kulutushalu, julkisiin palveluihin kohdistuva niukka kulutustarve sekä kyky ja halu tehdä kestävän talouskasvun ja tosiasiallisen vapauden kannalta suotuisia kulutusvalintoja. Toimiessaan tällä tavoin kuluttajakansalaisen todettiin toteuttavan laajaa perusoikeusnäkemystä, jonka mukaan perusoikeuksista huolehtiminen kuuluu kaikille yhteiskunnan jäsenille. Johtopäätöksenä todettiin, että toive kuluttajakansalaisesta, joka tekee vastuullisia päätöksiä koko yhteiskunnan hyvinvoinnin turvaamiseksi, on hyvin perusteltavissa. Oikeanlaisen kulutuskäyttäytymisen ansiosta talous saadaan toimimaan hyvinvointia ja tosiasiallista vapautta edistävällä tavalla. Yhteiskunnan taholta tapahtuvaa kuluttamiseen kannustamista taas voidaan perustella yhteisellä hyvällä. Koska hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpitäminen perustuu vahvaan talouskasvuun, on ilmeisenä vaarana kuitenkin se, että talous ja teknologian kehitys muuttuvat hyvinvointiyhteiskunnan välineistä itseisarvoksi. Samalla saatetaan unohtaa, että talouskasvuun liittyvä yksityisen kulutuksen lisääntyminen ei välttämättä enää lisää ihmisten hyvinvointia. Siksi yhteiskunnassamme tulisikin edistää myös sellaisten sosiaalisten innovaatioiden syntyä, jotka muuttavat elämäntapaamme suuntaan, jossa hyvinvoinnin tuottaminen ei ole niin sidoksissa hyödykkeisiin. Tällaisten innovaatioiden myötä saattaisi ihmisten tosiasiallinen vapaus yhteiskunnassa hyvinkin kasvaa.

Henkisyys, hyvinvointi, yksilöllisyys ja sosiaalisuus Helsingin Astanga Joogakoulussa

Astangajooga perustuu intialaisen Sri K. Pattabhi Joisin (1915-2009) opetukseen, ja siitä on viime vuosina tullut eräs suosituimmista ja kansainvälisesti laajimmalle levinneistä modernin joogan muodoista. Joogaa voidaan pitää yleisnimityksenä Intian uskontojen piirissä muotoutuneille askeettisille soteriologisille opeille. Käsitteellä moderni jooga kuitenkin viitataan sellaisiin intialaisesta joogatraditiosta tehtyihin tulkintoihin, jotka ovat syntyneet länsimaalaisten ja länsimaisen kulttuurin vaikutuspiirissä olleiden intialaisten toimesta viimeisen n. 150 vuoden aikana. Vaikka varhainen jooga olikin kiinteä osa intialaista uskonnollisuutta, modernin joogan suhde uskonnollis-filosofisiin juuriinsa on vähemmän yksiselitteinen. Tämä on havaittavissa myös Astangajoogan tapauksessa. Tutkielmani käsittelee suomalaisten Astangajoogan harjoittajien käsityksiä joogan merkityksistä. Ensisijaisena aineistonani toimivat kymmenen Helsingin Astanga Joogakoulussa harjoittelevan Sri K. Pattabhi Joisin opetusperinteeseen pohjautuvan Astangajoogan harjoittajan haastattelut. Astangajoogan harjoittajilta ei Helsingin Astanga Joogakoulussa vaadita sitoutumista mihinkään oppeihin tai elämäntapavalintoihin. Painopiste on voimakkaasti liikunnallisen ?sana-harjoittelun säännöllisessä ylläpitämisessä. Kuitenkin myös Astangajoogan menetelmissä ja Helsingin Astanga Joogakoulun opetuksessa on piirteitä, joiden perusteella Astangajoogan ei voida sanoa olevan täysin riippumaton sen taustalla vaikuttavasta uskonnollis-filosofisesta perinteestä. Tutkimuskysymykseni ovat 1) liittävätkö