373 resultados para arvon muodostuminen


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ilmanlaatuindeksin perusteella arvioituna ilmanlaatu oli vuonna 2012 Järvenpäässä ja Lohjalla enimmäkseen hyvää tai tyydyttävää (Järvenpäässä 93 % ja Lohjalla 99 % vuoden tunneista). Järvenpäässä huonon ja erittäin huonon ilmanlaadun tunteja kuitenkin oli melko runsaasti, yhteensä 2 % vuoden tunneista. Katujen keväinen pölyäminen oli syynä huonoon ja erittäin huonoon ilmanlaatuun. Hengitettäville hiukkasille annetut raja-arvot eivät vuonna 2012 ylittyneet Järvenpäässä ja Lohjalla. Hengitettävien hiukkasten vuorokausipitoisuudelle annettu ohjearvo ylittyi Järvenpään mittausasemalla maalis- ja huhtikuussa, Lohjalla ei lainkaan. Hengitettävien hiukkasten vuosipitoisuus oli Lohjalla matalammat kuin aiempina vuosina. Järvenpäässä mittausaseman paikka vaihtui. Kevään katupölykausi alkoi maaliskuun alussa ja jatkui huhtikuun loppupuolelle. Lievä pölyäminen jatkui vielä toukokuussakin. Pienhiukkasten vuosipitoisuus oli Lohjalla selvästi alle raja-arvon ja hieman matalampi kuin vuonna 2011. Sekä jatkuvatoimisissa mittauksissa että passiivikeräinkartoituksissa saadut typpidioksidipitoisuudet olivat selvästi raja- ja ohjearvojen alapuolella. Lohjalla typpidioksidin vuosipitoisuus oli hieman korkeampi kuin vuonna 2011. Passiivikeräinkartoituksissa mitatut typpidioksidin vuosipitoisuudet olivat paria poikkeusta lukuun ottamatta matalampia tai samalla tasolla kuin vuonna 2011. Otsonipitoisuudet alittivat sekä vuoden 2010 tavoitearvot että pitkän ajan tavoitteet. Vuosipitoisuudet olivat edellisvuotta matalammat. Pääkaupunkiseudulla tehtyjen mittausten ja päästökartoitusten perusteella rikkidioksidin, hiilimonoksidin, bentseenin ja lyijyn pitoisuudet olivat raja-arvojen alapuolella ja arseenin, kadmiumin ja nikkelin pitoisuudet vastaavasti tavoitearvoja alempia. Polyaromaattisten hiilivetyjen pitoisuuksista on riittämättömästi tietoja toistaiseksi

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Olemassa olevat spektrieromittarit eivät vastaa riittävästi CIEDE2000-värieroa. Tämän työn tavoitteena oli toteuttaa menetelmä, joka laskee värispektrien eron siten, että tulos vastaa CIEDE2000-värieroa. Kehitystyön tuloksena syntyi menetelmä, joka perustuu ennalta laskettuihin eroihin tunnettujen spektrien välillä ja niiden perusteella johdettuihin laskentaparametreihin. menetelmällä pystyy laskemaan spektrieroja vain niiden spektrien välillä, jotka saadaan sekoittamalla tunnettuja spektrejä. Laskentaparametrien laskenta on työläs prosessi ja siksi menetelmään toteutettiin hajautus usealle tietokoneelle. Menetelmä saatiin vastaamaan hyvin CIEDE2000:ia suurimmalle osalle spektrejä harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Ongelmat johtuvat mallissa olevasta matemaattisesta ominaisuudesta. Spektrieromittari näyttää metameerisille spektreille nollasta poikkeavan arvon, vaikka CIEDE2000 näyttää nollaa. Tämä osoittaa spektrieromittarin oikeamman toiminnan CIEDE2000-värieroon verrattuna.