Organisaatiokulttuuri puolustusvoimissa : maa-, meri- ja ilmavoimien organisaatiokulttuurit puntarissa

Tässä tutkimuksessa kuvataan maa-, meri- ja ilmavoimien organisaatiokulttuureita. Puolustusvoimissa on organisaatiokulttuuria tutkittu eri näkökulmista, mutta puolustushaarojen kulttuuria ei ole aikaisemmin kokoavasti selvitetty. Tämä työ pyrkii täyttämää tuon tutkimuksellisen tyhjiön. Työn mielenkiinto on syntynyt puolustushaarojen erilaisista ulkoisista piirteistä. Miksi eri puolustushaarojen henkilöstöllä näyttää olevan erilaisia tapoja toimia? Mistä tällaiset erot syntyvät? Organisaatiokulttuuri on moniulotteinen ilmiö, eikä sen määritelmästä tieteenalalla ole yksi-mielisyyttä. Käsite on tulkittavissa eräänlaisena synteesinä organisaation ja kulttuurin käsit-teiden kautta. Tässä tutkimuksessa käsitteen määrittelyssä on tukeuduttu Edgar Scheinin organisaatiokulttuurin määritelmään. Organisaatiokulttuuri itsessään ymmärretään organisaation eri tasoilla ilmeneväksi kulttuuriksi, joka yhdistää organisaation henkilöstöä oletusten, arvojen ja käyttäytymisen tasolla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu pääosin Scheinin organisaatiokulttuuriteorian ympärille, jota on täydennetty hallinnollisella näkökulmalla. Tutkimustehtävänä on kuvailla maa-, meri- ja ilmavoimien organisaatiokulttuuria sekä niiden eroja ja yhtäläisyyksiä puolustusvoimien hallinnollisessa kontekstissa. Tehtävän ratkaisemiseksi tutkimusraportissa vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Mistä osakokonaisuuksista puolustusvoimien organisaatiokulttuuri muodostuu puo-lustusvoimien hallinnollisessa kontekstissa Scheinin teorian mukaan tarkasteltuna? 2. Miten puolustushaarojen organisaatiokulttuurit ilmenevät puolustushaarassa tutki-mukseen valitun puolustushaaraesikunnan henkilöstön kokemuksen mukaan? 3. Miten puolustushaarojen organisaatiokulttuurit eroavat toisistaan ja mitä samankaltaisuuksia niissä esiintyy?

Sotilaallisen kriisinhallintaoperaation tilannetietoisuuden tuottamisen toimintatapamalli kehittävän työntutkimuksen kohteena

Puolustusvoimat osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan vaativissa olosuhteissa ja haastavissa turvallisuustilanteissa. Toimintaympäristön muutokset luovat haasteita kriisinhallintaoperaation kansalliselle johtamiselle kotimaassa. Tilannetietoisuuden perusteella päätöksentekijöiden pitää hahmottaa nykyinen tilanne ja samalla muodostaa käsitys operaation kehittymisestä. Tutkimukseni kohdistuu sotilaallisen kriisinhallintaoperaation tilannetietoisuuden tuottamisen toimintatapamalliin. Se pyrkii luotaamaan niitä perusteita, joiden avulla tilannetietoisuus voidaan tuottaa operaatiosta kansallisen johtamisen pohjaksi. Tutkimuksen johtoajatus oli löytää uusi toimintatapamalli. Toimintatapamalli on monimuotoinen ihmisten, tietojärjestelmien, informaation, säännösten ja käskyjen toisistaan riippuvainen järjestelmä. Sen kuvaamiseen sovelsin kehittävän työntutkimuksen teoriaa. Tutkimusprosessi vaati dialogia tilannetietoa tuottavan työyhteisön kanssa. Menetelmän ja havaintoaineiston pohjalta löysin nykyisen systeemin häiriöt ja paikallistin katkokset. Kehitystarveanalyysin kautta muodostin vaihtoehtoiset toimintatapamallit. Vaihtoehtoisia malleja esittelin asiantuntijoille ryhmäsimulaatiossa. Siinä malleilla tehtiin konkreettisia ajatuskokeita ja osallistujat joutuivat tekemään ajatuksellisia simulaatioita siitä, toimiiko malli vai ei. Tutkimuksessa havaittiin, että haastavissa olosuhteissa kriisinhallintajoukon johtamista eivät helpota ne paineet, joita toisaikaista informaatiota kaipaavat kotimaan esikunnat ovat aiheuttaneet. Tutkimuksen havaintoaineiston pohjalta luotu uusi malli on virtaviivainen ja läpinäkyvä. Se mahdollistaa avoimen, nopean ja tarkemman tiedotuksen kotimaahan. Malli tuottaa käsityksen operaation tilanteen kehittymisestä. Se mahdollistaa suorituskykyjen kehittämisen operaatiossa havaittujen tarpeiden pohjalta. Uusi toimintamalli poistaa päällekkäisyydet ja keskittää osaamisen ja henkilöstöresurssit. Toimintatapaa kehittämällä kyetään vastaamaan yhä vaativampiin tiedonkulun haasteisiin