Astangajoogan harjoittajat joogaan uskonnollisiksi tai henkisiksi tulkittavia merkityksiä, ja 2) millaisia nämä merkitykset ovat ja miten ne liittyvät harjoituksen muihin ulottuvuuksiin (esim. terveydellinen, sosiaalinen, psykologinen). Tältä pohjalta toivon 3) pystyväni tarkastelemaan, miten Astanga asettuu nykypäivän uskonnolliseen kenttään, ja mitä sen harjoittajien näkemykset mahdollisesti kertovat uskonnon asemasta ja luonteesta nykyaikana. Analyysimetodinani käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Vertaan analyysissa esiin nousseita teemoja Paul Heelasin holistisen henkisyyden teoriaan. Holistisella henkisyydellä Heelas tarkoittaa subjektia ja subjektiivista kokemusta painottavaa, ulkoisista instituutioista riippumatonta uskonnollisuutta, jossa ruumiillisuudella, terveydellä ja sosiaalisilla suhteilla on tärkeä asema. Haastatteluaineiston analyysin pohjalta totean, että Astangajoogalla on usein harjoittajilleen henkisenä pidetty ulottuvuus. Haastattelemieni Astangajoogan harjoittajien henkisyyttä määrittelevät sisäisyys, omaehtoisuus ja holistisuus. Astangajoogasta etsittiin mm. vaihtoehtoa dogmaattiseksi koetulle kristinuskolle. Astangajoogan harjoittamista ei kuitenkaan voida pitää uushindulaisuuden muotona, vaan sitä pidettiin ”uskontovapaana henkisyytenä”. Analyysin perusteella voidaankin todeta, että haastateltujen esittämät näkemykset vastasivat yleisesti varsin hyvin Paul Heelasin holistisen henkisyyden teorian keskeisiä teemoja. Kuitenkin myös merkittäviä poikkeuksia tästä esiintyi. Ne antavat aihetta mahdolliselle jatkotutkimukselle.

Teot ja pelastus varhaisessa juutalaisuudessa

Työn tarkoituksena on selvittää, miten varhaisessa juutalaisuudessa on ymmärretty tekojen ja pelastuksen välinen yhteys, ja osana sitä, mikä on ei-juutalaisten rooli pelastuksen kannalta. Pelastus määritellään Jumalan aikaansaamaksi myönteiseksi muutokseksi, joka tapahtuu jostakin huonommasta johonkin parempaan, ja voi liittyä sekä tämän- että tuonpuoleiseen elämään. Aineistona käytetään seuraavia tekstejä: Tobitin kirja, 1.-4. makkabilaiskirjat, Henokin kirja, Kahdentoista patriarkan testamentit, Abrahamin testamentti, Sibyllan oraakkelit, Salomon psalmit, Toinen Barukin kirja ja Qumranin Yhdyskuntasääntö (1QS). Tarkasteltavana on juutalainen ajattelu ajanjaksolla n. 300 eKr. - 70 jKr. Aineiston valinta perustellaan, ja siinä käytetään kirjallisuuden lisäksi apuna pelastussanojen esiintymisfrekvenssejä. Työn pääosa muodostuu siten, että kustakin kirjasta etsitään ja järjestetään pelastusta koskevat kohdat. Tätä tarkastelua täydennetään kirjallisuuden tiedoilla siten, että kustakin tekstistä on yksi luku, jossa kirjan pelastusta koskevat ajatukset käydään läpi. Lisäksi tarkastellaan myös kirjoitusten taustalla vaikuttaneita ryhmittymiä, apokalyptiikkaa ja messiashahmoa. Löydetty materiaali järjestetään edelleen johtopäätöksiksi. Työ sisältää joitakin suomeksi julkaisemattomien kirjoitusten kohtia, jotka tekijä on kääntänyt alkukielestä. Teoista ja pelastuksesta nousevat esille seuraavat asiat. Tooran noudattaminen on keskeisellä sijalla varhaisessa