Johdon laskentatoimen käsitteiden ja laskentamenetelmien kehitys vuodesta 1970
| Data(s) |
08/05/2009
08/05/2009
2009
|
|---|---|
| Resumo |
Johdon laskentatoimen käsitteiden ja laskentamenetelmien kehittymistä Suomessa on aiemmin tutkinut paljon Tampereen yliopiston professori Salme Näsi, joka on julkaissut aiheeseen huomattavan määrän kirjallisuutta ja artikkeleita. Pelkästään johdon laskentatoimen käsitteiden ja laskentamenetelmien kehittymistä 1970-luvulta alkaen tutkiskelevaa työtä ei kuitenkaan vielä ole. Johdon laskentatoimen käsitteiden ja menetelmien kehittymisen tarkastelun alkaessa 1970-luvulta on syytä myös tutustua jo aiemmin olemassa olleeseen jaotteluun ja käsitteisiin laskentatoimen kentässä. Johdon laskentatoimen käsitteiden ja laskentamenetelmien kehittymiseen ovat vaikuttaneet eri vuosikymmeninä liiketoimintaympäristön muutokset, talouselämän tapahtumat, ammattilehtikirjoittelu, aiheeseen liittyvä tutkimus ja 1990-luvulta alkaen entistä voimakkaammin ulkomailta tulleet vaikutteet. Myös tietoteknistyminen ja informaatioteknologian kehitys ovat vaikuttaneet johdon laskentatoimen kenttään ollen tänä päivänä välttämätön osa laskentaoperaatioita. Lisäksi yrityshenkilöstön rooli on vaihtunut laskentakäsitteiden ja -menetelmien kehittymisen myötä. |
| Identificador |
http://www.doria.fi/handle/10024/44973 URN:NBN:fi-fe200905071423 |
| Idioma(s) |
fi |
| Palavras-Chave | #business environment #managerial accounting #development #concepts #accounting methods #management accounting #liiketoimintaympäristö #sisäinen laskentatoimi #kehitys #käsitteet #laskentamenetelmät #johdon laskentatoimi |
| Tipo |
Bachelor's thesis Kandityö |