Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Sisäinen tarkastus organisaation riskienhallinnan tukena - empiirinen analyysi

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen rooli sisäisellä tarkastuksella on määritelmänsä mukaisesti organisaation riskienhallinnassa ja kuinka tässä roolissa sisäinen tarkastus säilyttää riippumattoman ja objektiivisen asemansa. Aihepiirin tutkimuksessa on aiemmin nostettu esille huoli objektiivisuuden ja riippumattomuuden toteutumisesta sisäisen tarkastuksen tehtävien laajentuessa perinteisten arviointi- ja varmennustehtävien ulkopuolelle. Sisäinen tarkastus on ottamassa merkittävämpää roolia riskienhallinnassa, jossa konsultointiluonteisten tehtävien osuus jatkaa kasvuaan suhteessa perinteisiin tehtäviin. Tutkimuksen empirialla haetaan vahvistusta lähdeaineiston keskeisille havainnoille ja selvitetään samalla sisäisen tarkastajan riippumatonta ja objektiivista asemaa turvaavia toimia. Empiirinen osio toteutetaan sähköpostihaastatteluna valituille yksityisellä puolella toimiville sisäisen tarkastuksen päälliköille. Haastattelun kysymykset ovat muodoltaan sekä strukturoituja että vapaampia kysymyksiä. Sisäisen tarkastuksen roolia selvitetään deskriptiivisellä lähestymistavalla, jolla kuvaillaan asemaa lähdemateriaalin sekä empiiristen havaintojen puitteissa. Tutkimus luokitellaan kvalitatiiviseksi tutkimukseksi. Kahdeksalle sisäiselle tarkastajalle lähetetystä haastattelulomakkeesta vastaukset saatiin lopulta kahdelta sisäisen tarkastuksen päälliköltä. Tutkimuksen keskeiset havainnot osoittavat, että sisäisellä tarkastuksella on aktiivinen rooli riskien arvioinnissa ja riskeistä konsultoinnissa. Tarkastuksen riippumaton ja objektiivinen toiminta varmennetaan sisäisen tarkastuksen suoralla raportointiyhteydellä ylimpään johtoon sekä sisäisesti että ulkoisesti tapahtuvalla laadun varmennuksella. Tutkimuksessa tehdyt havainnot lisäävät tietoa ja ymmärrystä sisäisen tarkastuksen riippumattomuuden ja objektiivisuuden varmentamisesta riskienhallinnan tukena.

Sallan suunnan taistelut 1939-1940

Jo usean vuosikymmenen ajan on kadettien koulutusohjelmaan kuulunut kesäleirin yhteydessä tutustuminen talvisodan aikana käytyihin Sallan suunnan taisteluihin. Lapin rintamalla toteutui joulukuussa 1939 melko puhdaspiirteisesti 1960–luvun loppupuolelta lähtien puolustusvoimiemme doktriiniksi määrätyn alueellisen taistelun periaatteet tiedostamattomasta ja käytännön pakosta. Majuri Vilho Roinisen noudattama taistelutapa, alkuvaiheessa varsin alivoimaisin joukoin ja asein, perustui viivytystaistelujen yhteydessä suoritettuihin vihollista kuluttaviin iskuihin ja oikea-aikaisiin irtautumisiin. Taistelualueen syvyys mahdollisti lisäjoukkojen keskittämiseksi vaadittavan ajanvoiton hankkimisen, sillä taistelut käytiin noin 200 kilomerin etäisyydellä Rovaniemellä sijainneesta johtavasta esikunnasta. Oman voiman kasvaessa ja vihollisen huolto-ongelmien lisääntyessä torjuttiin hyökkäykset ja siirryttiin puolustustaisteluun. Aktiivinen selustayhteyksien häirintä pakotti neuvostoasevoimat vetäytymään edullisempiin puolustusasemiin. Ruotsalaisten vapaaehtoisten saapuessa taistelualueelle helmikuun 1940 loppupuolella olisi ollut edellytykset vihollisen lyömiseen. Tavoitetta ei kuitenkaan voitu saavuttaa, sillä irti saatavat voimat oli siirrettävä Viipurinlahden torjuntataisteltuihin. Oheisen kirjasen tarkoituksena on tallentaa maastoharjoituksissa käsitelty sekä arkistoista löytynyt tieto kirjalliseen asuun. Sen avulla taistelupaikkoihin, tilanteisiin ja taktillisiin ratkaisuihin mielenkiintoa tuntevat voivat perehtyä asiaan ennen maastontarkastelua. Kirjasen avulla on myös helpompi palauttaa mieliin joitakin taistelun kulusta saatuja oppeja. Pohjois-Suomen alue on ollut ja tulee edelleen olemaan maallemme turvallisuuspoliittisesti tärkeä alue. Pohjois-Skandinaviassa on neljän eri valtakunnan intressit ristikkäin. Kansainvälinen ja valtapoliittinen mielenkiinto alueen runsaisiin malmiesiintymiin, energialähteisiin, jäättömiin satamiin sekä Pohjois-Norjan rannikon tärkeään strategiseen sijaintiin portinpylväänä Atlantin valtamerelle ei tule ainakaan lähivuosina vähenemään.

