281 resultados para haastattelu - etnomusikologia


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Matkailu on yksi maailman suurimmista liiketoiminta-aloista ja laajimmalle levinneimmistä elinkeinoista luoden matkailualueelle työpaikkoja ja vaurautta, edistäen vientiä, tuottaen verotuloja ja stimuloiden pääomasijoittamista. Se luo paremmat lähtökohdat taloudelliselle ja sosiaaliselle kehittymiselle syrjäisemmillä seuduilla. Keskustelu kestävästä kehityksestä on noussut viime vuosikymmeninä yhä suositummaksi myös matkailuliiketoiminnassa. Matkailuliiketoimintaa on sekä kiitetty että arvosteltu kyvystään muokata alueita fyysisesti, sillä sen koetaan tarjoavan kehitysmahdollisuuksia, mutta myös häiritsevän alueen ekologista ja kulttuurista perintöä. Usein negatiivisten vaikutusten katsotaan vaikuttavan varsinkin länsimaiden ulkopuolella, mutta myöskään länsimaat eivät ole immuuneja tälle ilmiölle. Tämän tutkielman tarkoitus oli selvittää, miten kestävä kehitys nähdään kilpailukeinona kuntien matkailumarkkinoinnissa. Osaongelmina selvitettiin, millaisia kilpailukeinoja kunnat käyttävät matkailumarkkinoinnissaan ja mikä on kestävän kehityksen rooli kuntien matkailumarkkinoinnissa. Empiirinen tutkimus toteutettiin haastattelututkimuksena Varsinais-Suomen kunnissa, joihin jokaiseen lähetettiin saatekirjeenä haastattelupyyntö. Haastatteluvastauksia saatiin yhteensä 16 kunnasta, joista osa saatiin kirjallisena, osa puhelinhaastatteluina ja yksi haastattelu tehtiin paikan päällä kunnassa. Tutkielman aihe liittyi laajempaan tutkimukseen matkailun työllistävästä vaikutuksesta syrjäisillä alueilla, sekä laajempaan tutkimukseen kestävän kehityksen aatteen kehittymisestä ja vaikutuksesta matkailuun. Kuntien kohderyhmissä ja matkailumarkkinointistrategiassa todettiin tutkimuksen perusteella olevan ristiriitaisuuksia. Tämän pääteltiin johtuvan kuntien pienistä matkailijamääristä, jotka toivotettiin kaikki tervetulleiksi alueelle. Lisäksi kiinnitettiin huomiota kuntien matkailumarkkinointistrategian vähäiseen käyttöön. Kestävän kehityksen osuuden Varsinais-Suomen kuntien matkailumarkkinoinnissa todettiin olevan varsin vähäinen, joskin sitä toteutettiin muilla tavoin ja sen osuutta oltiin valmiit lisäämään tarvittaessa. Kestävän kehityksen ehdotettiin olevan positiivinen myyntivaltti kunnille, joka erottaisi kunnat kilpailevista matkailualueista. Kunnille ehdotettiin myös matkailijoille suunnattujen tuotteiden kehittämistä, jotta matkailijoiden tuoma tulovaikutus alueella kasvaisi. Tuotteiden kehittämiseen ehdotettiin paikallisia asukkaita aktivoivaa yhteistyötä (co-creation). Turisteille suunnattujen tuotteiden, tuotepakettien ja matkamuistojen myymisen tehostamiseksi ehdotettiin tulevaisuuden tutkimuskohteeksi Varsinais-Suomen matkailualueella vierailevan matkailijan tarpeita ja odotuksia, sillä todettiin todennäköiseksi, että matkailijoiden mieltymykset ja preferenssit tulevat yhä muuttumaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomalaiset ovat osallistuneet Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvatyöhön sen alusta lähtien vuodesta 1956. Rauhanturvatyön luonne on viime vuosina muuttunut, mutta rauhanturvaajia tarvitaan edelleen. Rauhanturvajoukon toiminnan takaamiseksi tarvitaan erilaisia taustatekijöitä, joita ilman joukko ei kykene toimimaan tai sen suorituskyky laskee oleellisesti. Taustatekijöistä huolto on joukon toiminnan kannalta tärkein ja sen täytyy olla kunnossa siinä vaiheessa, kun rauhanturvajoukko lähetetään toimintaalueelle. Tämä tutkimus keskittyy kahteen ensimmäiseen YK:n rauhanturvaoperaatioon, joissa Suomi oli mukana. Tutkimus käsittelee suomalaisen rauhanturvajoukon huoltoa ja siihen liittyviä ongelmia Suezilla 1956 – 1957 sekä Kyproksella 1964 – 1977. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten huollon järjestelyt onnistuivat sekä analysoida, miten kyettiin ottamaan huomioon ensimmäisen operaation kokemukset Suezilla seuraavassa operaatiossa Kyproksella. Tutkimusaineistona ovat olleet julkiset asiakirjat, rauhanturvatoiminnasta kirjoitetut kirjat ja artikkelit sekä kahden rauhanturvatyöhön osallistuneen henkilön haastattelu. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällön analyysiä, jolla tarkoitetaan teoreettista asiakirjoihin ja kirjallisuuteen perustuvaa kuvailevaa tutkimusta eli empiiristä tutkimusta. Tutkimuksessa ilmeni, että rauhanturvaoperaation huoltojärjestelmässä esiintyi runsaasti ongelmia. Ongelmista huolimatta huolto kyettiin toteuttamaan hyvin. Omavaraisuuden lisääminen Kyproksen operaation alkuaikoina olisi auttanut monessakin huoltoon liittyvässä asiassa ja ongelmatilanteessa. Vaikka YK lupasikin luovuttaa operaatioon osallistuville maille tietyt tarvikkeet toimialueella, niin toimitusten hitauden ja niissä ilmenevien muiden epäkohtien vuoksi olisi ollut tarpeellista olla mahdollisimman pitkään omavarainen operaation alkuvaiheissa. Jo Suezin operaatio näytti sen, että mitä omavaraisempi joukko on, sitä paremmin se kykenee aloittamaan toiminnan alueella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The goal of this thesis is to build a viral marketing management framework for a Finnish medium sized gaming company. This is achieved by first finding and building a theoretical five step management process framework based on literature, analyzing current model and giving recommendations for the case company to develop its own management process. In addition, viral marketing research is still in early stage resulting this study to propose its own take on the definition in the theory part. Empirical part is based on qualitative interviews, campaign material and secondary sources and is aimed to find out and analyze the case company’s current viral marketing state and to give recommendations to it. The final outcome of the study is a general, theoretical management framework for viral marketing campaigns and specified recommendations for the case company.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Mikroyritykset kohtaavat luotonannossa erityisiä haasteita epäsymmetrisen informaation takia. Mikroyritysten tulisi pystyä välittämään rahoittajille informaatiota omasta luotonhoitokyvystään ja aikaisempi tutkimus on havainnut pienten yritysten hyötyvän pitkästä pankkisuhteesta, sillä siinä rahoittaja oppii tuntemaan yrityksen toimintaympäristön ja yrityksen menestystekijät. Tämä helpottaa rahoittajan päätöksentekoa ja menestyvä pienyritys saa paremmin rahoitusta hankkeisiin. Tämän tutkielman tavoitteena on tutkia pankkien mikroyrityksiin kohdistamaa luotonantoprosessia ja pitkäaikaisen pankkisuhteen hyötyjä ja haittoja, joita pankit ja mikroyritykset kohtaavat pitkäaikaisessa pankkisuhteessa. Mikroyritysten luotottamisen tutkiminen on perusteltua, sillä Suomessa mikroyritykset muodostavat merkittävän osan yrityskannasta ja monet mikroyritykset toimivat rahoituksellisesti niukassa tilanteessa, ja on ilmeisen olennaista tunnistaa toimivan pankkisuhteen edellytykset niillä mikroyrityksillä, jotka saavat toistuvasti rahoitusta