450 resultados para naisten työssäkäynti


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata, millainen käsitys valmistuvilla kadeteilla on hyvästä kouluttajuudesta. Hyvään kouluttajuuteen päästäksemme kadeteille on täytynyt muodostua käsitys heidän valmiuksistaan kouluttajana toimimiseen. Tätä kouluttajaksi valmiutta tarkastellaan toimintakyky käsitteen kautta, joka voidaan liittää kuuluvaksi osaksi kouluttajan identiteettiä. Toimintakyvyn lisäksi kouluttajalta vaaditaan tietämystä johtamiskäyttäytymisestä. Johtamiskäyttäytymistä tarkastellaan tässä tutkimuksessa syväjohtamisen viitekehyksen avulla. Syväjohtamisen viitekehykseen liittyy kiinteästi oppiminen. Kouluttajan oppimiseen liittyen tutkimuksessa tarkastellaan konstruktivistisen oppimiskäsityksen käsitteistöä. Kouluttajan toimintakyvyn ja johtamiskäyttäytymisen kautta päästään tutkimuksen toimintaympäristöön ja kolmanteen aihealueeseen kouluttajan vaikuttavuuteen, kouluttajan toiminnan päätavoite on kouluttaa puolustusvoimien eri perusyksiköissä varusmiespalveluksen aikana henkilöistä suorituskykyisiä sodanajan joukkoja. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa puolustusvoimiakin muokkaava yhteiskunnan rakenteellinen muutos. Tätä yhteiskunnan rakenteellista muutosta on tarkasteltu teoria osassa kasvatuksessa ja koulutuksessa tapahtuneen muutoksen sekä sosiologian kautta. Yhteiskunnallinen muutos näkyy Suomen Puolustusvoimissa esimerkiksi naissukupuolen mukaan tulona sotilaskouluttajiksi. Naisten tuleminen sotilaskouluttajaksi on vaikuttanut osaltaan myös tänä päivänä siihen, että asioita on ryhdytty katsomaan nais- ja miestutkimuksen sekä työelämän tasa-arvoisuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa puolustusvoimia tarkastellaan organisaation liittyvien kuvauksien ja käsitteiden kautta, joita ovat; perusyksikkö, organisaatiokulttuuri, virallinen ja epävirallinen organisaatio sekä symboliympäristö ja kulttuuri. Teoreettisia taustakäsitteitä tarkastellaan empiirisessä osassa kahdesta eri näkökulmasta, ensimmäisenä näkökulma on kadettien käsitys heidän oman valmiuden kautta tapahtuva lähestyminen ja toisena näkökulmana on kadettien käsitysten vertailunäkökulma, jossa verrataan mies- ja naiskouluttajaa keskenään. Tutkimusjoukkona tutkimuksessa toimi 92. kadettikurssi ja 75. merikadettikurssi. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Tutkimuksen empiirisenä tutkimuskohteena ovat kadettien käsitykset ja niiden erilaiset ymmärtämisen tavat hyvästä kouluttajasta ja kouluttajuudesta, valmiuksista kouluttajaksi, oppimisen kehittymisestä, toimintakyvyllisistä valmiuksista sekä verrataan kadettien käsityksiä mies- ja naiskouluttajista. Tutkimuksen empiirisen osan tutkimusongelmiksi muodostuivat: - Millaisia käsityksiä kadeteilla on hyvästä kouluttajasta ja kouluttajuudesta? - Millaisia käsityksiä kadeteilla on miesten ja naisten valmiuksista toimia kouluttajana? - Mihin kadettien käsityksen mukaan kouluttajana toimimisella ja koulutuksella vaikututetaan? Tutkimukseni tulokset esitän fenomenografisesti jäsennettyinä ja erilaisiin kuvauskategorioihin ryhmiteltyinä. Kuvauskategoriat on kuvattu horisontaalisessa kuvauskategoriajärjestelmässä. Kategoriat käsittelevät; millä tavalla kadettien käsitys hyvästä kouluttajasta on muodostunut, hyvän kouluttajan identiteettiä, miten kouluttajan identiteetti eroaa kouluttajuudesta, kadettien omat valmiudet kouluttajaksi, kadettien oman oppimisen kehittymistä, toimintakyvyn ja valmiuden vaikuttamista kouluttajan tehtäviin, käsityksiä nais- ja miespuolisesta sotilaskouluttajasta sekä kadettien käsityksiä koulutuksen vaikuttavuudesta. Tarkastellessa tutkimuksen tuloksia yhteiskunnallisen muutoksen näkökulmasta huomaa muutoksen merkkejä olevan havaittavissa ainakin nyt nuoriksi upseereiksi valmistuvissa kadeteissa. Kadetit eivät näe ammatteja enää niin vahvasti sukupuolirajoitteisina tekijöinä eivätkä myöskään perinteisiä roolimalleja noudattavina tekijöinä. Mielestäni tämän päivän kadeteilla on ajan tasalla oleva käsitys miesten ja naisten soveltuvuudesta sotilaskouluttajan ammattiin. Miesten ja naisten valmiudet nähdään yhtäläisinä sotilaskouluttajan tehtäviin. Teoriakäsitysten pohjalta tarkasteltuna toimintakykyä voidaan pitää keskeisenä osana sotilaskouluttajan tehtävässä vaikuttavana tekijänä. Toimintakyvyllä luodaan pohja omalle toiminnalle. Tarkasteltaessa kadettien kehittymistä ja käsityksiä syväjohtamisen viitekehyksen näkökulmasta, kadetit ovat tiedostamattaan sisäistäneet syväjohtamisen viitekehyksen ajatuksen oppimisesta. Kadettien toiminnasta saadussa palautteessa havaitaan innostusta sotilaskouluttajan toimintaa kohtaan, sekä toimita on herättänyt arvostusta alaisissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Korkeakoulu-uudistuksen myötä on aika tarkastella myös arviointijärjestelmiä kriittisesti. Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia Maanpuolustuskorkeakoulussa käytettävän johtamiskäyttäytymisen arviointijärjestelmän validiteettia. Ovatko arvioinnit objektiivisia? Entä miten arvioinnissa toteutuu sukupuolten välinen tasa-arvo? Käsittelen tutkimustyössäni kadettien johtamiskäyttäytymisen numeerista arviointia. Johtamiskäyttäytymistä arvioivat numeerisesti niin vertaiset kuin esimieskin. Olen tiivistänyt tutkimuskysymykseni seuraavasti: ”Kadettien loppuarvostelusta yhden kolmasosan muodostaa johtamiskäyttäytymisen numeerinen arviointi – Mistä muodostuu arviointijärjestelmän validiteetti?” Tutkimuksen teoriaosuus koostuu arviointia käsittelevistä väitöskirjoista sekä johtamiskäyttäytymisen arviointia koskevista tutkimuksista. Tutkimuksen empiirinen osio koostuu asiantuntijahaastatteluista sekä vuosina 2004-2008 valmistuneiden sotatieteiden kandidaattien ja maisterien arvioinneista. Johtopäätöksissä todetaan, että arviointijärjestelmä validiteetissa on puutteita. Arviointijärjestelmä ei täytä kriteeriperusteisen arvioinnin vaatimuksia, mikä antaa arvioitsijalle mahdollisuuden määritellä arviointiasteikon itse. Tämä aiheuttaa asteikon horjumisen eri arvioitsijoilla ja arviointi perustuu pitkälti mielikuviin. Lisäksi arviointijärjestelmä heikentää naisten sijoittumista kurssilla tutkittavan joukon (n=831) jokaisessa ryhmässä eli jokaisella valmistuneella kadettikurssilla vuosina 2004-2008.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

f. 20.11.1857 i Helsingfors, d. 6.4.1938 i Helsingfors. Helena Westermarck var en kvinnomedveten finlandssvensk författare och skribent, även känd som bildkonstnär och förkämpe för kvinnans rättigheter. Westermarcks litterära produktion tillkom från 1890-talet och några decennier framåt. Realismen utgör ett ideal för produktionen som också karakteriseras av frihetstematik och ett samhällsengagerat perspektiv. Därtill utvecklar Westermarck ett allt mera konsekvent kvinnomedvetet perspektiv i sitt skrivande, exempelvis i romantrilogin Tecken och minnesskrift från adertonhundratalet (1900-1911). I de litterära texterna ställs livskraftiga och upproriska yrkeskvinnor emot mera traditionella och mindre framgångsrika kvinnogestalter. Av speciell betydelse i Westermarcks livsverk är hennes bidrag till den finländska kvinnohistorien, t.ex. biografier över betydelsefulla kvinnor så som författarna Fredrika Runeberg och Adelaïde Ehrnrooth, samt Finlands första kvinnliga läkare Rosina Heikel.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kansainväliset sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot ovat muuttuneet yhä vaativammiksi ja kriisinhallinnan tehtäväkenttä on laajentunut ja monipuolistunut. Operaatioalueella olevilta kriisinhallintahenkilöiltä odotetaan yhä enemmän kykyä yhteistyöhön kaikkien toimijoiden kanssa yhteiskunnan vakauden ja turvallisuuden palauttamiseksi ja säilyttämiseksi. Yhdisty-neiden kansakuntien päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” täytäntöönpanolla halutaankin hyödyttää koko yhteiskunnan vakautta ja kehitystä. Suomi tukee naisten kouluttautumista kohti vaativimpia tehtäviä ja esittää naisia kansainväli-siin johtotehtäviin YK:n päätöslauselman 1325 teeman mukaisesti. Tutkielman tarkoituksena oli tutkia puolustusvoimien virassa olevien naisupseerien motiiveja hakeutua kriisinhallinta-tehtäviin sekä naisten osallistumisen vaikutuksia kriisinhallintaoperaatioihin. Ongelmana oli vähäinen aiempi tiedon määrä suomalaisten naisten vaikuttimista osallistua sotilaallisiin krii-sinhallintatehtäviin, jotta hakeutumista voitaisiin edistää. Tutkimusstrategiana sovellettiin monimenetelmäistä tiedonkeruutapaa määrällisen ja laadul-lisen aineiston saamiseksi. Tutkimusmenetelmänä käytettiin survey-tutkimusta, jonka avulla pyrittiin kuvaamaan naisupseerien sekä operaatioista kotiutuneiden rauhanturvaajien käsityk-siä, mielipiteitä ja asenteita tutkittavasta aiheesta. Tutkielman empiirinen osuus perustuu naisupseereille suunnattuun