Varusmiespalveluksen keskeytyminen ensimmäisen palvelusviikon aikana


Autoria(s): Salminen, Tamio
Data(s)

25/01/2012

09/02/2012

01/04/2010

Resumo

Suomen puolustusratkaisun, alueellisen puolustuksen, mahdollistaa yleinen asevelvollisuus. Asevelvollisten ikäluokasta 80 prosenttia suorittaa asevelvollisuutensa varusmiespalveluksessa. Palveluksen aloittamisen järjestelyitä on kehitetty aktiivisesti, mutta palveluksenkeskeyttämisten määriin ei ole onnistuttu vaikuttamaan. Palveluksen ensimmäisen viikon sisällöllä tai koulutusmetodeilla ei ole keskeistä asemaa keskeytymisen syitä arvioitaessa. Tässä tutkimuksessa palveluksen keskeyttämisen syitä etsitään asevelvollisen motivaation, arvojen ja odotusten kautta, sekä perusyksikön koulutuskulttuurin uskottavuudesta. Alkaneen palveluksen keskeytymisen syiden uskotaan olevan yksilön tahtotekijöissä sekä perusyksikön koulutusilmapiirin yleisvaikutelmassa ja asevelvollisen psykofyysisissä tekijöissä. Tutkimusmetodina käytetään puolistrukturoituja haastatteluja, jotka suoritettiin palveluksen keskeyttäville, sekä palvelusta jatkaville alokkaille, ensimmäisen palvelusviikon lopulla. Kohdejoukko edusti 10 -15 prosenttia perusyksikön saapumiserästä. Tutkimuksen haastattelut analysoitiin ja tulokset muodostettiin deduktiivisen sisällönanalyysin kautta. Keskeinen merkitys on alokkaan äänellä, joka kuuluu tutkimusraportista suorina lainauksina. Tutkimuksessa löydettiin keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat palveluksen aloittamiseen: varusmiespalveluksen merkitys, kaveripiirin mielipide, ennakko-odotusten täyttyminen, ryhmähenki, kannustava oppiminen. Tutkimuksen perusteella alokastuvan varusmiesesimies on merkityksellisin kouluttaja ensimmäisellä palvelusviikolla. Tästä syystä heidän onnistumisensa alokkaiden kouluttajana on varmistettava. Huonoimmillaan tuvan esimiehen onnistumisen varmentamiseen ei juurikaan panosteta, jolloin alokkaat ovat ensimmäisten päivien aikana sattuman varassa. Merkittävin tekijä motivoitumattomuuteen ja palveluksen keskeytymiseen on varusmiespalveluksen irrationaalisuus nyky-yhteiskunnasta. Varusmiespalveluksella ei koeta olevan mitään arvoa tai tarvetta globaalissa Euroopassa. Varusmiespalveluksen kehittämisessä tulee keskittyä kahteen päälinjaan: varusmiespalveluksen saattaminen 2020 – luvulle, jolloin tarkastellaan toimenpiteitä, joilla varusmiespalveluksesta saadaan nuoria kiinnostava ja palkitseva sekä perusyksiköiden koulutuskulttuurin kehittämistä kohti oppivaa organisaatiota nykyisiä vahvuuksia unohtamatta. Perusyksikön keinot vaikuttaa palveluksen keskeytymiseen, ovat perusyksikön päällikön hallussa: uskottava ja kannustava koulutusilmapiiri, tuvan esimiehen onnistumisen varmistaminen, pienet murheet (ruokailuun käytettävä aika, tupakointi, vapaa-ajan kontrollointi). Tutkimukseen osallistuneet alokkaat yllättyivät puolustusvoimien koulutuksen tarkoituksen mukaisuudesta ja olivat valmiita muuttamaan käsityksiään asevelvollisuudesta nopeasti. Palvelukseen astuessaan alokkaat eivät odota palvelukselta paljoakaan positiivista omalle elämälleen, mutta noudattavat lakivelvoitettaan.

Identificador

http://www.doria.fi/handle/10024/74246

URN:NBN:fi-fe201201251202

Esiupseerikurssi 62

Idioma(s)

fi

Direitos

Julkinen

Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin kielletty.

Tipo

Esiupseerikurssin tutkielma

Muu