Tietojärjestelmät palvelutuotannon tukena

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Imatran kaupungin teknisen toimen nykyinen tietojärjestelmäarkkitehtuuri, sekä selvittää, kuinka hyvin käytettävät tietojärjestelmät tukevat teknisen toimen tuottamaa omakotirakentajan palveluprosessia. Työn teoriaosassa syvennyttiin palvelujen hallintaan, tietojärjestelmiin ja paikkatietojärjestelmiin. Työn empiirisessä osassa tutkittiin, kuinka toimiva käytössä oleva järjestelmäkokonaisuus on. Tutkimus osoitti, että käytössä olevat tietojärjestelmät ja ohjelmistot ovat tehokkaita ja tarkoituksenmukaisia. Teknologian kehittämisen lisäksi tulee kiinnittää huomiota työskentelytapojen kehittämiseen ja yhtenäistämiseen esimerkiksi sähköisen prosessin seurantalomakkeen, tietokantojen päivittämisen, sekä paperisten aineistojen digitoimisen avulla. Tietojärjestelmäarkkitehtuurin tulee olla yksinkertainen ja päällekkäisiä toimintoja kannattaa välttää. Paikkatietojärjestelmien muuttaminen selainpohjaisiksi tehostaa eri tietolähteiden hyödyntämistä. Henkilöstön riittävä tietojärjestelmäkoulutus on tärkeää.

Opettajien ääneen lukeminen luokassa –Luokanopettajien näkemyksiä ääneen lukemisesta

Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata luokanopettajien ääneen lukemista oppilailleen. Tarkoituksena oli selvittää, lukevatko luokanopettajat oppilailleen ääneen ja millaista kirjallisuutta he lukevat. Tutkimuksen avulla haluttiin myös selvittää luokanopettajien asettamat tavoitteet ääneen lukemiselle ja miten he pyrkivät tavoitteet saavuttamaan. Aihetta lähestyttiin kvantitatiivisen lähestymistavan kautta, survey-tutkimusta hyödyntäen. Aineisto kerättiin syksyllä 2010 kyselylomaketutkimuksena. Kyselylomake laadittiin aikaisemmista tutkimuksista saatujen tulosten perusteella. Harkinnanvaraisen otannan avulla valittiin tutkimuskaupunki, josta 24 koulua osallistui tutkimukseen. Kyselyyn vastasi 86 luokanopettajaa vastausprosentin ollessa 48,3 prosenttia. Tutkimustulosten perusteella luokanopettajat lukevat oppilailleen eniten ääneen oppikirjoja, kaunokirjallisia tekstejä ja tietotekstejä. Keskimäärin he lukevat noin 15 kertaa kymmenen koulupäivän aikana. Hieman vajaa puolet luokanopettajista kokee, ettei pysty lukemaan haluamaansa määrää ääneen oppilailleen. Opettajat valitsevat ääneen luettavan materiaalin oppilaiden iän ja käsiteltävän aiheen mukaan. Suurin osa opettajista pitää opettajan ääneen lukemista tärkeänä 1.-6. luokkien aikana. Opettajat lukevat ääneen oppilailleen motivoidakseen oppilaiden lukuharrastusta, oppilaiden nautinnon vuoksi, antaakseen elämyksiä ja tukeakseen oppilaiden kuullun ymmärtämistä. He liittävät ääneen lukemisen eniten äidinkieleen ja kirjallisuuteen, mutta myös uskontoon, ympäristö- ja luonnontietoon, biologiaan ja maantietoon. Opettajat ovat epätietoisia siitä, mainitaanko ääneen lukeminen heidän koulunsa opetussuunnitelmassa suositeltavana opetusmetodina. He käyttävät ääneen lukemisen yhteydessä eniten koko luokan keskustelua, opettajan kyselyä sekä vaikeiden sanojen ja tekstin tapahtumien käsittelyä. Ääneen lukemisen yhteyteen liittyvät toimet tapahtuvat usein ääneen lukemisen jälkeen. Opettajan ääneen lukemisen aikana oppilaat saavat piirtää, kysellä ja keskeyttää ja toisaalta vain kuunnella. Useat opettajat eivät valmistaudu ääneen lukemiseen millään tavalla, mutta reilusti yli puolet kertoo oppilailleen, miten heidän tulee kuunnella. Tutkimuksen avulla voidaan ainakin todeta, että opettajan ääneen lukeminen kuuluu alakouluun, ja tutkimuksen tekeminen on herättänyt opettajissa ajatuksia liittyen heidän omaan opetukseensa.

Koulumusiikkiosaston järjestämä lasten joulunaluskonsertti : 11. 12. 1977 Sibelius-Akatemian juhlasalissa

Äänitetty: 11.12.1977, Helsinki, Sibelius-Akatemian konserttisali (konserttitaltiointi).

Erään teollisuuslaitoksen suur- ja keskijännitesähkönjakelun ennakkohuoltoperiaatteet

