Nursing Ethics Education in Finland from the Perspective of Codes of Ethics

The purpose of this study was to analyze nursing ethics education from the perspective of nurses’ codes of ethics in the basic nursing education programmes in polytechnics in Finland with the following research questions: What is known about nurses’ codes in practice and education, what contents of the codes are taught, what teaching and evaluation methods are used, which demographic variables are associated with the teaching, what is nurse educators’ adequacy of knowledge to teach the codes and nursing students’ knowledge of and ability to apply the codes, and what are participants’ opinions of the need and applicability of the codes, and their importance in nursing ethics education. The aim of the study was to identify strengths and possible problem areas in teaching of the codes and nursing ethics in general. The knowledge gained from this study can be used for developing nursing ethics curricula and teaching of ethics in theory and practice. The data collection was targeted to all polytechnics in Finland providing basic nursing education (i.e. Bachelor of Health Care). The target groups were all nurse educators teaching ethics and all graduating nursing students in the academic year of 2006. A total of 183 educators and 214 students from 24 polytechnics participated. The data was collected using a structured questionnaire with four open-ended questions, designed for this study. The data was analysed by SPSS (14.0) and the open-ended questions by inductive content analysis. Descriptive statistics were used to summarize the data. Inferential statistics were used to estimate the differences between the participant groups. The reliability of the questionnaire was estimated with Cronbach’s coefficient alpha. The literature review revealed that empirical research on the codes was scarce, and minimal in the area of education. Teaching of nurses’ codes themselves and the embedded ethical concepts was extensive, teaching of the functions of the codes and related laws and agreements was moderate, but teaching of the codes of other health care professions was modest. Issues related to the nurse-patient relationship were emphasised. Wider social dimensions of the codes were less emphasized. Educators’ and students’ descriptions of teaching emphasized mainly the same teaching contents, but there were statistically significant differences between the groups in that educators assessed their teaching to be more extensive than what students had perceived it had been. T he use of teaching and evaluation methods was rather narrow and conventional. However, educators’ and students’ descriptions of the used methods differed statistically significantly. Students’ knowledge of the codes and their ability to apply them in practice was assessed as mediocre by educators and by students themselves. Most educators assessed their own knowledge of the codes as adequate to teach the codes, as did most of the students. Educators who regarded their knowledge as adequate taught the codes more extensively than those who assessed their knowledge as less adequate. Also students who assessed their educators’ knowledge as adequate perceived the teaching of the codes to be more extensive. Otherwise educators’ and students’ demographic variables had little association with their descriptions of the teaching. According to the participants, nurses need their own codes, and they are also regarded as applicable in practice. The codes are an important element in nursing ethics education, but their teaching needs development. Further research should focus on the organization of ethics teaching in the curricula, the teaching process, and on the evaluation of the effectiveness of ethics education and on educators’ competence. Also the meaning and functions of the codes at all levels of nursing deserve attention. More versatile use of research methods would be beneficial in gaining new knowledge.

Etelä-Karjalan pienten ja keskisuurten konepaja- ja kunnossapitoyritysten energiaohjelma

Työssä tutkitaan Etelä-Karjalan alueella olevien uusiutuvien energiavarojen lisäämisen mahdollisuuksia sekä energian kulutuksen vähennysmahdollisuuksia energiatehokkuuden avulla pienissä ja keskisuurissa konepaja- ja kunnossapitoyrityksissä. Energiaohjelman pohjalla on EU:n halu jalkauttaa energia- ja ilmastotavoitteensa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Ohjelma on muodostettu yritysryhmän mielipiteet ja tarpeet, sekä Etelä-Karjalan alueen ominaispiirteet huomioon ottaen. Energiaohjelmaa muodostettaessa perehdyttiin sekä EU:n että Suomen energiapolitiikkaan ja Etelä-Karjalan alueellisiin ominaisuuksiin ja energiantuotantotapoihin. Lisäksi yrityksiä haastateltiin energia-asioista ja niihin liittyvistä asenteista sekä perehdyttiin yritysten energiatehokkuuteen. Haastattelujen ja alueellisen energiarakenteen pohjalta päädyttiin muodostamaan energiaohjelma energiatehokkuuteen painottuen, koska alueen uusiutuvia luonnonvaroja on jo hyödynnetty melko tehokkaasti. Energiaohjelmaa testattiin pilottiprojektissa, joka toteutettiin työssä teoreettisena laskentana. Pilottiprojektin laskennasta saatiin lupaavia tuloksia. Laskennassa käytettävistä arvoista suurin osa saatiin pilottiprojektin yritykseltä tai muista lähteistä, mutta osa arvioitiin itse. Pilottiprojektista saatujen tietojen perusteella voidaan energiaohjelman väittää toimivan ainakin tarkastelussa mukana olleessa yritysryhmässä Etelä-Karjalan alueella. Energiaohjelma voi edistää yritysryhmän energiatehokkuutta vain jos se otetaan yrityksissä käyttöön. Ohjelmaa on mahdollista kehittää lisää muun muassa yksinkertaistamalla laskentaa. Jatkokehittelyllä on mahdollista luoda EU:n alueelle sopiva energiantehokkuustarkasteluun käytettävä ohjelma.

