809 resultados para Annola, Vesa: Informaatio, sisäpiiri, markkinat


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu tutkimuksessa käsitellään oppivan organisaation ja innovatiivisuuden teorioita eri näkökulmista. Kirjallisuuskatsauksen jälkeen esitellään Turun Wärtsilä Field Service, ja empiirisessä osiossa teetetään edellä mainittuihin aiheisiin liittyen kaksi ryhmähaastattelua osaston työntekijöillä. Tämä pro gradu syntyi tarpeesta toteuttaa tutkimus Wärtsilä Field Servicessä tekijöistä, jotka vaikuttavat innovatiiviseen toimintaa sekä tiedon välittymiseen. Haastattelujen pohjalta syntyy ensi kertaa suomenkielistä materiaalia Wärtsilä kenttähuollon työntekijöiden mielipiteistä ja innovatiivisuutta estävistä ja edistävistä tekijöistä. Tämä on myös gradun päätutkimus kohde. Oppivat organisaatiot pyrkivät jatkuvasti uusiutumaan ympäristön vaatimustenmukaisesti ja analysoimaan omaa toimintaansa. Täten yksilöiltä edellytetään jatkuvaa muutosvalmiutta, innovatiivisuutta ja oppimisvalmiutta. Tämän perusteella,tässä tutkimuksessa, innovatiivisuus oletetaan kuuluvaksi myös erottamattomastioppiviin organisaatioihin. Lisäksi informaation välittyminen huomioidaan tutkimuksessa keskeisenä tekijänä, sillä innovatiivisuus kanavoituu yrityksen eduksi parhaiten, mikäli työntekijät saadaan jakamaan tietoa avoimesti. Tutkimuksen tavoitteena on palvella johtoa, ja antaa pohja selvitystyölle kehitettäessä yrityksen toimintaa, ja kerättäessä ideoita, jotka lopulta tuottavat lisäarvoa yrityksen toiminnalle. Ryhmähaastattelujen tuloksena syntyy ehdotelmia toteuttamiskelpoisista arkipäivän toimintaan liittyvistä parannuksista, joita Wärtsilän kenttähuollossa on mahdollista soveltaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella organisaatioviestinnän liikkeenjohdollisia konsultointipalveluita Suomessa. Tutkielman päätavoitteena oli selvittää sitä, minkälaiset ovat viestinnän konsultointipalveluita tarjoavien yritysten markkinat Suomessa, sekä sitä millaisia tuotteita ja palveluita nämä tarjoavat organisaatioviestinnän tueksi. Tutkimuksessa kartoitetaan yritysten viestinnän keskeisimpiä osa-alueita, prosesseja ja ongelmakohtia sekä selvitetään sitä, minkälaisia ratkaisuja viestintätoimistot liikkeenjohdon konsultointiyrityksinä tarjoavat näihin teemoihin. Kyseessä on kvalitatiivinen tutkimus, ja sen empiirinen osio perustuu siihen julkiseen informaatioon, mitä viestintätoimistot tarjoavat viestinnän konsultointipalveluistaan. Tutkimuksen tulokset kuvaavat vahvasti, kuinka organisaatioiden kiinnostus viestintää kohtaan on kasvanut, minkä seurauksena myös viestintään liittyvä liikkeenjohdon konsultointi on kasvanut niin viestintätoimistojen määrän, koon kuin palvelutarjonnan laajaalaisuudenkin osalta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Euroopan Unionin hyväksymän IAS-asetuksen mukaan kaikkien julkisesti noteerattujen yritysten on siirryttävä käyttämään tilinpäätöksen laatimisessa IFRS-standardeja viimeistään vuodesta 2005 lähtien. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää onko IFRS-standardeihin siirtymisellä ollut vaikutusta osakkeiden hintatasoon Suomen Pörssissä noteerattujen metallitoimialan yritysten kohdalla. IFRS-standardien vaikutuksia osakkeiden epänormaaleihin tuottoihin tutkitaan ns. tapahtumatutkimuksen avulla. Tutkittava tapahtuma eli ns. event on hetki, jolloin yritys on ensimmäisen kerran julkaissut IFRSstandardien mukaista tilinpäätösinformaatiota. Valittujen tunnuslukujen (P/E-, P/B-, EV/EBIT- ja Grahamin tunnuslukujen) muutosten ja tapahtuman jälkeisten ylituottojen avulla puolestaan tutkitaan ovatko markkinat sopeutuneet muuttuneeseen tilinpäätösinformaatioon. Saatujen tutkimustulosten perusteella voidaantodeta, että etenkin liikearvopoistojen päättyminen sekä ns. eläkestandardi ovat vaikuttaneet yritysten tuloslaskelmiin. Taseen puolella suurimmat muutokset ovat aiheuttaneet rahoitusleasingiä ja tuotekehityksen aktivointia käsittelevät standardit. Tutkimuksen mukaan IFRS:n tuomat tase- ja tuloslaskelma muutokset ovat myös heijastuneet osakkeiden markkinahintoihin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia Standard & Poor's:n ja Moody's:n antamien luottoluokitusten informaatioarvoa Suomen osakemarkkinoilla. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia vaikutuksia luottoluokituksen lasku ja nosto sekä luottoluokituksen pysyminen ennallaanaiheuttavat osakekurssiin. Aineisto koostuu 42 luottoluokitusilmoituksesta viiden vuoden aikavälillä, syyskuusta 2001 marraskuuhun 2006. Tutkimuksessa käytettiin pitkän aikavälin luottoluokituksia. Luottoluokitusilmoitusten vaikutuksia osakemarkkinoilla tutkittiin tapahtumatutkimusmenetelmän avulla. Empiiristen tulosten perusteella luottoluokituksen lasku ja näkymän heikentyminen aiheuttavat merkitseviä positiivisia epänormaaleja tuottoja. Luottoluokituksen nosto ja näkymän parantuminen eivät aiheuta markkinareaktioita. Markkinat osoittavat epänormaaleja tuottoja ennen luottoluokitusilmoitusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksenaoli selvittää kansainvälistymistukien käyttöä eri Euroopan maissa. Tarkempaan tutkimukseen otettiin Saksan kaikki osavaltiot ja Ruotsi. Samalla selvitettiin myös niitä kansainvälisen kaupan sääntöjä ja määräyksiä, joita asetetaan, jotta tuet eivät vääristä kilpailua. Tällä tavalla oli tarkoitus löytää uusia 'hyviä käytäntöjä, Suomen seuraavan EU-ohjelmakauden ohjelmien kehittämiseksi. Tutkimuksessa kävi ilmi, että eri maat ja alueet painottavat yritystensä viennin- tai kansainvälistymisen tukemista eri lailla. Joillain alueille ei ole juuri minkäänlaista tukiohjelmaa, kun taas varsinkin Saksassa tukiohjelmatovat laajoja. Yhteistä kaikille ohjelmille on, että tukipäätökset ovat usein pienempiä kuin Suomessa. Toisaalta Suomessakin päätöksien koot ovat yleensä huomattavasti pienempiä kuin olisi mahdollista lain perusteella tehdä. Kokonaisuutena Suomen järjestelmä toimii hyvin ja sen avulla voidaan nytkin saavuttaa hyviä tuloksia. Jatkossa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen, että kehitämme ohjelmia erityisesti pienimpien yritysten kansainvälistymistä varten.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena olikuvata liikkeenjohdon konsultoinnin toimialaa Suomen näkökulmasta. Tutkimuksen pääteemoja olivat toimialan tuotteet ja palvelut, asiakkaat ja markkinat sekä toimialan kilpailu. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen ja sen pääasiallisena aineistona olivat neljäntoista konsultointiyrityksen internetsivut sekä Talouselämä -lehden teettämät toimialaselvitykset vuosilta 1997-2005. Tutkimuksen tulokset tukivat hyvin aikaisempaa tutkimusta. Keskeisiin tutkimustuloksiin kuuluvat toimialan polarisoituminen isoihin ja pieniin toimijoihin sekä rajojen hämärtyminen konsultoinnin ja tietotekniikka- sekä taloushallinnon välillä. Suuret, kansainväliset konsultointiyritykset tarjoavat yleensä palveluitalaidasta laitaan, pienet sekä harvat keskisuuret yritykset ovat enemmän keskittyneitä tiettyihin palveluihin tai asiakkaisiin. Suuret yritykset ovat laajentuneet entisestään fuusioiden avulla ja pienet puolestaan hakevat kilpailuetua esimerkiksi verkostoitumalla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli perehtyä toimintolaskennan ja tuottavuuden teoriaan, sekä erityisestitoimintolaskennan hyödyntämiseen tuottavuuden mittaamisessa. Työssä pyrittiin selvittämään, miten tämä yhteys ilmenee käytännön tilanteissa. Aluksi työssä esitellään toimintolaskennan ja tuottavuuden teoriaa, minkä jälkeen selvitetään toimintolaskennan ja tuottavuuden mittauksen yhteyksiä. Tämä tapahtuu sekä käytännön esimerkkien että teorian pohjalta. Työssä on pyritty hyödyntämään artikkeleita työelämän eri sektoreilta ja myös eri aihealueisiin liittyen. Käsiteltäviksi artikkeleiksi on rajattu selkeimmin toimintolaskennan ja tuottavuuden yhteyttä kuvaavia tekstejä. Keskeisinä tuloksina voidaan mainita toimintolaskennan hyödyllisyys tuottavuuden mittaamisessa toimintojentasolla. Toimintolaskenta tarjoaa relevanttia tietoa toimintojen resursseista eli panoksista ja suoritteista eli tuotoksista. Näitä tarvitaan tuottavuuden mittaamisessa ja parantamisessa. Lisäksi toimintolaskenta korostaa prosessinäkökulmaa, joka takaa prosessien jatkuvan parantamisen, mihin