318 resultados para Korkean sitoutumisenasteen palvelu
Resumo:
Yrityksen selviytyminen ja menestyminen ovat riippuvaisia sen kyvystä innovoida, luoda tietoa ja hyödyntää tietämystä ja keksintöjä (Dunk ja Kilgore 2001). Yrityksen menestyminen erityisesti korkean teknologian alalla on siten suoraan riippuvainen sen T&T:stä, johon tehdyt investoinnit tuovat merkittäviä taloudellisia etuja yritykselle uusien tuotteiden, palveluiden ja prosessien muodossa (McEvily ja Chakravarthy 1999). Teknologinen etumatka ja sen tuotteistaminen innovatiivisiksi tarjoamiksi mahdollistaa monopolististen etujen saavuttamisen yrityksen kansainvälisessä kilpailussa (Lall 1977). Tämä kaltainen kilpailuetu voidaan saavuttaa yrityksen kyvyllä yhdistää maantieteellisesti hajautettu T&T:nsä tehokkaaksi verkostoksi (Porter 1986). Boehen (2008) mukaan T&T:n globalisoitumista voidaan johtaa eri hallintömuodoilla: T&T:n kansainvälistymisellä, T&T:n ulkomaille sijoittamisella ja T&T ulkomaille ulkoistamisella. T&T:n globalisoituminen on osa 2000-luvun taloudellista muutosta, ja sille on esitetty useita vaikuttavia tekijöitä, kuten kustannuserot, työvoimaresurssit, erityisosaamiskeskukset, paikallinen teknologia osaaminen ja kohdemarkkinoiden potentiaali (bardhan 2006; Norwood, ym. 2006; von Zedtwitz ja Gassmann 2002). Tutkimuksen on osoitettu eroavan tuotekehityksestä ja eri tekijöiden on osoitettu vaikuttavan niihin (von Zedtwitz ja Gassmann 2002; Leifer ja Triscari 1987). Samoin T&T on osoitettu olevan jatkumo perustavanlaatuisesta soveltavaan ja lääkekehityksen muodostavan vastaavan T&T jatkumon (Lall 1980; Iansiti 1993), jonka yksittäiset osat vaikuttavat sen hallintomuotoon. Tutkimus esittää eri tekijöitä voivan hyödyntää hallintomuodosta riippuen. Tätä tutkimusta varten tutkija haastatteli lääketeollisuuden johtajia Kiinassa vahvistaakseen tai hylätäkseen eri tekijöitä ja niiden suhdetta lääketeollisen T&T:n hallintomuotoihin. Markkinoiden todettiin olevan ensisijainen tekijä mutta myös kustannuserojen, insentiivien, työvoimaresurssien ja erityisosaamiskeskusten merkitys T&T:n globalisoitumiseen vaikuttavina tekijöinä vahvistettiin yhdessä perusvaatimusten ja riskitekijöiden kanssa. Tutkimuksessa vahvistetaan myös lääketeollisen T&T-jatkumon vaikutus ja esitetään viitekehys hallintomuodoille.
Resumo:
Yritysten välinen tuotantopanosten ja hyödykkeiden vaihdanta perustuu maailmanlaajuisesti merkittävissä määrin luottokaupankäyntiin. Tällöin vaihdannassa myyjänä toimiva osapuoli saa luovuttamastaan panoksesta tai hyödykkeestä maksun myöhemmin kuin panos tai hyödyke fyysisesti vaihtaa omistajaa. Voidakseen luottaa ostajana toimivan osapuolen maksuhaluun ja -kykyyn, tulee myyjänä toimivan osapuolen arvioida ostajan aiheuttamaa luottoriskiä sekä tämän luottokelpoisuutta ennen vaihdantaan suostumista eli luottopäätöstä. Tutkielmani tavoitteena on selvittää syitä luottokaupan olemassaololle sekä kuvailla keinoja, joilla yritykset ovat pyrkineet arvioimaan kauppakumppaneidensa luottokelpoisuutta ennen luottopäätöksentekoa tai suoraan sen yhteydessä. Lisäksi tutkielman empiirinen osio perustuu toimeksiantona suoritetun kyselytutkimuksen tulosten analysointiin. Kysely suunnattiin toimeksiantajayrityksen luotonhallintaan luodun palvelun käyttäjille ja kyselyn tarkoituksena oli selvittää, miten se on käyttäjiään palvellut luotonhallinnan apuvälineenä. Kysely lähetettiin yhteensä 571 suomalaiselle yritykselle, joista 107 vastasi. Tuloksista ilmeni, että vastaajat olivat käyttäneet palvelua yleisimmin taloudellisen tilan arviointiin sekä kauppakumppaneidensa perustietojen hakuun. Siten palvelu on toiminut luotonhallinnan apuvälineenä ja tukevana toimena, muttei suoranaisesti ole soveltunut luottokelpoisuuden arviointiin sellaisenaan. Vastanneet yritykset käyttävät yleisimmin luottokelpoisuutta arvioidessaan maksuhäiriömerkintä- ja tilinpäätöstietoja, joista etenkin ensin mainittu korostaa negatiivisen maksukäytöshistorian merkitystä luottokelpoisuudelle. Vastanneet yritykset ovat myös jossain määrin sisäistäneet kauppakumppaneidensa tulevaisuuden luottokelpoisuuden arvioinnin maksukäytöshistorian rinnalla. Tämä käy ilmi esimerkiksi kauppakumppaneiden vastuullisuuden arviointina osana luottokelpoisuusarviota. Tutkielmassa suoritetun kyselyn tulosten perusteella tärkeimpinä johtopäätöksinä voidaan pitää palvelun hyvää käyttäjäystävällisyyttä, mutta tulosten tulkinta paljasti myös luottokauppaa käyvien suomalaisyritysten kohtaaman ongelman. Luottokelpoisuuden arviointia varten tarvittavia yritysten talous-, maksuhäiriö- ja maksuviivetietoja on tarjolla useiden eri palveluntarjoajien tuottamina, jonka vuoksi yritysten luotonhallinta vaatii useiden eri tietolähteiden käyttöä. Tämän perusteella suomalaisten luottokauppaa käyvien yritysten voidaan tulkita tarvitsevan luotonhallinnan palvelua, jossa yhdistyisi usean palveluntarjoajan tietokannat, ja joka olisi integroitavissa automaattiseksi osaksi yritysten luoton- ja myynninhallintaa.