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sotilaallinen kriisinhallinta on yksi usein julkisuudessa esillä olevista aiheista, josta suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa kiistellään. Työssä tutkitaan millaisena sotilaallinen kriisinhallinta esiintyy poliitikkojen blogeissa ja miten poliitikot muokkaavat todellisuutta blogiteksteillään. Tutkimuksen lähdeaineiston muodostavat kansanedustajien vuosien 2008–2011 välisenä aikana kirjoittamat blogitekstit sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktivismi, jossa yhtenä lähtökohtana on todellisuuden sosiaalinen muodostuminen. Tutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi, jossa painotetaan kielen käyttöä tekemisenä ja todellisuutta muokkaavana. Diskurssianalyysillä tarkastellaan millaiseksi poliitikot sotilaallisen kriisinhallinnan esittävät ja miten he yrittävät vakuuttaa yleisönsä oman versionsa oikeellisuudesta. Sovellettavaan metodiin kuuluu myös retorinen analyysi. Siihen kuuluu sekä argumentaatiokeinojen, että argumentoinnin oletusten tarkastelu. Analyysin tuloksena lähdeaineistosta tulkittiin kansainvälisyys-, kansallisuus-, vaativuus- ja talousdiskurssit. Tutkimuksen perusteella kansanedustajien blogeista on tulkittavissa selkeää vastakkainasettelua sekä erilaisia käsityksiä sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Teksteistä on myös tulkittavissa ääneen lausumattomia ennakko-oletuksia. Sotilaallinen kriisinhallinta näyttäytyy blogeissa joko kansainvälisesti sitovaksi velvollisuudeksi, tai kansalliseksi eduksi. Samalla sotilaallisesta kriisinhallinnasta on tullut myös vaativampaa ja entistä kalliimpaa. Tutkimuksen tuloksiin kuuluu myös se, ettei sotilaallinen kriisinhallinta ole suuressa roolissa poliitikkojen blogeissa. Kansanedustajien blogien yhtenä yleisönä toimii havaintojen perusteella media. Blogiteksteissä esiintyy selkeää argumentointia, jolla pyritään rakentamaan omasta näkökulmasta vakuuttavampi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The purpose of this thesis is to examine what elements of value co-creation create value for participants of Oma Olivia magazine through Olivia magazine’s virtual community environment. Furthermore the aim is to discover why readers take part in creating Oma Olivia in order to discover is Oma Olivia worth publishing in the future. The data is collected from secondary and primary sources by scanning the existing academic literature and by conducting interviews and surveys. The empirical results state that the hypothesis model created from the academic literature is statistically significant and the elements of value co- creation process create value for readers. Magazine publishing organization may want to consider publishing Oma Olivia also in the future due to its nature of creating value for customers.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Bioteknologian toimiala kehittyy jatkuvasti tarjoten uusia ja tehokkaampia ratkaisuja maailmanlaajuisiin terveys- ja ympäristöongelmiin. Bioteknologian toivotaan myös paikkaavan sitä vajetta, jonka globaali talouden uudelleenjärjestäytyminen on jättänyt Suomen talouteen. Bioteknologiayritysten tuotekehitysprojektit ovat kuitenkin pitkiä, ja näiden projektien lopputulos on usein epävarma aivan niiden loppuvaiheisiin saakka. Nämä seikat aiheuttavat sen, että alan yritysten reaaliprosessin viive on usein huomattava. Reaaliprosessin viive tarkoittaa aikaa, jolloin yritykselle syntyy enemmän menoja kuin tuloja. Yritykset eivät siis pysty kerryttämään tulorahoitusta, ja rahoittamaan sillä liiketoimintaansa. Reaaliprosessin viiveen aiheuttama rahoitusvaje onkin kyettävä rahoittamaan pääomarahoituksella. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella niitä pääomarahoitusvaihtoehtoja, joita bioalan yrityksillä on käytettävissään. Tutkimuksen metodi on oikeusdogmaattinen, eli oikeusjärjestykseen kuuluvien sääntöjen sisällön selvittämiseen keskittyvä metodi. Kysymyksen tarkastelua laajennetaan käyttämällä oikeusdogmaattisen näkökulman rinnalla ongelmakeskeistä näkökulmaa. Ongelmakeskeinen lainoppi pyrkii systematisoimaan koko oikeusjärjestystä, ei vain jotain sen osa-aluetta, tutkimuskysymyksen suhteen. Bioteknologiayritysten tärkeintä omaisuutta ovat usein immateriaalioikeudet, erityisesti patentit. Patentteihin liittyy kuitenkin eräitä ongelmia, jotka saattavat vääristää yrityksen rahoituksen hintaa. Puhtaasti vieraan pääoman ehtoinen rahoitus ei yleensä ole merkittävällä tasolla bioteknologiayrityksissä. Tätä selittää muun muassa näiden yritysten vähäinen vakuudeksi kelpaava reaaliomaisuus. Monet bioteknologiayritysten käyttämät rahoitusinstrumentit ovat sen sijaan välipääomarahoitusta. Välipääomarahoitus on rahoitusta, joka sijoittuu luonteeltaan oman ja vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen väliin. Välipääomarahoitusinstrumentteja ovat muun muassa muunnellut osakkeet sekä vaihtovelkakirja- ja pääomalainat. Myös pääomasijoittaminen on merkittävä bioteknologiayritysten rahoittamisen muoto. Siinä pääomasijoittajat tekevät sijoituksia sellaisiin listaamattomiin yrityksiin, joiden arvon ajatellaan nousevan tulevaisuudessa. Pääomasijoittajan ja kohdeyrityksen välisiä suhteita säädellään usein monimutkaisin sopimusehdoin. Myös erilaiset julkiset toimijat ovat tärkeitä bioteknologiayritysten rahoittajia. Kaiken kaikkiaan bioteknologiayritysten rahoituskenttä vaikuttaa melko monimutkaiselta. Alan yritysten rahoituksen hankinnan yksinkertaistaminen saattaisikin johtaa positiivisesti kokonaistaloudelliseen kehitykseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Puolustusvoimissa on siirrytty työn vaativuuden arviointiin ja työssä suoriutumiseen perustuvaan palkkausjärjestelmään viimeisen vuosikymmenen kuluessa. Muutoksella on tavoiteltu organisaation tuloksellista toimintaa ja johtamista sekä pyritty luomaan oikeudenmukaiset ja kannustavat palkkasuhteet, joiden perusteet ovat henkilöstön tiedossa ja sen hyväksymiä. Muutoksen on lisäksi katsottu edistävän miesten ja naisten samapalkkaisuutta. Aikaisempi tutkimus kuitenkin osoittaa, että palkkauksellista epätasa-arvoa koetaan Puolustusvoimissa niin miesten ja naisten kuin myös henkilöstöryhmien välillä. Tutkimuksessa on selvitetty Puolustusvoimien palkkausjärjestelmän rakenteellista toimivuutta sekä työn vaativuuden arviointia osana järjestelmän rakennetta. Opinnäyte on tapaustutkimus. Laadullisen sisällönanalyysin ja tilastollisten tunnuslukujen avulla kuvataan tutkimuksen kohde ja siinä tapahtunut muutos. Yhteensopivuusteorian mukaisesti palkitsemisjärjestelmän ja palkkarakenteen tulee olla yhteensopivia organisaation strategian kanssa, jotta ne tukevat organisaation tavoitteiden saavuttamista. Tutkimuksessa arvioidaan vaativuudenarviointijärjestelmän ja palkkauksen rakenteellista yhteensopivuutta sekä palkitsemisjärjestelmän yhteensopivuutta organisaation palkkapolitiikkaan. Palkkauksellista tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuuden toteutumista arvioidaan sukupuolten ja henkilöstöryhmien välisen palkkauksellisen tasa-arvon näkökulmasta. Näiden