Liiketoimintamallit ratkaisuliiketoiminnassa

Liiketoimintamallit ratkaisuliiketoiminnassa -kandidaatintyö käsittelee kahta erilaista ratkaisuliiketoimintamallia. BOOT -ratkaisuliiketoimintamallissa joukko yrityksiä muodostaa yhdessä asiakasyrityksen kanssa konsortion, joka toteuttaa ratkaisun asiakkaalle. Valmiudet ja johdon käytännöt -ratkaisuliiketoimintamalli määrittelee yrityksen ne käytännöt ja valmiudet, joilla ratkaisuliiketoiminnan toteuttaminen on mahdollisimman tehokasta ja kannattavaa. Työssä arvioidaan ja vertaillaan molempia malleja tiettyjen kriteerien pohjalta.

Ammattikorkeakoulu innovatiivisena oppimisyhteisönä

Ammattikorkeakoulut ovat osa suomalaista innovaatiojärjestelmää. Niiden tärkeimpiä tuotteita ovat laadukkaat tutkinnot, joilla tuotetaan Suomen kilpailukyvyn kannalta olennaista osaavaa työvoimaa. Koulutusinnovaatioiden avulla ammattikorkeakoulut voivat parantaa opetuksen ja oppimisen laatua ja edistää opiskelijoiden parempaa osaamista. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin Kymenlaakson ammattikorkeakoulua innovatiivisena oppimisyhteisönä Hokkasen (2001) hahmotteleman innovatiivisen oppimisyhteisön profiilitekijöiden mukaisesti. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millainen innovatiivinen oppimisyhteisö KyAMK:ssa toteutuu opettajien kokemana, ja miten innovatiivisen oppimisyhteisön piirteitä voitaisiin edistää mainitussa organisaatiossa. Aineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä KyAMK:n Tekniikan ja liikenteen toimialan opettajaa. Tulokset osoittivat Kymenlaakson ammattikorkeakoulun johdon sallivan innovatiiviset koulutuksen kehittämiseen tähtäävät toimet, mutta johto ei proaktiivisesti ohjannut ja kannustanut niihin. Ammattikorkeakouluopettajien pedagogisen autonomian todettiin olevan suurta. Tästä huolimatta kaivattiin yhteisöllisyyteen tukevia toimintamalleja, joiden avulla organisaatiossa oleva monialaisen työyhteisön innovaatiopotentiaali voitaisiin valjastaa opetuksen kehittämiseen ja organisaatiolta puuttuvan toiminnan kokonaiskuvan ja -ymmärryksen kehittämiseen. Osana yhteisöllisyyden kehittämistä aineistosta nousi esiin kehittämisehdotuksena pitkäjänteisemmän verkostoitumisen toteuttaminen niin organisaation sisällä kuin ulkopuolisten sidosryhmien kanssa.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Globaaliin toimintaympäristöön soveltuva johtamisstrategiamalli

Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata ja ymmärtää, millaisella johtamisstrategiamallilla yritys voi saavuttaa menestystä globaalissa toimintaympäristössä. Johtamisstrategia-termi sisältää sekä kilpailu- että konsernistrategian ja käsittää organisaation kilpailustrategian muotoilun ja sen implementoinnin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin olemassa olevaan tekstiaineistoon perustuvaa tulkitsevaa käsitetutkimusta, jolle on ominaista, ettei tutkija ole vuorovaikutuksessa aineiston tuottajan kanssa. Tutkimuksen aineistona oli kaksi globaaliin toimintaympäristöön soveltuvaa strategisen suunnittelun teosta. Aineiston laadullisella analyysillä tuotettiin vastaukset tutkimuskysymyksiin. Tulkintateoriana käytettiin yrityksen välittäjäteoriaa, joka on talous- ja johtamistieteistä integroitu lähestymistapa. Tutkimuksen tuloksena laadittiin globaaliin toimintaympäristöön soveltuva johtamisstrategiamalli, minkä avulla yritysten strateginen johto ja avustavat asiantuntijat voivat muotoilla omien yritystensä tarpeisiin soveltuvan yksilöllisen strategian, jolla menestyä. Uutta mallissa oli globaaliin muutokseen sopeutumisen tarkastelu integroimalla sekä talous- että johtamistieteiden näkökulmia kilpailustrategiaan huomioiden sekä markkinoiden ulkoiset mahdollisuudet että organisationaaliset resurssit ja pätevyydet.

