Eigennamen in Pressetexten : Ein Vergleich zweier Online-Zeitungen

Tämä pro gradu -tutkielma vertailee korpuksen avulla erisnimien kvantitatiivista jakautumista luokkiin kahdessa saksalaisessa verkkolehdessä. Työn tavoitteena on selvittää, kuinka erisnimiä voidaan luokitella ja mitä eroja niiden avulla on havaittavissa lehtien raportoinnissa. Laajempana kehyksenä toimii kysymys siitä, voidaanko erisnimiä hyödyntäen hahmottaa lehtien sisältöjä. Korpus on kerätty Frankfurter Allgemeine Zeitungin ja Süddeutsche Zeitungin verkkolehtien http: //www.faz.net (FAZ) ja http://www.sueddeutsche.de (SZ) artikkeleista ajalta 2.11.2004-8.11.2004. Valitut sivustot edustavat Saksan arvostetuimpien päivittäisten, koko maan kattavien sanomaleh- tien verkkojulkaisuja. Näistä FAZ:ia pidetään konservatiivisena ja SZ:ia liberaalina lehtenä. Kumpikin korpus käsittelee USA:n presidentinvaaleja syksyllä 2004 ja sisältää hieman alle 30 000 sanaa noin 40 lehtiartikkelista. Aihesidonnaisen korpuksen valinta perustuu erityisesti siihen, että tutkimuksen päämääränä on saada erisnimien avulla selville, miltä osin FAZ ja SZ eroavat toisistaan käsitellessään samaa aihetta. Teoriaosassa käydään läpi saksalaisten verkkolehtien taustaa, työhön liittyviä tekstilingvistisiä teo- rioita sekä erisnimien erikoispiirteitä. Siinä käsitellään myös kolmea aiempaa, saksankielisen eris- nimitutkimuksen luokittelua ja yhtä englanninkielistä, kieliteknologian luokittelua. Näissä havaitut puutteet motivoivat yhdistelemään ja muuttamaan olemassa olevia luokitteluja tätä työtä varten. Uusi luokittelu sisältää neljä yläluokkaa (olentojen, maantieteelliset, instituutioden ja asioiden ni- met), jotka kaikki kattavat kahdesta yhdeksään alaluokkaa. Kummankin korpuksen erisnimet luo- kitellaan tämän perusteella. Kvantitatiivinen analyysi keskittyy ylä- ja alaluokkien vertailuun lehtien välillä. Lisäksi se kattaa sekä kummankin aineiston että pääluokkien frekventimpien sanojen tarkastelun. Vaikka FAZ ja SZ käyttivätkin pääosin samoja erisnimiä raportoinnissaan, voidaan lehtien välillä osoittaa selkeitä eroja alaluokkien kohdalla ja vähäisiä eroja erisnimien jakautumisessa yläluokkiin. chi2 -testin näytti kuitenkin, että erisnimien jakautuminen yläluokkiin on lehtisidonnaista. Siksi voidaan väittää, että muun muassa valittu media vaikuttaa erisnimivalintoihin. Erisnimien frekvenssit antavat ymmärtää, että SZ raportoisi monipuolisemmin kuin FAZ, joka käyttää erisnimiä keskitetymmin. SZ:in aineiston erisnimiä yhdistää eurooppalainen näkökulma vaaleihin, kun taas FAZ pyrkii tuomaan esille tapahtumia USA:n eri osavaltioissa. Niin lehdissä mainitut henkilöiden kuin instituutioden nimet tukevat tätä väitetettä. SZ korostaa maantieteellisesti kaupunkien merkitystä, FAZ osavaltioiden. Saadut tulokset osoittavat, että tämänkaltaisen erisnimitutkimuksen soveltaminen lehtiteksteihin on mahdollista. Luokitellut erisnimet heijastavat osittain käsiteltyjen aineistojen sisältöä ja paljastavat raportoinnin painopisteistä.

Reconsidering Relativism and Intentionalism in Interpretation : Donald Davidson, Hermeneutics, and Pragmatism

This study focuses on two philosophical issues related to the interpretation of art. Firstly, it considers the role of authorial intentions in interpretation. Secondly, the study raises the issue of relativism in interpretation through a discussion of the relativistic tendencies apparent in the views of three major figures of contemporary philosophy: Joseph Margolis, Hans-Georg Gadamer, and Richard Rorty. The major goal of the thesis is to develop a theory of interpretation supporting the role of authorial intentions in interpretation on the basis of Donald Davidson s late philosophy of language and the holistic account of interpretation that underlies different parts of his philosophy. It is my belief that an intentionalist view of interpretation built on Davidsonian elements manages to form the most convincing defense of that interpretive position against the skepticism present in the views of Margolis, Gadamer, and Rorty. The theoretical issues addressed in the thesis are illuminated by discussions of case-examples, most importantly Richard Wagner s The Valkyrie, Thomas Adés America: A Prophecy, and some symphonies by Dimitri Shostakovich. In chapter one, I present a critical discussion of Margolis robust relativism. While finding Margolis criticism of the self-refutive argument plausible, I, nevertheless, argue that the relativistic logic Margolis offers should not be favored in interpretation. The first parts of chapter two outline Davidsonian intentionalism by presenting a reading of Davidson s later work in philosophy of language and mind, and by indicating its relationship to Davidson s views of literature. Then, I shall compare Davidson s ideas with some recent modest forms of intentionalism found in analytic aesthetics, and argue that Davidsonian intentionalism is in many respects more satisfactory compared to them. Chapter three engages Gadamer s hermeneutics by defending E.D. Hirsch s criticism of Gadamer. Uncovering the shortcomings in the replies of Gadamer s followers to Hirsch s criticism serves as a basis for the defense of intentionalism in interpretation carried out in the chapter. That defense is then extended with a discussion of some recent hermeneutic readings of Davidson s views. Chapter four deals with the standing of intentionalism through Rorty s pragmatist approach to literature. By indicating the position of pragmatist notions of aesthetic experience and imagination in Davidsonian intentionalism, it is shown that an intentionalist approach need not be as impoverished with regard to the value Rorty attributes to literature as he assumes. The concluding chapter outlines some ways in which one can be a pluralist with regard to art and interpretation without falling into relativism.

