1000 resultados para Julkisen tilan poetiikkaa ja politiikkaa


Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Suomalainen julkisen sektorin asiakaspalvelu elää tällä hetkellä merkittävää murrosvaihetta. Julkisesta asiakaspalvelusta on tehty kansainvälisestikin vain vähän tieteellistä tutkimusta, ja tähän asti tehty tutkimus on keskittynyt pääasiassa valtiollisiin toimijoihin. Tässä tutkimuksessa tutkittiin virtuaalisen asiakaspalvelun soveltuvuutta ja potentiaalisia tuottavuushyötyjä kuntaorganisaatiolle. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millainen virtuaalinen asiakaspalvelun toimintamalli soveltuu nimenomaan kuntaorganisaatiolle. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena, ja tutkimuskohteena oli Oulun kaupunki. Tutkimuksen empiirinen osa toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Haastateltavana oli Oulun kaupungin työntekijöitä sellaisilta toimialoilta, jotka joko asioivat kuntalaisten kanssa suoraan tai osallistuvat kuntalaisille suunnatun asiakaspalvelun kehittämiseen. Tutkimus osoitti, että kuntaorganisaatiolle soveltuva virtuaalinen asiakaspalvelun toimintamalli ottaa huomioon kuntakontekstin erityispiirteet, automatisoi helpot tehtävät ja mahdollistaa tehokkaan resurssien käytön ohjaamalla asiakaspalvelukontaktit automaattisesti ja paikkariippumattomasti vapaana olevalle asiakaspalvelijalle. Virtuaalisen asiakaspalvelun pitää olla vaikuttavaa sekä kuntalaiselle että kuntaorganisaatiolle. Toimintamallin tulee vastata tietoturvan ja tietosuojan vaatimuksiin, jotta sitä voidaan soveltaa kattavasti volyymipalveluissa, joista on potentiaalisesti saavutettavissa suurimmat hyödyt. Toimintamallin tulee olla toimialariippumaton ja helposti monistettavissa mittakaavahyötyjen aikaansaamiseksi.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tahkon alue on Pohjois-Savon merkittävin matkailukeskus ja yksi Suomen vilkkaimmista hiihtokeskuksista. Matkailukeskuksille liikenteen ja liikkumisen turvallisuus on tärkeää. Suunnitelman pohjaksi on käyty läpi ja analysoitu onnettomuustiedot tieliikenteen osalta Tilastokeskuksen onnettomuustilaston ja maastoliikenneonnettomuuksien osalta pelastuslaitoksen Pronto-rekisterin pohjalta. Suunnittelutyön alkuvaiheessa helmimaaliskuussa 2013 tehtiin laaja internet-kysely Tahkon toimijoille ja asukkaille. Kyselyyn vastanneiden noin 60 henkilön vastausten, noin 30 haastattelun, maastohavainnoinnin ja muiden aineiston pohjalta on muodostettu käsitys alueen turvallisuustilanteesta ja kehittämistarpeista. Liikenne- ja liikkumisympäristön osalta on käsitelty tie- ja katuverkon lisäksi liikunta- ja ulkoilureitit ja niiden kehittämistarpeet. Keskeisimmät kehittämiskohteet ovat hotellin ja Piazzan välinen aukio ja Tahkolahden alueen liikennejärjestelyt, joiden osalta on tehty ideatason kehittämisehdotukset. Muut ehdotukset koskevat kevyen liikenteen yhteyksiä, liikenteen rauhoittamistoimia ja nopeusrajoitusjärjestelmän yhtenäistämistä. Tahkon alueen toimijoita varten on laadittu liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelma. Tässä on käsitelty turvallisuustyön organisointia, pelastussuunnitelmien ajantasaistamista, henkilökunnan osaamisen kehittämistä, tiedottamista, turvallisuusmateriaalin jakamista, kameravalvonnan kehittämistä sekä eri liikennemuotojen turvallisuuden parantamista. Yksi osa suunnitelmaa koskee julkisen liikenteen kehittämistä. Tässä on käsitelty Tahkon joukkoliikenneyhteyksiä, tiedotusta, matkojen varaamista ja SkiBus-liikennettä. Linja-autoliikenteen reiteistä sekä pysäkki- ja terminaalijärjestelyistä on tehty esitys.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Vuokramaiden osuus Suomen viljelypinta-alasta on noin kolmannes. Lyhyet sopimukset vaikeuttavat tuotannon suunnittelua eivätkä kannusta vuokralaista panostamaan pellon kasvukuntoon, vaikka se olisi tärkeää sekä ympäristön että tilan talouden kannalta. Myös vuokranantaja voi halutessaan vuokrasopimuksessa määriteltävin ehdoin vaikuttaa siihen, miten ympäristöasiat huomioidaan vuokrapellolla. Merkittävät lisäehdot tulisi kuitenkin ottaa huomioon vuokran suuruudesta päätettäessä. Julkaisu on tuotettu osana TEHO Plus - Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen -hanketta. Oppaan toivotaan lisäävään erityisesti vuokranantajien kiinnostusta maatalouden vesiensuojeluun.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin selvittää, miten New Public Management (NPM) -doktriini ja muutokset yksityisen ja julkisen sektorin välistä kilpailuneutraliteettiongelmaa korjaavassa lainsäädännössä ovat vaikuttaneet kuntien toimintojen yhtiöittämiseen. Toisena tutkimuksen kohteena on selvittää erilaiset tavat yhtiöittää liiketoimintoja sekä niiden valintaan vaikuttavat tekijät. Empiirinen osio on toteutettu kvalitatiivisella ja deskriptiivisellä tutkimusmetodologialla. Yhtiöittämisiä tarkastellaan tapaustutkimuksina, johon on valittu tarkemman tutkimuksen kohteeksi kaksi toimialaa: tilahallinto ja satamateollisuus. Kyseisten yhtiöittämistapausten avulla pyritään tuomaan monipuolisesti esille erilaisia yhtiöittämisen taustatekijöitä ja yhtiöittämistapoja. On varsin helppo havaita ne tapaukset, joissa yhtiöittämisen taustalla on ollut tulevaan yhtiöittämisvelvollisuuteen varautuminen. Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa lähes kaikki kuntien liikelaitosmuodossa toimivat satamat. Puolestaan kaikki tehokkuuteen, päätöksenteon nopeutumiseen ja muihin liikemaailmasta omaksuttuihin elementteihin perustuvat tavoitteet yhtiöittämisen taustalla on pääsääntöisesti helppo luokitella NPM-doktriiniin liittyviksi. Kuntien tilahallinnot kuuluvat tähän ryhmään, koska niitä ei pääsääntöisesti koske yhtiöittämisvelvollisuus. Yhtiöittämisessä on otettava huomioon useita eri aspekteja, ja myös yhtiöittämistapojen välillä on huomattavia eroja. Tämän vuoksi on tarpeen kartoittaa kaikki kulloiseenkin tilanteeseen vaikuttavat tekijät, jotta voidaan löytää optimaalisin yhtiöittämistapa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Mustfinnträsketin Natura-alue (FI0200108) sijaitsee Varsinais-Suomessa, Paraisten kaupungissa, Ålönsaaren länsiosassa, ja se koostuu kolmesta pienestä järvestä: Mustfinnträsket, Gräggböleträsket ja Lampisträsket. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 -suojeluverkostoon sekä linnuston erityissuojelualueena eli SPA-alueena (Special Protection Area) että luontodirektiivin mukaisena SCI-alueena (Sites of Community Importance). Natura-alueen pinta-ala on 113 hehtaaria, josta vesipinta-alaa on noin 77 hehtaaria. Järvien valuma-alue on pieni, noin 400 hehtaaria. Alueen luontoarvot liittyvät järvillä pesivään ja levähtävään linnustoon, alueella esiintyviin luontotyyppeihin ja muuhun arvolajistoon. Luontoarvojen säilymisen merkittävämpänä haasteena on valuma-alueelta tuleva kuormitus, järvien rehevöityminen ja umpeenkasvu. Aiemmin järvet olivat kirkasvetisiä luontaisesti runsasravinteisia vitajärviä. Järvien vedenpinnan laskeminen 1930–70-luvuilla kiihdytti järvien tilan huononemista yhdessä valuma-alueelta tulevan kuormituksen kanssa. Nykyisin järvillä esiintyy veden talviaikaista hapettomuutta. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla -hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohjauksessa. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Suunnitteluryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Maankäyttö vaikuttaa vesistöjen tilaan muun muassa valunnan ja eroosion kautta. Se mitä maalla tapahtuu, näkyy vesistöjen tilassa. Maatalouden kosteikkojen, suojavyöhykkeiden ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelman tavoitteena on ohjata ja tehostaa maatalousympäristön vesiensuojelua ja monimuotoisuuden hoitoa. Suunnitelmassa esitellään mahdollisia kosteikon paikkoja, suojavyöhykekohteita ja luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohteita. Kohteille on annettu hoitosuosituksia, joita maan omistajat voivat halutessaan toteuttaa. Kokonaiskuvaa täydentää raportissa esitelty Kyttäluoman ja Lehtiluoman tilan kartoitus, joka toteutettiin FLISIK-hankkeessa. Kyttäluomasta on lisäksi esitelty hankkeessa toteutetut kunnostukset sekä kahdelle mallikohteelle kunnostussuunnitelma. Hankkeessa kartoitettiin myös Kyttäluoman valuma-alueen puron läheiset metsät. Metsän monimuotoisuus, mahdolliset tärkeät elinympäristöt ja vesiensuojelulliset seikat olivat erityisen huomion kohteena. Raportissa kerrotaan myös metsätalouden vesien suojelusta yleisellä tasolla. Suunnitelman toivotaan innostavan maatalousympäristön monimuotoisuuden edistämiseen ja oman lähipuron tilan parantamiseen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Hämeenlinnassa Kalvolan kaupunginosassa sijaitseva Äimäjärvi on luonnostaan melko rehevä ja sen tila on ollut pitkään varsin huono. Äimäjärven rehevöitymisen syitä ovat voimakas hajakuormitus, yhdyskuntien aikaisempi jätevesikuormitus ja järven pohjasta vapautuvat ravinteet. Sen vedenlaatu on luokiteltu välttäväksi ja aikaisempina vuosina leväkukinnat ovat olleet säännöllisiä, joskin nykyisin ne ovat vähentyneet. Äimäjärven tilaa on seurattu viime vuosina intensiivisesti ja siitä on paljon tutkimustietoa. Tässä raportissa selvitettiin Äimäjärveen kohdistuvan fosfori- ja typpikuormituksen määrä käyttäen hyväksi sekä järvestä ja siihen laskevista ojista mitattuja arvoja että teoreettisia ominaiskuormitusarvoja. Saatujen tulosten perusteella määritettiin myös järven fosfori- ja typpitaseet. Raportissa tarkasteltiin myös järven hydrologiaa, arvioitiin kunnostustarvetta ja arvioitiin hydrologisten tietojen ja laskettujen arvojen