930 resultados para Projects and realizations
Resumo:
Tutkimus keskittyy hankintatoimen kehittämiseen osana laitosprojektien toteutusta. Työ pohjautuu empiiriseltä taustaltaan Pöyry Oyj:n projektiliiketoimintaan ja työn tarkastelunäkökulmaksi onvalittu projektihallinnosta vastaavan yrityksen näkökulma. Tutkimus on hyvin käytännönläheinen ¿ se lähtee hankinnan ja sen seurannan ongelmista ja pyrkii tarjoamaan niihin uudenlaisia ratkaisuja. Pohjimmiltaan tutkimus kuuluu teollisuustalouden piiriin, vaikka tietojärjestelmätieteellä on vahva tukirooli. Työn tavoitteet ja tulokset liittyvät teollisuustaloudelle ominaisesti yrityksen toiminnan kehittämiseen, käytetyt välineet ja ratkaisut puolestaan hyödyntävät tietojärjestelmätieteen antamia mahdollisuuksia. Tutkimuksessa on käytetty konstruktiivista tutkimusotetta, jonka mukaisesti on luotu innovatiivisia konstruktioita ratkaisemaan aitoja reaalimaailman ongelmia ja tätä kautta tuotettu kontribuutioita teollisuustaloudelle. Tavoitteena oli järjestää hankintatoimi ja sen seuranta suurissa laitosprojekteissa tehokkaammin. Tätä varten uudistettiin ensin projektihallinnon ja hankintatoimen toimintaohjeet vastaamaan paremmin nykyajan vaatimuksia. Toimintaohjeiden perusteella ryhdyttiin toteuttamaan hankintaohjelmistoa, joka pystyisi kattamaan kaikki toimintaohjeissa kuvatut piirteet. Lopulta hankintaohjelmisto toi mukanaan uusia piirteitä projektihallintoon ja hankintatoimeen ja nämä sisällytettiin toimintaohjeisiin. Tähän kehitystyöhön ryhdyttiin, jotta laitosprojektien projektihallinto ja hankintatoimi toimisivat paremmin, eli pienemmin kustannuksin tuottaen projekteissa tarvittavat tulokset nopeammin, tarkemmin ja laadukkaammin. Tutkimuksella on kolmenlaisia tuloksia: hankintatoimen parannetut metodit, hankintaohjelmiston pohjana olevat toiminta- ja laskentamallit sekä implementaationa hankintasovellus. Uudistetut projekti- ja hankintaohjeet kuvaavat hankintatoiminnan parannettuja metodeja. Hankintaohjelmistoasuunnitellessa ja kehitettäessä tehdyt kuvaukset sisältävät uusia malleja niin hankintaprosessille kuin hankinnan seuraamiseksi suurissa laitosprojekteissa. Itse ohjelmisto on tuloksena implementaatio, joka perustuu parannettuihin hankintametodeihin ja uusiin toiminta- ja laskentamalleihin. Uudistetut projekti- ja hankintaohjeet ovat olleet käytössä Pöyry Oyj:ssä vuodesta 1991. Vuosien varrella nämä toimintaohjeet ovat auttaneet ja tukeneet satojen laitosprojektientoteutusta ja ylläpitäneet Pöyry Oyj:n kilpailukykyä kansainvälisenä projektitalona. Hankintasovellus puolestaan on ollut käytössä useissa projekteissa ja sen on havaittu pienentävän hankintatoimen suoria työkustannuksia laitosprojekteissa. Sovelluksen katsotaan myös tuovan epäsuoria kustannussäästöjä parempien hankintapäätösten muodossa, mutta näiden säästöjen suuruutta ei pystytä luotettavasti arvioimaan.