kyselyyn. Tutkielmassa hyödynnettiin lisäksi Porin prikaatin kotiutuneille rauhanturvaajille teettämän tasa-arvokyselyn tuloksia. Tutkielman tuloksena ilmeni, että naisrauhanturvaajien osallistumisen vaikutuksista merkit-tävin oli yhteyden saaminen paikalliseen naisväestöön. Myös miesten ja naisten työskentely yhdessä samoissa tehtävissä nähtiin tärkeänä esimerkkinä sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Positiivisten vaikutusten saavuttamiseksi naisten määrän kriisinhallintatehtävissä tulisi kas-vaa nykyisestä. Merkittävimmät naisupseerien kriisinhallintatehtäviin hakeutumattomuuden syyt olivat perheen perustamiseen liittyvät sosiaaliset syyt. Motivaatioon hakeutua kriisinhal-lintatehtäviin vaikutti eniten ammattitaidon ja itsensä kehittäminen. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että naisupseerit ovat pääosin halukkaita palvele-maan kriisinhallintatehtävissä, vaikka osallistuminen onkin henkilömäärältään vähäistä. Naisten mahdollisuuteen hakeutua kriisinhallintatehtäviin voidaan vaikuttaa laatimalla ura-suunnitelma varhaisemmassa vaiheessa ja lisäämällä naisupseereille kohdennettua tietoa krii-sinhallintatehtävistä. Kriisinhallintatehtäviin halukkaita naisia olisi enemmän kuin näyttäisi olevan mahdollista irrottaa kotimaan tehtävistä. Tutkielman tulosten mukaan kehityskohteita rekrytoinnin parantamiseksi on olemassa ja mikäli määrä halutaan lisätä, näyttäisi siihen myös olevan keinoja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The aim of this study was to analyse mothers’ working time patterns across 22 European countries. The focus was on three questions: how much mothers prefer to work, how much they actually work, and to what degree their preferred and actual working times are (in)consistent with each other. The focus was on cross-national differences in mothers’ working time patterns, comparison of mothers’ working times to that of childless women and fathers, as well as on individual- and country-level factors that explain the variation between them. In the theoretical background, the departure point was an integrative theoretical approach where the assumption is that there are various kinds of explanations for the differences in mothers’ working time patterns – namely structural, cultural and institutional – , and that these factors are laid in two levels: individual- and country-levels. Data were extracted from the European Social Survey (ESS) 2010 / 2011. The results showed that mothers’ working time patterns, both preferred and actual working times, varied across European countries. Four clusters were formed to illustrate the differences. In the full-time pattern, full-time work was the most important form of work, leaving all other working time forms marginal. The full-time pattern was perceived in terms of preferred working times in Bulgaria and Portugal. In polarised pattern countries, fulltime work was also important, but it was accompanied by a large share of mothers not working at all. In the case of preferred working times, many Eastern and Southern European countries followed it whereas in terms of actual working times it included all Eastern and Southern European countries as well as Finland. The combination pattern was characterised by the importance of long part-time hours and full-time work. It was the preferred working time pattern in the Nordic countries, France, Slovenia, and Spain, but Belgium, Denmark, France, Norway, and Sweden followed it in terms of actual working times. The fourth cluster that described mothers’ working times was called the part-time pattern, and it was illustrated by the prevalence of short and long part-time work. In the case of preferred working times, it was followed in Belgium, Germany, Ireland, the Netherlands and Switzerland. Besides Belgium, the part-time pattern was followed in the same countries in terms of actual working times. The consistency between preferred and actual working times was rather strong in a majority of countries. However, six countries fell under different working time patterns when preferred and actual working times were compared. Comparison of working mothers’, childless women’s, and fathers’ working times showed that differences between these groups were surprisingly small. It was only in part-time pattern countries that working mothers worked significantly shorter hours than working childless women and fathers. Results therefore revealed that when mothers’ working times are under study, an important question regarding the population examined is whether it consists of all mothers or only working mothers. Results moreover supported the use of the integrative theoretical approach when studying mothers’ working time patterns. Results indicate that mothers’ working time patterns in all countries are shaped by various opportunities and constraints, which are comprised of structural, cultural, institutional, and individual-level factors.