Resumo:
Korkean IP-luokituksen ohutlevykotelointi on haastava kokonaisuus. Koteloinnin tiivistys ruiskutettavalla polyureapinnoitteella edellyttää usean osa-alueen samanaikaista hallintaa. Kotelo on alusta alkaen suunniteltava pinnoitettavaksi, sillä pinnoitus asettaa lukuisia vaatimuksia ja rajoituksia esimerkiksi käytettäville muodoille, rakenteille ja liittämismenetelmille. Polyurea on elastomeeri, josta valmistettua pinnoitetta voidaan levittää erityisellä ruiskutuslaitteistolla. Polyureapinnoite sallii kotelon asentamisen vaikeisiin olosuhteisiin, sillä se kestää kemikaaleja, kulutusta ja iskuja sekä tarjoaa tiiveyden lisäksi korroosiosuojan koteloinnille. Pinnoitteen ominaisuuksia, kuten kovuutta, elastisuutta ja kemikaalien sekä UV-säteilyn kestoa voidaan räätälöidä käyttökohteen mukaan. Polyurepinnoitteeella pinnoitettavat pinnat on pyrittävä pitämään mahdollisimman yksinkertaisina, mikä tarkoittaa käytännössä kaikenlaisten kohoumien, ulkonevien osien, reikien ja muiden epäjatkuvuuskohtien välttämistä. Kaikki epäjatkuvuuskohdat vaativat erityishuomiota pinnoituksen aikana, sillä epäjatkuvuuskohtien onnistunut pinnoitus vaatii ruiskutusta useasta suunnasta, mikä lisää virhemahdollisuuksia ja siten vaarantaa koteloinnin tiiveyden. Liittämismenetelmät ovat yksinkertaisten muotojen ohella avainasemassa pinnoituksen onnistumisen kannalta. Menetelmistä tulee suosia sellaisia, joiden pinnoitettavaan pintaan aiheuttama epäjatkuvuuskohta on mahdollisimman vähäinen. Tällaisia menetelmiä ovat esimerkiksi vastuspistehitsaus ja puristeruuvi.
Resumo:
Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli tutkia rahoituksellisen velkaantuneisuuden vaikutusta yritysten B/P-lukuihin ja keskimääräisiin tuottoihin Suomen osakemarkkinoilla vuosina 1996–2012. Tutkielman perustana oleva ilmiö on B/P-anomalia, jonka mukaan korkean B/P:n osakkeet eli arvo-osakkeet menestyvät osakemarkkinoilla paremmin kuin matalan B/P:n osakkeet eli kasvuosakkeet. Useiden tutkijoiden mielestä arvoanomalioiden syynä on korkeampi systemaattinen riski, jonka yksi komponenteista on rahoituksellinen velkaantuneisuus. Näiden tutkimusten perusteella korkean B/P:n yrityksillä pitäisi olla korkeampi systemaattinen riski ja siten todennäköisesti myös korkeampi rahoituksellinen velkaantuneisuus. Aineistona tutkimuksessa toimi Helsingin pörssin yritykset vuosilta 1996–2012 pois lukien rahoitus- ja vakuutusalan yritykset sekä kiinteistösijoitusyhtiöt. Tulosten perusteella B/P:n sekä rahoituksellisen velkaantuneisuuden välillä oli positiivinen, monotoninen ja tilastollisesti merkitsevä suhde, kun aineiston yritykset olivat jaettu kolmeen portfolioon niiden B/P-lukujen perusteella, mutta yhteyttä ei ollut löydettävissä kuuden portfolion tapauksessa. B/P-anomaliasta oli viitteitä, kun portfolioina käytettiin kolmea B/P-luvun pohjalta muodostettua portfoliota, mutta erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Rahoituksellisen velkaantuneisuuden sekä keskimääräisten vuosituottojen väliltä ei ollut löydettävissä tilastollisesti merkitsevää yhteyttä tästä aineistosta.