Resumo:
Yritysten viimeaikaisten toiminnan hajauttamiseen sekä parempaan asiakastyytyväisyyteen tähtäävien liiketoimintasuuntausten johdosta projekteissa syntyvän tiedon määrä on kasvanut ja hallinta vaikeutunut. Tilanteen vuoksi yrityksissä on otettu käyttöön erilaisia menetelmiä sekä projekteissa syntyvän että tuotteisiin liittyvän tiedon hallintaan. Tämän diplomityön aiheena oli tutkia erityisesti tuotetiedon hallintajärjestelmiä hyödyntävien tuoteprojektien tiedonhallintaa. Tutkimuksen perusteella oli tavoitteena kehittää tuoteprojektien tiedonhallinnan toimintamalli kotimaiseen puolustusvälineteollisuuteen kuuluvalle Patria Asejärjestelmät -liiketoiminnalle. Teoriaosuudessa tarkasteltiin tuoteprojekteja, niissä syntyvää tietoa sekä niiden tiedonhallintaa. Lisäksi pohdittiin muun muassa tuotetiedon hallintajärjestelmien projektien hallintaan ja tiedonhallintaan liittyviä ominaisuuksia. Yritysosuudessa kartoitettiin Asejärjestelmien organisaation tietotarpeet ja luotiin yrityksen tuotetiedon hallintajärjestelmään näitä tarpeita vastaavat tiedon tallennusrakenteet. Myös tuoteprojekteissa syntyvien dokumenttien hallinnan menettelyohjeet päivitettiin uuden ympäristön mukaiseksi. Työn kannalta keskeisemmäksi ongelmaksi osoittautui projekteissa syntyvän tuotetiedon hallinta. Uudessa toimintamallissa Asejärjestelmissä siirrytään hallitsemaan tuotetietoa projekteista riippumattomasti. Lisäksi työssä esitetään useita kehitysehdotuksia tuoteprojektien tiedonhallinnan jatkokehitykselle.
Resumo:
Tutkimus käsittelee YVA-lain mukaiseen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn (YVA-menettely) liittyvää vaihtoehtotarkastelua. Yleisessä vaihtoehtotarkastelua koskevassa osiossa selvitetään lainsäädännön asettamat vaihtoehtotarkastelua koskevat sisältövaatimukset. Tutkimuksen perusteella lainsäädäntö, mukaan lukien EY-oikeus, antaa vain vähän viitteitä siihen milloin vaihtoehtotarkastelu on riittävää. YVA:n laadunarvioinnissa ja siten myös vaihtoehtotarkastelun riittävyyden arvioinnissa yhteysviranomaiselle on annettu suuri rooli. Erilaisten YVA-menettelyä koskevien tutkimusten perusteella vaihtoehtojen valintaan ja vertailuun liittyen oli kuitenkin löydettävissä selkeät kriteerit, jotka määrittävät vaihtoehtotarkastelun laatua ja riittävyyttä. Tutkimuksen toisessa osiossa tarkastellaan vaihtoehtotarkasteluun liittyvää käytäntöä tiehankkeiden YVA-menettelyssä. Tutkimus perustuu tiehankkeiden YVA-menettelyä koskeviin oppaisiin, sekä neljään esimerkkihankkeeseen. Laadunarviointikriteerien perusteella tehdään myös esimerkkihankkeiden vaihtoehtojen valintaan ja vertailuun liittyvää laadunarviointia. Erityistä huomiota kiinnitetään sosiaalisten vaikutusten merkitykseen vaihtoehtotarkastelussa. Laadunarviointi tehdään esimerkkihankkeiden kirjallisten