Sairaanhoitajat työn imussa? Palkkatyön sisällön ja kulttuuristen lähtökohtien tasapainossa

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä saa pitkän työuran tehneet sairaanhoitajat innostumaan työstään. Taustalla on yhteiskunnallinen tilanne, jossa työelämän vetovoimaisuuden lisääminen ja ikääntyvien työntekijöiden työssä jaksaminen ovat keskeisiä poliittisia tavoitteita. Aihetta lähestytään positiivisesta psykologiasta lähtöisin olevan työn imun käsitteen avulla. Se on määritelty pysyväksi, ”myönteiseksi, tunne- ja motivaatiotäyttymyksen tilaksi, jota luonnehtivat tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen työhön” (Hakanen 2009a, 9). Tutkimuksessa kysytään, voidaanko työn imua ymmärtää myös sosiologisesta näkökulmasta. Oletuksena on, että käsitteen taustalla on muutakin kuin psykologisesta perinteestä käsin jäsentyvää vaihtelua. Empiirisen aineiston muodostavan 11 sairaanhoitajan koko työuraa ja nykyistä työtä koskevat tiettyihin teemoihin ankkuroidut syvähaastattelut. Otosta poimittaessa on etsitty sellaisia haastateltavia, jotka kokevat kantavansa työn imua. Aineiston analyysitapana on käytetty matriisin avulla sovellettua kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Työn imua hahmotetaan analyysissä henkilöhistoriallisten haastatteluiden – menneen, nykyisen ja tulevan – kautta. Pyrkimyksenä on etsiä tarinoita mahdollisesti yhdistävää kulttuurista muotoa ja ymmärtää, mihin se perustuu. Analyysin nojalla vastuurationaalisuuden käsite (esim. Korvajärvi 1986) näyttäisi jäsentävän osan haastateltavien suhteesta työhönsä. Avain työn imun löytymiseen näissä tarinoissa on kuitenkin se, kuinka haastateltavilla on ollut henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kykyä ratkaista ongelmia työuransa aikana ja nykyisessä työssään. Tämä havainto tulkitaan Max Weberin (1922, 1980) käsitteiden – arvorationaalisen ja päämäärärationaalisen toiminnan väliseen suhteen – avulla. Tulokseksi syntyy oletus siitä, että analyysin kohteena olevissa tarinoissa on kyse yhteisestä kulttuurisesta tarinasta siitä, millainen on hyvä ihminen, miten hyvä ihminen toteuttaa itseään työssä ja miten hän tekee työtään: tarmokkaasti, omistautuen ja uppoutuen. Henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kyky ratkaista ongelmia nojaa sairaanhoitajien erityiseen eetokseen, kutsumustyöhön ja hoivan moraaliin tavalla, joka on rakenteellisesti yhtäläinen protestanttisuutta leimaavan yksilöllisen jumalasuhteen kanssa. Lisäksi analyysin perusteella esitetään, että työn imun edellytys on arvorationaalisen eetoksen lisäksi oikeanlainen, riittävät työn voimavarat sisältävä ympäristö, jossa hoitotyön keskeiset palkinnot on mahdollista saavuttaa. Tällöin palkkatyön sisältö kohtaa kulttuuriset lähtökohdat, ja tulos näkyy työn imuna. Keskeisimmät taustoittavat lähteet ovat Henriksson, Lea & Wrede, Sirpa (toim.) (2004a). Hyvinvointityön ammatit ja Hakanen, Jari (2009a). Työn imun arviointimenetelmä (Utrecht Work Engagement Scale). Sosiologisen tulkinnan kannalta tärkein teoreettinen lähde on Weber, Max (1980): Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki.

Paluu paratiisiin : Polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen Martti Lutherin ja Friedrich Nietzschen perinteissä

