Nettikoulussa – Opettajien käsityksiä nettikasvatuksesta ja nuorten nettikulttuurista

Tutkimuksessa kuvataan opettajien käsityksiä nettikasvatuksesta ja nuorten nettikulttuurista. Tehtävänä on kuvata kuuden opettajan näkemyksiä nuorten nettimaailmasta sekä oppilaan, että kasvattajan näkökulmasta. Tutkimus on lähtökohdiltaan kvalitatiivinen. Tutkimuksen metodologisena viitekehyksenä käytetään fenomenografista lähestymistapaa. Tutkimuksen tulosten mukaan opettajien käsitykset nuorten nettikulttuurista olivat hyvin moninaiset. Opettajien käsityksiä nuorten nettikulttuurista kuvasti vahva huoli nuorten arvoista ja suhteestaan mediakriittisyyteen. Nettikulttuuriin liittyen huolenaiheena olivat myös nuorten nettiriippuvuus, sekä huoli liikunnan vähentymisestä. Nämä aiheet heijastuivat vahvasti opettajien omiin nuoruudenajan kokemuksiin nuorisokulttuurista. Toisaalta internet ja sosiaalinen media nähtiin mahdollistavana, yhdistävänä tekijänä, joka heijastui koulun arkeen nuorten avoimuutena ja kokemusten jakamisena. Opettajien käsityksissä heijastui myös kulttuurin kokonaisvaltaisuus; miten Internet ja sosiaalinen media syö kulttuurin itseensä, kun kaikki toiminta siirtyy verkkoon. Nettikasvatuksen opettajat kokivat olevan hyvin harkinnanvaraista ja riippuvan omasta kiinnostuksesta aihetta kohtaan. Nettikasvattajina opettajat kokivat tärkeäksi mediakasvatuksen ja kriittisen tiedon etsinnän taidot. Vastuu ja sen jakaminen olivat merkittävä tekijä opettajien puhuessa nettikasvatuksestaan ja roolistaan siinä. Opettajat eivät halunneet mennä kodin tehtävien edelle, mutta rajan määrittäminen oli haasteellista. Vastavuoroisuus nettikasvatuksessa ja teknologisessa koulumaail-massa nähtiin hyvin merkittävä.

Business intelligence – enabling self-service: A case study in a global manufacturing company

Business intelligence (BI) is an information process that includes the activities and applications used to transform business data into valuable business information. Today’s enterprises are collecting detailed data which has increased the available business data drastically. In order to meet changing customer needs and gain competitive advantage businesses try to leverage this information. However, IT departments are struggling to meet the increased amount of reporting needs. Therefore, recent shift in the BI market has been towards empowering business users with self-service BI capabilities. The purpose of this study was to understand how self-service BI could help businesses to meet increased reporting demands. The research problem was approached with an empirical single case study. Qualitative data was gathered with a semi-structured, theme-based interview. The study found out that case company’s BI system was mostly used for group performance reporting. Ad-hoc and business user-driven information needs were mostly fulfilled with self-made tools and manual work. It was felt that necessary business information was not easily available. The concept of self-service BI was perceived to be helpful to meet such reporting needs. However, it was found out that the available data is often too complex for an average user to fully understand. The respondents felt that in order to self-service BI to work, the data has to be simplified and described in a way that it can be understood by the average business user. The results of the study suggest that BI programs struggle in meeting all the information needs of today’s businesses. The concept of self-service BI tries to resolve this problem by allowing users easy self-service access to necessary business information. However, business data is often complex and hard to understand. Self-serviced BI has to overcome this challenge before it can reach its potential benefits.

Sopeutumattomien oppilaiden tunne- ja itsesäätelytaitojen kehittyminen: Oppilaiden ja opettajien arvioita ja kokemuksia Aggression portaat -interventiosta