YVA-asiakirjojen pohjalta. Tiehankkeissa tarkasteltavat vaihtoehdot ovat yleensä erilaisia linjausvaihtoehtoja. Tästä syystä vaihtoehtotarkastelun merkitys korostuu tiehankkeissa, sillä vaihtoehtojen ympäristövaikutukset ovat usein hyvin erilaiset. Tutkimuksen perusteella YVA:n vaihtoehtotarkastelun avulla pyritään myös aidosti löytämään hankkeelle ympäristön kannalta paras vaihtoehto. Näin ollen tarkasteltavat vaihtoehdot ovat yleensä realistisia ja kaikki toteuttamiskelpoiset vaihtoehdot pyritään tutkimaan. Myös sosiaaliset vaikutukset huomioidaan muiden ympäristövaikutusten tapaan vaihtoehtotarkastelussa. Joitakin kehittämiskohteita tuli laadunarvioinnissa kuitenkin esille. Suurimmat puutteet vaihtoehtojen valinnassa koskevat vaihtoehtojen valinnan perusteluita. Vaihtoehtojen valinta tulisi perustella tarkemmin, jotta tiedetään esimerkiksi ovatko kaikki keskeiset vaihtoehdot tutkittu. Vaihtoehtojen vertailussa puutteena oli usein se, että tietoa vaihtoehdoista aiheutuvien vaikutusten merkittävyydestä ei ole esitetty. Nykyistä enemmän tulisi kiinnittää huomiota myös hankekokonaisuuteen sekä vaikutuksiin koko hankkeen elinkaaren ajalta. Tutkimuksen viimeisessä osiossa arvioidaan vaihtoehtotarkastelun merkitystä tiehankkei-den suunnittelussa ja erilaisissa lupapäätöksissä. Tutkimuksen perusteella tien yleissuunnitelmavaiheessa tehtävällä YVA:n vaihtoehtotarkastelulla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa hankkeen vaihtoehtojen muotoutumiseen. YVA:n vaihtoehtotarkastelulla on myös merkittävä rooli yleissuunnitelmaan valittavan vaihtoehdon valinnassa. Hankkeelle asetetut tarkat reunaehdot voivat kuitenkin rajoittaa vaihtoehtotarkastelun huomioonottamismahdollisuutta. Vaihtoehtotarkastelulla voi olla merkitystä myös tiehankkeiden lupapäätöksissä, mutta käytännössä tämän merkitys lienee vähäinen.
Resumo:
Organisaatio, prosessimalli ja menetelmät vaikuttavat toisiinsa sekä suorasti että prosessien ja tavoitteiden kautta epäsuorasti. Prosessimallit vaihtelevat eri organisaatioiden välillä, mutta työkalut ja menetelmät, erityisesti toteutusmenetelmät, saattavat vaihdella jopa eri projektien ja sovelluskehittäjien välillä. Toteutusmenetelmien yhtenäistämisellä tavoitellaan ohjelmistokehityksen tehokkuuden parantamista, ohjelmistojen laatutason nostamista ja työmotivaation kohottamista. Tämän diplomityön käytännön osuudessa selvitettiin ohjelmistokehitysorganisaation asenteita ja edellytyksiä toteutusmenetelmien yhtenäistämistä kohtaan. Diplomityön tuloksena laadittiin suositus siitä, kuinka parhaat käytännöt -dokumentti voidaan toteuttaa. Suosituksen mukaan kyseinen dokumentti tulisi jakaa kahdeksi dokumentiksi siten, että toinen dokumenteista kattaisi käytännöllisimmät toteutusmenetelmät, toinen sisältäisi suunnittelumenetelmät.