Tutkimukseni tarkoitus on paikallistaa polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen. Tutkimukseni termit hyvä ja paha määrittyvät moraalisesti. Täten tutkimusaiheeni on ihmisen ja moraalin välinen suhde. Tutkin ihmisen moraalista olotilaa, siinä tapahtuvaa muutosta ja tämän muutoksen ehtoja. Tutkimuksellani on kaksi pääkysymystä: kuinka on mahdollista päästä hyvän ja pahan tuolle puolen ja miksi meidän tulisi siirtyä hyvän ja pahan tuolle puolen. Polut hyvän ja pahan tuolle puolen vievät myös etiikan tuolle puolen. Tutkimukseni pyrkii selvittämään mitä vikaa etiikassa on ja kuinka on mahdollista perustella toimintaa ilman etiikkaa. Tutkimukseni metodi on systemaattinen analyysi. Johdanto-osassa käsittelen yleisesti moraalia, sen vaikutuspiiriä ja niitä syitä, joiden vuoksi se täytyy hylätä. Tarkastelen myös etiikkaa ja selvitän sitä laajempaa kontekstia mihin se liittyy. Ensimmäisessä luvussa käsittelen Martti Lutherin teologiaa. Lutherilla moraalia edustaa Jumalan laki, jonka alaisuudesta kristitty pääsee vapaaksi kun Jeesus ottaa ristinkuolemassaan ihmisten synnin itselleen ja kärsii Jumalan lain mukaisen kuolemanrangaistuksen. Uskon yhteydessä Kristukseen kristitty kohoaa lain ulkopuolelle tekemään rakkauden tekoja. Toinen luku on omistettu Søren Kierkegaardin kristilliselle eksistentialismille. Kierkegaardin eksistenssitasojen filosofiassa uskonnollinen olemisen taso paljastuu korkeammaksi kuin eettinen. Tässä nousee tärkeäksi Kierkegaardin kirja Pelko ja vavistus. Kierkegaard tutkii Raamatun kertomusta Aabrahamista, jolle Jumala antaa käskyn uhrata oma poikansa Iisak. Kierkegaardille tarina on esimerkki eettistä korkeammasta ja sitä tilapäisesti vastustavasta olemisen tavasta. Kolmannessa luvussa käsittelen Dietrich Bonhoefferin teologiaa. Bonhoefferin mukaan Jeesus kutsuu ihmisiä seuraamaan häntä. Tämä on kutsu hyvän ja pahan tuolle puolen paratiisin viattomuuteen, joka rikkoo eettisyyden ihmisen ja Jeesuksen välillä. Neljännessä luvussa tarkastelen Friedrich Nietzschen filosofiaa ja pyrin ymmärtämään mitä hänen ohjelmansa hyvän ja pahan tuolle puolen tarkoittaa. Nietzschen vallantahdon filosofiassa moraali on heikkojen keino alistaa vahvat. Tarkastelen Nietzschen käsitystä moraalin synnystä ja sen haitallisuudesta ja pyrin selvittämään kuinka herrat elävät hyvän ja pahan tuolla puolen. Viidennessä luvussa tutkin Jaques Derridan grammatologiaa. Derridan mukaan teksti on suljettu tila, jonka ulkopuolelle on mahdoton päästä. Derrida sanoittaa kuitenkin sanoittamatonta tilattomuutta tekstin tuolla puolen. Tästä ei-paikasta käsin hypereettinen dekonstruktio purkaa perinteistä etiikkaa. Kuudennessa luvussa tarkastelen Mark C. Taylorin epä/teologiaa. Taylorille olotilan muutosta kuvaa termi harhautuminen , joka vie ihmisen lainsuojattomuuteen hyvän ja pahan tuolle puolen. Selvitän mitä harhautuminen tarkoittaa ja miten se liittyy Taylorin Jumalan kuoleman epä/teologiaan. Johtopäätösluvussa tuon esiin tutkimustuloksia, nostan esille joitain pääluvuissa esiintyviä teemoja ja vertaan tutkimuskohteitteni näkemyksiä toisiinsa. Lutherin ja Nietzschen perinteissä on paljon yhteistä, mutta pohjimmiltaan ne sotivat toisiaan vastaan. Hyvän ja pahan tuolle puolen johtaa kaksi polkua. Toinen niistä vie paratiisiin, toinen tuhoon.