The role of business information and knowledge in sales steering

The objective of this study is to find out how sales management can be optimally supported with business information and knowledge. The first chapters of the study focus on theoretical literature about sales planning, sales steering, business intelligence, and knowledge management. The empirical part of the study is a case study for which the material was collected through interviews with the selected people of the company. The findings from the interviews were analyzed, and possible suggestions for solving the problems were made. The case study revealed that sales management requires a multitude of metrics and reports to steer the sales to the desired direction. The information sources can be internal and external, and the optimal solution for satisfying the information needs is a combination of both of these. The simple information should be turned into knowledge by merging the intellectual assets with the information from the firm’s transaction processing systems, in order to promote organizational learning and effective decision-making.

Kehittävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet

Moniammatillinen yhteistyö liitetään yleensä vaativiin asiakastilanteisiin, joissa esimerkiksi asiakkaan sairauden hoito, vaikeudet elämänhallinnassa tai oppimisvaikeuksien kartoittaminen edellyttävät ammattilaisten yhteistyötä. Nykyinen sosiaali- ja terveydenhuollon poliittis-hallinnollinen ohjaus korostaa moniammatillisen yhteistyön roolia myös ennaltaehkäisevässä työssä, esimerkiksi lapsiperheille tarjottavissa varhaisen tuen palveluissa ja ehkäisevässä lastensuojelutyössä. Useissa moniammatillisen yhteistyön määritelmissä korostuu asiakkaan ongelmien kohtaaminen ja niiden tavoitteellinen hoitaminen. Käsitteenä moniammatillinen yhteistyö on myös hyvin yleisesti käytetty. Useimmissa asiakirjoissa se mainitaan pääasiassa joko yhteistyön muotona tai keinona. Tyypillistä on, että termiä ei yleensä mitenkään määritellä, vaan merkitys pidetään itsestään selvänä, ja oletetaan se implisiittisesti ymmärretyksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella Lastensuojelullisen varhaiskuntoutuksen kehittäminen ja toteuttaminen -kehittämishankkeessa saatuja kokemuksia moniammatillisesta yhteistyöstä ja sen kehittämisestä. Hanke toteutettiin eteläisessä Suomessa viidellä paikkakunnalla vuosina 2003–2007. Hankkeeseen osallistui yhteensä 215 perhettä ja yli 100 työntekijää. Työntekijöiden edustama moniammatillisuus oli sekä horisontaalista että vertikaalista, mikä tarkoittaa, että työntekijöillä on hyvin erilaisia ammatteja ja eritasoisia koulutuksia. Hankkeeseen liittyvät kehittämisinterventiot olivat voimavaraistava yhteistyön suunnittelu, toteutus ja arviointi, yhteinen koulutus ja opintopiirityöskentely sekä Videoavusteinen vuorovaikutuksen ohjaus (VIG MLL®) ammattilaisille suunnattuna työnohjauksena. Tässä tutkimuksessa moniammatillisen yhteistyön oletetaan olevan organisaatiokulttuurinen ilmiö. Se joko kannustaa yli ammattirajojen ja yli organisaatiorajojen tehtävään yhteistyöhön tai rajoittaa sitä. Teoreettinen viitekehys koostuu kahdesta teoriasta. Toinen on Andrew Abbottin (1988, 1995) teoria professioiden systeemisyydestä ja linkittymisestä, toinen Anne Edwardsin (2010) teoria professionaalisen asiantuntijuuden synnyn relationaalisesta luonteesta. Näiden mukaan professiot