myös tuottavuustyö tähtää.Toimintolaskennan ja tuottavuuden mittaamisen avulla voidaan resursseja kohdistaa tehokkaammin. Tärkeää on toimintolaskennan tuoma monipuolinen informaatio, jonka avulla on mahdollista kehittää yrityksen kokonaisvaltaista toimintaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The aim of the study is to consider the technology potential in Finnish basic industry and the factors affecting it. Especially the need of research and development investments and their relation to different growth scenarios are evaluated. In basic industry the expected technological change is slow, as compared to the advancement in growth firms. On the other hand, it is possible for the basic industry to utilize progress of information technology and biotechnology when developing its own products and processes. The increase of energy intensiveness is essential trend with an impact on the nature of industrial development in the longrun. The integration process to global markets requires companies to find better investment projects. The adaptation happens partly throught specialization, which means that mergers and spin-offs will continue. On the other hand, better return for capital can be sought by shifting the focus towards research and development investments. This naturally means also a higher risk level.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

On selvää, että tänä päivänä maailmankaupan painopiste on hiljalleen siirtymässä Aasiaan ja varsinkin Kiina on ollut huomion keskipisteessä. Erityisesti valmistavien yritysten perspektiivistä muutos on ollut merkittävä ja tämä tosiasia kasvattaa yrityksissä paineita luoda kustannustehokkaita toimitusketjuratkaisuja,joiden vasteaika on mahdollisimman lyhyt. Samaan aikaan kun tarkastellaan kuljetusvirtoja, huomattaan että maanosien välillä on suuri epätasapaino. Tämä on enimmäkseen seurausta suurten globaalisti toimivien yritysten toimitusketjustrategioista. Useimmat näistä toimijoista optimoivat verkostonsa turvautumalla 'paikalliseen hankintaan', jotta he voisivat paremmin hallita toimitusketjujaan ja saada näitä reagointiherkimmiksi. Valmistusyksiköillä onkin monesti Euroopassa pakko käyttää kalliita raaka-aineita ja puolivalmisteita. Kriittisiksi tekijöiksi osoittautuvat kuljetus- ja varastointikustannukset sekä näiden seurauksena hukka-aika, joka aiheutuu viivästyksistä. Voidakseen saavuttaa optimiratkaisun, on tehtävä päätös miten tuotteet varastoidaan: keskitetysti tai hajautetusti ja integroida tämä valinta sopivien kuljetusmuotojen kanssa. Aasiasta Pohjois-Eurooppaan on halpaa käyttää merikuljetusta, mutta operaatio kestää hyvin pitkään - joissain tapauksessa jopa kahdeksan viikkoa. Toisaalta lentokuljetus on sekä kallis että rajoittaa siirrettävien tuotteiden eräkokoa.On olemassa kolmaskin vaihtoehto, josta voisi olla ratkaisuksi: rautatiekuljetus on halvempi kuin lentokuljetus ja vasteajat ovat lyhyemmät kuin merikuljetuksissa. Tässä tutkimuksessa tilannetta selvitetään kyselyllä, joka suunnattiin Suomessa ja Ruotsissa toimiville yrityksille. Tuloksien perusteella teemme johtopäätökset siitä, mitkä kuljetusmuotojen markkinaosuudet tulevat olemaan tulevaisuudessa sekä luomme kuvan kuljetusvirroista Euroopan, Venäjän, Etelä-Korea, Intian, Kiinan ja Japanin välillä. Samalla on tarkoitus ennakoida sitä, miten tarkastelun kohteena olevat yritykset aikovat kehittää kuljetuksiaan ja varastointiaan tulevien vuosien aikana. Tulosten perusteella näyttää siltä, että seuraavan viiden vuoden kuluessa kuljetuskustannukset eivät merkittävissä määrin tule muuttuman ja meri- sekä kumipyöräkuljetukset pysyvät suosituimpina vaihtoehtoina.Kuitenkin lentokuljetusten osuus laskee hiukan, kun taas rautatiekuljetusten painotus kasvaa. Tulokset paljastavat, että Kiinassa ja Venäjällä kuljetettava konttimäärä kasvaa; Intiassa tulos on saman suuntainen, joskaan ei niin voimakas. Analyysimme mukaan kuljetusvirtoihin liittyvä epätasapaino säilyy Venäjän kuljetusten suhteen: yritykset jatkavat tulevaisuudessakin vientiperusteista strategiaansa. Varastoinnin puolella tunnistamme pienemmän muutoksen, jonka mukaan