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sopeutumattomien erityisoppilaiden tunne- ja itsesäätelytaitojen kehittymistä Aggression portaat -interventio-ohjelman avulla kolmen vuoden tutkimusjakson aikana. Käsite sopeutumaton oppilas ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä, mutta tässä tutkimuksessa sillä tarkoitetaan yleisopetussuunnitelman mukaan opiskelevaa oppilasta, joka käyttäytymiseen ja tunne-elämään liittyvien haasteidensa vuoksi on saanut siirron erityisopetuksen oppilaaksi ja saa enintään 10 oppilaan opetusryhmässä erityistä pedagogista tukea. Tutkimuksen yksi keskeinen tehtävä oli tutkia, onko tunne- ja itsesäätelytaitojen opettamisesta hyötyä sopeutumattomien oppilaiden tunteiden hallinnan ja käyttäytymisen itsesäätelyn kannalta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on Rose-Krasnorin (1997) malli yksilön sosioemotionaalisesta kompetenssista täydennettynä muiden tutkijoiden näkemyksillä. Sosioemotionaalinen kompetenssi on yläkäsite, johon kuuluvat alakäsitteinä tunne- ja itsesäätelytaidot, sosiokognitiiviset taidot ja sosiaaliset taidot. Lisäksi sosioemotionaaliseen kompetenssiin vaikuttavat kiintymyssuhteet ja osallisuus sekä tavoitteet vuorovaikutuksessa ja konteksti. Tässä tutkimuksessa keskitytään tunne- ja itsesäätelytaitoihin. Interventioryhmän (N=36) muodostivat Varsinais-Suomen alueella opiskelevat sopeutumattomien oppilaiden erityiskoulun 8-13-vuotiaat oppilaat, joille opetettiin tunne- ja itsesäätelytaitoja Aggression portaat -opetusmateriaaliin (Cacciatore 2007) pohjautuvan intervention avulla. Kontrolliryhmän (N=26) oppilaat olivat interventioryhmän oppilaiden ikäisiä ja he opiskelivat Varsinais-Suomen alueen kouluissa pienluokissa myös käyttäytymiseen ja tunne-elämään liittyvien haasteidensa vuoksi. Kontrolliryhmän oppilaat eivät saaneet tutkimusjakson aikana interventio-ohjelman mukaista opetusta. Interventioryhmän oppilaat kävivät erityiskoulua, jossa kaikilla oppilailla oli sopeutumisongelmia ja kontrolliryhmän oppilaat opiskelivat yleisopetuksen koulujen yhteydessä olevilla sopeutumattomien oppilaiden pienluokilla. Tutkimusaineisto on kerätty vuosina 2010-2012. Tutkimusmetodeina olivat sekä oppilaille että opettajille laaditut Webropol-alustaiset kyselyt ja oppilaiden kirjoittamat väkivalta-aiheiset tekstit. Tutkimus- ja kontrolliryhmän oppilaille pidettiin ”Tunteiden hallinta ja käyttäytyminen”- kyselyn avulla alkumittaus syksyllä 2009 ja mittaus toistettiin keväällä 2010, 2011 ja 2012. Kyselyiden avulla selvitettiin, miten oppilaiden tunteiden kokeminen ja ilmaiseminen sekä tunteiden hallinta ja käyttäytymisen itsesäätely muuttuivat tutkimusjakson aikana. Kyselyssä kartoitettiin myös oppilaiden kokemuksia kiusaamisena ilmenevästä väkivallasta. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla selvitettiin oppilaiden kirjoitelmista heidän ajatuksiaan ja näkemyksiään väkivallasta ja ehdotuksia keinoista väkivallan vähentämiseksi. Keväällä 2012 interventioryhmän oppilaille ja opettajille laadittujen erillisten kyselyiden avulla selvitettiin sekä oppilaiden että opettajien arvioita ja kokemuksia oppilaiden tunne- ja itsesäätelytaitojen muutoksesta interventio-ohjelman avulla. Lisäksi oppilaat ja opettajat arvioivat pidettyjen tunnetaitotuntien hyödyllisyyttä oppilaille. Interventioryhmän opettajat arvioivat myös Aggression portaat -interventiomateriaalin käyttökelpoisuutta. Vuoden 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa esitetyt velvoitteet opettaa kouluissa oppilaille tunne- ja vuorovaikutustaitoja edellyttävät tietoa konkreettisista käytänteistä ja tutkimusperustaisista interventio-ohjelmista. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että interventioryhmän muodostaneet sopeutumattomat oppilaat hyötyivät Aggression portaat -interventiosta. Heidän tunne- ja itsesäätelytaidoissaan tapahtui myönteistä kehitystä etenkin myönteisten tunnekokemusten lisääntymisen ja toisiin kohdistuneen fyysisen väkivallan vähenemisen osalta. Myös suhtautuminen väkivaltapelien ikärajoihin oli merkittävästi myönteisempää kuin kontrolliryhmän oppilailla, joilla kielteinen asenne lisääntyi selvästi tutkimusjakson aikana. Lisäksi interventioryhmän oppilailla oli keinoja itsensä rentouttamiseksi, päinvastoin kuin kontrolliryhmän oppilailla, joilla keinottomuuden kokemus jopa lisääntyi. Interventioryhmän oppilaat suhtautuivat hyvin kielteisesti toisen yllyttämiseen väkivaltaiseen tekoon ja kirjoittivat enemmän ajatuksiaan väkivallasta tuoden esille runsaasti ehdotuksia keinoista väkivallan vähentämiseksi. Myös oppilaat ja opettajat kokivat interventio-ohjelman oppilaiden kehityksen kannalta hyödylliseksi ja opettajat myös interventiomateriaalin käyttökelpoiseksi.

A economia ecológica e evolucionária de Georgescu-Roegen

The ecological and evolutionary economics of Georgescu-Roegen. The main argument of this paper is that Georgescu-Roegen's contributions represent a major disruption with economics' pre-analytic vision. He rejected at the same time both the closed and circular view of the economy and the mechanic analogies that oriented economics in the past century. Even though his influence has been felt mainly in the field of ecological economics, his epistemological contributions represent a major challenge to equilibrium thinking. Nowadays, treating economic systems as complex and evolutionary systems is becoming not only acceptable, but also a trend in the way political economy is made. We defend that Georgescu-Roegen's disruption represents a scientific revolution in economics, in the sense attributed by Kuhn.