juutalaisuudessa, mutta ei vastaa tyhjentävästi tekojen vaatimukseen. Pelastus voi seurata lain määräysten noudattamisesta, mutta asiasta on erilaisia painotuksia ja tulkintoja. Lakia voidaan ymmärtää eri tavoin, eikä kaikkia määräyksiä pidetä välttämättä sitovina. Elinympäristökin sanelee lain noudattamiselle omat reunaehtonsa. Varhaisen juutalaisuuden keskuspaikkana on Jerusalemin temppeli, jossa harjoitettuun temppelikulttiin osallistuminen tekee osalliseksi myös pelastuksesta. Temppelikultti saattaa kuitenkin olla mahdotonta harjoittaa, tai jotkut ryhmät katsovat sen saastuneen. Tällöin tilalle nousee muita tekoja, joilla on pelastava vaikutus. Teot, jotka ovat jo aiemmin kuuluneet hurskauselämään, saavat nyt paljon suuremman painoarvon. Almujen antaminen pelastaa ja varjelee, samoin paasto ja nöyrtyminen. Juhlien ja sapatin vietto korvaa temppelin puuttumista, mutta sapattimääräysten sitovuus sota-aikana joudutaan arvioimaan. Keskeisiä säädöksiä pelastuksen kannalta ovat myös ruokamääräykset, siveys ja avioliitto omaan kansaan tai sukuun kuuluvan kanssa. Oikean asian puolesta sodittaessa Jumala voi pelastaa viholliselta ja antaa voittoja omissa sotatoimissa, mutta tappioiden jälkeen pelastusajatukset suuntautuvat täydeltä tuholta välttymiseen tai eskatologiseen pelastukseen. Kärsimys tuottaa sovinnon Jumalan kanssa. Joissakin teksteissä marttyyrien veri tuottaa sovituksen koko kansalle, ja vastarintaan kehotetaankin nousemaan empimättä. Myös ennenaikaisen kuoleman katsotaan pelastavan niin, ettei kuolemanjälkeistä rangaistusta enää tule. Rukous on monissa kohdissa keskeinen teko, joka vaikuttaa pelastumiseen sekä maanpäällisessä että kuolemanjälkeisessä elämässä, ja sekä toisten että rukoilijan omalta osalta. Tuonpuoleiseen kohtaloon vaikuttavat teot punnitaan kuoleman jälkeen. Myös itse kuolintapahtuman lempeys tai julmuus riippuu maanpäällisistä teoista. Pelastusodotukset kohdistuvat joissakin teksteissä Messiaaseen, joka kuvataan osittain eri tavoin ja eri henkilöinäkin. Yleinen käsitys on daavidilainen sotaisa hahmo. Joissakin kirjoituksissa kuvataan universaali henkimaailma, joka vaikuttaa niin juutalaisten kuin muihinkin kansoihin kuuluvien ihmisten tekojen taustalla. Ohjeita annetaan siitä, mikä tekee oikeat teot ylipäätään mahdollisiksi tehdä. Paitsi että järki on avuksi, niin hyvän tekeminen ja sydämen täyttyminen rakkaudella pelastavat vihasta ja saavat toimimaan oikein. Ei-juutalaiset voidaan nähdä pahoina valloittajina, mutta syynä heidän raakuuksilleen ovat sittenkin oman kansan synnit. Juutalaisten kohtalo toimii muille kansoille varoituksena ja esimerkkinä. Joissakin teksteissä uskalletaan rinnastaa juutalaisten ja ei-juutalaisten pelastus melko pitkällekin, joissakin taas on jyrkempi rajanveto. Sibyllan oraakkeleissa on suoranaisia määräyksiä muille kansoille. Ajattelutavassa on eroja eri juutalaisten ryhmien välillä. Jotkut käsitykset pelastuksesta ovat yhdistettävissä sadokilaiseen temppelipapistoon, makkabilaisiin, essealaisiin, Qumranin yhteisöön, fariseuksiin tai vähemmän tunnettuihin ryhmiin, sen mukaan kuin tekstejä voidaan yhdistää näihin.