pienikokoisten varastojen määrät todennäköisesti vähenevät tulevaisuudessa ja kiinnostus isoja varastoja kohtaan lisääntyy. Tässä kohtaa on mainittava, että suomalaisilla yrityksillä on enemmän varastoja Keski- ja Itä-Euroopassa verrattuna ruotsalaisiin toimijoihin, jotka keskittyvät selkeämmin Länsi-Euroopan maihin. Varastoja yrityksillä on molemmissa tapaukissa paljolti kotimaassaan. Valitessaan varastojensa sijoituskohteita yritykset painottavat seuraavia kriteereitä: alhaiset jakelukustannukset, kokoamispaikan/valmistustehtaan läheisyys, saapuvan logistiikan integroitavuus ja saatavilla olevat logistiikkapalvelut. Tutkimuksemme lopussa päädymme siihen, että varastojen sijoituspaikat eivät muutu satamien rakenteen ja liikenneyhteyksien takia kovinkaan nopeasti.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Julkaisu on kuvaus Agendi Modus - yrittäjyyskasvatushankkeesta, joka toteutettiin Etelä- Karjalassa vuosina 2004-2007. Samalla se on hankkeeseen osallistuneiden kokemuksista tehty vaikuttavuuden arviointiraportti. Agendi Modus-hanke oli Lappeenrannan teknillisen yliopiston Koulutus ja kehittämiskeskuksen kouluille ja yrityksille suunnattu projekti. Hankkeen tavoitteet olivat 1. pedagogisen muutoksen tuottaminen, 2. oppimisympäristöjen kehittäminen ja 3. yrittäjämäistä koulutyötä tukevan koulun kulttuurin ja johtamisen muutoksen tuottaminen. Julkaisusta käy ilmi, että hankevoi oppia yhdessä asiakkaidensa eli hankkeen yhteistyötahojen kanssa. Raportin toisessa osassa tuodaan esille muutamia yrittäjyyskasvatuksen näkökulmia. Lukija voi myös pohtia, tulisiko yrittäjyyskasvatuksen koulutuskokonaisuus rakentua kuten Agendi Moduksessa, eli esitellen aihealuetta sekäyleisesti että perehtyen sen eri olemuspuoliin. Julkaisun keskeisimmät huomiot ovat että A) hanke, joka kuuntelee asiakastaan, tuottaa sen tarvitsemia tuotteita, B) pitkäkestoinen koulutusprosessi tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää yrittäjyyskasvatuksen metodologiaa ja pedagogiaa ja tukee aihealueen didaktiikan kokeilemista, C) on tärkeää kouluttaa sekä työyhteisöjä että näiden yksittäisiä toimijoita, D) eri osallistujilla on omanlaistaan osaamista yrittäjyyskasvatuksessa, koska kukin on valinnut erityyppistä koulutuksista itselleen soveltuvimpia, E) näyttää siltä, että noin puolet koulutuksiin osallistuneista käyttää yrittäjyyskasvatusta opetuksensa käyttöteoriana, F) oppimisympäristöjen kehittäminen on vähäisempää kuin yrittäjyyskasvatuksen käyttö oman opetuksen osana, G) hankkeen jälkeen osallistujilla on laaja ymmärrys yrittäjyyskasvatusta suosivasta oppimiskulttuurista, mutta vain harvat kokevat luovansa yrittäjämäistä koulukulttuuria. Jos uutta aihealueen hanketta suunnitellaan, se voisi keskittyä tätä hanketta tarkemmin koulukulttuurin muuttamiseen, jonka lisäksi toiminta-ajatuksissa kannattaisi huomioida oppimisen, teknologian ja yrittäjyyden strategiat.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The fiber recovery process is an essential part of the modern paper mill. It creates the basisfor mill's internal recirculation of the most important raw materials ¿ water and fiber. It is normally also a start point for further treatment of wastewater and if it works efficiently, it offers excellent basis to minimize effluents. This dissertation offers two different approaches to the subject. Firstly a novel save-all disc filter feeding system is developed and presented. This so-called precoat method is tested both in the laboratory and full-scale conditions. In laboratory scale it beats the traditional one clearly, when low freeness pulps are used as a sweetener stock. The full-scale application needs still some development work before it can be implemented to the paper mills. Secondly, the operationenvironment of save-all disc filter is studied mostly in laboratory conditions.The focus of this study is in cases, where low-freeness pulps are used as a sweetener stock of save-all filter. The effects of CSF-value, pressure drop, suspension consistency and retention chemicals to the quantity and quality of the filtrate was studied. Also the filtration resistance of the low freeness pulps was one studied.