pankeista. Tutkielman metodiksi valittiin puolistrukturoitu haastattelu, joka valikoitui tutkielman tavoitteiden perusteella. Empiria kerättiin haastattelemalla pienehkön paikkakunnan pankinjohtajia, joilla on useiden vuosien kokemus yritysrahoituksesta ja eritoten mikroyritysten rahoittamisesta. Haastattelut osoittivat mikroyritysten olevan paikallisten pankkien näkökulmasta kiinnostavia rahoituskohteita ja tarjoavan pankeille mahdollisuuden kasvattaa liiketoimintaa. Mikroyrityksen pitkäaikaisella pankkisuhteella ei havaittu olevan pankin luotonantoprosessiin suuria vaikutuksia, ainoa huomattava muutos on prosessin tehostuminen, kun mahdollinen vakuus on pankille tuttu ja liiketoiminnan riskit ovat pankin tiedossa. Hyötynä mikroyrityksille ilmeni lainarahan edullisempi hinta ja pienempi vakuustarve, kun taas pankille asiakassuhteen pitkäaikaisuus tuo pääomalle tuottoa. Pitkäaikaisesta pankkisuhteesta ei havaittu aiheutuvan merkittäviä haittoja kummallekaan osapuolelle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn lähtökohtana on vuonna 2009 case-yksikölle luotu stage-gate-malli, jonka ymmärtäminen ja käyttö ei ole ollut toivotulla tasolla. Asenteet ja perehdytys tämän mallin käyttöön ovat aiheuttaneet sen, että osa yksikön henkilöstöstä ei tunnista mallin käyttöä omassa työssään, vaikka sitä käytetään jokaisessa tuotekehitysprojektissa. Työn tavoitteena on kuvata case-yksikön stage-gate-mallin etenemistä selkeämmin, jotta se saataisiin tehokkaammin käyttöön koko henkilöstölle, sekä tutkia ovatko eri toimintojen roolitukset mallin mukaan optimaaliset. Tavoitteena on myös tutkia kuinka tiedon tulisi kulkea toimintojen välillä, jotta se olisi mahdollisimman tehokasta. Työtä varten on kerätty kirjallisuusmateriaalia teorian pohjustamiseksi ja haastateltu 14 yksikön toimihenkilöä nykyisten ongelmakohtien kartoittamiseksi. Lisäksi työhön liittyen tehtiin benchmark-haastattelu mahdollisimman lähellä case-yksikön liiketoimintaa olevasta saman yrityksen yksiköstä. Yksikölle luodun stage-gate-mallin tuntemus oli haastattelujen perusteella suhteellisen heikolla tasolla. Vain noin puolet tunnisti sen jokapäiväisessä työskentelyssään. Ongelmakohtia mallin käyttämiseen liittyen ilmeni paljon ja niistä iso osa kohdistui myyntiin, markkinointiin sekä projektipäällikön toimintaan. Havaittujen ongelmien perusteella yksikön roolituksista tehtiin selventävä kaavio, jotta jokaisen on helpompi hahmottaa prosessia. Lisäksi henkilöstön osallistamiseen ja tiedonjakamiseen annettiin kehitysehdotuksia. Näin ollen koko henkilöstö saadaan ymmärtämään mallin vaiheet ja tärkeimpänä, ymmärtämään oman roolinsa kussakin stage-gate-mallin vaiheessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä Pro gradu -tutkimuksessa selvitettiin yritystenvälisen yhteistyön suunnitelmallisuutta ja systemaattisuutta. Tavoite oli ymmärtää miksi ja miten systemaattinen toimintaohjeisto tulisi tehdä sekä empiirisesti tutkia ovatko valitut yritykset tehneet itselleen toimintaohjeet yritystenväliseen yhteistyöhön. Tutkimuksen yhteydessä kehittyi ”yrityksen 360° -kumppanistrategia”, joka voidaan liittää osaksi yrityksen kokonaisstrategiaa. Kokonaisvaltainen 360° -kumppanistrategia luo pohjan kaikkien ulkoisten yrityssuhteiden systemaattiseen määrittelyyn ja hoitamiseen. 360° -kumppanistrategiasta johdetaan operatiivinen 90° -kumppanikäsikirja yhteistyösuhteiden eri osa-alueille. Operatiivisessa työkalussa määritellään muun muassa miten kuhkin yhteistyösuhde asemoidaan yritykseen nähden ja miten eri yhteistyö-kumppaneiden kanssa tulee toimia. 