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Asuntokauppa herättää voimakkaita tunteita. Kiinteistönvälityspalveluita tuottavilla tahoilla on suuri vastuu palveluprosessissa, jossa tavallisen ihmisen suurin omaisuus vaihtaa omistajaa. Kiinteistönvälitysala on juridisesti säädeltyä ja se toimii kaksisuuntaisilla markkinoilla, jossa palvellaan erillään olevia asiakasryhmiä. Liiketoiminnan kannalta asunnon myyjän mielipide on tärkeä; laadukas palvelu johtaa suosituksiin, ja asiakkaat käyttävät hyväksi havaitsemaansa palvelua uudelleen. Kiinteistönvälitysala on voimakkaasti kilpailtu ja riittävä määrä toimeksiantoja on edellytys menestyksekkäälle toiminnalle. Tämän vuoksi kiinteistönvälitysalan toimijoiden tulisi olla kiinnostuneita siitä, mitä tekijöitä asunnon myyjät pitävät tärkeinä käyttäessään kiinteistönvälityspalvelua. Tässä tutkielmassa tunnistettiin suomalaisille asunnon myyjille tärkeitä kiinteistönvälityspalvelun laadun tekijöitä. Tutkielman empiiristä osuutta varten rakennettiin mittaristo, jonka avulla suoritettiin webropol-ohjelmalla tehty strukturoitu kysely. Harkinnanvaraisella otannalla kerätty 100 vastaajan aineisto analysoitiin pääkomponenttianalyysilla, jonka avulla tunnistettiin laadun tekijöitä. Vastaajien preferenssejä tunnistettujen tekijöiden suhteen mitattiin tilastollisin menetelmin. Tämä tutkielma on luonteeltaan eksploratiivinen, jossa kvalitatiivisella tarkastelulla pyrittiin syventämään kvantitatiivisessa mittauksessa saatuja tuloksia. Tutkielma ei pyri yleistettävyyteen vaan tuo esiin sen, mikä voisi toistua tutkittaessa ilmiötä yleisemmällä tasolla. Tutkimuksessa tunnistettiin kahdeksan tekijää. Aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna välittäjien koulutus havaittiin uutena laadun tekijänä. Lopputulosta pidettiin tärkeimpänä ja aineellisuutta vähiten tärkeimpänä tekijänä; tulokset vahvistivat aikaisemmissa tutkimuksissa esiin tulleita tuloksia. Miesten ja naisten preferenssejä vertailtaessa havaittiin naisten pitävän monia kiinteistönvälityspalvelun laadun tekijöitä tärkeämpinä kuin miehet.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This study examines the aftermath of mass violence in local communities. Two rampage school shootings that occurred in Finland are analyzed and compared to examine the ways in which communities experience, make sense of, and recover from sudden acts of mass violence. The studied cases took place at Jokela High School, in southern Finland, and at a polytechnic university in Kauhajoki, in western Finland, in 2007 and 2008 respectively. Including the perpetrators, 20 people lost their lives in these shootings. These incidents are part of the global school shooting phenomenon with increasing numbers of incidents occurring in the last two decades, mostly in North America and Europe. The dynamic of solidarity and conflict is one of the main themes of this study. It builds upon previous research on mass violence and disasters which suggests that solidarity increases after a crisis, and that this increase is often followed by conflict in the affected communities. This dissertation also draws from theoretical discussions on remembering, narrating, and commemorating traumatic incidents, as well as the idea of a cultural trauma process in which the origins and consequences of traumas are negotiated alongside collective identities. Memorialization practices and narratives about what happened are vital parts of the social memory of crises and disasters, and their inclusive and exclusive characteristics are discussed in this study. The data include two types of qualitative interviews; focused interviews with 11 crisis workers, and focused, narrative interviews with 21 residents of Jokela and 22 residents of Kauhajoki. A quantitative mail survey of the Jokela population (N=330) provided data used in one of the research articles. The results