Resumo:
Asiakkaat ovat pääosin tyytyväisiä ELY-keskusten tarjoamaan palveluun ja annettuja arvosanoja voidaan pitää erittäin hyvinä. ELY-keskusten valtakunnalliset keskimääräiset tyytyväisyysarvosanat ovat pysyneet käytännössä ennallaan edellisvuoden tutkimukseen nähden. Tätä voidaan pitää erittäin positiivisena huomioiden ELY-keskuksiin kohdistuneet sopeuttamistoimet ja niiden toimintaympä-ristössä tapahtuneet muutokset vuoden 2015 Vuoden 2015 palvelutyytyväisyystutkimuksessa oli mukana ELY-keskusten rahoitus-, maksatus-, lupa- ja valvontapalvelut. Lisäksi erillisenä tutkimuskohteena mukana oli ensimmäistä kertaa yritysten kehittämispalvelut (analyysi-, konsultointi- sekä koulutuspalvelut). Tutkimukseen osallistui kaikki ELY-keskukset lukuun ottamatta Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksia, joiden osalta palvelutyy-tyväisyyskyselyitä ei tehty vuoden 2015 aikana. Vastauksia tutkimukseen saatiin yhteensä lähes 3500 kappaletta. ELY-keskusten asiakkailta saamien ”palvelu kokonaisuudessaan” tyytyväisyysarvosanojen valtakunnallinen keskiarvo on kaikkien pal-veluiden osalta yli neljä (4,10) eli tyytyväisyys oli laskenut hienoisesti vuoden 2014 tuloksista (4,13). Asiakkaat ovat antaneet korkeim-mat tyytyväisyysarvosanat ”asiantuntemuksesta” sekä ”ystävällisyydestä”. Muita tekijöitä alhaisemmat arvosanat on annettu ”asian käsittelynopeudelle”. Rahoituspalveluiden osalta kokonaisarvosana (3,98) on laskenut hivenen. Koettu palvelun ystävällisyys on pysynyt korkealla tasolla, mutta tyytyväisyys käsittelynopeuteen on laskenut. Maksatuspalveluiden osalta kokonaisarvosana (4,16) on pysynyt ennallaan ja tyyty-väisyys käsittelynopeuteen on parantunut. Lupapalveluiden osalta kokonaisarvosana (4,17) on pysynyt ennallaan. Sen sijaan asiakkai-den tyytyväisyys asiantuntemukseen, ystävällisyyteen ja päätösten perusteluihin on laskenut selvästi. Lupapalveluiden muutokset nä-kyvät kaikkien vastaajien kokonaistuloksessa. Valvontapalveluiden osalta kokonaisarvosana (3,99) on laskenut hivenen. Yrityspalvelujen analyysi- ja konsultointipalveluissa parhaaksi koettiin mm. palvelun nopea ja vaivaton saatavuus sekä suora hyöty liiketoimintaan. Koulutuspalvelut taas saivat kiitosta sisällöistä ja koulutusten läpiviennistä. Sekä konsultointipalvelut että avainhenki-löille suunnatut koulutusohjelmat koettiin tehokkaaksi tavaksi kehittää yrityksen toimintaa. Asiakkaat odottavat sujuvaa asiointia ELY-keskuksen kanssa. Yhä useammalle asiakkaalle tämä tarkoittaa hyvin toimivia sähköisiä palveluita. Keskeiset asiakkaiden esille nostamat kehityskohteet liittyivät asioinnin koettuun työläyteen, prosessin monimutkaisuuteen tai vaikeuteen. Lisäksi hitaaksi koettu asian käsittelynopeus sai osakseen kritiikkiä. Nopeasti kasvava sähköinen asiointi tarvitsee tuek-seen hyvin saavutettavan monikanavaisen asiakaspalvelun, jonka edelleen kehittämiseen tulee panostaa. Lisätietoja tutkimuksen koordinointiin liittyvissä asioista saa Teija Junttilalta KEHA-keskuksesta.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää maahanmuuttajaäitien koulutustoiveita. Tutkimuksessa tarkasteltiin äitien tekemiä havaintoja lasten koulukokemuksista sekä uskomuksia ja asenteita näiden havaintojen taustalla. Lisäksi oltiin kiinnostuneita tutkimaan näiden vanhempien tulkintojen yhteyttä John U. Ogbun makrotasoon vähemmistöjen näkökulmasta. Tutkimus on kvalitatiivinen. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla viideltä maahanmuuttajataustaiselta äidiltä. Kohdejoukko valittiin harkinnanvaraisesti. Äitien kieliryhmät olivat albania, kurdi, somalia, turkki ja venäjä. Haastatteluaineiston analyysissa käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimuksen teoriataustana on John U. Ogbun kulttuuris-ekologinen teoria. Sen keskeinen tehtävä on selittää vapaaehtoisten ja ei-vapaaehtoisten vähemmistöjen koulusuoriutumisen eroja. Ogbun vapaaehtoisiin ja ei-vapaaehtoisiin ryhmittelyn tarkastelun keskiössä on se, kuinka eri vähemmistöryhmät toimivat yhteiskunnassa. Teoria tarjoaa mallin ymmärtää vähemmistöryhmien uskomuksia, asenteita ja käytöstä sekä näiden ryhmiä dominoivien mallien toteutumista myös oppilaiden toiminnassa. Teorian mukaan vähemmistöjen kohtelu yhteiskunnassa heijastuu myös heidän kohteluunsa koulutuksen saralla. Järjestelmällinen haasteiden kohtaaminen tai syrjintä vaikuttavat vähemmistöjen heikkoon koulusuoriutumiseen. Yhteisön merkitys vaikuttaa vähemmistöjen tekemiin havaintoihin ja asennoitumiseen koulutusta kohtaan. Tutkimuksen löydöt osoittivat maahanmuuttajaäitien koulutususkon olevan varsin vahva. Vanhemmat olivat myös pääsääntöisesti tyytyväisiä monikulttuuriseen kouluun. Koulumenestymisen esteenä äidit pitivät erityisesti heikkoa kielitaitoa. Tutkimuksen löytöjen mukaan monen maahanmuuttajaäidin koulutusodotuksissa korostui opintojen jatkaminen peruskoulusta lukioon. Usea maahanmuuttajavanhempi myös toivoi lasten tähtäävän korkean statuksen ammatteihin. Tutkimus antoi aihetta pohtia, miten ratkaistaan maahanmuuttajataustaisten vanhempien korkeiden koulutusodotusten sekä kantaväestöä yleisemmän koulupudokkuuden ja työttömyyden välinen ristiriita.
Resumo:
Internetin yleistymisen myötä asiakkaat ovat pystyneet vertailemaan tuotteita ja jakamaan kokemuksia monipuolisemmin ja helpommin useamman ihmisen kanssa, mikä on johtanut asiakaskilpailukentän kiristymiseen. Tämän vuoksi suhdemarkkinointi on kasvattanut merkitystään erityisesti B2B-liiketoiminnassa, sillä sen on todettu olevan yksi parhaista keinoista pitää asiakkaat itsellään. Suhdemarkkinoinnissa viimekätinen lopputulema ei ole pelkkä palvelu vaan asiakaskokemus ja arvon kokeminen. Samaan aikaan useat itsenäiset ostajat vaativat yrityksen kanssa relevanttia, persoonallista keskustelua, joka tukee heidän omaa hetkeään ostoprosessissa. Jos yritykset eivät tätä tarjoa, asiakkaat luultavasti lopettavat viestinnän vastaanottamisen. Yritysten ongelmaksi syntyy miten usealle asiakkaalle pystytään pitämään yllä samanaikaisesti relevanttia keskustelua, joka johtaisi arvon luomiseen. Tutkielman tarkoitus on tarkastella markkinointiautomaatiota ja sen roolia ja käyttökelpoisuutta B2B-asiakasarvonluonnissa Tutkimus on rakennettu käyttäen teoreettisena taustana/viitekehyksenä CRM- ja asiakasarvokäsitteellistyksiä sekä markkinointiautomaation osalta markkinoinnin muutosta, asiakastiedonhallintaa ja markkinointiautomaatiota yleisemmin, joiden avulla rakennetaan myös markkinointiautomaation strategista näkökulmaa. Markkinointiautomaation taktisempi näkökulma käsitellään syvällisemmin tutkimuksen empiirisessä osiossa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Tutkimus rakentuu käsittelemällä markkinointiautomaation eri osa-alueita hyödyntämällä markkinointiautomaatiojärjestelmää, jonka toimintoja kuvaamalla yksityiskohtaisesti syntyi aineisto. Aineisto on rakennettu myös selventämään lukijalle markkinointiautomaation toimintoja, sillä sitä ei ole vielä laajasti tieteellisesti tutkittu. Tapaustutkimus kirjoitetaan auki aloittamalla aineiston esittelyllä, josta seuraa analyysi mitä, miten ja miksi arvon osa-alueita tietyissä markkinointiautomaation osa-alueessa toteutuu. Markkinointiautomaatio tarjoaa mahdollisuuksia arvon luontiin ja arvon yhteisluontiin asiakkaan kanssa monipuolisesti sen eri osissa ja niiden yhteistoiminnalla. Markkinointiautomaation vahvuus arvon luojana on asiakkaista oppiminen, markkinoinnin räätälöinti eri asiakkaille samanaikaisesti ja asiakassuhteen kehittäminen. Markkinointiautomaatiolla pystytään luomaan arvoa lyhyellä aikavälillä, mutta pidemmällä aikavälillä tarvitaan myös muiden liiketoimintaosa-alueiden panostusta, ts. markkinointiautomaatio ei yksinään riitä. Markkinointiautomaatio oikein toteutettuna tarjoaa parempia mahdollisuuksia tuotekehittelylle ja palveluiden parantamiselle sekä auttaa luomaan ostoon valmiita asiakkaita ja laskemaan markkinoinnin kustannuksia.
