Markers of Bone Turnover In Preclinical Development of Drugs for Skeletal Diseases

Skeletal tissue is constantly remodeled in a process where osteoclasts resorb old bone and osteoblasts form new bone. Balance in bone remodeling is related to age, gender and genetic factors, but also many skeletal diseases, such as osteoporosis and cancer-induced bone metastasis, cause imbalance in bone turnover and lead to decreased bone mass and increased fracture risk. Biochemical markers of bone turnover are surrogates for bone metabolism and may be used as indicators of the balance between bone resorption and formation. They are released during the remodeling process and can be conveniently and reliably measured from blood or urine by immunoassays. Most commonly used bone formation markers include N-terminal propeptides of type I collagen (PINP) and osteocalcin, whereas tartrate-resistant acid phosphatase isoform 5b (TRACP 5b) and C-terminal cross-linked telopeptide of type I collagen (CTX) are common resorption markers. Of these, PINP has been, until recently, the only marker not commercially available for preclinical use. To date, widespread use of bone markers is still limited due to their unclear biological significance, variability, and insufficient evidence of their prognostic value to reflect long term changes. In this study, the feasibility of bone markers as predictors of drug efficacy in preclinical osteoporosis models was elucidated. A non-radioactive PINP immunoassay for preclinical use was characterized and validated. The levels of PINP, N-terminal mid-fragment of osteocalcin, TRACP 5b and CTX were studied in preclinical osteoporosis models and the results were compared with the results obtained by traditional analysis methods such as histology, densitometry and microscopy. Changes in all bone markers at early timepoints correlated strongly with the changes observed in bone mass and bone quality parameters at the end of the study. TRACP 5b correlated strongly with the osteoclast number and CTX correlated with the osteoclast activity in both in vitro and in vivo studies. The concept “resorption index” was applied to the relation of CTX/TRACP 5b to describe the mean osteoclast activity. The index showed more substantial changes than either of the markers alone in the preclinical osteoporosis models used in this study. PINP was strongly associated with bone formation whereas osteocalcin was associated with both bone formation and resorption. These results provide novel insight into the feasibility of PINP, osteocalcin, TRACP 5b and CTX as predictors of drug efficacy in preclinical osteoporosis models. The results support clinical findings which indicate that short-term changes of these markers reflect long-term responses in bone mass and quality. Furthermore, this information may be useful when considering cost-efficient and clinically predictive drug screening and development assays for mining new drug candidates for skeletal diseases.

Mä meen niille sanoon, et älkää puhuko höpöjä! Verbit ja lauserakenteet lapsen kielenkehityksen kuvaajina iässä 1;8–3;8

Tämän tutkimuksen aiheena on yhden lapsen kielenkehitys kahden vuoden tarkastelujakson aikana. Tutkimus on aloitettu lapsen ollessa vuoden ja kahdeksan kuukauden (1;8) ikäinen. Kielenkehitystä seurataan ikään kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta (3;8). Tutkimusaineisto jakautuu neljään eri tarkastelujaksoon (ikä 1;8–2;0, 2;6–2;7, 3;0–3;1 ja 3;7–3;8). Olen seurannut informanttini kielenkehitystä syntymästä alkaen ja havainnut, että lapsen kielessä voi tapahtua jo hyvin lyhyessäkin ajassa huomattavaa edistymistä. Toisaalta jotkin lapsenkielelle tyypilliset piirteet, kuten ongelmat astevaihtelussa (näkit ’näit’), voivat säilyä vielä pitkäänkin lapsen puheessa. Aineisto koostuu päiväkirjamerkinnöistä ja lapsen puheesta tehdyistä nauhoituksista, jotka on litteroitu. Työn tavoitteena on selvittää, miten lapsen verbit ja lauserakenteet kehittyvät. Lisäksi tuon esiin jokaisena tarkasteltavana ikäkautena joitakin kyseiselle iälle tyypillisiä kielen piirteitä, kuten murteellisuutta ja uudissanoja. Aineistoa analysoidaan sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Tutkimus kuuluu lapsenkielen tutkimuksen alaan. Tutkimustulokset osoittavat, että informanttini kielenkehitys noudattelee suomalaislapselle tyypillisiä kehityspolkuja. Informanttini ensimmäisinä omaksumat verbinmuodot esimerkiksi ovat yksikön 2. persoonan imperatiivi (iskä päisty ’väisty’) ja yksikön 3. persoonan indikatiivin preesens (Aada tottaa ’ottaa’). Persoona-, modus- ja tempuskategoriat monipuolistuvat iän karttuessa. Esimerkiksi iässä 2;6 informantti käyttää jo kaikkia muita moduksia paitsi potentiaalia. Iässä 3;0 lapsi on omaksunut kaikki persoonamuodot. Ikään 3;8 mennessä lapsi käyttää myös kaikkia tempuksia. Infinitiivejäkin puheessa esiintyy jo varhain (nykätä ’tykätä’, nukkumassa). Toisaalta variaatio voi olla samanikäistenkin lasten välillä varsin suurta, vaikka kehitys olisi täysin ikäkaudelle ominaista. Siksi jokainen lapsenkielen tutkimus antaa arvokasta tietoa kielenkehityksestä, joka on hyvin yksilöllistä. Tutkimustulokset tuovat esiin monia lapsenkielelle tyypillisiä piirteitä, kuten analogiamuotojen (hakes ’haki’) ja lapsenkielisten sanojen (sylkky ’syli’) esiintymistä puheessa. Toisaalta lapsen puheessa esiintyy alusta asti aikuiskielelle ominaisesti esimerkiksi niin konkreettisia verbejä (mennä, tulla), mentaalisia verbejä (haluta, puhua) kuin sekundaariverbejäkin (voida, täytyä). Toisaalta verbin vaatimat pakolliset täydennykset voivat toisinaan erityisesti tutkittavan ajanjakson alussa olla vielä puutteellisia. Esimerkiksi subjekti saattaa puuttua sitä edellyttävästä lauseesta (peekää tota ’Aada pelkää tuota’). Toisaalta aikuistenkin puhekielelle ovat ominaisia muun muassa yksisanaiset ilmaukset ja verbittömät lauseet. Puhekieli ja alueellinen variaatio tulisikin aina huomioida myös tutkittaessa lapsenkieltä. Nopeasti lapsen lauseet kuitenkin monipuolistuvat ja lauseissa alkaa täydennysten lisäksi esiintyä runsaasti vapaita määritteitä. Lapsen yhdyslauseet ja konjunktioiden käyttö lisääntyvät erityisesti iästä 2;6 alkaen. Lapsen lauserakenteet monipuolistuvat sanaston ja erilaisten verbilekseemien ja verbinmuotojen lisääntyessä.