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena on etsiä Kankaanpään yhdyskuntalietteestä kompostoidulle tuotteelle hyödyntämis- ja myyntimahdollisuuksia, joilla saataisiin lietteen käsittely kannattavaksi toiminnaksi. Työssä tarkastellaan eri hyödyntämisvaihtoehtojen sopivuutta Kankaanpäähän ja lasketaan eri vaihtoehtojen kannattavuutta. Lisäksi tarkastellaan kompostituotteen hyödyntämistä koskevaa lainsäädäntöä ja kompostituotteen hyödyntämisen nykytilannetta. Työssä on tutkittu eri mahdollisuuksia, joita lietteestä valmistetun kompostin hyödyntämiselle on olemassa ja näiden asettamia vaatimuksia. Hieman on myös tutkittu kirjallisuudesta kehitteillä olevia uusia hyödyntämismahdollisuuksia sekä hyödyntämistä rajoittavia tekijöitä. Esimerkkilaitosten pohjalta on puolestaan tutustuttu käytännössä kompostituotteen tämän hetkiseen hyödyntämiseen ja toiminnan kaupalliseen puoleen. Kankaanpään kompostointilaitoksen mahdollisuuksiin on perehdytty tarkastelemalla Kankaanpään alueellisia seikkoja kuten elinkeinorakennetta, polttolaitoksia, tulossa olevia rakennuskohteita sekä naapurikuntien tilannetta. Näiden sekä kompostointilaitoksen tietojen pohjalta on lähdetty miettimään Kankaanpäälle sopivimpia hyödyntämisvaihtoehtoja ottaen huomioon myös tuotteen laatu. Vaihtoehdoille on laskettu kustannuksia laitokselle tarvittavien uudistusten ja muutosten mukaan ja niiden sekä oletettujen markkinanäkymien pohjalta on koottu kassavirtalaskelmia. Näiden laskelmien pohjalta on saatu Kankaanpäälle sopivimmiksi vaihtoehdoiksi koko kompostimäärän myynti irtotuotteena viherrakennukseen maanparannusaineena tai valmiina kasvualustana tai vaihtoehtoisesti osan tuotteesta pussittaminen kasvualustana tai rakeistettuna ja lopun kompostin myynti irtotuotteena viherrakennukseen. Tuotteen arvoa voidaan nostaa hyvän palvelun kautta eli esimerkiksi tarjoamalla kuljetusta kompostille, laajalla tuotevalikoimalla ja tuotteen korkealla laadulla.
Resumo:
Tämä diplomityö on osa laajempaa Foster Wheeler Energia Oy:n kehitys- ja tuotteistamisprojektia. Projektin tavoitteena on saada enemmän informaatiota toimitetuilta kattila- ja voimalaitoksilta ja kehittää voimalaitoksiin liittyviä laskentaohjelmia. Laitoksilta kerättyä prosessitietoa jalostetaan erilaisilla työkaluilla. Työkalujen antama tieto auttaa laitoksen omistajaa ja henkilökuntaa laitoksen ajamisessa ja kunnossapidossa. Laitokselta saatava lisäinformaatio on hyödyksi myös Foster Wheeler Energia Oy:n tuotekehityksessä, seuraavissa projekteissa ja Service-toiminnassa. Työssä esitellään yleisimpiä tietokantoja ja vertaillaan niiden soveltuvuutta teollisuuden tiedonkeruuseen. Voimalaitokselle otetaan käyttöön tietokantapalvelin, joka kerää tietoa laitoksen automaatiojärjestelmästä ja lähettää sitä keskuspalvelimelle. Laitoksen tiedonkeruupalvelimelle valittu InSQL-tietokanta soveltuu hyvin voimalaitoksen prosessitiedon keräämiseen ja tallentamiseen. Myös koko laitospalvelimien ja keskuspalvelimen muodostamaa järjestelmää kehitetään. Lisäksi luodaan katsaus Foster Wheeler Energia Oy:n erilaisiin analysointiohjelmiin, niiden toimintaan ja pohditaan miten ne voivat käyttää tiedonkeruuta hyödyksi. Lopuksi suunnitellaan projektin tulevaisuutta ja kehittämisen eri osa-alueita sekä kartoitetaan projektiin liittyviä riskejä.
