1000 resultados para pieni CHP -laitos
Resumo:
Lectio praecursoria Tampereen yliopisto, johtamistieteiden laitos
Resumo:
Kansainvälinen Young people's development in interpersonal context -seminaari, Jyväskylän yliopiston psykologian laitos, 5.-7.10.2006
Resumo:
Lectio praecursoria Kuopion yliopisto, terveyshallinnon ja -talouden laitos 28.5.2004
Resumo:
Opinnäytetyötäni varten tutkin viime vuosina tekemiäni venyttely-, lämmittely-, aktivointi- ja hengitysharjoituksia. Halusin ymmärtää niitä paremmin; sitä, mihin kehonosiin ne kohdistuvat ja miksi ne auttavat. Tavoitteenani oli löytää selkeä ja johdonmukainen kaava, jonka avulla muokata laulavaa kehoa. Tein harjoitteita päivittäin ja kävin niitä läpi myös muiden laulajien kanssa. Päädyin siihen, että kehonmuokkaus ja sitä kautta lauluinstrumentin fyysinen rakentaminen on laulunopiskelun perusta. Oma työskentely ja työskentelyn reflektio oli ensisijainen menetelmäni työn tekemisessä. Harjoituksia on olemassa erittäin runsaasti, kullakin opettajalla omansa. Tähän työhön mahtui kuitenkin vain pieni osa kaikista harjoitteista. Yritin ottaa niitä mukaan eri kehonosat kattavasti. Otin mukaan muutaman harjoitteen myös siksi, että niistä on ollut minulle eniten hyötyä. Rakensin tarjolla olevista harjoituksista selkeän, päivittäin tehtävän harjoitusohjelman. Työ sisältää DVDn, jossa demonstroin harjoitukset, ja raporttiosan, jossa kerron, mihin harjoitteiden tekemisellä pyritään ja millaisia työmenetelmiä kehonmuokkauksessa on käytettävissä. Lisäksi kuvaan omaa instrumentin rakennuksen taivaltani sekä ongelmiani ja niiden ratkaisuja.
Resumo:
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli suunnitella ja toteuttaa tuote, jonka avulla voidaan lievittää leikki-ikäisen lapsen pelkoja sairaalassa. Opinnäytetyömme on osa viisivuotista Musiikki ja draama lapsen kivun ja pelon lievittäjänä -projektia, jossa ovat mukana Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, HUS Lasten ja Nuorten sairaala sekä Turun yliopiston hoitotieteen laitos. Projektin tarkoituksena on kehittää lasta ja hänen perhettään aktivoivia pelon- ja kivunlievitysmenetelmiä. Opinnäytetyömme on toiminnallinen opinnäytetyö, joka sisältää teoriaperustan sekä itse tuotteen. Olemme koonneet teoriaperustan alan tutkimuksista ja kirjallisuudesta poimimalla niistä olennaisimmat asiat ja jäsentäen näin aiempaa tietoa. Teoriaperusta sisältää yleistä tietoa sairaalasta lapsen hoitoympäristönä, lapsen kokemasta pelosta sairaalassa sekä leikistä lapsen selviytymiskeinona. Teoriaperustan pohjalta olemme suunnitelleet ja toteuttaneet ”Nukkesairaalan”. ”Nukkesairaala” on nukkekoti, jonka eri huoneet ovat sairaalan eri osastoja. Nukkekodissamme on vuode-, leikkaus-, röntgen- ja leikkiosastot sekä sairaalakoulu. Materiaalina olemme käyttäneet pääosin puuta, puuviilua ja askartelumassaa. Valmis nukkekoti annetaan HUS Lasten ja Nuorten sairaalan käyttöön. Nukkesairaalan avulla lapsi voi käsitellä pelkojaan ja tutustua hänelle vieraaseen ympäristöön. Lapsi voi niin sanotusti leikkiä pelkonsa pois. Ehkäisemällä lapsen pelkoja sairaalassaoloaikana ehkäistään samalla traumojen syntymistä ja edesautetaan positiivisen kokemuksen syntymistä lapselle sekä näin helpotetaan mahdollisia seuraavia sairaalajaksoja.