Epäpuhtausmetallien talteenotto sinkkiprosessissa

There are small amounts of valuable metals, such as indium, gallium and germanium, in zinc process solutions. Their solvent extraction was studied in this work in sulphate solutions containing zinc and other metals present in industrial solutions. It was discovered, that a commercial bis(2-ethylhexyl)phosphate (D2EHPA) extractant can be used to extract indium and gallium. Indium was extracted separately at a higher acid concentration than gallium. Zinc was co-extracted faster than gallium and almost as much as gallium at the same pH. However, the scrubbing of zinc was possible using a dilute sulphuric acid and a short contact time while gallium losses were small. Both indium and gallium were stripped with sulphuric acid. Germanium was extracted with 5,8-diethyl-7-hydroxydodecane-6-oxime with the commercial name of LIX 63. Unlike other metals in the solution the extraction of germanium increased with different extractants as the acidity increased. Germanium extraction isotherm was measured for a 125 g/L sulfuric acid solution. The loaded organic phase was washed with pure water. It removed the co-extracted acid and part of the germanium and extracted impurities such as iron and copper. Germanium was stripped using a NaOH solution. A process model utilizing own experimentally determined extraction, scrubbing and stripping isotherms was made with HSC Sim software developed by Outotec Oyj. The model based on McCabe–Thiele diagrams was used in sizing the necessary amount of stages and phase ratios in a recovery process. It was concluded, that indium, gallium and germanium can be recovered in the process from a feed where their concentrations are low (<300 ppm). In an example case the feed contained also more than 20 g/L zinc and 2–8 g/L iron, aluminium and copper. The recoveries of indium, gallium and germanium were more than 90 % when 1–3 stages were used in each extraction, scrubbing and stripping section. Since the number of stages is small mixer-settlers would be well suited for this purpose.

Hyvää elämää ei voi mitata rahassa? Tutkielma vaikeasti vammaisen lapsen perheen kunnallisten hyvinvointipalveluiden taloudellisista vaikutuksista

Hyvää elämää ei voi mitata rahassa? Tutkielma vaikeasti vammaisen lapsen perheen kunnallisten hyvinvointipalveluiden taloudellisista vaikutuksista Tarkastelen pro gradussani vaikeasti vammaisen lapsen perheen kunnallisten palveluiden järjestämisen kontekstissa, onko hyvä elämä rahassa mitattavissa. Aloitan tutkimukseni tarkastelemalla hyvä elämä- paradigmojen moninaisuutta ja siirryn sitten tutkimaan, millainen on hyvinvointivaltio Suomi. Keskeisen kiinnostuksen kohteena on, miten sen kunnallisia palveluja järjestetään. Tarkastelen erilaisia yhteiskuntamalleja, vallitsevaa aihetta koskevaa lainsäädäntöä ja sen tulkinnan kautta syntyneitä toimintatapoja. Jatkan tuomalla esiin kunnallisten palveluiden järjestämistä koskevia kansallisia ja globaaleja talouskysymyksiä sekä tarkastelemalla aiempaa tutkimusta taloudellisesta vaikuttavuudesta niin terveydenhuollon, sosiaalihuollon kuin koulutuksen parissa. Kuvaan sen jälkeen kahden hypoteettisen vaikeasti vammaisen lapsen perheen Mäkisten ja Virtasten saamia kunnallisia palveluita. Sitten tarkoituksenani on ”eurottaa” tarinat. Tällä tarkoitan sitä, että tarkastelemalla tarinoissa ilmenevien palveluiden kustannuksia sekä vaikutuksia, voisi olla mahdollista mitata hyvää elämää rahassa. Teen tarinoiden pohjalta myös kustannus-hyötyanalyysin ja vertaan sitten näitä laskentatapoja toisiinsa. Tarina-aineiston keruumenetelmänä käytän eläytymismenetelmää soveltaen sitä siten, että käytän omia kokemuksiani vaikeasti vammaisten lasten perheiden tilanteista luodessani itse kaksi ääripäitä kuvaavaa tarinaa. Perheen aikuisten täysityöllistyminen tai sen estyminen ovat tarinoita erottava tekijä. Työelämään osallistuminen on yleisin suomalaisen hyvän elämän rakennusaine. Laskelmat osoittavat, että hyvän elämän mittaaminen rahassa on mahdollista. Asenteet vaikuttavat päätöksentekoon ja vaikeasti vammaisen hyvä elämä rakentuu useimmin muista lähtökohdista kuin hänen omistaan. Tärkeää on tunnistaa, kenen hyvä elämä-käsityksiin perustuen kunnallisia palveluja järjestetään. Taloudellisen vaikuttavuuden arviointia on tehty sosiaalialalla hyvin vähän ja sen tarve on ilmeinen. Helppokäyttöisten arviointimenetelmien kehittäminen lisäisi niiden käyttöä arjen palvelupäätöksiä tehtäessä.

Yhtenäisyyden pyhä ideologia. Yhteisön rakentuminen 1600-luvun ruotsalaisessa kirkollisessa kansankasvatuksessa