Resumo:
Tämän kandidaatintyön tavoitteena on kartoittaa kirjallisuustyönä kehittyvien talouksien yritysten rahoitusmalleja. Työssä esitellään kirjallisuudessa esiintyviä rahoitusmalleja sekä tarkastellaan, mitkä näistä ovat käytössä BRIC-maihin kuuluvan Kiinan markkinoilla. Lopuksi työssä tarkastellaan vielä esitettyjen rahoitusmallien soveltuvuutta kehittyvillä talouksilla toimiville yrityksille. Kehittyvien talouksien nopea kasvu kasvattaa uusien yrityksien määrää, mikä lisää kilpailua rahoituksen saamisessa. Tulorahoitus ja pankkilainat ovat olleet tärkeitä yrityksen toiminnan rahoituksen lähteitä, mutta tällainen rahoitusmalli ei ole enää riittävä yrityksen nopealle kasvulle. Erilaisten rahoitusmallien hyödyntäminen on lisääntynyt kehittyvissä talouksissa näiden vähennettyä rahoitukseen liittyviä sääntelyitä. Esimerkiksi pääomasijoittajien antama rahoitus, leasing ja elinkaarirahoitus ovat selvästi kasvussa kehittyvissä talouksissa. Valtioiden hallitukset tukevat yrityksiä antamalla avustuksia sekä pienempiä vakuuksia vaativilla lainoilla. Nämä valtion rahoitukset kohdistuvat kuitenkin suurelta osin korkean teknologian ja valtion kannalta strategisiin yrityksiin. Pankkitoimintaa harjoittamattomien rahoituslaitosten ja varjopankkien tarjoaman rahoituksen yleistyminen antaa myös muille yrityksille mahdollisuuden saada rahoitusta.
Resumo:
Uusiutuvan energian käytön lisääntyminen lisää sähkön varastoinnin tarvetta. Litiumioniakku-jen on todettu olevan oivallisia keinoja varastoida sähköä esimerkiksi sähköautojen energian-lähteeksi. Tästä syystä akkujen kysyntä kasvaa nopeaa tahtia, jolloin nykyiset litiumlähteet ei-vät enää riitä tuottamaan tarpeeksi litiumia kasvavaan tarpeeseen. Tämän vuoksi litiumin tal-teenottoon tulee valjastaa uusia litiumin lähteitä, joiden hyödynnettävyys nykyisellä tekniikalla on pienen litiumkonsentraation ja muiden alkali- ja maa-alkalimetallien läsnäolon takia vaikeaa. Tällä hetkellä litiumia otetaan talteen eniten korkean litiumpitoisuuden luonnon suolajärvistä. Nykyisin käytössä oleva litiumin erotusprosessi on hidas ja sen käyttö pienten litiumkonsent-raatioiden suola-altailla on kannattamatonta. Tehokkaampana talteenottomenetelmänä luonnon suolajärvillä nähdään litiumin selektiivinen uutto ionisilla nesteillä. Menetelmä on todettu toi-mivaksi suolajärvillä, joilla on matala litiumkonsentraatio. Uusien suolajärvien käyttöönotto ei ratkaise kaikkia litiumin talteenottoon liittyviä ongelmia, sillä suolajärvet ovat alttiita ilmastonmuutokselle, eikä niiden litiumvarannot ole ehtymättömät. Merien litiumvarantoja sen sijaan pidetään lähes ehtymättöminä. Litiumin talteenotto meristä on mahdollista ionisia nesteitä ja membraaneja hyödyntävällä elektrodialyysilaitteistolla, jolla litiumia voidaan ottaa talteen myös hyvin pienistä pitoisuuksista. Lisäksi on mahdollista, että litiumin talteenottoon yhdistetään juomaveden valmistus. Tällainen vedenpuhdistusprosessi olisi myös hyvä kestävän kehityksen näkökulmasta.
