Lahjoittamiseen rohkaisevat motivaatiotekijät Yhteisvastuukeräyksen keräysesitteissä

Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella niitä keinoja, joita Yhteisvastuukeräys on käyttänyt keräysesitteissään houkutellakseen ihmisiä osallistumaan keräykseen. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan käytettyjen keinojen yhteensopivuutta luterilaisen sosiaalietiikan kanssa. Tutkielman näkökulma on eettinen. Tutkittava aineisto on koottu Kirkkopalveluiden arkistosta ja se sisältää Yhteisvastuukeräyksestä vuosittain julkaistut keräysesitteet vuosilta 1959, 1960, 1974 sekä vuodesta 1979 vuoteen 2003. Luterilaisen sosiaalietiikan osalta tutkimuksessa tukeudutaan erityisesti suomalaiseen tutkimustraditioon, jota edustavat Antti Raunio, Tuomo Mannermaa sekä Jaana Hallamaa. Tutkimus on toteutettu referoimalla ja analysoimalla aineistoa sekä erilaisia tekstikokonaisuuksia ja pyrkimällä muodostamaan niiden pohjalta tutkimustehtävän kannalta mielekkäitä temaattisia kokonaisuuksia. Tutkielma sisältää neljä päälukua, joista ensimmäisessä käsitellään Yhteisvastuukeräyksen historiaa. Katsauksen tarkoituksena on esitellä keräyksen taitekohtia, jotka ovat vaikuttaneet sen toimintaan sekä keräysorganisaation diakonisen itseymmärryksen muodostumiseen. Seuraavat kolme päälukua käsittelevät aineiston pohjalta muodostettuja temaattisia kokonaisuuksia. Ensimmäinen kokonaisuus esittelee palkitsemisen yhtenä lahjoittamiseen rohkaisevana motivaatiotekijänä. Tutkimuksessa esitetään, että palkitseminen on osoitus pyrkimyksestä hyödyntää ihmisen luontaista itsekkyyttä. Käyttämällä hyväksi tätä ominaisuutta Yhteivastuu-keräys jättää huomioimatta sen, että luterilaisesta näkökulmasta katsottuna sisäinen motivaatio on teon arvioinnin kannalta olennainen tekijä ja moraalin tehtävänä on pyrkiä paljastamaan väärät ja itsekkäät motiivit. Toisaalta palkitseminen näyttää olevan myös vastoin Antti Raunion esittämää tulkintaa kristillisen avustutyön perusteista. Kristillisen avustustyön tulisi pohjautua lahjan-ajatukseen eikä sillä tulisi pyrkiä tavoittelemaan ulkopuolisia päämääriä tai palkintoja. Toinen temaattinen kokonaisuus käsittelee lähimmäisyyttä ja lähimmäisen tarpeisiin vastaamista motivaatioon vaikuttavana tekijänä. Yhteisvastsuukeräyksen esitteissä lähimmäinen on kuvattu kahdella tavalla: avun tarvitsijana ja avun vastaanottajana. Esitystavoilla on pyritty vakuuttamaan lahjoittaja siitä, että apu on tarpeen ja että avun vastaanottaja kykenee hyödyntämään saamansa tuen. Lähimmäinen avun tarvitsijana ja lähimmäisen tarve näyttävät olevan laupiaaseen samarialaiseen liitetyn vertauksen ja Kultaisen säännön mukaan myös luterilaisen tarkestelutavan keskiössä. Toisaalta nykyinen hyvinvointiyhteikunnan malli, jota myös luterilainen sosiaalietiikka korostaa, edellyttää ihmisiltä taloudellista itsenäisyyttä sekä halua toimia tuottavalla tavalla yhteisön hyväksi. Nämä näkökulmat yhdessä näyttävät tukevan Yhteisvastuukeräyksen käyttämää esitystapaa. Kolmas temaattinen kokonaisuus esittelee auttamisen päämääriin ja tavoitteisiin viittavat tavat motivoida lahjoittajaa. Löydetyt keinot jakaantuvat kahteen ryhmään sen mukaan onko niissä pyritty viittaamaan auttamisella konkreettisesti saavutettuihin tuloksiin vai arvoihin. Molemmat lähestymistavat kutsuvat lahjoittajaa vastustamaan epäoikeudenmukaisuutta ja köyhyyttä. Lutherin käsitys omaisuudesta, sen käytöstä sekä oppi pelatuksesta, joka on ihmisen omista teoista riippumaton, vaikuttivat yhdessä siihen, että luterilaiseen sosiaalieettiseen ajatteluun voitiin luontevasti yhdistää ajatus köyhyydestä yhteiskunnallisena epäkohtana. Toisaalta valtiolle siirtynyt päävastuu huolehtia köyhistä ja huonompiosaisista, on vaikuttanut kirkon mahdollisuuksiin toimia aktiivisena auttajana. Konkreettisen auttamistyön sijaan kirkon köyhyyden vastainen työ painottuu yhteiskunnalliseen ja poliittiseen vaikuttamiseen. Yhteisvatuukeräyksen esitteissä kantaaottavuuden ja yhteiskunnallisen kritiikin sijaan on panostettu avustustyön konkreettisuuteen ja yksilön vastuuseen ja vaikutusmahdollisuuksiin. Avainsanat: Yhteisvastuukeräys, lahjoittaminen, motivaatio, sosiaalietiikka - luterilaisuus

Sanan vai rakkauden palveluksessa? : Diakonian viralle esitetyt teologiset perusteet Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuosina 1997-2006