Uskonto, luonto ja talous Yhdysvaltain uudestisyntyneiden ilmastonmuutoskeskustelussa

Tutkielmani tarkastelee Yhdysvaltain uudestisyntyneitä protestantteja ja heidän suhtautumistaan ilmastonmuutokseen. Heidän käymässään keskustelussa uskonto määrittää yksilön suhtautumisen talouteen sekä luontoon. Tarkoituksenani on selvittää ja tehdä ymmärrettäväksi näiden asioiden keskinäisiä suhteita ja yhtyeenkietoutuneisuutta. Uudestisyntyneen uskon eräs keskeinen tekijä on uskonnollisen narratiivisen tradition omaksuminen, jolle uskova vapaaehtoisesti alistaa menneisyytensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa. Narratiivisen tradition keskeisyyden vuoksi kehittelen tutkielmani teoreettiseksi viitekehykseksi narratiivisen rationaalisuuden näkökulmaa, joka pohjautuu Max Weberin, Jerome Brunerin, uskontososiologian uuden paradigman sekä narratiivisen tutkimuksen käsitteistöön. Narratiivisessa rationaalisuudessa uskonto näyttäytyy Robert Bellahin sanoin todellisuutena sui generis, joka muodostaa uskovan elämän fokuksen. Ninian Smartin määritelmän mukaisesti fokuksen käsite mahdollistaa uskonnon tutkimisen siten, että vain uskomisella on totuusarvoa, ei uskomisen kohteella. Tutkimusaineistoni koostin internetistä uudestisyntyneiden ylläpitämistä blogeista. Blogien käyttäminen aineistolähteinä mahdollistaa analyysin kohdentamisen uudestisyntyneiden keskenään käymään keskusteluun eikä tutkijalla ole riskiä joutua käännytyspuheen kohteeksi. Lisäksi blogit ovat aineistoa, joka on syntynyt ilman tutkijan tai tutkimusintressin vaikutusta. Tutkimusaineistoni muodostavat 15 blogilta haetut ilmastonmuutokseen liittyvät kirjoitukset. Aineistoni jäsennyksen suoritan sisällönanalyyttisin perustein käyttäen apunani akateemisia ja teologisia keskusteluja. Keskeisimpiä näistä ovat Max Weberin Protestanttinen etiikka, Colin Campbellin Romanttinen etiikka, Robert Bellahin kansalaisuskonto sekä kristillisen tilanhoitajuuden käsite. Pääasiallinen analyysimetodini on narratiivinen analyysi, jolla haen aineistostani niitä kansanomaisen ajattelun malleja, joiden valossa uudestisyntyneiden käymä ilmastonmuutoskeskustelu on sisäisesti johdonmukaista ja ulkopuolisille ymmärrettävää. Uudestisyntyneiden ilmastonmuutoskeskustelua jäsentää amerikkalaisen unelman ja sekulaarin humanismin kansanomaisen ajattelun mallit. Yhdessä nämä mallit muodostavat kokonaisuuden, joka tekee keskustelusta sisäisesti johdonmukaista ja ymmärrettävää ja jonka uudestisyntyneet ovat omaksuneet. Molemmilla malleilla on kristilliset juuret, vaikka amerikkalainen unelma on niistä jo etääntynyt. Amerikkalaisen unelman voi lisäksi nähdä Weberin Protestanttisen etiikan sekä Campbellin Romanttisen etiikan yhdysvaltalaisena synteesinä.

The Feminist Transformation of Bioethics : An Analysis of Theoretical Perspectives and Practical Applications in Feminist Bioethics

The purpose of this study is to examine how transformation is defining feminist bioethics and to determine the nature of this transformation. Behind the quest for transformation is core feminism and its political implications, namely, that women and other marginalized groups have been given unequal consideration in society and the sciences and that this situation is unacceptable and should be remedied. The goal of the dissertation is to determine how feminist bioethicists integrate the transformation into their respective fields and how they apply the potential of feminism to bioethical theories and practice. On a theoretical level, feminist bioethicists wish to reveal how current ways of knowing are based on inequality. Feminists pay special attention especially to communal and political contexts and to the power relations endorsed by each community. In addition, feminist bioethicists endorse relational ethics, a relational account of the self in which the interconnectedness of persons is important. On the conceptual level, feminist bioethicists work with beliefs, concepts, and practices that give us our world. As an example, I examine how feminist bioethicists have criticized and redefined the concept of autonomy. Feminist bioethicists emphasize relational autonomy, which is based on the conviction that social relationships shape moral identities and values. On the practical level, I discuss stem cell research as a test case for feminist bioethics and its ability to employ its methodologies. Analyzing these perspectives allowed me first, to compare non-feminist and feminist accounts of stem cell ethics and, second, to analyze feminist perspectives on the novel biotechnology. Along with offering a critical evaluation of the stem cell debate, the study shows that sustainable stem cell policies should be grounded on empirical knowledge about how donors perceive stem cell research and the donation process. The study indicates that feminist bioethics should develop the use of empirical bioethics, which takes the nature of ethics seriously: ethical decisions are provisional and open for further consideration. In addition, the study shows that there is another area of development in feminist bioethics: the understanding of (moral) agency. I argue that agency should be understood to mean that actions create desires.