Mistä on uudistumiskykyinen organisaatiokulttuuri tehty, case: Kouvolan kaupunki

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää organisaatiokulttuurin merkitystä organisaation uudistumiskykyyn. Lisäksi selvitetään, mitkä uudistumiskykyä tukevat tai estävät organisaatiokulttuurin piirteet toteutuvat Kouvolan kaupungin aikuissosiaalipalveluissa. Tutkimus toteutetaan laadullisena tapaustutkimuksena huomioiden organisaatiossa vuonna 2010 tehty organisaation uudistumiskyvyn kyselytutkimus. Aineistonkeruumenetelmänä käytetään puolistrukturoituja yksilöhaastatteluita, joissa haastateltavina ovat organisaation harkinnanvaraisesti valitsemat haastateltavat. Aineiston kerääminen ja analysointi toteutetaan teorialähtöisesti. Kohdeorganisaation vahvuudeksi voidaan nähdä hyvin tunnistettu strategia sekä siihen liittyvät päämäärät ja arvot, mikä antaa organisaatiolle mahdollisuuden toteuttaa strategian mahdollistamia organisaatiokulttuurin uudistumista edistäviä piirteitä. Vahvuutena voidaan pitää myös asiakaslähtöisyyden sisäistämistä toimintaa ohjaavana arvona sekä vahvaa sitoutumista omaan työhön. Organisaatiokulttuuria pidetään vielä hahmottumattomana, mikä vaatii sekä kulttuurin että identiteetin vahvistamista. Uudistumiskykyä tukeva organisaatiokulttuuri näkyy hyvänä ja avoimena yhteistyönä ja vuorovaikutuksena sekä organisaation sisällä että yhteistyökumppanien kanssa. Kehittämiskohteeksi Kouvolassa nouseekin yhteistyön parantaminen ja tehostaminen ylittämällä palvelualue- ja toimialarajoja sekä pyrkimällä poliittisen ja virkamiesjohdon entistä yhtenäisempään näkemykseen toimintaa tukevista innovatiivisista ratkaisuista. Kannustamisen ja palkitsemisen kohdistamisella uudistumista edistävään toimintaan voidaan saada aikaan uskallusta ja halua ideoida sekä innovoida.

Hyvitysmaksujärjestelmä - matka kasettimetristä megatavuun

Pro gradu-tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia vaikutuksia vaihtoehtoisella yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmällä voisi olla Suomessa. Hyvitysmaksulla tarkoitetaan korvausta, joka maksetaan oikeudesta tehdä teoskappaleesta kopioita yksityiseen käyttöön. Maksu on Suomessa sisällytetty vuodesta 1984 alkaen kopiointilaitteiden hintoihin ja näin vyörytetty valmistajilta ja maahantuojilta kuluttajien maksettavakasi. Maksun alaisia laitteita ovat esimerkiksi C- kasetit, CD- levyt, digiboxit ja ulkoiset kovalevyt. Tutkielmassa kuvataan hyvitysmaksujärjestelmän historiallista kehitystä nykyiseen muotoonsa, sen toimivuutta eri intressiryhmien näkökulmasta sekä arvioidaan varteenotettavia vaihtoehtoja nykyiselle järjestelmälle. Aina uusiutuvan haasteen hyvitysjärjestelmän kehittämisessä muodostaa teknologian jatkuva muuntuminen ja uusien kopiointitekniikoiden yleistyminen. Siihen tekijänoikeuksia koskevat säädökset ovat vastanneet puutteellisesti tai jälkikäteen. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan virallistenlähteiden, kirjallisuuden ja asiasta julkaistujen, eri intressitahojen kannanottojen perusteella. Tutkimuksen toteutus on sekoitus kvalitatiivista, historiallista ja lainopillista tarkastelua sekä oikeustaloustiedettä. Tutkimuksesta selvisi, että hyvitysmaksujärjestelmä ei tällä hetkellä suoriudu sille asetetuista tehtävistä tyydyttävästi, ja vaihtoehtoisen järjestelmän etsiminen on ajankohtaista. Varteenotettavaksi vaihtoehdoksi yksityiseen käyttöön tapahtuvan kopioinnin korvaamiseksi tekijöille ja tuottajille on tässä tutkielmassa arvioitu korvauksen toteuttaminen viestintärahaston kautta. Tämä ratkaisisi monet nykyiset ongelmat, ja näyttäisi tutkimuksen pohjalta arvioituna olevan paras vaihtoehto. Tähän siirtyminen vaatii kuitenkin ratkaisua kohtuullisen hyvityksen määrittämisen ongelmaan.

Strategic Change Management Readiness Evaluation in Organizations

The objective of this study and paper was to find out how the strategic change management readiness in organizations can be evaluated. Based on theory and prior CMP model, the framework of strategic change management and issues related to it was constructed. Additionally a synthesis of the most important phases and interventions in strategic change process and project was created. These phases were starting point, planning, implementation and evaluation and securing phases. Qualitative approach was utilized in the empirical part of the study due to the need for in-depth information about the topics surveyed through semi-structured interview. There were 18 responders from the top management of large Finnish companies. In this study interventions, strengths and weaknesses during the various phases of strategic change projects were revealed. Additionally the interviewees’ opinion on the importance of each of the interventions in strategic change project success was asked. According to this study, the most important phases recognized through researching theoretical literature, prior CMP model and empirical information in starting point phase were analysis of current and desired state and need for change accompanied with guiding coalition formulation. In planning phase the most important interventions were project organization formulation, action plan creation, analysis of prior and current strategic change projects and organizational structure analysis. In the change project implementation phase the interventions of importance were launch, quick wins, sense of urgency creation, change resistance management and change communications. In the final evaluation and securing phase project evaluation was the most important intervention. Based on the results a tool for creating change management readiness profile was created.