kehittyvät, luovat käytäntönsä ja muuttuvat suhteessa toisiinsa. Asiantuntijuus syntyy ammattilaisten keskinäisessä sekä ammattilaisten ja asiakkaiden välisissä suhteissa. Rajatyö ja rajojen ylittäminen ovat moniammatillisen yhteistyön ytimessä. Moniammatillinen yhteistyö on postmodernin professionaalisuuden ilmentymä. Teoreettiseen kehykseen kuuluvat myös moniammatillisen yhteistyön käsitteellisiset jäsennykset (mm. D’Amour ym. 2005, Leathard 2003). Ne kuvaavat yhteistyötä erilaisin vaihe- ja tasomallein, joissa yhteistyö syntyy ja syvenee prosessimaisesti. Tutkimusasetelmassa on toimintatutkimuksellisia piirteitä. Tutkimuksessa haetaan vastauksia siihen, millaisia edellytyksiä yhteistyön käynnistymiselle on, miten yhteistyön tavoitteet rakentuvat ja miten niiden toteutumista arvioidaan. Lisäksi kysytään, mitä yhteistoiminnallinen asiakastyö toimintana on ja miten sitä voidaan kehittää. Tutkimuksen lopussa tarkastellaan moniammatillisen yhteistyön kehittymisen prosesseja ja vastataan arvokysymykseen, miksi moniammatillisen yhteistyön kehittäminen on tärkeää. Tutkimuskysymyksiin vastaaminen on edellyttänyt aineisto- ja menetelmätriangulaatiota. Aineistona käytetään hankkeeseen osallistuneiden työntekijöiden haastatteluja ja ryhmäkeskusteluja sekä hankkeessa tuotettuja dokumentteja. Ennen varsinaisen toiminnan aloittamista on tehty pääasiassa yksilöhaastatteluja (N=7). Niissä työntekijät kuvaavat hankkeeseen liittyviä odotuksiaan ja omaan työhönsä liittyviä kehittämistarpeita. Hankkeen loppupuolella kerätty aineisto on pääasiassa ryhmäkeskusteluja (N=10), joissa työntekijät arvioivat hankkeen toteutunutta toimintaa. Kehittämisprosessiin liittyviä aineistoja ovat erilaiset työpaperit ja viralliset dokumentit, kuten vuosittain tehdyt suunnitelmat ja raportit. Käytössä ovat myös omat ”kenttämuistiinpanoni” eli omaan muistikirjaani kirjoitettuja muistiinpanoja yhteistyötilanteista. Olen osallistunut hankkeeseen sekä kehittäjänä että tutkijana, mikä on edellyttänyt tietoista eettistä arviointia ja omien positioiden reflektiivistä jäsennystä. Aineisto on analysoitu laadullisen sisällönanalyysin avulla. Analyysissä yhdistyvät aineistolähtöinen ja teoriaohjaava tulkinta. Lisäksi siinä on piirteitä narratiivisesta tulkinnasta ja keskusteluanalyysistä. Tutkimuksen tulos on, että yhteistyön käynnistyminen edellyttää asiakaslähtöisen yhteistyötarpeen tunnistamista ja siitä viriävää yhteistyötahtoa. Luottamuksen syntyminen helpottaa professioiden rajoilla käytävää neuvottelua ja mahdollistaa rajojen ylityksen, sitä kautta moniammatillisen yhteistyöprosessin käynnistymisen ja edistymisen. Toinen tärkeä tulos on toiminnan tavoitteellisuuden hahmottaminen prosessimaisesti eteneväksi käytännöksi. Tavoitteiden monitasoisuuden ymmärtäminen ja tavoitteiden konkretisointi ohjaavat yhteistyöprosessia ja mahdollistavat toiminnan arvioinnin. Kolmas keskeinen tulos on asiakastyön yhteistoiminnallisuuden merkityksen tunnistaminen. Moniammatillinen yhteistyö on prosessi, joka sisältää resurssien, vastuun ja osaamisen jakamista. Prosessin kehittäminen yhteistyössä helpottaa uusien yhteistyökäytäntöjen sisäistymistä ja juurtumista työyhteisöjen organisaatiokulttuureihin. Moniammatillisen yhteistyön kehittyminen on tärkeää, jotta lapset, nuoret ja heidän perheensä saavat laadukkaita, tuloksellisia ja vaikuttavia palveluja lähellä lapsen ja perheen arkista toimintaympäristöä.