Kirurgisen operaation teatteri : Teatterillinen kuva ja ihmismuodon esitettävyys avantgardistisen väkivallan näkökulmasta

Dissertation considers the birth of modernist and avant-gardist authorship as a reaction against mass society and massculture. Radical avant-gardism is studied as figurative violence done against the human form. The main argument claims avant-gardist authorship to be an act of masculine autogenesis. This act demands human form to be worked to an elementary state of disarticulateness, then to be reformed to the model of the artist's own psychophysical and idiosyncratic vision and experience. This work is connected to concrete mass, mass of pigment, charcoal, film, or flesh. This mass of the figure is worked to create a likeness in the nervous system of the spectator. The act of violence against the human figure is intended to shock the spectator. This shock is also a state of emotional and perceptional massification. I use theatrical image as heuristic tool and performance analysis, connecting figure and spectator into a larger image, which is constituted by relationships of mimesis, where figure presents the likeness of the spectator and spectator the likeness of the figure. Likeness is considered as both gestural - social mimetic - and sensuous - kinesthetically mimetic. Through this kind of construction one can describe and contextualize the process of violent autogenesis using particular images as case studies. Avant-gardist author is the author of theatrical image, not particular figure, and through act of massification the nervous system of the spectator is also part of this image. This is the most radical form and ideology of avant-gardist and modernist authorship or imagerial will to power. I construct a model of gestural-mimic performer to explicate the nature of violence done for human form in specific works, in Mann's novella Death in Venice, in Schiele's and Artaud's selfportaits, in Francis Bacon's paintings, in Beckett's shortplat NOT I, in Orlan's chirurgical performance Operation Omnipresense, in Cindy Sherman's Film/Stills, in Diamanda Galás's recording Vena Cava and in Hitchcock's Psycho. Masspsychology constructed a phobic picture of human form's plasticity and capability to be constituted by influencies coming both inside and outside - childhood, atavistic organic memories, urban field of nervous impulses, unconsciousness, capitalist (image)market and democratic masspolitics. Violence is then antimimetic and antitheatrical, a paradoxical situation, considering that massmedias and massaudiences created an enormous fascination about possibilities of theatrical and hypnotic influence in artistic elites. The problem was how to use theatrical image without coming as author under influence. In this work one possible answer is provided: by destructing the gestural-mimetic performer, by eliminating representations of mimic body techniques from the performer of human (a painted figure, a photographed figure, a filmed figure or an acted figure, audiovisual or vocal) figure. This work I call the chirurgical operation, which also indicates co-option with medical portraitures or medico-cultural diagnoses of human form. Destruction of the autonomy of the performer was a parallel process to constructing the new mass media audience as passive, plastic, feminine. The process created an image of a new kind of autotelic masculine author-hero, freed from human form in its bourgeois, aristocratic, classical and popular versions.

Tule, rakkaani! : Naisen ja miehen välisestä etiikasta kirjallisuuden rakkauskuvauksissa

Tutkin väitöskirjassani naisen ja miehen välistä rakkautta ja naisen ja miehen välisen rakkauden kuvauksia kirjallisuudessa ranskalaisen filosofin Luce Irigarayn samuuden järjestyksen kritiikin ja sukupuolieron etiikan valossa. Osoitan ensinnäkin, kuinka Platonin Pidoissa, Percy Bysshe Shelleyn Epipsychidionissa (1821) ja Barbara Cartlandin Liekehtivässä lumessa (1975) kuvataan rakkautta kahden rakastavaisen yhteensulautumiseksi - tutkin millaisia haltuunottamisen ja sulauttamisen muotoja rakastavaisten välillä näissä teoksissa tulee esille. Toiseksi osoitan, kuinka Laulujen laulussa, Dian kreivittären 1100-luvulla kirjoittamassa lyriikassa ja Guillevicin runokokoelmasta Trouées (1981) löytyvässä sikermässä Ylistyslaulu kuvataan rakkautta kahden toisiinsa palautumattoman rakastavaisen väliseksi suhteeksi - syvennyn näistä teoksista löytyviin kuvauksiin toista ihmettelevästä kohtaamisesta, toisen huomioonottavasta puhuttelemisesta ja toista hyväilevästä koskettamisesta. Tutkimukseni keskiössä on siis rakastavaisten välinen etiikka eli kysymykset siitä, kuinka rakastavaisten välinen suhde voisi toteutua ilman että kumpikaan pyrkisi haltuunottamaan toista. Objektivoivan analyysin sijaan tutkimusmenetelmänäni on rakkaudellinen vuoropuhelu niin valitsemieni kaunokirjallisten teosten kuin Irigarayn filosofiankin kanssa. Seuraan tässä Irigarayn ja toisen ranskalaisen ajattelijan Hélène Cixous'n työskentelytapoja - heidän mukaansa pysähtyvä ja kuulosteleva asenne on pyrkivää ja tarttuvaa otetta hedelmällisempi niin inhimillistä toista kuin kirjallistakin toista lähestyttäessä, sillä sen avulla toinen voi säilyttää liikkuvuutensa, arvaamattomuutensa ja vapautensa. Työni tulokset ovat johtopäätösten sijaan avauksia. Jatkan tutkimuksessani Irigarayn työtä ulottamalla hänen samuuden järjestyksen kritiikkinsä ja sukupuolieron etiikan hahmottelunsa kirjallisuudentutkimuksen alueelle. Irigarayta seuraten ajattelen uudelleen naisen ja miehen, henkisen ja ruumiillisen, aistimellisen ja transsendentaalisen välisiä suhteita. Tehtävänämme ei ole muodostaa rakkauden teoriaa tai rakastavaisten välisen etiikan ohjelmaa, vaan tutkia mitä etiikka merkitsee ja voisi merkitä rakkauden alueella.