360° -kumppanistrategialla luodaan selkeyttä yritystenväliseen yhteistyöhön toimintatapoja yhtenäistämällä. Pro gradu -tutkimuksessa tutkittiin 360° -kumppanistrategiaa sekä teoreettisesta että empiirisestä lähtökohdasta. Teoreettisessa osassa selvitettiin, mitä yrityksen 360° -kumppanistrategiasta on kirjoitettu ja onko aiheeseen liittyen olemassa olevaa teoriaa. Empiirisessä osassa tutkittiin miksi ja miten yritykset ovat luoneet itselleen 360° -kumppanistrategian. Empiirinen tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin henkilökohtaisten haastattelu-tutkimusten avulla. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että 360° -kumppanistrategiaa on tutkittu melko vähän. Tieteellinen tutkimus keskittyy lähinnä vallitseviin yhteistyö-malleihin, verkostoihin tai yhteistyöhön liittyviin yksittäisiin komponentteihin, kuten luottamukseen. Empiirinen havainto oli, että muutamilla yrityksillä oli tietoinen toimintatapa ulkoisten yritysten kanssa toimimiseen, mutta sen sisältö vaihteli yrityksestä riippuen. Tässä tutkimuksessa esiteltyä kokonaisvaltaista 360° -kumppanistrategiaa tutkituissa yrityksissä ei aiemmin ollut tässä laajuudessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tietojärjestelmiä ja ohjelmia käytetään käyttöliittymän kautta joka on se liittymäpinta, joka näyttäytyy käyttäjälle. Käyttöliittymän tehtävänä on mahdollistaa tehtävien suorittaminen tarkoituksenmukaisesti, tehokkaasti ja ymmärrettävästi ja käytön tulisi siten olla käyttäjäys-tävällistä. Käytettävyystutkimus on monitieteistä, jonka avulla pyritään kuvaamaan, mit-taamaan ja analysoimaan tuotteen käytettävyyttä käyttäjän näkökulmasta. Käytettävyyttä voidaan evaluoida usealla eri tavalla, mutta päämenetelmiä ovat asiantuntija-arviointi ja käyttäjätestaus. Tässä tutkielmassa on tutkittu Puolustusvoimien sähköisten palveluiden käytettävyyttä. Puolustusvoimien sähköiset palvelut on palkatun henkilöstön käyttöön suunniteltu itsepal-veluportaali, jota käytetään henkilöstöhallinnollisten tehtävien suorittamiseen. Sähköisten palveluiden tavoitteena on henkilöstöhallinnon vähentäminen, nopeammat ja yksinkertai-semmat henkilöstöhallinnon prosessit osin automatisoituna. Tutkimuskysymyksiä ovat mitä on tietojärjestelmän käytettävyys, millainen on henkilöstö-alan sähköisten palveluiden käytettävyys tällä hetkellä ja millaisin toimin henkilöstöalan sähköisten palveluiden käytettävyyttä voitaisiin parantaa. Tutkimusmenetelmäksi valittiin kirjallisuustutkimus, jota täydennettiin haastatteluin. Haastateltaviksi valittiin PVSAP-toiminnanohjausjärjestelmän ja sähköisten palveluiden henkilöstöalan asiantuntijoita. Haas-tattelutyypiksi valittiin puolistrukturoitu haastattelu ja käytettävyyden evaluointimenetel-mänä oli asiantuntija-arviointi, joka perustui kahdeksan kohdan heuristiikkaan. Tutkimuk-sen tuloksena löydettiin käytettävyysongelmia, mutta myös ominaisuuksia, joissa käytettä-vyys oli kunnossa. Käytettävyysongelmien korjaamiseksi laadittiin 26 parannusehdotusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The main goal of this thesis was to examine how the emotional intelligence skills and multicultural project leadership style of a project manager interrelate and affect the success of a project. The research methods used are literature review in theoretical part of the thesis and semi-structured interviews in empirical part of the thesis. This study is a single case study i.e. one case company was selected to be the secondary level of