Tarkastelen tutkielmassani yhteisön ja sen yhtenäisyyden vaatimusten rakentumista 1600-luvun ruotsalaisen kirkollisen kansankasvatuksen teksteissä. Pääosan tutkielman lähteistä muodostavat Turun ja Viipurin hiippakunnissa pidetyt saarnat. 1600-luku oli Ruotsissa puhdasoppisuuden ja valtion keskittymisen aikaa, minkä myötä yhteisöjen rajat ja sisäinen yhtenäisyys korostuivat myös kirkollisessa kansankasvatuksessa. Saarnoilla ja muulla kirkossa tapahtuneella kasvatuksella oli 1600-luvulla tärkeä asema esivallan edustaman ideologian esittämisessä ja yleisessä tiedonvälityksessä. Tarkastelen yhteisön rakentumista sosiaalisena konstruktiona erityisesti diskursiivisella tasolla. Tutkin, kuinka yhteisöä käsitteenä ja muita yhteisöön viittaavia merkityksiä kuten kollektiivisuutta tuotettiin saarnoissa. Kiinnitän erityisesti huomiota diskurssin uskonnollisuuteen ja ideologisuuteen tarkastelemalla saarnojen sanoman legitimointia ja sen ylläpitämiä valtasuhteita. Johtoajatukseni on ollut arvioida “yhtenäisyyden pyhän ideologian” mahdollisuutta. Kontekstualisoin kirkollisen kansankasvatuksen historiallisesti. Saarnoissa jatkettiin luterilaisuuden rakentamista 1500-luvun reformaation jäljiltä ja taisteltiin symbolisesti muita uskontunnustuksia vastaan. Ajalle tyypillinen yhteiskunnallisen hierarkian korostus ja kuuliaisuuden hyve näkyivät myös yhteisöopetuksessa. Saarnat voi tulkita myös omanlaisekseen sivilisointiprosessiksi, jossa koko kansan tavat haluttiin puhdistaa. Kirkollinen kansankasvatuksen opetus yhteisöstä perustui syvän kollektiivisuuden tunteeseen. Koko luterilainen seurakunta muodosti Raamatun ajoista periytyvän yhteisön, jonka oli yhteisesti valvottava synnittömyyttään ja toisaalta itse kunkin oli pidettävä huolta omasta hurskaudestaan. Synnin teeman vuoksi kollektiivisuuteen liittyi ehdoton elämäntavallinen yhtenäisyys. Saarnoissa pyrittiin estämään kaikkinainen erilaisuus maailmankuvaan ja tärkeisiin rituaaleihin ja pyhäpäiviin liittyen. Kaikkein tärkeimmäksi yhteisön perustaksi nähtiin luterilainen usko, josta poikkeamista ei sallittu juuri missään tapauksessa. Uskontunnustusta vasten rakentui myös vahva toiseuskuvasto vääräuskoisista ja vaarallisista luterilaisten vastustajista, mikä vahvisti käsitystä ruotsalaisista oikeaoppisena ja pelastuvana yhteisönä. Ihanteellinen yhteisö nähtiin hierarkkisena ja harmonisen muuttumattomana. Tässä mielessä yhtenäisyys tarkoitti kuuliaisuutta ja yhteiskuntajärjestyksen kyseenalaistamattomuutta. Kirkollisen esivallan sanoma vahvisti sen omaa asemaa pyhäksi ymmärretyn tiedon haltijoina ja jakajina. Uskonnollisuus oli läsnä yhteisöä ja yhtenäisyyttä koskevassa opetuksessa alati ja ihanteet esitettiin poikkeuksetta joko Jumalan ilmoittamina tai muuten Jumalan vihalta säästävinä tai synnin välttämisessä edesauttavina.

Itsen kuvaileminen naisten kontakti-ilmoituksissa

Tutkin työssäni naisten kontakti-ilmoituksia Aamuset- ja Z-lehdissä. Aamuset on turkulainen kaupunkilehti, Z on ei-heteroille suunnattu maanlaajuinen aikakauslehti. Aamuset ilmestyy kaksi kertaa viikossa, Z kuusi kertaa vuodessa. Tarkastelen itsen kuvailussa käytettyjä epiteettejä: itseä kuvailevia adjektiiveja ja itseen viittaavia substantiiveja. Olen huomioinut myös pidemmät adjektiiviset ja substantiiviset ilmaukset. Lisäksi käsittelen lyhyesti ilmoitusten otsikoita ja nimimerkkejä sekä näissä välitettävää informaatiota. Aineistoni koostuu sadasta Aamusetin ja samoin sadasta Z:n ilmoituksesta, jotka on julkaistu vuosina 2001–2003. Tutkimusotteeni on pehmeän kvantitatiivinen. Vertailen ilmoituksia sekä toisiinsa että aiempiin tutkimustuloksiin. Vertailukohdaksi kontakti-ilmoituksiin esittelen mainoskieltä. Mainoskieli ja kontaktiilmoitusten kieli ovat lähellä toisiaan, onhan molemmissa tavallaan kyse tavaran tai tuotteen markkinoinnista. Ero näkyy kuitenkin muun muassa siinä, että kontaktiilmoittaja ei välttämättä toivo kuin yhtä vastausta. Ihmissuhteita ja kumppaninhakua ei voi täysin rinnastaa markkinointiin. Aineistoni perusteella lehtien ilmoitukset eroavat toisistaan. Aamusetin ilmoittajat käyttävät adjektiiveja hieman enemmän ja monipuolisemmin kuin Z-lehden, mutta luokkien välillä on suuriakin eroja. Z-lehden adjektiiveista lähes puolet kuvailevat luonnetta, Aamusetissa ulkonäön kuvailu on Z-lehteä yleisempää. Eri substantiiveja on selkeästi enemmän Z-lehdessä kuin Aamusetissa. Usea Z:n nainen viittaa itseensä lesboutensa kautta. Eroja on yksittäisissä sanoissakin, ja jotkin sanat esiintyvät (lähes) pelkästään vain toisessa lehdessä. Toisaalta ainakin osa eroista selittyy lehtityypin kautta: otsikoita on pääosin Z- ja nimimerkkejä Aamuset-lehdessä. Lähes jokainen aineistoni nainen esittelee itsensä positiivisessa valossa, mutta erot lehtien välillä ovat silti ilmeiset. Uskon ilmoitusten erojen johtuvan pääasiallisesti etsityn kumppanin sukupuolesta. Miehet ja naiset hakevat kumppanistaan eri ominaisuuksia, joten tämä heijastuu myös kontakti-ilmoituksiin ja itsensä esittämiseen.

AV-tekstityksen tehtävistä ja ominaisuuksista ohjautuvuuden ja toimivuuden näkökulmasta