Resumo:
Tämä diplomityö on tehty Andritz Oy:lle Washers & Filters tuoteryhmään. Työ on osa 3D-suunnittelujärjestelmän käyttöönottoprojektia. Tavoitteena on arvioida uuden laitesuunnittelujärjestelmän vaikutuksia yrityksen tietojärjestelmiin ja toimintatapoihin sekä etsiä potentiaalisia tulevaisuuden kehityskohteita. Suunnittelutietoa hyödyntäviä sidosryhmien edustajia haastattelemalla selvitettiin järjestelmille ja ohjelmistoille asetettavia vaatimuksia. Ohjelmistoihin tutustumalla saatiin käsitys niiden nykytilasta ja kehityssuunnista. 3D-geometrian hyödyntämiseen perustuvilla järjestelmillä voidaan poistaa päällekäistä työtä sekä lyhentää läpimenoaikoja suunnittelussa ja valmistuksessa sijoittamalla työvaiheita rinnakkain. Suurimmat 3D-suunnittelun edut saavutetaan tuotekehitysvaiheessa, tuotemuutoksia tehtäessä sekä valmistusprosesseja suunniteltaessa. Ongelmallisimmat osa-alueet tietojärjestelmien kehittämisessä ovat ensi-sijaisesti tiedonsiirto ohjelmistojen välillä, työntekijöiden muutosvastarinta sekä laadukkaiden järjestelmien korkea hinta. Laajojen tietojärjestelmä-projektien läpivienti on hyvin haastavaa ja onnistuminen vaatii kaikkien sidosryhmien mukana olemista ja tarkkaa projektin koordinointia.
Resumo:
Vaatimusmäärittely on tärkeä osa ohjelmistotuotantoa. Vaatimusten jäljitettävyys on osa vaatimustenhallinta prosessia. Jäljitettävyystieto helpottaa vaatimusten hallintaa läpi koko tuotekehitys projektin. Hyvin usein vaatimusten jäljitettävyyttä ei kuitenkaan ole toteutettu ohjelmistokehitysprojekteissa. Työn tavoitteena oli selvittää vaatimusten jäljitettävyyden tärkeyttä ohjelmistotuotannossa sekä kuinka jäljitettävyys voitaisiin toteuttaa ohjelmistokehitysprojekteissa. Vaatimusten jäljitettävyyttä sekä eri tekniikoita sen toteuttamiseksi on tutkittu kirjallisuuden avulla. Yrityksen vaatimusten jäljitettävyyden nykytilaa on selvitetty tutkimalla olemassa olevaa prosessimallia sekä todellisia tuotekehitysprojekteja. Tuloksena esitettiin perusteluja, miksi jäljitettävyystieto pitäisi sisällyttää ohjelmistokehitysprojekteihin sekä menetelmiä, kuinka jäljitettävyystieto voidaan toteuttaa projekteissa kustannustehokkaasti. Työssä on esitetty strategiavaihtoehto ja menetelmät jäljitettävyyden toteuttamiseksi. Pienillä korjauksilla jäljitettävyys pystytään toteuttamaan kevyellä tasolla. Suurin parannusehdotus prosessimalliin on jäljitettävyysmatriisien luominen. Matriisien avulla pystytään projekteissa toteuttamaan jäljitettävyys sekä eteen- että taaksepäin. Vaatimustenhallintatyökalu helpottaisi jäljitettävyystiedon ylläpitoa.
Resumo:
Kasvihuonekaasujen vähentäminen on lähitulevaisuudessa välttämätöntä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tämä tosiasia tulisi nähdä niin yrityksissä kuin kunnissakin mahdollisuutena, johon liittyvillä toimenpiteillä voitaisiin kehittää myös alueen liiketoimintaa ja elinkeinoelämää. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli löytää Kaakkois- Suomen kannalta tehokkaimmat keinot ja toimintamallit alueen liiketoiminnan edistämiseksi kasvihuonekaasupäästöjä hillitsevään suuntaan. Työssä on käsitelty erityisesti kunnan toimintaan liittyviä vaikutusmahdollisuuksia tavoitteiden saavuttamisessa. Tutkimus on toteutettu osana Suomen Kuntaliitto Ry:n koordinoimaa kuntienilmastonsuojelukampanjaa. Tutkimus on luonteeltaan kirjallisuuden pohjalta tehty esiselvitys. Työhön sisältyvien esimerkkitapausten osalta on tietoa hankittu