Despairing Justice and the Ethics of Legal Interpretation

This study discusses legal interpretation. The question is how legal texts, for instance laws, statutes and regulations, can and do have meaning. Language makes interpretation difficult as it holds no definite meanings. When the theoretical connection between semantics and legal meaning is loosened and we realise that language cannot be a means of justifying legal decisions, the responsibility inherent in legal interpretation can be seen in full. We are thus compelled to search for ways to analyse this responsibility. The main argument of the book is that the responsibility of legal interpretation contains a responsibility towards the text that is interpreted (and through the mediation of the text also towards the legal system), but not only this. It is not simply a responsibility to read and read well, but it transcends on a broader scale. It includes responsibility for the effects of the interpretation in a particular situation and with regard to the people whose case is decided. Ultimately, it is a responsibility to do justice. These two aspects of responsibility are conceptualised here as the two dimensions of the ethics of legal interpretation: the textual and the situational. The basic conception of language presented here is provided by Ludwig Wittgenstein s later philosophy, but the argument is not committed to only one philosophical tradition. Wittgenstein can be counterpointed in interesting ways by Jacques Derrida s ideas on language and meaning. Derrida s work also functions as a contrast to hermeneutic theories. It is argued that the seed to an answer to the question of meaning lies in the inter-personal and situated activity of interpretation and communication, an idea that can be discerned in different ways in the works of Wittgenstein, Derrida and Hans-Georg Gadamer. This way the question of meaning naturally leads us to think about ethics, which is approached here through the philosophy of Emmanuel Levinas. His thinking, focusing on topics such as otherness, friendship and hospitality, provides possibilities for answering some of the questions posed in this book. However, at the same time we move inside a normativity where ethics and politics come together in many ways. The responsibility of legal interpretation is connected to the political and this has to be acknowledged lest we forget that law always implies force. But it is argued here that the political can be explored in positive terms as it does not have to mean only power or violence.

Etiikan tutkimuksen funktio Aristoteleella ja Nikomakhoksen etiikan tulkintaperinteet

Käytännöllisen filosofian historian alaan kuuluva Pro Gradu -tutkielmani pyrkii vastaamaan kysymykseen, mikä on etiikan tutkimuksen funktio Aristoteleen Nikomakhoksen etiikassa. Tarkastelen Nikomakhoksen etiikan tulkintaperinteitä ja erityisesti Aristoteleen etiikan egoistisesta perusluonteesta käytyä keskustelua. Tutkimuksessa kyysenalaistan oletuksen, että etiikan teorian funktio Aristoteleella olisi ollut sama kuin mikä se modernissa etiikassa on. Tutkimuksessani totean antiikin etiikan ja modernin moraalikäsityksen erot ja tuon esiin sen, kuinka helposti modernit Aristoteles-kommentaattorit lankeavat anakronismiin. Tämä tulee esiin egoismi-keskustelussa ja siinä, millaisia asioita keskustelun osapuolet vaativat Aristoteleen etiikalta tai olettavat etiikan teorian sisältävän. Keskustelu Aristoteleen etiikan egoismista toimii esimerkkinä, jonka kautta valoitetaan modernien tulkintaperinteiden ongelmia. Tutkimuksessa päädytään kumoamaan ongelmallisena tulkintaperinne, jonka mukaan Aristoteleen eettinen naturalismi voisi tarjota rationaalisen perustan etiikalle. Myös perinteinen käsitys Aristoteleen etiikan teorian funktiosta hylätään ja päädytään esittämään että Aristoteleen etiikka on perusluonteeltaan erottamatonta politiikasta ja antiikin kreikan kaupunkivaltion poliittisesta rakenteesta. Tämän johdosta kyseenalaistetaan vakavasti mahdollisuus soveltaa Aristoteleen etiikkaa moderniin maailmaan. Johtopäätöksenä on, että Nikomakhoksen etiikka on enemmänkin lainsäätäjille/valtiomiehille (tai sellaiseksi aikoville) suunnattua asiantuntijakirjallisuutta kuin yksityiselle ihmiselle hänen omassa elämässään vastauksia tarjoava opas. Etiikan teorian tarkoituksena on näyttää lainsäätäjille kokonaiskuva, mihin suuntaan heidän tulisi lainsäädännöllään kansalaisia ohjata.