Tutkielman aiheena on kielten välisen AV-tekstityksen tehtävät ja ominaisuudet. Näitä tarkastellaan prospektiivisesti, tekstitysprosessin viestinnällisen tarkoituksen ohjaavuuden näkökulmasta. Näkökulma on siten toinen kuin AV-tekstitysten tutkimuksissa yleensä: yleinen näkökulma on retrospektiivinen, tekstitystä lähtökielisen puheen kielelliseen ainekseen vertaava, jolloin tekstityksen lähdetekstiksi määrittyy puheen kielellinen aines ja kohdetekstiksi tekstitys itse. Tutkielman ensimmäinen hypoteesi onkin, että tekstityksen lähdeteksti on koko AVviesti, ei vain kielellinen aines eikä edes puhe. Hypoteesia perustellaan AV-viestin kielellisen aineksen kontekstispesifisyydellä: kielellinen viesti on jo tulkittu, se on saanut tulkinnakseen ohjaajan ja muiden tekijöiden spesifin, audiovisuaalisen tulkinnan (vrt. näytelmäkäsikirjoituksen kääntäminen). Niinpä AV-kääntäjä ei tulkitse ohjelman tai elokuvan kielellistä viestiä, vaan tekee tulkinnan tulkinnasta, joka sisältää niin sanaa, kuvaa kuin ääntäkin. Lähdeviesti on siten polysemioottinen viesti. Toinen hypoteesi on, että tekstitys sisältää ominaisuuksia sekä lähdeviestistä että kohdeviestinnästä. Tämä johtuu kohdeviestin ehtojen muuttumisesta, ensinnäkin kielen, kulttuurin ja viestinnän konventioiden vaihtumisesta, mutta myös siitä, että AV-viestin on toimittava tekstitettynä eikä puhuttuna AV-viestinä. Tutkielman aineistona käytettiin Yleisradiolle suomeksi tekstitettyä saksalaista komediaelokuvaa, jonka tekstitysratkaisuja analysoitiin ensimmäisten 10 minuutin osalta. Ratkaisujen ohjautuvuuden tutkimiseen käytettiin Atso Vuoriston kehittämää ajatusta viestin toimivuuden sidoksisuudesta eritasoisiin toimivuustavoitteisiin: kielelliseen, tekstilliseen, viestilliseen, viestinnälliseen, toiminnalliseen ja sosiokulttuuriseen toimivuuteen. Nämä tavoitteet ohjaavat myös tekstitettävän Avviestin tekstitysratkaisuja. Käsitteiden perustoimivuus ja lisätoimivuus avulla ohjautuvuus määriteltiin lisäksi lähdeviesti- tai kohdeviestintäperäiseksi. Analyysi tuki molempia hypoteeseja: Tekstitys sisälsi kauttaaltaan aineksia niin lähdeviestin sanasta, kuvasta kuin äänestäkin. Lisäksi se sisälsi ominaisuuksia, jotka johtuivat kohdeviestinnän ehdoista, keinoista ja tavoitteista ja joita ei voinut kokonaan tai lainkaan palauttaa lähdeviestiin saati sen kielelliseen ainekseen. Kun peilinä pidettiin lähdeviestin kielellistä sisältöä ja muotoa, tekstitykseen todettiin tuodun lisätoimivuutta niin kielen, tekstin, viestin, viestinnän kuin sosiokulttuurisen toimivuudenkin tasolla. Itse tekstitys juontui puolestaan sekä sosiokulttuurin että toiminnan tasolta. Tekstitetty AV-viesti muokkautui kuitenkin myös lähtökielisen puheen tarkoitukseen ja koko polysemioottiseen viestiin nähden: jaotellun ja ajastetun tekstityksen todettiin painottavan hieman eri asioita kuin puhe tai hieman eri tavalla kuin puhe tai jopa koko AV-viesti sekä korostavan myös kuva- ja ääniaineksia omalla tavallaan. Johtopäätös tästä on, että tekstitetty AV-viesti on kauttaaltaan eri viesti kuin puhuttu AV-viesti eikä niiden vertailussa voi lähteä vastaavuuden ihanteesta millään toimivuuden tasolla.

”Mitä ne siellä niin tappeli?” Puukkotappelu, paikallisyhteisö ja vallanalaiset Tyrvään käräjillä 1908

Tutkielmani aiheena on satakuntalainen Kiikoisten Myönteen kylän paikallisyhteisö, jonka 1900-luvun alun sosiaalista elämää pääsen tutkimaan käräjäpöytäkirjojen eli tuomiokirjojen kautta, joita oli dokumentoitu niin sanottua Valkaman kylätappelua käsittelevissä oikeudenkäynneissä Tyrvään kihlakunnassa helmi- ja maaliskuussa vuonna 1908. Kiinnostavinta tässä työssä ei ole itse tappelu (vaikka sitä narratiivisesti tutkimuksessani käsittelen) vaan emotionaalisuuden erilaiset kerrostumat, kuten esimerkiksi häpeän kohtaaminen sekä yhteisössä että oikeusinstituutiossa. Kiinnostavaa on myös, että Valkaman tappelu oikeudenkäynteineen on lähes täydellisesti unohtunut paikallisyhteisön muistihistoriasta. Tähän muistamisen ja unohtamisen monitasoisiin diskursseihin paneudun tässä työssäni, kuten myös vaikenemisen paikalliseen kulttuuriseen käytäntöön: kun asiasta ei puhuta, sitä ei ole koskaan tapahtunutkaan. Selvitän tutkimuksessani myös, keitä olivat ”hajamieliset, vähäjärkiset ja yleiset naiset”, jotka nousivat esiin tutkimusaineistostani yllättäen, kuten myös monikerroksiset ja sosiaalisesti paikantuneet todistajanlausunnot mainittuun kylätappeluun liittyen. Tuomiokirjojen kanssa rinnakkain tutkin isoäidilleni lähetettyjä yksityiskirjeitä, joiden yksityisyyttä avaan asiaan liittyen ja siihen soveltuvin osin. Käräjäpöytäkirjojen ja yksityiskirjeiden kautta en kuitenkaan etsi legitimoitua totuutta tai ”totuutta” enkä siis pyri missään nimessä kumoamaan vuoden 1908 Tyrvään kihlakunnan langettamia tuomioita. Sen sijaan tutkimuksessani osoitan erilaisia syvyyksiä ja laajuuksia eli pyrin analysoimaan lähteitäni kulttuurihistorian ja mikrohistorian näköalasta narratiivisesti, mutta tiukasti aineistooni tukeutuen. Pyrin osoittamaan, että pieni oli myös suurta eli paikallisyhteisön takana ja alla ”totuus” oli emotionaalisesti kietoutunutta ja oli ennen kaikkea kulminoitunut häpeään, sofistiseen unohtamiseen ja poissulkemiseen.