Tämän diplomityön tavoitteena oli luoda suuren teollisuuslaitoksen suur- ja keskijännitesähkönjakelujärjestelmälle ennakkohuoltosuunnitelmaesitys, joka selkeyttää järjestelmän ennakkohuoltotoimintaa. Ennakkohuoltosuunnitelmaesityksen perusteella voidaan tulevaisuudessa luoda ennakkohuolto-ohjelma kunnossapitojärjestelmään. Ennakkohuoltosuunnitelmaesityksen kehittäminen aloitettiin selvittämällä suur- ja keskijännitesähkönjakelujärjestelmien ennakkohuoltotoimintaan vaikuttavaa lainsäädäntöä, määräyksiä, ohjeita sekä standardeja. Myös sähkönjakelujärjestelmän komponenttien luotettavuudesta ja pitoajasta saatavilla olevaa informaatiota etsittiin eri lähteistä. Tutkittavana olevaan suur- ja keskijännitesähkönjakelujärjestelmään perehtymisen yhteydessä selvitettiin myös järjestelmän komponenttien varaosatilanne, sekä järjestelmässä käytettävissä olevat varayhteydet. Tutkittavalle suur- ja keskijännitesähkönjakelujärjestelmälle suoritettiin kriittisyysluokittelu, sekä selvitettiin järjestelmän ennakkohuoltotoiminnan nykytilanne. Lisäksi tutkittiin järjestelmän vikahistoriakirjauksia kymmenen vuoden ajalta. Työn viimeisessä osassa laadittiin ennakkohuoltosuunnitelmaesitys tutkittavalle suur- ja keskijännitesähkönjakelujärjestelmälle. Ennakkohuoltosuunnitelmaesitykseen ovat osaltaan vaikuttaneet suoritettu kriittisyysluokittelu sekä vikahistoriasta selvinneet asiat. Lisäksi työssä tutustuttiin sähkönjakelun ennakkohuoltotöiden optimointiin. Työssä esiteltiin optimointilaskennan laskentayhtälöt, sekä suoritettiin esimerkkioptimointilaskenta kuvitteellisen sähkönjakelujärjestelmän muuntajien ennakkohuollolle.

Italian kieli, Oulun yliopisto ja monikielisyyspolitiikka: Kun diskurssit ja käytänteet kohtaavat

Tutkimus käsittelee monikielisyyspolitiikkaa ja sen paikallista toteutumista. Kriittisen diskurssianalyysin viitekehystä käyttäen tutkin monipuolisen kielitaidon institutionaalisen diskurssin tulkintoja ja sen sosiaalisen kontekstin käytänteitä, historiaa ja nykytilaa. Tutkin, mikä merkitys Oulun yliopiston kielikeskuksella ja sen kielivalikoimalla on paikallisesti ja alueellisesti niin opiskelijoiden kuin yliopiston kansainvälistymisen kannalta. Tutkin, miten monikielisyyspolitiikan päämäärät toteutuvat ja miten sitä voidaan tulevaisuudessa tukea. Työ koostuu johdannosta, neljästä erillisestä osasta ja päätännöstä. Tutkimuksen osassa I kuvaan italian kielen opetuksen 36-vuotista historiaa ja siihen liittyviä vaiheita yliopiston perustamisesta aina nykypäivään. Sen rinnalla kuvaan kielikeskuksen kielten opetusvirkojen kehitystä ja Oulun yliopiston laajentumista ja kansainvälistymistä. Osassa II tarkastelen muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana italian kielen opiskelijamäärissä ja opintosuorituksissa. Vertailen Oulun yliopiston pienten kielten opiskelijamäärien kehitystä, tiedekuntakohtaisia eroja niissä sekä eri kielikeskusten italian kielen opiskelijamäärien kehitystä vuoden 2005 tutkinnonuudistuksen voimaantulon jälkeen. Osassa III tutkin monipuolisen kielitaidon diskurssin sosiaalista todellisuutta opiskelijoiden näkökulmasta eli käsittelen italian kielen opiskelijoille suunnatun syksyn 2008 kyselytutkimuksen tuloksia. Opiskelijoiden taustatietojen kuvauksen lisäksi kyselyssä kartoitettiin opiskelumotivaation osatekijöitä ja opiskelun esteitä. Osassa IV tarkastelen monikielisyyspolitiikan diskurssin tekstejä, niiden tulkintaa ja toteutumista. Mukana ovat kielikoulutuspoliittiset linjaukset eurooppalaisella, kansallisella ja paikallisella tasolla. Pohdin Oulun yliopiston merkitystä monipuolisen kielitaidon tukijana ja kehittäjänä sen vaikutusalueella sekä monipuolisen kielitaidon merkitystä opiskelijoiden kannalta. Tarkastelen myös italian kielen asemaa maailmalla. Mukana on kuvausta opettajan ja opiskelun arjesta peruskoulutuksen kontekstissa Oulun alueella. Yliopistokontekstissa kuvaan monipuolisen kielitaidon merkitystä kansainvälistymisen ja kansainvälisen liikkuvuuden kannalta, tutkinnonuudistuksen vaikutuksia kielten ja erityisesti italian kielen opiskeluun sekä Oulun yliopiston nykyhistorian viimeisimpiä vaiheita. Neljännessä osassa yhdistyvät tutkimuksen eri osien tulokset eli peilaan monipuoliseen kielitaitoon liittyvää institutionaalista diskurssia tutkimuksessa ilmenneisiin diskurssin sosiaalisen todellisuuden ilmiöihin. Tutkimuksessa ilmeni, etteivät kansallisen ja paikallisen tason institutionaalisen kielikoulutuspoliittisen diskurssin tekstit minimitulkinnaltaan olleet monikielisyyttä tukevia korkeakoulukontekstissa. Oulun tapaus osoittaa, miten yliopistouudistuksessa päätöksentekovastuu on siirtynyt yliopiston hallinnon virkamiehille ja kielikoulutuspolitiikan päätöksiä tehdään sivutuotteena irrallaan kielikoulutuksen kentästä ilman pitkän tähtäimen kielikoulutuksen suunnittelua. Oulun yliopiston tarkastelussa nou-ivat esille kieliopintojen sekalaiset käytänteet tutkinnoissa ja kokonaisnäkemyksen puute kieliopinnoista, kielikeskuksen ja kieliopintojen irrallisuus muusta sosiaalisesta kontekstista sekä viime kädessä niukkenevista resursseista taisteltaessa kieliopintojen ja kielivalikoiman karsiminen, mikä on ristiriidassa yhteiskunnan, työelämän ja opiskelijoiden kielitaidon ja sen monipuolisuuden vaateiden kanssa. Neljännen osan lopussa esitän minimiedellytyksiä ja toimenpiteitä, joiden pohjalta kielten opiskelua voisi kehittää jatkumona niin, että monipuolisen kielitaidon hankkiminen olisi mahdollista alueelliset, paikalliset ja yksilökohtaiset tarpeet huomioon ottaen.