Eri-ikäiset ja eriluokkaiset äidit kokemuksistaan kertomassa

Kirjallisuusarvostelu

Young Registered Nurses’ Intent to Leave the Profession in Finland - A Mixed-Method Study

The purpose of this study was to examine and expand understanding concerning young Finnish registered nurses (RN) with an intention to leave the profession and the related variables, specifically when that intention has emerged before the age of 30. The overall goal of the study was to develop a conceptual model in relation to young RNs’ intention to leave the profession. Suggestions for policymakers, nurse leaders and nurse managers are presented for how to retain more young RNs in the nursing workforce. Suggestions for future nursing research are also provided. Phase I consists of two sequential integrative literature reviews of 75 empirical articles concerning nurses’ intention to leave the profession. In phase II, data had been collected as part of the Nurses’ Early Exit (NEXT) study, using the BQ-12 structured postal questionnaire. A total of 147 young RNs participated in the study. The data were analysed with statistical methods. In phase III, firstly, an in-depth interpretive case study was conducted in order to understand how young RNs explain and make sense of their intention to leave the profession. The data in this study consisted of longitudinal career stories by three young RNs. The data was analysed by using narrative holistic-content and thematic methods. Secondly, a total of 15 young RNs were interviewed in order to explore in-depth their experiences concerning organizational turnover and their intent to leave the profession. The data was analysed using conventional content analysis. Based on earlier research, empirical research on the young RNs intention to leave the profession is scarce. Nurses’ intention to leave the profession has mainly been studied with quantitative descriptive studies, conducted with survey questionnaires. Furthermore, the quality of previous studies varies considerably. Moreover, nurses’ intention to leave the profession seems to be driven by a number of variables. According to the survey study, 26% of young RNs had often considered giving up nursing completely and starting a different kind of job during the course of the previous year. Many different variables were associated with an intention to leave the profession (e.g. personal burnout, job dissatisfaction). According to the in-depth inquiries, poor nursing practice environments and a nursing career as a ‘second-best’ or serendipitous career choice were themes associated with young RNs’ intention to leave the profession. In summary, young RNs intention to leave the profession is a complex phenomenon with multiple associated variables. These findings suggest that policymakers, nurse leaders and nurse managers should enable improvements in nursing practice environments in order to retain more young RNs. These improvements can include, for example, adequate staffing levels, balanced nursing workloads, measures to reduce work-related stress as well as possibilities for advancement and development. Young RNs’ requirements to provide high-quality and ethical nursing care must be recognized in society and health-care organizations. Moreover, sufficient mentoring and orientation programmes should be provided for all graduate RNs. Future research is needed into whether the motive for choosing a nursing career affects the length of the tenure in the profession. Both quantitative and in-depth research is needed for the comprehensive development of nursing-turnover research.

[Konsertto oboelle B-duuri]

Soitinnus: oboe, urut.