Sotavankileirien perustaminen ja hallinnointi nykyisessä kansainvälisessä oikeudessa

Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva sotavankileirien perustamisesta ja hallinnoinnista kansainvälisessä humanitaarisen oikeuden sääntelyssä. Tutkimuksen pääkysymys on: Miten kansainvälinen humanitaarinen oikeus vaikuttaa Suomen sotavankileirien perustamiseen ja hallinnointiin? Tutkimuksen lähestymistavat ovat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden osalta kansainvälisen oikeuden eurooppalainen oikeuspositivistinen lähestymistapa ja kansallisen lainsäädännön osalta lainoppi. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistotutkimusta. Sotavankileirien perustamisessa ja hallinnoinnissa tulevat sovellettaviksi oikeussäännöt kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja erityisesti sen tapaoikeuden sekä kansallisen oikeuden eri osa-alueet. Keskeisimmät näistä oikeussäännöistä liittyvät Suomen ratifioimiin valtiosopimuksiin, mutta kansallisen lainsäädännön osalta asiaan vaikuttavat lukuisat muut lait. Suomella on velvollisuus huolehtia sodan aikana sotavangeiksi jääneistä taistelijoista. Sotavankileirien perustaminen ja hallinnointi on mahdollista toteuttaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteiden mukaisesti, mutta toisaalta kansallista lainsäädäntöä ja puolustusvoimien sisäisiä ohjeita tulisi ajantasaistaa tämän päivän vaatimusten mukaisiksi. Sotavankien tarvitsema sairaalatasoinen hoito tulee pystyä järjestämään laadukkaasti ja kustannustehokkaasti, kuitenkin siten, että kokonaisvastuu säilyy puolustusvoimilla. Ehdottomaan vankeuteen tuomittujen sotavankien rangaistusten käytännön toteuttaminen edellyttää lainsäädännön tarkentamista. Sotavankien erityisasemaa ei vankeuslaissa ole huomioitu selkeästi. Sotavankileiri tulisi perustaa strategisen iskun ennaltaehkäisyn vaiheessa, koska sotavangin asemaan oikeutettuja taistelijoita saattaa joutua pidätetyksi ennen varsinaisten sotatoimien alkamista. Sotavankileiri tulisi olla modulipohjainen, jotta se voitaisiin perustaa joustavasti. Esikuntia tulisi olla vain yksi ja sen alaisuuteen perustettaisiin muita yksiköitä tarpeen mukaan. Sotavankileirin tulisi olla joukko-osastotason organisaatio. Sotavankisairaala, vankila ja vartiokomppania voisivat olla joko joukkoyksikkö- tai perusyksikkötason joukkoja. Sotavankisairaalan ja vankilan perustamisessa tulisi tehdä yhteistyötä vastaavien siviiliorganisaatioiden kanssa. Sotavankiasioita käsittelevät valtiosopimukset, lait ja asetukset tulisi kirjoittaa selkokielisesti ohjesääntöön, jotta joukkojen kouluttaminen voitaisiin toteuttaa onnistuneesti kaikilla organisaatiotasoilla. Sotavankileirien perustaminen ja hallinnointi edellyttää rauhan aikana aloitettua johdonmukaista valmistautumista ja erityisesti oikeudellinen osaaminen korostuu merkittävästi. Oikeudellinen osaaminen on kokonaisjärjestelyjen kannalta onnistumisen edellytys. Sotavankien oikeudenmukainen kohtelu on perusedellytys osaavan oikeusvaltion maineenhallinnassa.