indicate that both communities experienced a process of simultaneous solidarity and conflict after the shootings. In Jokela, the community was constructed as a victim, and public expressions of solidarity and memorialization were promoted as part of the recovery process. In Kauhajoki, the community was portrayed as an incidental site of mass violence, and public expressions of solidarity by distant witnesses were labeled as unnecessary and often criticized. However, after the shooting, the community was somewhat united in its desire to avoid victimization and a prolonged liminal period. This can be understood as a more modest and invisible process of “silent solidarity”. The processes of enforced solidarity were partly made possible by exclusion. In some accounts, the family of the perpetrator in Jokela was excluded from the community. In Kauhajoki, the whole incident was externalized. In both communities, this exclusion included associating the shooting events, certain places, and certain individuals with the concept of evil, which helped to understand and explain the inconceivable incidents. Differences concerning appropriate emotional orientations, memorialization practices and the pace of the recovery created conflict in both communities. In Jokela, attitudes towards the perpetrator and his family were also a source of friction. Traditional gender roles regarding the expression of emotions remained fairly stable after the school shootings, but in an exceptional situation, conflicting interpretations arose concerning how men and women should express emotion. The results from the Jokela community also suggest that while increased solidarity was seen as important part of the recovery process, some negative effects such as collective guilt, group divisions, and stigmatization also emerged. Based on the results, two simultaneous strategies that took place after mass violence were identified; one was a process of fast-paced normalization, and the other was that of memorialization. Both strategies are ways to restore the feeling of security shattered by violent incidents. The Jokela community emphasized remembering while the Kauhajoki community turned more to the normalization strategy. Both strategies have positive and negative consequences. It is important to note that the tendency to memorialize is not the only way of expressing solidarity, as fast normalization includes its own kind of solidarity and helps prevent the negative consequences of intense solidarity.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia Volter Kilven romaanin Parsifal (1902) intertekstuaalisia suhteita sen edeltäjiin, keskiajalla ilmestyneisiin Chrétien de Troyesin Perce-valiin (n. 1100) sekä Wolfram von Eschenbachin Parzifaliin (n. 1200), jotka ovat Kilven teoksen subtekstejä. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa hyödynnetään Kiril Taranovskin subtekstianalyysiä, jonka avulla tarkastellaan teosten väliltä löytyviä lainoja. Kilven romaanin symbolistinen konteksti on tutkimuksen lähtökohta, jonka kautta teosten välisiä lainoja tulkitaan. Keskeistä on selvittää, miten symbolistinen estetiikka vaikuttaa keskiaikaisten subtekstien käyttöön ja mitä lainat merkitsevät symbolismin kannalta. Lainoissa ilmeneviä eroja ja vastaavuuksia ja niiden kautta muodostuvia uusia merkityksiä tulkitaan symbolismin merkityssuhteiden kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti Parsifalin henkilöhahmoa ja subtekstien vaikutusta siihen. Teoksissa kuvataan kehitystarinaa, jonka keskiössä on Graalia tavoitteleva, kokematon Parsifal, joka henkisen kasvun kautta saavuttaa lopulta Graalin kuninkuuden. Graalin myytti on universaali kertomus, jolla on pohjansa sekä kristillisessä että pakanallisessa perinteessä. Symbolismin aikakaudella ihannoitiin myyttisiä aiheita ja keskityttiin kuvaamaan ihmisen sisäisyyttä, keskiajalla puolestaan vallalla oli trubaduurilyriikka, johon liittyi ja ritarien ja ristiretkien ihannointi. Keskiaikaisten runoelmien ideaali käsitys puhdassydämisestä ja hyveellisestä ritarista toistuu Kilven Parsifalissa ja antaa hedelmällisen pohjan symbolistiselle tulkinnalle. Niin ikään naisten palvonnalla oli keskiajalla erityinen rooli, heitä pidettiin pyhinä ja jumalallisina. Nainen esitetään myös Kilven Parsifalissa ihanteellisena ja puhtaana, mutta toisaalta myös degeneroituneena ja dekadenttina hahmona, jonka rooli Parsifalin matkan eri