Energia ja omistajuus

Tutkimusprojektissa on tarkasteltu omistajuuden vaikutusta energialiiketoiminnassa. Työn tilaajana toimi Sähköenergialiitto ry Sener. Tutkimuksessa on tarkasteltu sähkön tuotannon, myynnin ja jakelun liiketoimintoja sekä kaukolämpöliiketoiminta. Omistajuuden vaikutusta on tarkasteltu pääasiassa yhtiöiden teknisiä ja taloudellisia tilastotietoja vertailemalla. Analyysia varten yhtiöt on jaoteltu a) liikelaitoksiin, b) osuuskuntiin, c) toimialueen kunnan tai kaupungin omistamiin osakeyhtiöihin, d) osakeyhtiöihin, joiden omistuksesta yli puolet on toimialueella; omistajina kunnat, kaupungit, asiakkaat, yhteisöt ja/tai yritykset sekä e) osakeyhtiöihin, joiden omistus on toimialueen ulkopuolella. Jaolla on pyritty tuomaan esiin omistajuuden vaikutusta asiakkaan näkökulmasta. Suuri osa energialiiketoiminnasta Suomessa on jollain muotoa julkisessa omistuksessa. Viranomaisvalvonta sääntelee sähkönjakeluyhtiöiden hinnoittelua ja laatua. Sähköverkkoyhtiöt ovat keränneet verkkopalveluiden hinnoittelulla pääosin alle viranomaisen määrittämän kohtuullisen tuottotason. Hinnoittelussa on silti eroja eri omistajaryhmien välillä. Esimerkiksi yhtiöt, joiden omistus on toimialueen eri toimijoiden hallussa, ovat hinnoitelleet verkkopalvelunsa reilusti alle sallitun. Asiakkaiden kokemaan palvelun laatuun vaikuttaa ensisijaisesti verkkoyhtiön toimintoympäristö. Sähkön myynnissä toimialueen omistajuudella voi yksittäisissä tapauksissa olla vaikutusta asiakkaan sopimushintaan. Esimerkiksi jotkut yhden kunnan/kaupungin omistamista ja toimialueen toimijoiden omistuksessa olevista yhtiöistä tarjoavat oman toimialueensa asiakkaille sähköä markkinoiden yleistä hintatasoa edullisemmin. Toimialueen omistuksesta riippumatta, asiakkaalla on pääsääntöisesti mahdollisuus saada edullisempaa sähköä kilpailuttamalla sopimus. Kaukolämmön hintoihin ja laatuun ei kohdistu muodollista viranomaisvalvontaa, eikä toimintaa ole määritelty luonnolliseksi monopoliksi vastaavalla tavalla kuin sähköverkkoliiketoimintaa. Kaukolämpötoiminta kilpailee muiden lämmitysmuotojen kanssa. Hinnat määräytyvät asiakastiheyden ja polttoaineiden hintojen perusteella. Liikelaitokset ja kuntien/kaupunkien omistuksessa olevat kaukolämpöyhtiöt ovat tarkasteluajanjaksolla olleet hinnoiltaan edullisimpia, mutta erot eri omistusmuotojen välillä ovat vähäisiä.

Logistiikkatoimialan rakenne ja taloudellinen kehitys Etelä-Suomessa 2000-luvulla