Varusmiespalveluksen keskeytyminen ensimmäisen palvelusviikon aikana

Suomen puolustusratkaisun, alueellisen puolustuksen, mahdollistaa yleinen asevelvollisuus. Asevelvollisten ikäluokasta 80 prosenttia suorittaa asevelvollisuutensa varusmiespalveluksessa. Palveluksen aloittamisen järjestelyitä on kehitetty aktiivisesti, mutta palveluksenkeskeyttämisten määriin ei ole onnistuttu vaikuttamaan. Palveluksen ensimmäisen viikon sisällöllä tai koulutusmetodeilla ei ole keskeistä asemaa keskeytymisen syitä arvioitaessa. Tässä tutkimuksessa palveluksen keskeyttämisen syitä etsitään asevelvollisen motivaation, arvojen ja odotusten kautta, sekä perusyksikön koulutuskulttuurin uskottavuudesta. Alkaneen palveluksen keskeytymisen syiden uskotaan olevan yksilön tahtotekijöissä sekä perusyksikön koulutusilmapiirin yleisvaikutelmassa ja asevelvollisen psykofyysisissä tekijöissä. Tutkimusmetodina käytetään puolistrukturoituja haastatteluja, jotka suoritettiin palveluksen keskeyttäville, sekä palvelusta jatkaville alokkaille, ensimmäisen palvelusviikon lopulla. Kohdejoukko edusti 10 -15 prosenttia perusyksikön saapumiserästä. Tutkimuksen haastattelut analysoitiin ja tulokset muodostettiin deduktiivisen sisällönanalyysin kautta. Keskeinen merkitys on alokkaan äänellä, joka kuuluu tutkimusraportista suorina lainauksina. Tutkimuksessa löydettiin keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat palveluksen aloittamiseen: varusmiespalveluksen merkitys, kaveripiirin mielipide, ennakko-odotusten täyttyminen, ryhmähenki, kannustava oppiminen. Tutkimuksen perusteella alokastuvan varusmiesesimies on merkityksellisin kouluttaja ensimmäisellä palvelusviikolla. Tästä syystä heidän onnistumisensa alokkaiden kouluttajana on varmistettava. Huonoimmillaan tuvan esimiehen onnistumisen varmentamiseen ei juurikaan panosteta, jolloin alokkaat ovat ensimmäisten päivien aikana sattuman varassa. Merkittävin tekijä motivoitumattomuuteen ja palveluksen keskeytymiseen on varusmiespalveluksen irrationaalisuus nyky-yhteiskunnasta. Varusmiespalveluksella ei koeta olevan mitään arvoa tai tarvetta globaalissa Euroopassa. Varusmiespalveluksen kehittämisessä tulee keskittyä kahteen päälinjaan: varusmiespalveluksen saattaminen 2020 – luvulle, jolloin tarkastellaan toimenpiteitä, joilla varusmiespalveluksesta saadaan nuoria kiinnostava ja palkitseva sekä perusyksiköiden koulutuskulttuurin kehittämistä kohti oppivaa organisaatiota nykyisiä vahvuuksia unohtamatta. Perusyksikön keinot vaikuttaa palveluksen keskeytymiseen, ovat perusyksikön päällikön hallussa: uskottava ja kannustava koulutusilmapiiri, tuvan esimiehen onnistumisen varmistaminen, pienet murheet (ruokailuun käytettävä aika, tupakointi, vapaa-ajan kontrollointi). Tutkimukseen osallistuneet alokkaat yllättyivät puolustusvoimien koulutuksen tarkoituksen mukaisuudesta ja olivat valmiita muuttamaan käsityksiään asevelvollisuudesta nopeasti. Palvelukseen astuessaan alokkaat eivät odota palvelukselta paljoakaan positiivista omalle elämälleen, mutta noudattavat lakivelvoitettaan.

Arvot Suomen ilmavoimien johtamisessa

Nopeatempoiseksi koettu kehitys puolustushallinnossa ja myös ilmavoimien toiminnassa edellyttää organisaation ja henkilöstön toiminnassa nopeaa muutosvalmiutta. Toimintakulttuurin muuttaminen on kuitenkin haasteellista ja vaatii pysyvää muuntumista syvärakenteissa. Tässä tutkielmassa pyrittiin selvittämään, miten ilmavoimien julistetut arvot ilmenevät johtamisessa. Tutkielman laajuudesta johtuen, keskityttiin management osion tutkimiseen, kuitenkin muistaen, että tämän ja leadershipin rajapinta ei ole tarkalleen määriteltävissä tai ainakaan näin ei ole tarpeen tehdä. Voidakseen ymmärtää ja johtaa organisaatiota syvärakenteiden kautta, kuten arvot, on vallitseva organisaatiokulttuuri ja sen muotoutumiseen johtaneet syyt tunnettava hyvin. Tutkielmassa käytettiin abduktiivita eli teoriaohjaavaa logiikkaa, missä kulttuuritutkimuksen ja johtamisen teorioiden avulla luotiin esiymmärrystä siitä, miten arvoja tulisi käyttää kun organisaatiota ylläpidetään ja kehitetään. Tutkimuksessa käytettiin aineistoina aiempien tutkimusten tuloksia ja empiirisessä osiossa ilmavoimissa julkaistuja normeja. Julistetut arvot olivat löydettävissä ilmavoimien toiminta-ajatuksesta ja luodun esiymmärryksen avulla, niiden ilmenemät normeissa oli osin havaittavissa. Tärkeimpinä ilmavoimien arvoina voi pitää tehokkuutta ja lojaalisuutta esimiehiä kohtaan. Tähän päästään osin myös kehittämisen ja lentoturvallisuuden avulla. Tärkeää ilmavoimissa on korostaa kaikkea sotilasilmailuun kuuluvaa, erityisesti lentoupseeriuteen liittyviä kulttuurisia arvoja. Toisaalta on havaittavissa, että puolustusvoimien koulutusjärjestelmän tuoma kasvatus antaa merkittävän arvopohjan myös ilmavoimien johtajille. Arvojen tietoinen hyödyntäminen organisaation johtamisessa näyttää kuitenkin vaihtelevan eri toimialojen välillä. Suuri merkitys on johtajien henkilökohtaisilla mielipiteillä, mikä on tyypillistä tehtäväkeskeisessä toiminnassa. Tällaisessa toimintakulttuurissa varsinaiset keinot, asioiden hoitamiseksi jäävät paljolti alempien johtoportaiden harkintaan. Ilmavoimissa tyypillinen voimakas kulttuuri vastustaa siihen ulkoa tuotuja muutostarpeita, kuten puolustusvoimien strategioiden jalkautumista. Etenkin jos niiden ei koeta vaikuttavan välittömästi nykyistä toimintaa parantavasti. Toisaalta ollaan erittäin motivoituneita juuri ilmailuun suoraan vaikuttavista asioista.