Lentoreserviupseerikurssin koulutuksen ydinaines

Ilmavoimissa tehtiin organisaatiouudistus vuonna 2005. Samassa yhteydessä lentoreserviupseerikurssi siirrettiin silloisesta Ilmasotakoulusta Kauhavalta Ilmavoimien viestikouluun Tikkakoskelle. Kurssin opetuksen sisältö rakennettiin lentoteorioiden ja lentokoulutuksen osalta sellaisenaan Kauhavan opetussuunnitelmasta. Muut varusmieskoulutuksen oppiaineet toteutettiin Tikkakoskella käytössä olleiden suunnitelmien ja käytänteiden mukaisesti. Lentoreserviupseerikurssin koulutuksen sisältö vakiintui kolmen ensimmäisen kurssin aikana nykyiseen muotoonsa, jota käytetään tutkielmassa yhtenä vertailukohtana. Tämän tutkielman tarkoitus oli tutkia lentoreserviupseerikurssin koulutuksen sisältöä. Tutkielma esittää kirjallisuuteen perustuvan sisältöanalyysin avulla vastaukset tutkielman pääongelmaan: Mikä on lentoreserviupseerikurssin koulutuksen ydinainesta? Sisältöanalyysi perustuu vuonna 2012 käytössä oleviin lentoreserviupseerikurssin opetussuunnitelmiin ja läpivienteihin, puolustusvoimien varusmieskoulutuksen ohjeisiin ja määräyksiin sekä aikaisempiin lentoreserviupseerikurssia koskeviin tutkimuksiin. Viimeisimmästä lentoreserviupseerikurssia laajemmin käsittelevästä tutkimustyöstä on jo lähes kaksikymmentä vuotta. Vuonna 1994 esiupseerikurssin tutkielmassa Jorma Manninen tutki lentoreserviupseerikurssin kehittämistä. Hän ei rajannut tutkielmaa, vaan käsitteli lentoreserviupseerikurssin koulutuksen lisäksi myös koulutusympäristöä, arviointia ja rekrytointia. Tässä tutkielmassa keskitytään koulutuksen sisältöön ja siihen mitä osaamisvaatimuksia lentoreserviupseerikurssilaisella kurssin päättyessä on ja mitä pitäisi olla. Tutkielmassa käsitellään koulutusympäristöä, arviointia ja rekrytointi vain lyhyesti. Tutkielman merkittävimmät muutosehdotukset koskevat ase- ja ampumakoulutusta sekä johtaja- ja kouluttajakoulutusta. Lentoreserviupseerikurssin koulutukseen esitetään liitettävän sotilaan perustaitojen opettaminen kansainvälisten vaatimusten mukaisesti. Erityisesti ase- ja ampumakoulutuksessa painotus esitetään siirrettäväksi rynnäkkökivääristä lentoupseerin palvelusaseeseen, pistooliin. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen toteuttaminen tuntikehyksen puitteissa onnistuu aliupseeri- ja reserviupseerikurssikausilla täysimääräisesti, kun noudatetaan tutkielman esittämiä tuntikehyksiä. Johtamistaidon jatkokurssin toteuttaminen katsotaan tutkielmassa perustelluksi pitää jo reserviupseerikurssikaudella, vaikka puolustusvoimien ohjeessa se ohjataan pidettäväksi kokelaskauden lopulla. Lentoreserviupseerikurssin kevään tuntikehyksessä ei tämän hetkisillä vaatimuksilla ole tilaa, koska lentokoulutus ja pelastautumiskoulutus vievät koko kevään opetusajan. Tämä asia voi muuttua, jos lentoreserviupseerikurssin kevääseen pystytään palauttamaan Kauhavalla toteutettu pienkenttäleiri tai Utti mahdollistaisi laskuvarjohyppyleirin siirtämisen syksyyn. Tutkielman haasteena oli muodostaa lentoreserviupseerikurssin osaamisvaatimukset, koska perustehtävää tarkempia vaatimuksia ei lentoreserviupseerikurssille ole määritetty. Kurssin kriittiset osaamisvaatimukset tulisi määrittää Ilmasotakoulun tai Ilmavoimien esikunnan toimesta. Pelkkä kadettikurssin ilmasotalinjan ohjaajaopintosuunnan aloitusvahvuuden täyttäminen tiedoiltaan, taidoiltaan ja asenteeltaan sopivilla ehdokkailla ei riitä määrittämään kaikkien oppiaineiden opetusvaatimuksia ja koulutuksen ydinainesta. Tästä johtuen on mahdollista, että tutkimustyön johtopäätökset voivat olla joltain osin vääristyneitä ja tehty liian suppean aineiston perusteella. Osaamisvaatimukset ja opetussuunnitelmat tulisi määrittää Ilmasotakoulun opetussuunnitelmaohjeen mukaisesti. Siinä opetussuunnitelmatyö ohjataan toteutettavaksi syklisenä prosessina, joka alkaa perustehtävän määrittelyllä. Perustehtävän ja kriittisten osaamisvaatimuksien määrittelyyn jälkeen olisi koulutuksesta vastaavalla joukko- ja perusyksiköllä perusteet laatia tarkka opetussuunnitelma. Tutkielmassa ei käsitellä puolustusvoimauudistuksen vaikutuksia, koska lopulliset päätökset muutoksista tehdään vasta kesällä 2012.

Kehittävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet

Moniammatillinen yhteistyö liitetään yleensä vaativiin asiakastilanteisiin, joissa esimerkiksi asiakkaan sairauden hoito, vaikeudet elämänhallinnassa tai oppimisvaikeuksien kartoittaminen edellyttävät ammattilaisten yhteistyötä. Nykyinen sosiaali- ja terveydenhuollon poliittis-hallinnollinen ohjaus korostaa moniammatillisen yhteistyön roolia myös ennaltaehkäisevässä työssä, esimerkiksi lapsiperheille tarjottavissa varhaisen tuen palveluissa ja ehkäisevässä lastensuojelutyössä. Useissa moniammatillisen yhteistyön määritelmissä korostuu asiakkaan ongelmien kohtaaminen ja niiden tavoitteellinen hoitaminen. Käsitteenä moniammatillinen yhteistyö on myös hyvin yleisesti käytetty. Useimmissa asiakirjoissa se mainitaan pääasiassa joko yhteistyön muotona tai keinona. Tyypillistä on, että termiä ei yleensä mitenkään määritellä, vaan merkitys pidetään itsestään selvänä, ja oletetaan se implisiittisesti ymmärretyksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella Lastensuojelullisen varhaiskuntoutuksen kehittäminen ja toteuttaminen -kehittämishankkeessa saatuja kokemuksia moniammatillisesta yhteistyöstä ja sen kehittämisestä. Hanke toteutettiin eteläisessä Suomessa viidellä paikkakunnalla vuosina 2003–2007. Hankkeeseen osallistui yhteensä 215 perhettä ja yli 100 työntekijää. Työntekijöiden edustama moniammatillisuus oli sekä horisontaalista että vertikaalista, mikä tarkoittaa, että työntekijöillä on hyvin erilaisia ammatteja ja eritasoisia koulutuksia. Hankkeeseen liittyvät kehittämisinterventiot olivat voimavaraistava yhteistyön suunnittelu, toteutus ja arviointi, yhteinen koulutus ja opintopiirityöskentely sekä Videoavusteinen vuorovaikutuksen ohjaus (VIG MLL®) ammattilaisille suunnattuna työnohjauksena. Tässä tutkimuksessa moniammatillisen yhteistyön oletetaan olevan organisaatiokulttuurinen ilmiö. Se joko kannustaa yli ammattirajojen ja yli organisaatiorajojen tehtävään yhteistyöhön tai rajoittaa sitä. Teoreettinen viitekehys koostuu kahdesta teoriasta. Toinen on Andrew Abbottin (1988, 1995) teoria professioiden systeemisyydestä ja linkittymisestä, toinen Anne Edwardsin (2010) teoria professionaalisen asiantuntijuuden synnyn relationaalisesta luonteesta. Näiden mukaan professiot kehittyvät, luovat käytäntönsä ja muuttuvat suhteessa toisiinsa. Asiantuntijuus syntyy ammattilaisten keskinäisessä sekä ammattilaisten ja asiakkaiden välisissä suhteissa. Rajatyö ja rajojen ylittäminen ovat moniammatillisen yhteistyön ytimessä. Moniammatillinen yhteistyö on postmodernin professionaalisuuden ilmentymä. Teoreettiseen kehykseen kuuluvat myös moniammatillisen yhteistyön käsitteellisiset jäsennykset (mm. D’Amour ym. 2005, Leathard 2003). Ne kuvaavat yhteistyötä erilaisin vaihe- ja tasomallein, joissa yhteistyö syntyy ja syvenee prosessimaisesti. Tutkimusasetelmassa on toimintatutkimuksellisia piirteitä. Tutkimuksessa haetaan vastauksia siihen, millaisia edellytyksiä yhteistyön käynnistymiselle on, miten yhteistyön tavoitteet rakentuvat ja miten niiden toteutumista arvioidaan. Lisäksi kysytään, mitä yhteistoiminnallinen asiakastyö toimintana on ja miten sitä voidaan kehittää. Tutkimuksen lopussa tarkastellaan moniammatillisen yhteistyön kehittymisen prosesseja ja vastataan arvokysymykseen, miksi moniammatillisen yhteistyön kehittäminen on tärkeää. Tutkimuskysymyksiin vastaaminen on edellyttänyt aineisto- ja menetelmätriangulaatiota. Aineistona käytetään hankkeeseen osallistuneiden työntekijöiden haastatteluja ja ryhmäkeskusteluja sekä hankkeessa tuotettuja dokumentteja. Ennen varsinaisen toiminnan aloittamista on tehty pääasiassa yksilöhaastatteluja (N=7). Niissä työntekijät kuvaavat hankkeeseen liittyviä odotuksiaan ja omaan työhönsä liittyviä kehittämistarpeita. Hankkeen loppupuolella kerätty aineisto on pääasiassa ryhmäkeskusteluja (N=10), joissa työntekijät arvioivat hankkeen toteutunutta toimintaa. Kehittämisprosessiin liittyviä aineistoja ovat erilaiset työpaperit ja viralliset dokumentit, kuten vuosittain tehdyt suunnitelmat ja raportit. Käytössä ovat myös omat ”kenttämuistiinpanoni” eli omaan muistikirjaani kirjoitettuja muistiinpanoja yhteistyötilanteista. Olen osallistunut hankkeeseen sekä kehittäjänä että tutkijana, mikä on edellyttänyt tietoista eettistä arviointia ja omien positioiden reflektiivistä jäsennystä. Aineisto on analysoitu laadullisen sisällönanalyysin avulla. Analyysissä yhdistyvät aineistolähtöinen ja teoriaohjaava tulkinta. Lisäksi siinä on piirteitä narratiivisesta tulkinnasta ja keskusteluanalyysistä. Tutkimuksen tulos on, että yhteistyön käynnistyminen edellyttää asiakaslähtöisen yhteistyötarpeen tunnistamista ja siitä viriävää yhteistyötahtoa. Luottamuksen syntyminen helpottaa professioiden rajoilla käytävää neuvottelua ja mahdollistaa rajojen ylityksen, sitä kautta moniammatillisen yhteistyöprosessin käynnistymisen ja edistymisen. Toinen tärkeä tulos on toiminnan tavoitteellisuuden hahmottaminen prosessimaisesti eteneväksi käytännöksi. Tavoitteiden monitasoisuuden ymmärtäminen ja tavoitteiden konkretisointi ohjaavat yhteistyöprosessia ja mahdollistavat toiminnan arvioinnin. Kolmas keskeinen tulos on asiakastyön yhteistoiminnallisuuden merkityksen tunnistaminen. Moniammatillinen yhteistyö on prosessi, joka sisältää resurssien, vastuun ja osaamisen jakamista. Prosessin kehittäminen yhteistyössä helpottaa uusien yhteistyökäytäntöjen sisäistymistä ja juurtumista työyhteisöjen organisaatiokulttuureihin. Moniammatillisen yhteistyön kehittyminen on tärkeää, jotta lapset, nuoret ja heidän perheensä saavat laadukkaita, tuloksellisia ja vaikuttavia palveluja lähellä lapsen ja perheen arkista toimintaympäristöä.