Helsingin seudun liikenteenhallinnan kärkihankkeiden päivitys 2011

Työn tavoitteena oli kokonaisnäkemyksen luominen Helsingin seudun liikenteenhallinnan tilasta ja kehitysnäkymistä sekä seuraavien tärkeimpien kehittämispolkujen tunnistaminen ja konkretisointi toimenpiteiksi. Työssä keskityttiin seuraaviin painopistealueisiin 1. Liityntäpysäköinnin informaation ja maksujärjestelmien kehittäminen 2. Liikenteenhallintakeskuksen toiminnan kehittäminen ja laajentaminen 3. Liikennejärjestelmän reaaliaikainen tilannekuva ja lyhyen aikavälin ennusteet 4. Pääkaupunkiseudun pääväylien ruuhkien ja häiriöiden hallinta 5. Joukkoliikenteen ajantasaisen matkustajainformaation kehittäminen. Työssä laadittiin katsaus kullakin painopistealueella jo tapahtuneeseen sekä käynnissä olevaan kehitystyöhön, kuvattiin esiin nousseita ongelmia ja laadittiin esitys vuoteen 2020 ulottuvasta toiminnallisesta tavoitetilasta sekä konkreettisista kehittämistoimista. Työssä järjestettiin myös tulevaisuustyöpaja, johon pyydettiin alustuksia valikoiduilta viranomaistahoilta, tutkijoilta ja palveluntuottajilta. Näiden keskustelujen kautta kirkastettiin seudun toimijoiden näkemystä älyliikenteen toimialan kehitysnäkymistä ja –tarpeista. Työn lopputuloksena syntyneeseen toimenpideohjelmaan kirjattiin yhteensä 30 hanketta. Näistä viisi hanketta valittiin työpajatyöskentelyn kautta varsinaisiksi kärkihankkeiksi, joiden toteutus on kriittistä liikkujien ja viranomaistyön palvelutason kannalta ja joka edellyttää usean toimijan yhteistyötä. Lisäksi tunnistettiin joukko seurattavia hankkeita. Valitut kärkihankkeet, käynnistämisen vastuutaho sekä tavoitteellinen käynnistysvuosi ovat seuraavat: 1. Liityntäpysäköinnin dynaamisen informaatiojärjestelmän pilotointi Hämeenlinnanväylän käytävässä Kehäradan asemilla (HSL 2012) 2. HSL:n alueen joukkoliikenteen häiriönhallinnan uudelleenorganisointi (HSL, Liikennevirasto 2012) 3. Seudullisen liikenteenhallintasuunnitelman laadinta verkollisen operoinnin kehittämiseksi häiriötilanteissa (ELY-keskus, Liikennevirasto 2013) 4. Reaaliaikaisen sujuvuustiedon tuottaminen ruuhkautuvalta pääkatu- ja alempiasteiselta maantieverkolta (Liikennevirasto, kunnat 2012) 5. Liikenteen vaihtuvan ohjauksen ja tiedottamisen hyödyntäminen pääväylien ruuhkautumisen ja häiriöiden hallinnassa. (ELY-keskus 2012) Kärkihankkeisiin ei liity sellaisia riippuvuuksia, että niitä ei voitaisi käynnistää ennen päätöksentekoa jostakin muusta investoinnista. Merkittävimmät riippuvuudet liittyvät LIJ2014-järjestelmän ajoneuvojen paikannuksen ja muiden työkalujen valmistumiseen. Johtoryhmän linjauksen mukaan kärkihankkeissa ja muissakin toimijoiden omissa hankkeissa syntyvien tietojärjestelmien rajapinnat avataan soveltuvasti kaupallisten toimijoiden käyttöön, jolloin syntyvien kaupallisten loppukäyttäjäpalveluiden kautta voidaan parantaa tietopalvelujen tavoittavuutta. Kärkihankkeiden valinta ja sisältö on rakennettu pitkälti sen lähtökohdan varaan, että liikenteen tietopalveluissa julkistoimijoiden roolina on pääasiassa lähtötietojen tuottaminen ja jakaminen varsinaisille palveluntuottajille. Vuoteen 2016 mennessä uusien rajapintojen kautta jaettavien tietojen määrä on nykyiseen verrattuna huomattavasti laajempi, ja odotukset uusien ja innovatiivisten palvelujen syntymiselle ovat korkeat. HLH-johtoryhmä nimeää jokaisen kärkihankkeen läpiviennistä vastaavan työryhmän, joiden työskentelyä ohjataan nykyisen kaltaisessa johtoryhmätyössä. Johtoryhmätyön organisointi on todettu toimivaksi, sillä ryhmä koostuu seudun 14 kunnan alueen keskeisistä julkisista toimijoista ja sen kautta on olemassa vahvat kytkennät sekä seudun liikennejärjestelmätyöhön (HLJ) että valtakunnalliseen älyliikenteen kehitystyöhön.