Energiatehokkuuden parantaminen teollisuushalleissa - Etelä-Karjalan pienten ja keskisuurten konepaja- ja kunnossapitoyritysten energiaohjelma

Työn tarkoituksena on lisätä Etelä-Karjalan pienten ja keskisuurten konepaja- ja kunnossapitoyritysten tietoisuutta energiatehokkuudesta sekä muista niitä koskettavista energia-asioista. Tietoisuuden lisäämiseksi tutkittiin yritysten energiankulutusta ja kulutustapoja. Tutkimusten pohjalta on kehitetty työkalu, energiaohjelma, jonka avulla tutkimuksen kohteena olleet yritykset voivat itse tarkastella omaa energiankulutustaan ja –tehokkuuttaan. Energiaohjelmaa lähdettiin kehittelemään tutkimuksessa mukana olevan yritysryhmään kuuluvien yritysten haastattelujen pohjalta. Lisäksi muutamiin kohteisiin käytiin tutustumassa energiatehokkuuden mahdollisiin parannuskohtiin paikan päällä. Ohjelma muodostettiin näissä tapahtumissa havainnoitujen tarpeiden pohjalta. Haastattelujen lisäksi tutkimuksessa on käytetty lähteenä myös kirjallisuutta, tärkeimpinä Suomen rakentamismääräyskokoelmat. Ohjelman testausta varten toteutettiin pilottiprojekti, josta saatiin laskennallisesti lupaavia tuloksia. Lämmöntalteenoton lisääminen teollisuushallin poistoilmaan osoittautui hyväksi tavaksi lisätä pilottiprojektissa mukana olleen yrityksen energiatehokkuutta ja hankkeen takaisinmaksuaika jäi alhaiseksi. Jatkoa ajatellen olisi hyvä, jos ohjelmaa voitaisiin kehittää edelleen samankaltaisten kohteiden avulla enemmän yrityksiä palvelevaksi kokonaisuudeksi.

Travelling in a Palimpsest : Finnish nineteenth-century painters' encounters with Spanish art and culture

Utgångspunkten för avhandlingen är finländska konstnärsresor till Spanien under 1800-talet, och kontakterna med spansk konst och kultur. Endast ett fåtal finländare reste till Spanien, och inledningsvis utrycktes intresset för spansk konst i form av kopior efter gamla mästare, utförda både efter original utanför Spanien, och reproduktioner. Denna föga imponerande start efterföljdes av ett litet antal målare som verkligen reste till Spanien under 1800-talets senare hälft: Adolf von Becker (1831–1909), Albert Edelfelt (1854–1905) och Venny Soldan (1863–1945). Jag undersöker hur deras syn på landet manifesterades i deras resebilder i förhållande till den växande turistindustrin. Syftet med avhandlingen är att visa hur den resande målaren, likt en turist, föreställde sig, upplevde och tolkade den främmande kulturen, och hur detta avbildades och uttrycktes i deras resebilder. Vid sidan av ikonografisk analys och stilkritik utnyttjas forskningsmetoder från turismteorin. Resultatet av undersökningen visar att de flesta konstnärerna dyrkade konsten på Prado-museet, beundrade flamenco, Andalusiens vackra kvinnor, tjurfäktningar och zigenarna. De längtade efter en förgången och exotisk tid, samtidigt som de följde de vältrampade turiststigarna och hänfördes av de sedvanliga sevärdheterna; de reste i ett delvis mytiskt och delvis verkligt land. Likt turister (i allmänhet), såg de det de ville se, och sökte sig till på förhand inpräntade mentala (före)bilder. Resebilderna kan med fog tolkas som medvetet konstruerade minnen från resan, souvenirs d’Espagne. Samtidigt förstärkte och upprätthöll valen av motiv uppfattningen att Spaniens äldre konst och samtida kultur var mer ”äkta” (autentiska) än den kultur man själv tillhörde. Spanien uppfattades som en kvarleva från en förgången tid som hölls levande i nuet

Niondeklassare skriver brev : om svenskspråkiga elevers kommunikativa skrivfärdigheter i finska