Esi-isät ja tiedonhankinta : Ennustus sukuma-nyamwezi-yhteisössä Luoteis-Tansaniassa

Tutkielmassa tarkastellaan esi-isien merkitystä sukuma-nymawezi-alueen ennustajientyössä. Työ perustuu kenttätyömateriaaliin, joka on pääasiassa kerätty neljän kylän muodostamalta hallinnolliselta alueelta, Isakasta, joka sijaitsee sukuma-nyamwczi-alueen kes-kiosissa. Sukumat ja nyamwezit ovat Tansanian suurimmat kansat ja muodostavat kulttuurisesti hyvinkin yhtenäisen alueen. Isakan alue, jossa kenttätyö on tehty, on nopeasti kasvava keskus, jonka kasvun ovat mahdollistaneet erinomaiset liikenneyhteydet, joiden vaikutuksesta alueelle on muuttanut useiden kansojen edustajia lähinnä vaurastumisen toivossa. Mm. ennustajia alueella on runsaasti juuri tästä syystä. Tutkielmassa esitellään erilaisia näkökulmia ennustukseen ja esi-isien merkitykseen Isakassa. Ennustuksen asiantuntijoiden, ennustajien, lisäksi näitä näkökulmia tarjoavat alueen perinteisten tanssirituaalien johtajat sekä länsimaisen terveydenhuollon ja valtion kulttuuriviraston edustajat. Nämä eri tahot edustavat usein jopa vastakkaisia näkemyksiä ennustuksen merkitykseen yhteisössä. Tutkielmassa tarkastellaan kuitenkin sitä, miten nämä toisistaan poikkeavat näkemykset yhdistyvät yksilöiden (isakalaisten naisten) kohdalla erilaisiksi kokonaisuuksiksi, joissa erilaiset näkemykset täydentävät toisiaan. Isakassa ennustajat selvittävät erilaisten ennustusmenetelmien avulla asiakkaittensa ongelmat ja tarvittavat hoitomuodot. Ennustuksen lisäksi he tarjoavat usein asiakkailleen myöstarvittavan hoidon. Lähes poikkeuksetta ennustus tapahtuu esi-isien tai muiden henkienavulla. Ennustuksessa voidaan käyttää henkipossessiota, jolloin henki kertoo asiakkaanongelmat ennustajan ruumiin kautta. Myös käytettäessä muita ennustusmenetelmiä kuin henkipossessiota, on esi-isien merkitys suuri, sillä ennustajan kykyjen nähdään olevannäiltä peräisin. Tutkielmassa esi-isien ja mahdollisten muiden henkien merkitystä ennus-tustyössä valotetaan henkipossessioteorioiden avulla ja tarkastellaan mm. sitä, miten esi-isät kommentoivat yhteisön jäsenten elämää "historian äänenä". Sukuma-nyamwezi-kosmologiassa esi-isät ja noituus nähdään mahdollisina sairauksien j amuiden ongelmien aiheuttajina. Erityisesti näissä tapauksissa virallisen (länsimaisen) terveydenhuollon palveluja ei nähdä riittävinä. Tutkielmassa korostetaankin sitä, miten isakalaisille ennustajien ja virallisen terveydenhuollon palvelut näyttäytyvät toisiaan täydentävi-nä vaihtoehtoina etsittäessä ratkaisuja sairauksien tai muiden ongelmien alkuperään ja tar-vittavaan hoitoon. Avainsanat: Tansania; sukuma-nyamwczi; ennustus; esi-isät ja muut henget; noituus

Vihiä teknologisista strategioista : Tutkimus Rääkkylän Vihin kampakeraamisen ajan asuinpaikan piikivi- ja kvartsiaineistoista

Tässä tutkimuksessa kuvataan ja selitetään Rääkkylän Vihi 1:n piikivi- ja kvartsiaineistojen välisiä eroja. Tutkimuksen lähtökohtana on teoreettisen kirjallisuuden ja kokeellisen tutkimuksen pohjalta laadittu sanallinen malli ja sen perusteella johdettu hypoteesi siitä, miten Vihin asuinpaikkaa käyttäneiden ihmisten piikiven ja kvartsin käyttöstrategioiden, ja sitä kautta aineistojen, tulisi poiketa toisistaan jos erot teknologioiden välillä voidaan selittää raaka-aineiden erilaisesta saatavuudesta ja laadusta johtuviksi. Tämän hypoteesin mukaan parempilaatuista, mutta vaikeasti saatavaa piikiveä olisi käytetty taloudellisemmin kuin kvartsia, mikä tulisi näkyä mm. eroina iskentäjätteen ja ytimien koossa sekä työkalujen retusoinnin määrässä. Lisäksi johdetaan eräänlainen nollahypoteesi olettaen, etteivät raaka-aineen ominaisuudet vaikutakaan ihmisten hyödyntämiin teknologisiin strategioihin. Hypoteesien paikkansapitävyyttä arvioitiin jäteaineiston (iskokset ja niiden fragmentit), ytimien ja esineiden analyysien tulosten perusteella. Jäteaineistoa ja ytimiä analysoitiin teknotypologisen ja kokoryhmäanalyysin avulla. Esineet luokiteltiin niiden funktiota vastaaviin luokkiin, minkä lisäksi niiden koko mitattiin. Lisäksi yhtä esineryhmää kaapimia analysoitiin tarkemmin käyttöjälkitutkimuksin sekä reduktioanalyysillä. Kaikissa näissä analyyseissä piikivi- ja kvartsiartefaktien välinen vertailu oli keskeisellä sijalla. Tämän lisäksi kuvaa piikiviaineistosta tarkennettiin nodulianalyysin avulla. Analyysien tulosten perusteella Vihin aineisto tukee selvästi enemmän hypoteesia, jonka mukaan piikiven käyttö on ollut kvartsin käyttöä taloudellisempaa, kuin hypoteesia, jonka mukaan piikiven ja kvartsin käyttöstrategioissa ei olisi eroa. Siten tehty tutkimus tukee teoriaa, jonka mukaan raaka-aineen saatavuus ja laatu vaikuttavat raaka-aineiden käyttöstrategioihin. Samalla tutkimus tukee myös yleisempää käsitystä kulttuurista riippumattomasta rationaalisuudesta. Toistaiseksi vastaavia tutkimuksia kampakeramiikan ajan aineistoista ei ole tehty, joten on mahdollista, että Vihin aineisto on poikkeuksellinen niiden joukossa. Sen vuoksi jatkossa tulisi tehdä lisää vastaavia vertailevia tutkimuksia. Lisäksi jatkossa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota teknologisiin strategioihin vaikuttaviin sosiaalisiin tekijöihin.