Tässä raportissa on esitelty viitekehys, jonka avulla voidaan tuottaa tietoa Etelä-Suomen logistiikka-alan taloudellisesta tilanteesta ja kehityksestä säännöllisesti vuositasolla. Raportissa on kuvattu logistiikka-alan markkinoiden ja rakenteen kehitystä Suomessa sekä alan yritysten taloudellisen suorituskyvyn kehittymistä Etelä-Suomessa 2000- luvulla. Päälähteet ovat olleet Tilastokeskuksen yritystilastot ja Amadeus-tietokanta, jonka tilinpäätöstietoihin taloudellisen suorituskyvyn analysointi perustuu. Raportissa on kuvattu sekä koko logistiikkasektorin että sen alatoimialojen kehitystä. Etelä-Suomessa toimivien logistiikkayritysten taloudellista suoriutumista on vertailtu myös kansainvälisesti. Vertailualueiksi valittiin Itämeren alueelta Viro ja Itä-Ruotsi. Vuonna 2009 Suomessa toimi 13 000 logistiikka-alan yritystä, jotka työllistivät noin 80 000 ihmistä. Yritysten lukumäärä on pysynyt lähes samalla tasolla vuodesta 2001 lähtien, mutta henkilöstömäärä on lisääntynyt yhdeksällä prosentilla. Logistiikka-alan yrityksistä yhdeksän kymmenestä on mikroyrityksiä, joissa henkilöstömäärä on alle kymmenen. Vuosina 2001–2009 palkat logistiikkasektorilla toimivissa yrityksissä ovat kasvaneet hieman nopeammin kuin Suomessa toimivissa yrityksissä keskimäärin. Logistiikka-alan toimipaikkoja Suomessa oli lähes 14 000, joista noin puolet sijaitsi Etelä-Suomessa. Toimipaikkojen ja yritysten lukumäärällä mitattuna tieliikenteen tavarankuljetus on suurin logistiikan alatoimiala Suomessa. Suomen kotimaan tavaraliikenteen kuljetussuorite on pysynyt melko tasaisena vuodesta 2001 lähtien. Vuonna 2009 se putosi taantuman vuoksi vuoden 1996 tasolle ja oli 36,9 miljardia tonnikilometriä. Kotimaan tavaraliikenteestä kaksi kolmasosaa kulkee maanteitse ja neljäsosa rautateitse. Ulkomaan kuljetuksissa vuosittainen vaihtelu on ollut voimakkaampaa kuin kotimaisissa kuljetuksissa. Vuodesta 2001 vuoteen 2008 tuonti kasvoi 16 prosenttia ja vienti 14 prosenttia tavaravolyymilla mitattuna. Vuonna 2009 tuonnin määrä oli 52,8 miljoonaa tonnia, mikä on 88 prosenttia vuoden 2001 tasosta, ja viennin 35,5 miljoonaa tonnia, mikä on 96 prosenttia vuoden 2001 tasosta. Ulkomaan tavaraliikenteestä suurin osa kulkee vesitse. Etelä-Suomen logistiikkayrityksissä liikevaihdon mediaani oli puolen miljoonan euron tuntumassa vuosina 2002–2009 ja se oli korkeimmillaan 556 000 euroa vuonna 2007. Vuoden 2007 jälkeen liikevaihdon mediaani lähti taantuman myötä laskuun, ja vuoteen 2009 mennessä se oli pudonnut vuoden 2003 tasolle. Liikevaihdon keskimääräisessä suuruudessa on paljon vaihtelua logistiikan alatoimialojen välillä. Esimerkiksi meri- ja rannikkoliikenteen tavarankuljetuksessa toimivilla yrityksillä liikevaihdon mediaani oli noin viisinkertainen koko logistiikka-alaan verrattuna. Etelä-Suomen logistiikkayritysten liikevaihdon mediaani on hieman suurempi kuin Viron ja Itä-Ruotsin logistiikkayrityksissä. Etelä-Suomen ja Itä-Ruotsin logistiikkayrityksissä liikevaihdon keskimääräinen kehitys on ollut hyvin samansuuntainen vuosina 2002–2009. Näillä alueilla voidaan nähdä esimerkiksi samanlainen nousu liikevaihdon mediaanissa vuosina 2004–2007, jota Viron kohdalla ei ole havaittavissa. Taseen loppusumma on ollut Etelä-Suomen logistiikkayrityksissä keskimäärin 300 000 euroa vuosina 2002–2009, joskin alatoimialojen välillä on jonkin verran vaihtelua, kuten liikevaihdonkin suhteen. Taseen loppusumman keskimääräinen kehitys on ollut samansuuntainen kuin liikevaihdon. Verrattaessa Viroon ja Itä-Ruotsiin mediaanin kehityssuunta on ollut samankaltainen, mutta Etelä-Suomen logistiikkayrityksissä tase on keskimäärin ollut hieman pienempi kuin Itä-Ruotsissa ja suurempi kuin Virossa. Keskimääräinen omavaraisuusaste Etelä-Suomen logistiikkayrityksissä on pysytellyt 40 prosentin tuntumassa koko tarkasteluajanjakson huolimatta käyttökateprosentin- ja liiketulosprosentin laskusuuntaisesta kehityksestä. Suuria eroja alatoimialojen välillä ei ole, joskin huolinnassa ja rahtauksessa omavaraisuusaste on koko tarkastelujakson pysytellyt selvästi alle 40 prosentin ja vuonna 2008 laskenut jopa alle 30 prosentin. Virossa omavaraisuusasteen mediaani on ollut selvästi Etelä-Suomen logistiikkayrityksiä korkeammalla tasolla vuosina 2002–2009. Vuonna 2009 se on jo noussut yli 50 prosentin. Käyttökate- ja liiketulosprosenttien kehityksen perusteella vaikuttaa siltä, että Etelä-Suomen logistiikkayritysten kannattavuus on keskimäärin heikentynyt vuodesta 2002 vuoteen 2009. Käyttökateprosentin mediaani oli 15 vuonna 2009, mikä on neljä prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2002. Samankaltainen lasku on havaittavissa kaikilla alatoimialoilla. Käyttökateprosentin keskimääräinen lasku on tuonut Etelä-Suomen logistiikkasektorin lähemmäksi Itä-Ruotsin tasoa. Virossa käyttökateprosentin mediaani oli silti alhaisemmalla tasolla kuin Etelä-Suomessa. Vuonna 2009 ero oli 4 prosenttiyksikköä. Yritykseen sitoutuneena olevalle, omistajien omalle pääomalle laskettu tuottoprosentti pysytteli mediaaniarvoltaan noin 20 prosentissa taantumaan asti ja vastaavasti koko pääoman tuotto pysyi 7 prosentin tuntumassa. Koko tarkastelujaksolla molempien pääoman tuottoa kuvaavien mittareiden mediaaniarvot laskivat noin 40 prosenttia. Alatoimialoista etenkin meri- ja rannikkoliikenteen tavarankuljetus poikkesi koko logistiikkasektorista: sekä oman että koko pääoman tuottoasteen mediaanit laskivat alalla nollaan vuonna 2009.