"Me emme ole kirkkoa politisoimassa" : Keskustapuolue ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous vuosina 1970-1977

Tutkielma käsittelee historiantutkimuksen keinoin Keskustapuolueen ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen suhdetta ja suhteen kehittymistä vuosina 1970 1977. Aihepiiriä lähestytään sekä henkilö- että organisaatiotasolla. Päälähteinä ovat kirkolliskokouksen pöytäkirjat sekä Keskustapuolueen eri puolue-elinten, ennen kaikkea kirkkopoliittisen toimikunnan, arkistokokoelmat. Keskustapuolue aktivoitui muiden puolueiden tavoin kirkkopolitiikassaan 1960- ja 1970-luvun vaihteessa. Vanhojen herätysliikkeiden edustajista muodostetulla puolueen kirkkopoliittisella toimikunnalla oli tässä aktivoitumisessa keskeinen sija. Vuosikymmenen alussa kirkon politisoituminen nähtiin toimikunnassa pääasiassa myönteisenä kehityksenä. Pyrkiessään säilyttämään herätysliikkeiden luottamuksen toimikunta joutui kuitenkin vuodesta 1974 lähtien muuttamaan kantaansa ja korostamaan, ettei Keskustapuolue ollut politisoimassa kirkkoa. Puolueen kirkkopoliitikkojen mukaan keskusta pyrki itse asiassa kirkkopolitiikallaan vapauttamaan kirkon muiden puolueiden politikoinnilta. Totta olikin, että kirkkopoliittinen toimikunta pysyi melko pitkälle vaiti opillisista kysymyksistä. Sen sijaan kirkon hallinnon demokratisointia ja köyhien seurakuntien aseman parantamista ajettiin voimakkaasti. Vaikka keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat eivät muodostaneetkaan toiminnassaan mitään yhtenäistä ryhmää, he kunnostautuivat hyvin näiden kysymysten esillä pitämisessä, aivan samoin kuin raittiuden ajamisessa. Kirkossa kuunneltiin 1970-luvun alussa puolueiden vaatimuksia ja uudistettiin hallintoa. Vuosikymmenen edetessä Keskustapuolueen vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin kuitenkin vähenivät. Samaan aikaan kirkolliskokous puolestaan aktivoitui yhteiskunnallisille päättäjille, ja siten myös Keskustapuolueelle, suuntaamissaan kannanotoissa. Keskustapuolueessa kuunneltiinkin tarkasti kirkon ääntä. Haluttiin asettua samalle kannalle kirkon kanssa ja puolustaa kirkkoa. Siten pyrittiin vastaamaan SKL:n nousuun ja toisaalta tarjoamaan vaihtoehto SDP:n kirkkopolitiikalle, joka tähtäsi kirkon ja valtion erottamiseen. Vaikka keskustan vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin vaimenivat tutkimuskauden kuluessa, puolue panosti jatkuvasti enemmän kirkolliskokousedustajien vaaleihin ja kirkolliskokouksessa suoritettaviin henkilövalintoihin. Vuonna 1977 keskustassa viritettiin puolueorganisaatiota jo hyvin tehokkaasti seuraavan vuoden kirkolliskokousvaaleihin. SDP:n haastaminen kirkollisissa henkilövalinnoissa alkoi toden teolla vuonna 1973 eli samaan aikaan, kun keskustan ja SDP:n nimityskilpa käynnistyi muuallakin yhteiskunnassa. SDP:n uhalla perusteltiin keskustassa myös omaa kirkkopoliittista aktiivisuutta. Keskusta pyrki haastamaan SDP:n kirkossa paljolti samoin keinoin ja samalla retoriikalla kuin ammattiyhdistysliikkeessä. Keskustapuolue säilytti edustuksensa kirkolliskokouksessa muita puolueita paremmin tutkimuskauden kuluessa. Keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat olivat lähes poikkeuksetta maallikoita ja tulivat lähinnä puolueen vahvoilta kannatusalueilta, kuten Lapuan ja Oulun hiippakunnasta. Edustajien joukossa vanhojen herätysliikkeiden osuus oli huomattava, ja keskustassa pyrittiinkin saamaan omiksi ehdokkaiksi nimenomaan herätysliike-, ei niinkään puoluevaikuttajia. Avainsanat: Kirkolliskokoukset, puolueet, Keskustapuolue, kirkkopolitiikka, politisoituminen, kirkolliset vaalit, herätysliikkeet

"Ai, noi muslimithan ei kai saa tehdä enkeleitä" : Uskonto ja uskontokasvatus monikulttuurisen päiväkodin arjessa ja kasvattajien puheessa