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus koostuu neljästä artikkelista, jotka käsittelevät suomalaisten pienten ja keskisuurten teollisuusyritysten (PKT-yritysten) innovatiivisuutta, sen attribuutteja (ominaispiirteitä) sekä indikaattoreita. Tutkimuksessa tarkastellaan sekä kirjallisuudessa esitettyjä että PKT-johtajien ja PKT-yritystenkehityshankkeiden rahoituspäätöksiin osallistuvien yritystutkijoiden haastatteluissa esittämiä innovatiivisuuden määritelmiä. Innovatiivisuusindikaattoreista tarkastellaan PKT-yritysten kehittämishankkeille sovellettavia rahoitus- ja arviointikriteerejä sekä yritysten ulkopuolisten rahoittajien että PKT-johtajien näkökulmasta. Erityistä huomiota kohdistetaan sovellettuihin laadullisiin ja ei-numeerisiin innovatiivisuuden arviointikriteereihin. Sekä kirjallisuudessa että kymmenen yritystutkijan ja kuuden esimerkkiyrityksen johtajan haastatteluissa innovaation uutuus yhdistetään innovatiivisuuteen. Muita tärkeitä innovatiivisuuteen liitettyjä ominaisuuksia olivat markkinat, muista yrityksistä erottuminen ja yksilöiden luovuus. Ihmisläheiset ja yksilöihin liittyvät näkökulmat korostuvat yritystutkijoiden ja PKT-johtajien innovatiivisuuden määritelmissä, kun taas kirjallisuudessa annetaan enemmän painoa ympäristölle, tuotteille ja markkinoille. Yritystutkijat pitivät yritykseen ja sen johtajaan liittyviä tekijöitä tärkeinä rahoitettavien kehittämishankkeiden panosten arviointikriteereinä. Tuotteiden kaupallinen menestys oli rahoittajan kannalta tärkein tulostekijä. Tarkastelluissa esimerkkiyrityksissä kehityshankkeista päättäminen ja hankkeiden arviointi on toisaalta intuitiivista ja saattaa olla tiedostamatontakin, koska yritysten kehittämistoiminta on vähäistä. Pienyritysten johtajat korostavat arvioinnissa rahallisiamittareita, vaikka sekä numeerisia että laadullisia kriteereitä sovelletaan. Todennäköisin syy tälle on pienyritysten rajalliset taloudelliset voimavarat. Toinen mahdollinen syy rahoituksellisten tekijöiden painottamiseen on, että tämän päivän ihannejohtaja ymmärretään analyyttiseksi ja mm.rahavirtoja valvovaksi. Kuitenkin innovatiiviset yritysjohtajat pitävät innovaatioiden luomista yhtenä elämän hauskoista puolista. Innovatiiviset esimerkkiyritykset ovat tulevaisuuteen ja kasvuun suuntautuneita strategisella tasolla. Operationaalisella tasolla ne tuottavat keksintöjä ja innovaatioita. Patentteja tarkastelluilla yrityksillä on kuitenkin vähän. Sekä innovatiiviset että vähemmän innovatiiviset esimerkkiyritykset ovat voimakkaasti asiakassuuntautuneita ja erikoistuneita tiettyihin tuotteisiin ja asiakkaisiin. Asiakkaiden tarpeita tyydytetään kehittämällä niitä vastaavia tuotteita. Tästä johtuu, että valtaosa yritysten kehittämistoiminnasta kohdistuu tuotteisiin tai tuotantoon.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

1. Introduction "The one that has compiled ... a database, the collection, securing the validity or presentation of which has required an essential investment, has the sole right to control the content over the whole work or over either a qualitatively or quantitatively substantial part of the work both by means of reproduction and by making them available to the public", Finnish Copyright Act, section 49.1 These are the laconic words that implemented the much-awaited and hotly debated European Community Directive on the legal protection of databases,2 the EDD, into Finnish Copyright legislation in 1998. Now in the year 2005, after more than half a decade of the domestic implementation it is yet uncertain as to the proper meaning and construction of the convoluted qualitative criteria the current legislation employs as a prerequisite for the database protection both in Finland and within the European Union. Further, this opaque Pan-European instrument has the potential of bringing about a number of far-reaching economic and cultural ramifications, which have remained largely uncharted or unobserved. Thus the task of understanding this particular and currently peculiarly European new intellectual property regime is twofold: first, to understand the mechanics and functioning of the EDD and second, to realise the potential and risks inherent in the new legislation in economic, cultural and societal dimensions. 