Kunnossapidon strategisen kumppanuuden henkilöstövaikutukset

Kumppanuudet ovat tulevaisuudessa tärkeä osa puolustusvoimien logistiikkajärjestelmää. Tukitoiminnot toteutetaan tulevaisuudessa yhä enemmän puolustusvoimien ja erilaisten kumppanien yhteistoimintana. Puolustusvoimissa kumppanuudet ovat melko uusi tapa toimia, joten niihin liittyviä henkilöstövaikutuksia ei ole vielä riittävästi tutkittu. Tarkastelemalla yksittäistä toteutettua kumppanuutta saadaan uutta tietoa nykyisten kumppanuuksien kehittämiseksi, sekä tulevien kumppanuuksien valmistelun ja toteutuksen tueksi. Kunnossapidon strateginen kumppanuus on keskeinen osa puolustushallinnon kumppanuusohjelmaa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kunnossapidon kumppanuuden henkilöstövaikutuksia henkilöstöstrategian johtamisen näkökulmasta. Tutkimus on rajattu tarkastelemaan kumppanuuden normaaliolojen henkilöstövaikutuksia kansallisella tasolla. Henkilöstöstrategian johtamista tarkastellaan henkilöstön saatavuuden ja sitoutumisen, henkilöstörakenteen kehittämisen ja osaamisen kannalta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka hyvin kunnossapidon strategisen kumppanuuden valmistelussa ja toteutuksessa kyettiin noudattamaan puolustusvoimien henkilöstöstrategian asettamia vaatimuksia, tavoitteita ja periaatteita. Tutkimus on luonteeltaan kartoittava ja sen pääasiallisena metodina on kvalitatiivinen aineistotutkimus, jota täydennetään asiantuntijahaastatteluilla. Tutkimusmateriaalin käsittelyssä ja tiedon ymmärtämisessä sekä tulkinnassa käytetään hermeneuttista lähestymistapaa. Kumppanuuksien kehittämisen kannalta tärkeimmät synteesit saadaan aikaan tarkastelemalla henkilöstöstrategian tavoitteita ja tutkimusaineistoa. Kunnossapidon kumppanuuteen liittyvä perusasioiden tiedottaminen onnistui puolustushallinnon toteuttamana hyvin. Henkilöstölle ei kuitenkaan kyetty välittämään kaivattua yksityiskohtaista tietoa. Yksityiskohtainen kumppanuussopimus turvaa parhaiten yksittäisen työntekijän aseman liikkeenluovutuksessa. Henkilöstön aseman turvaaminen suoja-ajalla on kumppanuudessa toimiva ratkaisu. Koulutuksellisten tukipakettien laatimista henkilöstön työmarkkinakelpoisuuden parantamiseksi tulee jatkossa harkita. Kunnossapidon kumppanuuden myötä puolustusvoimien henkilöstön kokonaismäärää kyettiin vähentämään henkilöstöstrategian mukaisesti ja etupainotteisesti. Kunnossapidon kumppanuuden avulla mahdollistetaan henkilöstöresurssin joustavampi säätely. Puolustusvoimilla tulee olla jatkossakin omaa ammattitaitoista kunnossapidon henkilöstöä käytettävissään, jotta kumppanuus kyetään hoitamaan. Kumppanuudet tulee kyetä rakentamaan ja ylläpitämään työnantajakuvaa vahingoittamatta, jotta kilpailukykymme työmarkkinoilla säilyisi. Kumppanuuksien toteutuksessa on huomioitava arvojen yhtenäistäminen. Kumppanuuksien myötä kykymme vaikuttaa henkilöstön laatuun heikkenee. Henkilöstön osaamisen kehittäminen on tehtävä jatkossa vastavuoroisesti yhteistoiminnassa kumppanien kanssa. Puolustusvoimien kunnossapidon henkilöstöltä vaaditaan tulevaisuudessa monialaosaamista. Henkilöstön osaamistarvekartoitusten merkitys tulee korostumaan strategisten kumppanuuksien myötä.

Miehittämättömien ilma-alusten käyttömahdollisuudet ilmasta maahan -aseiden tarvitseman maalitiedon hankinnassa ilmatorjunnan suojaamassa ympäristössä

Vuoden 2004 iskukykytutkimus esittää lentotiedustelujärjestelmän hankkimista tukemaan HN-kalustoon perustuvaa ilmasta maahan -järjestelmää. Tässä tutkimustyössä on tutkittu kolmen erilaisen miehittämättömän ilma-aluksen käyttömahdollisuuksia ilmasta maahan -aseiden tarvitseman maalitiedon hankkimisessa. Tutkimuksessa mukana olleet ilmasta maahan -aseet olivat JDAM (Joint Direct Attack Munition), AGM-154 JSOW (Joint Standoff Weapon) ja toistaiseksi epävarman hankintansa vuoksi vähäisemmässä määrin AGM-158 JASSM (Joint Air to Surface Standoff Weapon). Miehittämättömiksi ilmaaluksiksi valittiin Predator-koneen kolme eri kehitysversiota, MQ-1 Predator A, MQ-9 Reaper (Predator B) ja Avenger (Predator C). Tutkimuksen pääasiallinen tutkimusmenetelmä on ollut laadullinen kirjallisuusselvitys julkisia lähteitä käyttäen. Suoritusarvoista johdettuihin päätelmiin on käytetty soveltuvin osin määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Lähestymistapa tutkimukseen on ollut hermeneuttinen. Alakysymysten osalta kyseessä on ollut deskriptiivinen tutkimus ja tavoitteena on ollut löytää avainasiat miehittämättömien ilma-alusten käytön kannalta. Tutkimusraportin ensimmäinen luku on johdanto. Toisessa luvussa on selvitetty toimintaympäristön yleiset piirteet ja kolmannessa luvussa ilmasta maahan -aseiden ominaisuudet. Neljäs luku käsittelee tutkimuksessa olleiden miehittämättömien ilma-alusten ominaisuuksia maalitiedon hankkimismahdollisuuksien kannalta. Tutkimustyön johtopäätökset on kirjattu viidenteen lukuun. Tulosten perusteella perinteisten, ilman häiveominaisuuksia rakennettujen miehittämättömien ilma-alusten ei ole mahdollista hankkia kaikkea ilmasta maahan -aseiden tarvitsemaa maalitietoa. Lähialueen ilmatorjunnan vaikutuksen väistämiseksi häiveominaisuudet ja jonkin asteinen tunkeutumiskyky ovat välttämättömät erityisesti pitkän kantaman ilmasta maahan -aseiden tarvitseman maalitiedon hankkimisessa.