Resumo:
Diplomityön tarkoituksena oli tutkia ja kehittää käyttökohde kaivosteollisuudessa syntyvälle märälle kipsisivuvirralle, joka sisältää metalliepäpuhtauksina alumiinia, rautaa ja mangaania ja jonka määrä on noin 1 000 000 t/a. Kirjallisuuden pohjalta tutkittiin aluksi mahdollisuutta hyödyntää kipsiaines asfaltti- ja sementtiteollisuuden raaka-aineena. Sementin joukkoon lisätään tavallisesti noin 5 p-% kipsiä, mutta harvinaisimpiin sementtilaatuihin sitä voidaan lisätä jopa 30 p-%. Tästä huolimatta vain pieni osa tutkimuksen kohteessa syntyvästä kipsisivuvirrasta voitaisiin hyödyntää tässä sovelluksessa. Lisäksi kipsisivuvirran sisältämät epäpuhtaudet täytyisi poistaa tai saattaa inaktiiviseen muotoon. Myöskään sen kosteuspitoisuus ei saisi olla suuri. Näin ollen tämän kipsisivuvirran hyödyntäminen asfaltti- ja sementtiteollisuuden lisäaineena ei ole mahdollista Seuraavaksi harkittiin kipsin kierrättämistä, jolloin yhtenä vaihtoehtona oli hajottaa kipsi termisesti rikkioksideiksi ja valmistaa niistä rikkihappoa. Taloudellisista syistä hajoamistuotteen on oltava rikkitrioksidia, josta voitaisiin veteen imeyttämällä valmistaa rikkihappoa. Kipsin hajottaminen termovaa´alla osoitti, että kipsi vaatii noin 1400 ºC:n lämpötilan ja haihtuvat komponentit ovat H2O, SO ja SO2, muttei SO3. Alempien oksidien muuttaminen rikkihapoksi vaatisi katalyyttisen hapetuksen, mikä olisi käytännössä liian kallista. Toisena vaihtoehtona kipsin kierrättämiseksi tutkittiin sen biologista pelkistämistä rikkivedyksi ja kalsiumhydroksidilietteeksi. Laboratoriossa Ca(OH)2-lietteestä valmistettiin hiilidioksidin avulla kalsiumkarbonaattia, jolloin päästiin 90 %:n kalsiumhydroksidin konversiossa. Lisäksi alumiinihydroksidi saatiin erotettua kipsilietteestä kokeellisesti hydrosyklonin avulla. Diplomityössä päädyttiin siihen, että sulfaatin biologinen pelkistäminen ja alumiinihydroksidin mekaaninen erotus jatkuvatoimisesti on varteenotettava vaihtoehto kipsisivuvirran hyödyntämiseksi.
Resumo:
The thesis studies role based access control and its suitability in the enterprise environment. The aim is to research how extensively role based access control can be implemented in the case organization and how it support organization’s business and IT functions. This study points out the enterprise’s needs for access control, factors of access control in the enterprise environment and requirements for implementation and the benefits and challenges it brings along. To find the scope how extensively role based access control can be implemented into the case organization, firstly is examined the actual state of access control. Secondly is defined a rudimentary desired state (how things should be) and thirdly completed it by using the results of the implementation of role based access control application. The study results the role model for case organization unit, and the building blocks and the framework for the organization wide implementation. Ultimate value for organization is delivered by facilitating the normal operations of the organization whilst protecting its information assets.
Resumo:
Teemahaastattelua käytetään, kun halutaan selvittää vähän tiedettyjä asioita. Haastattelu sopii tutkimusmenetelmäksi, kun ei tiedetä, millaisia vastauksia tullaan saamaan, ja kun vastaukset perustuvat yksilön omaan kokemukseen. Teemahaastattelussa haastattelu kohdennetaan tiettyihin aihepiireihin, ja ominaista sille on se, että haastateltavilla on kokemuksia samankaltaisista tilanteista. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvailla ja arvioida, miten teemahaastattelua käytettiin tutkimusmenetelmänä laadullisessa tutkimuksessa. Aineisto kerättiin laadullista tutkimusta käsittelevästä kirjallisuudesta ja analysoimalla kuutta suomalaista hoitotieteellistä teemahaastattelumenetelmällä tehtyä opinnäytetyötä. Analyysi tehtiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Tulokset kertoivat, että teemahaastatteluun osallistuneiden lukumäärä oli usein pieni, ja tutkimusten tarkoituksena oli kuvata ja arvioida haastateltavien kokemuksia. Eniten käytetty analysointitapa oli induktiivinen sisällönanalyysi. Hoitotieteellisten opinnäytetöiden laadullisuus ja eettisyys noudattelivat pitkälti kirjallisuuteen perustuvia laadullisen tutkimuksen ja eettisyyden kriteereitä. Teemahaastattelu soveltuu hyvin kokemuksen tutkimiseen ja kuvailemiseen. Teemahaastattelumenetelmällä tehty tutkimus voi parhaimmillaan tuottaa yksilön kokemuksen kautta uutta teoriaa käytännön hoitotyön kehittämisen tueksi. Kokemuksen tutkimista tarvitaan, jos hoitotyön laatua halutaan parantaa.
