613 resultados para Karhu, Sami
Resumo:
Abstract: The production of stateformation in Finland : a political geographical perspective
Resumo:
Työn tarkastellaan massalaatujen valmistusmenetelmiä ja paperinvalmistuksen osaprosesseja pitäen silmällä massalaadun ja jälkikäsittelyn vaikutusta paperin optisiin ja reologisiin ominaisuuksiin. Pääpaino oli käytössä olevilla prosesseilla, mutta myös muutaman viimeisen vuosikymmenen aikaisiin valmistusmenetelmiin tutustuttiin suppeasti. Koska asiakkaat ja kuluttajat vaativat yhä vaaleampia, kestävämpiä ja lujempia papereita, on tärkeää kyetä tunnistamaan eri osa-prosessit, joilla voidaan vaikuttaa näihin ominaisuuksiin. Asiakaslähtöisyyden ohella prosessien pitää nykyisten tiukkojen päästömääräysten vuoksi pyrkiä ympäristöystävälliseen liiketoimintaan. Myös keräyspaperin käytöstä on säädetty asetus, jonka mukaan keräyspaperin pitää päätyä ensisijaisesti uusiopaperin raaka-aineeksi. Ympäristövaatimukset ja kierrätyskuidun käyttö antavatkin omat haasteensa hyvien optisten ja reologisten ominaisuuksien saavuttamisessa.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata ja selittää työhön koetun psykologisen omistajuuden vaikutusta työhön liittyviin asenteisiin, työkäyttäytymiseen sekä sosiaaliseen käyttäytymiseen kuntaorganisaatiossa. Tutkimuskonteksti on kuntaliitostilanne. Tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen tutkimus, jossa määrällistä aineistoa analysoitiin SPSS-ohjelmiston avulla. Tutkimuksen perusteella kuntaorganisaation henkilöstö kokee työnsä keskimäärin melko paljon omakseen. Työhön koettu psykologinen omistajuus on positiivisessa yhteydessä tunnepitoiseen sitoutumiseen omaan työryhmään, työtyytyväisyyteen sekä työroolin ylittävään käyttäytymiseen. Psykologinen omistajuus on yhteydessä myös reviirikäyttäytymisen eräisiin muotoihin. Tutkimustulokset osoittivat, että psykologinen omistajuus on positiivisessa yhteydessä identiteettipainotteiseen merkitsemiseen ja ennaltaehkäisevään puolustamiseen, mutta ne eivät sen sijaan tukeneet psykologisen omistajuuden yhteyttä kontrollipainotteiseen merkitsemiseen tai reagoivaan puolustamiseen. Tämän tutkimus osoitti selvästi, ettei pelkkä psykologinen omistajuus ole riittävä olosuhde motivoimaan työntekijää oman reviirinsä merkitsemiseen tai puolustamiseen. Todennäköisesti myös muut tekijät vaikuttavat siihen, harjoittaako työntekijä reviirikäyttäytymistä ja missä määrin hän niin tekee. Nämä tekijät voivat liittyä olosuhteisiin, muihin tunteisiin tai luonteenpiirteisiin. Tämä tutkimus suoritettiin kuntaliitoksen suunnitteluvaiheessa. Monet työntekijät joutuvat luopumaan aikaisemmista tehtävistään kuntaliitoksen jälkeen. Tämä tutkimus osoittaa, että esimiesten tulisi olla tietoisia psykologisen omistajuuden mahdollisista seurauksista.
Resumo:
Johdon laskentatoimen käsitteiden ja laskentamenetelmien kehittymistä Suomessa on aiemmin tutkinut paljon Tampereen yliopiston professori Salme Näsi, joka on julkaissut aiheeseen huomattavan määrän kirjallisuutta ja artikkeleita. Pelkästään johdon laskentatoimen käsitteiden ja laskentamenetelmien kehittymistä 1970-luvulta alkaen tutkiskelevaa työtä ei kuitenkaan vielä ole. Johdon laskentatoimen käsitteiden ja menetelmien kehittymisen tarkastelun alkaessa 1970-luvulta on syytä myös tutustua jo aiemmin olemassa olleeseen jaotteluun ja käsitteisiin laskentatoimen kentässä. Johdon laskentatoimen käsitteiden ja laskentamenetelmien kehittymiseen ovat vaikuttaneet eri vuosikymmeninä liiketoimintaympäristön muutokset, talouselämän tapahtumat, ammattilehtikirjoittelu, aiheeseen liittyvä tutkimus ja 1990-luvulta alkaen entistä voimakkaammin ulkomailta tulleet vaikutteet. Myös tietoteknistyminen ja informaatioteknologian kehitys ovat vaikuttaneet johdon laskentatoimen kenttään ollen tänä päivänä välttämätön osa laskentaoperaatioita. Lisäksi yrityshenkilöstön rooli on vaihtunut laskentakäsitteiden ja -menetelmien kehittymisen myötä.
Resumo:
Vaihdetehtaan tilauskannan lisääntyminen sekä jo ennestään maksimikapasiteetilla käyvä tuotanto ovat aiheuttaneet vaihdetehtaalle kapasiteetin lisäämisen tarpeen. Tuotannon kasvattamiseen pyritään laiteinvestointien avulla, joiden oletetaan lisäävän tehtaan osavalmistuksen kapasiteettia 50 prosentilla. Vuotuisten tuotantomäärien kasvaminen asettaa paineita vaihdetehtaan kokoonpanosoluun, jonka tulisi kyetä vastaamaan tuotantomäärien kasvuun. Tämän diplomityön tarkoituksena on kartoittaa kokoonpanosolun potentiaaliset kehityskohteet, joiden pohjalta luodaan systemaattinen toimintamalli kokoonpanosolun tuottavuuden kehittämiseksi. Työn keskeisimpinä tavoitteina ovat materiaalivirran- ja välivarastoinninhallinnan kehittäminen sekä tuotteiden kokoonpanon läpimenoajan lyhentäminen. Työn tuloksena on tarkoitus luoda toteutuskelpoinen kehityssuunnitelma, joka sisältää suunnitelmat kokoonpanotyön vaiheistuksesta, kokoonpanosolun layoutista sekä suunnitelman välivarastoinnin kehittämisestä. Lisäksi kehitystyöhön liittyvät olennaisesti kokoonpanosoluun suoritettavat investoinnit ja niiden kannattavuuden arviointi sekä tuottavuuden seurantaan liittyvän mittariston laadinta.
Resumo:
The strategic group theory provides an intermediate level of analysis between a single company and the whole industry for identifying issues about the company's competitive position and strategic choices. Strategic groups are companies within an industry with similar strategic characteristics or competing on similar bases. Strategic choices are aligned with the firms’ resources. The purpose of this study was to identify the strategic groups in the wind energy industry in Europe, and study, whether a certain group membership results in financial performance differences. Altogether 80 European wind energy companies were included in the study, which were clustered into four strategic groups according to their age and growth rate. Each group corresponds to a different strategy. The results show that the wind energy companies can be clustered according to the chosen strategic characteristics. Strategic decisions were investigated with characteristic variables. Performance variables were used in the analysis measuring profitability, liquidity and solvency of the groups. These strategic choices of the companies did not have a significant influence on the firms’ performance. The more mature and slower growing group proved to be the most successful. However, the differences between groups were generally not statistically significant. The only statistically significant difference found was in the solvency ratio between Mature Slow and Young Rapid groups. Measured with these variables, more mature and slower growing companies performed better. Therefore, a certain strategic group membership results in performance differences.
Resumo:
One of the most relevant properties of composite materials to be considered is stiffness. Fiberglass has been used traditionally as a fibrous reinforcing element when stiff materials are required. However, natural fibers are been exploited as replacements for synthetic fibers to satisfy environmental concerns. Among the different natural fibers, wood fibers show the combination of relatively high aspect ratio, good specific stiffness and strength, low density, low cost, and less variability than other natural fibers of such those from annual crops. In this work, composites from polypropylene and stone groundwood fibers from softwood were prepared and mechanically characterized under tensile loads. The Young’s moduli of the ensuing composites were analyzed and their micromechanics aspects evaluated. The reinforcing effect of stone groundwood fibers was compared to that of conventional reinforcement such fiberglass. The Halpin-Tsai model with the modification proposed by Tsai-Pagano accounted fairly for the behavior of PP composites reinforced with stone groundwood fibers. It was also demonstrated that the aspect ratio of the reinforcement plays a role in the Young’s modulus of injection molded specimens
Resumo:
Diplomityö tehtiin Wello Oy:n toimeksiannosta. Wello Oy on vesi- ja tuulivoimaratkaisuihin keskittynyt yritys, joka kehittää aaltovoimalaitekonseptia. Työssä selvitettiin aaltovoimaan liittyviä ilmiöitä ja aaltovoimalaitteen mekaanista konseptia ja tehtiin arvio niiden tehokkuudesta. Työssä käytettiin kaupallisia simulointityökaluja kuten monikappaledynamiikan simulointiohjelmaa MSC.ADAMS R3:a ja yleistä matematiikka ohjelmaa Matlab Simulink:ia. Simulointimallia käytettiin arvioimaan laitteen yleistä käyttäytymistä. Lisäksi laitteen analyyttisiä malleja käytettiin laitteen toimintaperiaatteen selvitykseen. Simulointia käytettiin kelluvan laitteen mekanismin tutkimukseen. Tuloksiin pohjautuen laitteelle määriteltiin teoreettiset maksimiteho rajat ja rajoitteet, jotka vaikuttavat laitteen tehokkuuteen.