Resumo:
Tässä työssä on asetettu Riihimäen seudullisen joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet nykyisen, aikavälille 2010–2016 asetetun palve-lutason jälkeiseen aikaan. Palvelutasomäärittelyssä on sovellettu uutta Liikenneviraston julkaisun 31/2015 mukaista joukkoliikenteen palvelutason määrittelyohjetta. Ohjeen mukaisesti määritellyn palvelutason lisäksi työssä esitetään alueen kaikkien avoimien henkilö-kuljetusten muodostama seudullinen palvelutaso, johon on otettu muukaan myös ne liikenteet, joiden asiakaspohja ei täytä palvelu-tasoluokitellun joukkoliikenteen mukaisia numeerisia kriteerejä. Käytännössä tämä tarkoittaa kyliä tai tiesuuntia joiden asukasluku on alle 650. Seudullisen liikenteen pysäkit on luokiteltu työssä Digiroad -tietokantaan tallennettuja tietoja hyödyntäen neljään eri luokaan. Termi-naali -tasoisina pysäkkeinä on esitetty Riihimäen matkakeskus ja Hyvinkään linja-autoasema. Toiseksi korkeimpaan luokkaan valittiin Lopen linja-autoasema, Oitin keskustaajaman katoksellinen pysäkki sekä VT3 rampeilla sijaitsevat pikavuoropysäkit Riihimäellä ja Hyvinkäällä. Muut pysäkit on jaettu vilkkaisiin ja peruspysäkkeihin. Lisäksi työn aikaan on otettu kantaa suunnittelualueella vuonna 2015 päättyneiden Uudenmaan ELY-keskuksen toimivaltaan kuulu-neiden liikenteiden toteutukseen sekä laadittu hankintasuunnitelma vuonna 2016 päättyvien liikenteiden toteutuksesta jatkosta. Näiden akuuttien tarpeiden lisäksi työn lopussa ideoitiin uudenlaista, nykyistä voimakkaammin eri toimijoiden tarpeita huomioivaa tapaa suun-nitella ja kilpailuttaa alueen joukkoliikennettä ja henkilökuljetuksia alueellisina kokonaisuuksina innovaatiokumppanuuteen perustuvaa hankintaprosessia hyödyntäen. Työn aikana opiskelijatyönä toteutetun käyttäjäkyselyn tuloksia voitiin huomioida erityisesti Riihimäen paikallisliikenteeseen suunnitel-luissa pienissä reittimuutoksissa, joista keskeisimpiä olivat Merkoksen kaupallisten palveluiden alueen sekä Valion tehtaan kytkeminen mukaan paikallisliikenteen reitteihin. Riihimäen palveluliikenteen osalta keskeisimmäksi kehittämistarpeeksi osoittautui tiedottamisen lisääminen niin kaupungin organisaation sisällä kuin myös ulospäin asiakkaille.
Resumo:
The innate immune system recognizes microbial features leading to the activation of the adaptive immune system. The role of Toll-like receptor 9 (TLR9) is to recognize microbial DNA. In addition to immune cells, TLR9 is widely expressed in breast cancer in addition to other cancers. Breast cancer is the most common cancer in women, affecting approximately one in eight in industrialized countries. In the clinical setting, breast cancer is divided into three clinical subtypes with type-specific treatments. These subtypes are estrogen receptor (ER)-positive, HER2-positive and triple-negative (TNBC) breast cancer. TNBC is the most aggressive subtype that can be further divided into several subtypes. TNBC tumors lack ER, progesterone receptor and HER2 receptor. Therefore, the current clinically used targeted therapies are not suitable for TNBC treatment as TNBC is a collection of diseases rather than one entity. Some TNBC patients are cured with standard chemotherapy, while others rapidly die due to the disease. There are no clinically used iomarkers which would help in predicting which patients respond to chemotherapy. During this thesis project, we discovered a novel good-prognosis TNBC subtype. These tumors have high TLR9 expression levels. Our findings suggest that TLR9 screening in TNBC patient populations might help to identify the patients that are at the highest risk regarding a relapse. To gain better understanding on the role of TLR9 in TNBC, we developed an animal model which mimicks this disease. We discovered that suppression of TLR9 expression in TNBC cells increases their invasive properties in hypoxia. In line with the clinical findings, TNBC cells with low TLR9 expression also formed more aggressive tumors in vivo. TLR9 expression did not, however, affect TNBC tumor responses to doxorubicin. Our results suggest that tumor TLR9 expression may affect chemotherapyrelated immune responses, however, this requires further investigation. Our other findings revealed that DNA released by chemotherapy-killed cells induces TLR9-mediated invasion in living cancer cells. Normally, extracellular self-DNA is degraded by enzymes, but during massive cell death, for example during chemotherapy, the degradation machinery may be exhausted and self-DNA is taken up into living cells activating TLR9. We also discovered that the malaria drug chloroquine, an inhibitor of autophagy and TLR9 signalling does not inhibit TNBC growth in vivo, independently of the TLR9 status. Finally, we found that ERα as well as the sex hormones estrogen and testosterone regulate TLR9 expression and activity in breast cancer cells in vitro. As a conclusion, we suggest that TLR9 is a potential biomarker in TNBC. ------- Sisäsyntyisen immuniteetin tehtävä on tunnistaa mikrobien molekyylirakenteita, mikä saa aikaan adaptiivisen immuunijärjestelmän aktivoitumisen. Tollin kaltainen reseptori 9 (TLR9) on dna:ta tunnistava sisäsyntyisen immuniteetin reseptori, jota ilmennetään myös useissa syövissä, kuten rintasyövässä. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, johon joka kahdeksas nainen sairastuu elämänsä aikana. Kliinisesti rintasyöpä jaotellaan kolmeen alatyyppiin, joista kolmoisnegatiivinen rintasyöpä on aggressiivisin. Tämän tyypin syövät eivät ilmennä hormonireseptoreja (estrogeeni- ja progesteronireseptori) tai HER2-reseptoria. Tästä johtuen kolmoisnegatiivisten potilaiden hoitoon ei voida käyttää rintasyövän nykyisten hoitosuositusten mukaisia täsmähoitoja. Kolmoisnegatiivinen rintasyöpä ei kuitenkaan ole yksi sairaus, koska molekyylitasolla sen on osoitettu koostuvan lukuisista, biologialtaan erilaisista syöpämuodoista. Tällä hetkellä kliinisessä käytössä ei ole biomarkkeria, jonka avulla kolmoisnegatiivisen rintasyövän alatyypit voisi erottaa toisistaan. Löysimme uuden kolmoisnegatiivisen syövän alatyypin, joka ilmentää vain vähän TLR9-proteiinia. Tällä alatyypillä on erittäin huono ennuste ja tulostemme perusteella TRL9-tason selvittäminen voisi seuloa huonoennusteiset syövät kolmoisnegatiivisten syöpien joukosta. Kehitimme eläinmallin, jolla voidaan tutkia matalan ja korkean TLR9-tason vaikutuksia kolmoisnegatiivisten kasvainten hoitovasteeseen. Toinen löytömme oli, että kemoterapialla tapettujen syöpäsolujen dna saa aikaan elävien syöpäsolujen TLR9-välitteistä invaasiota. Normaalisti entsyymit hajoittavat yksilön oman solunulkoisen dna:n. Erikoistilanteissa, kuten syöpähoitojen yhteydessä, jolloin solukuolema on massiivista, elimistön oma koneisto ei ehdi tuhoamaan solunulkoista dna:ta ja sitä voi kertyä eläviin soluihin, joissa se aktivoi TLR9:n. Kolmanneksi havaitsimme, että malarialääke klorokiini, joka estää TLR9:n toimintaa ja jolla on syövänvastaisia vaikutuksia soluviljelyolosuhteissa, ei estänyt TLR9-positiivisten tai TLR9-negatiivisten kasvainten kasvua käyttämässämme eläinmallissa. Neljänneksi soluviljelykokeittemme tulokset osoittivat, että sukupuolihormonit estrogeeni ja testosteroni sekä estrogeenireseptori osallistuvat TLR9:n ilmentymisen ja aktiivisuuden säätelyyn. Tuloksemme osoittavat, että TLR9 potentiaalinen biomarkkeri kolmoisnegatiivisessa rintasyövässä.
Resumo:
Sekä inhimillinen pääoma että henkilöstövähennykset ovat ajankohtaisia teemoja tällä hetkellä, erityisesti nopeasti muuttuvalla finanssialalla. Esimerkiksi automaation ja digitalisoitumisen vuoksi rutiininomaiset työtehtävät vähenevät, ja taloussuhdanteiden ja asiakaskäyttäytymisen muutosten vuoksi työn tarve yleisesti vaihtelee. Samalla kuitenkin monimutkaiset palvelu- ja asiantuntijatehtävät lisääntyvät, ja henkilöstön inhimillisestä pääomasta ja sen tuomasta arvosta puhutaan paljon. Teoreettinen tutkimus mieltää henkilöstövähennykset yleisesti huonoksi menettelytavaksi, joka vaikuttaa negatiivisesti yritysten suoriutumiseen. Käytännön liiketoiminnassa irtisanomiset ovat kuitenkin yleisiä, kun muuttuvassa ympäristössä tarvitaan nopeita ratkaisuja. Henkilöstöä vähentämällä yritys voi karsia kustannuksia sekä muokata inhimillistä pääomaansa, kilpailukykyänsä ja strategiaansa. Irtisanomisprosessi voi kuitenkin aiheuttaa piileviä ja välillisiä negatiivisia vaikutuksia, kuten työntekijöiden motivaation ja luottamuksen heikentymistä tai organisaatiosidonnaisten erityistaitojen menettämistä. Tämä heikentää inhimillisestä pääomasta saatavaa hyötyä, mikä taas näkyy koko organisaation arvonluontikyvyssä. Tämä tutkimus pyrkii selvittämään inhimillisen pääoman merkitystä yritysten henkilöstövähennysprosesseissa. Tavoitteena on tutkia, miten yrityksen toiminnanjohtamisessa ja talousohjauksessa inhimillinen pääoma huomioidaan henkilöstövähennysprosessissa, sekä miten henkilöstövähennykset vaikuttavat inhimilliseen pääomaan ja sen tulontuottamiskykyyn. Tutkimus on toteutettu toiminta-analyyttisella tutkimusotteella. Empiirisen osion case-tapauksena toimii finanssialan yritys, jonka liiketoiminta keskittyy asiantuntijapalveluiden ympärille, ja joka on muutama vuosi sitten käynyt läpi organisaatiomuutoksen ja sen yhteydessä vähentänyt henkilöstöään sekä esimies- että työntekijätasolta. Yrityksestä haastateltiin henkilöstöjohtajaa, kahta liiketoiminnasta vastaavaa johtajaa, talouspäällikköä sekä luottamushenkilöä teemahaastattelumetodia käyttäen. Vastoin teoreettisia tutkimuksia henkilöstövähennysprosessi miellettiin case-yrityksessä onnistuneeksi, sillä kustannuksia on saatu karsituksi, organisaatiota rationalisoiduksi, työtehtäviä järkeistetyksi ja henkilöstön motivaatiota kasvatetuksi. Organisaation strategiaa ja toimintatapoja on muutosten myötä saatu uudistetuksi ja henkilöstövähennysten kautta organisaatiosta on karsittu yrityksen tulevaisuuden liiketoimintaan sopimattomia ja ei-motivoituneita henkilöitä. Inhimillisestä pääomasta käsitteenä ei puhuta käytännön liiketoiminnassa, vaikka siihen liittyvät tekijät mielletäänkin merkittäviksi yrityksen menestymisen kannalta. Case-yrityksessä inhimilliseen pääomaan luettavat tekijät olivat ratkaisevassa asemassa irtisanomispäätöksiä tehdessä, mutta henkilöstövähennysprosessi ei ole tuonut erityisiä muutoksia inhimillisen pääoman hallinnointiin ja ohjaukseen prosessin jälkeen, vaan muutokset tulevat vähittäin liiketoimintaympäristön muuttuessa