myös haastattelemalla alueen yrityksiä. Tutkimuksen alkuvaiheessa on kartoitettu Kaakkois-Suomen alueellisia erityispiirteitä ja potentiaaleja. Työssä on arvioitu esimerkiksi uusiutuvien energialähteiden lisäämispotentiaalien käyttöönottamisella saavutettavat kasvihuonekaasupäästöjen vähenemät sekä työllisyysvaikutukset Kaakkois-Suomen alueella. Potentiaalien luoman pohjan perusteella on selvitetty mahdollisuuksia kehittää alueen elinkeinorakenteeseen soveltuvaa liiketoimintaa. Kasvihuonekaasuja vähentävän liiketoiminnan edistämiseksi on selvitetty keinoja sekä olemassa olevien yritysten kilpailukyvyn parantamiseen että uuden liiketoiminnan kehittämiseen liittyen. Näiden tavoitteiden saavuttamisessa nähtiin yritysten verkostoitumisen olevan eräs tärkeä keino, jolla voidaan parantaa mm. alueen lukuisten pienten yritysten mahdollisuuksia suurten kokonaistoimitusten tuottamisessa. Työssä on esitetty kunnan toimintaan soveltuva toimintamalli yritysten verkostoimiseksi. Jätteiden ja sivutuotteiden osalta työssä on esitetty materiaalivirtojen hyötykäyttöön ohjaamiseen erikoistunutta liiketoimintaa niin sanotun materiaalipörssin muodossa. Myös koulutuksen, tutkimuksen ja rahoituksen tarjontaa kasvihuonekaasuja vähentävän liiketoiminnan kehittämisen tueksi on selvitetty Kaakkois-Suomen alueella. Tutkimuksen sisällössä ovat esimerkkitapaukset keskeisessä asemassa. Niiden puitteissa on haastateltu paikallisen alueen yrityksiä ja viranomaisia. Esimerkkitapauksissa on selvitetty materiaalipörssin, lämpöyrittäjyyden sekä erään yrityksen verkostoimiseen liittyviä tekijöitä ja keinoja. Haastatteluista ja kirjallisuudesta saatuihin tietoihin perustuen on ehdotettu toimintavaihtoehtoja toiminnan kehittämiseksi. Tutkimuksen tulosten perusteella on lopuksi esitetty suunnitelma jatkotoimenpiteistä, joilla tuloksia lähdetään viemään käytännön tasolle.
Resumo:
Työn tavoitteena on selvittää pääomavaltaisen teollisuudenalan yritysten käyttämiä investointien suunnittelu- ja jälkitarkkailumenetelmiä. Työn keskeisintä aluetta ovat operatiiviset tuottavuusinvestoinnit, kuten laajennus- ja korvausinvestoinnit. Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään investointiprosessia ja siihen kiinteästi liittyviä käsitteitä ja toimintoja. Myös käytetyimpien investointilaskentamenetelmien laskentakaavat esitetään. Muita työssä käsiteltäviä aiheita ovat mm. laskentakorkokannan määrittäminen, riskin huomioiminen investointihankkeissa ja reaalioption käsite. Työssä keskitytään eri laskentamenetelmien tulosten antaman informaation tulkintaan. Työssä selvitetään mm. pääoman tuottoasteen (ROI), hyötykustannussuhteen, nykyarvomenetelmän (NPV) ja sisäisen koron menetelmän (IRR) tulosten tulkitsemista. Työssä selvitetään myös käsitteet: taloudellinen lisäarvo (EVA) ja jäännöskate (RI). Työssä tutkitaan investointiprosessia investoinnin jälkitarkkailun kannalta, eli miten mahdollistetaan luotettava ja systemaattinen investoinnin jälkitarkkailu. Myös jälkitarkkailulla saavutettavan tiedon hyödyntämiseen otetaan kantaa. Yhden haasteen työhön asettaa tutkittavan teollisuudenalan konsernien suuri koko. Investointilaskentamenetelmiä on osattava käyttää monipuolisesti. Investointien jälkitarkkailu on huomioitava jo suunnitteluvaiheessa. Yleisesti ottaen yritysten tulisi lisätä nykyarvomenetelmän käyttöä. Jälkitarkkailussa havaittuihin poikkeamiin täytyy reagoida mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Suunnittelun