vaiheissa on ratkaiseva. Synnin ja puhtauden teemat vuorottelevat teoksis-sa. Tutkimuksessa hyödynnetään erityisesti Pirjo Lyytikäisen käsitystä symbolismista ja dekadenssista saman kolikon kahtena eri puolena. Symbolismiin nivoutui dekadenssi, joka toi melankolian ja kaipuun ideaalin kauneuteen ajalle ominaiseksi ihanteeksi. Symbolismin melankolian ja ideaalin yhteenkietoutumisen taustalla voi havaita Friedrich Nietzchen ja Arthur Schopenhauerin filosofian, joiden periaatteita käytetään tutkimuksessa analyysin tukena. Parsifalin hahmossa on yhtymäkohtia vanhojen mytologioiden hahmoihin, joista tutkimuksessa korostetaan erityisesti Narkissoksen hahmoa sen korostuneen symbolismiin liitetyn kytkennän vuoksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä sivuaineen tutkielmassa tarkastellaan, miten naisiin viittaavat sanat on käännetty suomalaisen, mutta pääosin englanniksi puhutun Love Connection -tosi-tvohjelman suomenkielisissä tekstityksissä. Tavoitteena on selvittää, millä tavoin suomen ja englannin puhekielen erot naispuolisiin henkilöihin viitattaessa näkyvät ruututeksteissä, ja millaisia käännösstrategioita ohjelman kääntäjä on sarjaa suomentaessaan käyttänyt. Lisäksi tv-ohjelmassa tehtyjä naisiin kohdistuvia viittauksia verrataan ohjelman englanninkielisessä mainoslehtisessä käytettyihin naisiin viittaaviin sanoihin. Tutkimuksen primäärimateriaali koostui Love Connection -tv-sarjan 12 osasta sekä niiden suomenkielisestä tekstityksestä, ohjelman Yhdysvaltoihin suunnatusta mainoslehtisestä sopivien osallistujien löytämiseksi sekä sarjan kääntäjän haastattelusta. Tutkimus toteutettiin sekä kvalitatiivisin että kvantitatiivisin menetelmin. Tv-ohjelman jaksoista litteroitiin englanninkielinen puhe ja suomenkielinen tekstitys niiltä osin kuin vähintään toisessa esiintyi viittaus naispuoliseen henkilöön, kuten woman/nainen tai girl/tyttö. Aineistosta poimitut viittaukset sijoitettiin lähdekirjallisuuden pohjalta luotuihin kategorioihin sen mukaan, millaista käännösstrategiaa niihin oli sovellettu. Lisäksi tarkasteltiin, millaisia eroja sovelletuissa käännösstrategioissa ilmeni ohjelman osallistujien tekemien viittausten välillä sekä toisaalta yksilöhaastattelujen ja keskustelutilanteiden välillä. Analyysi ja kääntäjän haastattelu osoittivat, että suurin osa viittauksista käännettiin suomeksi lähimmällä semanttisella vastineella, mutta myös poistoja ja korvauksia esimerkiksi pronominilla oli tekstityksen vaatimien tila- ja aikarajoitusten vuoksi käytetty runsaasti. Merkittävin tutkimushavainto oli, että joissakin yhteyksissä englannin kielen sana girl oli käännetty suomeksi sanalla nainen suoran käännösvastineen sijasta, koska suomen kielen sana tyttö ei kyseisissä konteksteissa olisi soveltunut käytettäväksi aikuisesta naisesta puhuttaessa. Suomalaisten tuottajien laatimassa englanninkielisessä mainoksessa esiintyi suurelta osin kuvaannollisia, sukupuolineutraaleja henkilöviittauksia, eikä girl-sanaa käytetty kertaakaan. Audiovisuaalisten käännösten kautta välittyvää naiskuvaa viihdegenren televisioohjelmissa on toistaiseksi tutkittu vähän, joten jatkotutkimusten kannalta vaihtoehtoja on runsaasti. Tulosten laajemman sovellettavuuden arvioimiseksi naisten puhuttelua voisi tutkia tarkemmin muissa, kansainvälisesti tunnetuissa tositv-formaateissa esimerkiksi vertailemalla eri maissa esitettäviä ohjelmaversioita.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The objective of this thesis was to evaluate whether a more extensive mammography screening programme (TurkuMSP) conducted by the city of Turku, had an effect on breast cancer (BC) incidence, survival, or mortality in years 1987 to 2009. Despite the fact that some studies have suggested a 20 percent reduction in BC mortality due to mammography screening, there are findings of harm to subjects, which are claimed to negate the benefits of screening. Thus, the aims of this study are most pertinent. A total of 176 908 screening examinations were performed in 36 000 women aged 40−74 during the years 1987−1997. In all, 685 primary BCs were found in the screened women, either screen-detected (n=531) or during screening intervals (n=154). Survival and BC recurrence rate of women with screen-detected BC was compared to 184 women with clinical BCs detected among individuals who did not take part in the screening. The invitation interval, which may influence the outcome, was studied