Resumo:
Työn tavoitteena oli toimintatutkimuksen kautta tutkia ketterän ohjelmistokehityksen keinoin toteutetun käyttöliittymäkehityksen kykyä vastata asiakkaiden todellisiin tarpeisiin. Työssä haettiin tapaustutkimusyritykselle olemassa olevan työkalun uuden version käyttöliittymän toteutusvaihtoehtoja ja toteutettiin korkean tarkkuuden prototyyppejä näitä hyödyntäen. Ketterän ohjelmistokehityksen arvot ja periaatteet soveltuivat kehitysprosessissa käytettäviksi erinomaisesti. Iteratiivinen lähestymistapa kehitykseen ja läheinen yhteistyö tapaustutkimusyrityksen ja kandidaatintyöntekijän kanssa mahdollistivat yrityksen odotusten täyttämisen. Työkalun käyttöliittymä saatettiin tasolle, joka mahdollistaa jatkokehittämisen aloituksen. Kattavamman testauttamisen sisällyttäminen kehitysprosessiin olisi edesauttanut vielä paremman lopputuloksen saavuttamista.
Resumo:
Stress is a phenomenon that on some level affects everyone’s lives on a daily basis. The autonomic nervous system controls the varying levels of stress at any given time. The responses of the autonomic nervous system adjust the body to cope with changing external and internal conditions. During high-stress situations the body is forced into a state of heightened alertness, which passes when the stressor is removed. The stressor can be any external or internal event that causes the body to respond. Stress is a very versatile phenomenon that can be both a cause and an indicator of other medical conditions, for example cardiovascular disease. Stress detection can therefore be helpful in identifying these conditions and monitoring the overall emotional state of a person. Electrodermal activity (EDA) is one of the most easily implemented ways to monitor the activity of the autonomic nervous system. EDA describes changes occurring in the various electrical properties of the skin, including skin conductivity and resistance. Increased emotional sweating has been proven to be one possible indication of stress. On the surface of the skin, increased sweating translates to increased skin conductivity, which can be observed through EDA measurements. This makes electrodermal activity a very useful tool in a wide range of applications where it is desirable to observe changes in a person’s stress level. EDA can be recorded by using specialized body sensors placed on specific locations on the body. Most commonly used recording sites are the palms of the hands due to the high sweat gland density on those areas. Measurement is done using at least two electrodes attached to the skin, and recording the electrical conductance between them. This thesis implements a prototype of a wireless EDA measurement system. The feasibility of the prototype is also verified with a small group of test subjects. EDA was recorded from the subjects while they were playing a game of Tetris. The goal was to observe variations in the measured EDA that would indicate changes in the subjects’ stress levels during the game. The analysis of the obtained measurement results confirmed the connection between stress and recorded EDA. During the game, random occurrences of lowered skin resistance were clearly observable, which indicates points in the game where the player felt more anxious. A wireless measurement system has the potential of offering more flexible and comfortable long-term measuring of EDA, and could be utilized in a wide range of applications.
Resumo:
International research shows that low-volatility stocks have beaten high-volatility stocks in terms of returns for decades on multiple markets. This abbreviation from traditional risk-return framework is known as low-volatility anomaly. This study focuses on explaining the anomaly and finding how strongly it appears in NASDAQ OMX Helsinki stock exchange. Data consists of all listed companies starting from 2001 and ending close to 2015. Methodology follows closely Baker and Haugen (2012) by sorting companies into deciles according to 3-month volatility and then calculating monthly returns for these different volatility groups. Annualized return for the lowest volatility decile is 8.85 %, while highest volatility decile destroys wealth at rate of -19.96 % per annum. Results are parallel also in quintiles that represent larger amount of companies and thus dilute outliers. Observation period captures financial crisis of 2007-2008 and European debt crisis, which embodies as low main index annual return of 1 %, but at the same time proves the success of low-volatility strategy. Low-volatility anomaly is driven by multiple reasons such as leverage constrained trading and managerial incentives which both prompt to invest in risky assets, but behavioral matters also have major weight in maintaining the anomaly.