ja jälkitarkkailun apuna voidaan käyttää asiantuntijoista koottua arviointiryhmää. Suuren konsernin on tärkeää kiinnittää huomiota investointien suunnittelu- ja jälkitarkkailutoimintojen yhtenäistämiseen eri tuotantoyksikköjen sisällä. Työn ensisijainen kohdeyritys, UPM-Kymmene Oyj, on yksi maailman suurimmista metsäteollisuusyrityksistä. Tutkimuksen empiirisen osan teossa oli mukana UPM-Kymmenen lisäksi kolme muuta suurta suomalaista pääomavaltaisella teollisuudenalalla toimivaa yritystä: M-Real, Outokumpu ja Stora Enso. Tutkimukseen osallistuneiden yritysten investointiprosessin läpivientiin liittyviä ajatuksia ja toimintamalleja selvitettiin haastattelemalla investointisuunnittelun parissa toimivia henkilöitä.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on kehittää pitkäaikaisten projektien kassavirtaennusteita Foster Wheeler Energia Oy:ssä. Jotta tähän tutkielman pääongelmaan saadaan vastaus, tulee analysoida, mitkä tekijät vaikuttavat kassavirtaennusteiden onnistumiseen ja millaisia kassavirtojen ennustamiseen liittyviä ongelmia Foster Wheeler Energia Oy:ssä on ilmennyt. Tutkielma sisältää sekä teoreettisen että empiirisen osan. Teoriaosassa perehdytään projektitoimintaa ja kassavirtojen ennustamista koskeviin aikaisempiin tutkimuksiin. Teoriaosan pohjalta muodostetaan viitekehys ja joukko oletuksia. Sekä viitekehystä että oletuksia käytetään apuna empiirisen osan analyysissa. Analyysimenetelmä on kvalitatiivinen. Tutkimuksessa käytettävä tutkimusote on toiminta-analyyttinen. Tutkimustulosten mukaan kassavirtojen ennustamista voitaisiin Foster Wheeler Energia Oy:ssä kehittää ensinnäkin muuttamalla henkilöstön asenteita ja toimintatapoja. Muutoksen tarkoituksena on parantaa sekä henkilöstön kustannustietoisuutta että koko projektin etenemisen ajan kestävää yhteistyötä. Toinen keino ennusteiden parantamiseen on ennustamisessa nykyisin käytettävän hinnoitteluohjelman kehittäminen. Toteumatietoja hyväksikäyttävän ohjelman avulla ennusteet voidaan tehdä nopeammin ja tarkemmin kuin aikaisemmin.
Resumo:
Useat ”uuden” talouden piirteet, kuten ympäristön ennustamattomuus, globalisaatio, vapaa kauppa ja teknologian leviäminen, ovat lisänneet organisaatioiden muutospaineita. Yritysostoista on tullut resurssien ja markkinavoiman hankkimistyökalu, jonka avulla yritykset voivat kohdata ympäristön niille asettamat haasteet sekä hyödyntää markkinoiden tarjoamat mahdollisuudet. Yritysostojen onnistumisprosentit ovat kuitenkin olleet alhaiset, mahdollisesti siitä syystä, että yritysostoissa on keskitytty taloudellisiin ja oikeudellisiin asioihin henkilöstöprosessien kustannuksella. Tästä syystä henkilöstöjohtamista ja erityisesti integraatiojohtamista on enenevässä määrin pidetty tärkeänä yritysostojen onnistumisen kannalta. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin yritysostojen vaikutuksia yritysten henkilöstöön ja yrityskulttuureihin. Tutkimuksessa verrattiin kolmen eri yrityksen kohdalla suoritettuja yritysostoprojekteja, ja niissä esiin tulleita ongelmakohtia. Vertailut osoittivat yritysostojen merkitsevän henkilöstölle suurta epävarmuutta, jota voitiin vähentää muun muassa toimivalla sisäisellä viestinnällä ja suunnitelmallisella muutosjohtamisella. Suurimmiksi ongelmiksi koettiin ostokohteen maantieteellinen etäisyys ostavasta yrityksestä, pienen ja ison yrityksen kulttuurien yhteensovittaminen sekä henkilöstön huomiointi yritysostotilanteessa ja sen jälkeen.