Läheisen rooli ja tuen tarve iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata läheisen roolia ja tuen tarvetta iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta. Tavoitteena oli saada tietoa iäkkäiden kotiutusprosessista läheisen näkökulmasta ja muodostaa käsitteellinen malli, jossa on tyypitelty läheisen erilaiset roolit, niihin vaikuttavat tekijät ja tuen tarpeet iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta. Tutkimus oli kuvaileva tutkimus, jossa sovellettiin metodologista triangulaatiota. Kotiutuva iäkäs nimesi läheisen (n=14), jolta kerättiin tutkimusaineistoa teemahaastattelulla ja kyselyllä (COPE -indeksi, Carers of Older People in Europe). Rekrytointi tapahtui viidellä arviointi- ja kuntoutusosastolla Etelä-Suomessa kesällä 2015. Teemahaastattelu analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä ja kyselyn (COPE -indeksi) vastauksista laskettiin prosenttiosuudet ja kolmella osa-alueella laskettiin lisäksi summapisteiden keskiarvot. Tutkimuksen päätulos tuli teemahaastattelun sisällön analyysistä, jota vahvistettiin kyselystä (COPE -indeksi) saaduilla tuloksilla. Tämän tutkimuksen tuloksena syntyi käsitteellinen malli läheisen roolista ja tuen tarpeista iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta. Läheisen rooli jakautui neljään päärooliin, jotka olivat iäkkään arjen auttajan rooli, edunvalvojan rooli, tukijan rooli ja vastuunkantajan rooli. Arjen auttajan rooliin kuului läheisen käytännön järjestäjän rooli ja kodinhoitajan rooli. Edunvalvojan rooliin sisältyi iäkkään terveydellinen edunvalvojan rooli, taloudellinen edunvalvojan rooli ja puolestapuhujan rooli. Tukijan rooli muodostui iäkkään virkistäjän roolista ja muutokseen sopeuttajan roolista. Näissä rooleissa toimimiseen vaikuttavia tekijöitä olivat läheisen ja iäkkään välinen suhde, läheisen oma elämä, rooliin saatu tuki ja roolin mielekkyys. Läheisen roolissa tuen tarpeita olivat arjen tuki, roolissa toimimisen tuki, rohkaiseva ja sosiaalinen tuki. Kyselyn (COPE -indeksi) tulokset täydensivät kuvausta läheisen rooliin vaikuttavista tekijöistä ja tuen tarpeista. Keskeistä tuloksissa oli, että läheisillä oli hyvä suhde iäkkäisiin, avustaminen koettiin vaivan arvoiseksi ja muiden ihmisten koettiin arvostavan heidän toimimistaan iäkkään avustajana. Ajoittain avustaminen koettiin liian vaativana tuoden kielteisiä vaikutuksia omaan tunne-elämään ja fyysiseen terveydentilaan, tunnettiin olevan ansassa. Läheiset tunsivat saavansa hyvin tukea perheeltä, mutta sosiaali- ja terveyspalveluista saatavassa tuessa koettiin parannettavaa. Tämän empiirisen tutkimuksen tuloksena tuotettu käsitteellinen malli todentaa läheisen roolin monimutkaisuuden ja moniulotteisuuden. Läheisen roolissa tarvitaan erityistä tukea tilanteiden muuttuessa, kuten kotiutustilanteissa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä iäkkäiden yksilöllistä kotiutumista ja tilanteeseen sopivia läheisen roolia tukevia palveluita.

Materiaalin virtauksen parantaminen metalliteollisuudessa tuotannon- ja varastonohjausta tehostamalla

Työssä on tavoitteena kehittää kohdeyrityksen tuotannon- ja varastonohjausta sekä lisätä prosessin virtausta. Työ toteutettiin analysoimalla yrityksen toiminnanohjausjärjestelmästä kerättyä dataa sekä keskustelemalla henkilöstön kanssa. Yrityksessä koettiin tarvetta saada tuotanto virtaamaan paremmin ja pienentää samalla varaston arvoa. Tuotanto koettiin tehottomaksi ja varaston arvo liian suureksi. Työssä selvisi, että yrityksellä olisi mahdollisuus pudottaa varaston arvo puoleen säilyttäen silti nykyisen palvelutason. Tuotannon virtausta saadaan lisättyä käyttämällä kanban-ohjausta volyyminimikkeillä ja luomalla toimivat pelisäännöt muiden nimikkeiden ohjaukselle.