Resumo:
Työssä vertaillaan eri sähköntuotantovaihtoehtojen taloudellista kannattavuutta. Kannattavuusvertailu suoritetaan pelkkää sähköä tuottaville voimalaitoksille. Sähkön ja lämmön yhteistuotannon lisärakentaminen tulee kattamaan tietyn osuuden lähitulevaisuuden sähkön hankinnan vajeesta, mutta sen lisäksi tarvitaan myös uutta lauhdetuotantokapasiteettia. Tutkittavat voimalaitostyypit ovat: ydinvoimalaitos, maakaasukombilauhdevoimalaitos, kivihiililauhdevoimalaitos, turvelauhdevoimalaitos, puulauhdevoimalaitos ja tuulivoimala. Kannattavuustarkastelu suoritetaan annuiteettimenetelmällä käyttäen 5 % reaalikorkoa ja tammikuun 2008 hintatasoa. Laskelmien perusteella 8000 tunnin huipunkäyttöajalla ydinsähkön tuotantokustannus olisi 35,0 € /MWh, kaasusähkön 59,2 €/MWh ja hiilisähkön 64,4 €/MWh, kun hiilidioksidipäästöoikeuden hintana käytetään 23 €/t. Ilman päästökauppaa kaasusähkön hinta on 51,2 €/MWh ja hiilisähkön 45,7 €/MWh ydinsähkön hinnan pysyessä ennallaan. Herkkyystarkastelun tulosten perusteella ydinvoiman kilpailukyky korostuu muihin tarkasteltuihin tuotantomuotoihin verrattuna. Ydinpolttoaineen suurellakaan hinnan muutoksella ei ole merkittävää vaikutusta ydinsähkön tuotantokustannukseen, kun taas maakaasusähkö on erittäin riippuvainen polttoaineen hinnasta. Myös päästöoikeuden hinnan kasvu lisää merkittävästi ydinvoiman kilpailukykyä kaasu- ja hiilisähköön verrattuna. Ydinvoimainvestoinnin kannattavuutta ja takaisinmaksua tarkastellaan myös yksinään siten, että investoinnilla saavutettavien tuottojen laskennassa käytetään useita eri sähkön markkinahintoja. Investoinnin kannattavuus on erittäin hyvä, kun sähkön markkinahinta on 50 €/MWh tai suurempi.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia pienen ohjelmistoyrityksen kansainvälistymistä kumppanien avulla. Tutkimuksessa selvitettiin ohjelmistoyritysten kansainvälistymistä, kumppanien roolia osana kansainvälistymistä, sekä kuinka tarvittavia kumppaneita tulisi etsiä ja arvioida. Tutkielma jakaantuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Teoreettinen osa keskittyy tarkastelemaan pienen ohjelmistoyrityksen kansainvälistymistä kumppanien avulla sekä kumppanien etsintää ja arviointia. Informaatiota kerättiin kirjallisuuteen ja aikaisempiin tutkimuksiin perehtymällä, sekä teemahaastattelujen avulla. Tutkimuksessa käytettiin apuna laadullisia tutkimusmenetelmiä. Haastatteluista saatu materiaali analysoitiin teoriassa nousseiden teemojen avulla. Tutkimustulokset osoittavat, että pienen ohjelmistoyrityksen kansainvälistyminen on vahvasti riippuvainen resursseja tarjoavasta kumppanista. Pienen yrityksen resurssit eivät riitä kansainvälistymään yksin ja resurssit rajoittavat myös kumppanin etsintää ja arviointia.