analysis. Within the case company, four project managers were selected as research units to form the primary level of analysis. Literature review formed the basis for the empirical research and the interview questions were derived from the literature. Findings from the interviews were mirrored against the literature review findings, based on which both conclusions and generalisations could be made. Thus, both deductive and inductive methods were utilised to get more complete picture about the research topic. In the first part of the literature review the general leadership theories and the project leadership terminology are introduced as a background for the concept of emotional intelligence and the integrated leadership model. Emotional intelligence and its interrelation to different leadership concepts are discussed during the literature review. Chinese cultural aspects affecting the way of making business, and the multicultural leadership styles of the Finnish project managers are introduced in the following part of the literature review. It was found that the most successfully used multicultural leadership styles in Finnish-Chinese context are synergistic and polycentric, and these require emotional intelligence skills. In the empirical part on this thesis the findings from the semi-structured interviews are introduced, discussed and analysed. Interviews were done in private meeting rooms, and they were recorded and transcripted to add reliability and validity. Although the sample was only four project managers, the results show that the sample is quite saturated as the responses to several questions followed the same pattern. It was found that Finnish project managers in the case company are democratic and take cultural differences into account in their project leadership. Both synergistic and polycentric leadership styles are used with Chinese team members. Emotional intelligence capabilities and the emphasis of those differ a bit depending on the interviewee. Though, the results show that EI skills and the multicultural project leadership style used in Chinese context are interrelated. The findings from the literature review and the empirical research in this thesis are similar. Though, there is need for further research as the sample was small, and this thesis is a single case study. It is recommendable to make a multi-company study with larger sample of project managers. Also multi-industry perspective is recommendable for further research.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä sivuaineen tutkielmassa tarkastellaan, miten naisiin viittaavat sanat on käännetty suomalaisen, mutta pääosin englanniksi puhutun Love Connection -tosi-tvohjelman suomenkielisissä tekstityksissä. Tavoitteena on selvittää, millä tavoin suomen ja englannin puhekielen erot naispuolisiin henkilöihin viitattaessa näkyvät ruututeksteissä, ja millaisia käännösstrategioita ohjelman kääntäjä on sarjaa suomentaessaan käyttänyt. Lisäksi tv-ohjelmassa tehtyjä naisiin kohdistuvia viittauksia verrataan ohjelman englanninkielisessä mainoslehtisessä käytettyihin naisiin viittaaviin sanoihin. Tutkimuksen primäärimateriaali koostui Love Connection -tv-sarjan 12 osasta sekä niiden suomenkielisestä tekstityksestä, ohjelman Yhdysvaltoihin suunnatusta mainoslehtisestä sopivien osallistujien löytämiseksi sekä sarjan kääntäjän haastattelusta. Tutkimus toteutettiin sekä kvalitatiivisin että kvantitatiivisin menetelmin. Tv-ohjelman jaksoista litteroitiin englanninkielinen puhe ja