Isometrisen maksimivoiman yhteys lihaskuntoon ja kestävyyteen

Maksimivoimalla on todettu olevan yhteys sotilaallisista tehtävistä suoriutumiseen. Puolustusvoimissa käytössä olevilla fyysisen kunnon testeillä pyritään saamaan luotettava kuva ammattisotilaan kenttäkelpoisuuteen vaikuttavasta fyysisestä suorituskyvystä. Reserviläisten osalta ei ole käytössä yhtä vakiintunutta testikäytäntöä, ja ainoa maksimaalista voimaa mittaava testi on tällä hetkellä käden puristusvoimatesti. Tutkimuksessa selvitettiin isometrisen maksimivoiman yhteyttä lihaskuntoon ja kestävyyteen sekä sitä, kuinka paljon nykyiset reserviläisille pidetyt kuntotestit kertovat käsien ja jalkojen ojentajien maksimivoiman tasosta. Testit suoritettiin kertausharjoitusten yhteyksissä järjestetyissä fyysisen kunnon kartoituksissa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 789 reserviläistä. Koehenkilöiden ikä oli 24 ± 2.8 v., pituus 180 ± 6 cm, paino 80.3 ± 13.5 kg ja rasvaprosentti 17.8 ± 7.2 %. Heiltä mitattiin kyynärvarren ojentajien sekä jalkojen ojentajien isometriset maksimivoimat, käden puristusvoima ja maksimaalinen hapenottokyky. Näiden lisäksi lihaskuntotesteihin kuului minuutin etunojapunnerrus, minuutin istumaan nousu ja minuutin toistokyykistys. Lihaskuntoindeksi (LKI) laskettiin lihaskestävyystestien tuloksista ja fyysisen suorituskyvyn indeksi (FSK) lihaskuntoindeksistä ja maksimaalisesta hapenottokyvystä. Isometristen maksimivoimatestien tulosten keskiarvo (± vaihteluväli) jalkojen osalta oli 2917 ± 868 N. Kyynärvarren ojentajien isometrisen maksimivoiman keskiarvo oli 898 ± 201 N. Keskiarvo puristusvoimamittauksessa oli 53 ± 9 kg. Lihaskestävyystesteissä saatiin seuraavanlaiset tulokset: istumaan nousu 38 ± 10 kpl, etunojapunnerrus 28 ± 12 kpl ja toistokyykistys 43 ± 8 kpl. Maksimaalisen hapenottokyvyn keskiarvo oli 41.6 ± 8.1 ml×kg-1×min-1. Merkittävät positiiviset yhteydet löydettiin minuutinetunojapunnerruksen ja kyynärvarren ojentajien isometrisen maksimivoiman (r = 0.58, p < 0.001) sekä minuutin toistokyykistyksen ja maksimaalisen hapenottokyvyn väliltä (r = 0.55, p < 0.001). Kyynärvarren isometrinen maksimivoima korreloi huomattavasti LKI:n ja FSK:n kanssa (r = 0.51, p < 0.001; r = 0.47, p = 0.001). Tutkimuksen perusteella lihaskestävyydellä on positiivinen yhteys maksimaaliseen hapenottokykyyn. Sen sijaan käsien tai jalkojen isometrisellä maksimivoimalla ei havaittu olevan yhteyttä maksimaalisen hapenottokyvyn kanssa. Puristusvoiman yhteys jalkojen ja käsien maksimivoimaan sekä LKI:iin ja FSK:iin on heikko. Tutkimuksen mukaan lihaskestävyyden perusteella voidaan jossain määrin arvioida maksimivoiman ja fyysisen kunnon tasoa, joten nykyiset lihaskunnon kartoitukseen käytetyt testit antavat tietyiltä osin tietoa myös maksimivoimasta. Tätä huomiota tukee etunojapunnerruksen ja käsien isometrisen maksimivoiman suhteellisen voimakas yhteys. Toisaalta toistokyykistyksen ja jalkojen ojentajien isometrisen maksimivoiman yhteys on heikko. Toistokyykistyksellä on kuitenkin huomattava yhteys maksimaalisen hapenottokyvyn kanssa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että yksittäisistä isometrisistä maksimivoimatesteistä eniten tietoa reserviläisten fyysisestä suorituskyvystä antaa kyynärvarren ojentajien isometrinen maksimivoimatesti. Yksittäisen maksimivoimatestin perusteella ei kuitenkaan voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä reserviläisen fyysisestä suorituskyvystä eikä fyysisen suorituskyvyn indeksin perusteella yleisestä maksimivoiman tasosta. Nykyistä luotettavampaa tietoa fyysisestä suorituskyvystä saataisiin, jos fyysisen kunnon testeissä olisi mukana jalkojen maksimivoimaa mittaava testi. Puristusvoimamittauksen käyttöarvoa fyysisen kunnon mittaamisessa tulisi harkita.

Understanding Online Game Players' Post-adoption Behavior: an Investigation of Social Network Games in China

Retaining players and re-attracting switching players has long been a central topic for SNG providers with regard to the post-adoption stage of playing an online game. However, there has not been much research which has explored players’ post-adoption behavior by incorporating the continuance intention and the switching intention. In addition, traditional IS continuance theories were mainly developed to investigate users’ continued use of utilitarian IS, and thus they may fall short when trying to explain the continued use of hedonic IS. Furthermore, compared to the richer literature on IS continuance, far too little attention has been paid to IS switching, leading to a dearth of knowledge on the subject, despite the increased incidence of the switching phenomenon in the IS field. By addressing the limitations of prior literature, this study seeks to examine the determinants of SNG players’ two different post-adoption behaviors, including the continuance intention and the switching intention. This study takes a positivist approach and uses survey research method to test five proposed research models based on Unified Theory of Acceptance and Use of Technology 2; Use and Gratification Theory; Push-Pull-Mooring model; Cognitive Dissonance Theory; and a self-developed model respectively with empirical data collected from the SNG players of one of the biggest SNG providers in China. A total of 3919 valid responses and 541 valid responses were used to examine the continuance intention and the switching intention, respectively. SEM is utilized as the data analysis method. The proposed research models are supported by the empirical data. The continuance intention is determined by enjoyment, fantasy, escapism, social interaction, social presence, social influence, achievement and habit. The switching intention is determined by enjoyment, satisfaction, subjective norms, descriptive norms, alternative attractiveness, the need for variety, change experience, and adaptation cost. This study contributes to IS theories in three important ways. Firstly, it shows IS switching should be included in IS post-adoption research together with IS continuance. Secondly, a modern IS is usually multi-functional and SNG players have multiple reasons for using a SNG, thus a player’s beliefs about the hedonic, social and utilitarian perceptions of their continued use of the SNG exert significant effects on the continuance intention. Thirdly, the determinants of the switch ing intention mainly exert push, pull, and mooring effects. Players’ beliefs about their current SNG and the available alternatives, as well as their individual characteristics are all significant determinants of the switching intention. SNG players combine these effects in order to formulate the switching intention. Finally, this study presents limitations and suggestions for future research.