Resumo:
Pro gradun tavoitteena oli löytää tärkeimmät seikat, jotka vaikuttavat kansainvälisen operaatiomuodon valintaan. Tutkimuskohteena olivat suomalaiset pienet tai keskisuuret tuotteistetut ohjelmistopalveluyritykset. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kvalitatiivista tutkimusta sekä case-tutkimusta. Tutkimus koostui kahdesta osasta: teoreettinen osa sekä empiirinen kahden case yrityksen analyysi. Operaatiomuodon valintaan vaikuttavat tekijät jaettiin sisäisiin (yritys, tuote ja päätöksentekijä), ulkoisiin (ala ja maa) ja operaatiomuodon (kontrolli, riski, resurssit, joustavuus, tuotot ja kulut) tekijöihin. Teoreettisesti operaatiomuodon valinta on erittäin monimutkainen päätös ja sitä on tutkittu monelta kannalta. Tämä empiirinen tutkimus osoittaa, että yrityksen resurssit olivat tärkein vaikuttava tekijä molemmissa yrityksissä.
Resumo:
Muscular function of the neck region may be of importance for the etiology of headache, especially of tension-type headache. However, very few data exist on the association of neck muscle function with different types of headache in adolescents. The main aim of the study was to examine the association of neck muscle function with adolescent headache. The associations between leisure time activities, endurance strength of the upper extremities (UE endurance) and mobility of the neck-shoulder region and adolescent headache were studied. In addition, the associations of force production, EMG/force ratio, co-activation and fatigue characteristics, and cross-sectional area (CSA) of neck muscles with adolescent headache were studied. The study is part of a population-based cohort study of 12-year-old children with and without headache. The study had five phases (years 1998-2003). At the age of 13 years, a sample of 183 adolescents (183/311) participated in endurance strength and mobility measurements of the neck-shoulder region. In addition, the type and level of physical and other leisure activity were elicited with open and structured questions. At the age of 17 years, a random sample of 89 adolescents (89/202) participated in force and EMG measurements of the neck-shoulder muscles. In addition, at the age of 17 years, a sample of 65 adolescents (65/89) participated in CSA measurements of the neck muscles. At the age of 13 years, intensive participation in overall sports activity was associated with migraine. Frequent computer use was associated both with migraine and tension-type headache. The type of sports or other leisure activity classified them on the basis of body loading was not associated with headache type. In girls, low UE endurance of both sides, and low cervical rotation of the dominant side, were associated with tension-type headache, and low UE endurance of non-dominant side with migraine. In boys, no associations occurred between UE endurance and mobility variables and headache types. At the age of 17 years, in girls, high EMG/force ratios between the EMG of the left agonist sternocleidomastoid muscle (SCM) and maximal neck flexion and neck rotation force to the right side as well as high co-activation of right antagonist cervical erector spinae (CES) muscles during maximal neck flexion force were associated with migraine-type headache. In girls, neck force production was not associated with headache types but low left shoulder flexion force was associated with tension-type headache. In boys, no associations were found between EMG and force variables and headache. Increased SCM muscles fatigue of both sides was associated with tension-type headache. In boys, the small CSA of the right SCM muscle and, in girls, of combined right SCM and scalenus muscles was associated with tension-type headache. Similarly, in boys, the large CSA of the right SCM muscle, of the combined right SCM and scalenus muscles, of the left semispinalis capitis muscle, of the combined left semispinalis and splenius muscles was associated with migraine. No other differences in the CSA of neck flexion or extension muscles were found. Differences in the neuromucular function of the neck-shoulder muscles were associated with adolescent headache, especially in girls. Differences in the cross-sectional area of unilateral neck muscles were associated with headache, especially in boys. Differences in the neuromuscular function and in the cross-sectional area of the neck muscles also occurred between different types of headache. It remains to be established whether the findings are primary or secondary to adolescent migraine and tension headache. Keywords: adolescent, cross-sectional area, electromyography, endurance strength, fatigue, force, headache, leisure time activity, migraine, mobility, neck muscles, tension-type headache