Resumo:
Maintenance is a part of system development and it is possible to develop operation models for accomplishing maintenance tasks. These models can be applied to individual maintenance tasks, maintenance projects and version management. Beneficial operation models makes maintenance more effective and they assist in managing various changes. The purpose of this thesis was to develop a maintenance process which can be used to remote administer network servers. This consisted of defining those operation models and technical specifications which enable to set up, manage changes, maintain and monitor resources of information systems that are located in several different sites. At first in this thesis the needs of the process were determined and requirements were defined based on those needs. The meaning of processes in maintenance of information systems, maintenance workflows and challenges were studied. Then current practical problems and disadvantages of maintenance work were analyzed in order to focus the development to proper issues. Because available operation models did not cover all the recent needs, new maintenance process which fulfilled the requirements was developed.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoitus oli luoda projektimalli kansainvälisen organisaation tarpeisiin toiminnanohjausjärjestelmäprojektien läpivientiin. Tavoitteena oli selvittää yrityksen johdon, projektipäällikön ja loppukäyttäjien roolien vaikutus projektin menestykseen. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoon. Teoriaosassa käydään läpi projektien hallinta sekä perehdytään toiminnanohjausjärjestelmäprojekteihin. Lisäksi selvitetään loppukäyttäjien roolin vaikutus toiminnanohjausjärjestelmäprojekteihin. Käytännon osuudessa esitellään projektimalli toiminnanohjausjärjestelmän implementointiin. Tutkija osallistui itse projekteihin joissa hänellä oli suorittava rooli. Tutkimuksen kohdeyritys oli suuri kansainvälinen teollisuusyritys. Yrityksen johto, projektipäällikkö ja loppukäyttäjät osoittautuivat toiminnanohjausjärjestelmäprojektin toteutuksen ja menestyksen kannalta selvästi tärkeimmiksi tekijöiksi ja ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. Erityisesti ylimmän johdon tuki on yksittäisten menestystekijöiden mahdollistaja. Projektin aikana ja varsinkin sen jälkeen loppukäyttäjien rooli sekä heidän vaikutuksensa liiketoiminnan kehittämiseen on merkittävä.
Resumo:
[spa] Nuestro objetivo consiste en fomentar, entre alumnos internos del Departamento de Fisiología, el autoaprendizaje, el trabajo autónomo y en equipo, espíritu crítico y habilidad para buscar y analizar información. A la vez se pretende iniciar a estos alumnos en los sistemas de transferencia de resultados de la investigación básica a la investigación aplicada. Para ello a los alumnos se les proporciona materiales que contienen información sobre las materias objeto de aprendizaje y enlaces a diferentes sitios webs de interés relacionados con el tema. En ellos se promueve la exposición de trabajos y la participación en jornadas especializadas. El uso de estos materiales bajo supervisión del profesorado, ha permitido la mejora del conocimiento en Fisiología y la creación de equipos especializados en diferentes aspectos de la Fisiología. Además, la transferencia de información entre alumnos, ha propiciado que puedan adquirir una visión clara y amplia sobre qué es un trabajo de investigación básica o un trabajo de investigación aplicada, así como la importancia del trabajo en equipo, lo que ha posibilitado que pudieran diseñar pequeños experimentos y estudiar su aplicabilidad. Al final del periodo de formación, los alumnos demostraron haber adquirido las competencias genéricas CG1, CG3, CG5, CG6, CG11, CG13 y CG15 incluidas en la ficha Verifica para el Grado en Farmacia, así como las competencias específicas para el módulo 5 (Medicina y Farmacología) CEM5.8, CEM5.9 y CEM5.11, concluyendo así que la aplicación de métodos de enseñanza basados en el autoaprendizaje (bajo supervisión de equipos docentes) constituye una excelente herramienta para la promoción de la adquisición de competencias generales y específicas en el Grado en Farmacia.