2. Subject-matter of the study: basic issues The first part of the task mentioned above is straightforward: questions such as what is meant by the key concepts triggering the functioning of the EDD such as presentation of independent information, what constitutes an essential investment in acquiring data and when the reproduction of a given database reaches either qualitatively or quantitatively the threshold of substantiality before the right-holder of a database can avail himself of the remedies provided by the statutory framework remain unclear and call for a careful analysis. As for second task, it is already obvious that the practical importance of the legal protection providedby the database right is in the rapid increase. The accelerating transformationof information into digital form is an existing fact, not merely a reflection of a shape of things to come in the future. To take a simple example, the digitisation of a map, traditionally in paper format and protected by copyright, can provide the consumer a markedly easier and faster access to the wanted material and the price can be, depending on the current state of the marketplace, cheaper than that of the traditional form or even free by means of public lending libraries providing access to the information online. This also renders it possible for authors and publishers to make available and sell their products to markedly larger, international markets while the production and distribution costs can be kept at minimum due to the new electronic production, marketing and distributionmechanisms to mention a few. The troublesome side is for authors and publishers the vastly enhanced potential for illegal copying by electronic means, producing numerous virtually identical copies at speed. The fear of illegal copying canlead to stark technical protection that in turn can dampen down the demand for information goods and services and furthermore, efficiently hamper the right of access to the materials available lawfully in electronic form and thus weaken the possibility of access to information, education and the cultural heritage of anation or nations, a condition precedent for a functioning democracy. 3. Particular issues in Digital Economy and Information Networks All what is said above applies a fortiori to the databases. As a result of the ubiquity of the Internet and the pending breakthrough of Mobile Internet, peer-to-peer Networks, Localand Wide Local Area Networks, a rapidly increasing amount of information not protected by traditional copyright, such as various lists, catalogues and tables,3previously protected partially by the old section 49 of the Finnish Copyright act are available free or for consideration in the Internet, and by the same token importantly, numerous databases are collected in order to enable the marketing, tendering and selling products and services in above mentioned networks. Databases and the information embedded therein constitutes a pivotal element in virtually any commercial operation including product and service development, scientific research and education. A poignant but not instantaneously an obvious example of this is a database consisting of physical coordinates of a certain selected group of customers for marketing purposes through cellular phones, laptops and several handheld or vehicle-based devices connected online. These practical needs call for answer to a plethora of questions already outlined above: Has thecollection and securing the validity of this information required an essential input? What qualifies as a quantitatively or qualitatively significant investment? According to the Directive, the database comprises works, information and other independent materials, which are arranged in systematic or methodical way andare individually accessible by electronic or other means. Under what circumstances then, are the materials regarded as arranged in systematic or methodical way? Only when the protected elements of a database are established, the question concerning the scope of protection becomes acute. In digital context, the traditional notions of reproduction and making available to the public of digital materials seem to fit ill or lead into interpretations that are at variance with analogous domain as regards the lawful and illegal uses of information. This may well interfere with or rework the way in which the commercial and other operators have to establish themselves and function in the existing value networks of information products and services. 4. International sphere After the expiry of the implementation period for the European Community Directive on legal protection of databases, the goals of the Directive must have been consolidated into the domestic legislations of the current twenty-five Member States within the European Union. On one hand, these fundamental questions readily imply that the problemsrelated to correct construction of the Directive underlying the domestic legislation transpire the national boundaries. On the other hand, the disputes arisingon account of the implementation and interpretation of the Directive on the European level attract significance domestically. Consequently, the guidelines on correct interpretation of the Directive importing the practical, business-oriented solutions may well have application on European level. This underlines the exigency for a thorough analysis on the implications of the meaning and potential scope of Database protection in Finland and the European Union. This position hasto be contrasted with the larger, international sphere, which in early 2005 does differ markedly from European Union stance, directly having a negative effect on international trade particularly in digital content. A particular case in point is the USA, a database producer primus inter pares, not at least yet having aSui Generis database regime or its kin, while both the political and academic discourse on the matter abounds. 5. The objectives of the study The above mentioned background with its several open issues calls for the detailed study of thefollowing questions: -What is a database-at-law and when is a database protected by intellectual property rights, particularly by the European database regime?What is the international situation? -How is a database protected and what is its relation with other intellectual property regimes, particularly in the Digital context? -The opportunities and threats provided by current protection to creators, users and the society as a whole, including the commercial and cultural implications? -The difficult question on relation of the Database protection and protection of factual information as such. 6. Dsiposition The Study, in purporting to analyse and cast light on the questions above, is divided into three mainparts. The first part has the purpose of introducing the political and rationalbackground and subsequent legislative evolution path of the European database protection, reflected against the international backdrop on the issue. An introduction to databases, originally a vehicle of modern computing and information andcommunication technology, is also incorporated. The second part sets out the chosen and existing two-tier model of the database protection, reviewing both itscopyright and Sui Generis right facets in detail together with the emergent application of the machinery in real-life societal and particularly commercial context. Furthermore, a general outline of copyright, relevant in context of copyright databases is provided. For purposes of further comparison, a chapter on the precursor of Sui Generi, database right, the Nordic catalogue rule also ensues. The third and final part analyses the positive and negative impact of the database protection system and attempts to scrutinize the implications further in the future with some caveats and tentative recommendations, in particular as regards the convoluted issue concerning the IPR protection of information per se, a new tenet in the domain of copyright and related rights.