luotettavuutta sekä vedenlaadun näytteenottotiheyden vaikutusta kuormitustuloksiin. Teoreettiset, ominaiskuormitusarvoilla lasketut kuormitustulokset olivat hieman korkeammat kuin mittauksiin perustuvat tulokset. Arvot olivat samansuuntaiset kirjallisuudessa ilmoitettujen kuormitustulosten kanssa. Äimäjärven laskevia ojia tarkastelemalla eniten pinta-alayksikköä kohden kuormittivat Ihalahonoja, Tiirueenoja ja Halkorvenoja. Ihalahonojaan on aikaisemmin rakennettu laskeutusallas, mutta myös muut eniten kuormittavat ojat tulisi ottaa huomioon järven kunnostusta suunniteltaessa. Äimäjärven kaltaisessa rehevässä järvessä sekä ulkoisen että sisäisen kuormituksen vähentämisellä on tärkeä merkitys järven tilan parantamisessa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Ympäristön tilan seurannan tavoitteena on tuottaa tietoa ympäristön tilasta, sen muutoksista ja muutosten syistä. Seurannasta saatavia tietoja käytetään päätöksenteon sekä ympäristönsuojelutoimien kohdentamisen ja niiden tuloksellisuuden arvioinnin tukena. Tietoja hyödynnetään maankäytön suunnittelussa ja sen ohjauksessa sekä ympäristövaikutusten arvioinnissa. Seurantatietoja tarvitaan kansainvälisten sopimusten edellyttämiin selvityksiin ja niitä hyödynnetään tutkimuksissa. Hämeen ELY-keskuksen seurantaohjelma vuodelle 2011 perustuu ympäristöhallinnon seurantaohjelmaan vuosille 2009-2012. Se sisältää pintavesien ohella pohjavesien ja maaympäristön seurantaa. Osa seurannassa olevista vesistöistä on vaihtunut toisiin, sillä useimmista vesistöistä ei enää oteta näytteitä vuosittain vaan muutaman vuoden välein. Useimpien vesistöjen seurannassa on mukana jokin biologisen seurannan osa (kasviplankton, vesikasvit, pohjaeläimet, kalat) vesienhoitolain ja -asetuksen (vesipuitedirektiivin) mukaisesti. Pohjavesien seuranta jatkuu kolmella pohjavesiasemalla ja hydrologinen seuranta sisältää mm. vesistöjen vedenkorkeuksien, virtaamien, lämpötilojen, jäänpaksuuden sekä lumipeitteen paksuuden, haihdunnan ja roudan seurantaa. Maaympäristön seurantaan kuuluu myös useita eri seurantahankkeita. Vesienhoitolaki edellyttää, että vesienhoitoalueille laaditaan seurantaohjelmat. Niiden havaintopaikat on koottu ympäristöhallinnon seurantaohjelmasta sekä velvoitetarkkailuista. Vesienhoitoalueiden ohjelmia ei ole sisällytetty tähän monisteeseen, mutta havaintopaikkataulukoihin on merkitty, mitkä järvet ja joet kuuluvat vesienhoitoalueen seurantaan.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Rannoilla ja matalissa vesissä voimakkaasti levinnyt järviruoko muodostaa suuren biomassareservin, jonka suunnitelmallisella korjuulla voidaan saavuttaa monia ympäristöhyötyjä. Luonnon- ja vesienhoitotöiden kustannustehokkuutta ja kiinnostavuutta voidaan lisätä ruokomassan hyötykäytöllä. Talvella korjattavan järviruo’on yksi potentiaalinen käyttökohde on poltto energiaksi muiden korsimateriaalien tapaan. Polttokokeen tavoitteena oli testata puhtaan järviruokosilpun polttoa laitoksessa, joka soveltuu korsimateriaalien polttoon. Teknisten kokemusten lisäksi tavoitteena oli hankkia mittaustietoa järviruo’on polton päästömääristä ja savukaasujen laadusta, sekä vertailla saatuja tietoja samassa laitoksessa tehtyyn puuhakkeen polttokokeen tuloksiin. Koepoltto tehtiin Väkiparran tilan lämpölaitoksessa, jonka polttoteho on 990 kW. Polttoaineen syöttöjärjestelmä on suunniteltu huomioimaan polttoaineen laadun vaihtelut ja polttoaine siirretään varastosta pesäruuville kolakuljettimella. Savukaasujen mittauksessa sovellettiin standardin EN 13284-1 määräyksiä. Järviruoko korjattiin kaksoissilppuri –rinnekone –yhdistelmällä maaliskuun alussa 2013. Silppurin terämäärän tarve aliarvioitiin ja silpussa oli runsaasti pitkiä, jopa yli 30 cm mittaisia korsia. Leikkuupäivien kostean sään vuoksi ruoko oli kosteaa (kosteusnäytteet 24-34 %). Kokeen aikana poltettiin noin 40 kuutiota ruokosilppua ja 20 tunnin koepolton aikana tuotettiin energiaa n. 4 MW. Laitoksen vakiosäädöillä saavutettiin n. 300 kW/h teho. Syöttölaitteiden teho rajoitti suuremman polttotehon saavuttamista, koska kevyttä silppua ei pystytty toimittamaan nopeammin pesään. Pitkät korret vaikeuttivat aluksi silpun syöttöä kolakuljettimelta pesäruuville, mutta syöttö alkoi sujua sen jälkeen, kun varastossa lajiteltiin silpusta pisimmät korret pois. Ruo’on kosteus ei vaikuttanut palamistulokseen, ruokosilppu paloi pesässä hyvin eikä palamatonta ainetta jäänyt tuhkaan. Typen oksidien pitoisuudet ja hiukkaspäästöt olivat ruokoa poltettaessa samaa luokka kuin puuhakkeen poltossa ja arvot jäivät alle viitteellisten päästöraja-arvojen (Valtioneuvoston asetus 750/2013, liite 1). Ruo’on poltosta mitatut rikkidioksidin pitoisuudet ylittivät viitteelliset päästöraja-arvot ja ero puun polttoon oli selkeä. Rikkidioksidin pitoisuuksista arvioitiin olevan jonkin verran riskiä kattilan korroosiovaurioiden syntymiselle. Häkäpitoisuudet olivat ruo’on poltossa selvästi korkeammat, mutta pitoisuuksia voidaan kuitenkin pitää alhaisina. Ruokotuhkasta analysoidut metallipitoisuudet jäivät selvästi alle MMM:n asetuksen 24/11 mukaisten enimmäispitoisuuksien tuhkan käytölle metsätaloudessa. Kokeen perusteella voidaan arvioida, että ruoko sopii poltettavaksi laitoksessa, kunhan silppu on kooltaan riittävän lyhyttä. Tekninen käyttövarmuus, korroosioriskit ja rikkidioksidipäästöt huomioiden järkevä käyttötapa on kuitenkin seospoltto hakkeen kanssa. Luonnon- ja vesienhoidon sivutuotteena syntyvää ruokosilppua kannattaa kuljettaa poltettavaksi, kun kuljetusmatka on lyhyt ja kuljetus tehdään isoilla kuorma-autoilla.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Ympäristön tilan seurannan tavoitteena on tuottaa tietoa ympäristön tilasta, sen muutoksista ja muutosten syistä. Seurannasta saatavia tietoja käytetään päätöksenteon sekä ympäristönsuojelutoimien kohdentamisen ja niiden tuloksellisuuden arvioinnin tukena. Tietoja hyödynnetään maankäytön suunnittelussa ja sen ohjauksessa sekä ympäristövaikutusten arvioinnissa. Seurantatietoja tarvitaan kansainvälisten sopimusten edellyttämiin selvityksiin ja niitä hyödynnetään tutkimuksissa. Hämeen ELY-keskuksen seurantaohjelma vuodelle 2014 perustuu ympäristöhallinnon seurantaohjelmaan vuosille 2014–2016. Se sisältää pintavesien ohella pohjavesien ja maaympäristön seurantaa. Osa seurannassa olevista vesistöistä on vaihtunut toisiin, sillä useimmista vesistöistä ei enää oteta näytteitä vuosittain vaan muutaman vuoden välein. Useimpien vesistöjen seurannassa on mukana jokin biologisen seurannan osa (kasviplankton, vesikasvit, pohjaeläimet, kalat) vesienhoitolain ja -asetuksen (vesipuitedirektiivin) mukaisesti. Pohjavesien seuranta jatkuu kolmella pohjavesiasemalla ja hydrologinen seuranta sisältää mm. vesistöjen vedenkorkeuksien, virtaamien, lämpötilojen, jäänpaksuuden sekä lumipeitteen paksuuden, haihdunnan ja roudan seurantaa. Maaympäristön seurantaan kuuluu myös useita eri seurantahankkeita. Vesienhoitolaki edellyttää, että vesienhoitoalueille laaditaan seurantaohjelmat. Niiden havaintopaikat on koottu ympäristöhallinnon seurantaohjelmasta sekä velvoitetarkkailuista. Vesienhoitoalueiden ohjelmia ei ole sisällytetty tähän monisteeseen, mutta havaintopaikkataulukoihin on merkitty, mitkä järvet ja joet kuuluvat vesienhoitoalueen seurantaan.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Suomessa on maaperän tilan tietojärjestelmässä vuoden 2013 tietojen mukaan 23 850 kohdetta, joiden maaperä on mahdollisesti pilaantunut, pilaantunut tai puhdas ja kunnostettu. Polttonesteiden jakelu on aiheuttanut kolmanneksen kohteiden pilaantumisista. Näistä kohteista isännättömiä arvioidaan olevan 1 100. Isännättömällä kohteella tarkoitetaan pilaantunutta kohdetta, jossa pilaajaa tai muuta puhdistusvastuullista ei tiedetä tai tavoiteta, on kohtuutonta vaatia vastuullista puhdistamaan aluetta, vastuullinen on maksukyvytön tai häntä ei ole muusta syystä mahdollista saattaa vastuuseen. Öljyllä pilaantuneiden isännättömien kohteiden tutkimista ja kunnostusta varten on perustettu Soili-ohjelma, Esko-projektit ja Jaska-hanke. Öljysuojarahasto on ollut rahoittamassa näitä projekteja. Projektien osapuolina ovat ympäristöministeriö, Suomen kuntaliitto, Öljyalan keskusliitto ja öljy-yhtiöt. Soili-ohjelma perustettiin vuonna 1996. Soili-ohjelmaan pystyi hakeutumaan vuoteen 2005 asti, mutta tutkimuksia ja kunnostuksia ohjelman puitteissa jatketaan vuoteen 2015 asti. Soili-ohjelman rinnalle tulivat vuonna 2010 Esko-projektit, jotka ovat yksittäisiä toimeksiantoja sen aikaiselle toteutusorganisaatiolle. Esko-projektit ovat öljyhiilivedyillä pilaantuneita maa-alueita tai pohjavesialueita. Jaska-hanke perustettiin jatkamaan Soili-ohjelman viitoittamalla pohjalla vuonna 2012. Tämä diplomityö tarkastelee ja analysoi öljysuojarahaston tutkimus- ja kunnostustoimintaa sekä esittää sille jatkoa varten kehitysehdotuksia. Tässä keskitytään käsittelemään Soili-ohjelmaa, Esko-projekteja ja Jaska-hanketta. Työssä koottiin projekteissa mukana olleiden näkemyksiä ja kokemuksia kysely- ja haastattelututkimuksella. Lisäksi työssä tehtiin tapaustutkimus, jossa tutkittiin henkilökohtaisen tapaamisen vaikutusta kiinteistönomistajan aktivoimiseen. Työn tarkoitus oli selvittää projekteissa käytössä olevat hyvät toimintatavat sekä antaa eväitä heikompien kohtien korjaamiseksi. Tätä kautta saatiin selvitettyä ne toimintatavat, jotka soveltuvat parhaiten Jaska-hankkeeseen. Työssä havaittiin projektien vahvuudeksi keskitetty ja osaava projektiorganisaatio, joka tekee projekteista kustannustehokkaita, kattavia, systemaattisia ja hyvin koordinoituja. Projekteilla on saatu tutkittua ja kunnostettua paljon kohteita, mikä ei olisi ollut muutoin mahdollista. Suurimmiksi kehityskohteiksi todettiin tiedottaminen sekä kiinteistönomistajien aktivoiminen. Jaska-hankkeessa on tehty jo muutoksia parempaan suuntaan, kuten kiinteistönomistajien aktivointi henkilökohtaisella yhteydenotolla hankeorganisaation toimesta ja kiinteistönomistajan sitouttaminen ÖSR:n ehtoihin vasta, kun kunnostusvaiheeseen ollaan ryhtymässä. Kehitystä tulisi kuitenkin jatkaa tekemällä uusi ja kattava viestintäsuunnitelma, jonka päätavoitteena olisi saada osapuolet tietoiseksi hankkeesta.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Joukkoliikenteen suosio hiipuu vähitellen, käyttö aste laskee. Tätä ongelmaa lähdimme ratkaisemaan sovelluksen ja pelillistämis menetelmän avulla. Menetelmää hyödyntäen tavoitteena oli luoda sovellus joka koukuttaa käyttäjän sovelluksen käyttöön ja sitä kautta joukkoliikenteen käyttöön. Pyrimme pysäyttämään joukkoliikenteen käyttöasteen laskun tai jopa kääntämään sen kasvuun. Varsinaista tulosta ei tällä työllä saatu, sillä aika ei vain riittänyt sovelluksen testaamiseen käytännössä. Pelillistämis menetelmiä kun tutkii ja vertaa sovellustamme niihin, niin sovelluksellamme on hyvä mahdollisuudet toimia joukkoliikenteen käytön lisäämisen työkaluna.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Julkisen hallinnon lisääntyvä digitalisoituminen on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan entistä voimakkaammin julkisen hallinnon työntekijöiden toimenkuvaan nyt ja tulevaisuudessa. Kun aiemmin asiakkaita palveltiin kasvotusten, tapahtuu palvelu nyt yhä enemmän kasvottomana Internetin sähköisten sovellusten kautta. Teoriaosuudessa käsiteltiin aluksi sähköistä verkkopalvelua, joista päästiin julkisen hallinnon digitalisointiin. Toiseksi käsiteltiin riskejä ja lisäarvoja aiemman teorian ja tutkimusten kautta, joita on tehty mm. pankkisektorilla ja sähköisissä virastoissa. Näiden jälkeen esiteltiin, miten tutkimus on toteutettu. Tutkielman tulokset ja johtopäätökset ovat esitelty viimeisinä. Tutkielman empiirinen osuus toteutettiin sähköisenä Webropol-kyselynä. Tutkimuksessa tutkittiin millä tavoin Kansaneläkelaitoksen työntekijät kokivat lisääntyvät sähköiset palvelut omassa työssään. Kyselyssä kartoitettiin mitä riskejä ja lisäarvoja työntekijät kokevat digitalisoitumisen myötä. Tutkimuksessa oli sekä puolistrukturoituja kysymyksiä, avoimia kysymyksiä, yksitoista väittämää, sekä kyselylomakkeen lopussa olleet lisätietokysymykset vastaajien taustatiedoista. Kysely lähetettiin kaikille Satakunnan vakuutuspiirissä työskenteleville Kelan työntekijöille, joita oli tutkimuksen tekohetkellä 131. Vastauksia kyselyyn saatiin 41kpl eli vastausprosentiksi muodostui 31,3 prosenttia. Tutkimustulosten perusteella työntekijät kokivat suurimpina riskeinä työpaikkojen menetykset, tietoturvariskit ja riskin siitä, etteivät asiakkaat tiedä mihin etuuteen heillä on oikeus. Suurimpina lisäarvoina puolestaan nähtiin käsittelyn nopeus, hakemusten selkeys ja hakemisen vaivattomuus. Verrattuna aiempiin tutkimuksiin pankki- ja virastomaailmassa, tuloksissa voidaan nähdä niin yhtäläisyyksiä kuin erovaisuuksia.