Kahden tulen välissä

Elokuva-arvostelu

Verhopäällystyspastojen analyysimenetelmät

Diplomityön tarkoitus oli selvittää verhopäällystyspastoille sopivia analyysimenetelmiä. Verhopäällystyksessä onnistunut päällystystapahtuma vaatii venymäviskositeetin ja pintajännityksen hyvää hallintaa. Kirjallisuusosassa käsiteltiin verhopäällystystä, verhopäällystyspastojen koostumusta, reologiaa ja pintajännitystä. Kirjallisuusosassa käsiteltiin lisäksi verhopäällystyspastojen reologian ja pintajännityksen mittaamiseen soveltuvia mittausmenetelmiä. Verhopäällystyksen luonteen vuoksi kirjallisuusosassa syvennyttiin venymäviskositeetin ja dynaamisen pintajännityksen mittaamiseen tarkoitettuihin menetelmiin. Kokeellisessa osassa tutkittiin päällystyspastasarjojen reologiaa ja pintajännitystä verhopäällystystä varten. Osaan päällystyspastoista luotiin venymäviskositeettia ja osasta laskettiin pintajännitystä. Venymäviskositeetin mittaamista varten työssä käytettiin ACAV A2 -reometriin liitettyjä teräsreikälevyjä. Dynaamisen pintajännityksen mittaamista varten työssä käytettiin KSV BPA-800P -pintajännitysmittaria. ACAV A2 -reometriin liitettyjen teräsreikälevyjen (reiän sisähalkaisija 0,5 tai 0,7 mm) avulla mitattiin venymäviskositeettia kuvaavia Eulerin lukuarvoja onnistuneesti suurilla kiintoainepitoisuuksilla (50, 60 tai 65 p %). Erikoispaksuntajan määrää lisäämällä onnistuttiin luomaan huomattavaa venymäviskositeettia. Kiintoainepitoisuuden kasvaessa kasvoi myös venymäviskositeetti. Tavanomaisille paksuntajille mitattiin hieman kohonneita venymäviskositeetteja verrattuna referenssipäällystyspastaan. Pigmenttikoostumuksella (kalsiumkarbonaatti/kaoliini) ei näyttänyt olevan vaikutusta venymäviskositeettiin, tai vaikutus oli suhteellisen pieni. Dynaamisen pintajännityksen mittaamista varten käytössä ollut KSV BPA-800P -pintajännitysmittari ei toiminut luotettavasti, vaikka näytteitä laimennettiin. Kiintoainepitoisuudessa 10 p-% olleilla laimennoksilla saavutettiin analysoinnin kannalta parhaat tulokset. Tuloksista saatiin kuitenkin viitteitä, että kyseinen mittari voisi olla potentiaalinen menetelmä dynaamisen pintajännityksen mittaamiseksi.