Perheet kouluvalinnan pyörteissä. Tutkimus turkulaisten perheiden yläkouluvalinnoista ja niiden syistä eri oppilasalueilla

Suomessa on harjoitettu 1990-luvulta lähtien uusliberalistista koulutuspolitiikkaa laissa tapahtuneiden muutosten myötä. Tässä uudessa koulutuspolitiikassa perheet kilpailevat parhaimmista koulupaikoista lapsilleen, ja koulut kilpailevat lahjakkaimmista oppilaista koulumarkkinoilla. Hallintoa on hajautettu siten, että perheille on annettu mahdollisuus valita lapsensa koulu, ja kunnat saavat itse päättää koulutuslinjauksistaan. Kysymys on maamme kansainvälisestä kilpailukyvystä. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että muutosten myötä suurimpien kaupunkien asuinalueet ovat profiloituneet ”hyvä-” ja ”huono-osaisiin” kaupunkien asuntopolitiikan takia, millä on suora yhteys sosioekonomisesti eritaustaisten perheiden kouluvalintaan. Puhutaankin sekä alueellisesta että sosiaalisesta eriarvoistumisesta. Tutkimuksessa tarkastellaan yläkoulujen oppilasalueiden sosioekonomisia eroja ja yläkoulujen suosioita yläkouluun siirtyvien lasten kotitaustojen suhteen. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi, millaisten perheiden lapset hakevat toisen oppilasalueen yläkouluun ja painotetun opetuksen luokalle sekä tarkastellaan syitä, miksi haetaan toisen oppilasalueen yläkouluun tai mennään oman oppilasalueen yläkouluun. Tutkimusaineistona on 6. luokan oppilaiden huoltajille lukuvuonna 2009– 2010 lähetetty postikyselylomake (N = 423). Tutkimusaineistoa analysoidaan khin neliö-testillä, varianssianalyysillä ja logistisella regressioanalyysillä. Tulosten mukaan näyttäisi siltä, että yläkoulujen oppilasalueet ovat lasten kotitaustojen suhteen hyvin erilaisia Turussa. Korkeakoulututkinnon suorittaneet, ylemmissä sosioekonomisissa asemissa olevat, paremmin tienaavat ja omistusasunnoissa asuvat perheet ovat keskittyneet erityisesti kaupungin etelä- ja pohjoisosaan, kun taas huono-osaisemmat perheet asuvat tiiviisti kaupungin itä- ja keskiosassa. Logistisen regressioanalyysin tulosten mukaan lasten hakemista toisen oppilasalueen yläkouluun lisää voimakkaasti äidin korkeakoulutus ja perheen asuminen torjutun koulun alueella. Toisaalta taas hakeminen hieman vähenee, kun perhe asuu suositun koulun alueella ja isä on pieni- tai keskituloinen. Äidin korkeakoulutus lisää myös voimakkaasti painotetun luokan valitsemista lapselle yläkoulussa, ja isän hyvät tai suuret tulot hieman myös lisäävät painotetun luokan valintaa. Painotetun luokan valintaan koulun suosiotyypillä ei ole vaikutusta. Useimmin perheet hakevat lapselle yläkoulupaikkaa toisen oppilasalueen yläkoulusta koulukohtaisten painotusten ja koulumatkan vuoksi. Toisaalta taas koulumatka vaikuttaa useimmin myös perheiden oman oppilasalueen yläkoulun valintaan. Lapsi menee oman oppilasalueen yläkouluun usein myös ystävien ja koulun hyvän maineen vuoksi.

Lihavuus lastenneuvolatyön haasteena - Terveydenhoitajien näkökulma

Lihavuuden ehkäisystä on tullut tärkeä kansanterveydellinen tavoite myös meillä Suomessa. Erityistä huomiota on kiinnitetty lasten ja nuorten lihavuuden lisääntymiseen ja sen ehkäisyn tärkeyteen. Suomessa eräinä lastenneuvolajärjestelmän perustehtävistä pidetään lapsen kasvun ja kehityksen säännöllistä seurantaa ja perheiden elintapaohjausta. Neuvolaterveydenhoitajia onkin pidetty avainhenkilöinä lasten lihavuuden ehkäisyssä. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia lastenneuvoloissa toteutettavaa lihavuuden ehkäisyyn tähtäävää työtä erityisesti terveydenhoitajien näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto kerättiin Painokas-hankkeen yhteydessä vuosina 2006-2007 haastattelemalla 14 Turun kaupungin lastenneuvolassa työskentelevää terveydenhoitajaa. Haastattelut analysoitiin hyödyntäen laadullista sisällönanalyysia. Lasten lihavuus osoittautui terveydenhoitajille ristiriitaiseksi aiheeksi, josta oli sekä tärkeää että vaikeaa puhua. Terveydenhoitajat painottivat vahvasti lapsen oikeutta terveyteen ja hyvinvointiin ja vanhempien vastuuta lapsistaan. Terveydenhoitajien kokonaisnäkemys perheen tilanteesta oli kuitenkin ennemmin ymmärtävä kuin syyttävä ja he liittivät lasten lihomisen osaksi laajempaa yhteiskunnallista ja kulttuurista muutosta. Terveydenhoitajien näkemykset terveyteen ja painonhallintaan liittyvän asiatiedon merkityksestä ja tarpeellisuudesta vaihtelivat ja olivat osin ristiriitaisiakin. He kokivat tietonsa perheen arjesta riittämättömiksi ja totesivat, että neuvola ei välttämättä pysty tarjoamaan riittävästi konkreettista tukea painoasian käsittelemiseen ja perheen arjen muuttamiseen. Terveydenhoitajat pitivät ammattikunnan sisäisen ja moniammatillisen yhteistyön toteuttamista tärkeänä, mutta osin toteutumattomana tavoitteena. Perheiden seuranta ja jatko-ohjaus asettaa neuvolatyölle selvän haasteen. Tarvetta olisi työn tavoitteiden tiivistämiselle ja yhteistyön muotojen kehittämiselle. Terveydenhoitajien mukaan perheiden ja yhteistyön kannalta olisi eduksi, jos jatko-ohjaus voitaisiin toteuttaa riittävän varhaisessa vaiheessa sekä helposti tavoitettavissa olevana ja perhettä leimaamattomana palveluna. Kohtaamisen keskiössä tulisi olla perheen arki. Neuvolatyön piirissä olisi tärkeää pohtia sitä, mikä merkitys perheiden kohtaamisessa on perheen arkea kuvaavalla tiedolla, millaisin menetelmin perheen arkeen päästäisiin tarkastelemaan mahdollisimman rehellisesti ja lopulta, kuka tuota tietoa oikeastaan käyttää.