Pinta-aluksen kyky havaita kohti ammuttu meritorjuntaohjus

Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja se tuottaa suuntaa antavat arvot pinta-aluksen kyvylle havaita kohti ammuttu meritorjuntaohjus aluksen S -alueen valvontatutkalla sekä kohti ammutun meritorjuntaohjuksen Ku -alueen hakeutumistutka aluksen ESM –järjestelmällä. Tutkimusongelmien perusteella on laadittu kirjallisuusselvitys, jossa on määritetty pintaaluksen, sen sensoreiden sekä meritorjuntaohjuksen ja sen hakeutumistutkan geneeriset ominaisuudet. Sen jälkeen on skenaarioanalyysin avulla määritetty tutkittavat skenaariot ja niiden matemaattinen arviointitapa. Matemaattisessa arvioinnissa on käytetty kirjallisuusselvityksen avulla saatuja laskenta-arvoja järjestelmien parametreille ja skenaarioiden muuttujille. Tutkimus on pidetty tietoturvaluokitukseltaan julkisena käyttämällä arvioinnissa geneerisiä arvoja. Kohti ammutun meritorjuntaohjuksen havaitseminen riippuu ensisijaisesti ohjuksen lentokorkeudesta ja ajankohdasta, jolloin se käynnistää hakeutumistutkansa maalin etsintää ja siihen lukittumista varten. Ohjus lähestyy maalia matalalla lentäen, jolloin se ei ole havaittavissa pinta-aluksen valvontatutkalla. Matkalentovaiheen aikana ohjuksen hakeutumistutka on sammutettu eikä sitä kyetä havaitsemaan. Ohjus nousee 30 - 40 kilometrin etäisyydellä maalista tutkahorisontin yläpuolelle, jolloin se on havaittavissa pinta-aluksen valvontatutkalla. Samalla ohjus käynnistää hakeutumistutkansa, joka puolestaan havaitaan aluksen ESM – järjestelmällä. Aliääniohjukset voivat suorittaa maalihaun ja lukituksen jopa 20 kilometrin päässä maalista. Lukituttuaan maaliin, laskeutuu ohjus noin viiden metrin lentokorkeuteen ja etenee kohti maalia pysyen pääosin pinta-aluksen valvontatutkan ja ESM –järjestelmän seurannassa. Pinta-alus kykenee havaitsemaan kohti ammutun meritorjuntaohjuksen viimeistään ohjuksen kasvattaessa lentokorkeuttaan maalin etsintää ja siihen lukitusta varten noin 35 kilometrin etäisyydellä pinta-aluksesta. Tämän jälkeen ohjusta kyetään seuraamaan aluksen valvontatutkalla osumishetkeen asti. ESM –järjestelmä kykenee seuraamaan ohjusta vain ohjuksen hakeutumistutkan ollessa käynnissä. Havainto kohti ammutusta meritorjuntaohjuksesta tehdään liki samanaikaisesti pinta-aluksen valvontatutkalla ja ESM –järjestelmällä. Sensorien integrointiasteesta ja maalifuusion tasosta riippuu, miten nopeasti valvontatutkan havaitsemaan maaliin kyetään yhdistämään ESM - järjestelmän tekemä tunnistus uhkasignaalista ja edelleen aloittamaan ohjuksen torjunta aluksen ase- ja omasuojajärjestelmillä. Kohti ammutun yliääniohjuksen (nopeus: 1 M) havaitsemisesta osumishetkeen kuluva aika on noin 2,1 minuuttia. Jos aliääniohjuksen nopeus on 800 km/h, on havainnosta osumishetkeen kuluva aika noin 2,6 minuuttia. Tässä ajassa havainto on kyettävä luokittelemaan, tunnistamaan ja käynnistämään vastatoimet. Pintaaluksen kannalta on tärkeää saada havainto kohti ammutusta ohjuksesta mahdollisimman nopeasti, jolloin torjunnan käynnistämiseen on enemmän aikaa. Hyökkääjän näkökulmasta on edullista tuoda meritorjuntaohjus tutkahorisontin alapuolella mahdollisimman lähelle maalia kuitenkin siten, että se vielä kykenee tutkahorisontin yläpuolelle noustuaan hakeutumistutkalla etsimään maalin ja lukittumaan siihen. Etäisyyden, jolta ohjus maalinsa hakee, on riippuvainen maalinvalintakriteerien onnistumisesta ja toisaalta ohjuksen lentonopeudesta, joka märittää miten paljon aikaa maalin etsintään ja hyökkäysvaiheeseen mahdollisine maalin vaihtoineen on käytettävissä.

Tilannekuvan muodostaminen seuraavan sukupolven hävittäjässä

Tutkielmassa on tarkasteltu tilannekuvan muodostamista 5. sukupolven hävittäjässä. Tarkastelu on tehty kirjallisuusselvityksenä, jota on tuettu analysoimalla ja laskemalla suorituskykyarvoja muutamissa esimerkkitilanteissa. Tarkastelussa on keskitytty radiotaajuisten sensoreiden ja lentokoneiden keskinäisen verkottamisen suomien mahdollisuuksien arviointiin. Käytettävissä oleva sensoritekniikka tulee parantumaan huomattavasti nykyisiin 4. sukupolven hävittäjiin verrattuna. Aktiivisen, elektronisesti keilaavan tutkan ohella koneissa tullee olemaan tutkavaroittimen rinnalla ESM-järjestelmä, joka on liki välttämätön modernien uhkasignaalien havaitsemiseksi riittävän etäältä. Verkottamalla hävittäjien ESM-järjestelmät keskenään, voidaan saavuttaa paikannustarkkuus, joka riittää ilmataisteluohjusten ja ilmasta/maahan-ohjusten laukaisuun. Tehokkaan verkottamisen mahdollistaa suurikapasiteettinen datalinkki, jonka havainnointi on äärimmäisen vaikeaa eikä se näin paljasta hävittäjää signaalillaan. Vaikka 5. sukupolven hävittäjästä puhuttaessa huomiota kiinnitetään ensisijaisesti sen häiveominaisuuksiin, tapahtuu myös tilannekuvaan vaikuttavissa järjestelmissä sellaista kehitystä, joka mahdollistaa täysin uusia toimintoja. Näin tulevaisuuden hävittäjäryhmä kykenee tarvittaessa tuottamaan tilannekuvan yksin, kun siihen aiemmin vaadittiin koko ilmapuolustusjärjestelmän tuki.