Oulun seudun, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenteenhallintasuunnitelma

Oulun seudun, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenteenhallintasuunnitelmassa on esitetty keskeiset liikenteenhallinnan lähtökohdat, tavoitteet, kehittämistoimenpiteet, niiden kustannukset ja vaikutukset sekä aikatauluehdotus niiden toteutuksesta. Aktiivisessa liikenneverkon operoinnissa Oulun seudulla tähdätään erityisesti ajantasaiseen liikenteen ohjauksen ja tiedotuksen kehittämiseen sekä häiriönhallinnan parantamiseen ja liikenneverkon käytön optimointiin. Muilla kaupunkiseuduilla toimenpiteet kohdistuvat suurelta osin pistemäisten ongelmien ratkaisemiseen. Pääteillä aktiivinen liikenneverkon operointi kohdistuu tiekohtaisten liikenteenhallintajärjestelmien, häiriönhallinnan toimintamallien ja varareittijärjestelmien sekä tiekohtaisten ja seudullisten liikenteen ohjauksien kehittämiseen. Turvalliseen liikkumiseen tähtääviä liikenteenhallinnan toimenpiteitä ovat liikennevalojärjestelmien kehittäminen, häiriönhal linnan kehittäminen sekä nopeusrajoitusten noudattamista tukevat toimenpiteet. Liikenneturvallisuutta parannetaan myös pienillä liikenteenhallinnan turvallisuustoimenpiteillä, kuten liikuteltavat nopeusnäytöt, huomiovalot suojateillä esim. koulujen kohdilla ja liikennevalojen erityisohjaukset (esim. lasten pitkä vihreä). Joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn toimenpiteet kohdistuvat pääosin Oulun seudulle. Toimenpiteitä ovat informaation määrän, laadun ja ajantasaisuuden parantaminen sekä valoetuuksien kehittäminen. Toimenpiteillä pyritään vaikuttamaan joukkoliikenteen kulkumuotoosuuden kasvuun lisäämällä sen houkuttelevuutta. Kevyen liikenteen kulkumuoto-osuuden kasvua tuetaan toteuttamalla kevyen liikenteen reittiopas ja kunnossapitotietopalveluja. Liikennejärjestelmän ajantasainen tilannekuva toimii liikenteenhallinnan toimintojen perustana. Oulun seudulla kehitetään liikenteen seurantaa ja ajantasaista liikennemallia, jonka avulla voidaan paremmin tiedottaa ja ohjata liikennettä sekä vaikuttaa liikenteen kysynnän ohjaukseen. Merkittävimpiä toimenpiteitä ovat liikenteenhallinnan tietoliikenneverkon rakentaminen ja liikennekameraverkon laajentaminen. Tilannekuvan kehittämisessä on tärkeää viranomaisten välisen yhteistyön syventäminen. Liikenteenhallinnan toimenpiteiden kokonaiskustannuksiksi v. 2012–2020 on arvioitu noin 17 milj. euroa ja ylläpitokustannusten suuruudeksi noin 1,5 milj. euroa vuodessa. Toimenpiteiden toteutuksen ajankohtaan vaikuttaa hyvin paljon vallitseva rahoitustilanne ja mahdolliset toimintaympäristön muutokset.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuussuunnitelma 2011-2014