Päättäväiset porvarskat. Turun johtavan porvariston naisten toimijuus vuosina 1623–1670

Turun 1600-luvun johtavan porvariston naiset toimivat aktiivisesti ja päättäväisesti omiin ja perheensä etuihin liittyvissä asioissa. He jatkoivat jo keskiajalla alkanutta traditiota, jossa myös porvarisvaimojen taloudellisen toiminnan merkitys korostui. He eivät kuitenkaan olleet perheestään, suvustaan tai Turun paikallisyhteisöstä erillään olevia yksilöitä, vaan tärkeä osa niitä. Siksi heidän toimijuuttaan ei voi eikä tule erottaa aikakautensa ja yhteisönsä kontekstista. Johtavan porvariston naiset ajoivat asioitaan Turun kaupungin oikeusasteissa kaikissa kolmessa siviilisäädyssä, naimattomina tyttärinä, aviovaimoina ja leskinä, aktiivisimmat heistä elämänsä aikana yli sata kertaa. Verrattuna muihin saman ajanjakson kaupunkeihin naimattomaksi jääneet turkulaiset porvaristyttäret esiintyivät korostuneen aktiivisesti valvomassa taloudellisia etujaan. Heidän toimintansa hyväksyttiin silloin, kun se ei ylittänyt porvariyhteisön sovinnaisuuden rajoja, joita he pyrkivät koettelemaan parantaakseen talouttaan. Leskinaisten oikeustoimikelpoisuus kertoo siitä, että naisia ei pidetty vaimoinakaan lähtökohtaisesti kyvyttöminä hoitamaan perheen asioita, vaan ainoastaan velvollisina alistumaan miehensä edusmiehisyyteen ja määräysvaltaan tämän eläessä. Talouden pää oli yleensä mies ja hänen velvollisuutenaan oli ajaa perheensä asioita. Siksi aviovaimot esiintyvät oikeudessa siviilisäädyistä harvimmin. Leskillä oli puolestaan oikeus hoitaa itse omaisuuttaan. Tämä tarkoitti myös velvollisuutta valvoa lasten perintöä. Turun johtava porvaristo koostui joistakin kymmenistä perheistä, joista suurin osa oli 1600-loppupuolelle tultaessa muodostanut avioliittojen kautta laajan sukulaisverkoston. Tätä verkostoa ei olisi voinut syntyä ilman porvarisnaisia, joiden avioliitot mahdollistivat omaisuuden siirtämisen uusille yrittäjille. Vaikka sukulaisuussuhteet olivat tärkeitä kaupankäynnissä, kokivat naiset ne myös uhkaksi itselleen. Sukulaismiehet pyrkivät usein saamaan naisten omaisuutta käyttöönsä vetoamalla näiden heikkoon kykyyn hallita omaisuutta. Porvarisnaiset kuitenkin puolustautuivat tällaisissa tilanteissa voimakkaasti ja hakivat turvaa porvariyhteisöä edustaneelta raadilta. He osasivat vedota asemaansa yhteisön jäseninä ja saivat yleensä raadin ja porvariyhteisön tuen. Aviomiehen kuoltua porvarisnaisen oli päätettävä, jatkoiko hän miehensä liiketoimintaa vai hankkiko hän elantonsa jollain muulla tavalla. Monet lesket järjestelivät taloudellisia asioitaan heti miehensä kuoltua ja jäivät sitten elämään esimerkiksi kaupunkitalonsa, maatilojensa ja pääomansa turvin. Osa naisista jatkoi yrittäjyyttä pienimuotoisesti esimerkiksi lainaamalla rahaa korkoa vastaan tai panemalla olutta. Muutamat johtavan porvariston naiset jatkoivat kuitenkin laajaa taloudellista toimintaa vuosikausia. Heidän menestyksensä osoittaa, että he olivat saaneet jo kotonaan perusteellisen koulutuksen porvarisammattiin. He olivat myös toimineet miehensä kumppaneina yrityksen toiminnassa, joten heillä oli hyvät edellytykset itsenäiseen asioiden hoitamiseen. Saamansa koulutuksen turvin porvarisnaiset siirsivät osaamisensa myös lapsilleen.

Oppisopimuskoulutus yritysten tuottamana koulutuspalveluna: tavoitteista vaikutuksiin