periaatteiden toteutumista arvioidaan työn vaativuuden arvioinnin tuloksena muodostuneiden tehtävien vaativuusrakenteen sekä palkkaporrastuksen avulla. Tutkimuksessa havaittiin, että epätasa-arvoon johtava ongelma ei ole niinkään vaativuudenarvioinnin toimivuudessa, vaan vaativuusportaiden yhdistämisessä oikeudenmukaiseksi palkkarakenteeksi. Palkkauksen tason Puolustusvoimien palkkausjärjestelmässä määrittää ensisijaisesti sovellettava vaativuudenarviointijärjestelmä. Tehtävien vaativuudenarvioinnin avulla voidaan saavuttaa järjestelmien kesken johdonmukainen vaativuusrakenne, mutta tämä ei johda keskinäisesti oikeudenmukaiseen palkkarakenteeseen, vaan aiheuttaa sukupuolten, henkilöstöryhmien ja sopimusalojen välistä epätasa-arvoa. Palkkarakenteen kehittyminen ei ole parantanut järjestelmien välistä yhteensopivuutta ja tasa-arvoisuutta. Tutkimuksessa havaittiin, että palkkausjärjestelmän rakenteelliset ominaisuudet ovat merkittävin este sen sisäiselle ja ulkoiselle yhteensopivuudelle sekä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumiselle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sodan kuvan muutos on luonut haasteen vastata informaatioajan taistelukentän vaatimuksiin. Ratkaisuna tähän nähdään verkostokeskeinen sodankäynti, jonka tärkeimpiä käsitteitä on tilannetietoisuus. Tilannetietoisuus perustuu oikeaan tilannekuvaan, jonka muodostuminen panssaroiduissa pyöräajoneuvoissa on haastavaa, koska se perustuu pääsääntöisesti ajoneuvon johtajan tekemiin havaintoihin. Erilaisilla sensoreilla on mahdollista parantaa panssaroidun pyöräajoneuvon tilannekuvaa, ja täten luoda edellytykset tilannetietoisuuden muodostumiselle. Tutkimuksen pääkysymyksenä on, kuinka panssaroidun pyöräajoneuvon tilannetietoisuutta saadaan parannettua sensoreilla. Tämän lisäksi tutkimuksessa vastataan alakysymyksiin, mitä ovat optroniset sensorit, ja miten tilannetietoisuutta saadaan välitettyä ajoneuvosta ja ajoneuvoon. Tutkimuksessa käsitellään optronisia sensoreita ja tiedonsiirtoa VHF-radioverkossa sekä USB-laitteella. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus, jonka lähtökohtana on hyödynnetty alan painettuja perusteoksia. Näitä on täydennetty muun muassa verkkojulkaisuilla. Panssaroidun pyöräajoneuvon tilannetietoisuuden parantamiseksi voidaan käyttää videokameraa, valonvahvistinta ja lämpökameraa. Näistä optronisista sensoreista lämpökamera tarjoaa suurimman yksittäisen hyödyn verrattuna videokameraan ja valonvahvistimeen. Lämpökameran toiminta on riippumaton valaistusolosuhteista toisin kuin videokamera ja valonvahvistin. Lämpökameroiden erojen takia on selvitettävä, minkälainen laite soveltuu parhaiten Suomen olosuhteisiin. Parhaiten tilannetietoisuutta saadaan parannettua sensorilla, joka yhdistää edellä mainittujen sensorien kuvat. Nykyiset tiedonsiirtotekniikat luovat haasteita sensorien luoman tilannekuvan siirtämiselle. Esimerkiksi videokuvan siirtäminen VHF-radioverkkoa käyttäen ei ole mahdollista nykyisin käytössä olevalla tekniikalla. Erilaisten radiotekniikoiden kehittymisen myötä VHFradioverkkojen tiedonsiirtokapasiteetti kasvaa, mutta videokuvan siirtäminen kyseistä kanavaa pitkin ei liene mahdollista. USB-muistin käyttäminen tiedonsiirtämiseen taistelukentällä mahdollistaa suuren tietomäärän siirtämisen kerralla, mutta edellyttää taistelulähetin käyttöä, mikä lisää viivettä tiedon välittämiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Med prediktion avses att man skattar det framtida värdet på en observerbar storhet. Kännetecknande för det bayesianska paradigmet är att osäkerhet gällande okända storheter uttrycks i form av sannolikheter. En bayesiansk prediktiv modell är således en sannolikhetsfördelning över de möjliga värden som en observerbar, men ännu inte observerad storhet kan anta. I de artiklar som ingår i avhandlingen utvecklas metoder, vilka bl.a. tillämpas i analys av kromatografiska data i brottsutredningar. Med undantag för den första artikeln, bygger samtliga metoder på bayesiansk prediktiv modellering. I artiklarna betraktas i huvudsak tre olika typer av problem relaterade till kromatografiska data: kvantifiering, parvis matchning och klustring. I den första artikeln utvecklas en icke-parametrisk modell för mätfel av kromatografiska analyser av alkoholhalt i blodet. I den andra artikeln utvecklas en prediktiv inferensmetod för jämförelse av två stickprov. Metoden tillämpas i den tredje artik eln för jämförelse av oljeprover i syfte att kunna identifiera den förorenande källan i samband med oljeutsläpp. I den fjärde artikeln härleds en prediktiv modell för klustring av data av blandad diskret och kontinuerlig typ, vilken bl.a. tillämpas i klassificering av amfetaminprover med avseende på produktionsomgångar.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kunnossapidon tavoitteena on ylläpitää riittävää käyttövarmuutta mahdollisimman kustannustehokkaasti. Kunnossapito-organisaation menestys riippuu kyvystä toteuttaa oikeita kunnossapitotöitä sekä kyvystä suoriutua töistä mahdollisimman pienillä resursseilla. Elinjaksoajattelulla tarkoitetaan käyttöomaisuuden omistamisen luoman arvon ja vaatimien resurssien mallintamista. Tällöin jo hankintojen suunnitteluvaiheessa pohditaan omistamisen luomia vaatimuksia tuotantohyödykkeen tuoman hyödyn ohella. Elinjaksoajattelu tuo toiminnanohjaukseen yksittäisten kohteiden optimaalisten käyttökustannusten suunnittelun näkökulman, mikä on yksi tärkeä tekijä kunnossapidon päätöksentekotilanteissa. Se ohjaa organisaatiota hahmottamaan kunnossapidon tämän hetken ja tulevaisuuden työkuormaa. Elinjaksosuunnittelun määrittelemän työkuorman ja olemassa olevien resurssien vertaaminen keskenään kertoo käyttöomaisuuteen kohdistuvan korjausvelan määrän. Korjausvelan määrän kehitys vaikuttaa kohteen toimintavarmuuteen. Korjausvelka kertoo elinjaksosuunnitelman realistisuudesta, ja käyttöomaisuuden hallinnan luotettavuudesta. Elinjaksoajattelu mahdollistaa kunnossapitotoiminnan suunnittelun kustannustavoitelähtöisesti. Tällöin budjetointi toteutetaan suunnittelemalla käyttövarmuustaso vastaamaan tahdottua kustannustasoa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä kehitettiin Suomen Teollisuusosa Oy:n materiaalinhallinnan palvelulle asiakasarvon analysointityökalu palvelun myyntiä helpottamaan ja toisaalta palvelun eri elementtien arvon mittaamiseen. Keskeisenä kysymyksenä on palvelun hyötyjen tunnistaminen asiakkaan kontekstissa ja näiden hyötyjen rahallisen arvon selvittäminen. Työkalulle tunnistettiin vaatimuksia myynnin hallinnan teoriasta sekä käytännön näkökulmasta toimeksiantajan avainhenkilöitä haastattelemalla. Palvelun hyötyjen tunnistamiseen käytettiin asiakasarvon ja toimitusketjun hallinnan teoriaa sekä toimeksiantajan asiantuntijoiden