Sairaanhoitajat työn imussa? Palkkatyön sisällön ja kulttuuristen lähtökohtien tasapainossa

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä saa pitkän työuran tehneet sairaanhoitajat innostumaan työstään. Taustalla on yhteiskunnallinen tilanne, jossa työelämän vetovoimaisuuden lisääminen ja ikääntyvien työntekijöiden työssä jaksaminen ovat keskeisiä poliittisia tavoitteita. Aihetta lähestytään positiivisesta psykologiasta lähtöisin olevan työn imun käsitteen avulla. Se on määritelty pysyväksi, ”myönteiseksi, tunne- ja motivaatiotäyttymyksen tilaksi, jota luonnehtivat tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen työhön” (Hakanen 2009a, 9). Tutkimuksessa kysytään, voidaanko työn imua ymmärtää myös sosiologisesta näkökulmasta. Oletuksena on, että käsitteen taustalla on muutakin kuin psykologisesta perinteestä käsin jäsentyvää vaihtelua. Empiirisen aineiston muodostavan 11 sairaanhoitajan koko työuraa ja nykyistä työtä koskevat tiettyihin teemoihin ankkuroidut syvähaastattelut. Otosta poimittaessa on etsitty sellaisia haastateltavia, jotka kokevat kantavansa työn imua. Aineiston analyysitapana on käytetty matriisin avulla sovellettua kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Työn imua hahmotetaan analyysissä henkilöhistoriallisten haastatteluiden – menneen, nykyisen ja tulevan – kautta. Pyrkimyksenä on etsiä tarinoita mahdollisesti yhdistävää kulttuurista muotoa ja ymmärtää, mihin se perustuu. Analyysin nojalla vastuurationaalisuuden käsite (esim. Korvajärvi 1986) näyttäisi jäsentävän osan haastateltavien suhteesta työhönsä. Avain työn imun löytymiseen näissä tarinoissa on kuitenkin se, kuinka haastateltavilla on ollut henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kykyä ratkaista ongelmia työuransa aikana ja nykyisessä työssään. Tämä havainto tulkitaan Max Weberin (1922; 1980) käsitteiden – arvorationaalisen ja päämäärärationaalisen toiminnan väliseen suhteen – avulla. Tulokseksi syntyy oletus siitä, että analyysin kohteena olevissa tarinoissa on kyse yhteisestä kulttuurisesta tarinasta siitä, millainen on hyvä ihminen, miten hyvä ihminen toteuttaa itseään työssä ja miten hän tekee työtään: tarmokkaasti, omistautuen ja uppoutuen. Henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kyky ratkaista ongelmia nojaa sairaanhoitajien erityiseen eetokseen, kutsumustyöhön ja hoivan moraaliin tavalla, joka on rakenteellisesti yhtäläinen protestanttisuutta leimaavan yksilöllisen jumalasuhteen kanssa. Lisäksi analyysin perusteella esitetään, että työn imun edellytys on arvorationaalisen eetoksen lisäksi oikeanlainen, riittävät työn voimavarat sisältävä ympäristö, jossa hoitotyön keskeiset palkinnot on mahdollista saavuttaa. Tällöin palkkatyön sisältö kohtaa kulttuuriset lähtökohdat, ja tulos näkyy työn imuna. Keskeisimmät taustoittavat lähteet ovat Henriksson, Lea & Wrede, Sirpa (toim.) (2004a). Hyvinvointityön ammatit ja Hakanen, Jari (2009a). Työn imun arviointimenetelmä (Utrecht Work Engagement Scale). Sosiologisen tulkinnan kannalta tärkein teoreettinen lähde on Weber, Max (1980): Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki.