Tämän tutkielman tehtävänä on selvittää diakonian viralle esitettyjä teologisia perusteita kirkon viralliseen päätöksentekoon liittyvissä asiakirjoissa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuosina 1997-2006. Diakonaatti tarkoittaa kirkon hengelliseen virkaan kuuluvaa papin virasta erillistä palveluvirkaa. Tässä tutkielmassa diakonaattia tarkastellaan kirkkolaissa ilmaistun karitatiivisen diakonian viran näkökulmasta suhteessa kirkon erityiseen virkaan. Systemaattisessa analyysissa on pyritty kuvaamaan aineistosta esiin nouseva diakonian viran keskeinen teologia ja keskeisimmät virkakeskustelussa esiin tulleet ongelmakohdat. Diakonian viran teologisia perusteita ei tässä tutkielmassa pidetä yhtenä kokonaisuutena, vaan siinä tapahtuvat muutokset on pyritty nostamaan esiin historiallisessa viitekehyksessä. Dispositio on tämän vuoksi rakennettu kronologisesti eteneväksi. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa käytävä keskustelu diakonian viran uudistamisesta on käytännöllisten uudistamistarpeiden lisäksi lähtökohdiltaan yhteydessä kansainväliseen ja ekumeeniseen virkateologiseen kehitykseen, jossa kirkot ovat arvioineet omaa olemustaan ja tehtäväänsä. Virkarakenneuudistuksen pani vireille piispainkokouksen esitys 1/1994 diakonian viran kehittämisestä. Tutkielman keskiössä ovat siihen liittyen komiteamietinnöt Yhdessä kirkon virassa (1997) ja Palvelijoiksi vihityt (2002). Tarkasteltuna ajanjaksona lähdeaineistossa on havaittavissa kirkon viran ja diakonian viran määrittelyä koskeva terminologian ja ordinaatiokäsityksen muutos. Linjausten argumentoinnissa on havaittavissa joitakin epäselvyyksiä, koska esiin otettiin uusia käsitteitä. Kaikki analysoidut asiakirjat katsoivat kirkon viran perustuvan jumalalliseen asetukseen. Sekä kaksisäikeisessä että kolmisäikeisessä virkamallissa diakonian virka ymmärrettiin osaksi Jumalan asettamaa kirkon virkaa. Yksi ministerium ecclesiasticum aukeaa useampaan tehtävään. Kristus asetti kirkolle viran kutsuessaan ja lähettäessään apostolit. Viran muodot ja jakautuminen esimerkiksi piispan, papin ja diakonian virkoihin on nähty periaatteessa inhimillisenä järjestelykysymyksenä, sillä viran jumalallinen asetus ei koske viran muotoja. Asiakirjoissa tukeuduttiin kirkon viran määrittelyssä yhteisen pappeuden perustaan. Kristityt muodostavat uskon ja rakkauden yhteisön, jossa koko seurakunnalla on vastuu tietyistä tehtävistä. Kirkon erityinen palveluvirka rakentuu tälle pohjalle. Aineistosta vahvasti nouseva teema on Lutherin teologiaan perustuva näkemys uskon ja rakkauden sisäkkäisyydestä sekä uskossa läsnäolevasta Kristuksesta rakkauden perustana. Lutherin teologiaan liittyy myös diakonian viran argumentointi sakramentaalisen sanakäsityksen pohjalta. Sanakäsitys on nähty laajasti myös ekumeenisessa dialogissa. Diakonian virkaa tarkasteltiin aineistossa suhteessa seurakuntaan. Yhteisöllisyyden korostus diakonian viran edellytyksenä ja myös sen seurauksena nousi esiin. Yhteisöllisyyden ja siten myös diakonian lähteeksi hahmottui jumalanpalvelus ja ehtoollinen. Ajatus koinoniasta toi mukanaan myös vahvan pneumatologisen perustelun diakonian viralle. Voidaankin sanoa, että diakonian virka tulkittiin lähteissä ankkuroituneeksi Kristukseen. Kristuksen ja kristittyjen yhteyden vuoksi Kristus on sekä diakonian lähde että sen kohde. Aineiston pohjalta on hahmotettavissa diakonian viran teologisena lähtökohtana yhteinen pappeus sekä yhteys sanaan ja sakramentteihin. Viran edellytyksenä on erityinen kutsu, valtuutuksena ordinaatio ja palveluviran sisältönä apostolisen esikuvan mukainen palvelu. Palveluvirka kirkossa perustuu yleiseen pappeuteen siten, että vain yleisen pappeuden omaava kastettu ja uskova kirkon jäsen voi saada erityisen kutsun ja valtuutuksen erityiseen virkaan. Yleinen pappeus ei kuitenkaan yksin riitä virkaan eikä sitä ole mahdollista johtaa yleisestä pappeudesta. Erityinen kirkon virka edellyttää lisäksi erityisen Jumalan kutsun, jonka kirkko hyväksyy ja vahvistaa. Jumalan kutsun julkinen vahvistaminen ja tunnustaminen tapahtuu ordinaatiossa. Diakonian virkaa koskevassa suomalaisessa keskustelussa on oltu yksimielisiä siitä, että diakonian virkaan sisältyvät karitatiivinen, katekeettinen ja liturginen funktio. Käytännössä diakonian viralla on kuitenkin vahvasti karitatiivinen luonne Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Harmoniaa ja riitasointuja : Yksilön ja yhteisön hyvinvointiin liittyvät ihanteet Syon Abbeyn luostarissa (1415-1539)

Tutkimus käsittelee hyvinvointiin liittyviä ihanteita yksilön ja yhteisön näkökulmasta Syon Abbeyn birgittalaisluostarissa myöhäiskeskiajalla. Vuonna 1415 perustettu Syon Abbey kuului Englannin varakkaimpien luostarien joukkoon. Se noudatti Birgitan (1302/1303–1373) luostarisääntöä (Regula Salvatoris) ja oli säännön mukaisesti kaksoisluostari, jossa eli nunnien lisäksi myös veljiä. Tutkimuksen päälähteinä käytetään Birgitan sääntöä täydentäviä Syon Abbeyn luostaria varten kirjoitettuja sääntölisäyksiä sekä kahta nunnia varten laadittua hengellistä opaskirjaa. Hyvinvointiin liittyvät ihanteet on tässä tutkimuksessa jaoteltu fyysiseen, sosiaaliseen ja henkis-hengelliseen osa-alueeseen. Fyysisen hyvinvoinnin osalta tarkastellaan luostarin omaisuutta ja työnjakoa sekä ravintoon, vaatetukseen ja terveyteen liittyviä kysymyksiä. Varakkaana luostarina Syon Abbey kykeni tarjoamaan asukkailleen tasokkaat elinolosuhteet. Luostaria johti abbedissa, joka jakoi harkintansa mukaan työtehtävät muille luostarin asukkaille. Nunnien vastuu luostarin talouden ja arkielämän järjestämisessä oli suuri. Veljien vastuulla oli sakramenttien toimittaminen, saarnaaminen ja hengellinen ohjaus. Monilla Syon Abbeyn asukkailla oli aristokraattinen syntyperä, ja tottumus korkeaan elintasoon näkyi muun muassa ruokahankinnoissa kalliina mausteina ja muina ylellisyystuotteina, vaikka ihanteena olikin kohtuullisuus. Fyysisiin tarpeisiin liittyviä säädöksiä perusteltiin terveellisyydellä ja tarkoituksenmukaisuudella. Nunnien henkinen työ edellytti, että he olivat hyvin ravittuja ja terveitä. Vaatetuksen tuli olla yhtenäinen, millä osoitettiin toisaalta yhteenkuuluvuutta, toisaalta erottauduttiin muista sääntökunnista ja maallikoista. Sosiaalinen hyvinvointi liittyy yksittäisen nunnan asemaan yhteisössä ja siihen, miten nunnien (sekä nunnien ja veljien) välistä kommunikaatiota säädeltiin. Lähteet osoittavat, että yhteisöelämän sujuvuutta pidettiin Syon Abbeyssä tärkeänä. Pahan puhuminen, toisten loukkaaminen, juoruilu, ylempien uhmaaminen ja puhuminen hiljaisuusaikoina oli kielletty. Toisia piti kohdella kunnioittavasti ja ystävällisesti, mutta kommunikointi olisi pitänyt rajoittaa välttämättömään. Kieltojen ja määräysten runsaslukuisuus nimenomaan kommunikointiin liittyen kertonee siitä, että näitä sääntöjä ei aina noudatettu. Erityisen tiukasti kontrolloitiin nunnien ja veljien keskinäistä yhteydenpitoa. Henkinen ja hengellinen hyvinvointi liittyy luostarin varsinaiseen tehtävään. Syon Abbeyllä oli maine oppineisuuden keskuksena. Kirjallisuuden rooli luostarin elämänihanteiden luojana oli merkittävä ja sen tarkoitus oli auttaa nunnia hoitamaan hyvin tärkeintä tehtäväänsä, yhteisten hetkipalvelusten toimittamista. Veljet ja ulkopuoliset käänsivät Syon Abbeyn nunnille kirjoja englanniksi, joten myös latinaa taitamattomilla oli mahdollisuus hankkia teologista tietämystä ja ymmärtää hetkipalvelusten sisältöä. Suuri kirjasto takasi hyvät lähtökohdat opiskelulle varsinkin, kun huomioidaan, että naisten mahdollisuudet saada opillista sivistystä olivat keskiajalla rajalliset. Yksilön hengellisen elämän tukeminen palveli yhteisöä, koska luostarin hengellinen työ nähtiin konkreettisena taisteluna pahaa vastaan. Vaikka luostari-ihanteet perusteltiin Syon Abbeyssä hengellisesti, myös maallisista tarpeista huolehdittiin, koska ne loppujen lopuksi palvelivat hengellisiä päämääriä.

"Mikä on meidän taistelurintamamme?" : Yhdysvaltojen mustien kansalaisoikeusliike Suomen kirkollisessa lehdistössä vuosina 1963–1968

Tutkin pro gradu -työssäni Yhdysvaltojen mustien kansalaisoikeusliikkeen käsittelyä Suomen kirkollisessa lehdistössä liikkeen keskeisimpinä toiminnan vuosina 1963–1968. Selvitän, miten kirkollinen lehdistö reagoi kansalaisoikeusliikkeeseen, ja mitkä olivat niitä asioita ja tapahtumia, joita lehdet toivat liikkeestä esille. Keskeistä työssäni on myös kansalaisoikeusliikkeen näkyvimmän johtajan Martin Luther King Juniorin lehdistössä saaman huomion analysointi. Olennaista tutkimuksen kannalta on selvittää, käsittelivätkö tutkimani lehdet kansalaisoikeusliikkeen toimintaa hengellisestä näkökulmasta vai pelkästään uutisina Yhdysvaltojen poliittisista tapahtumista. Käytännössä tähän liittyy myös kysymys siitä, koskettiko Yhdysvaltojen mustien ahdinko kirjoitusten mukaan suomalaista kristittyä. Tutkimukseni taustan kannalta tärkeää on selvittää mustien rotusorron historiaa Yhdysvalloissa sekä Kingin liikkeeseen tuomaa ajattelupohjaa. Tutkimukseni lähteinä käytän Kotimaan, Församlingsbladetin, Herättäjän, Sanan ja Etsijän numeroita vuosilta 1963–1968. Vuodelta 1967 lähdemateriaalia ei ole kuitenkaan löytynyt. Ajallisesti tutkimus sijoittuu kansalaisoikeusliikkeen organisoiman Birminghamin kampanjan alusta aina Kingin murhan aiheuttamaan kuohuntaan asti. Tutkimukseni on vahvasti sidottu kansalaisoikeusliikkeen keskeisiin tapahtumiin, joiden kautta esittelen liikkeen saamaa huomiota. Tämän takia en käykään, Etsijää lukuun ottamatta, järjestelmällisesti läpi kaikkia tutkimieni vuosien numeroita, vaan tutkittavat numerot ovat ilmestyneet aikoina, jolloin kansalaisoikeusliike toimi aktiivisesti ja näkyvästi. Tutkimukseni on kirkollisen lehdistön ja kansalaisoikeusliikkeen tutkimuksessa ainutlaatuinen. Liikkeen lehdistössä saamaa vastaanottoa ei ole Suomessa aiemmin tutkittu. Kansalaisoikeusliikettä koskeva tutkimus on keskittynyt lähinnä Kingin ajattelun kuvailuun. Merkityksellisen tutkimusaiheesta tekee myös se, että syvemmällä tasolla tutkimus kuvailee sitä, millaisena kirkon epäviralliset äänenkannattajat näkivät ajan, jolloin yhteiskunnan sosiaalisiin ongelmiin puuttuminen alettiin nähdä kristityn tehtävänä. Lehtien kansalaisoikeusliikkettä koskeva keskustelu onkin nähtävä osana muuta ajan kehitystä ja sen henkeä. Vuosikymmenen ajan henki ja aikakauden suuret muutokset näkyvät selkeästi tutkimukseni tuloksissa. Kaukaisesta tapahtumapaikastaan huolimatta Yhdysvaltojen mustien kansalaisoikeusliike sai varsin paljon huomiota tutkimissani lehdissä niin pakinoissa, uutisissa kuin raporteissa tapahtumapaikoiltakin. Liikkeen toimintaa ja erityisesti Kingiä liikkeen johtajana ihailtiin ja liikettä hyödynnettiin esimerkkinä siitä, miten suomalaisten kristittyjenkin tulisi suhtautua maailmaan. Useissa lehdissä koettiinkin tarpeelliseksi nostaa esille Suomen omia ”rotukysymyksiä”, joista keskeisimpänä nähtiin romanien asema. Ajan kehitykseen varauksellisesti suhtautuvaa Herättäjää lukuun ottamatta lehdet suhtautuivat hyvin suopeasti mustien kansalaisoikeusliikkeen tarjoamaan sosiaalisen herätykseen. Erityisesti Kotimaan päätoimittaja Simo Talvitie paneutui mustien rotusortoon ja sen tarjoamiin opetuksiin myös Suomen tasolla. Selityksenä lehtien mustien kansalaisoikeusliikkeen runsaalle käsittelylle ja niiden tavalle käsitellä liikettä nousee keskeisenä aikaa leimaava kansainvälistyminen. Median kehittyminen erityisesti television myötä ja matkustamisen helpottuminen mahdollistivat entistä enemmän muiden maiden tapahtumien seuraamisen ja niihin kantaa ottamisen. Aikaansa seuraavien kristittyjen tehtäväksi nähtiinkin maailman tapahtumista perillä oleminen ja myös oman yhteiskunnan epäkohtien esille tuominen. Nämä eivät tutkimukseni mukaan olleet vain radikaalin ylioppilasnuorison kiinnostuksen kohteita vaan vähitellen myös monen suomalaisen kristityn.

Kaukana Vatikaanista – Katolinen kirkko Suomessa 1989–1998

Tutkimuksessa tarkastellaan katolista kirkkoa Suomessa vuosina 1989-1998. Tutkimus alkaa paavi Johannes Paavali II:n Pohjoismaiden-vierailusta kesällä 1989 ja päättyy Suomen katolisen kirkon pitkäaikaisen piispan Paul Verschurenin eroon tehtävästään vuonna 1998. Tutkimuksen kolme pääkysymystä ovat kirkon hallinnon ja rakenteen muutokset, katolisen kirkon identiteetti Suomessa ja ekumeeniset suhteet erityisesti Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Lähteinä olen käyttänyt Helsingin katolisen hiippakunnan lehteä Fidesiä, muuta lehdistömateriaalia ja haastatteluja. Paavin-vierailulla oli merkittävät seuraukset niin Suomen katoliselle paikalliskirkolle kuin luterilaiselle kirkollekin. Vierailun myötä pieni katolinen vähemmistö tuli tunnetummaksi Suomessa. Vierailu muutti Vatikaanin käsityksiä Suomesta, millä oli kauaskantoiset vaikutukset kirkkojen ekumeenisiin suhteisiin. Pyhän Birgitan 600-vuotismuistojuhlien yhteydessä Suomen ja Ruotsin luterilaisten ja katolisten piispojen yhdessä paavin kanssa toimittama jumalanpalvelus, paavin ekumeniaa käsitellyt kiertokirje Ut unum sint ja Pohjoismaiden luterilaisten ja katolisten kirkkojen aloittamat neuvottelut kirkko- ja virkakäsityksistä olivat 1990-luvun merkittäviä ekumeenisia hetkiä, joihin paavin vierailulla oli vaikutusta. Kirkon hallinto ja rakenne olivat monelta osin jo vakiintuneet 1990-luvulle tultaessa, mutta muutamia merkittäviä muutoksia tapahtui. Kirkon jäsenmäärä kasvoi lähinnä maahanmuuton johdosta koko tutkitun ajanjakson ajan. Jäsenmäärän kasvu synnytti uusia seurakuntia ja kappeleita hiippakuntaan. Halu kappelin rakentamiseen ei aina kuitenkaan lähtenyt hiippakunnan tarpeesta vaan yksittäisten ihmisten tai liikkeiden. Esimerkiksi neokatekumenaalinen maallikkoliike rakennutti 1990-luvun alussa Ouluun kappelin, mutta hiippakunta ei ollut täysin hankkeen takana. Ongelmat kappeleiden rakentamisessa ja monet muutkin haasteet, johtuivat pitkälti kirkon taloudellisesta tilanteesta. Kirkolla ei ollut verotusoikeutta eikä jäsenten maksamat avustukset riittäneet kattamaan kuluja. Katolinen kirkko yritti 1990-luvun alkupuolella miettiä keinoja taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Piispa Verschuren piti monessa yhteydessä myös esillä vähemmistöjen juridista asemaa koskevia ongelmia ja uskontolainsäädännön epäkohtia. Kolmas merkittävä rakenteellinen muutos kirkossa oli papiston puolalaistuminen. Katolisen kirkon identiteettiä Suomessa on vaikea erottaa omaksi kokonaisuudekseen koskien vain 1990-lukua. Olenkin pyrkinyt tarkastelemaan identiteettiä niistä haasteista käsin, joita kirkko 1990-luvulla kohtasi. Suomessa käytiin keskustelua muun muassa eronneiden tilanteesta ja naisen asemasta. Kirkko kannusti jäseniään keskusteluun ja myös piispa ja papisto olivat usein toivottujen uudistusten kannalla. Suomessa katolinen kirkko eli pienenä vähemmistönä, joten monet kirkon oppiin liittyvät kysymykset olivat haasteellisia. Esimerkiksi perhe- ja seksuaalieettiset kysymykset ja naisen asema olivat vaikeita tilanteessa, jossa suurin osa katolilaisista oli naimisissa ei-katolilaisen kanssa. Vaikka Suomessakin toivottiin muutoksia, joihinkin kirkon oppiin liittyviin kysymyksiin, Keski-Euroopasta alkanut protestiliikehdintä kirkon uudistumiseksi ei näkynyt täällä voimakkaasti. Suomessa kirkon tilanne oli hyvin erilainen kuin niissä Euroopan maissa, joissa liikehdintä sai kannatusta. Suomessa arvostettiin kirkon perinteistä liturgiaa ja pyrittiin rakentamaan yhtenäistä, identiteetiltään suomalaista katolista kirkkoa.

Mammapalstat : Voimaantuminen vanhoillislestadiolaisten äitien internetyhteisöissä

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia voimaantumisen kokemuksia äideillä on vanhoillislestadiolaisten äitien suljetuissa internetyhteisöissä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin sitoutumista voimaantumisen tuloksena. Tutkimuksen kohteena oli kolme vanhoillislestadiolaisten äitien internetyhteisöä, joita kutsutaan mammapalstoiksi. Tutkimusote oli kvalitatiivinen. Aineisto kerättiin keväällä 2007. Tutkimusaineistona oli kymmenen vanhoillislestadiolaisen äidin haastattelut eri puolilla Suomea. Haastattelujen tarkoituksena oli saada äitien kokemuksia voimaantumisesta tietyillä osa-alueilla ja siitä syystä haastattelut suoritettiin teemahaastatteluina. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautui Siitosen voimaantumisen teoriaan, jonka ytimenä on voimaantuminen yksilön henkilökohtaisena prosessina. Tutkimuksessa käytetiin soveltavasti apuna myös Siitosen katalyytti-ideaa, jonka mukaan vahva voimaantuminen johtaa vahvaan sitoutumiseen. Teoreettinen viitekehys toimi suuntaa antavana, mutta analyysissa jätettiin tilaa myös tutkittavan ilmiön aineistolähtöisille ominaispiirteille. Sisällönanalyysissa aineistosta kerättiin kaikki voimaantumiseen liittyvät ilmaukset ja ne jaettiin sisällön mukaisiin ryhmiin. Jaottelun tuloksena muodostui neljä voimaantumisen ulottuvuutta, jotka kuvaavat kukin voimaantumisen kokemuksia mammapalstoilla eri näkökulmasta. Näitä ulottuvuuksia olivat virtuaalisuus, identifikaatio, yhteisöllisyys ja itsetietoisuus.Virtuaalinen ulottuvuus kuvaa niitä tekijöitä, jotka internetin ja tekniikan puolesta vaikuttavat voimaantumiseen. Internetissä toimivat mammapalstat toivat etäisyyttä niin taustayhteisöön kuin muihin äiteihinkin, mikä helpotti vaikeista asioista keskustelua. Identifikaation eli samastumisen ulottuvuus luo näkökulman äitien yhteiseen taustaan vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvina. Voimaantumiseen vaikuttivat positiivisesti äitien samankaltainen arvomaailma ja elämäntilanne, kun voitiin jakaa asioita ymmärtävässä seurassa.Yhteisöllinen ulottuvuus valottaa voimaantumiseen vaikuttavia tekijöitä yhteisön toiminnan kautta. Toimiva ja tasa-arvoiseksi koettu yhteisö toi hyväksytyksi tulemisen kokemuksia, mikä lisäsi äitien uskoa omiin kykyihin selvitä elämässä.Itsetietoisuuden ulottuvuus kuvaa vertaistuen merkitystä yksilön itseluottamuksen kasvulle ja siten voimaantumiselle. Analyysin tuloksena mammapalstat päädyttiin näkemään äitien itsensä määrittäminä henkisinä tiloina äidiksi kasvamisessa ja uuteen rooliin sopeutumisessa. Voimaantumisen prosessi toimi haastateltujen kohdalla kahdella tasolla: Voimaantuminen johti taustayhteisön normistoon sopeutumiseen. Äidit myös sitoutuivat oman hyvinvointinsa hoitamiseen ja kehittämiseen. Tutkimuksen päätuloksena oli, että mammapalstat toimivat osana vanhoillislestadiolaisten äitien elämänhallintaa. Mammapalstat auttoivat äitejä luottamaan tulevaisuuteen ja selviytymään yhteiskunnan ja taustayhteisön normistoon sopeutumisen ristipaineessa. Äitiys nähtiin vanhoillislestadiolaisen liikkeen kantavaksi rakenteeksi ja siten äitiydessä tapahtuvat muutokset koskettavat koko liikettä.

Prisoners of Freedom : A Study on Worldview of Contemporary Finnish Seamen

The aim of this study was to look at the metaphors contemporary merchant seamen use for their ship and for their life at sea. The larger theoretical framework of the study consisted of worldview, which is one of the key concepts of comparative religion. The data for the study consisted of 91 interviews with Finnish professional seafarers that were conducted in 1996, 1999, and 2000, field journals that were written during two periods of fieldwork in 1996 and 1999-2000, and correspondence with some of the Finnish seafarers during 1999-2002. The data was analyzed by using metaphor theory. The study consists of two parts. The first part is ethnography of modern Finnish shipworld. This entails work, organization, hierarchy and gender. The second part discusses the metaphors the seafarers use. The study belongs to the field of anthropology of religions which is part of comparative religion.

Ett' varttuisi Suomenmaa : Suomalaisten kasvattaminen kulutusyhteiskuntaan kotimaisissa lyhytelokuvissa 1920-1969

The birth of the Modern Consumer Society in Finnish short films 1920-1969 The main subject of this research is Finnish short films in 1920-1969. These short films were produced by film studios for private enterprises, banks, advisory organizations, communities and the state. The evolution of short films on consumer affairs was greatly influenced by a special tax reduction system that was introduced in 1933 and lasted until 1964. The tax reduction system increased the production volumes of educational short films significantly. This study covers 342 Finnish short films, more than any other study in the field before this. The aim of this research is to examine how short films introduced Finns to modern consumer society. The cinemagoers were an excellent target group for different advisory groups as well as advertisers. Short films were used by organizations and private enterprises from very early on. In the 1920's Finns were still living in rural areas and agriculture was the dominant industry. Consumer society was still in its infancy, and the prevalent attitude to industrially produced goods was that of suspicion. From the cultural and ideological point of view the evolution of trust was one of the first steps towards the birth of the consumer society. Short films were an excellent means for helping to transform public attitudes. During the war period short films were an important means of propaganda. Short films were produced in abundance and shown for big audiences. They guided people how to survive shortages caused by the war. Even though the idea of rationalization was presented in short films somewhat in the 1920's and 1930's it became a national virtue during the war period. The idea of rationalization widened from the industry to households expecially in the late 1940's and the 1950's. New household apparati and the way in which daily chores were taken care of were presented not as luxury consumption but as a way of rationalization and saving money and effort. Banks and the advisory organizations guided the public to save their money for a specific target. Short films were use to help the public to acceps industrial goods and the notions of planning and saving. The ideological change from an agrarian society to consumer society was based on old acricultural ideas and self-sufficiency was evolved into rational and economizing consumerism. This made Finnish consumer society to value durable consumer goods and own homes. The public was also encouraged to consider their own decisions in the national context - especially after the second world war Finland laced capital, and personal savings were strongly presented as a way to help the whole nation. Modern hedonistic values were not dominant in Finland in the1950's and 1960's. Initial traces of modern hedonism can be seen in the films, but they were only marginal paths in the bigger.

Vallankumous kotona! : Arkielämän visuaalinen murros 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa

Revolution at home! Visual Changes in Everyday Life in Finland in the Late 1960s and Early 1970s The purpose of my research was to investigate the visual changes in private homes in Finland during the 1960s and 1970s. The 1960s is often described as a turning point in Finnish life, a time when the society's previous agricultural orientation began to give way first to an industrial orientation and then, by the end of the 1970s, to a service orientation. My title refers to three elements in the transition period: the question of daily life; the timeframe; and the visual changes observable in private homes, which in retrospect signalled a kind of revolution in the social orientation. Those changes appeared not only in colours and designs but also in the forms and materials of household objects. My premise is that analysing interiors from a historical perspective can reveal valuable information about Finnish society and social attitudes, information that might easily escape attention otherwise. I have used the time-honoured method of collecting narratives. As far back as Aristotle, formulating narratives has been a means of gaining knowledge. By collecting and classifying narratives about the 1960s and 1970s, it is possible to gain new insight into these important decades. The archetypal 1960s narrative, involving student demonstrations and young people's efforts to improve society, is well known. Less well known is the narrative that relates the changes going on in daily life. Substantially the study focuses mainly on fabrics, porcelain ware and the use of plastics. Marimekko's style is especially important when following innovations in the 1950s, 1960s and 1970s. Porcelain production at the Arabia factory was another element that had a great influence on the look of Finnish homes and kitchens; and a further widespread phenomenon of the late 1960s and early 1970s was the use of plastics in many different forms. Further evidence was sought in Anttila department store mail catalogues, which displayed products that were marketed on a large scale, as well as in magazines such as Avotakka. The terminal point of the visual evolution is the real homes, as seen in the questionnaire "Homemade". I have used the 800 pages of the oral history text that respondents of the Finnish Literature Society have written about their first home in the 1960s. I also used archival material on actual homes in Helsinki from the archives of the Helsinki City Museum. The basic story is the elite narrative, which was produced by students in the 1960s. My main narrative from the same time is visual change in everyday life in the late 1960s and early 1970s. I have classified the main narrative of visual change into four subcategories: the narrative of national ideas, the narrative of a better standard of living, the narrative of objects in the culture of everyday life and the narrative of changing colour and form.

How terrorist campaigns end : The Rode Jeugd in the Netherlands and the Symbionese Liberation Army in the United States

This study explores the decline of terrorism by conducting source-based case studies on two left-wing terrorist campaigns in the 1970s, those of the Rode Jeugd in the Netherlands and the Symbionese Liberation Army in the United States. The purpose of the case studies is to bring more light into the interplay of different external and internal factors in the development of terrorist campaigns. This is done by presenting the history of the two chosen campaigns as narratives from the participants’ points of view, based on interviews with participants and extensive archival material. Organizational resources and dynamics clearly influenced the course of the two campaigns, but in different ways. This divergence derives at least partly from dissimilarities in organizational design and the incentive structure. Comparison of even these two cases shows that organizations using terrorism as a strategy can differ significantly, even when they share ideological orientation, are of the same size and operate in the same time period. Theories on the dynamics of terrorist campaigns would benefit from being more sensitive to this. The study also highlights that the demise of a terrorist organization does not necessarily lead to the decline of the terrorist campaign. Therefore, research should look at the development of terrorist activity beyond the lifespan of a single organization. The collective ideological beliefs and goals functioned primarily as a sustaining force, a lens through which the participants interpreted all developments. On the other hand, it appears that the role of ideology should not be overstated. Namely, not all participants in the campaigns under study fully internalized the radical ideology. Rather, their participation was mainly based on their friendship with other participants. Instead of ideology per se, it is more instructive to look at how those involved described their organization, themselves and their role in the revolutionary struggle. In both cases under study, the choice of the terrorist strategy was not merely a result of a cost-benefit calculation, but an important part of the participants’ self-image. Indeed, the way the groups portrayed themselves corresponded closely with the forms of action that they got involved in. Countermeasures and the lack of support were major reasons for the decline of the campaigns. However, what is noteworthy is that the countermeasures would not have had the same kind of impact had it not been for certain weaknesses of the groups themselves. Moreover, besides the direct impact the countermeasures had on the campaign, equally important was how they affected the attitudes of the larger left-wing community and the public in general. In this context, both the attitudes towards the terrorist campaign and the authorities were relevant to the outcome of the campaigns.

Tiedon jakaminen tiimityössä

Knowledge-sharing in a teamwork The study examines the link between knowledge-sharing that takes place in a team and the dimensions and objectives of the team s activities. The question the study poses is: How does knowledge-sharing in a team relate to the team s activities? The exchange of knowledge is examined using knowledge-sharing networks and the conversion model, which describes the process of knowledge formation. The answer to the question is sought through four empirical articles describing the activities of a team from the viewpoint of quality, fairness, power related to knowledge management, and performance. One of the articles used in the study describes the role of networks in work life more generally. It attempts to shed light on the manner in which team-related networks operate as part of a more extensive structure of organizational networks. Finland is one of the most eager users of teamwork, if numbers are used as a yardstick. About half of all Finnish wage earners worked in teams in 2009, and comparisons show that the use of teams in Finland is above the EU average. This study focuses on so-called semi-autonomous teams, which carry out permanent work tasks. In such teams, tasks are interdependent, and teams are jointly responsible for ensuring that the work is done. Team members may also, at least to some extent, agree between themselves on how the tasks are carried out and are able to take part in the decision-making process. Such teamwork makes knowledge-sharing an important element for the team s activities. Knowledge and knowledge-sharing have become a major resource, allowing organizations to operate and even compete in today s increasingly competitive markets. A single team or a single organization cannot, however, possess all the knowledge required for carrying out the tasks assigned to it. Although it is difficult to copy the knowledge generated in an organization, it is important to share the knowledge within and between organizations. External links supply teams and organizations with important knowledge that allows them to keep their operations up-to-date and their structures well-functioning. In fact, knowledge provides teams and organizations with an intangible resource that improves their capacity to interact with their environment and to adjust to it. For this reason, it is important to examine both the internal and external knowledge-sharing taking place in a team. The findings of the study show that in terms of quality, fairness, performance and the knowledge management issues concerning a team, its social network structure is both internally and externally connected with its activities. A team structure that is internally coherent and at the same time open to external contacts, is, with certain restrictions, connected with the quality, fairness, and performance of the team. The restrictions concern differences between procedural and interactional justice, public and private sectors, and the team leaders and ordinary team members. The role of the team leader is closely connected with the management of networks that are considered valuable. The results of the study indicate that teamwork is supervisor-dominated. Thus, teamwork does not substantially strengthen the influence of individual employees as players in knowledge-transfer networks. However, ordinary team members possess important peer contacts inside the organization. Teamwork clearly allows employees to interact in a democratic manner, and here the transfer of tacit knowledge plays an important role. Keywords: teamwork, knowledge-sharing, social networks, organization

Essays on Misplanning Wealth and Health: A Behavioural Approach

The dissertation consists of three essays on misplanning wealth and health accumulation. The conventional economics assumes that individual's intertemporal preferences are exponential (exponential preferences, EP). Recent findings in behavioural economics have shown that, actually, people do discount near future relatively heavier than distant future. This implies hyperbolic intertemporal preferences (HP). Essays I and II concentrate especially on the effects of a delayed completion of tasks, a feature of behaviour that HP enables. Essay III uses current Finnish data to analyse the evolvement of the quality adjusted life years (QALYs) and inconsistencies in measuring that. Essay I studies the existence effects of a lucrative retirement savings program (SP) on the retirement savings of different individual types having HP. If the individual does not know that he will have HP also in the future, i.e. he is the naïve, for certain conditions, he delays the enrolment on SP until he abandons it. Very interesting finding is that the naïve retires then poorer in the presence than in the absence of SP. For the same conditions, the individual who knows that he will have HP also in the future, i.e. he is the sophisticated, gains from the existence of SP, and retires with greater retirement savings in the presence than in the absence of SP. Finally, capabilities to learn from past behaviour and about intertemporal preferences improve possibilities to gain from the existence but an adequate time to learn must be then guaranteed. Essay II studies delayed doctor's visits, theirs effects on the costs of a public health care system and government's attempts to control patient behaviour and fund the system. The controlling devices are a consultation fee and a deductible for that. The deductible is effective only for a patient whose diagnosis reveals a disease that would not get cured without the doctor's visit. The naives delay their visits the longest while EP-patients are the quickest visitors. To control the naives, the government should implement a low fee and a high deductible, while for the sophisticates the opposite is true. Finally, if all the types exist in an economy then using an incorrect conventional assumption that all individuals have EP leads to worse situation and requires higher tax rates than assuming incorrectly but unconventionally that only the naives exists. Essay III studies the development of QALYs in Finland 1995/96-2004. The essay concentrates on developing a consistent measure, i.e. independent of discounting, for measuring the age and gender specific QALY-changes and their incidences. For the given time interval, use of a relative change out of an attainable change seems to be almost intact to discounting and reveals that the greatest gains are for older age groups.

Participation or further exclusion? : Contestations over forest conservation and control in the East Usambara Mountains, Tanzania

This Ph.D. thesis Participation or Further Exclusion? Contestations over Forest Conservation and Control in the East Usambara Mountains, Tanzania describes and analyses the shift in the prevailing discourse of forest and biodiversity conservation policies and strategies towards more participatory approaches in Tanzania, and the changes in the practises of resource control. I explore the scope for and limits to the different actors and groups who are considered to form the community, to participate in resource control, in a specific historical and socio-economic context. I analyse whether, how and to which extent the targets of such participatory conservation interventions have been able to affect the formal rules and practices of resource control, and explore their different responses and discursive and other strategies in relation to conservation efforts. I approach the problematic through exploring certain participatory conservation interventions and related negotiations between the local farmers, government officials and the external actors in the case of two protected forest reserves in the southern part of the East Usambaras, Tanzania. The study area belongs to the Eastern Arc Mountains that are valued globally and nationally for their high level of biodiversity and number of endemic and near endemic species. The theoretical approach draws from theorising on power, participation and conservation in anthropology of development and post-structuralist political ecology. The material was collected in three stages between 2003 and 2008 by using an ethnographic approach. I interviewed and observed the actors and their resource use and control practices at the local level, including the representatives of the villagers living close to the protected forests and the conservation agency, but also followed the selected processes and engaged with the non-local agencies involved in the conservation efforts in the East Usambaras. In addition, the more recent processes of change and the actors strategies in resource control were contextualised against the social and environmental history of the study area and the evolvement of institutions of natural resource control. My findings indicate that the discourse of participation that has emerged in global conservation policy debate within the past three decades, and is being institutionalised in the national policies in many countries, including Tanzania, has shaped the practices of forest conservation in the East Usambaras, although in a fragmented and uneven way. Instrumental interpretation of participation, in which it is to serve the goals of improving the control of the forest and making it more acceptable and efficient, has prevailed among the governmental actors and conservation organisations. Yet, there is variation between the different projects and actors promoting participatory conservation regarding the goals and means of participation, e.g. to which extent the local people are to be involved in decision-making. The actors representing communities also have their diverse agendas, understandings and experiences regarding the rationality, outcomes and benefits of being involved in forest control, making the practices of control fluid. The elements of the exclusive conservation thinking and practices co-exist with the more recent participatory processes, and continue to shape the understandings and strategies of the actors involved in resource control. The ideas and narratives of the different discourses are reproduced and selectively used by the parties involved. The idea of forest conservation is not resisted as such by most of the actors at local level, quite the opposite. However, the strict regulations and rules governing access to resources, such as valuable timber species, continue to be disputed by many. Furthermore, the history of control, such as past injustices related to conservation and unfulfilled promises, undermines the participation of certain social groups in resource control and benefit sharing. This also creates controversies in the practices of conservation, and fuels conflicts regarding the establishment of new protected areas. In spite of this, the fact that the representatives of the communities have been invited to the arenas where information is shared, and principles and conditions of forest control and benefit sharing are discussed and partly decided upon, has created expectations among the participants, and opened up opportunities for some of the local actors to enhance their own, and sometimes wider interests in relation to resource control and the related benefits. The local actors experiences of the previous government and other interventions strongly affect how they position themselves in relation to conservation interventions, and their responses and strategies. However, my findings also suggest, in a similar way to research conducted in some other protected areas, that the benefits of participation in conservation and resource control tend to accrue unevenly between different groups of local people, e.g. due to unequal access to information and differences in their initial resources and social position.

The Restless Love of Thinking : The Concept Liebe in Hegel's Philosophy

The German philosopher G.W.F.Hegel (1770–1831) is best known for his idealistic system philosophy, his concept of spirit [Geist] and for his dictum that the existing and the rational overlap. This thesis offers a new perspective: it examines the working of the concept ‘love’ in Hegel’s philosophy by looking at the contexts and function he puts it to, from his earliest writings to the very last lectures he gave. The starting point of the inquiry is that he applied the concept Liebe to different contexts for different purposes, but each time to provide an answer to a specific philosophical problem. His formulation, reformulation and use of ‘love’ give possible solutions to problems the solving of which was crucial to the development of his thought as a whole. The study is divided into three parts, each analysing the different problems and solutions to which Hegel applied the concept of love. The first part, "Love, morality and ethical life", examines these interconnected themes in Hegel’s early work. The main questions he addressed during this period concerned how to unite Kant’s philosophy and the Greek ideal of the good life. In this context, the concept ‘love’ did three things. First, it served to formulate his grounding idea of the relation between unity and difference, or the manifold. Secondly, it was the key to his attempt to base an ideal folk religion on Christianity interpreted as a religion of love. Finally, it provided the means to criticise Kant’s moral philosophy. The question of the moral value of love helped Hegel to break away from Kant’s thought and develop his own theory about love and ethical life. The second part of the study, "Love and the political realm", considers the way 'Liebe' functions in connection with questions concerning the community and political life in Hegel’s work. In addition to questioning the universal applicability of the concept of recognition as a key to his theory of social relations, the chapters focus on gender politics and the way he conceptualised the gender category ‘woman’ through the concept ‘love’. Another line of inquiry is the way the figure of Antigone was used to conceptualise the differentiated spheres of action for men and women, and the part ‘love’ played in Hegel’s description of Antigone’s motives. Thirdly, Hegel’s analogy of the family and the state and the way ‘love’ functions in an attempt to promote understanding of the relation between citizens and the state are examined. The third and final part of the study, "Love as absolute spirit", focuses on ‘love’ within Hegel’s systemic thought and the way he continued to characterise Geist through the language of Liebe up until and including his very last works. It is shown how Liebe functions in his hierarchical organisation of the domains of art, religion and philosophy, and how both art and religion end up in similar structural positions with regard to philosophy. One recurrent theme in the third part is Hegel’s complex relation to Romantic thought. Another line of investigation is how he reconstructed Christianity as a religion of love in his mature work. In striking contrast to his early thought, in his last works Hegel introduced a new concept of love that incorporated negativity, and that could also function as the root of political action.

The Structure and Short-Term Development of Finnish Industries in the 1920s and 1930s : An Input-output Approach

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa Suomen kansantalouden rakenteesta ja lyhyen aikavälin kehityksestä 1920- ja 1930-luvulla. Tutkimus toteutettiin laatimalla kansantaloutta kuvaava panos-tuotostaulu vuodelle 1928 sekä sen laajennus, panos-tuotosmalli. Aineiston avulla kuvataan kansantalouden rakenteellisia riippuvuuksia, tuotannon avaintoimialoja sekä näiden vaikutusta kansantalouteen. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kansantalouden tuontiriippuvuutta sekä tuontitullien vaikutusta hintoihin 1930-luvun laman aikana. Tutkimuksen perusteella voitiin identifioida Suomen kansantalouden avaintoimialat vuonna 1928: maatalous, metsätalous, elintarviketeollisuus, puuteollisuus, paperiteollisuus ja rakennustoiminta. Erityisesti elintarviketeollisuuden vahva rooli kansantaloudessa oli kenties yllättävää, erityisesti kun huomioidaan kuinka vähän toimiala on saanut huomiota osakseen taloushistorian tutkimuksessa. Tutkimus osoitti, että Suomen vienti oli pääomavaltaisempaa kuin tuonti. Vaikka tämän tuloksen tulkinta on varauksellinen, tutkimus pystyi osoittamaan ja kvantifioimaan toimialojen työ- ja pääomapanoksen osuuden tuotoksesta yksityiskohtaisesti. Panos-tuotosmallilla arvioitiin puuteollisuuden, paperiteollisuuden ja rakennustoiminnan ajanjaksona 1928-32 tapahtuneen loppukäytön muutoksen vaikutusta kansantalouteen. Merkittävä havainto on, että rakennustoiminnan loppukäytön muutoksella oli erittäin suuri kasvua vähentävä vaikutus koko kansantaloudessa. Talonrakennusinvestointien romahtaminen aiheutti lähes 13 prosentin tuotannon laskun kansantaloudessa. Vaikutus oli jopa suurempi kuin puuteollisuuden viennin romahtamisen. Tulokset osoittavat toisaalta, että yksityisen kulutuksen merkitys kansantaloudelle oli erittäin vahva. Esimerkiksi puuteollisuuden viennin romahtaminen aiheutti yli 4 % tuotannon vähenemisen mutta huomioitaessa mallissa myös yksityisen kulutuksen väheneminen, oli kokonaisvaikutus yli 10 %. Yksityisen kulutuksen huomioiminen mallissa siis yli kaksinkertaisti toimialojen vaikutukset kansantalouteen. Tulokset vahvistivat aiemmissa tutkimuksissa esitettyjä johtopäätöksiä tullipolitiikasta ja osoittivat maatalouteen läheisesti liittyvän elintarviketeollisuuden olleen eniten suojeltu toimiala kansantaloudessa. Muut kotimarkkinoiden toimialat eivät kuitenkaan hyötyneet tullipolitiikasta lamakauden aikana. Panos-tuotoshintamallilla osoitettiin, ettei tullipolitiikka ollut niin onnistunutta kuin aikalaistutkimuksissa väitettiin, vaan tullit korkeintaan pystyivät hidastamaan hintojen alenemista. Tutkimuksen liitteenä esitetään kaikki keskeiset Suomen kansantaloutta vuonna 1928 kuvaavat tilastolliset taulukot, mukaan lukien käyttö- ja tarjontataulukot, panos-tuotostaulukot, panoskertoimet, Leontiefin käänteismatriisi sekä työ- ja pääomapanoskertoimet.