Resumo:
Tämän tutkielman tutkimusongelmana oli millaisia vaikutuksia Osakeyhtiölain uudistuksella on pienen osakeyhtiön tilinpäätökseen ja tilintarkastukseen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tilinpäätöksen eri osiin kohdistuvat muutokset sekä osakeyhtiöitä koskeva tilintarkastussääntely. Alatavoitteeksi muodostui selvittää muutokset tilinpäätöksen laatimisen, tuloslaskelman, taseen, toimintakertomuksen ja tilintarkastusvaatimusten osalta. Tutkimusmenetelmä oli kirjallisuuteen perustuva, kvalitatiivinen ja deskriptiivinen. Kirjallisuuden avulla selvitettiin pienen osakeyhtiön tilinpäätöksen rakennetta ja siihen kohdistuvia muutoksia sekä tilintarkastusvaatimusten sisältöä. Hallituksen ehdotus uudeksi osakeyhtiölainsäädännöksi sekä ammattilehtikirjoittelut toimivat pohjana muutosten selvittämiselle. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että osakeyhtiölakiuudistus tulee selkeyttämään ja johdonmukaistamaan lakia, jolloin pienten yhtiöiden byrokratia ja tulkintavaikeudet helpottuvat. Suurimman muutos tilinpäätöksessä tulee olemaan nimellisarvoton pääomajärjestelmä. Tilintarkastukseen vaikuttavat tulevaisuudessa
Resumo:
Tämän tutkielman tutkimusongelmana oli millaisia vaikutuksia Osakeyhtiölain uudistuksella on pienen osakeyhtiön hallintoon. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää hallinnon eri osiin kohdistuvat muutokset sekä osakeyhtiölain keskeisten periaatteiden sisältö. Alatavoitteeksi muodostui selvittää muutokset yhtiökokouksen, hallituksen, toimitusjohtajan ja voitonjaon osalta. Tutkimusmenetelmä oli kirjallisuuteen perustuva, kvalitatiivinen ja deskriptiivinen. Kirjallisuuden avulla selvitettiin pienen osakeyhtiön hallintoa ja siihen kohdistuvia muutoksia sekä osakeyhtiölain keskeisten periaatteiden sisältöä. Hallituksen ehdotus uudeksi osakeyhtiölainsäädännöksi sekä ammattilehtikirjoittelut toimivat pohjana muutosten selvittämiselle. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että osakeyhtiölakiuudistus tulee selkeyttämään ja johdonmukaistamaan lakia, jolloin pienten yhtiöiden byrokratia ja tulkintavaikeudet helpottuvat. Suurimman haasteen hallinnolle tulee luomaan maksukykyisyysvaatimus varoja jaettaessa. Osakeyhtiöoikeuden perusperiaatteiden tuominen lain säännöksiksi auttaa sekä osakkeenomistajia että hallitusta hahmottamaan lain rakennetta paremmin. Ne myös tarketavat osakeyhtiön toiminnan pohjaa ja saattaa tulevaisuudessa vaikuttaa myös perustamisvaiheen yritysmuodon valintaan.
Resumo:
Osakeyhtiölain kokonaisuudistus astui voimaan 1.9.2006. Lain tavoitteeksi asetettiin yhtiöiden toimintaedellytysten hallittu lisääminen velkojain- tai vähemmistöosakkaiden suojaa heikentämättä. Erityisesti pienten yhtiöiden asemaan kiinnitettiin huomiota selventämällä lakia ja keventämällä muotomääräyksiä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten uudistukset vaikuttivat pienen osakeyhtiön toimintaan. Tutkimuksessa käydään läpi niitä osakeyhtiölain säädöksiä, jotka vaikuttavat pienyhtiön toimintaan sekä kirjallisuuden pohjalta että case-yhtiöiden avulla. Case-yhtiöinä tutkimuksessa on kaksi pientä osakeyhtiötä. Tutkimusmenetelmä on kvalitatiivinen ja osin deskriptiivinen tutkimus. Tutkimus osoitti, että osakeyhtiölain uudistuksen kokonaisvaikutus pienissä yhtiössä näkyy muotosäännösten kevenemisenä ja tahdonvaltaisuuden lisääntymisenä. Suurin haaste pienille yhtiöille on lain maksukykyisyysvaatimus varojenjakopäätöstä tehtäessä. Se, missä määrin lain suomia mahII dollisuuksia käytäntöjen keventämiseen yhtiöissä otetaan käyttöön, riippuu täysin yhtiön johdon aktiivisuudesta ja muutosvastarinnan voittamisesta.