Merivoimien apualuksen propulsiojärjestelmä ja sen kehitysmahdollisuudet

Suomen merivoimien aluskalustoon kuuluu taistelualuksia ja apualuksia. Apualukset ovat välttämättömiä huollon ja kuljetusten välineitä, minkä vuoksi niiltä edellytetään ympärivuotista, luotettavaa ja taloudellista suorituskykyä. Apualusten suorituskykyyn vaikuttaa olennaisesti niiden propulsiojärjestelmä. Apualuksen propulsiojärjestelmälle merivoimat eivät ole asettaneet erityisvaatimuksia. Järjestelmävalinnat ja tehojen kartoittaminen on tehty aluskohtaisesti uutta alusta suunniteltaessa. Nykyisten apualusten propulsiojärjestelmissä epäillään olevan puutteita tehon ja järjestelmävalintojen osalta. Tämä tutkielma selvittää apualuksen propulsiolle asetettavat vaatimukset ja esittelee järjestelmän mitoitukseen käytettävät laskukaavat. Tutkielma ottaa myös kantaa apualuksen propulsiojärjestelmän valintaan sekä järjestelmän ominaisuuksiin. Esimerkkeinä on käytetty Valas ja Pansio luokan aluksia, joiden järjestelmiin esitetään kehitysehdotuksia. Tutkielma rakentuu apualusten ja propulsion perusteille. Apualusten perusteissa etsitään propulsorin valintaan vaikuttavia seikkoja. Propulsiota tarkastellaan laitevalintojen ja mitoituksen kannalta. Nämä perusteet yhdistämällä saadaan vaatimukset apualuksen propulsorille, jonka osien valintaa ja mitoitusta tarkastellaan tutkimuksen loppupuolella. Tutkielman pääongelma on: Millainen on ihanteellinen propulsiojärjestelmä nykypäivän apualukselle? Tutkielma pyrkii hahmottamaan lukijalle, mitä asioita tulee ottaa huomioon suunniteltaessa apualuksen propulsiota. Tutkielman aineistona ovat olleet propulsiota ja hydrodynamiikkaa käsittelevät teokset, propulsiojärjestelmän osia koskevat teokset sekä merivoimien aiheeseen liittyvät oppaat ja ohjeet. Tutkielmassa on käytetty kolmea tutkimusmenetelmää: kirjallisuusselvitystä, matemaattista analyysia sekä vertailua. Tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Tutkielman teorian ja laskennan tukemana merivoimien apualukselle soveltuu parhaiten perinteinen potkuripropulsiojärjestelmä keskinopealla dieselmoottorilla sekä kiinteälapaisella potkurilla. Järjestelmä on edullinen, luotettava ja taloudellinen. Apulaitteeksi alukselle tulee asentaa keulapotkuri, jonka käyttöjärjestelmistä parhaaksi on todettu dieselsähköinen järjestelmä. Propulsiojärjestelmien tehot ovat nykyisissä aluksissa liian alhaisia. Heräte ja meluominaisuuksiltaan nykyiset apualukset ovat sopivia tehtäviinsä, mutta alusten äänieristystä voitaisiin kehittää entisestään.

Organisaation vaikutukset henkilöstön työhyvinvointiin puolustusvoimissa

Työhyvinvointia tutkitaan vuosittain suomalaisilla työpaikoilla joka työantajan tai valtion toimesta. Tutkimusten tavoitteena on kartoittaa työhyvinvointia parantavat ja heikentävät tekijät. Niiden perusteella pyritään vaikuttamaan ihmisten työhyvinvointiin, jotta työntekijät säilyttäisivät työkykynsä mahdollisimman pitkään. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan organisaation vaikutusta puolustusvoimien henkilöstön työhyvinvointiin. Tutkimusongelmaa lähestytään kolmen esimerkkiorganisaationrakenteen kautta, jotka ovat linjaorganisaatio, linja-esikuntaorganisaatio ja matriisiorganisaatio. Tutkimuksen perusteella organisaatioiden välillä oli työhyvinvoinnillisia eroja lähinnä linjaorganisaation ja muiden organisaatioiden välillä. Linja-esikuntaorganisaation ja matriisiorganisaation henkilöstön antamat arvot olivat samankaltaiset. Tämä saattoi johtua organisaatioiden henkilöstöjakauman samanlaisuudesta. Ainoastaan upseerit ja erikoisupseerit nostivat matriisiorganisaation muita organisaatioita paremmiksi. Muuten vastaukset olivat vaihtelevia ja riippuivat henkilöstöryhmästä. Jatkossa voisi tutkia linjaorganisaation saamien huonompien arvojen syytä sekä henkilöstön käsitystä omasta organisaatiosta.

Maavoimien verkostokeskeisen tiedonsiirtojärjestelmän arkkitehtuuri ja sen toteuttaminen