Blivande socionomers svar på ett yrkesetiskt dilemma - Hur klienten bemöts och hur dilemmat löses

Syftet med denna studie är att genom data-analys triangulation undersöka socionomstuderandes svar på ett yrkesetiskt dilemma av omsorgsetisk natur. Samplet består av 32 socionomer i början av sina studier som har svarat på ett hypotetiskt dilemma om hur de skulle bemöta en ung kvinna som ber om råd i en mycket svår situation. De huvudsakliga teoretiska utgångspunkterna för detta arbete är ECI (Ethic of Care Interview) som utvecklats av Eva Skoe som metod för att undersöka omsorgsetik, samt Osers och Althofs teori om diskursiva problemlösningsmetoder bland professionella. Som grundläggande teorier för all modern forskning om människans moralutveckling, presenteras också Carol Gilligans och Lawrence Kohlbergs teorier samt den huvudsakliga kritiken dessa bemött. Carol Gilligan är den som ursprungligen presenterade tanken om att det finns två olika typer av moraliskt tänkande där omsorgsetik är mer typisk för kvinnor och rättviseetik är mer typisk för män. Den första delen av analysen är en innehållsanalys där svaren på det yrkesrelaterade dilemmat på olika ECI stadium jämförs med varandra. Poängsättningen i ECI har varit grunden för denna analys. Den andra delen av analysen är en deduktiv teoribunden analys, där jag undersökt i fall Osers och Althofs modell om problemlösningsstrategier även går att tillämpa på ett yrkesetiskt dilemma. Slutligen tar jag också ställning till dessa två teoriers kompatibilitet. Resultatet visar att eleverna har svarat aningen sämre på det yrkesetiska dilemmat än vad deras allmänna ECI stadium är. Detta kan bero på att de är i början av sina studier men också på det allmänna klimat som råder inom socialbranschen. Teorin om diskursiva problemlösningsstrategier går inte heller att tillämpa på detta yrkesetiska dilemma, eftersom den hypotetiska klientens självbestämmanderätt gör en diskursiv lösning omöjlig. Till följd av detta har jag skapat en ny modell som baserar sig på 6 kategorier utgående från de faktorer de intervjuade lyfter fram som de viktigaste i den professionellas möte med klienten. Eftersom den nya modellen inte är hierarkisk, kan de två teorierna inte jämföras med varandra på så sätt att högre ECI nivå skulle innebära en viss typ av problemlösningsstrategi.