Työpaikoilla tapahtuvan koulutuksen merkitys korostuu yhteiskunnassa kaikilla tasoilla nyt ja tulevaisuudessa. Tämä väitöstutkimus määrittelee oppisopimuskoulutuksen yritysten tuottamana koulutuspalveluna osana ammatillista tutkintoon johtavaa koulutusta, jota tuotetaan työpaikoilla ja yrityksissä. Väitöstutkimuksessa tarkastellaan niitä tavoitteita, joita yrityksissä oppisopimuskoulutukseen liittyy ja vaikutuksia, joita koulutusta tuottamalla yrityksessä syntyy. Tutkimuksen kohteena ovat eri alojen pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset), jotka ovat tuottaneet oppisopimuskoulutusta ja joilla on siitä vuosien kokemus. Lisäksi tutkimukseen osallistui pk-yrityksiä, joille oppisopimuskoulutus ja siihen liittyvä toiminta on vierasta. Tutkimus tuo uutta tietoa vain vähän tutkittuun aikuisten oppisopimuskoulutukseen, mutta ei sulje pois nuorten oppisopimuskoulutukseen liittyviä kysymyksiä. Tutkimus yhdistää oppisopimuskoulutuksen ja koulutuksen tuottamisen yrityksissä, mikä uudistaa sekä oppisopimuskoulutukseen, ammatilliseen koulutukseen, palvelun tuottamiseen että osaamiseen liittyvää teoreettista viitekehystä. Lisäksi tutkimus tuo yrityksille sekä oppisopimuskoulutuksen hallinnollisille tahoille palvelun tuottamisen ja siihen liittyvien tavoitteiden ja vaikutusten näkökulman. Väitöstutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu ja jakautuu kolmeen osaan: palveluun ja sen tuottamiseen, osaamispääomiin ja niiden eri muotoihin sekä vaikutuksiin palvelutuotannossa. Teoreettinen viitekehys kuvaa monimuotoisesti oppisopimuskoulutuksen ilmiötä, jonka olemus muuttuu sen mukaan, miten, kuka tai mikä taho sitä arvioi tai tarkastelee. Väitöstutkimus on empiiriseltä luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty teemahaastatteluilla vuoden 2013 lopulla ja vuoden 2014 alussa. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysillä aineistolähtöisesti. Tutkimusote pohjautuu abduktiiviseen päättelyyn. Tutkimustulokset esitetään ja luokitellaan niin tavoitteiden kuin vaikutusten osalta inhimillisen, rakenteellisen ja suhdepääoman kautta. Tutkimuksen mukaan oppisopimuskoulutuksen vaikutukset nähdään positiivisina ja neutraaleina, eikä alakohtaisia eroja vaikutusten osalta juuri ole. Myönteisten vaikutusten saavuttamiseen liittyy tärkeänä osana arvon luomisen ja tuottamisen kokemus molemmilla koulutukseen osallistuvilla osapuolilla. Lisäksi myönteisten vaikutusten taustalla ovat yrityksen sitoutuminen sekä työn ja koulutuksen johtamisosaaminen. Yrityksissä on tärkeää, että imago kouluttajana on hyvä. Oppisopimuskoulutuksen tuottamisesta syntyneet vaikutukset ovat asetettuja tavoitteita laajemmat, erityisesti rakenteelliseen pääomaan liittyvien vaikutusten osalta. Oppisopimuskoulutuksen vaikuttavuus yrityksessä syntyy asetettujen tavoitteiden ja vaikutusten välisestä suhteesta. Kokonaisuutena voidaan todeta, että oppisopimuskoulutuksen vaikuttavuus ja suorituskyky yrityksissä ovat hyvät, vaikka koulutuksen laatu vaihtelee jonkin verran. Oppisopimuskoulutuksen käynnistäminen, aloittaminen ja tuottaminen liittyvät usein niin sanottuihin oppisopimusagentteihin eli sellaisiin kehityshakuisiin henkilöihin, joilla jossakin elämäntilanteessa on ollut myönteisiä kokemuksia oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksista. Tutkimuksen mukaan oppisopimuskoulutuksen kustannukset koostuvat työsuhteesta, tietopuolisen koulutuksen aikaisesta työstä poissaolosta sekä ohjauksesta ja arvioinnista, mutta koulutusta pidetään taloudellisesti kannattavana. Oppisopimuskoulutuksen tuottamista estävät pääasiassa viestinnän ja tiedottamisen puute, koulutusmahdollisuuden tunnistamatta jääminen, yritysten heikko koulutuskulttuuri sekä epäselvät mielikuvat ja käsitykset. Nuorten oppisopimuskoulutuksen toteuttamisen hidasteina ovat tutkimuksen mukaan työsuhteeseen ja talouteen liittyvät seikat, nuorten kasvun vaiheeseen sisältyvät tekijät sekä monenlaiset pedagogiset ja eettiset kysymykset. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että nuori on käsitteenä ja viiteryhmänä epämääräinen. Ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen eri muodot ja monet käsitteet myös aiheuttavat epäselvyyttä molemmissa tutkimuksen konteksteissa eli yrityksissä, joissa oppisopimuskoulutusta tuotetaan sekä yrityksissä, joissa sitä ei tuoteta.

Synnytyksen ponnistusvaiheen hoidon käytännöt. Yhteys ensisynnyttäjän välilihan kuntoon synnytyksen jälkeen, synnytyskokemukseen, kipuun ja seksuaaliterveyteen