Sosiaalisten innovaatioiden edistäminen julkisissa vanhuspalveluissa, case: Kouvolan kaupunki

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten Kouvolan kaupungin kotihoidossa ja vanhuspalveluissa voidaan edistää sosiaalisten innovaatioiden syntymistä. Tutkimuksessa annetaan kontekstiin sopiva määritelmä vielä tarkentumattomalle sosiaalisen innovaation käsitteelle sekä kartoitetaan sosiaalisen innovaation syntymiseen edistävästi ja estävästi vaikuttavia tekijöitä tarkastelemalla sosiaalisen innovaation prosessia sekä hyödyntämällä sosiaalisia innovaatioita käsittelevien artikkeleiden lisäksi joitakin julkisen sektorin innovaatioita käsitteleviä artikkeleita. Tutkimus toteutetaan laadullisena tapaustutkimuksena ja aineistonkeruumenetelmänä käytetään puolistrukturoituja haastatteluita. Haastateltavat valitaan harkinnanvaraisesti kohdeorganisaatiosta Kouvolan kaupungilta ja ennen kaikkea kotihoidon ja vanhuspalveluiden palvelualueelta. Sekä aineiston keruu että sen analysointi toteutetaan teorialähtöisesti. Tutkimustulosten perusteella Kouvolan kaupungin sosiaalisten innovaatioiden syntymistä edistävinä vahvuuksina voidaan mainita muun muassa koko henkilöstön osallistuminen ideointiin ja kehittämiseen, ideoiden kartoittaminen myös oman organisaation ulkopuolelta sekä aktiivinen asiakkaiden tarpeiden ja näkökulmien kartoittaminen, joskin lähestymistapa voidaan nähdä ennemmin asiakaskeskeisenä kuin asiakaslähtöisenä. Niin ikään lähiesimiesten ja oman palvelualueen esimiesten pääasiallisesti kannustava suhtautuminen ideointiin voidaan nostaa esiin vahvuutena. Kehittämiskohteina puolestaan nousevat esille ylemmältä virkamiesjohdolta ja poliittiselta johdolta odotettu selkeämpi tuki innovoinnille sekä monipuolisten innovoinnin kannustimien kehittäminen. Toimiala- ja palvelualuerajat ylittävän sekä eri henkilöstötasojen, myös ylimmän ja poliittisen johdon, välisen avoimen vuoropuhelun sekä yhteisten tavoitteiden asettamisen tukeminen luovuutta ja luovaa ongelmanratkaisua tukevien työkalujen avulla sekä aikaa raivaamalla nousee myös esille merkittävänä kehittämiskohteena. Niin ikään foorumeita ajatustenvaihtoon, yhteiseen ideointiin ja kehittämiseen eri sidosryhmien, kuten asiakkaiden ja kolmannen sektorin, kanssa tarvitaan lisää.

Uusintamurtumien ehkäisy kaatumisen aiheuttaman yläraajamurtuman kokeneilla yli 50-vuotiailla henkilöillä

Tarkoitus: Tarkoituksena oli selvittää murtumien tehostetun ehkäisyohjelman vaikutuksia yläraajamurtuman saaneiden yli 50-vuotiaiden henkilöiden elämäntapoihin, murtumien riskitekijöihin, kaatumisiin, kaatumisvammoihin ja elämänlaatuun. Aineisto: 219 yli 50-vuotiasta kotona asuvaa, kaatumisen seurauksena yläraajamurtuman saanutta henkilöä satunnaistettiin koe- (n = 105) ja kontrolliryhmiin (n = 114). Menetelmä: Koeohjelma sisälsi yksilöllisen, yhdessä lääkärin, terveydenhoitajan ja tutkittavan kanssa laaditun hoito- ja kuntoutussuunnitelman sekä kutsun murtumien ehkäisyn koulutusohjelmaan. Kontrolliryhmän tutkittavat saivat kehotuksen hakeutua murtumahoitajan ohjaukseen. Seuranta-aika oli 14 kuukautta. Tulokset analysoitiin ryhmissä tapahtuneina muutoksina alkuja loppumittausten välillä sekä ryhmien välisenä erona muutoksissa. Tulokset: Keskimääräinen luun tiheys lannerangassa lisääntyi koeryhmässä (p<0,001) ja kontrolliryhmässä (p = 0,038), ryhmien välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p = 0,134). Reisiluun kaulassa luun tiheys ei muuttunut kummassakaan ryhmässä. Päivittäinen kalsiumin saanti lisääntyi koeryhmässä keskimäärin 167 mg (p<0,001) ja kontrolliryhmässä 30 mg (p = 0,475), ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,031). Kala-ateriat ja päivittäinen D-vitamiinilisä sekä kenkien liukuesteiden säännöllinen käyttö liukkaalla lisääntyivät molemmissa ryhmissä, mutta ryhmien välillä ei ollut eroa. Viiteen tuolilta nousukertaan käytetty aika vähentyi koeryhmässä keskimäärin 0,49 sekuntia (p = 0,185) ja lisääntyi kontrolliryhmässä 0,39 (p = 0,475), ero ryhmien välillä oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,02). Kymmenen metrin kävelyssä ei tapahtunut tulosten keskiarvossa muutoksia kummassakaan ryhmässä. Ortostatismi vähentyi kontrolliryhmässä (p = 0,049), ja masentuneisuus vähentyi koeryhmässä (p = 0,041), mutta ryhmien välillä ei näissä ollut merkitsevää eroa. Osteoporoosilääkkeiden käyttö lisääntyi molemmissa ryhmissä, ryhmien välillä ei ollut eroa. Alkoholin käytössä oli vähäisiä mutta ei merkittäviä muutoksia. Muissa testatuissa muuttujissa, kuten liikunnan viikoittainen määrä, tupakointi, näkökyky, tasapaino ja elämänlaatu, ei ollut merkitseviä muutoksia ryhmissä tai ryhmien välillä. Kaatumisten (koeryhmä 33, kontrolliryhmä 35) ja murtumien (koeryhmä 5 ja kontrolliryhmä 3) määrissä ei myöskään ollut merkitseviä eroja ryhmien välillä. Johtopäätökset: Noin neljällä viidestä kaatumisen seurauksena yläraajamurtuman saaneista, yli 50 vuotta täyttäneistä henkilöistä oli alentunut luun tiheys, ja noin joka toisella oli lisääntynyt kaatumisriski. Kaatumisen riskitekijöiden kliiniset mittaukset olivat nopeita toteuttaa ja auttoivat ehkäisytoimenpiteiden suunnittelussa. Murtuman saaneet olivat motivoituneita murtumien riskitekijöiden selvittämiseen ja myös toteuttamaan annettua lääkehoitoa. Elämäntavoissa helpoimmin toteutuivat muutokset ruokailutottumuksissa. Liikuntatottumuksien muuttaminen sen sijaan onnistui melko huonosti. Ryhmien välillä oli merkitsevä ero ainoastaan kalsiumin päivittäisessä käytössä ja tuolilta nousutestissä. Murtumariskien tunnistaminen, niiden syiden selvittäminen ja toimenpiteiden käynnistäminen riskien vähentämiseksi tulisi kuulua jokaisen pienienergisen murtuman saaneen potilaan kokonaisvaltaiseen hyvään hoitoon.