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuustyön visiona on tavoitella vastuullisten liikkujien maakuntaa. Puitteet turvalliselle liikkumiselle eri kulkutavoilla luodaan maankäytön suunnittelulla ja tien- ja kadunpidolla. Tiedotuksella, valistuksella, koulutuksella ja valvonnalla edistetään sääntöjen noudattamista ja turvallista liikkumiskulttuuria. Aktiivinen kunta- ja aluetyö, maakunnallinen liikenneturvallisuustyön koordinaatio sekä poikkihallinnollinen ja innovatiivinen tapa toimia ovat tapoja tavoitella visiota. Alueen liikenneturvallisuuskehitys on liikennejärjestelmää kehittävien ja valvovien toimijoiden, mutta ennen kaikkea kaikkien tiellä liikkujien käsissä. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenteessä tapahtuu vuosittain yli 500 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Vuonna 2010 onnettomuuksissa kuoli 27 ja loukkaantui 690 ihmistä. Jokainen vähemmänkin vakava onnettomuus vähentää alueen hyvinvointia aiheuttamalla henkistä ja fyysistä pahoinvointia osallisille ja heidän läheisilleen, suoria ja epäsuoria kustannuksia ja kuluttaa sekä yksityisten että julkisen sektorin toimijoiden resursseja. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun onnettomuuskustannukset ovat lähes 330 miljoonaa euroa vuodessa, josta kuntien osuus on yli 50 miljoonaa euroa. Liikenneturvallisuustilanne Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla ei ole kehittynyt viime vuosina toivotulla tavalla. Liian suuret ajonopeudet, alkoholi, kuljettajan vireys ja terveydentila, turvavälineiden käyttämättä jättäminen, liikennesääntöjen noudattamattomuus sekä muu riskikäyttäytyminen ja välinpitämättömyys ovat taustalla suuressa osassa onnettomuuksia. Riskit ja riskikäyttäytyjäryhmät vastaavat pitkälti valtakunnallisia riskejä ja riskiryhmiä. Vuosina 2011–2014 maakunnallisen liikenneturvallisuustyön kohderyhmiksi on valittu nuoret ja iäkkäät. Yleisen liikenneturvallisuustyö ja erityisesti valittuihin kohderyhmiin vaikuttamisen tapa ja jalkauttamisen toimintamalli on toimiva alueellinen ja paikallinen liikenneturvallisuustyö. Lisäksi toteutetaan maakuntien liikennestrategian mukaisia liikennejärjestelmän kehittämistoimenpiteitä erityisesti liikenneturvallisuuden osalta. -- Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnallinen liikenneturvallisuusryhmä ohjaa ja seuraa liikenneturvallisuustilanteen kehittymistä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Seurannasta julkaistaan vuosittain liikenneturvallisuuskatsaus, jonka perusteella ryhmä suuntaa liikenneturvallisuustyötä maakunnissa.

Tervetuloa työhön! Käsikirja maahanmuuttajien työllistymiseen : KotoTyö- Työ kotouttamisen välineenä -hankkeen tulokset

KotoTyö – Työ kotoutumisen välineenä hanke on Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen koordinoima Euroopan pakolaisrahaston hanke, joka on toteutettu vuosina 2009 – 2011. Hankkeen tarkoituksena on ollut kotouttaa maahanmuuttajat työn avulla suomalaiseen yhteiskuntaan. KotoTyö- hanke on kehittänyt Työelämään ohjaavan koulutuksen pakolaistaustaisille maahanmuuttajille. Tämä työvoimapoliittinen koulutus sijoittuu kotoutumiskoulutusten jälkeen ja ennen työelämään pääsyä. Vuoden 2010 Työelämään ohjaavassa koulutuksessa Oulussa saatiin hyviä tuloksia: 88 % maahanmuuttajaopiskelijoista työllistyi, sai ammatillisen koulutuspaikan tai oppisopimuksen koulutuksen aikana. Tässä julkaisussa on kuvattu hankeen kehittämä koulutusmalli. Koulutusmalli ja hankkeen muut hyvät käytännöt ovat sovellettavissa kaikkialle Suomeen ja myös muihin maahanmuuttajaryhmiin kuin pakolaisiin. Hankkeen kohderyhminä ovat olleet myös Pohjois-Pohjanmaan kunnat, yritykset, yrittäjien kattojärjestöt ja kansalaisjärjestöt. Kyseiset tahot edesauttavat pakolaisten kotoutumista ja työllistymistä. Hankkeen kehittämät hyvät käytännöt yritysyhteistyössä ja järjestöjen aktivoimisessa maahanmuuttajien työllistämiseen ovat sovellettavissa muihin vastaaviin hankkeisiin.