Hyvän syntymän hoidon tavoitteena on turvata synnyttäjän paras mahdollinen terveys, vähentää tarpeetonta puuttumista synnytyksen kulkuun ja mahdollistaa voimaannuttava synnytyskokemus perheelle. Hyvä syntymän hoito ja siihen liittyvä kätilöiden kliinisen hoitotyön osaaminen ei voi kehittyä, ellei hoitotyön käytäntöjä tutkita. Suomalaista hoitotieteellistä syntymän hoitoon liittyvää tutkimusta on vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata synnytyksen ponnistusvaiheen hoidon käytäntöjä Suomen synnytyssairaaloissa. Lisäksi seurantatutkimuksen avulla selvitettiin, miten ensisynnyttäjät kokivat synnytyksen ponnistusvaiheen, sen aikana saamansa hoidon, ensisynnyttäjien synnytyskokemusta, kivun kokemista, vointia kolmena päivänä synnytyksen jälkeen sekä heidän seksuaaliterveyttään ensimmäisen vuoden aikana synnytyksen jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää synnytyksen ponnistusvaiheen hoitoa ja lisätä tietoa synnyttäneiden naisten voinnista ja seksuaaliterveydestä. Tutkimuksen ensimmäinen osio toteutettiin poikkileikkaustutkimuksena (2009), johon osallistui Suomen synnytyssairaaloiden synnytysosastoilla työskentelevät kätilöt (N = 662). Tutkimuksen toinen osio toteutettiin seurantatutkimuksena (2009−2011), jossa oli neljä mittausajankohtaa: kolmantena päivänä synnytyksestä sekä kolmen, kuuden ja kahdentoista kuukauden kuluttua synnytyksestä. Tähän osioon osallistui spontaanisti alateitse yhden elävän lapsen (pää tarjoutuvana) synnyttäneet ensisynnyttäjät (N = 453) ja sikiön perätilan vuoksi suunnitellusti keisarileikatut ensisynnyttäjät (N = 84). Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Tutkimustulosten mukaan osa kätilöiden käyttämistä synnytyksen ponnistusvaiheen hoitokäytännöistä ei ole näyttöön perustuvia. Synnytyssairaalan synnytyksen hoidon kulttuuri näyttää siirtyvän mallioppimisen kautta. Ensisynnyttäjät kokivat synnytyksen ponnistusvaiheen hoidon pääsääntöisesti myönteisenä. Alateitse synnyttäneillä ensisynnyttäjillä oli myönteisempi synnytyskokemus ja vähemmän kipua heti synnytyksen jälkeen ja kolmena synnytyksen jälkeisenä päivänä verrattuna keisarileikkauksella synnyttäneisiin ensisynnyttäjiin. Alateitse synnyttäneillä ensisynnyttäjillä kipu ja ompeleet eivät vaikuttaneet haitallisesti vastasyntyneen hoitoon tai imetykseen niin paljon kuin keisarileikkauksella synnyttäneillä ensisynnyttäjillä. Välilihan leikkaus-, repeämä- tai keisarileikkaushaavat olivat täysin parantuneet suurimmalla osalla naisista kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä. Yleisimpiä naisten kokemia oireita ensimmäisen vuoden aikana synnytyksestä olivat emättimen kostumisen vaikeus, yhdyntäkivut, peräpukamat sekä arpikudoksen kipu ja kiristys. Sukupuolinen halukkuus ja tyytyväisyys seksielämään olivat huonompaa ensimmäisen vuoden aikana synnytyksestä verrattuna aikaan ennen raskautta ja synnytystä. Synnytyksen aikaisella hoitotyöllä ja näyttöön perustuvalla synnytyksen ponnistusvaiheen hoidolla on suuri merkitys naisen synnytyskokemukseen, synnytyksen jälkeiseen vointiin ja seksuaaliterveyteen.

Brock Frosh Beanie

This Brock Frosh Beanie from around 1965 is made of red and blue felt with white stitching. An identification button with 'Barb' inscribed on it with black marker is attached to the left side. The Frosh Beanie and identification button were available for students to purchase immediately after registration.

Collective learning within nursing clinical groups /

This qualitative study examined collective learning within nursing clinical groups. Specifically, it explored the influence of the individual on the group and the impact of the group on the individual. The study was organized using the concepts from Debbie Kilgore's theory of collective learning (1999). The sample consisted of 1 8 second-year university nursing students and 3 clinical instructors. Data were collected via individual interviews with each participant and researcher's observations during a group conference. The interviews were tape-recorded, transcribed, and analyzed using key concepts from Kilgore's framework. Several interesting findings emerged. Overall, it appeared that individual components and group components contributed to the quality and quantity of collective learning that occurred in the groups. Individually, each person's past group experiences, personality, culture, and gender influenced how that individual acted in the group, their roles, and how much influence they had over group decisions. Moreover, the situation which seemed to cause the greatest sense of helplessness and loss of control was when one of their group members was breaking a norm. They were unable to deal with such situations constructively. Also, the amount of sense of worthiness (respect) and sense of agency (control) the member felt within the group had an impact on the person's role in group decisions. Finally, it seemed that students felt more connected with their peers within the clinical setting when they were close with them on a personal and social level. With respect to the group elements, it seemed that the instructors' values and way of being were instrumental in shaping the group's identity. In group 2, there were clear examples of group consciousness and the students' need to go along with the majority viewpoint, even when it was contrary to their own beliefs. Finally, the common goal of passing clinical and dealing with the fears of being in the clinical setting brought solidarity among the group members, and there seemed to be a high level of positive interdependence among them. From the discussion and analysis of the findings, recommendations were given on how to improve the learning within clinical groups.