Tämä tutkimus on etnografisesti värittynyt kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimus kohdistuu varhaiskasvatuksen uskontokasvatukseen. Tutkimuskohteena oli eräs helsinkiläinen monikulttuurinen päiväkoti. Tutkimuksen tarkoituksena oli havainnoida päiväkodin arkea sekä haastatella päiväkodin kasvattajia (lastentarhanopettajat, lastenhoitajat) uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä. Tutkimuskohteen valintaan vaikutti päiväkodissa käynnissä ollut projekti, jonka puitteissa päiväkodin uskontokasvatusta oltiin kehittämässä ns. monikulttuuristen aamuhetkien muodossa. Tarkemmat tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten uskonto ilmenee monikulttuurisen päiväkodin arjessa? 2. Millaisia diskursseja eli puhetapoja monikulttuurisen päiväkodin kasvattajat käyttävät puhuessaan uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä? Aineistonkeräämisen menetelminä käytettiin osallistuvaa havainnointia ja haastattelua. Tietoa tutkimuskohteesta kerättiin myös kasvattajatiimeille suunnatun kyselyn avulla. Vaikka tutkimuskohteena oli koko päiväkoti, niin käytännössä päiväkodin arki näyttäytyi tutkijalle yhden ryhmän toimintaan osallistumisen kautta. Tutkija vietti päiväkodissa yhteensä 28 päivää ja haastatteli 14 kasvattajaa. Kenttäpäivät jakautuivat kolmeen jaksoon aikavälillä 30.11.07–31.3.08. Ajankohdiksi oli valittu jakso ennen joulua, jakso ennen pääsiäistä ja jakso niiden välillä tammi-helmikuussa. Aineiston analyysissa ammennettiin sekä sisällönanalyysiä että diskurssianalyysiä käsittelevästä menetelmäkirjallisuudesta. Saatuja tuloksia peilattiin mm. varhaiskasvatuksen uskontokasvatusta ohjaaviin asiakirjoihin (Opetushallitus 2000; STAKES 2005) sekä Mohammed Abu-Nimerin (2001) malliin uskontojen välisen sensitiivisyyden kehittymisestä. Havainnointiaineistosta ilmenee se, miten varovaisesti, ongelmalähtöisesti ja välinpitämättömästikin kasvattajat suhtautuvat uskontokasvatukseen liittyviin kysymyksiin. Päiväkodissa aloitetut projektityöntekijän organisoimat aamunavaukset olivat kuitenkin tuomassa uudenlaista kielenkäyttöä ja myönteisen asennoitumisen mallia niin sisältöaluetta kuin eri uskontoja kohtaan. Niissä olikin havaittavissa sillanrakentamista erityisesti kristinuskon ja islamin välille. Tämä oli ymmärrettävää, sillä 55 % lapsista oli kotitaustaltaan kristittyjä ja 31 % muslimeja. Kaiken kaikkiaan päiväkodissa uskonnon ilmenemiseen liittyneet tilanteet voitiin jakaa karkeasti kolmeen luokkaan: yllättävä arki (erityisesti ruokailu ja pukeutuminen), joulun ja pääsiäisen aika sekä monikulttuuriset aamunavaukset. Haastatteluaineistosta muodostettiin viisi erilaista kasvattajien tapaa puhua uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä: 1. Omaa uskontoa puolustava puhetapa. 2. Uskontojen välistä tasavertaisuutta korostava puhetapa. 3. Uskontokasvatusta vähättelevä ja kiinnostumattomuutta ilmentävä puhetapa. 4. Uskontokasvatuksen etäistävä puhetapa. 5. Uskontojen aiheuttamaa hämmennystä ilmaiseva puhetapa. Kontekstin muodostetuille puhetavoille antaa havainnointiaineisto. Kaiken kaikkiaan on havaittavissa, että kasvattajien eriasteiset henkilökohtaiset suhtautumistavat ovat vaikuttamassa kasvatustoiminnan suunnitteluun ja sen toteuttamiseen, tässä tapauksessa toteuttamatta jättämiseen. Ne myös vähentävät kasvattajien ammatillista asennoitumista uskontokasvatuksen sisältöalueeseen. Kun kokonaisuutta peilattiin Abu-Nimerin malliin, todettiin, että eri uskontojen kohtaaminen haastaa kasvattajat paljon voimakkaammin kuin eri kulttuurien kohtaaminen. Kasvattajien tulisikin mm. tunnistaa uskontojen ja katsomusten erilaisuuden itsessään aiheuttamia tunteita, jotta mahdolliset kielteiset tunteet eivät olisi vaikuttamassa kasvatustilanteissa. Mallin peilaaminen päiväkodin arkeen ja kasvattajien puhetapoihin lisää ymmärtämystä siitä, miten syvälle menevästä asiasta kulttuurien välisessä kommunikaatiossa on kyse, kun siihen lisätään uskontojen ulottuvuus - tässä tapauksessa uskontokasvatuksen ulottuvuus monikulttuurisessa ja moniuskontoisessa päiväkodissa.