Yrityksen kasvun keskiössä on yritys itse – pk-yritysten kasvutekijät ja niiden vaikutus kasvuun STX Turun telakan alihankkijaverkostossa

Tutkijoita ja käytännön liikkeenjohtajia on kiinnostanut jo vuosikymmeniä, miksi toiset yritykset kasvavat ja toiset eivät. Vaikka kysymykseen ei ole löydetty yksiselitteistä vastausta, osin siksi, koska kasvua voidaan tarkastella määrällisestä tai laadullisesta näkökulmasta, on tutkimuksissa silti löydetty monia kasvaville yrityksille tyypillisiä yhdistäviä tekijöitä, esimerkiksi strategian sopivuus, resurssien riittävyys ja kasvumotivaatio. Yritysten kasvua voidaan tarkastella 1) kasvun mahdollistajien, eli kasvun taustatekijöiden, 2) kasvuprosessin, eli kasvun yritystason seurausten, tai 3) näiden molempien näkökulmasta. Kasvu voidaan teoriatasolla määritellä ulkoisten ja sisäisten tekijöiden tulokseksi: kasvuun tarvitaan sekä motivaatiota että kykyä toteuttaa kasvu käytännössä. Kasvun eli tavoitellun käytöksen välissä on käytöksen kontrolli eli resurssit ja mahdollisuudet. Tutkimuksessa selvitetään kvantitatiivista tutkimusotetta hyödyntäen, miten yrittäjä/yksilö, yritys ja ympäristön kasvun taustatekijöinä vaikuttavat yritysten liikevaihdon kasvuun. Tutkimuksen kohdejoukkona on STX Turun telakan muodostama alihankintaverkosto ja verkoston pk-yritykset (kolmesta kriteeristä enintään kaksi sää täyttyä: liikevaihto alle 50 miljoonaa, työntekijämäärä alle 250 ja/tai taseen loppusumma enintään 43 miljoonaa euroa). Yrityksen kasvu määriteltiin tutkimuksessa yritysten neljän viimeisimmän tilikauden liikevaihdon kasvun keskiarvoksi. STX Turun telakan 384 alihankkijalle lähetettiin kyselylomake yrityksen kasvua koskien. Kyselyyn vastasi 69 yritystä, jolloin vastausprosentiksi muodostui noin 18 %. Tilastolliseen analyysiin valittiin 48 yritystä eli noin 70 % vastaajista. Keskeisin tutkimustulos oli, että yritys yksin selittää noin 40 % kasvun vaihtelusta. Kasvuun vaikuttivat yrityksen sisällä erityisesti: 1) yrityksen tuotekehitysmenot suhteutettuna liikevaihtoon, 2) erottuvat ja monimutkaiset tuotteet sekä 3) yrityksen keskittyminen tuotevalmistukseen. Kun kaikkia kolmea kasvun taustatekijää tutkittiin yhdessä, korostuivat edelleen yrityksen tuotekehitys, kehittyneet ja monimutkaiset tuotteet, tuotteisiin suuntautunut liiketoiminta, mutta myös kasvun seurauksena odotettu toiminnan mahdollisuus valvoa ja kontrolloida toimintaa enenevässä määrin.