Exploring the experiences of youth in a development program with integrated physical activity in Costa Rica

National governments, the United Nations, and other organizations have deemed sport and other means of physical activity such as recreation, games and play for development a useful means for addressing a wide range of problems in communities and more specifically, providing youth with an opportunity to experience the benefits of physical activity. There is a need for research that furthers our understanding of how participants experience these programs. Specifically, the purpose of this study, was to better understand the lived experiences of the participants in a YMCA camp program that integrated physical activity and play for the specific development of poor youth street workers. A phenomenological approach infonned by a critical perspective (Creswell, 2003; Rossman & Rallis, 2003) was used. The study took place through the Asociaci6n Cristiana de J6venes de Costa Rica (ACJ) in Central America. The focus was on a camp program and the lived experiences of six purposefully chosen, youth street workers between the ages of 13-17. Their experiences were explored through semi-structured interviews. Other data that fonn the study include: field notes, observations, a reflexive journal and document analysis. The findings that emerged from the data include main themes of relationships, poverty, personal change and empowennent. For many youth, the ACJ is a relatively safe place to play, to "detach," their minds, to "distract" and "disorient" themselves from their dysfunctional families, violent neighbourhood, the poverty they live in, and from the necessity of having to work in the street to supplement the family income. Although many studies have shown that programs that include physical activity, play and/or sport have a positive impact on youth with regard to healthy development and improvements in well-being, there has been little work done to address the voices and experiences of the youth that participate in these programs. Using an interpretive-critical approach, this study focused on the participants' personal backgrounds, their experiences within the program and their critical reflections on the program. This study draws from a phenomenological philosophy and method to report findings from participants in an ACJ program in Costa Rica. This research shows how these youth were given the opportunity to use the program and the ACJ property as a relatively safe place to play, to behave like the youth they are, to establish and maintain their friendship networks, and develop empathy and conflict resolution skills. The fmdings from this study reveal how by participating in the ACJ program they each described a personal change, wherein they felt empowered to learn they could positivel y control themselves and as a result positively affect their own futures. These fmdings contribute knowledge surrounding the lived experiences of youth in developmental programs that use physical activity.

Early detection and intervention for infants at risk of autism spectrum disorders

Autism is a developmental disorder that is characterized by abnonnal social interactions and communications as well as repetitive and restricted activities and interests. There is evidence of a genetic component, as 5% of younger siblings are diagnosed if their older sibling has been diagnosed. Autism is generally not diagnosed until age 3 at the earliest, yet it has been shown that early intervention for children with autism can greatly increase their functioning. Because of this, it is important that symptoms of autism are identified as early as possible so that diagnosis can occur as soon as possible to allow these children the earliest intervention. This thesis was divided into two parts. The first looked at the psychometrics of two proposed measures, the Parent Observation Checklist (POC), administered monthly, and the Infant Behavior Summary Evaluation (mSE), administered bimonthly, to see if they can be used with the infant population to identify autistic symptoms in infants who are at high risk for autism or related problems because they have an older sibling with autism. Study 1 reported acceptable psychometric properties of both the POC and IBSE in terms of test-retest reliability, internal consistency, construct validity and predictive validity. These results provide preliminary evidence that parent report measures can help to detect early symptoms of ASD in infants. The POC was shown to differentiate infants who were diagnosed from a matched group that was not diagnosed by 3 years of age. The second part of this thesis involved a telephone interview of parents who reported developmental and/or behavior problems in their high-risk infants that may be early signs of Autism Spectrum Disorder (ASD). During the interview, a service questionnaire was administered to see what interventions (including strategies recommended by the researchers) their at risk infants and affected older siblings were receiving, how satisfied the parents were with them and how effective they felt the interventions were. 3 Study 2 also yielded promising results. Parents utilized a variety of services for at risk infants and children with ASD. The interventions included empirically validated early intervention (e.g., ABA) to non-empirically validated treatments (e.g., diet therapy). The large number of nonempirically validated treatments parents used was surprising, yet parents reported being involved and satisfied, and thought that the services were effective. Parents' perceptions of their stress levels went down slightly and feelings of competence rose when they accessed services for their infants. Overall, the results of this thesis provide new evidence that parent-report methods hold promise as early detection instruments for ASD in at-risk infants. More research is needed to further validate these instruments as well as to understand the variables related to the parents' choice of early intervention for their at risk and affected children.

Organizational commitment and perceived relatedness as correlates of the intention to continue officiating in track and field