in the age group 40 to 49 by inviting those born in even calendar years annually for mammography screening and those born in odd years, triennially. In addition, BC incidence and mortality in the total female population of Turku aged 40 to 84 years was compared with the respective figures of Helsinki and the rest of Finland, both during the pre-screening era (1976-1986) and the screening era (1987-2009). The study was designed to compare women by age groups, because women aged 50 to 59 were generally screened in all of Finland, whereas only in Turku women aged 40 to 49 and 60 to 74 were screened in addition. Data regarding cancer recurrence were derived from the Finnish Cancer Registry and data on deaths were collected from Statistics Finland. In survival analyses, screened women with invasive BC had a significantly higher survival rate than the women with clinical BC. The survival benefit started to appear already during the first follow-up years and was evident in all age groups. A marginal survival extension was also seen in screened women when BC had spread to ipsilateral axillary nodes already at diagnosis. Recurrence-free survival rate after BC treatment was significantly more favorable among the screened women compared with women with BC found clinically. The screening invitation interval did not significantly influence BC mortality in the subset of women aged 40 to 49 years. There were no consistent differences in the changes of BC incidence between Turku and the comparison areas during the screening era. In Turku, the BC mortality incidence in women aged 55−69 years was significantly lower during the screening era (from 1987 to 1997) compared with the pre-screening era, whereas no such change was found in the city of Helsinki or Tampere. When comparing the changes in incidence-based BC mortality during years 1987 to 2009 in Turku to those of Helsinki and the rest of Finland, there was a suggestion of more than 20 percent lower mortality in Turku among oldest age group (75-84 years) compared with the reference residential areas, but the differences were not consistently significant. Interpretation of the study results should be made with caution because there were no random control groups, and on the other hand, the number of cases in subgroups was fairly low to yield definite conclusions. Also due to the many statistical analyses, some of the findings may be due to chance. The results are, however, suggestive for a decrease of BC mortality in the elderly age groups due to wide mammography screening. This finding needs confirmation in further studies before recommending an expansion of mammography screening to women up to the age of 74 years

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmani aiheena on korkeakouluopiskelijoiden lukukauden aikaisen työssäkäynnin yhteys hyvinvointiin. Ensimmäisessä tutkimuskysymyksessäni jaottelen työajan, vapaa-ajan ja opiskeluajan erikseen tarkastelun kohteeksi, jotta saan selville eri ajankäyttötapojen yhteyden psyykkiseen oireiluun. Tämän asetelman avulla voin paremmin nostaa esille työajan merkitystä yhtenä selittävänä tekijänä vapaa-ajan ja opiskeluajan rinnalla. Koska hyvinvointiin vaikuttavat muutkin tekijät kuin ajankäyttötavat, toisessa tutkimuskysymyksessäni otan huomioon demografiset ja koulutustekijät, tulot ja työllistymisasenteen sekä näiden yhteyden psyykkiseen oireiluun työssäkäynnin rinnalla. Tutkielmani antaa uudenlaisen näkökulman opiskelijoiden työssäkäyntiä koskevaan keskusteluun ja hahmottaa, minkälainen merkitys työllä, vapaa-ajalla ja opiskeluajalla on opiskelijoiden hyvinvointiin. Kohdejoukkona ovat Suomen ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijat, joista kyselyyn vastasi 3011 henkilöä. Aineistonani on valmis Eurostudent 2010, joka on osa yhteiseurooppalaista Eurostudent IV -tutkimushanketta. Tutkimusmetodeina käytän logistista regressiota ja tulokset esitetään marginaaliefekteinä. Keskeisimmät tulokset ovat, että työssäkäyvillä opiskelijoilla on pienempi todennäköisyys psyykkiseen oireiluun kuin työtä tekemättömillä opiskelijoilla. Vapaa-ajalla on hyvin heikko, mutta kuitenkin merkitsevä, positiivinen yhteys psyykkiseen oireiluun. Opiskeluajalla ei ole yhteyttä psyykkiseen oireiluun. Toisen tutkimuskysymyksen muuttujista nousee selkeästi esille perheellisyyden ja positiivisen työllistymisasenteen yhteys psyykkiseen hyvinvointiin. Tulosten