ja asiakkaiden haastatteluja. Kohteena olleen palvelun asiakasarvon analysointityökalun lisäksi työn puitteissa kehitettiin simulointityökalu palvelun sisältämän laitteiston kapasiteetin riittävyyden analysointiin suhteessa asiakkaan prosessin tarpeeseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä on tutkittu tehollisen lovijännityksen menetelmän soveltuvuutta ultralujien terästen korkealaatuisten hitsien väsymismitoitukseen. International Institute of Welding suosittelee käyttämään elementtimenetelmässä hitsin rajaviivoilla sekä juuressa fiktiivistä 1 mm pyöristystä, jonka avulla tehollinen lovijännitys määritetään. Kaikille liitostyypeille sovelletaan samaa, kaltevuudeltaan m = 3 olevaa SN-käyrää, jolloin maksimipääjännitystä vastaava väsymisluokka FAT saa arvon 225. Nykyisiä mitoitusohjeita on pidetty kuitenkin liian konservatiivisina, etenkin jos kyseessä on suurilujuuksisesta teräksestä valmistettu korkealaatuinen hitsi. Rajaviivalla vaikuttavaa lovijännitystä on tutkittu mallintamalla liitokset FEMAP – elementtimenetelmäohjelmalla varioimalla rajaviivan pyöristystä. Elementtimenetelmän tuloksia on verrattu analyyttisiin loven muotoluvun laskentakaavoihin. Tutkittavana on ollut Ruukin Optim 960 QC sekä Optim 1100 QC – teräksistä valmistettuja koesauvoja. Koesauvat on valmistettu sekä koestettu pääasiassa Lappeenrannan teknillisen yliopiston teräsrakenteiden laboratoriossa. Tutkittavat koesauvat ovat olleet kuormaa kantamattomia ristiliitoksia sekä päittäisliitoksia. Suurin osa koesauvoista on väsytetty käyttämällä jännityssuhdetta R < 0,11. Koesauvat on jaoteltu jännityssuhteen sekä liitostyypin mukaan. Kaikkien koekappaleiden karakteristiseksi väsymisluokan arvoksi on määritetty FAT 200. Alle 0,11 jännityssuhteella väsytettyjen koekappaleiden karakteristinen väsymisluokka on FAT 230 ja isoilla jännityssuhteilla väsytettyjen FAT 126. Tulosten perusteella nykyiset mitoitusohjeet eivät ole liian konservatiivisia. Väsymisluokkaa FAT 225 voidaan käyttää väsymislaskennassa, mikäli rakenteen kuormitusten suhde on alle 0,1. Isoilla jännityssuhteilla koestettujen koekappaleiden lukumäärä on ollut pieni, joten niiden mitoitukselle ei voida antaa tarkkoja ohjeita.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sotienjälkeisenä aikana Suomessa jokainen sukupolvi on ollut edellistä korkeammin koulutettu ja kehitys näyttää yhä vain jatkuvan. Kun 1970-luvulla alle kolmanneksella väestöstä oli perusasteen jälkeinen koulutus, nykyään vähintään keskiasteen koulutuksen puuttuminen on lähes yhtä harvinaista. Koulutusinflaatio viittaa koulutuksen arvon laskuun työmarkkinoilla. Koulutuksen arvon inflatoituessa saman tasoisella koulutuksella päädytään yhä alempiin yhteiskunnallisiin asemiin. Väitöskirjassa tarkastellaan koulutuksen arvon muuttumista Suomessa vuosina 1970–2008. Empiirinen osuus muodostuu kolmesta referee-journaaleissa julkaistusta artikkelista. Ensimmäisessä artikkelissa tarkastellaan ylemmän toimihenkilön asemaan päätyneiden osuutta sekä suhteellista tulotasoa eri koulutusasteilla. Toinen artikkeli keskittyy koulutuksen ja huono-osaisuuden väliseen yhteyteen. Kolmannessa artikkelissa tarkastellaan koulutusekspansion ja koulutusinflaation välistä yhteyttä. Kahdessa ensimmäisessä artikkelissa käytetään samaa rekisteripohjaista otosaineistoa.Aineisto koostuu neljästä 4000 henkilön otoksesta, jotka edustavat 30–39-vuotiaita suomalaisia vuosina 1970, 1980, 1990 ja 2000. Kolmannessa artikkelissa käytetään aggregaattidataa vuosilta 1970, 1980, 1985, 1990, 1993, 1995, 2000, 2004, 2005, 2006, 2007 ja 2008. Viimeinen aineisto kattaa 30–39-vuotiaat työlliset suomalaiset mainituilta vuosilta, se ei siis ole otospohjainen. Tulosten perusteella koulutusinflaatio on ollut Suomessa vahvaa, erityisesti alimmalla korkea-asteella ja alemmalla korkeakouluasteella. Hyvinvointipuutteet lisääntyivät vähiten koulutettujen keskuudessa, mutta vähemmän kuin olisi voinut olettaa. Raja, jonka ylittävällä koulutuksella hyvinvointipuutteiden riski laskee huomattavasti, on noussut – perusasteen ja keskiasteen välistä keskiasteen ja alimman korkea-asteen väliin. Koulutusekspansion yhteys koulutusinflaatioon on ollut erittäin vahva, erityisesti alemmalla korkeakouluasteella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Today lean-philosophy has gathered a lot of popularity and interest in many industries. This customer-oriented philosophy helps to understand customer’s value creation which can be used to improve efficiency. A comprehensive study of lean and lean-methods in service industry were created in this research. In theoretical part lean-philosophy is studied in different levels which will help to understand its diversity. To support lean, this research also presents basic concepts of process management. Lastly theoretical part presents a development model to support process development in systematical way. The empirical part of the study was performed by performing experimental measurements during the service center’s product return process and by analyzing this data. Measurements were used to map out factors that have a negative influence on the process flow. Several development propositions were discussed to remove these factors. Problems mainly occur due to challenges in controlling customers and due to the lack of responsibility and continuous improvement on operational level. Development propositions concern such factors as change in service center’s physical environment, standardization of work tasks and training. These factors will remove waste in the product return process and support the idea of continuous improvement.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä kandidaatintyö käsittelee ratkaisuliiketoimintaan siirtymistä, verkostojen hyödyntämistä sekä siirtymisen motiiveja. Työn tavoitteena on selvittää mitä on ratkaisuliiketoiminta, ratkaisuliiketoimintaan siirtymisen hyödyt ja haasteet sekä tarkastella miten yritysverkostoja voidaan hyödyntää siirtymisessä. Työ esittelee miten teollisuusyritysten ansaintalogiikka on muuttunut tuotekeskeisestä näkemyksestä palvelukeskeiseen. Muutosta tarkastellaan verkostonäkökulmasta. Tämä näkökulma on jaettu käsittelemään yrityksen sisäisiä ja ulkoisia verkostoja. Lisäksi työ esittelee mitkä ovat ratkaisuliiketoimintaan siirtymisen motiivit. Motiiveja tarkastellaan teorian ja yritysesimerkkien pohjalta. Lopussa työ esittelee viitekehyksen ratkaisujen arvonluontiprosessista verkostossa. Siirtyminen ratkaisuliiketoimintaan johtuu pääasiallisesti asiakkaasta. Asiakkaiden vaatimukset ovat kiristyneet ja yritykset siirtyvät ratkaisuliiketoimintaan kilpailullisten ja taloudellisten hyötyjen perässä. Verkostojen hyödyntämisessä korostuu avoimuus, tiedonsiirto, yhteistyö sekä toimijoiden roolien ja tavoitteiden määrittely.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkasteltiin kuluttajien tavoittelemaa ja kokemaa arvoa wellness- ja liikuntapalveluissa. Esimerkkinä käytettiin kuntokeskuspalveluita. Tutkimuksella pyrittiin saamaan wellness-toimialan palveluntarjoajille tietoa siitä, kuinka he voisivat kehittää palveluitaan ja tarjontaansa kuluttajalähtöisemmiksi. Tutkimusongelmaksi asetettiin kysymys: millaista arvoa kuluttajat tavoittelevat ja kokevat wellness- ja liikuntapalveluissa. Tutkimusongelma oli jaettu seuraaviin osaongelmiin: minkälaiset kuluttajat käyttävät wellness- ja liikuntapalveluita ja miksi, mitä arvon ulottuvuuksia ja -tyyppejä kuluttajat kokevat wellness- ja liikuntapalveluissa, ja mikä rooli kuluttajilla on arvon luomisessa wellness-kontekstissa. Wellness-ja liikuntapalveluita käyttäville kuluttajille merkityksellisten asioiden tutkiminen on tarpeellista ja ajankohtaista, sillä talouskriisi, kilpailun kiristyminen ja ylitarjonta ovat ajaneet erityisesti kuntokeskusalan yrityksiä konkurssiin. Kuluttajan kokeman arvon tutkiminen on menestyvän liiketoiminnan kannalta merkityksellistä, sillä asiakkaan kokema arvo määrittää asiakaskokemuksen laatua ja liittyy vahvasti asiakastyytyväisyyteen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostui wellness- ja arvoteoriasta. Wellnestä käsittelevä teoriaosuus määritteli wellneksen fyysisen, psyykkisen, henkisen ja sosiaalisen ulottuvuuden kokonaisuudeksi ja korkeampaan hyvinvointiin pyrkiväksi elämäntavaksi. Wellnestä käsiteltiin myös toimialan sekä wellness-kuluttajien erityispiirteiden kautta. Kuluttajan kokema arvo määriteltiin kokemuksellisena arvona, joka syntyy kokonaisvaltaisen kulutuskokemuksen kautta ja jossa kuluttajalla itsellään oli aktiivinen rooli. Lähtökohtana arvon ulottuvuuksien ja -tyyppien esittelyyn käytettiin Holbrookin arvotypologiaa, johon useat eri lähteet viittasivat kuluttajan kokeman arvon yhteydessä. Arvon eri tyyppejä peilattiin wellness-kontekstiin. Empiirisessä tutkimuksessa aineistonkeruu toteutettiin kyselytutkimuksella ja fokusryhmähaastatteluilla. Tutkimuskohteena olivat SATS-kuntokeskusketjun jäsenet Suomessa. Kysely toteutettiin sähköpostikyselynä ja siihen vastasi noin 800 kuntokeskusjäsentä. Kyselytulosten pohjalta muodostettiin neljä fokusryhmää liikunta-aktiivisuuden ja sukupuolen perusteella. Ryhmäkeskusteluista saatu aineisto teemoiteltiin ja analysoitiin teoriaosuudessa esitellyn arvotypologian avulla peilaten arvotyyppejä myös wellnekseen. Tulosten mukaan kuluttajat tavoittelivat kuntokeskuspalveluiden kautta hyvää fyysistä kuntoa, terveyttä ja energiaa. Nuorilla ja aloittelevilla liikkujilla korostui myös hyvän ulkonäön tavoittelu. Kuntokeskus-palveluissa arvostettiin ajallisesti tehokkaita ratkaisuja ja kuluttajat arvioivat omaa liikkumistaan mm. tehokkuuden kautta. Liikkumisesta nautittiin kehittymisen, oppimisen ja leikkimielisen kisaamisen mahdollistavana terveyttä edistävänä toimintana, jossa kanssaliikkujilla ja henkilökunnalla oli merkitystä. Omanarvontunto ja statuksen tavoittelu ilmenivät myös kuntokeskuskontekstissa, ja erityisesti miehille omanarvontunnon säilyttäminen ja vahvistaminen oli tärkeää. Kuntokeskuspalveluissa ei koettu henkisyys-arvoa, mutta niiden käyttämisellä tavoiteltiin kuitenkin henkistä hyvinvointia sisäisen olemisen tilana.