The objectives of the present study were to explore three components of organizational commitment (affective [AC], normative [NC] and continuance [CC] commitment; Allen & Meyer, 1991), perceived relatedness (Oeci & Ryan, 1985; 2002), and behavioural intention (Ajzen, 2002) within the context of volunteer track and field officiating. The objectives were examined in a 2-phase study. Ouring phase 1, experts (N = 10) with domain familiarity assessed the item content relevance and representation of modified organizational commitment (OC; Meyer, Allen & Smith, 1993) and perceived relatedness (La Guardia, Oeci, Ryan & Couchman, 2000) items. Fourteen of 26 (p < .05) items were relevant (Aiken's coefficient V) and NC (M = 3.88, SO = .64), CC (M = 3.63, SD = .52), and relatedness (M = 4.00, SD = .93) items had mean item content-representation ratings of either "good" or "very good" while AC (M = 2.50, SD = 0.58) was rated "fair". Participants in phase 2 (N = 80) responded to items measuring demographic variables, perceptions of OC to Athletics Canada, perceived relatedness to other track and field officials, and a measure of intention (yiu, Au & Tang, 2001) to continue officiating. Internal consistency reliability estimates (Cronbach's (1951) coefficient alpha) were as follows: (a) AC = .78, (b) CC = .85, (c) NC = .80 (d) perceived relatedness = .70 and, (e) intention = .92 in the present sample. Results suggest that the track and field officials felt only minimally committed to Athletics Canada (AC M = 3.90, SD = 1.23; NC M = 2.47, SD = 1.25; CC M = 3.32; SD = 1.34) and that their relationships with other track and field officials were strongly endorsed (M = 5.86, SD = 0.74). Bivariate correlations (Pearson r) indicated that perceived relatedness to other track and field officials demonstrated the strongest relationship with intention to continue officiating (r = .346, p < .05), while dimensions of OC were not significantly related to intention (all p's > .05). Together perceived relatedness (j3 = .339, p = .004), affective commitment (j3 = -.1 53, p = .308), normative commitment (j3 = -.024, p = .864) and continuance commitment (j3 = .186, P = .287) contribute to the prediction of intention to continued officiating (K = .139). These relationships remained unaffected by the inclusion of demographic (j3age = -.02; P years with Athletics Canada = -.13; bothp's > .05) or alternative commitment (j3sport = -.19; P role = .15; Pathletes = .20; all p' s > .05) considerations. Three open-ended questions elicited qualitative responses regarding participants' reasons for officiating. Responses reflecting initial reasons for officiating formed these higher order themes: convenience, helping reasons, extension of role, and intrinsic reasons. Responses reflecting reasons for continuing to officiate formed these higher order themes: track and field, to help, and personal benefits. Responses reflecting changes that would influence continued involvement were: political, organizational/structural, and personal. These results corroborate the findings of previous investigations which state that the reasons underpinning volunteer motivations change over time (Cuskelly et al., 2002). Overall, the results of this study suggest that track and field officials feel minimal commitment to the organization of Athletics Canada but a stronger bond with their fellow officials. Moreover, the degree to which track and field officials feel meaningfully connected to one another appears to exert a positive influence on their intentions to continue officiating. As such, it is suggested that in order to promote continued involvement, Athletics Canada increases its focus on fostering environments promoting positive interactions among officials.

A physical activity intervention in a workplace setting

Physical inactivity poses a huge burden on Canada's health care system and is detrimental to the health of Canadians (Katzmarzyk & Janssen, 2004). Walking is a viable option for individuals to become physically active on a daily basis and is in fact the most commonly reported leisure time physical activity. It has been associated with many health benefits including weight loss/weight control, reduced risk of coronary artery disease and diabetes, lowered blood pressure, and improved psychological wellbeing (Brisson & Tudor-Locke, 2004). Specifically, individuals' stage of change, selfefficacy and health related quality of life (HRQL) are three psychological constructs that can be greatly improved with increased physical activity (Dishman, 1991; Penedo & Dahn, 2005; Poag & McAuley, 1992). Public health physical activity recommendations exist but many individuals find these difficult to meet due to overly busy lifestyles (Public Health Agency of Canada, 2003). Pedometers are inexpensive devices that can monitor individual bouts of walking so that the incorporation of physical activity into one's daily life is more plausible. They are also excellent tools for motivation, goalsetting, and immediate feedback (Brisson & Tudor-Locke, 2004). Since many people spend a large proportion of their time at their places of employment, workplaces have begun to be a common site for the development of physical activity interventions. These programs have been growing in popUlarity and have shown numerous benefits for both employees and employers (Voit, 2001). The purpose of the current study was to implement and evaluate the use of a pedometer-based physical activity intervention incorporating goal-setting and physical activity logs in a workplace setting, and to examine the relationship between different types of self-efficacy (task, barrier, and scheduling) and different phases of the intervention. Twenty male participants from a local steel manufacturing plant who exhibited health risk factors (e.g. hypertension, diabetes, etc.) were assigned to one of two groups (group A or group B). All participants were asked to wear pedometers on their waists, record their daily steps, set goals that were outlined on a step-tracking sheet (detennined by their baseline number of steps), and keep track of their work days, wakelbed time, sedentary time, and time spent doing other physical activity. Group A began the intervention immediately following the baseline measures, whereas group B continued with their regular routine for 4 weeks before beginning. Physiological measures (height, weight, blood pressure, relative body fat, waist and hip circumference, and body mass index) were taken and a battery of questionnaires that assessed barrier, task and scheduling self-efficacy, HRQL, and stage of change administered at baseline, week 5 (end of intervention for group A), week 9 (end of intervention for group B; follow-up for group A) and week 13 (follow-up for both groups). Results showed that this workplace physical activity intervention was successful at increasing the participants' daily steps, that task self-efficacy is a significant predictor of participants' exercise adherence during the initial stages of participation (intervention phase), and that the participants felt that this intervention was effective. Finally, further exploratory analyses showed that this intervention was effective for all participants, but most valuable for participants most in need of improvement - that is, those who were most sedentary prior to the intervention. This intervention is an inexpensive use of simple and effective tools (e.g. pedometers), has the potential to attract a wide variety of participants and become a pennanent part of any health promotion initiative.