Työn fyysinen ja psyykkinen kuormittavuus vanhustenhoidossa - seurantatutkimus ergonomisen kehittämistyön tuloksista

Tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida vanhusten ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä työskentelevien työntekijöiden työn fyysistä ja psyykkistä kuormittavuutta ja työhön liittyviä fyysisiä riskejä. Lisäksi haluttiin selvittää, millaisia vaikutuksia fyysisen kuormittavuuden vähentämistä tavoitelleella ergonomisella kehittämisinterventiolla saadaan aikaan. Tutkimuksessa hyödynnettiin Turun kaupungin vanhuspalveluissa vuosina 2010–2012 toteutuneessa ergonomisessa kehittämisinterventiossa (47 työyksikköä) kertynyttä ja vuosien 2010 ja 2012 Kunta10-kyselyn (120 työyksikköä) tuottamaa tietoa. Intervention ydin oli Työterveyslaitoksen Fyysisten riskien hallintamalli hoitoalalla -mallin käyttööotto. Käytetyt mittarit olivat seuraavat: Työn kuormitus- ja työtyytyväisyyskysely työntekijöille, asiakkaiden toimintakykyä mittaava RAVATM -indeksi, fyysistä kuormitusta ja työn riskejä mittava Care ThermometerTM-menetelmä, potilassiirtojen turvallisuusjohtamisen (PHOQS) arviointi sekä esimies- ja ergonomiavastaavien kysely. Lisäksi käytössä olivat Kunta10-kyselyn tulokset valittujen muuttujien osalta kaikista tutkimukseen osallistuvista kaupungeista sekä ympärivuorokautisen hoidon asiakkaita ja hoitohenkilöstöä kuvaavia tilastoja. Työ vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa on fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavaa. Interventiotoimenpiteistä huolimatta koettu fyysinen ja psyykkinen kuormittavuus kasvoivat, tosin fyysinen psyykkistä vähemmän. Kuormittavuus vaihteli toimintamuodoittain ja ammattiryhmittäin. Fyysisesti kuormittavimmaksi työ koettiin pitkäaikaissairaanhoidossa, psyykkinen kuormitus kasvoi eniten tehostetussa palveluasumisessa. Vanhainkodit sijoittuivat näiden väliin. Lähihoitajat kokivat työnsä fyysisesti kuormittavimmaksi, kun taas sairaanhoitajien työ oli psyykkisesti lähihoitajien työtä kuormittavampaa. Ergonomiakoulutus vähensi eniten koettua fyysistä kuormittavuutta. Kehityskeskustelut ja aiempaa paremmaksi arvioitu työkyky vähensivät mutta tyytymättömyys työhön lisäsi koettua fyysistä ja psyykkistä kuormittavuutta. Työntekijöiden ikä, RAVATM -indeksi, Care ThermometerTM -mittaukset ja PHOQS-pisteet eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä kuormittavuuden muutoksiin. Työn kuormittavuuden vähentäminen ja turvallisen työskentelyn edistäminen vaativat pitkäkestoista toimintaa ja hyvää johtamista erityisesti lähiesimiehiltä. Fyysisten riskien hallintamallin käyttöönotto ja ergonomiavastaavien toiminnan vakiinnuttaminen tukevat tavoitteiden saavuttamista.

Eri-ikäisten innovatiivisen työskentelyn johtaminen

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia sitä, miten eri-ikäiset työnteki-jät tulisi huomioida innovatiivisen työskentelyn johtamisessa. Tutkimuk-sessa määritellään, mitä on innovatiivinen työskentely ja miten sitä johde-taan. Innovatiivisella työskentelyllä tarkoitetaan yksilötason toimintaa, jos-sa keskeistä on uusien ideoiden luominen ja tuominen käytäntöön liike-toimintaa hyödyttävällä tavalla. Tutkimuksessa kuvaillaan myös eri-ikäisten ihmisten johtamista ja sen keinoja. Ikäjohtamisen tutkimuksessa on tunnistettu neljä sukupolvea: Z-, Y-, ja X-sukupolvet sekä suuret ikä-luokat. Erot sukupolvien välillä sekä vanhenemisen on tunnistettu ai-heuttavan erilaisuutta työntekijöiden keskuuteen. Tutkimuksessa hyödynnettiin kvalitatiivista tutkimusmetodia ja toteutettiin neljä ryhmähaastattelua, yksi kullekin sukupolvelle. Ryhmähaastatteluis-sa tunnistettiin työyhteisöstä, esimiestyöstä ja ylimmän johdon toiminnas-ta tekijöitä, joilla on vaikutusta eri-ikäisten motivoitumiseen ja innovatiivi-seen työskentelyyn. Tutkimuksessa ei voitu havaita merkittäviä eroja eri-ikäisten innovatiivisen työskentelyn johtamisessa. Iästä riippumatta työn merkityksellisyyden kokeminen on yksilölle tärkeää. Eri-ikäisten innovatii-visen työskentelyn johtamisessa keskeistä on positiivinen johtajuus, jossa hyödynnetään aikaisemmassa innovatiivisen työskentelyn tutkimuksessa esitettyjä johtamisen mekanismeja.

Heart rate variability in young adults - Reference values and associations with cardiometabolic risk factors and vascular properties. The Cardiovascular Risk in Young Finns Study.

Background: The function of the autonomic nervous system (ANS) can be evaluated with heart rate variability (HRV). Decreased HRV is associated with aging, the male sex, increased heart rate, and overall increased cardiometabolic risk. It has been hypothesized that early atherosclerotic vascular changes and ANS function are related. Aims: The aims were to assess reference values on HRV in young adults, and examine associations with HRV and cardiometabolic risk factors and metabolic syndrome (MetS) and to study relations between HRV and ultrasonographically measured vascular properties. Participants and methods: The present thesis is part of the Cardiovascular Risk in Young Finns Study. The thesis is based on the follow-up study in 2001, when the study individuals were 24-39 years of age. HRV data were available on 1 956 individuals. Results: HRV was inversely associated with age and heart rate (for all p<0.001). Highfrequency HRV (HF) was higher, and low-frequency HRV (LF) lower in women than men (p<0.0001 for both). MetS was associated with 11% decreased HF and 12% increased LF/HF-ratio in women, and 8% decreased HF and 4% increased LF/HF-ratio in men. Carotid artery distensibility was independently associated with HF and total HRV (for both p<0.05). Conclusions: The reference values in young adults were generated. Decreased HRV was associated with age, the male sex and increased heart rate. Women had higher HF and lower LF variability than men. MetS was related to decrease in HRV. The observed associations between carotid elasticity and HRV, supports the hypothesis that reduction in carotid elasticity may lead to decrease in autonomic cardiac control.

Korkea tai matalatehoinen kestävyysharjoittelu yhdistettynä voimaharjoitteluun : vaikutukset hermolihasjärjestelmän toimintaan ja kehonkoostumukseen sotilailla

Nuoren ikäluokan fyysinen kunto on laskenut viimeisten vuosikymmenten aikana. Kuitenkin samaan aikaan aseteknologian kehityksen myötä yksittäisen taistelijan kantama taakka on kasvanut painavammaksi. Nykyaikaisella taistelukentällä ei enää pärjää pelkästään hyvän kestävyyskunnon turvin, taistelijan on omattava myös riittävän hyvä hermolihasjärjestelmän kestävyys- ja voimantuottokyky. Kenttäarmeijaan sijoitettujen reserviläisten kunto on niin ikään huonontunut. Vain osa reser-viläisistä täyttää heidän tehtäväänsä asetetut suorituskyky vaatimukset. Kriisitilanteen uhan kasvaessa reserviläisistä perustettavalle armeijalle on varattu vain rajallinen aika kerrata soti-lastaitoja ja parantaa fyysistä suorituskykyä. Näin ollen tarve tutkia lyhyen harjoitusohjelman vaikutuksia sotilaan hermolihasjärjestelmän toimintaan on ilmeinen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin yhdistetyn korkea- tai matalatehoisen kestävyysharjoittelun ja voimaharjoittelun vaikutuksia sotilaiden hermolihasjärjestelmän toimintaan ja kehonkoos-tumukseen. Tutkimuksen harjoittelujakso kesti 6 viikkoa ja viikko sisälsi 2 voimaharjoitusta, 2 kestävyysharjoitusta ja 1 yhdistelmäharjoituksen. Voima- ja kestävyysharjoitukset suoritet-tiin eri päivinä. Tutkimukseen osallistui 29 melko aktiivisesti liikuntaa aiemmin harrastanutta nuorta miestä, jotka opiskelivat Maanpuolustuskorkeakoulussa, joko kadetteina tai sotatietei-den maisterikurssilla. Koehenkilöiden ikä oli keskimäärin 25- vuotta. Tutkimusjoukosta muodostettiin kestävyysharjoittelu metodin perusteella kolme ryhmää, jotka olivat: korkeate-hoinen (HIT), matalatehoinen (LIT) ja kontrolli (KON), joihin koehenkilöt jaettiin. Ryhmien lopulliset koot olivat (HIT 8, LIT 7 ja KON 6). Tutkimuksessa koehenkilöiltä mitattiin maksimaalista isometrista voimantuottoa ylä- ja ala-vartalon ojentajien osalta, sekä vartalon koukistajien osalta. Lihaskestävyyden testinä käytet-tiin Puolustusvoimien lihaskuntotestiä. Anaerobisena kenttäkokeena käytettiin haavoittuneen evakuointia. Lisäksi koehenkilöiden kehonkoostumusta, ja veren hormonaalisten markkerei-den sekä insuliinin kaltaisen kasvutekijän (IGF-1) pitoisuusmuutoksia seurattiin koko tutki-muksen ajan. Tulos parannuksia (p≤0,05) tapahtui korkeatehoisen yhdistetyn ryhmän osalta istumaannou-sussa (4,8%), etunojapunnerruksissa (18,6%), ja haavoittuneen evakuoinnin ajassa (7,6%,). Matalatehoinen ryhmä paransi tuloksiaan (p≤0,05) maksimaalisessa vartalon koukistajissa (22,9%) ja haavoittuneen evakuoinnin ajassa (6,0%). Tärkeimpinä löydöksinä tutkimuksessa oli, ettei harjoitteluryhmien välisessä tarkastelussa havaittu tuloskehityksessä tilastollisesti merkitseviä eroja. Harjoitteluryhmien IGF- 1 pitoi-suus veressä kasvoi koko tutkimusjakson ajan tilastollisesti merkitsevästi (p≤0,05). Tämän tutkimuksen perusteella ei kestävyysharjoittelun teholla ole vaikutusta hermolihasjär-jestelmän suorituskyvyn paranemiseen yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoittelun seuraukse-na. Kuitenkin on syytä ottaa huomioon pieneksi kutistuneiden koeryhmien koot, jotka vaikut-tavat tilastolliseen analyysiin.

Urheilukoulussa palvelleiden varusmiesten fyysinen kunto ja antropometriset ominaisuudet vuosina 1979–2010

Urheilukoulu on nuorten huippu-urheilijoiden valtakunnallinen valmennuskeskus, joka toimii ikäluokkiensa parhaimpien urheilijoiden varusmiespalveluspaikkana. Urheilukoulussa palve-luksessa olevat saavat sotilaskoulutuksena tiedustelukoulutuksen. Erikoisjoukkojen, kuten tiedustelijoiden maksimaalisen hapenottokyvyn suoritusvaatimus on 55–60 ml·kg-1·min-1, joka tarkoittaa 12-minuutin juoksutestissä yli 3000 metrin tulosta. On tutkittu, että suomalais-ten nuorten miesten 2000-luvun fyysinen kunto on heikompi ja paino suurempi kuin aikai-sempina vuosikymmeninä. Trendi on samanlainen ympäri maailmaa. Samanaikaisesti useas-sa urheilulajissa huippu-urheilijoiden fyysinen koko on keskimäärin suurempi kuin aikai-semmin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Urheilukoulussa palvelleiden nuorten miesten fyysinen kunto ja antropometria sekä niiden eroavaisuudet vuosien 1979–2010 väli-senä aikana. Tutkimusaineistona käytettiin varusmiespalveluksen alussa suoritettujen 12-minuutin juoksu-testien sekä paino- ja pituusmittausten tuloksia vuosilta 1979–2010 ja lihaskuntotestien (kä-sinkohonta, etunojapunnerrus, vatsalihakset, selkälihakset, vauhditon pituus) tuloksia vuosil-ta 1996–2010. Tutkimuksessa käytettiin yhteensä 2766 miehen tuloksia, joiden keski-ikä oli 19.6 ±1.0 vuotta. Tuloksia käsitellään kaikkien palveluksessa olleiden osalta sekä lajeittain (hiihto, kestävyysjuoksu, jalkapallo, jääkiekko, koripallo, lentopallo, aita- ja pikajuoksulajit sekä yleisurheilun heitto- ja hyppylajit). Tutkimuksen mukaan Urheilukoulussa vuosina 1979–2010 palvelleiden varusmiesten 12-minuutin juoksutestin keskiarvo oli 3060 ±339 m, keskipituus 181.7 ±7.6 cm, keskipaino 76.6 ±11.3 kg ja painoindeksin keskiarvo 23.2 ±2.6 kg/m2. Lihaskuntotestissä vuosien 1996–2010 keskiarvot olivat käsinkohonnassa 13 ±6 toistoa, etunojapunnerruksessa 46 ±13 toistoa, vatsalihastestissä 53 ±10 toistoa, selkälihastestissä 80 ±15 toistoa ja vauhdittomassa pituu-dessa 252 ±21 cm. Fyysinen kunto ja antropometriset ominaisuudet eroavat lajeittain. Urheilukoulussa vuosina 2000–2010 palvelleiden varusmiesten 12-minuutin juoksutestin keskiarvo (3016 ±329 m) oli 230 m pienempi kuin vuosina 1979–1989 (p<0.001) ja 109 m pienempi kuin vuosina 1990–1999 (p<0.001) palvelleilla. Lisäksi 12-minuutin juoksutestissä yli 3000 metrin juoksijoiden osuus vuosina 1979–1989 oli 79 %, 63 % vuosina 1990–1999 ja 53 % vuosina 2000–2010. Lajeittain tarkasteltuna 12-minuutin juoksutestin vuosien 2000–2010 keskiarvot (hiihto 3479 ±189 m, suunnistus 3457 ±140 m, jalkapallo 3106 ±146 m) olivat hiihtäjillä 95 m (p<0.05), suunnistajilla 73 m (p<0.05) ja jalkapalloilijoilla 113 m (p<0.001) pienemmät kuin vuosina 1990–1999. Lihaskuntotestissä kaikkien Urheilukoulussa vuosien 2006–2010 aikana palvelleiden käsinkohonnan keskiarvo (12 ±6 toistoa) oli 1 toiston pienempi (p<0.001) ja selkälihastestin keskiarvo (78 ±16 toistoa) 3 toistoa pienempi (p<0.05) kuin vuosina 1996–2000. Sen sijaan vuosien 2006–2010 vauhdittoman pituuden keskiarvo (253 ±21 cm) oli 3 cm suurempi verrattuna vuosien 1996–2000 keskiarvoon (p<0.05). Suun-nistajien käsinkohonnan (p<0.05), etunojapunnerruksen (p<0.05) ja vatsalihastestin (p<0.05) keskiarvot olivat vuosina 2006–2010 pienemmät kuin vuosina 1996–2000. Jalkapalloilijoi-den käsinkohonnan (p<0.05) sekä aita- ja pikajuoksulajien selkälihastestin (p<0.001) kes-kiarvot olivat vuosina 2006–2010 pienemmät ja jääkiekkoilijoiden etunojapunnerruksen (p<0.05) sekä vatsalihastestin (p<0.05) keskiarvot suuremmat kuin vuosina 1996–2000. Kaikkien Urheilukoulussa vuosina 2000–2010 palvelleiden keskipaino (78.3 ±11.5 kg) oli 4.0 kg suurempi kuin vuosina 1979–1989 (p<0.001) ja 3.2 kg suurempi kuin vuosina 1990–1999 (p<0.001). Lajeittain tarkasteltuna palloilulajien sekä teho- ja nopeuslajien keskipainot olivat vuosina 2000–2010 suuremmat kuin vuosina 1979–1989. Vuosien 2000–2010 keski-painot (jalkapallo 77.2 ±7.8 kg, jääkiekko 86.2 ±7.6 kg, hyppylajit 76.9 ±6.7 kg) olivat jalka-palloilijoilla 4.4 kg (p<0.05), jääkiekkoilijoilla 4.9 kg (p<0.001) ja hyppylajien urheilijoilla 5.4 kg (p<0.05) suuremmat kuin vuosien 1990–1999 keskiarvot. Urheilukoulussa vuosina 2000–2010 palvelleiden miesten aerobinen kestävyys oli keskimäärin heikompi ja keskipaino suurempi kuin aikaisempina vuosikymmeninä palvelleilla. Lisäksi alavartalon räjähtävä voima oli vuosina 2006–2010 keskimäärin parempi kuin vuosina 1996–2000 ja 2001–2005. Tässä tutkimuksessa käytössä olleiden tulosten rajallisuus erityisesti vuosilta 1979–1995 ja eri urheilulajien urheilijoiden määrien sekä niiden keskinäisten osuuksien muuttuminen vaikuttavat osiltaan kaikkien Urheilukoulussa palvelleiden tuloksiin. Tuloksiin vaikuttavat myös eri lajien vuosien 2000–2010 heikompi aerobinen kestävyys (hiihto, suunnistus, jalkapallo) sekä suurempi keskipaino (palloilulajit, nopeus- ja teholajit). Suuremman keskipainon taustalla on mahdollisesti lihasmassan ja voiman merkitysten korostuminen. Keskipaino onkin suurempi kuin muilla suomalaisilla nuorilla miehillä. Tästä huolimatta useiden urheilulajien painojen ja painoindeksien keskiar-vot ovat kuitenkin pääsääntöisesti pienemmät kuin vastaavien lajien kansainvälisillä huippu-urheilijoilla. Tämä mahdollisesti osoittaa edelleen lihasmassan ja voiman tarvetta erityisesti hiihdossa, palloilulajeissa sekä teho- ja nopeuslajeissa. Urheilukoulussa palvelleiden aerobinen kestävyys ja lihaskunto ovat huomattavasti paremmat kuin normaaliväestöllä. Täs-tä huolimatta vuosina 2000–2010 palvelleista vain 53 % on maksimaalisen hapenottokyvyn perusteella sijoituskelpoisia sodan ajan tiedustelutehtäviin. Tämän perusteella Urheilukoulus-sa palvelevien varusmiesten sodan ajan sijoituksia tulisikin tarkistaa.

Children at psychiatric risk and their families in Bucharest, in the context of 25 years of changes after December 89’ Romanian Revolution

The aim of the present dissertation was to capture a picture of child and adolescent mental health in Romania, in the context of almost 25 years of changes following the Romanian Revolution of December ’89. A three-part study was carried out in order to provide consistent answers to the pre-defined objectives: to appraise the development of child and adolescent mental health services in Romania (Part I), to explore the characteristics of clinically-referred patients in a Romanian child and adolescent psychiatry department (Part II), to examine the children’s mental health state and its connections with family functioning and associated risk factors (Part III). A multi-method research approach was used, comprising one qualitative analysis and two quantitative research studies. Part I consisted of a comparative qualitative analysis of the answers given by 10 mental health professionals at a 12-questions open ended interview about the current situation in child and adolescent mental health in Romania, on three topics: changes, challenges, solutions. Part II involved a descriptive quantitative analysis of certain variables (e.g. age, gender, primary diagnosis, co-morbidities, time of hospitalization) conducted on the patients who had been admitted to the Child and Adolescent Psychiatry Department at “Prof. Dr. Alexandru Obregia” Psychiatry Hospital, Bucharest in 1991 and in 2013. Part III was conducted on 342 subjects enrolled in two clinical groups and one school group, this study being performed through a cross-sectional analysis on multi-informant child and adolescent mental health problems and competencies (CBCL, YSR, SDQ P, SDQ SR) and their interrelation with household information (HQ) and family functioning (FAD). Outlining the results it can be stated that: 1) The CAMH System in Romania is definitely set on the path of reorganization, including a higher involvement of beneficiaries and of the community. 2) The characteristics of the admitted patients have changed significantly during the last almost 25 years since `89 December Revolution, under the influence of word wide trends in child psychiatry and of administrative aspects of the mental health network in Romania. 3) The rates of main diagnoses and co-morbidities confirm the reports in literature, with Autism Spectrum Disorder being the most frequent childhood psychiatric disorders in this study. 4) The children’s mental health problems in the psychiatry group are comparable to those reported for other clinical populations. 5) Significant score differences were observed according to various household features and also meaningful associations between a child’s clinical status and different aspects of family functioning. The Romanian Child and Adolescent Psychiatry has started to adopt the norms and standards of the European Union. In the 25 years that have elapsed after the 1989 Revolution, many changes have occurred in Romanian CAMH, but many unresolved issues have also risen. Therefore, the major contribution of this thesis is that it provides a coherent and updated overview of the present-day situation from three different perspectives- those of mental healthcare professionals, the one observed in clinical patients and the one reported by children’s families.

Determinants of Bone Strength and Predictors of Hip Fracture among Finnish Adults. Results from the Health 2000 Survey and the Mini-Finland Health Survey

The objective of this thesis was to identify the determinants of bone strength and predictors of hip fracture in representative samples of Finnish adults. A secondary objective was to construct a simple multifactorial model for hip fracture prediction over a 10-year follow-up period. The study was based on the Health 2000 Survey conducted during 2000 to 2001 (men and women aged 30 years or over, n=6 035) and the Mini-Finland Health Survey conducted during 1978 to 1980 (women aged 45 years or over, n=2 039). Study subjects participated in health interviews and comprehensive health examination. In the Health 2000 Survey, bone strength was assessed by means of calcaneal quantitative ultrasound (QUS). The follow-up information about hip fractures was drawn from the National Hospital Discharge Register. In this study, age, weight, height, serum 25-hydroxyvitamin D (S-25(OH)D), physical activity, smoking and alcohol consumption as well as menopause and eventual HRT in women were found to be associated with calcaneal broadband ultrasound attenuation (BUA) and speed of sound (SOS). Parity was associated with a decreased risk of hip fracture in postmenopausal women. Age, height, weight or waist circumference, quantitative ultrasound index (QUI), S-25(OH)D and fall-related factors, such as maximal walking speed, Parkinson’s disease, and the number of prescribed CNS active medication were significant independent predictors of hip fracture. At the population level, the incremental value of QUS appeared to be minor in hip fracture prediction when the fall-related risk factors were taken into account. A simple multifactorial model for hip fracture prediction presented in this study was based on readily available factors (age, gender, height, waist circumference, and fallrelated factors). Prospective studies are needed to test this model in patient-based study populations.

Social Solidarity and Fear of Crime - Community and Individual Approaches in Responses to Mass Violence after School Shootings

The aim of this study was to examine community and individual approaches in responses to mass violence after the school shooting incidents in Jokela (November 2007) and Kauhajoki (September 2008), Finland. In considering the community approach, responses to any shocking criminal event may have integrative, as well as disintegrative effects, within the neighborhood. The integration perspective argues that a heinous criminal event within one’s community is a matter of offence to collectively held feelings and beliefs, and increases perceived solidarity; whereas the disintegration perspective suggests that a criminal event weakens the social fabric of community life by increasing fear of crime and mistrust among locals. In considering the individual approach, socio-demographic factors, such as one’s gender, are typically significant indicators, which explain variation in fear of crime. Beyond this, people are not equally exposed to violent crime and therefore prior victimization and event related experiences may further explain why people differ in their sensitivity to risk from mass violence. Finally, factors related to subjective mental health, such as depressed mood, are also likely to moderate individual differences in responses to mass violence. This study is based on the correlational design of four independent cross-sectional postal surveys. The sampling frames (N=700) for the surveys were the Finnish speaking adult population aged 18–74-years. The first mail survey in Jokela (n=330) was conducted between May and June 2008, approximately six months from the shooting incident at the local high-school. The second Jokela survey (n=278) was conducted in May–June of 2009, 18 months removed from the incident. The first survey in Kauhajoki (n=319) was collected six months after the incident at the local University of Applied Sciences, March– April 2009, and the second (n=339) in March–April 2010, approximately 18 months after the event. Linear and ordinal regression and path analysis are used as methods of analyses. The school shootings in Jokela and Kauhajoki were extremely disturbing events, which deeply affected the communities involved. However, based on the results collected, community responses to mass violence between the two localities were different. An increase in social solidarity appears to apply in the case of the Jokela community, but not in the case of the Kauhajoki community. Thus a criminal event does not necessarily impact the wider community. Every empirical finding is most likely related to different contextual and event-specific factors. Beyond this, community responses to mass violence in Jokela also indicated that the incident was related to a more general sense of insecurity and was also associating with perceived community deterioration and further suggests that responses to mass violence may have both integrating and disintegrating effects. Moreover, community responses to mass violence should also be examined in relation to broader social anxieties and as a proxy for generalized insecurity. Community response is an emotive process and incident related feelings are perhaps projected onto other identifiable concerns. However, this may open the door for social errors and, despite integrative effects, this may also have negative consequences within the neighborhood. The individual approach suggests that women are more fearful than men when a threat refers to violent crime. Young women (aged 18–34) were the most worried age and gender group as concerns perception of threat from mass violence at schools compared to young men (aged 18–34), who were also the least worried age and gender group when compared to older men. It was also found that concerns about mass violence were stronger among respondents with the lowest level of monthly household income compared to financially better-off respondents. Perhaps more importantly, responses to mass violence were affected by the emotional proximity to the event; and worry about the recurrence of school shootings was stronger among respondents who either were a parent of a school-aged child, or knew a victim. Finally, results indicate that psychological wellbeing is an important individual level factor. Respondents who expressed depressed mood consistently expressed their concerns about mass violence and community deterioration. Systematic assessments of the impact of school shooting events on communities are therefore needed. This requires the consolidation of community and individual approaches. Comparative study designs would further benefit from international collaboration across disciplines. Extreme school violence has also become a national concern and deeper understanding of crime related anxieties in contemporary Finland also requires community-based surveys.