suomenkielinen tekstitys niiltä osin kuin vähintään toisessa esiintyi viittaus naispuoliseen henkilöön, kuten woman/nainen tai girl/tyttö. Aineistosta poimitut viittaukset sijoitettiin lähdekirjallisuuden pohjalta luotuihin kategorioihin sen mukaan, millaista käännösstrategiaa niihin oli sovellettu. Lisäksi tarkasteltiin, millaisia eroja sovelletuissa käännösstrategioissa ilmeni ohjelman osallistujien tekemien viittausten välillä sekä toisaalta yksilöhaastattelujen ja keskustelutilanteiden välillä. Analyysi ja kääntäjän haastattelu osoittivat, että suurin osa viittauksista käännettiin suomeksi lähimmällä semanttisella vastineella, mutta myös poistoja ja korvauksia esimerkiksi pronominilla oli tekstityksen vaatimien tila- ja aikarajoitusten vuoksi käytetty runsaasti. Merkittävin tutkimushavainto oli, että joissakin yhteyksissä englannin kielen sana girl oli käännetty suomeksi sanalla nainen suoran käännösvastineen sijasta, koska suomen kielen sana tyttö ei kyseisissä konteksteissa olisi soveltunut käytettäväksi aikuisesta naisesta puhuttaessa. Suomalaisten tuottajien laatimassa englanninkielisessä mainoksessa esiintyi suurelta osin kuvaannollisia, sukupuolineutraaleja henkilöviittauksia, eikä girl-sanaa käytetty kertaakaan. Audiovisuaalisten käännösten kautta välittyvää naiskuvaa viihdegenren televisioohjelmissa on toistaiseksi tutkittu vähän, joten jatkotutkimusten kannalta vaihtoehtoja on runsaasti. Tulosten laajemman sovellettavuuden arvioimiseksi naisten puhuttelua voisi tutkia tarkemmin muissa, kansainvälisesti tunnetuissa tositv-formaateissa esimerkiksi vertailemalla eri maissa esitettäviä ohjelmaversioita.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sotilassosiologia on yksi Maanpuolustuskorkeakoulussa edustettuina olevista sotatieteistä. Äärimmilleen tiivistäen voisi sanoa, että sotilassosiologiassa tutkitaan pienten ja suurempien sotilasryhmien käyttäytymistä rauhan ajan koulutuksessa ja sodan olosuhteissa. Sotilassosiologia on monipuolisen, teoreettiseen käsitteenmuodostukseen pyrkivä, mutta tiukasti empiirisiin mittauksiin perustuva tutkimusala, jolla on runsaasti yhtymäkohtia ja käytännön soveltamismahdollisuuksia joukko-osastojen ja muiden sotilaslaitosten arkipäivän toiminnassa. Mikäli nämä joukko-osastot ja sotilaslaitokset joskus joutuisivat sotaan, yhtymäkohtia sotilassosiologiaan löytyy tässäkin toimintaympäristössä. Tästä ovat ulkomaisina esimerkkeinä Israelin ja USA:n asevoimien monet uudehkot, empiiriset sodan ajan sotilassosiologiset tutkimukset. Eri maiden yliopistoissa on 1900-luvun alkupuolelta lähtien, joissakin tapauksissa aikaisemminkin, tutkittu erisuuruisia ryhmiä ja organisaatiota ja ihmisten käyttäytymistä niissä. Erityisesti näitä asioita on tutkittu sosiaalipsykologiassa ja sosiologiassa. Empiirisiä ja jopa kontrolloituja kokeellisia tutkimuksia on tehty hyvin suuri määrä ja samalla tutkimusmenetelmät (mm. empiiristen aineistojen tilastolliset analyysimenetelmät) ovat kehittyneet. Sotilassosiologiassa on lähtökohtana se, että sotilassosiologinen tutkimustieto tuo ”siviili” yliopistojen sosiologian ja sosiaalipsykologian tieteenaloilla (ns. ”emotieteet”) kerätyn laajan relevantin tietämyksen perustaksi tutkimuksiin, joissa on kohteena nimenomaan sotilasryhmien ja sotilasorganisaatioiden puitteissa tapahtuva sotilaiden käyttäytyminen. Tällaista sotilassosiologiaksi kutsuttua tutkimusta on tehty eri maiden asevoimien tutkimuslaitoksissa jo vuosikymmenien ajan. Tarkoituksena ei useinkaan ole ollut tehdä ”tiedettä tieteen