selityksenä on, että työssäkäynnillä on muitakin myönteisiä vaikutuksia opiskelijan hyvinvointiin kuin pelkästään toimeentulon paraneminen. Työssäkäyvät opiskelijat mahdollisesti kehittävät elämänhallintakeinoja, joita kuvastavat myös perheellisyys ja positiivinen työllistymisasenne. Perheellisyys turvaa sosiaaliset suhteet, jotka tukevat hyvinvointia, ja myönteinen suhtautuminen tulevaisuuteen toimii suojaavana tekijänä epävarmuutta vastaan. Toisaalta kyseessä voi olla, että työssäkäyvät opiskelijat ovat alkujaan terveempiä, mikä osittain selittäisi vapaa-ajan yhteyden psyykkiseen oireiluun. Psyykkisesti oireilevat mahdollisesti tarvitsevat enemmän vapaa-aikaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän Pro gradu –tutkielman aiheena on tutkia sijoittajien käyttäytymistä matalassa korkomarkkinassa. Työssä tutkitaan, ovatko Kymenlaakson Osuuspankin Private –asiakkaat käyttäytyneet rahoituksen klassisen teorian mukaan rationaalisesti. Lisäksi tutkielmassa tutkitaan, ovat asiakkaat nostaneet sijoituksiensa riskitasojaan saadakseen korkeampia tuottoja riskittömän koron ollessa matalalla. Tutkielmassa tutkitaan myös, onko sijoittajien ankkurina riskitaso vai tuottotaso sekä onko naisten ja miesten välillä eroja. Tutkielman teoriapohjana käytetään perinteisiä rahoituksen teorioita, kuten CAPM-mallia, SML-käyrää, riskitöntä korkokantaa, markkinatehokkuutta sekä behavioristista taloustiedettä. Tutkimus on kvalitatiivinen ja sen empiirinen on kerätty haastattelulomakkeella Kymenlaakson Osuuspankin Private –asiakkailta. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, etteivät tutkimukseen osallistuneet henkilöt olleet käyttäytyneet rationaalisesti. Sijoituksien riskitasoa oli nostettu ja miehet olivat nostaneet sijoituksien riskitasoa enemmän. Päätöksenteossa naisille oli hieman merkittävämpää sijoituksien riskitaso, kun taas miehille tärkeämpää oli tuottotaso. Kaikista vastaajista 51,8%:lle tuottotaso oli merkittävämpi tekijä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Munasarjasyöpä on Suomessa tappavin ja toiseksi yleisin gynekologinen syöpä, lisäksi se on kymmenenneksi yleisin naisten syöpä. Yli 90% munasarjasyövistä on epiteeliperäisiä ja morfologisista alatyypeistä yleisin on seroosi syöpä. Serooseista syövistä yli 90 % on korkean riskin eli high grade –syöpää. Vaikka uudet hoidot ovat pidentäneet potilaan selviytymistä, niin kaiken kaikkiaan kokonaisennuste ei kuitenkaan ole parantunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Aikaisin havaittu paikallinen epiteeliperäinen munasarjasyöpä on parannettavissa kirurgialla. Yli 2/3 epiteliaalisista munasarjasyövistä diagnosoidaan vasta levinneessä vaiheessa, jolloin viiden vuoden selviytyvyys potilailla on vain noin 30 %. Aiemmin munasarjasyöpien arveltiin olevan lähtöisin munasarjojen pintaepiteelistä, mutta uusimpien tutkimusten mukaan kyseessä on niin molekulaarisesti kuin etiologisesti ryhmä eri syöpiä, jotka ilmenevät samassa anatomisessa paikassa. Syventävässä työssäni tutkin munasarjasyövän käyttäytymistä ennustavia merkkiaineita Merkkiaineita tutkimalla pyritään tulevaisuudessa ennustamaan paremmin syöpien käyttäytymistä ja antamaan potilaille parempia täsmähoitoja. Syventävien opintojeni tarkoituksena oli tutkia munasarjasyöpää kirjallisuuteen tutustumalla ja tutkimalla retrospektiivistä vuosien 2001–2007 munasarjapotilasaineistoa. Keräsimme toisen tutkijan kanssa aineistoon 356 potilaan tiedot, joista 310 sisällytettiin tekemiini tilastoihin. Lisäksi tutkin kiinnostavia munasarjasyövän käyttäytymiseen mahdollisesti liittyviä merkkiaineita (EGFR, HER2, P53 JA ALDH1) uudessa 48 potilaan aineistossa ja selvitin proteiinien merkitystä taudin kulussa ja ennusteessa. 310 potilaan aineiston tulokset olivat sopusoinnussa aiempiin julkaisuihin. Aineistomme munasarjasyövistä 60 % on seroosia high grade –syöpää ja 67 % syövistä on levinneen vaiheen eli luokan III-IV tauteja. 48 potilaan immunohistokemiallisissa värjäyksissä mielenkiintoisin tulos on se, että Her2 :n värjäytymisintensiteetti korreloi kääntäen vahvaan ALDH1-värjäykseen eli se on korkea, kun ALDH1 on matala (korrelaatio -0.425; p=0.00994) Vastaavasti Her2 :n intensiteetin ollessa korkea ALDH1/heikko-soluja on paljon (p=0.00975). Tällaista tutkimus tulosta ei aiemmin ole esitetty. Tämä kiinnostava tulos tulee jatkossa varmistaa laajemmassa aineistossa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu