Participation or further exclusion? : Contestations over forest conservation and control in the East Usambara Mountains, Tanzania

This Ph.D. thesis Participation or Further Exclusion? Contestations over Forest Conservation and Control in the East Usambara Mountains, Tanzania describes and analyses the shift in the prevailing discourse of forest and biodiversity conservation policies and strategies towards more participatory approaches in Tanzania, and the changes in the practises of resource control. I explore the scope for and limits to the different actors and groups who are considered to form the community, to participate in resource control, in a specific historical and socio-economic context. I analyse whether, how and to which extent the targets of such participatory conservation interventions have been able to affect the formal rules and practices of resource control, and explore their different responses and discursive and other strategies in relation to conservation efforts. I approach the problematic through exploring certain participatory conservation interventions and related negotiations between the local farmers, government officials and the external actors in the case of two protected forest reserves in the southern part of the East Usambaras, Tanzania. The study area belongs to the Eastern Arc Mountains that are valued globally and nationally for their high level of biodiversity and number of endemic and near endemic species. The theoretical approach draws from theorising on power, participation and conservation in anthropology of development and post-structuralist political ecology. The material was collected in three stages between 2003 and 2008 by using an ethnographic approach. I interviewed and observed the actors and their resource use and control practices at the local level, including the representatives of the villagers living close to the protected forests and the conservation agency, but also followed the selected processes and engaged with the non-local agencies involved in the conservation efforts in the East Usambaras. In addition, the more recent processes of change and the actors strategies in resource control were contextualised against the social and environmental history of the study area and the evolvement of institutions of natural resource control. My findings indicate that the discourse of participation that has emerged in global conservation policy debate within the past three decades, and is being institutionalised in the national policies in many countries, including Tanzania, has shaped the practices of forest conservation in the East Usambaras, although in a fragmented and uneven way. Instrumental interpretation of participation, in which it is to serve the goals of improving the control of the forest and making it more acceptable and efficient, has prevailed among the governmental actors and conservation organisations. Yet, there is variation between the different projects and actors promoting participatory conservation regarding the goals and means of participation, e.g. to which extent the local people are to be involved in decision-making. The actors representing communities also have their diverse agendas, understandings and experiences regarding the rationality, outcomes and benefits of being involved in forest control, making the practices of control fluid. The elements of the exclusive conservation thinking and practices co-exist with the more recent participatory processes, and continue to shape the understandings and strategies of the actors involved in resource control. The ideas and narratives of the different discourses are reproduced and selectively used by the parties involved. The idea of forest conservation is not resisted as such by most of the actors at local level, quite the opposite. However, the strict regulations and rules governing access to resources, such as valuable timber species, continue to be disputed by many. Furthermore, the history of control, such as past injustices related to conservation and unfulfilled promises, undermines the participation of certain social groups in resource control and benefit sharing. This also creates controversies in the practices of conservation, and fuels conflicts regarding the establishment of new protected areas. In spite of this, the fact that the representatives of the communities have been invited to the arenas where information is shared, and principles and conditions of forest control and benefit sharing are discussed and partly decided upon, has created expectations among the participants, and opened up opportunities for some of the local actors to enhance their own, and sometimes wider interests in relation to resource control and the related benefits. The local actors experiences of the previous government and other interventions strongly affect how they position themselves in relation to conservation interventions, and their responses and strategies. However, my findings also suggest, in a similar way to research conducted in some other protected areas, that the benefits of participation in conservation and resource control tend to accrue unevenly between different groups of local people, e.g. due to unequal access to information and differences in their initial resources and social position.

Väitöskirjatutkimukseni Osallistamista vai ulossulkemista? Metsien suojelua ja hallintaa koskevat kiistat Itä-Usambaran vuoristossa, Tansaniassa tarkastelee biodiversiteetin ja metsien suojelualueiden hallinnassa tapahtuneen diskursiivisen muutoksen suhdetta käytäntöihin, tarkemmin ottaen sitä missä määrin osallistava suojelumalli on muuttanut suojelualueiden hallinnan käytäntöjä, ja miten paikalliset asukkaat ovat pystyneet vaikuttamaan luonnonvarojen kontrolliin ja niihin liittyvien hyötyjen jakautumiseen. Erityisesti tarkastelen, miten valtion metsäviranomaisten ja paikallisten ihmisten yhteiseen metsienhallintaan tahtaava lähestymistapa (Joint Forest Management) ja siihen liittyvät institutionaaliset ja organisatoriset muutokset heijastuvat paikallisten asukkaiden ja metsäviranomaisten välisiin suhteisiin, yhteistyöhön ja kiistoihin, suojelualueiden ja niiden luonnonvarojen hallinnassa. Aiemman tutkimuksen valossa kysyn, ovatko muutokset suojeluajattelussa ja instituutioissa pikemminkin johtaneet suojelualueiden kontrollin yhä tiiviimpään keskittymiseen kuin paikallisten toimijoiden vaikutusmahdollisuuksien ja aseman paranemiseen ja hyötyjen jakautumisen tasapuolistumiseen. Tutkimusalue sijaitsee Itä-Usambaran vuoristossa Tansaniassa, joka on lajistoltaan ainutlaatuinen alue. Osallistavaa metsien suojelua on pyritty edistämään erilaisin kehitys- ja suojeluinterventioin tuella, erityisesti metsien yhteishallintamallin kautta. Lähestyn tutkimusaihetta tarkastelemalla tiettyjä osallistavaa metsien suojelua ekplisiittisesti ajavia suojelu- ja kehityshankkeita, jotka toimivat kahden suojelualueen ympäristössä ja niihin liittyviä neuvotteluja eri toimijoiden välillä, erityisesti paikallisten asukkaiden ja metsähalinnon edustajien valilla. Tutkimukseni teoreettinen ja metodologinen viitekehys on poliittisen ekologian diskursiivisessa suuntauksessa ja toimija-orientoituneessa kehityksen sosiologiassa ja antropologiassa. Tutkin diskurssien sisältöä, vaihtelua ja käyttöä sekä toimijoiden strategioissa että toisaalta suojelualueiden hallintaan vaikuttavissa instituutioissa. Tutkimusaineisto on kerätty pääosin etnografisin menetelmin, kuten yksilö- ja ryhmähaastattelujen ja osallistuvan havainnoinnin kautta metsien hallintaan osallistuvissa organisaatioissa ja suojelualueita ympäröivissä kylissä. Keräsin aineiston kolmen kenttätyövaiheen aikana (2003-2008). Lisäksi olen analysoinut projektidokumentteja, aikaisempia tutkimuksia alueelta ja muuta kirjallisuutta. Osallistavan suojelun diskurssi, joka on yleistynyt viime vuosikymmenten aikana globaalissa suojelualueiden hallintaa koskevassa keskustelussa sekä Tansanian kansallisessa metsäpolitiikassa on muokannut metsiensuojelun käytäntöjä tutkimusalueella, mutta usein pirstaleisella ja epätasaisella tavalla. Eri sosiaalisten ryhmien asema luonnonvarojen hallinnassa ja suhtautuminen uudistuksiin vaihtelee, sekä valtion hallinnossa että suojelualueita ympäröivissä kylissä. Aiemmin vallinneen, ulossulkevan suojeluajattelun piirteet vaikuttavat edelleen toimijoiden diskursseihin ja luonnonvarojen hallinnan käytäntöihin. Siten ulossulkevan suojeluajattelun piirteet elävät rinnakkain uudemman, osallistavan suojelun diskurssin kanssa, ja molempien diskurssien elementtejä näkyy edelleen suojelualueiden hallinnan käytännöissä. Osa paikallisista ihmisistä on edelleen syrjässä luonnonvarojen hallinnasta, kuten resurssien käyttöä ja sen säätelyä koskevasta virallisesta päätöksenteosta. Tutkimukseni osoittaa kuitenkin että osallistaviin luonnonsuojeluhankkeisiin kytkeytyvien prosessien myötä aiemmin syrjäytyneet paikallisia ihmisiä edustavat toimijat ovat vähitellen pyrkineet, ja jossain määrin onnistuneet, vaikuttamaan suojelualueiden hallintaan eri keinoin. Osin tämä tosin juontuu kyseisiin hankkeisiin kytkeytyvien perinteisten ulossulkevien elementtien aiheuttamista muutoksista asukkaiden toimeentulomahdollisuuksissa ja sen herättämästä vastarinnasta. Suojelua ajavissa hankkeissa ja organisaatioissa välineellinen ajattelu osallistamisesta on ollut vallitseva tutkimusalueella, vaikka niissä vaikuttavien toimijoiden käsitykset osallistamisen keinoista ja tavoitteista eivät olekaan yhtenäisiä. Suojelua ajavien tahojen keskeisenä tavoitteena on ollut tehdä suojelutoimista ja luonnonvarojen hallintakeinoista entistä tehokkaampia ja sosiaalisesti hyväksyttavämpiä. Toisaalta myös paikallisia asukkaita edustavilla toimijoilla on omat päämääränsä suhteessa osallistumiseen sekä kokemuksena aiemmista suojeluinterventioista, joka vaikuttaa käytänteiden monimuotoisuuteen ja suojelualueiden hallinnan pirstaloitumiseen. Eri diskurssien ajatuksia ja narratiiveja käytetään ja uudelleen tuotetaan valikoivasti. Metsien suojelua pidetään sinänsä tärkeänä paikallisellakin tasolla, mutta luonnonvarojen käyttöä koskevat tiukat säännöt ja rajoitukset suojelualueiden ympäristössä aiheuttavat edelleen kritiikkiä ja kiistoja paikallisten asukkaiden parissa. Luonnonvarojen hallinnan historia, kuten aiemman epäoikeudenmukaisina koetut toimet ja lupaukset, joita ei ole lunastettu, heikentää edelleen sellaisten sosiaalisten ryhmien osallistumista, joille suojelusta ei ole koetunut hyötyä, vaan pikemminkin haittaa. Eri toimijoiden kokemukset aiemmista hallituksen ja muiden tahojen ajamista hankkeista vaikuttavat siten keskeisesti siihen, kuinka he asemoivat itsensä suhteessa uusiin interventioihin ja millaisia toimintastrategioihin he nojaavat. Osallistavan suojelun hyödyt jakautuvat epätasaisesti eri ryhmien välillä, johtuen muun muassa eroista pääsyssä tietoon, resursseihin ja erilaisista materiaalisista lähtökohdista ja sosiaalisesta asemasta. Tämä kontribuoi ristiriitoihin suojelualueiden hallinnan käytännöissä ja vastarintaan uusien suojelualueiden perustamishankkeissa. Ristiriidoista huolimatta paikallisia asukkaita edustaville toimijoille on avautunut uusia mahdollisuuksia edistää omia ja joskus laajempienkin sosiaalisten ryhmien intressejä suojelualueiden hallinnassa. Tämä on tapahtunut osin tehostuneen tiedonvälityksen myötä ja luonnonvarojen hallintaa ja hyödynjakoa koskevien päätöksentekoprosesseihin osallistumisen kautta.