'Luonto' ympäristöarvojen tastalla

Tutkielman tavoitteena on selvittää sanan ‘luonto’ merkitystä ja käyttöä ympäristöfilosofisessa keskustelussa. Mielenkiinnon kohteena on erityisesti se, voidaanko tällä käsitteellä perustella ympäristöarvoja ja voidaanko näillä arvoilla katsoa olevan moraalista velvoittavaa voimaa. Sanalle ‘luonto’ löytyy kaksi kilpailevaa määritelmää, joita käytetään ympäristöfilosofisissa teorioissa rinnakkain tai niistä valitaan toinen. Näiden luonto-käsitteen määritelmien voidaan katsoa olevan läpikäydyn aineiston perusteella yleisesti hyväksyttyjä. Niitä ei kuitenkaan perustella huolella, vaan tyydytään vallitsevaan käsitykseen sitä kyseenalaistamatta. Tästä syystä tämän tutkielman kysymyksenasettelulle on ympäristöfilosofiassa tarvetta. Tutkielma on luonteeltaan analyyttinen. Lähdeaineistoksi on valittu historiallisten auktoriteettien lisäksi modernin ympäristöfilosofian puhutuimpia ja kiistellyimpiä näkökulmia. Historiallisten auktoriteettien tärkein ominaisuus tämän tutkielman kannalta on niiden riippumattomuus modernista ympäristöajattelusta, jolla on omat ennakkokäsityksensä ja asenteensa painolastinaan. Keskeisinä lähteinä ovat: John O’Neillin, Alan Hollandin ja Andrew Lightin Environmental Values; John Stuart Millin On Nature ja Robert Elliotin Faking Nature. J. S. Millin On Nature -essee, jossa luonto-käsitteelle löydetään ympäristöfilosofiassa yhä käytettävät kaksi määritelmää. Näitä ‘luonnon’ määritelmiä syvennetään modernien ympäristöfilosofien ajatuksilla. O.Neill ym. teoksesta on tähän tutkielmaan otettu rakenne sen esittämän kysymyksenasettelun mukaisesti. Lisäksi se tarjoaa tutkielman esittämään ympäristöarvojen moraalisen velvoittavuuden ongelmaan yhden ratkaisun. Elliotin artikkeli on tälle työlle keskeinen kahdesta syystä: ensinnäkin se toimii argumentaation kehityksen vastinparina, sillä sen sisältö on tämän tutkielman näkökulmasta ristiriitainen. Toiseksi, se onnistuu kuvaamaan ympäristöön liitettävien arvojen luonteen vahvalla intuitiivisella vertauksella taiteeseen. Näiden taidevertausten ansioista Elliotin artikkeli on kiistatta yksi modernin ympäristöfilosofian lainatuimmista ja kiistellyimmistä. Elliotin argumentaatiolinjaa jatkavat ajattelijat syventävät näitä käsityksiä entisestään ja myös O’Neill ym. saavat siitä vaikutteita omaan ajatteluunsa. Tämän tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että luonnolle löydetään kaksi eriävää määritelmää. Ensinnäkin ‘luonto’ määritellään tieteellisesti luonnonlaeiksi. Toisessa määritelmässään ‘luonto’ ymmärretään ei-inhimilliseksi ympäristöksi. Näiden määritelmien voidaan sanoa eroavan ensisijaisesti siinä, että jälkimmäisen määritelmän mukaisella luonnolla voidaan katsoa olevan arvoa. Tämä arvo on luonteeltaan joko välillistä tai välitöntä riippuen siitä, arvostetaanko sitä jonkin toisen arvon saavuttamisen välineenä vai sen itsensä tähden itseisarvoisesti. Näiden erilaisten ympäristöarvon lajien tunnistaminen on niiden moraalisen velvoittavuuden kannalta keskeinen tekijä. Osa ympäristöfilosofisista teorioista lähtee siitä, että luonnolla olisi objektiivinen arvonsa silloinkin kun inhimillinen moraalisubjekti ei sitä ole arvostamassa. Toisen tärkeänä huomiona on, että mikäli ‘luonto’ määritellään ei-inhimilliseksi ympäristöksi, kaikki inhimilliset luonnonsuojelutoimet osoittautuvat mahdottomiksi. Ne muuttaisivat tuon ei-inhimillisen ympäristön osaksi inhimillistä ympäristöä. Jotta moraaliselle toimijalle ympäristöarvoilla olisi merkitystä, niiden olisi oltava tämän agentin tunnistettavissa. Tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että vaikka ei-inhimillisellä ympäristöllä tällaista arvoa olisikin, ei se voisi ohjata moraalista toimintaamme. Lisäksi voidaan todeta, ettei tässä työssä esitetyt ympäristöfilosofiset teoriat tätä luonnonsuojelun paradoksi onnistu kiertämään. Tämän työn tärkein johtopäätös on, ettei luontoa voida suojella. Ympäristöfilosofia Etiikka

Kosmopolitanistisen ilmastoetiikan mahdollisuudet. Diskurssianalyyttinen tulkinta Kööpenhaminan ilmastokokouksesta 2009

