Osakeyhtiölain muutosten vaikutus pienen osakeyhtiön tilinpäätökseen ja tilintarkastukseen


Autoria(s): Lehtinen, Johanna
Data(s)

14/06/2013

14/06/2013

2006

Resumo

Tämän tutkielman tutkimusongelmana oli millaisia vaikutuksia Osakeyhtiölain uudistuksella on pienen osakeyhtiön tilinpäätökseen ja tilintarkastukseen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tilinpäätöksen eri osiin kohdistuvat muutokset sekä osakeyhtiöitä koskeva tilintarkastussääntely. Alatavoitteeksi muodostui selvittää muutokset tilinpäätöksen laatimisen, tuloslaskelman, taseen, toimintakertomuksen ja tilintarkastusvaatimusten osalta. Tutkimusmenetelmä oli kirjallisuuteen perustuva, kvalitatiivinen ja deskriptiivinen. Kirjallisuuden avulla selvitettiin pienen osakeyhtiön tilinpäätöksen rakennetta ja siihen kohdistuvia muutoksia sekä tilintarkastusvaatimusten sisältöä. Hallituksen ehdotus uudeksi osakeyhtiölainsäädännöksi sekä ammattilehtikirjoittelut toimivat pohjana muutosten selvittämiselle. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että osakeyhtiölakiuudistus tulee selkeyttämään ja johdonmukaistamaan lakia, jolloin pienten yhtiöiden byrokratia ja tulkintavaikeudet helpottuvat. Suurimman muutos tilinpäätöksessä tulee olemaan nimellisarvoton pääomajärjestelmä. Tilintarkastukseen vaikuttavat tulevaisuudessa

Identificador

http://www.doria.fi/handle/10024/90953

URN:NBN:fi-fe201306134011

Idioma(s)

fi

Palavras-Chave #tilintarkastus #pieni osakeyhtiö #osakeyhtiölain uudistus #osakeyhtiölaki #tilinpäätös
Tipo

Bachelor's thesis

Kandityö