vuoksi”, vaan asevoimien ylemmissä opetuslaitoksissa ja tutkimuslaitoksissa sekä eri sodissa kehitetyt “emotieteiden” sotilassovellutukset on useimmiten tarkoitettu hyödyttämään asevoimien toimintaa. Esimerkiksi USA:n asevoimissa panostettiin voimakkaasti soveltavaan sotilassosiologiseen tutkimukseen toisen maailmansodan aikana. Aihetta käsitellään jäljempänä tässä julkaisussa. Sotilassosiologiassa käytetään sekä laadullisia tutkimusmenetelmiä (esim. systemaattinen osallistuva havainnointi sotilasyksikössä, taisteluharjoituksen videointi ja kuva- ja äänimateriaalin analysointi, sotilaiden muistelmien ja sotaa koskevan kaunokirjallisuuden analysointi, propagandan sisällön analysointi jne.) että sosiologian ja sosiaalipsykologian määrällisiä tutkimusmenetelmiä (survey-tyyppinen kysely tilastollisine aineistojen analysointimenetelmineen, haastattelu, sosiometrinen mittaus jne.). Joitakin esimerkkejä eri menetelmien käytöstä löytyy nyt käsillä olevasta julkaisusta. Sotilassosiologialla on kiinteä linkki myös sotahistoriaan, jonka aineistoja ja menetelmiä sovelletaan tarvittaessa. Tutkimusmenetelmän valinnan kussakin tilanteessa määräävät tutkittava kohde ja tarkoituksenmukaisuus. – Sotilassosiologian tutkimusmenetelmillä on kuitenkin se erikoinen piirre, että niiden on tarvittaessa toimittava myös kenttäolosuhteissa. Kirjoittamisen helpottamiseksi julkaisuun on otettu melko runsaasti esimerkkejä sellaisista tutkimuksista, joihin kirjoittaja on itse osallistunut ja jotka siten tuntee hyvin. Tutkimustoiminnan lisäksi sotilassosiologiaa on Suomessa jo 1990-luvun loppupuolelta alkaen myös opetettu esimerkiksi Kadettikoulussa. – Olennainen, ellei peräti keskeinen sodankäyntiin kuuluva piirre on aseiden käytön ja sillä uhkaamisen erikoislaatuinen vaikutus ihmisten käyttäytymiseen. Jos oman aselajinsa taktiikassa hyvät tiedot omaavalla kadetilla tai nuorella upseerilla ei taktisen ja aselajitiedon lisäksi ole tutkimusperäistä, käyttäytymistieteellistä tietoa alaisena olevien joukkojen käyttäytymisilmiöistä ja reagointitavoista erilaisissa sodan ajan tilanteissa ja vaikeimmissa rauhanturvaamistehtävissä, mutta myös varusmieskoulutuksessa ja kertausharjoituksissa, johtamistaidolliset valmiudet eivät ole riittävät. Nämä valmiudet (tai niiden opetus) eivät tällöin luonnollisestikaan ole riittävän lujalla tieteellisellä perustalla. Tämän takia sotilassosiologiaa (sotilaspsykologian lisäksi) olisi tärkeää opettaa nykyistä enemmän kadeteille ja muille oppilasupseereille. – Kun sotilaspsykologia antaa tutkimusperusteista tietoa yksittäisen sotilaan käyttäytymisestä, olipa hän sitten miehistöön kuuluva tai johtaja, tutkii sotilassosiologia käyttäytymistä sotilasryhmissä ja eri kokoisissa organisaatioissa, jääkäriryhmistä, jääkärijoukkueista ja jaoksista alkaen. Toivottavasti tämä lähinnä kadeteille tarkoitettu suppea julkaisu voi antaa jonkinlaisen mielikuvan siitä, mihin kaikkeen sotilassosiologia puolustusvoimissa liittyy, ja mitä toistaiseksi käyttämättömiä soveltamismahdollisuuksia tämä esimerkiksi taktiikkaan verrattuna uusi sotatieteiden ala voi tulevaisuudessa vielä tarjota.