D. Mart. Lutheruxen Catechismus, ulostoimitusten cansa

1) Jumalan kymmenen käsky-sanat. - 2)Uscon tunnustus. - 3) Isä meidän rucous. - 4) Casten sacramentti. - 5) Rippi eli synnin päästö. - 6) Altarin sacramentti. - 7) Huonen taulu. - 8) Christilliset kysymyxet wastausten canssa. d. Mart. Lutheruxelda nijen eteen astetut jotca altarin sacramendillä käydä tahtowat.- 9) seurwat muutamat paicat sijtä pyhästä Raamatusta caickille chritityille erinomattain nuorelle cansalle heidän christillisess uscosans ojennukxexi sopiwaisest (51. psalmi, Esa 53 lucu, p. Matteuxen ewangeliumi kirjan 5. lucu, 6. lucu, 7. lucu).- 10) Serva Deus verbum tuum. - 11) Da pacem Domine.

”Jos tietää, mitä haluaa.” Seurantatutkimus lukio-opiskelijoiden itsesäätelystä, opiskelun kulusta ja odotusten toteutumisesta

Tutkimuksen päätarkoituksena on selvittää lukio-opiskelijoiden käsityksiä oppimisensa itsesäätelystrategioista. Lukiokoulutuksessa toteutetut muutokset kuten valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen ovat antaneet lukio-opiskelijoille kasvaneen mahdollisuuden omanlaisensa lukio-opiskelupolun suunnitteluun ja yksilölliseen tavoitteenasetteluun. Työssä tarkastellaan myös lukio-opiskelijoiden opintojen kulkua, erilaisia opiskeluodotuksia ja niiden toteutumista sekä näiden yhteyttä itsesäätelyyn. Tutkimus toteutettiin seurantatutkimuksena, jossa kyselylomakkeilla kerättiin tietoa syksyllä 2004 Turun kaupungin suomenkielisissä päivälukioissa (10 koulua) opintonsa aloittavilta opiskelijoilta kahdesti; ensimmäisenä ja kolmantena opiskeluvuotena. Tutkimuksessa oli mukana 245 opiskelijaa, 142 tyttöä ja 103 poikaa. Tutkimuksen vastausprosentti oli 84 %. Kyselylomakkeiden itsesäätelyä ja oppimisorientaatioita koskevat kysymykset pohjautuivat Jan Vermuntin ILS-oppimistyylimittariin (Inventory of Learning Styles) (Vermunt 1994; 1996). Lisäksi haastateltiin 15 tutkimuksessa mukana ollutta opiskelijaa. Kyselylomakeaineisto analysoitiin ristiintaulukoinneilla, korrelaatiokertoimilla, t-testeillä ja erilaisilla varianssianalyyseillä. Itsesäätelystrategiamittarin neljän summamuuttujan oletus testattiin erikseen mittauksissa 1 ja 2 konfirmatorisen faktorianalyysin avulla. Tutkimuksessa identifioitiin klusterianalyysillä tehdyssä ryhmittelyssä neljä erilaista lukio-opiskelijaryhmää: menestyvät navigoijat, tavalliset tasapainoilijat, säätelemättömät kulkeutujat ja ylikuormittuneet avuntarvitsijat. Navigoijille on tyypillistä niin prosessin/ tulosten kuin sisällön suhteen korkea itsesäätely. Tyypillinen piirre navigoijien kohdalla on myös ulkoisen säätelyn korkea taso. Avuntarvitsijat eroavat muista ryhmistä selkeästi korkeampien puutteellisten säätelystrategioidensa perusteella, vaikka heidän itsesäätelynsä on suhteellisesti niihin ja muihin ryhmiin nähden melko korkealla tasolla. Tasapainoilijat sijoittuvat itsesäätelyn ja ulkoisen säätelyn osalta ryhmien keskitasolle. Kulkeutujien itsesäätely samoin kuin ulkoinen säätely ovat ryhmien matalinta tasoa. Tuloksista nähdään, että kehittyneemmällä itsesäätelyllä on selvä yhteys lukio-opintojen sujuvuuteen ja opintomenestykseen, mutta noin kolmasosalle opiskelijoista itsesäätelevä, suunnitelmallinen tavoitteenasettelu on vaikeaa. Navigoijilla ja tasapainoilijoilla opiskelu on sekä heille itselleen mielekästä että ulkoisesti arvioituna tehokasta. Joidenkin opiskelijoiden erityisesti avuntarvitsijoiden ja kulkeutujien keskuudessa opintojen kulku sen sijaan hapuilee. Lukiolaisten opiskeluun kohdistuvien odotusten voidaan tämän tutkimuksen tuloksen perusteella katsoa ennustavan todellista opintojen kulkua ja opintomenestystä melko hyvin. Eroja on sekä tavoitetasossa, opiskeluprosessiin liittyvissä kokemuksissa että jatko-opintosuunnitelmissa ja ne ovat yhteydessä sukupuoleen, isän sosioekonomiseen asemaan, erikoislinjalla opiskeluun sekä lukion alun itsesäätelyryhmiin.