"America Would Lose Its Soul" : The Immigration Restriction Debate, 1920-1924

Vuosien 1830 ja 1924 välillä Yhdysvaltoihin muutti noin 35 miljoonaa eurooppalaista. Tämä niinkutsuttu "maahanmuuton vuosisata" päättyi varsin äkillisesti kun Yhdysvallat päätti rajoittaa maahanmuuttoa 1920-luvulla. Vuosina 1921 ja 1924 säädetyt lait asettivat kansallisuuteen perustuvat kiintiöt kaikille eurooppalaisille maahanmuuttajille; vuoden 1924 laki myös lopetti kokonaan japanilaisten maahanmuuton. Tämä työ tutkii näihin kiintiölakeihin johtanutta maahanmuuttajavastaisuuden kasvua sekä etenkin lakien ympärillä käytyä keskustelua. Pääpaino on kongressissa esitetyissä maahanmuuton vastaisissa argumenteissa. Nämä jakautuivat karkeasti ottaen kolmeen kategoriaan: maahanmuuton vastustajat sanoivat, että siirtolaisten vaikutus taloudelliseen tilanteeseen oli epäsuotuisa, siirtolaisten rodullinen ja kulttuurinen "laatu" oli huonontunut, ja siirtolaiset olivat radikaaleja ja bolshevismiin taipuvaisia. Erityistä huolta herätti maahanmuuttajien vaikutus Amerikan kulttuuriseen, rodulliseen ja poliittiseen yhtenäisyyteen. Huoli kansakunnan yhtenäisyydestä oli tulosta paitsi siirtolaisten määrästä myös amerikkalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneista muutoksista. Erityisen tärkeitä olivat työväenliikkeen vaikutusvallan kasvu ja teollisuusjohtajien pyrkimys pysäyttää se. Maahanmuuttajien "bolshevismi" olikin käyttökelpoinen argumentti paitsi maahanmuuttajia myös amerikkalaisia työläisiä vastaan: teollisuusjohtajat painottivat että lakot ja työväenliike olivat tulosta siirtolaisten mukanaan tuomista "epäamerikkalaisista" ajatusmalleista, eivät yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta. Kongressin keskustelun lisäksi työssä käsitellään myös eri yhteiskunnallisten ryhmien ja vaikuttajien kantaa siirtolaisuuteen. Keskusteluun maahanmuutosta vaikuttivat etenkin eugenistit ja muut sosiaalitieteilijät, jotka väittivät itä- ja eteläeurooppalaisten olevan rodullisesti anglosakseja huonompia. Tämän väitteen vaikutusvaltaa lisäsivät yhteiskunnassa vallalla olleet ennakkoluulot, ja monet yhdistykset ja liikkeet (mm. Ku Klux Klan ja erilaiset isänmaalliset järjestöt) olivatkin tärkeitä rajoittamisen kannattajia. Keskustelu maahanmuutosta painottui ideologisiin ja tunteellisiin kysymyksiin, mutta rajoitusten taustalla oli myös konkreettisempia tekijöitä. Yhteiskunnan teollistuminen ja kaupungistuminen olivat pienentäneet siirtolaisista koituvaa taloudellista hyötyä: siirtolaisia ei enää tarvittu raivaamaan uusia viljelysmaita, kun taas tuotannon koneistuminen vähensi työvoiman tarvetta huomattavasti. Pitkän aikavälin taloudellisten tekijöiden roolin merkitys käy ilmeiseksi kun otetaan huomioon, että muut maahanmuuttomaat (esim. Kanada ja Australia) eivät juuri rajoittaneet siirtolaisuutta tänä aikana vaikka niissäkin esiintyi runsaasti rodullista ja kulttuurista maahanmuuttajavastaisuutta. Pääsyy rajoitusten vähäisyyteen näissä maissa oli juuri maahanmuuttajien tuoma taloudellinen hyöty, sekä teollisena työvoimana että maanviljelijöinä. Vaikka kiintiölakiehdotusten ympärillä käytiin kiivasta väittelyä, kongressi kuitenkin hyväksyi lait varsin suurella enemmistöllä. Siirtolaisia itseään lukuunottamatta varsin harvat näkivät lait haitallisina, kun taas useat erilaiset ryhmät katsoivat hyötyvänsä maahanmuuton rajoittamisesta. Avainsanat: siirtolaisuus, maahanmuutto, Yhdysvallat, 1920-luku, kiintiölait, maahanmuuton rajoittaminen

Monikielisyys helsinkiläistyttöjen vuorovaikutuksen resurssina

Tutkimus tarkastelee monikielisyyttä teini-ikäisten helsinkiläistyttöjen vuorovaikutuksessa. Työ kuuluu vuorovaikutuksellisen sosiolingvistiikan alaan ja keskittyy kielen leksikaaliseen tasoon. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia monikielisiä resursseja monietnisessä nuorten tyttöjen ystäväpiirissä hyödynnetään ja millaisia funktioita niillä ryhmänsisäisessä vuorovaikutuksessa on. Tutkielman aineisto on kerätty etnografista tutkimusotetta ja osallistuvaa havainnointia hyödyntäen eräällä itähelsinkiläisellä nuorisotalolla ja koululla alkuvuodesta 2009. Aineisto koostuu vapaamuotoisissa tilanteissa tehdyistä nauhoituksista, haastatteluista ja kenttämuistiinpanoista. Tutkimuksen kohteena on kuuden yhdeksäsluokkalaisen tytön kiinteä ystäväpiiri, jonka jäsenistä neljällä on maahanmuuttajatausta, kaksi on etniseltä taustaltaan suomalaisia. Työn aluksi esittelen tutkimuksen kannalta keskeisiä tieteellisiä viitekehyksiä ja termejä. Työ asettuu sosiolingvistiikan ja keskustelunanalyysin risteyskohtaan sekä kaksi- ja monikielisyystutkimuksen läheisyyteen. Lyhyesti käsittelen myös Helsingin puhekielen tutkimusta sekä tyylin ja identiteetin kysymyksiä. Tutkimuksessa tarkastelen aineistossa esiintyvää monenlaista monikielisyyttä ryhmänsisäisessä vuorovaikutuksessa. Näistä keskeisimpinä käsittelen maahanmuuttajien äidinkielisiä sanoja ja ilmauksia, afroamerikkalaiseen nuorisokulttuuriin ja erityisesti hip hopiin viittaavaa englannin kielen käyttöä sekä muslimityttöjen jakamana uskonnon kielenä toimivaa arabian kieltä. Kysyn myös, tulisiko tutkittavia nimittää natiivi- vai toisen kielen puhujiksi, ja miksi. Valotan väitteitäni esimerkeillä tutkittavien erilaisista suomen kielen käyttötilanteista ja rekistereistä. Työ perehtyy myös siihen, miksi monikielisiä resursseja ylipäänsä käytetään. Keskeinen monikielisiä valintoja selittävä syy on sosiaalinen orientaatio. Erityisesti nuorisokulttuurit kuten hip hop tuntuvat vaikuttavan nuorten tekemiin kielellisiin valintoihin. Ne rakentavat ja tuovat ilmi puhujan identiteettiä samaan tapaan kuin se, kuinka pukeudutaan, millaista musiikkia kuunnellaan ja kuinka aikaa vietetään. Monikieliset ainekset toimivat myös tutkitun ryhmän sisäistä kiinteyttä rakentavana keinona: ystävän äidinkielisiä ilmauksia käytetään ryhmässä taajaan. Vieraalla kielellä kiroilu toimii paitsi me-koodina keskustelussa myös tarjoaa mahdollisuuden kiltin tytön roolin rajojen koetteluun. Tyypillisesti monikielisiä resursseja hyödynnetään aineistossa silloin, kun tutkittavat viettävät aikaansa isolla porukalla musiikkia kuunnellen, vitsaillen ja tanssien. Usein näissä tilanteissa on läsnä muitakin kuin ryhmään kuuluvia nuoria; erityisesti tyttöjen ja poikien välinen vuorovaikutus kutsuu puheeseen monikielisiä aineksia. Tällaisissa tilanteissa huumorilla on taipumus ketjuuntua liioittelujaksoiksi, joissa hyödynnetään ahkeraan myös muiden kuin suomen kielen varantoja. Tutkimus osoittaa, että kielen vaihtaminen yhden tai useamman vuoron mittaiseksi ajaksi liittyy usein keskustelun osallistumiskehikon rakentamiseen ja muokkaamiseen. Selkeimpänä esimerkkinä tästä on koodinvaihto kahden kielen välillä silloin, kun vain puhuja ja puhuteltavat puhuvat molempia kieliä. Tutkitut nuoret suhtautuvat uusien kielten oppimiseen ja niiden puhumiseen mutkattomasti ja hyväksyvästi. Jo muutaman sanan kokoisella kielitaidolla voidaan rakentaa yhteistä maaperää ja ilmaista solidaarisuutta muita kohtaan. Tutkimassani monietnisessä ja -kielisessä ystäväporukassa vallitseekin selkeä sosiaalinen orientaatio monikielisyyteen.

Kaunhiista kauhniiseen, satheesta satteeseen : Jälkitavuissa säilyneen h:n variaatiosta Pellossa vuoden 1995 aineiston valossa

Tutkielmassa tarkastellaan jälkitavuissa säilyneen, alun perin vokaalienvälisen h:n nykyedustusta Tornionlaakson Pellossa sosiolingvistisen teorian valossa. Keskeisenä tutkimusongelmana on variaation jasen muuttumisen suunnan selvittäminen, mitä tutkitaan sekä näennäis- että reaaliajallisen metodin turvin. Lisäksi pohditaan, millaiset kielensisäiset tekijät muutoksia ohjaavat. Reaaliaikaisen vertailun mahdollistavat Kirsi Kunnarin vuonna 1983 valmistuneen pro gradu -työn jälkitavujen h:ta koskevat tulokset Pellosta (informantit syntyneet vuosina 1898-1967). Pääpaino on kuitenkin näennäisajallisessa vertailussa; variaatiota tarkastellaan yksityiskohtaisesti erityisesti kielelliseltä kannalta, mikä on vaatinut perusteellista aineiston käsittelyä. Näennäisajallisessa tarkastelussa verrataankahden haastatellun ikäryhmän kieltä: nuorten (syntyneet vuosina 1986-1977) ja keski-ikäisten (syntyneet vuosina 1964-1945). Nuoria informantteja, joita on 14, on haastateltu pääosin pareittan. Vertailuryhmä, keski-ikäiset, koostuu heidän vanhem mistaan (7 informanttia). Nauhatunteja on yhteensä n. 13. Tulokset osoittavat, että toisin kuin muualla Peräpohjolassa, yleiskielen mukainen katovariantti (kou-luun) ei ole merkittävästi yleistynyt pellolaisten puhekielessä viimeisten neljän sukupolven aikana. Vokaalienvälisessä asemassa (koulu-h-un) h:ta ei nykypellolaisilla enää tapaa, ja ns. sisäheittoinenvariantti (koul-huun) on nuorten ryhmässä selvästi vähemmän suosiossa kuin keski-ikäisillä. Tornionjoki­laaksolainen, metateettinen h-variantti (kouh-luun) on yhä elinvoimainen: sen käyttö on nuorillakin lisääntynyt. Metateesi ei ole kuitenkaan kvantitatiivisesti juurikaan yleistynyt niissä fonotaktisissa ympäristöissä, joissa se aiheesta tehdyn väitöskirjan (1992) mukaan on ollut aiemmilla sukupolvilla harvinainen. Tätä saattaa osittain selittää tiettyjen puhekielisyyksien yleistyvä käyttö, mikä vaikuttaa eniten juuri näissä fonotaktisissa ympäristöissä siten, ettei metateesin toteutumiselle ole edellytyksiä. Pellon nykyisessä jälkitavujen h:n variaatiossa on osallisena vielä yksi variantti: assimiloitunut h (talhoon > talloon; toisheen > toisseen; kauphaan > kauppaan). Aiemmin tutkituilla sukupolvilla assimilaatiomuutos on ollut harvinainen, mutta nyt se on yleistynyt erityisesti nuorilla tytöillä. h:n assimilaatiossa syntyvät muodot lankeavat usein yhteen alueella jokseenkin fonemaattisena esiintyvän yleisgeminaation kanssa, osa muodoista muistuttaa erikoisgeminaatiota ja pieni osa yleiskielisiä muotoja. Tutkielmassa kyseenalaistetaan kielellisten seikkojen nojalla kyseisten muotojen tulkitseminen h:n assimilaatiosta johtuvaksi: assimiloituneiksi tulkituissa h-tapauksissa sekä konsonantin että sitä seuraavan vokaalin pituusdistribuutiot tukevat ajatusta, että ainakin yleisgeminaatiokonteksteissa assimilaatiomuodot ovat puhujan kannalta "mentaalista geminaatiota". Assimilaatiomuodot rinnastetaan tutkielmassa katomuotoihin sikäli, että niissäkin h on tasoittunut. Merkittävä ero on tavujen kvantiteettisuhteissa: assimilaatiomuodoissa ne säilyvät ennallaan (tal-hoon > tal-loon), katomuodoissa muuttuvat (ta-loon). h:n assimilaatiolla ja metateesilla epäillään aineistonperusteella olevan yhteisen tehtävän: sisäheittoisten talhoon, satheen -muotojen karttaminen tavujen kavantiteettisuhteita rikkomatta. Esitetyn hypoteesin mukaan syynä ovat suomen fonotaksille vieraat konsonantin + h:n yhtymät, jotka aikoinaan syntyivät murteeseen vokaalin heityttyä h:n edeltä.

Adjektiiveihin liittyvät kollokaatit kuntien Internet-sivujen esittelyteksteissä. Korpuslingvististen menetelmien mahdollisuudet ja rajat kvalitatiivisessa tutkimuksessa.

Tarkastelen kuntien esittelyteksteissä esiintyviä, adjektiiveihin ja adjektiiviryhmiin liittyviä kollokaatioita ja kolligaatioita, eli myötäilmauksia. Adjektiiveja käsittelen adjektiiviryhmittäin, joita on kuusi. Laskevassa kokojärjestyksessä aineistossani esiintyvät adjektiiviryhmät ovat seuraavat: suhteelliset, absoluuttiset, yksilöivät, taipumattomat, suhteutusadjektiivit sekä proadjektiivit. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, millaisia kollokaatiosuhteita (nousevat ja laskevat kollokaatiot) eri adjektiiveihin ja eri adjektiiviryhmiin liittyy. Käyttämäni tekstiaineisto on pienehkö sähköinen tekstikorpus, joka koostuu suomalaisten kuntien Internet-sivuilta kerätyistä esittelyteksteistä. Korpuksessa on yhteensä 119 tekstiä, ja niissä on kyse kunnan esittelystä Internet-sivustojen lukijoille, eli tavallisesti erilaisesta oman kunnan markkinoinnista. Aineistooni kuuluvien kuntien väkiluku on vähemmän kuin 3000 asukasta, eli tutkimuskunnissa kyse on kaikkein pienimmistä Suomen kunnista. Tutkimusaineistooni, eli sähköiseen korpukseen, kuuluvat tekstit on käsitelty Fintwol-ohjelmalla, jolloin niihin on tehty koneavusteinen morfologinen analyysi. Jokaiseen saneeseen on siis lisätty sille kuuluva morfologinen tulkinta. Tarkoitukseni onkin havainnoida myös tietokoneen mahdollistamia sähköisiä tutkimusmenetelmiä kvalitatiivisen kielentutkimuksen välineenä. Kollokaatioiden tutkimuksessa tekstikorpuksia on käytetty pitkään, mutta aiemmin morfologinen analyysi on tavallisesti tehty käsin ja analyysit perustuneet esimerkiksi tiettyjen lekseemien tarkasteluun. Tutkimuksessani selvitän, millaisia mahdollisuuksia tietokoneavusteinen analyysi tuo kvalitatiiviseen kielentutkimukseen sekä millaisia rajoituksia sillä on. Adjektiivi-kollokaatti-esiintymien avulla kuvaillaan esittelyteksteissä usein kuntaa joko suoraan tai välillisesti. Tietokoneavusteisesta analyysista saadut tulokset ovat lähinnä kvantitatiivisia, mutta käytän tarkastelun apuna konkordanssilistaa, eli niin kutsuttua KWIC-listaa (Key Word In Context), jonka tarkasteluvälin pituudeksi olen rajannut viisi sanaa. Tämä pituus sisältää tarkasteltavan lekseemin (adjektiivi) sekä kaksi sanaa sen edellä ja jäljessä. Havainnoin sähköisestä korpuksesta saamieni tilastollisten tulosten avulla myös sitä, millainen aineisto ja tekstilaji esittelytekstit ovat. Vertailen saamiani tuloksia muista korpuksista saatuihin tilastollisiin tuloksiin. Adjektiiviryhmiin liittyvät nousevat kollokaatiosuhteet, joissa kollokaatti on adjektiivia yleisempi, toistuvat läpi aineiston samanlaisina: Näissä kollokaatiosuhteissa adjektiivit kollokoivat useimmiten sellaisen sanaston kanssa, joka on varsin yleistä koko aineistossani. Esimerkiksi substantiivit kunta ja palvelu, jotka ovat koko aineiston yleisimpiä sanoja, esiintyvät kaikkien adjektiiviryhmien adjektiivien kollokaatteina toistuvasti. Ne myös ilmaisevat sellaisia esittelyteksteissä toistuvia aiheita, jotka ovat kunnille tärkeitä ja joita käsitellään monessa esittelytekstissä. Laskevat kollokaatiosuhteet taas ilmaisevat lähinnä esittelyteksteissä yleisiä, adjektiivien merkitystä määrittäviä leksikaalisia suhteita, kuten adjektiivi-kollokaatti-parit hyvät liikenneyhteydet tai kaunis maisema. Esittelytekstiaineistoni käsittelyyn tietokoneavusteinen analyysi soveltui vain osittain. Suurin ongelma aiheutui paikannimistä (esim.

Romanianunkarilaisuuden ja udmurttilaisuuden representaatio sanomalehtiteksteissä : Lähestymistapoja kielen ja identiteetin suhteen tarkasteluun sosiolingvististä taustaa vasten

Tutkielman tavoitteena on testata ja arvioida tekstianalyysin menetelmien toimivuutta vähemmistökielen puhujien identiteetin tutkimisessa sekä selvittää udmurttien ja Transilvanian unkarilaisten vähemmistöidentiteetin erikois-piirteitä. Työssäni tarkastelen etnonyymien magyar 'unkarilainen' ja udmurt 'udmurtti' esiintymistä lehtiteksteissä. Aineistoni koostuu Romanian unkarilaisvähemmistön sekä udmurttivähemmistön omakielisissä sanomalehdissä alkuvuodesta 2007 ilmestyneistä lehtiteksteistä. Unkarilaisesta Szabadság-lehdestä valitsin tarkasteluun 79 tekstiä, udmurtinkielisestä Udmurt duńńe -lehdestä 64. Tarkastelen etnonyymien magyar ja udmurt esiintymistiheyttä sekä sitä, millaisia pääsanoja ne määrittävät. Näiden tulosten avulla päättelen, kuinka keskeinen rooli näissä lehdissä on vähemmistön itseidentifioinnilla, ja pyrin selvittämään, esiintyykö lehdissä selviä vähemmistöidentiteetin rakennusstrategioita. Tilastollisen ja pääsana-analyysin täydennyksenä käytän kriittistä lähilukua: miten unkarilaiset ja udmurtit esitetään, millaisiksi heidät kuvataan ja miten esitetään heidän suhteensa valtaväestöön? Analyysi osoittaa, että Udmurt duńńe -lehdessä etnonyymi udmurt esiintyy 42 prosentissa teksteistä. Unkarilaisessa lehdessä sana magyar esiintyy vain 19 prosentissa teksteistä. Valtaosa udmurt-sanan esiintymistä on tapauksia, joissa se määrittää pääsanaa 'kieli'. Udmurtin kielen kehityksestä kirjoitetaan Udmurt duńńessa paljon ja uutisointi on sävyltään hyvin positiivista. Lehti antaa myönteisen mielikuvan udmurtin kielen nykytilasta ja tulevaisuudesta sekä eri kielten ja kansallisuuksien suhteista. Samanlaista ilmiötä ei ole havaittavissa Szabadságissa. Unkarin kieli mainitaan harvoin, ja näissä harvoissa tapauksissa aiheena ovat kieleen liittyvät ongelmat, esimerkiksi omakielisen opetuksen vaikeudet. Kansallisuuksien suhteita kuvataan enimmäkseen neutraalisti. Udmurt duńńesta puuttuu kielellisiä oikeuksia koskeva kritiikki lähes kokonaan. Eroja voidaan selittää sosiolingvistisen taustatiedon avulla. Asenteissa heijastuu vähemmistöjen erilainen historia. Udmurtin kieltä ei ole koskaan käytetty laaja-alaisesti modernissa yhteiskunnassa, kun taas unkarin kieli oli Transilvaniassa valtakieli aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Unkarilaiset kokivat dramaattisen siirtymän vähemmistöasemaan, mutta oletettavasti muisto kielen vanhasta asemasta, tietoisuus sen täydestä käyttökelpoisuudesta yhteiskunnassa saa nykyisen vähemmistön edustajat valvomaan oikeuksiaan. Asiaan vaikuttanee myös Unkarin valtion läheisyys. Rajan takana on malli siitä, kuinka unkarin kieltä voidaan käyttää kaikilla elämänalueilla. Udmurteilla ei vastaavaa mallia ole, ja udmurtin kieli on jäänyt kotikielen asemaan. Oletettavasti Udmurt duńńen asennekampanja pyrkii nostamaan udmurtin kielen hupenevaa arvostusta. Romanian unkarilaisten keskuudessa unkarin kielen arvostus on ollut vankkaa, minkä vuoksi kieltä ei ole tarpeen pitää jatkuvasti esillä. Itsenäinen emämaa ja yli kymmenmiljoonainen puhujamäärä vakuuttavat osaltaan unkarin puhujat kielensä elinkelpoisuudesta. Voidaan todeta, että tekstien perusteella udmurttius usein pelkistyy udmurtin kielen taitoon ja käyttöön, kun taas unkarilaisuus ilmenee useilla eri elämänalueilla. Käyttämäni tilastollinen analyysi antaa karkean kuvan aiheen keskeisyydestä teksteissä, mutta todella luotettavan ja yleistettävän tiedon hankkimiseksi olisi käytettävä laajempaa korpusta. Myös useiden eri lehtien vertailu olisi hedelmällistä. Tarkimpia tuloksia antaa lähiluenta. Sen ongelmana on analysoitavan aineiston rajallisuus. Eräs ratkaisu ongelmaan on valitsemani pääsana-analyysi, mutta on huomattava, että myös sen tuloksien tulkitsemisessa lähiluenta on useimmiten tarpeen. Sosiolingvistinen taustatieto on välttämätöntä, jotta analyysin tuloksen saadaan sijoitettua oikeaan kontekstiin ja selitettyä.

Sairaanhoitajaksi kasvattaminen : Sairaanhoitajakoulutus ja siinä käytetyt oppikirjat Suomessa vuoteen 1967 asti

The historical development of Finnish nursing textbooks from the late 1880s to 1967: the training of nurses in the Foucauldian perspective. This study aims, first, to analyse the historical development of Finnish nursing textbooks in the training of nurses and in nursing education: what Foucauldian power processes operate in the writing and publishing processes? What picture of nursing did early nursing books portray and who were the decision makers? Second, this study also aims to analyse the processes of power in nurse training processes. The time frame extends from the early stages of nurse training in the late 1880s to 1967. This present study is a part of textbook research and of the history of professional education in Finland. This study seeks to explain how, who or what contributed the power processes involved in the writing of nursing textbooks and through textbooks. Did someone use these books as a tool to influence nursing education? The third aim of this study is to define and analyse the purpose of nurse training. Michel Foucault´s concept of power served as an explanatory framework for this study. A very central part of power is the assembling of data, the supplying of information and messages, and the creation of discourses. When applied to the training of nurses, power dictates what information is taught in the training and contained in the books. Thus, the textbook holds an influential position as a power user in these processes. Other processes in which such power is exercised include school discipline and all other normalizing processes. One of most powerful ways of adapting is the hall of residence, where nursing pupils were required to live. Trained nurses desired to separate themselves from their untrained predecessors and from those with less training by wearing different uniforms and living in separate housing units. The state supported the registration of trained nurses by legislation. With this decision the state made it illegal to work as a nurse without an authorised education, and use these regulations to limit and confirm the professional knowledge and power of nurses. Nurses, physicians and government authorities used textbooks in nursing education as tools to achieve their own purposes and principles. With these books all three groups attempted to confirm their own professional power and knowledge while at the same time limit the power and expertise of others. Public authorities sought to unify the training of nurses and the basis of knowledge in all nursing schools in Finland with similar and obligatory textbooks. This standardisation started 20 years before the government unified nursing training in 1930. The textbooks also served as data assemblers in unifying nursing practices in Finnish hospitals, because the Medical Board required all training hospitals to attach the textbooks to units with nursing pupils. For the nurses, and especially for the associations of Finnish nurses, making and publishing their own textbooks for the training of nurses was a part of their professional projects. With these textbooks, the nursing elite and the teachers tended to prepare nursing pupils’ identities for nursing’s very special mission. From the 1960s, nursing was no longer understood as a mission, but as a normal vocation. Nurses and doctors disputed this view throughout the period studied, which was the optimal relationship between theory and practice in nursing textbooks and in nurse education. The discussion of medical knowledge in nursing textbooks took place in the 1930s and 1940s. Nurses were very confused about their own professional knowledge and expertise, which explains why they could not create a new nursing textbook despite the urgency. A brand new nursing textbook was published in 1967, about 30 years after the predecessor. Keyword: nurse, nurse training, nursing education, power, textbook, Michel Foucault

Paremmin tietäjän paikka ja toisin tietämisen tila : Opettajuus (ja tutkijuus) pedagogisena suhteena

The position of knowing better and the space for knowing otherwise. Pedagogical mode of address in teaching (and in research) This book is a study of teaching, research, and expertise – the position of “knowing better” – as a pedagogical relationship. The focus of the study is empirical research of the classroom practices of four primary school teachers in a Finnish comprehensive school, and the interpretative discussions on those practices between the researcher and the teachers. To know, or knowing, is considered an interactive action: it is different ways of knowing and encounters between the better and the other knowledge. In these encounters, the different pedagogical modes of address construct space for interaction and relationships between the speakers in the space. In teaching and researching one is involved in practices connected to power/knowledge systems and conceptions of the hierarchies of different knowledges. Teaching is considered as a special interactive relationship interrelating knowledge and power through the discourses of the culturally and historically constructed school institution, discourses which operate in the practices and narratives of the teaching, teacher, and the pedagogical dialogue. This study uses the feminist poststructural perspective in which the discursive construction of the subject position is considered as an ambivalent process of subjectification and in which such concepts as marginality and otherness are salient. The pedagogical dialogue of these discursive practices address the learner and learning, and space is constructed for different positions, and for thinking and knowing otherwise. The ethnographic data on everyday pedagogical practices of teachers in the school institution was constructed jointly by the researchr, teachers and pupils durint the empirical study. The analysis and interpretations concentrate on the pedagogical practices in teaching and how teachers talk about them. In other words, how do the teachers enter the culturally and historically constructed, institutional space of the teacher in the classrooms of the comprehensive school, how do they take the position of the teacher and what kind of pedagogical address do they use? And, by taking those positions and using different modes of address, how do they position their pupils in the pedagogical interaction? These pedagogical practices are considered as surrounded and modified by the discourses that can be found in the cultural images of a school teacher, the historical and theoretical narratives about teaching and teachers of the school institution, and in the educational policy texts. The same discourses are also repeated, transformed and intertwined in the practices and narratives of the academic institution. These are considered in the study through the positionings of the researcher in the process of empirical research. The researcher and research are constructed in terms of the production of the power/knowledge dynamics. These dynamics are examined in the construction of the theoretical perspective and in the considerations of the methodology, epistemology and ethics of the study.

Cortical processing of speech and non-speech sounds in autism and Asperger syndrome

Autism and Asperger syndrome (AS) are neurodevelopmental disorders characterised by deficient social and communication skills, as well as restricted, repetitive patterns of behaviour. The language development in individuals with autism is significantly delayed and deficient, whereas in individuals with AS, the structural aspects of language develop quite normally. Both groups, however, have semantic-pragmatic language deficits. The present thesis investigated auditory processing in individuals with autism and AS. In particular, the discrimination of and orienting to speech and non-speech sounds was studied, as well as the abstraction of invariant sound features from speech-sound input. Altogether five studies were conducted with auditory event-related brain potentials (ERP); two studies also included a behavioural sound-identification task. In three studies, the subjects were children with autism, in one study children with AS, and in one study adults with AS. In children with autism, even the early stages of sound encoding were deficient. In addition, these children had altered sound-discrimination processes characterised by enhanced spectral but deficient temporal discrimination. The enhanced pitch discrimination may partly explain the auditory hypersensitivity common in autism, and it may compromise the filtering of relevant auditory information from irrelevant information. Indeed, it was found that when sound discrimination required abstracting invariant features from varying input, children with autism maintained their superiority in pitch processing, but lost it in vowel processing. Finally, involuntary orienting to sound changes was deficient in children with autism in particular with respect to speech sounds. This finding is in agreement with previous studies on autism suggesting deficits in orienting to socially relevant stimuli. In contrast to children with autism, the early stages of sound encoding were fairly unimpaired in children with AS. However, sound discrimination and orienting were rather similarly altered in these children as in those with autism, suggesting correspondences in the auditory phenotype in these two disorders which belong to the same continuum. Unlike children with AS, adults with AS showed enhanced processing of duration changes, suggesting developmental changes in auditory processing in this disorder.

Tieteellinen ajattelu yliopisto-opinnoissa : haastattelututkimus psykologian, teologian ja farmasian opiskelijoista

The aim of this dissertation is to explore the academic thinking and personal epistemology of university students. More specifically, the aim is to understand and promote students’ research and academic skills as a central goal of academic studies in the research-intensive university of Helsinki. Two of the four studies examine the personal epistemology of psychology students in different study phases, and the variation in personal epistemology among final-year psychology, theology and pharmacy students. Furthermore, personal epistemology was explored as a phenomenon among the student groups. In the fourth study the individual answers of the students interviewed are investigated in more detail. The main focus is on examining students’ beliefs about the nature of knowledge and knowledge acquisition as a representation of their personal epistemology. Study I presents a model which describes the main elements and aspects of teaching and learning in pharmacy education. Firstly, the meaning of quality of teaching and learning is explored. On the basis of this information, the study concentrates on the pedagogical implications of changing pharmacy teaching to improve the quality of learning. Study II describes the results of a cross-sectional study of psychology students participating in undergraduate and master’s level psychology programmes. The students (N = 53) were interviewed concerning their beliefs about knowledge and knowing, the aim being to explore students’ responses about thinking and reasoning. The results are analysed using content analysis to create categories of personal epistemology and comparisons among the students according to the phase of their studies. Study III examines interdisciplinary differences in final-year psychology, pharmacy and theology students’ (N = 52) academic thinking and personal epistemology. The aims of study IV are to examine and compare the consistency of personal epistemology profiles among university students (N = 87) representing three academic disciplines. The individual answers are examined and rated on a scale from absolutist to evaluativist thinking. On the basis of this data, three personal epistemology profiles are identified: a) absolutist profiles; b) relativistic profiles; and c) evaluativist profiles consisting of the subgroups entitled “limited” and “sophisticated”. The results of the studies clearly demonstrate that personal epistemology varies between students in different age groups, study phases, and disciplines. Three categories, including several subcategories, emerge to describe the personal epistemology of students. Furthermore, three personal epistemology profiles can be identified from the data. The comparison between students reveals interesting differences and similarities among student groups, and developmental trends of personal epistemology.