Tämä tutkimus pyrkii määrittelemään itsenäisenä puolustushaarana toimivalle maavoimille sen tehtäviin soveltuvan verkostokeskeisyyttä ja joukkorakenteita tukevan tiedonsiirtojärjestelmän arkkitehtuurin. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen. Siinä analysoidaan yleistä sotilaallisten tiedonsiirtojärjestelmien kehitystä kylmästä sodasta lähtien, tiedonsiirtojärjestelmien kehitystä Yhdysvaltain ja Suomen maavoimissa sekä kaupallisten tiedonsiirtojärjestelmien kehitysnäkymiä. Analyysin pohjalta on laadittu arkkitehtuurikuvaus koostuen kahdeksasta PVTAKmäärittelyn mukaisesta näkymästä sekä esimerkki arkkitehtuurin soveltamisesta käytäntöön. Tämän työn tutkimusongelmana on, millainen maavoimien tiedonsiirtojärjestelmän arkkitehtuuri tukee tulevaisuudessa parhaiten verkostokeskeisyyttä ja yleistä teknistä kehitystä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään sotilaallisten tiedonsiirtojärjestelmien historian ja kehitysnäkymien vaikutusta arkkitehtuurin rakenteeseen. Tutkimusmenetelmänä työssä käytetään kirjallisuusanalyysia ja suunnittelua. Arkkitehtuurin laatiminen ja esimerkki arkkitehtuurin toteuttamisesta luokitellaan suunnitteluksi. Puolustusjärjestelmää valmistaudutaan käyttämään alue-, YETTS-, kriisinhallinta- ja informaatiosodassa. Keskeinen vaatimus on kyky toimia kaikissa näissä toimintaympäristöissä samalla kalustolla. Verkostokeskeisyyden toteuttamisen puolestaan todettiin vaativan suorituskykyistä, yhteensopivaa ja tietoturvallista tiedonsiirtojärjestelmää, joka takaa yhteydellisyyden taistelukentän toimijoiden kesken. Tällä tuetaan erityisesti verkostokeskeistä johtamista ja suunnittelua. Tiedonsiirtojärjestelmien kehityksen todettiin olevan kaikissa asevoimissa hidasta. Myös käytössä olevien ikääntyneiden järjestelmien kehityksen nopeuttaminen on osoittautunut haasteelliseksi hankintaprosessin luonteesta johtuen. Yhdysvaltain maavoimien tiedonsiirtojärjestelmissä hyödynnetään yhä runsaammin COTStekniikka, mutta taktiset johtamisyhteydet toteutetaan yhä useimmiten sotilasjärjestelmillä. Uusimmassa maavoimien järjestelmässä WIN-T:ssä korostuu kerroksellisuus (maa, ilma ja avaruus) ja tehtävän vaatimusten mukaan rakennettava järjestelmä. Sen merkittävä osa on myös JTRS-ohjelmistoradio kaikkine versioineen. Järjestelmän modulaarinen rakenne mahdollistaa jatkuvan osajärjestelmien kehittämisen teknisen kehityksen myötä. Suomen maavoimien tiedonsiirtojärjestelmät vaativat nykyisellään kehitystyötä, mutta ulkomaanoperaatioiden järjestelmiä voidaan pitää onnistuneina ja nykyaikaisina. Tärkeänä nähdäänkin kaikkien joukkotyyppien järjestelmäkehityksen yhdistäminen paremman suorituskyvyn ja yhteensopivuuden saavuttamiseksi. Kaupallisten tiedonsiirtojärjestelmien sotilaskäytön todettiin sisältävän monia haasteita sekä mahdollisuuksia. Kehityksen eteneminen kohti NGN-verkkoja kuitenkin tukee verkostokeskeisyyttä ja sotilassovelluksia. Tällä hetkellä mielenkiintoisimpia sovelluksia ovat ohjelmistoradio ja langattomat laajakaistaiset ad hoc -datansiirtojärjestelmät. Maavoimien tiedonsiirtojärjestelmän arkkitehtuuri on modulaarinen rakentuen siirtojärjestelmistä, käyttäjäympäristö- ja järjestelmäsolmuista sekä yhtenäisestä ohjaus- ja valvontajärjestelmästä. Siirtojärjestelmiä ovat PAN- (henkilökohtaiset), LAN- (lähi), LOS- (suoran yhteyden), BLOS- (epäsuoran yhteyden) ja runkoverkkojärjestelmät. Solmuja ovat esikunta- , komentopaikka- ja liikkuvan tilaajan sekä järjestelmäsolmu. Siirtoteitä ja solmuja kyetään ohjaamaan sekä valvomaan yhtenäisellä ohjaus- ja valvontajärjestelmällä. Keskeistä kokonaisuudessa on IP-protokollan laaja hyödyntäminen. Arkkitehtuuria voidaan soveltaa kaikille joukkotyypeille. Sen toteutuksen tekniikat ja järjestelmät voivat olla COTS:ia tai sotilaallista tekniikkaa. Toteutetut järjestelmät ovat joukkojen erilaisesta luonteesta ja toiminnan vaatimuksista johtuen mahdollisesti hyvinkin erilaisia.

Raskaan raketinheitinjärjestelmän tykistöohjusten käyttö operatiiviseen tulenkäyttöön Persianlahden sodissa