I sin avhandling fokuserar sig Outi Toropainen på hur enspråkigt svenska elever vid utgången av den grundläggande utbildningen, kommunicerar på finska i en specifik skrivsituation. Dessutom fästs uppmärksamhet på bedömningen av elevernas skriftliga kommunikationskunskaper. Materialet utgörs av 111 brev som är skrivna av enspråkigt svenska elever som följer den så kallade A-lärokursen. Breven handlar om skribentens upplevelser av en rysk katteaters föreställning, och de insamlades i samband med den nationella utvärderingen av inlärningsresultat i finska i årskurs 9 våren 2001. Utvärderingen genomfördes av Utbildningsstyrelsen. Breven bedömdes enligt en för ändamålet utarbetad kriterieskala i samband med utvärderingen. Avhandlingen kan ses som en replik till den nationella utvärderingen av inlärningsresultat i finska. Breven studerades i den här avhandlingen genom närläsning i två faser; under den första fasen ställdes så kallade öppna frågor till de 111 breven. Genom denna interaktion utarbetades studiens teoretiska referensram som är tvärvetenskaplig. I studien möts nämligen ämnesdidaktiken inom vetenskapsområdet pedagogik och den tillämpade lingvistiken inom vetenskapsområdet språkvetenskap. Under den andra närläsningsomgången fokuserades på kommunikationen i breven. Kommunikationen i breven består av sociokulturell och situationsbunden kommunikation som fångas upp i språkhandlingar. Begreppet språkhandling används i avhandlingen som benämning på analysenheten, eftersom begreppet reflekterar ett funktionellt kommunikativt synsätt. Den sociokulturella kommunikationen är avgörande för att de 111 elevtexterna kan förstås som privata brev. Den sociokulturella kommunikationen förekommer i språkhandlingar som representerar interpersonell kommunikation. Sådana språkhandlingar är till exempel tilltal av brevets mottagare (t.ex. Hei taas vanha kamu!), fråga-svar-sekvens (t.ex. Mitä kuuluu? Itse voin hyvin) och avslutande tillönskningar (t.ex. Pitä huolta itsestäsi!). De kan anses vara interpersonella språkhandlingar, eftersom de bland annat tilltalar mottagaren, förutsätter en reaktion av denne eller ersätter en handling mellan avsändaren och mottagaren. Den situationsbundna kommunikationen utgörs av språkhandlingar som uppfyller de krav som skrivuppgiften ställer. Det finns två faktorer som kan anses vara centrala med tanke på brevets innehåll. Den första är att mottagaren inte har sett katteaterföreställningen, vilket ger avsändaren en orsak att skriva ett brev (t.ex. Se harmittaa että et saanut nähdä sitä). Den andra är att avsändaren kan förväntas berätta om sina upplevelser av teaterföreställningen (t.ex. Siellä oli hirmunkivaa). Bedömningen av breven baserar sig på en skala med fyra kriterier vilka är textens smidighet, mångsidighet, språkriktighet och innehåll. Av dessa fyra kriterier verkar det som tar upp textens mångsidighet att allra naturligast inkludera också de sociokulturella språkhandlingarna. Kriteriet för innehållet verkar däremot inkludera den situationsbundna kommunikationen som skrivuppgiften förutsätter. För att analysera bedömningen av skribenternas kommunikationskunskaper valdes tolv brev för närmare granskning. Enligt analysen är bedömarnas tolkning av kriterierna varierande: varken den sociokulturella kommunikationen eller den situationsbundna kommunikationen i breven har konsekvent bedömts enligt kriterierna. Mera kunskap behövs om vad och hur eleverna i olika utvecklingsskeden av sina språkfärdigheter gör - och framförallt kan förväntas kunna göra - med det ifrågavarande språket. Genom den kunskapen ökar sannolikt också de praktiska möjligheterna att undervisa i och bedöma språkbruk, kommunikation och interaktion på ett lika självklart sätt som de språkliga bristerna. En viktig förklaring till undervisningen kan antas finnas förutom i läroplanen också i läromedlen. För att elevernas kommunikativa kunskaper skall ges möjlighet att utvecklas i språkundervisningen, torde det vara självklart att undervisningen då borde basera sig på en kommunikativ syn på språket. Fortbildning för lärare, fortsatt vetenskaplig forskning och diskussion kring den kommunikativa undervisningen av språk är en nödvändighet för förändringen mot en kommunikativ syn på språkundervisningen.

Löyhästä vaaliorganisaatiosta kiinteäksi puoluejärjestöksi. Kansallisen Kokoomuksen järjestötoiminta ja vaalikampanjat vuosina 1944-1979

