Teot ja pelastus varhaisessa juutalaisuudessa

Työn tarkoituksena on selvittää, miten varhaisessa juutalaisuudessa on ymmärretty tekojen ja pelastuksen välinen yhteys, ja osana sitä, mikä on ei-juutalaisten rooli pelastuksen kannalta. Pelastus määritellään Jumalan aikaansaamaksi myönteiseksi muutokseksi, joka tapahtuu jostakin huonommasta johonkin parempaan, ja voi liittyä sekä tämän- että tuonpuoleiseen elämään. Aineistona käytetään seuraavia tekstejä: Tobitin kirja, 1.-4. makkabilaiskirjat, Henokin kirja, Kahdentoista patriarkan testamentit, Abrahamin testamentti, Sibyllan oraakkelit, Salomon psalmit, Toinen Barukin kirja ja Qumranin Yhdyskuntasääntö (1QS). Tarkasteltavana on juutalainen ajattelu ajanjaksolla n. 300 eKr. - 70 jKr. Aineiston valinta perustellaan, ja siinä käytetään kirjallisuuden lisäksi apuna pelastussanojen esiintymisfrekvenssejä. Työn pääosa muodostuu siten, että kustakin kirjasta etsitään ja järjestetään pelastusta koskevat kohdat. Tätä tarkastelua täydennetään kirjallisuuden tiedoilla siten, että kustakin tekstistä on yksi luku, jossa kirjan pelastusta koskevat ajatukset käydään läpi. Lisäksi tarkastellaan myös kirjoitusten taustalla vaikuttaneita ryhmittymiä, apokalyptiikkaa ja messiashahmoa. Löydetty materiaali järjestetään edelleen johtopäätöksiksi. Työ sisältää joitakin suomeksi julkaisemattomien kirjoitusten kohtia, jotka tekijä on kääntänyt alkukielestä. Teoista ja pelastuksesta nousevat esille seuraavat asiat. Tooran noudattaminen on keskeisellä sijalla varhaisessa juutalaisuudessa, mutta ei vastaa tyhjentävästi tekojen vaatimukseen. Pelastus voi seurata lain määräysten noudattamisesta, mutta asiasta on erilaisia painotuksia ja tulkintoja. Lakia voidaan ymmärtää eri tavoin, eikä kaikkia määräyksiä pidetä välttämättä sitovina. Elinympäristökin sanelee lain noudattamiselle omat reunaehtonsa. Varhaisen juutalaisuuden keskuspaikkana on Jerusalemin temppeli, jossa harjoitettuun temppelikulttiin osallistuminen tekee osalliseksi myös pelastuksesta. Temppelikultti saattaa kuitenkin olla mahdotonta harjoittaa, tai jotkut ryhmät katsovat sen saastuneen. Tällöin tilalle nousee muita tekoja, joilla on pelastava vaikutus. Teot, jotka ovat jo aiemmin kuuluneet hurskauselämään, saavat nyt paljon suuremman painoarvon. Almujen antaminen pelastaa ja varjelee, samoin paasto ja nöyrtyminen. Juhlien ja sapatin vietto korvaa temppelin puuttumista, mutta sapattimääräysten sitovuus sota-aikana joudutaan arvioimaan. Keskeisiä säädöksiä pelastuksen kannalta ovat myös ruokamääräykset, siveys ja avioliitto omaan kansaan tai sukuun kuuluvan kanssa. Oikean asian puolesta sodittaessa Jumala voi pelastaa viholliselta ja antaa voittoja omissa sotatoimissa, mutta tappioiden jälkeen pelastusajatukset suuntautuvat täydeltä tuholta välttymiseen tai eskatologiseen pelastukseen. Kärsimys tuottaa sovinnon Jumalan kanssa. Joissakin teksteissä marttyyrien veri tuottaa sovituksen koko kansalle, ja vastarintaan kehotetaankin nousemaan empimättä. Myös ennenaikaisen kuoleman katsotaan pelastavan niin, ettei kuolemanjälkeistä rangaistusta enää tule. Rukous on monissa kohdissa keskeinen teko, joka vaikuttaa pelastumiseen sekä maanpäällisessä että kuolemanjälkeisessä elämässä, ja sekä toisten että rukoilijan omalta osalta. Tuonpuoleiseen kohtaloon vaikuttavat teot punnitaan kuoleman jälkeen. Myös itse kuolintapahtuman lempeys tai julmuus riippuu maanpäällisistä teoista. Pelastusodotukset kohdistuvat joissakin teksteissä Messiaaseen, joka kuvataan osittain eri tavoin ja eri henkilöinäkin. Yleinen käsitys on daavidilainen sotaisa hahmo. Joissakin kirjoituksissa kuvataan universaali henkimaailma, joka vaikuttaa niin juutalaisten kuin muihinkin kansoihin kuuluvien ihmisten tekojen taustalla. Ohjeita annetaan siitä, mikä tekee oikeat teot ylipäätään mahdollisiksi tehdä. Paitsi että järki on avuksi, niin hyvän tekeminen ja sydämen täyttyminen rakkaudella pelastavat vihasta ja saavat toimimaan oikein. Ei-juutalaiset voidaan nähdä pahoina valloittajina, mutta syynä heidän raakuuksilleen ovat sittenkin oman kansan synnit. Juutalaisten kohtalo toimii muille kansoille varoituksena ja esimerkkinä. Joissakin teksteissä uskalletaan rinnastaa juutalaisten ja ei-juutalaisten pelastus melko pitkällekin, joissakin taas on jyrkempi rajanveto. Sibyllan oraakkeleissa on suoranaisia määräyksiä muille kansoille. Ajattelutavassa on eroja eri juutalaisten ryhmien välillä. Jotkut käsitykset pelastuksesta ovat yhdistettävissä sadokilaiseen temppelipapistoon, makkabilaisiin, essealaisiin, Qumranin yhteisöön, fariseuksiin tai vähemmän tunnettuihin ryhmiin, sen mukaan kuin tekstejä voidaan yhdistää näihin.