Suomeen on hankittu raskas raketinheitinjärjestelmä vuonna 2006. Vuosina 2012 - 2015 tehtävällä ammunnanhallintajärjestelmän päivittämisellä hankitaan kyky syvään asevaikutukseen aina 300 kilometrin etäisyydelle saakka. Tämän jälkeen ajankohtaiseksi tulevat ampumatarvikehankinnat. Tykistöohjukset ovat tällä hetkellä ainoa järjestelmä raskaalle raketinheittimelle, millä saavutetaan 300 km kantama. Tässä tutkimuksessa on tutkittu tykistöohjusten käytettävyyttä operatiiviseen tulenkäyttöön ja kaukovaikuttamiseen Persianlahden sotien kokemusten perusteella. Tutkimus on toteutettu laadullisena, hermeneuttista lähestymistapaa noudattavana tutkimuksena, jossa molemmat Persianlahden sodat on erotettu omiksi tapauksikseen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty julkisten asiakirjojen analyysiä ja tulkitsevaa käsiteanalyysiä. Tiedonhankinnassa on pyritty holistiseen ja näkemysperäiseen tiedon tuottamiseen. Tutkijan esiymmärryksen pohjalta on luotu induktiivisen päättelyn keinoin hypoteesi, jonka pitävyyttä on testattu hermeneuttisella dialogilla. Tutkimuksessa on määritettyjen tutkimuskysymysten kautta vastattu keskeiseen tutkimusongelmaan, jossa on selvitetty tykistöohjusten käytettävyyttä operatiiviseen tulenkäyttöön. Painopiste analyysissä on ollut yksittäisten tykistöohjustehtävien arvioinnissa kokonaisoperaation kannalta sekä havaittujen heikkouksien ja vahvuuksien analysoinnissa. Tutkimus on osittanut tarpeen useille jatkotutkimusaiheille. Tykistöohjukset tulivat ensimmäiseen Persianlahden sotaan suoraan koeammunnoista. Toimivilla joukoilla ei ollut kokemusta asejärjestelmästä, sen tehosta eikä käyttöperiaatteista ennen sodan alkua. Tämä aiheutti monia hankaluuksia tykistöohjusten käytössä. Yhteistyö eri puolustushaarojen välillä ei toiminut odotetulla tavalla, vaan maavoimat pitivät tykistöohjuksen käytön tiukasti itsellään. Tulenkäytön väliraja aiheutti ongelmia tykistöohjusten käytössä, koska niiden kantama ulottui pitkälle välirajan taakse. Tulenkäytön välirajan takana oleva alue on ollut perinteisesti ilmavoimien vastuulla ja maavoimien aseiden ulottuvuus tämän rajan taakse asetti haasteita. Vaikeuksista huolimatta ensimmäisessä sodassa ammuttiin kaikkiaan 32 tykistöohjusta. Toteutetut tykistöohjustehtävät onnistuivat erittäin hyvin. Asejärjestelmä oli varmatoiminen. Sillä oli jokasään toimintakyky ja sillä saavutettiin haluttu vaikutus maalissa. Sodan kokemusten perusteella tykistöohjuksia tilattiin lisää ja niiden kehitystyötä päätettiin jatkaa. Yhdysvaltojen operatiivisen tulenkäytön ja maalittamisen konseptia alettiin laajamittaisesti kehittää sotakokemusten perusteella. Toiseen Persianlahden sotaan lähdettäessä lähtökohdat olivat jo erilaiset tykistöohjusten käytölle. Ohjuksia oli käytettävissä moninkertainen määrä. Niiden kantamaa ja osumatarkkuutta oli parannettu ja uusia ohjusversioita kehitettiin edelleen. Maalittamisesta ja operatiivista tulenkäytöstä oli julkaistu uudet ohjesäännöt. Yhteisoperaatioiden tulenkäytöstä oli uusitut doktriinit ja niitä oli harjoiteltu ennen sotaa yhteistoiminnassa eri puolustushaarojen kanssa. Toisessa Persianlahden sodassa ammuttiin kaikkiaan 414 tykistöohjusta tukien kaikkien puolustushaarojen tulenkäyttöä. Suurimmat ongelmat ilmatilan varaamisessa oli ratkaistu. Puolustushaarat eivät enää pitäneet omista suorituskyvyistään niin tiukasti kiinni vaan tässä sodassa ne nivoutuivat osaksi yhteistä tulenkäyttöä. Suurimmaksi tykistöohjusten vahvuudeksi nousi jokasään toimintakyky, nopea vasteaika tulitehtäviin ja pienet riskit tulenkäytössä vahvan ilmapuolustuksen suojaamiin kohteisiin. Ilmatilan varaamisen prosessi nopeutui toisessa Persianlahden sodassa, mutta se oli vielä liian hidas aikasensitiivisten tulitehtävien toteuttamiseksi. Molempien sotien aikana pääosa tykistöohjustehtävistä toteutettiin osana ilmapuolustuksen lamauttamistehtäviä. Tykistöohjuksin tuhottiin myös arvokkaita maaleja sekä toteutettiin vastatykistötehtäviä. Tykistöohjukset osoittautuivat luotettaviksi ja kustannustehokkaiksi aseiksi, joilla oli erityinen vaikutus molempien operaatioiden onnistumiselle. Sotakokemusten perusteella tykistöohjusten käyttö vaatii harjoittelua ja puolustushaarojen välistä yhteistyötä. Ilman selkeitä ohjeita, oppaita ja ohjesääntöä niiden käyttö on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Tykistöohjusten hyvä käytettävyys korostuu huonolla säällä. Ilma-alukset eivät kykene operoimaan ja vaikutettamaan vahvan ilmapuolustuksen sisällä oleviin maaleihin. Tykistöohjuksia ei voida ohjata lennon aikana, vaan ne hakeutuvat koordinaattien perusteella maaliin. Tämä asettaa haasteita tulenjohdolle. Ohjuksen osumatarkkuus riippuu maalin paikannuksen tarkkuudesta. Tästä ominaisuudesta johtuen tykistöohjus ei sovellu liikkuvan maalin ammuntaan. Nämä heikkoudet huomioon ottaen tykistöohjus on kuitenkin kustannustehokas ja hyvä ase. Tutkimuksen perusteella tykistöohjus soveltuu hyvin operatiiviseen tulenkäyttöön ja kaukovaikuttamiseen. Sen suurimmat ongelmat eivät ole johtuneet aseesta tai asejärjestelmästä vaan käyttäjistä ja käyttöperiaatteista tai niiden puuttumisesta.

Sotilaskuljettakoulutuksen laadunhallinnan vaatimukset ja kehittäminen

Sotilaskuljettajakoulutus on otettu uudistettuna käyttöön koko Puolustusvoimissa. Uudistuneeseen koulutukseen on sijoitettu merkittävästi määrärahoja ja koulutusresursseja. Koulutuksen toteuttamisessa on hyödynnetty ulkopuolisia palveluntuottajia laajemmin kuin missään muussa Puolustusvoimien antamassa koulutuksessa. Näiden tekijöiden vuoksi sotilaskuljettajakoulutuksen laadunhallinnan, palautejärjestelmän ja kustannustehokkuuden tutkiminen on erityisen kiinnostavaa, tarpeellista ja ajankohtaista. Tutkimuksessa on selvitetty olemassa olevat seurantajärjestelmät sekä sotilaskuljettajakoulutuksen toteuttamisen perusteet. Nämä ovat olleet pohjana varsinaisen tutkimusongelman ratkaisemiselle. Tutkimuksen tuloksena on syntynyt esitys sotilaskuljettajakoulutuksen laadunhallintajärjestelmäksi. Järjestelmä sisältää rekrytointijärjestelmän, koulutuksen seuranta- ja palautejärjestelmän sekä esityksen kustannusseurannan ja sisäisen kustannusvertailun tekemiseksi. Keskeisessä osassa ovat kurssilaisille tehtävät kyselyt niin varusmiespalveluksen aikana kuin reserviin siirryttyäkin. Järjestelmä tuottaa tietoa joukko-osastojen toteuttaman kuljettajakoulutuksen kehittämiseksi sekä kuljettajakoulutuksen tulosten ja laadun valtakunnalliseen vertailuun. Tuotteena syntyy myös mittaristo, jota voidaan käyttää osana toiminnan ja resurssien seurantaa sekä suunnittelua. Mittareita voidaan hyödyntää myös vertailtaessa koulutustuloksia ja kustannuksia joukko-osastojen ja saapumiserien välillä.