Tämän poliittisen historian tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä oli Kansallisen Kokoomuksen järjestötoiminnan ja siitä ponnistavan vaalityön kehitys sotien jälkeisinä vuosina 1944 - 1979. Aineiston perusteella kiteytyi keskeiseksi pitkäksi linjaksi alkutilanteen varsin heikon ja väljän vaaliorganisaation kehittyminen vähitellen tiukasti johdetuksi, politiikkaa kaikilla tasoilla tekeväksi puolueeksi. Kokoomuksen jäsenmäärä kohosi nopeasti vuosina 1946 - 1948 noin 14.000 jäsenen määrästä yli 50.000 jäseneen. Puolueen keskustoimistoon palkattiin nopeasti lisää resursseja, ja vaalityön ote oli yllättävänkin ammattimainen jo vuoden 1948 eduskuntavaaleissa. Jäsenmäärä saavutti huippunsa jo 1960-luvulla, kun koko puolueyhteisöön kuului yli 90.000 jäsentä. Jäsentilastoissa oli kuitenkin koko ajan puutteita, mikä johtui monista tekijöistä. Yksi tärkeimpiä oli kokoomuksen sääntömuutos vuoden 1951 alusta lukien, minkä mukaan sama henkilö saattoi olla jäsenenä sekä emopuolueessa että nais- tai nuorisojärjestössä, ts. kyseessä oli ns. kaksoisjäsenyys. Tilastoinnin ongelmia oli myös käytännössä lähtien perusyhdistyksistä: jäsenmaksuvelvoitteen laiminlyöneitä ei niin vain erotettu jäsenyydestä, tilannetta saatettiin katsoa ”läpi käsien” useita vuosiakin. Näin koko jäsentilasto vuoti monella tavalla, eikä tilanne paljon parantunut, vaikka puoluetoimisto 1970-luvun alusta lähtien pyrkikin tarttumaan ongelmiin mm. kaksoisjäsenyyden poistamisella. Puolueella oli jäsentilasto-ongelmien lisäksi kaksi muuta järjestötoiminnan kehittämistä vaikeuttavaa tekijää. Näistä ensimmäinen oli ainainen rahapula, joka johtui ennen kaikkea kokoomuslaisen perusjäsenistön perin nihkeästä suhtautumisesta jäsenmaksujen maksamiseen. Vasta 1960-luvun puoluetuen myötä taloudellinen tilanne parani jossain määrin, mutta kun samaan aikaan puolueen keskustoimiston henkilökunnan määrää lisättiin voimakkaasti, ei velkakierteestä päästy kokonaan eroon. Taloudelliset ongelmat näkyivät kaikilla tasoilla. Puolueen kehittämistä vaikeuttivat myös kokoomuslaisen asennoituminen ns. politiikan tekoon sekä toisaalta järjestötoimintaan osallistumiseen. Vaikka oltiinkin puolueen jäseniä, vielä 1960-luvulla katsottiin, että tämä ei ole ”politiikkaa”, vaan osallistumista järjestötoimintaan, joka myös oli heikkoa. ”Epäpoliittinen” suhtautuminen näkyi ennen kaikkea puolueen tunnusten käytössä vaaleissa. Vasta 1970-luvulla keskustoimisto sai läpi sen, että ehdokkaiden oli pakko allekirjoittaa ehdokassitoumus, joka ei sallinut enää sooloilua. Erityisen tiukasti ehdokassitoumusta vahdittiin vuoden 1978 presidentin valitsijamiesvaaleissa, jolloin myös kokoomus oli UKK-rintamassa. Kokoomus puoluejärjestönä ei sen sijaan koko tutkimuskaudella kehittynyt laajaksi joukkopuolueeksi, vaikka puolueen johto sitä tavoittelikin sitä pitkään. Tutkimuksessa käytetyn Myllyn teoreettisen viitekehyksen mukaan kokoomuksessa olikin 1970-luvulle saakka kulttuurisina malleina kitsaus jäsenmaksujen maksamiseen, heikko osallistuminen järjestötoimintaan sekä ”epäpoliittinen” asennoituminen. Näiden lisäksi tärkeä malli oli kommunismin vastustaminen, joka muuttui edellä mainitulla vuosikymmenellä sosialismin vastustamiseksi. Kokoomuksen järjestötoimintaan tuli 1970-luvulla mukaan ”uloin kehä”, mikä tarkoitti mm. sivistys-ja raittiusjärjestöjen perustamista ja niiden liittämistä puolueyhteisöön, sekä viimein menemistä mukaan ay-toimintaan ja erityisesti kuntapolitiikkaan kaikilla tasoilla. Puolueen kampanjointi vaaleissa kehittyi puoluejärjestön kasvun myötä vaaleista toiseen. Aineiston perusteella voidaan sanoa, että jo vuoden 1951 eduskuntavaaleista lähtien yleistyi ehdokkaiden oma kampanjointi sanomalehdistössä. Luonnollisesti samalla kampanjoinnin kustannukset kasvoivat. 1970-luvulla otettiin käyttöön ehdokkaiden henkilökohtaiset tukiryhmät, jotka olivat huomattavasti laajempia kuin vanha tukimiesorganisaatio. Puolueen äänimäärä kasvoi 1940-ja 50-lukujen vaalien noin 300.000 äänestäjästä 1970-luvun yli 500.000 äänestäjään. Vain vuoden 1966 vaaleissa tuli roima tappio varsinkin sosialidemokraattien rynnistäessä voimakkaasti yleisen vasemmistoaallon myötä. Jo vuoden 1970 ns. ”nuorisovaalit” olivatkin sitten taas kokoomukselle menestys. Tämä ei kuitenkaan johtanut pääsyyn maan hallituksiin, mikä johtui monista tekijöistä: Neuvostoliitosta, presidentti Kekkosesta ja muista puolueista. Tutkimuksessa tarkastelun kohteena olleet kokoomuksen äänenkannattajat, Aamulehti, Uusi Suomi, Karjalainen ja Nykypäivä, olivat selvästi kokoomuksen vaalikampanjointia tukemassa, yhtä hyvin pääkirjoituksissa, pakinoissa, artikkeleissa kuin itse vaalimainonnan osalta. Uuden Suomen tekstiaineisto kuitenkin muuttui lehden uuden riippumattoman aseman myötä vuodesta 1976 lähtien. Myllyn teorian ohella tutkimuksessa käytettiin viitekehyksenä johtopäätösosassa Panebiancon organisaatioiden institutionalisoitumisteoriaa. Aineiston mukaan voitiin todeta, että Kansallisen Kokoomuksen kehitys noudatti monilta osin viimeksi mainittua käsitteistöä.

Eteläpohjalaisten elämäntavat – millaisia ovat ja missä mennään? Taustalla terveyteen liitettäviin merkityksiin pohjautuva kuluttajaryhmittely

Etelä-Pohjanmaalla lihavuus ja sen liitännäissairaudet, kuten tyypin 2 diabetes, ovat muuta maata yleisempiä, ja ruokatottumukset poikkeavat suosituksista. Epäterveelliset elämäntavat voivat johtua esimerkiksi virheellisestä tiedosta tai tiedon puutteesta. Myös vääränlainen ja väärän aikaan annettu elämäntapaneuvonta ei yleensä puhuttele. Elämäntapaneuvonta tulisikin lähteä jokaisen kulutta-jan erilaisista mieltymyksistä, ominaisuuksista ja arvoista. Tämä kyselytutkimus pohjautuu hankkeeseen Terveelliset valinnat – räätälöidyt syömisen ja liikkumiset mallit Etelä-Pohjanmaalla (TERVAS). Tämän kyselytutkimuksen tarkoituksena on ollut tuottaa luotettavaa tutkimustietoa eteläpohjalaisten kuluttajien erilaisista elämäntavoista. Keväällä 2009, 4000 eteläpohjalaiselle lähetettyyn kyselytutkimukseen elämäntavoista vastasi 1709 henkilöä (42,7 %). Vastausten perusteella eteläpohjalaisista tunnistettiin viisi erilaista kuluttajaryhmää sen perusteella, mitä merkityksiä he liittävät terveyteen. Ryhmien tunnistamisen ja nimeämisen tukena käytettiin myös muita kyselytutkimuksessa olevia mittareita ja kysymyksiä. Ryhmät olivat aktiiviset tasapainoiset, mukavuudenhaluiset yksilölliset, terveystietoiset, statustietoiset menestyshakuiset ja turvallisuushakuiset perhekeskeiset. Ryhmien välillä näytti olevan melko selkeitäkin eroja elämäntavoissa. Aktiiviset tasapainoiset sekä terveystietoiset näyttivät noudattavan melko tarkasti terveellisiä elämäntapoja. He arvostivat lähes kaikkia terveyteen liittyviä asioita muita ryhmiä tärkeämmäksi, heidän ruoka- ja liikuntatottumuk-sensa olivat keskimäärin muita ryhmiä lähempänä suosituksia. Heidän terveydentilanteensa oli muita ryhmiä parempi ja he itse arvioivat oman kuntonsa keskimäärin paremmaksi. Nämä kaksi ryhmää erosivat toisistaan lähinnä tavassa toteuttaa terveellisiä elämäntapoja. Hieman alle puolet eteläpohjalaisista näyttäisi kuuluvan ryhmiin mukavuudenhaluiset yksilölliset, statustietoiset menestyshakuiset ja turvallisuushakuiset perhekeskeiset. Nämä ryhmät joko noudattavat keskimäärin hieman heikommin terveellisiä elämäntapoja tai heille on muodostunut erilaisia terveydellisiä ongelmia. Terveydelliset ongelmat ovat keskittyneet erityisesti vanhimmalle ryhmälle, turvallisuushakuiset perhekeskeiset, kun taas suosituksista eniten poikkeavat elämäntavat (koskien alkoholinkäyttöä, tupakointia, ruoka- ja liikuntatottumuksia) on nuorimmalla ryhmällä statustietoiset menestyshakuiset. Ryhmistä kaikkein kriittisimmin terveyteen liittyviin asioihin suhtautuvat mukavuudenhaluiset yksilölliset. Heillä myös osa elämäntavoista (ruoka- ja liikuntatottumukset) on kauimpana suosituksista. Tulokset osoittavat, että eteläpohjalaisissa on terveyteen liittyviltä asenteiltaan ja elämäntavoiltaan hyvin erilaisia ryhmiä. Yli puolet kuluttajista näyttää kuuluvan ryhmiin, jotka pyrkivät tehokkaasti noudattamaan terveellisiä elämäntapoja. Jatkotutkimuksissa tulisi selvittää, millaisilla viesteillä ja keinoilla myös hieman heikommin terveellisiä elämäntapoja noudattavat kuluttajat saadaan kohti terveellisempiä elämäntapoja. Myös vastaavanlainen profilointi ja tutkimus muualla Suomessa, olisi kiinnostava jatkotutkimuskohde.