Pienen kokoluokan CHP-tuotannon kannattavuus kunnallisen lämpölaitoksen yhteydessä

Fossiiliset polttoainevarannot ovat ehtymässä. Nykyisen talouskasvumme perustuessa fossiilisten polttoaineiden kestämättömään käyttöön, on energiantuotantorakenteen muututtava. Euroopan Unioni on asettanut tavoitteet uusiutuvan energian osuuden lisäämiseksi. Näistä syistä johtuen kiinnostus uusiutuvaa energiaa ja hajautettua energiantuotantoa kohtaan on kasvanut viime aikoina. Tämän globaalin ilmiön rinnalla yhteiskuntarakenteen muutos Suomessa on johtanut tilanteeseen, jossa taloudellinen aktiviteetti kasvukeskusten ulkopuolella on hiipumassa. Loogisena ratkaisumallina on syntynyt hankkeita kuten Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy:n Puhos 2013 - ympäristöalasta uutta liiketoimintaa - hanke. Tämä työ on Puhos 2013 - hankkeeseen tilattu tutkimus, jonka tavoitteena on puuta ja biokaasua polttoaineenaan käyttävän mikroturbiinitekniikkaan pohjautuvan pienen kokoluokan CHP tuotannon kannattavuuden selvittäminen kunnallisen lämpölaitoksen yhteydessä. Tutkimuksessa selvitettiin aluksi pienen kokoluokan CHP tuotannon kannattavuuteen vaikuttavat tekijät, jonka jälkeen opittua tietoa sovellettiin Kiteen Lämmön Arppentien lämpölaitoksen tapaukseen. Kiteen Lämmön taloudellisen kannattavuuden ohella tutkimuksessa huomioitiin uusien liiketoiminta mahdollisuuksien syntyminen alueelle. Käytetyt tutkimusmenetelmät olivat kvalitatiivinen analyysi ja perinteinen investoinnin kannattavuuslaskenta. Tutkimuksen tuloksena muodostettiin strategia, joka maksimoi molemmat edellä mainitut kannattavuuden näkökulmat. Kehitetyn strategian Kiteen Lämmön tulosta maksimoiva osuus muodostuu oman käyttösähkön tuottamisen aloittamisesta Arppentien lämpölaitoksella 30 kWe mikroturbiinilla käyttäen polttoaineena Bio10 Oy:n toimittamaa biokaasua. Uusien liiketoiminta mahdollisuuksien synty alueelle mahdollistetaan puolestaan kehittämällä puun kaasutukseen perustuva modulaarinen CHP laitos yhteistyössä Mekrijärven tutkimusaseman ja suomalaisten laitevalmistajien kanssa.

Kansainvälinen Itä-Suomi : Itä-Suomen maahanmuuttostrategia 2017, Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala

Vuoteen 2017 ulottuva viisivuotinen strategia on laadittu Pohjois-Savon ELY-keskuksen johdolla ja kattaa Pohjois-Savon lisäksi Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat. Itä-Suomen maahanmuuttostrategian toimet tähtäävät kansainvälistymisen kautta alueen hyvinvoinnin lisäämiseen ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseen. Itä-Suomen maahanmuuttostrategiassa toimintalinjoja on kolme ja niiden keskinäistä suhdetta kuvataan kolmiomallin avulla. Strategian terävin kärki on kolmion huipulla sijaitseva elinkeinoelämän kansainvälistymistä ja ulkomaalaistaustaisten työllistymistä koskeva toimintalinja 1. Toimintalinjan visio on, että ulkomaalaistaustaiset työllistyvät ja perustavat yrityksiä. Lisäksi alueen väestömäärä kasvaa. Elinkeinoelämä saa tarvitsemaansa työvoimaa ja osaamista viennin ja kansainvälistymisen edistämiseksi. Kuntia ja kotouttamista koskevan toimintalinjan 3 painoarvoa kolmiomallin avulla kuvataan strategian kivijalkana ja siksi se on sijoitettu kolmion alaosaan. Toimintalinjan visio on, että ulkomaalaistaustaisten kotouttaminen kunnissa on toimiva osa normaaleja peruspalveluja. Lisäksi kunnat ovat aktiivisia tarjoamaan kuntapaikkoja pakolaisille. Ilman kunnan tärkeää roolia kotouttamispalvelujen ja muiden kunnan peruspalvelujen tarjoajana ei voida saavuttaa elinkeinoelämää koskevia tavoitteita, sillä jokainen maahanmuuttaja asuu kuntalaisena jossakin kunnassa. Asenteita ja osallistumista koskeva toimintalinja 2 sijaitsee kahden muun toimintalinjan välissä kolmion keskellä. Toimintalinjan visio on, että Itä-Suomen ilmapiiri on kansainvälinen ja erilaisuutta arvostava. Lisäksi ulkomaalaistaustaiset osallistuvat monipuolisesti yhteiskunnan toimintaan. Asenteet ulkomaalaistaustaisia kohtaan ja alueen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi sekä strategian elinkeinoelämää että kuntia koskevien tavoitteiden saavuttamiseen. Ulkomaalaistaustaisten monipuolinen osallistuminen yhteiskunnan toimintaan rikastuttaa myös alueen elinkeinoelämää, kuntia ja muita toimijoita eri kulttuurien tuntemuksen ja uusien kansainvälisten yhteyksien kautta. Toimintalinjojen tavoitteet on konkretisoitu toimenpiteiksi ja ryhmitelty toimenpidekokonaisuuksiksi. Maahanmuuttostrategian kullekin toimenpidekokonaisuudelle on määritelty koordinaatiovastuutahot. Kullekin toimenpiteelle on määritelty myös yksityiskohtaisemmat vastuutahot, joiden kanssa koordinaatiovastuutahot tekevät yhteistyötä. Maakunnittain toimivat alueelliset maahanmuuttoasiain toimikunnat vastaavat maahanmuuttostrategian tarkempien indikaattoreiden määrittelemisestä ja strategian seurannasta. Strategian toimenpiteiden pääpaino tavoitteiden saavuttamisessa on viranomais- ja muun toiminnan tehostamisessa ja ne kohdentuvat erityisesti alueen maahanmuuttotoimijoihin ja päättäjiin. Strategian on tarkoitus toimia alueen maahanmuuttoa ja sen tulevaisuuden tavoitteita linjaavana asiakirjana, jota hyödynnetään monipuolisesti eri maahanmuuttotoimijoiden työssä ja muiden kansainvälistymiseen ja maahanmuuttoon liittyvien strategisten asiakirjojen laadinnassa. Maahanmuuttostrategian tavoitteet tulee myös ottaa huomioon myönnettäessä eri instrumenttien kautta kansallista tai kansainvälistä rahoitusta strategian mukaisiin kehittämishankkeisiin ja toimiin.

Value creation through business model in international entrepreneurship

Business model in the context of international entrepreneurship is a rather new topic in academic literature. The objective of this thesis is to examine value creation through business models in internationally entrepreneurial firms. The study examines value creation through the two partner interfaces and the customer interface of a company. Central for the study is the consideration of also the partners’ incentives. Business model construct is studied by defining the concept, examining its elements and the relationship with strategy – concluding with value creation through the concept. The international entrepreneurship chapter focuses on internationally entrepreneurial firms, inspecting the drivers behind international entrepreneurship and studying value network concept. Value creation functions as a driving theme in the theory discussion. The empirical research of the study focuses on eight Finnish internationally entrepreneurial software companies. The study is conducted as a qualitative cross-case analysis building on the single case company business model analyses. The findings suggest that the business models of software companies incorporate vast similarities. However, the degree of international experience has influence on the companies’ value creation and the way they organize their activities both in upstream and downstream of the value chain.

Maa- ja metsätalousalueiden monimuotoisuus ja kosteikot: Luvia ja Eurajoki

Luvian ja Eurajoen kuntien alueella toteutettiin maa- ja metsätalousalueiden monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma 2009–2010. Hankkeessa etsittiin maatalousympäristöstä ja osin metsäalueilta erityisesti ei-tuotannollisella investointituella toteutettavaksi soveltuvia kosteikkoja ja ympäristötuen erityistuella hoidettavaksi soveltuvia luonnon monimuotoisuuskohteita. Samalla tarkasteltiin suojavyöhykkeiden tarvetta kaltevilla ja tulvahaitoista kärsivillä pelloilla. Alueelta löydettiin runsaasti luonnon monimuotoisuuskohteita sekä useita kosteikkokohteita, mutta maaston tasaisuus ja uomien reunoille ulottuva viljely rajoittaa monien kosteikkojen rakentamismahdollisuuksia. Useat kohteet ovat mukana erityisesti maisema- tai luonnon monimuotoisuussyistä, joten niiden toteuttaminen olisi ympäristön kannalta kuitenkin suotuisaa. Hankkeessa kartoitettiin erikseen myös metsäluonnon monimuotoisuuskohteita, joita maanomistaja voi halutessaan hoitaa tai suojella valtakunnallisen METSO-ohjelman keinoilla. Alueelta löytyi noin 40 selvää METSO-kohdetta.