RABIT : koulutuksen vaikuttavuuden arvioinnin teoreettinen kehys

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) 863/2007 otettiin käyttöön Euroopan unionin jäsenmaiden välinen ja Euroopan unionin rajaturvallisuusviraston Frontexin koordinoima RABIT - mekanismi. Mekanismin tarkoituksena on antaa nopeiden rajainterventioryhmien avulla nopeasti ja rajoitetun ajan operatiivista apua sitä pyytäneelle jäsenvaltiolle, tämän jouduttua poikkeuksellisen ja ennakoimattoman paineen alaiseksi erityisesti siksi, että sen ulkorajalle saapuu suuri määrä laittomasti alueelle pyrkiviä kolmansien maiden kansalaisia. Edellä mainittu asetus määrittää, että Euroopan unionin jäsenmailla on oltava muodostettuna kansalliset ”valmiusluettelot” eli henkilöstöpoolit, joihin sisältyvistä kansallisista asiantuntijoista voidaan tarvittaessa osa nopeasti kohdentaa RABIT - operaatioiden käyttöön. RABIT - ja niiden kanssa samankaltaisten FJST - poolien henkilöstölle tarjotaan koulutusta tavoitteena valmentaa heidät mekanismin käyttöperiaatteen mukaiseen toimintaan ja tehtäviin; Rajavartiolaitoksen henkilöstön osalta kansallisen koulutuksen tarjoaa Raja- ja merivartiokoulu ja kansainvälisen Frontex. Koulutuksen luonne on täydentävää ammatillista ”täsmäkoulutusta”, jonka tavoitteena on antaa poolien henkilöstölle lisävalmiuksia toteuttaa operatiivinen tehtävänsä operaatioiden edellyttämässä normaalista poikkeavassa toimintaympäristössä. Pooleille tarjottavan koulutuksen suunnittelu, käynnistäminen ja kehittäminen ovat olleet ajankohtaisia vain muutaman vuoden ajan. Tänä aikana ei koulutuksen ja ennen kaikkea sen vaikuttavuuden arvioinnin järjestelmää ole vielä juurikaan ehditty perusteellisesti suunnitella ja luoda. Tämän tutkimustyön tavoitteena on selventää Rajavartiolaitoksen RABIT- ja FJST - poolien henkilöstölle kohdennetun koulutuksen vaikuttavuuden arvioinnin teoreettista kehystä. Tämän teoreettisen kehyksen selvittäminen perustuu aiheeseen liittyvän ja ajankohtaisen tieteellisen tutkimuksen ja keskustelun kartoittamiseen ja analysointiin. Päätutkimusongelmana on selvittää, minkälainen on Rajavartiolaitoksen RABIT- ja FJST - pooleihin kohdistuvan kansallisen ja kansainvälisen koulutuksen vaikuttavuuden arvioinnin teoreettinen kehys. Tutkimus käyttää metodologiassaan kaksivaiheista lähestymistapaa: ensin kvantitatiivisella metodilla eli bibliometrisellä sitaatioanalyysilla kartoitetaan tämän hetken valideimmat ja relevanteimmat tutkimusaineistot koulutuksen vaikutuksen arviointiin liittyen. Tämän jälkeen kvalitatiivisen metodin eli sisällönanalyysin avulla pyritään löytämään aiheena olevaan koulutukseen liittyen keskeisimmät ja soveltuvimmat vaikuttavuuden arvioinnin lähestymistavat. Tutkimuksen keskeisimpänä johtopäätöksenä todetaan, että RABIT - koulutuksen laajuisen koulutusohjelman vaikuttavuuden arvioinnissa ei ole realistista etsiä yhtä tyhjentävää lähestymistapaa tai metodia vastaamaan yleispätevästi koko ohjelman arviointitarpeisiin. Tutkimusraportin neljännessä luvussa esitettäviä eri koulutuksen arvioinnin strategioita ja lähestymistapoja on tarpeen joustavasti yhdistellä riippuen siitä, mikä koulutusohjelman vaihe on menossa ja minkälaista tietoa arvioinnilla halutaan saavuttaa.

Ympäristöystävällisen tekniikan mahdollisuudet Rajavartiolaitoksen alushankinnoissa

2000-luvun yhteiskunnan yhtenä suurimmista huomiota ja mediatilaa saaneista kysymyksistä on ollut huoli ympäristön tilan kehittymisestä ja tarve vaikuttaa siihen. Lähes päivittäin saamme lukea tai kuulla valtakunnan ykkösmedioista, miten ilmasto ja luonto ovat pilaantumassa kiihtyvällä nopeudella ja että nyt on viimeiset hetket käsillä muuttaa kehityksen suunta. Kaupallisten yritysten yhdeksi oman julkisuuskuvan kohentamisen välineeksi on muodostunut ympäristöarvojen huomioiminen ja ympäristökuorman minimoiminen. Median luomien uhkakuvien, vallitsevan käsityksen ja kansalaisten mielikuvien takia ovat kaupalliset varustamot muuttaneet omia, kaikkien nykysäädösten mukaisia, käytäntöjään ympäristöystävällisimmiksi tukeakseen kilpailullista asemaansa. Huolimatta siitä, että viranomaisista mm. Rajavartiolaitos on vapautettu noudattamasta monia ympäristökuormituksen minimoimiseen pyrkiviä säädöksiä, on se valvontaviranomaisen roolissa ollut ”pakotettu” seuraamaan muutosta aluskalustoaan ylläpitäessään. Tutkimuksen keskeisenä ajatuksena on se, että viranomaisaseman takia on Rajavartiolaitoksen aluskalustoaan kehittäessään otettava korostetusti ja ennakkoluulottomasti huomioon ympäristöystävällisten tekniikoiden käyttäminen, edelläkävijän ja suunnannäyttäjän roolin omaksuminen sekä toimintojen kehittäminen. Tämä tukee Rajavartiolaitoksen julkisuuskuvaa, sen arvojen mukaisesti, luotettavana, ammattitaitoisena ja yhteistyökykyisenä viranomaisena sekä vastuullisena ympäristönsuojelun osasuorittajana ja ympäristörikosten tutkijana. Tutkimuksessa selvitetään kirjallisuusanalyysin keinoin Rajavartiolaitoksen mahdollisuuksia käyttää ympäristöystävällisiä tekniikoita vartiolaivoillaan ylläpitäen samalla siltä edellytetyn suorituskyvyn. Samalla työssä havainnollistetaan, millainen ero on perinteisesti ja ympäristötietoisesti valituilla tekniikoilla. Vai onko eroa nykyisellään olemassa laisinkaan?