Laatutavoiteteoria kodin pienten sähkötöiden opetusohjelman tuottamiseksi

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tuottaa opetusohjelma kodin pienistä sähkötöistä laatutavoiteteoreeman avulla. Oppimateriaalilla pyrittiin lisäämään peruskoulun seitsemasluokkalaisten teknisen tyon oppilaiden mahdollisuuksia tehdä itse tavalliselle sähkönkäyttäjälle sallittuja kodin pieniä sähkötöitä ja edistamaan tätä kautta heidän elämänhallintaansa. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, onko oppimateriaalilla yhteys oppilaiden tietämykseen, uskoon omiin kykyihinsä sekä itse tekemisen valmiuksiin ja täyttyvätkö näin ollen tuotteelle laatutavoiteteoreemassa asetetut laatuehdot. Tuotettu opetusohjelma on PowerPoint-esitys, joka on saatavilla seka pps- että pdf-tiedostoina. Nailla tiedostomuodoilla pystyttiin takaamaan verkkooppimateriaalin mahdollisimman laaja laitteistoista riippumaton saatavuus. Tutkielmassa käytettiin kvantitatiivista tutkimusotetta selvittämään alku- ja loppumittauksen välisiä eroja. Mittauskertojen välissä oppilaille esitettiin tuotettu opetusohjelma, jota pyrittiin pitämään ainoana mittauskertojen välisenä muuttujana. Alkumittaus, opetusohjelman esitys ja loppumittaus tapahtuivat kaikki yhdella pidennetylla oppitunnilla. Tutkimustuloksista voitiin päätellä etta laatutavoiteteoreeman avulla tuotettu opetusohjelma edistää oppilaiden mahdollisuuksia tehdä kodin pieniä sahkö- ja elektroniikkatöita itse. Samalla saatiin ratkaistua tutkielman pääongelma, joten laatutavoiteteoreemasta voitiin muodostaa laatutavoiteteoria.

Palveluprosessin suorituskyvyn mittaaminen

Uudelle toimialalle siirtyminen tuo mukanaan yrityksille monenlaisia haasteita. Tämän työn tavoitteena on rakentaa SOL Palvelut Oy:n uusien turvatarkastuspalveluiden johdolle helppokäyttöinen suorituskykymittaristo nykytilanteen kartoittamiseen sekä päätöksenteon tukemiseen. Mittariston rakentamiseen käytetään Lappeenrannan teknillisen yliopiston kehittämää Excel-pohjaista Sake-ohjelmistoa. Lisäksi työn tarkoituksena on tarjota mittaustulosten, teorioiden sekä oman kokemuksen pohjalta muutamia kehitysehdotuksia palvelun tuottamisen parantamiseksi. Oma kokemuspohja syntyy turvatarkastajan peruskurssin suorittamisen sekä itse turvatarkastajan työn tekemisen kautta. Teoriaosuudet käsittelevät palveluiden laatujohtamista, viestintää, motivointia sekä suorituskyvyn mittaamista. Aihealueet ovat määräytyneet mittariston rakentamisen tarpeen, mittaustulosten sekä havaittujen kehityskohteiden kautta. Teorioiden lisäksi työssä tutkitaan turvatarkastuspalveluiden tuottamisen taustalla vaikuttavia tekijöitä kuten lainsäädäntöä, ilmailumääräyksiä sekä kilpailua. Työn empiriaosuus koostuu puolestaan mittariston rakentamisen vaiheista sekä varsinaisten mittaustulosten käsittelemisestä ja hyödyntämisestä. Työlle asetetut tavoitteet täyttyivät hyvin ja yrityksen johdolle kyettiin rakentamaan hyvällä pohjalla oleva suorituskyvyn mittausjärjestelmä. Nykyarvojen perusteella pystyttiin kartoittamaan yrityksen nykytilaa ja sitä kautta voitiin luoda kehitysehdotuksia toimintojen tehostamiseksi. Erityisiksi kehityskohteiksi nousivat talous, koulutus sekä henkilöstö. Näiden tulosten sekä oman työkokemuksen pohjalta työssä on käsitelty kehitysehdotuksia, jotka koskevat mm. viestintää, palkitsemista, palveluohjaajia, koulutuksen kannattavuutta sekä työvuoroja.