Toikansuon kaatopaikkakaasun hyödyntäminen kaukolämmöntuotantoon

Tämän työn päätavoitteena oli selvittää, onko Toikansuon kaatopaikkakaasun hyödyntäminen kaukolämmöntuotantoon Lappeenrannan Energialle taloudellisesti kannattavaa. Kaatopaikkakaasulla voitaisiin korvata kaukolämmöntuotannossa puuta ja maakaasua, mistä aiheutuisi säästöä. Kaukolämmöntuotantoa varten olisi hankittava lämpökeskus ja rakennettava tarvittava infrastruktuuri, mistä aiheutuisi taas toisaalta kustannuksia. Paroc hyödyntää nykyisin Toikansuon kaatopaikkakaasun. Paroc ei hyödynnä kaasua niin paljon kuin olisi mahdollista, ja tulevaisuudessa Paroc ei välttämättä pysty hyödyntämään kaasua ollenkaan. Työssä arvioitiin Toikansuon kaatopaikkakaasupotentiaali, jonka perusteella pyydettiin toimittajilta tarjous kohteeseen soveltuvasta lämpökeskuksesta. Lämpökeskukselle etsittiin lisäksi sijoituspaikka sekä arvioitiin tarvittavan infrastruktuurin rakentamisesta aiheutuvat kustannukset ja lämpökeskuksen käytönaikaiset kustannukset. Aiheutuvia kustannuksia verrattiin vaihtoehtoisten kaukolämmöntuotantotapojen polttoainekustannuksissa saavutettuun säästöön nykyarvomenetelmän avulla. Investoinnin nykyarvo esitettiin eri kaatopaikkakaasun hinnoilla, sillä kaatopaikkakaasusta maksettava hinta on Lappeenrannan Energian ja Lappeenrannan kaupungin välinen neuvottelukysymys. Työn tulosten perusteella Toikansuon kaatopaikkakaasua pystyttäisiin hyödyntämään kaukolämmöntuotantoon noin 15 vuotta. Investointi on Lappeenrannan Energialle kannattava, kunhan kaatopaikkakaasusta maksettava hinta on riittävän alhainen ja laskelmiin valitut lähtöarvot pitävät riittävän hyvin paikkansa. Investointiin sisältyy kuitenkin riskinsä, sillä laskelmat sisältävät useita tulevaisuudessa muuttuvia tekijöitä, joiden kehitystä on vaikea arvioida tarkasti. Investointia tulisi harkita, jos Paroc ei pysty tulevaisuudessa hyödyntämään kaasua ollenkaan tai tavoitteena on minimoida kasvihuonekaasupäästöt. Pelkkää taloudellisen tuoton tavoittelua ajatellen investointi on liian epävarma.

Kuntaorganisaation henkilöstöraportoinnin kehittäminen, case: Lappeenrannan kaupunki

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Lappeenrannan kaupungin henkilöstöraportointia ja auttaa sen kehittämistyössä siten, että se vastaisi paremmin toimialojen käytännön henkilöstöjohdollisia tarpeita. Nykyisellään henkilöstöstä tuotettua informaatiota voidaan pitää toimialojen johdon näkökulmasta puutteellisena ja vanhentuneena. Tavoitteena on täten auttaa kaupunkia kehittämään raportointityövälineitään vastaamaan nykyistä paremmin reaaliaikaisiin johdollisiin tarpeisiin kartoittamalla eri toimialojen henkilöstöraportointiin liittyviä toiveita. Teoriaosassa käsitellään henkisen ja aineettoman pääoman ulottuvuuksia, henkilöstövoimavarojen johtamisen toimintakenttää sekä henkilöstövoimavarojen raportointia. Empiirisessä osassa keskitytään Lappeenrannan kaupunkiin, sen henkilöstöraportoinnin nykytilaan ja mahdollisiin kehittämisehdotuksiin. Luonteeltaan tutkimusta voidaan pitää laadullisena tapaustutkimuksena, joka sisältää sekä deskriptiivisiä että normatiivisia piirteitä. Tutkimuksen perusteella havaitaan, ettei henkilöstöraportointi nykyisellään täysin vastaa esimiesten tarpeita, vaan sitä tulisi kehittää sekä sisällöllisesti että käytettyjen raportointivälineiden osalta joustavammaksi toimialojen erityispiirteitä huomioivaksi kokonaisuudeksi.