Tässä pro gradu –työssä tarkastellaan valtioiden ilmastokonferenssissa pitämissä puheenvuoroissa esiintyviä diskursseja ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvistä oikeudenmukaisuuskysymyksistä. Tutkielmassa etsitään vastauksia ensinnäkin siihen, millä tavoilla valtioiden korkeat edustajat puhuvat ilmastonmuutoksesta ja sen hallinnasta. Toisekseen analysoidaan, tukeutuvatko valtiot puheissa kosmopolitanistisiin käsityksiin ilmasto-oikeudenmukaisuudesta vai hallitseeko niissä kommunitaristinen etiikka. Kosmopolitanistinen etiikka on hallitsevassa asemassa kansainvälisen politiikan filosofiassa, mutta käytännön politiikassa sen ajatellaan olevan kommunitarististen lähestymistapojen varjossa. Tämän työn yhtenä lähtökohtana on ajatus siitä, että kansainvälinen ilmastopolitiikka on ilmastonmuutokseen liittyvän syvän keskinäisriippuvuuden ja yhteistyön välttämättömyyden vuoksi erityisen otollinen politiikan ala kosmopolitanistiselle ajattelulle. Tavoitteena on tutkia, näkyykö tämä valtioiden puhetavoissa. Tutkielman aineistona on 64 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa joulukuussa 2009 pidettyä puhetta, jotka ovat otos konferenssissa puhuneiden 192 valtion puheenvuoroista. Puheet on valittu kokouksen lopussa pidetystä kolmen päivän mittaisesta ”korkean tason osiosta”, jossa ministerit ja valtioiden päämiehet pitivät niin kutsuttuja kansallisia lausuntoja. Aineisto on valittu sillä perusteella, että näihin puheisiin tiivistyy kunkin valtion ilmastopoliittisen ajattelun ydin. Aineistoa teemoitellaan ensin erilaisten keskeisten aiheiden kartoittamiseksi. Tämän jälkeen sitä analysoidaan tarkemmin kriittisen diskurssianalyysin keinoin Norman Fairclough’n esittelemillä menetelmillä. Aineistosta nostetaan esiin kuusi erilaista diskurssia ilmastonmuutoksesta ja sen edellyttämästä politii-kasta. Näitä ovat: ”rikkaiden syyllisyys”, ”talousjärjestelmän kritiikki”, ”oikeus kehittyä”, ”vastuulliset rikkaat”, ”vihreä kasvu” ja ”samalla planeetalla”. Kunkin diskurssin keskeisiä piirteitä ja teemoja esitellään ensin yleisellä tasolla, minkä jälkeen analysoidaan tarkemmin kustakin yhtä puhetta, jossa kyseinen diskurssi on erityisen vahvasti läsnä. Diskurssit ovat erilaisia tulokulmia ilmastoeettisiin kysymyksiin, ja kiinnostuksen kohteena oleva kosmopolitanistinen ajattelu on niissä läsnä erilaisissa asteissa. Vahvimmin kosmopolitanistinen etiikka tulee esiin ”samalla planeetalla” –diskurssissa, joka hallit-see erityisesti monien pienten saarivaltioiden puheita. Sen sijaan eniten kommunitaristisia äänenpainoja on ”oikeus kehittyä” –diskurssissa, joka on vaikutusvaltainen suuressa joukossa kehitysmaiden puheita. Yleisesti kosmopolitanistinen ajattelu tulee lievemmissä muodoissaan aineistossa laajasti esiin, mutta vahva kaikkien maailman ihmisten yhtäläisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin perustuva argumentointi on harvinaista. Johtopäätöksenä todetaan, että kosmopolitanismi on osa kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden hyväksyttyä puhetapaa mutta lähinnä sellaisissa muodoissa, joissa sillä ei ole radikaaleja poliittisia seurauksia.

Mediakasvatuksen kehitys painopistealueiden ja visuaalisen lukutaidon näkökulmasta

Tässä tutkielmassa käsittelen mediakasvatuksen kehitystä sen painopistealueiden sekä visuaalisen lukutaidon näkökulmasta. Käsittelen mediakasvatuksen vaiheita 1970-luvun joukkotiedotuskasvatuksesta kevääseen 2016 asti, jolloin uusi opetussuunnitelma on juuri ilmestynyt. Käsittelen joukkotiedotuskasvatuksen lisäksi pintapuolisesti myös ilmaisu- ja audiovisuaalisen kasvatuksen 1980-luvulta. Seuraavaksi käyn läpi vuoden 2003 ja 2016 opetussuunnitelmien äidinkielen ja kirjallisuuden oppiainetta koskevat osiot. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään Otavan oppikirjasarja Särmän vanhempaa ja uudempaa oppikirjan painosta vuosilta 2010 ja 2016. Käsittelen myös oppikirjasarjan tehtäväkirjoista mediaan liittyviä tehtäviä. Lopuksi käsittelen visuaalista lukutaitoa mediakasvatuksessa. Mediakasvatuksen sisällöt ovat muuttuneet 1970-luvun tavoitteiltaan ylimitoitetuista ja moralistista hyvin paljon vapaammiksi. Kuitenkin niin opetussuunnitelmissa kuin Särmän materiaaleissa korostuu analyyttisyyden lisäksi myös median ja journalismin etiikka ja moraali. Tehtäväkirjat sisältävät runsaasti sekä käytännönläheistä että pohtimaan kannustavaa materiaalia. Median painoarvo vuoden 2016 opetussuunnitelmassa on suurempi kuin aikaisemmassa. Vanhan opetussuunnitelman termi medialukutaito on vuoden 2016 opetussuunnitelmassa korvattu käsitteellä monilukutaito.