Pohjois-Savon keskiosan palvelukohteiden opastussuunnitelma

Palvelukohteilla tarkoitetaan tienkäyttäjille palveluja tarjoavia palveluyrityksiä ja -toimintoja. Pohjois-Savon keskiosaan eli Juankosken,Kaavin, Kuopion, Maaningan, Nilsiän, Rautalammin, Rautavaaran, Siilinjärven, Suonenjoen, Tervon, Tuusniemen ja Vesannon kuntien alueelle laaditussa palvelukohteiden opastussuunnitelmassa on kartoitettu kaikki viitoituskelpoiset palvelukohteet sekä inventoitu kohteiden nykyinen viitoitus, täsmennetty yleisiä viitoitusperiaatteita alueellisiin olosuhteisiin paremmin sopiviksi ja laadittu kartoille alueellisten periaatteiden mukaiset opastusmerkkisuunnitelmat. Suunnitelmassa esitetään, millaisin opastusmerkein ja kuinka kaukaa yksittäisenpalvelukohteen opastus voidaan toteuttaa. Suunnittelualueella on 375 palvelukohdetta, joiden viitoitusmahdollisuudet on käyty läpi. Nykyisellään näistä on opastettu opastustauluilla 130 kohdetta. Suunnitelmassa opastustauluilla opastettaviksi on esitetty 138 kohdetta sekä palvelukohteiden osoiteviitalla ja mahdollisilla ennakkomerkeillä 114 kohdetta. Yleisin opastuskohde on mökkimajoitus. Alueen kautta kulkee Sininen Tie -matkailutie, jonka tunnusta voidaan hyödyntää yksittäisten kohteiden opastuksessa. Opasteiden pystyttäminen edellyttää tienpitäjän lupaa. Suunnitelmassa on kuvattu maanteiden varsille tulevien opasteiden lupamenettely. Opastusmerkkien hankinta, pystyttäminen ja ylläpito ovat opastettavan kohteen haltijan vastuulla, mutta merkkien hoito kuuluu ELYkeskusten alueellisiin hoitourakkasopimuksiin. Suunnitelmassa on ohjeistettu opasteiden hankintaa ja pystytystä. Vuonna 2007 tehtyyn laajaan opastusmerkkiuudistukseen liittyvä siirtymäaika päättyy vuoden 2013 lopussa, johon mennessä suuri osa opastusmerkeistä on tarpeen uusia. Uudistuksen myötä muuttuneet ja laajentuneet opastusmahdollisuudet kannattaa hyödyntää mahdollisimman pian.

Pielisen Karjalan palvelukohteiden opastussuunnitelma

Palvelukohteilla tarkoitetaan tienkäyttäjille palveluja tarjoavia palveluyrityksiä ja -toimintoja. Pielisen Karjalaan eli Juuan, Lieksan, Nurmeksen ja Valtimon kuntien alueelle laaditussa palvelukohteiden opastussuunnitelmassa on kartoitettu kaikki viitoituskelpoiset palvelukohteet sekä inventoitu kohteiden nykyinen viitoitus, täsmennetty yleisiä viitoitusperiaatteita alueellisiin olosuhteisiin paremmin sopiviksi ja laadittu kartoille alueellisten periaatteiden mukaiset opastusmerkkisuunnitelmat. Suunnitelmassa esitetään, millaisin opastusmerkein ja kuinka kaukaa yksittäisen palvelukohteen opastus voidaan toteuttaa. Kolin alueelle on tehty tarkempi suunnitelma, jossa on kuvattu yksittäisten opastustaulujen ja -viittojen sisältö. Suunnittelualueella on runsaat 150 palvelukohdetta, joiden viitoitusmahdollisuudet on käyty läpi. Nykyisellään näistä on opastettu opastustauluilla 86 kohdetta. Suunnitelmassa opastustauluilla opastettaviksi on esitetty 92 kohdetta sekä palvelukohteiden osoiteviitalla ja mahdollisilla ennakkomerkeillä 35 kohdetta. Yleisimmin opastettavaksi esitettäviä ovat mökkimajoituskohteet. Alueen kautta kulkee Via Karelia -matkailutie, jonka tunnusta voidaan hyödyntää yksittäisten kohteiden opastuksessa. Opasteiden pystyttäminen edellyttää tienpitäjän lupaa. Suunnitelmassa on kuvattu maanteiden varsille tulevien opasteiden lupamenettely. Opastusmerkkien hankinta, pystyttäminen ja ylläpito ovat opastettavan kohteen haltijan vastuulla, mutta merkkien hoito kuuluu ELYkeskusten alueellisiin hoitourakkasopimuksiin. Suunnitelmassa on ohjeistettu opasteiden hankintaa ja pystytystä. Vuonna 2007 tehtyyn laajaan opastusmerkkiuudistukseen liittyvä siirtymäaika päättyy vuoden 2013 lopussa, johon mennessä suuri osa opastusmerkeistä on tarpeen uusia. Uudistuksen myötä muuttuneet ja laajentuneet opastusmahdollisuudet kannattaa hyödyntää mahdollisimman pian.