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän Pro Gradu –tutkielman aiheena on strategisten reaalioptioiden tunnistamiskyky suomalaisissa pk-yrityksissä. Tunnistamiskykyä tutkitaan kolmen alakysymyksen kautta ja näiden myötä voidaan muodostaa näkemys tunnistamiskyvyn merkityksestä, haasteista ja käytännöstä. Tutkimusstrategiana on kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimusmetodina puolistrukturoimaton haastattelu. Tutkimus suoritetaan ilman selkeitä ennakkohypoteeseja. Laajan viitekehyksen tutkimukselle antaa reaalioptioajattelun teoria. Tutkimuksessa johdetaan strategisten reaalioptioiden tunnistamiskyvyn määritelmä taustateoriaan pohjautuen. Empiiristen tutkimustulosten mukaan strategisten reaalioptioiden tunnistamiskyvyn käytäntö ja haasteet nivoutuvat kolmen laajan teeman sisään. Näitä teemoja ovat yritysjohdon jatkuva valppaus mielentilana, tunnistamiskyky asiakas-, verkosto- ja kumppanuussuhteissa sekä henkilöstön kompetenssien rakentaminen. Tutkimuksen myötä vahvistuu näkemys, jonka mukaan reaalioptioajattelun omaksuminen voi kehittää merkittävästi yritysjohdon strategista ajattelukykyä sekä koko yrityksessä vallitsevaa toimeenpanokykyä. Strategisten reaalioptioiden tunnistamiskyky on puolestaan reaalioptioajattelun yksi tärkeä osa-alue, koska sillä mitä päädymme tunnistamaan, on tyypillisesti kauaskantoiset seuraukset.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The objective of this project was to introduce a new software product to pulp industry, a new market for case company. An optimization based scheduling tool has been developed to allow pulp operations to better control their production processes and improve both production efficiency and stability. Both the work here and earlier research indicates that there is a potential for savings around 1-5%. All the supporting data is available today coming from distributed control systems, data historians and other existing sources. The pulp mill model together with the scheduler, allows what-if analyses of the impacts and timely feasibility of various external actions such as planned maintenance of any particular mill operation. The visibility gained from the model proves also to be a real benefit. The aim is to satisfy demand and gain extra profit, while achieving the required customer service level. Research effort has been put both in understanding the minimum features needed to satisfy the scheduling requirements in the industry and the overall existence of the market. A qualitative study was constructed to both identify competitive situation and the requirements vs. gaps on the market. It becomes clear that there is no such system on the marketplace today and also that there is room to improve target market overall process efficiency through such planning tool. This thesis also provides better overall understanding of the different processes in this particular industry for the case company.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli tunnistaa merkittävimmät sillankorjauskustannuksiin vaikuttavat tekijät, ja selvittää niiden vaikutusten suuruus asiantuntijahaastattelujen ja ELY-keskuksista saatavien kustannustietojen yksikköhintaluetteloiden avulla. Kaakkois-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Savon, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan ELY-keskuksista saatiin yhteensä 37 sillankorjausurakan kustannustiedot. Lisäksi käytössä oli Vt6 Lappeenranta-Imatra ja Vt7 Haminan ohikulkutie –valtatiehankkeiden kustannustiedot. Urakoissa korjattiin yhteensä 131 siltaa. Kustannustietojen ja asiantuntijahaastatteluiden perusteella tunnistettiin merkittävimmät kustannuksiin vaikuttavat tekijät, ja saatiin luotua arvio niiden vaikutuksille eri tapauksissa. Lisäksi saatiin selvitettyä mahdollisuuksia alentaa korjauskustannuksia, ja luotiin toimintamalli jolla saadaan toteutettua korjausurakka mahdollisimman alhaisilla kustannuksilla.