512 resultados para kerroksellinen rakenne


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyö pohtii aiheympäristöstä esityksen valmistamista. Siinä tutkitaan Mätäoja-esityksen valmistusvaiheita aiheympäristön ollessa lähtökohtana. Esityksen teoria pohjaa hermeneuttiseen kehään, jossa osat muodostavat kokonaisuuden siinä missä kokonaisuus muodostuu osista. Opinnäytetyö on jaettu kokemuksen, merkityksen ja ymmärtämisen käsitteisiin, joita reflektoidaan Mätäoja-esityksen kirjoitusvaiheen, harjoitusvaiheen sekä esitysten ja luopumisen vaiheiden kautta. Aiheympäristön nähdään koostuvan kokemuksista, joihin taiteilija suuntaa "huomion valokeilansa" valmistaessaan esitystä. Harjoitusvaihe on merkitysten antamista. Esitysten myötä taiteilija luovuttaa esityksen muille merkitessään sen uusilla merkityksillä. Tätä vaihetta työssä tutkitaan ymmärtämisen käsitteen kautta. Kokemusta ja kirjoitusvaihetta tarkasteltaessa työssä käsitellään problemaattista totuudellisuutta, joka työn mukaan ei voi olla liitettävissä aiheympäristöön, todellisuuden jatkuvan muutostilan vuoksi. Opinnäytetyössä pyritään etsimään työvälineitä, joilla harjoitusvaiheen merkitysten anto olisi mahdollista. Näitä työkaluja etsitään reflektoitavan työn prosessista. Työvälineitä ovat ironia, näyttelijäntyön leikki, rakenne, omaperäisyys, omakohtaisuus ja henkilökohtaisuus, metaforinen merkitys, inter- ja kontekstuaaliset viittaukset sekä intuitiivinen leikki. Ironia nähdään etäännyttävänä ja totuudellisuuden välttämisen keinona. Näyttelijäntyön leikki viittaa näyttelijän tapaan hallita käytössä oleva tekstimateriaali kevyesti. Rakenne muodostuu aiheympäristön muotoiseksi. Omaperäisyys, omakohtaisuus sekä henkilökohtaisuus ovat eri tulokulmia taiteilijan kokemuksen merkityksellistämiseen. Metaforisten viittausten kautta pohditaan uuden metaforan syntymisen prosessia ja merkitystä. Inter- ja kontekstuaaliset viittaukset toimivat etäännyttäjinä. Intuitiivisella leikillä tarkoitetaan työssä esityksen valmistajan ristiriitaa tämän hallitessa hallitsematonta. Ymmärtämisen käsitteen kautta pyritään opinnäytetyössä laajentamaan perspektiiviä ihmis- ja maailmankuvaan, johon aiheympäristö liittyy. Tässä pohditaan nomadista ihmiskuvaa ja nomadisen ihmisen maailmankuvaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyössäni tarkastelen erään lastenkodin itsenäistymisohjelmaa. Itsenäistymisohjelma koostuu keittiökoulusta, umbrella-työkirjasta ja asumisharjoittelusta itsenäistymisasunnossa. Omahoitaja on tärkeässä roolissa itsenäistymisohjelman toteutumisessa. Opinnäytetyöni tarkoituksena on kartoittaa ohjelmaan osallistuneiden nuorten kokemuksia. Nuorten kokemusten perusteella pyrin löytämään itsenäistymisohjelman toimivia ja kehitettäviä puolia ja luomaan kehitysehdotuksia ohjelmaan. Pyrin myös selvittämään näkyvätkö nuorten kokemuksissa itsenäistymisohjelman takana olevat periaatteet eli elämänhallinnan ja subjektiuden tukeminen sekä dialogisuus. Opinnäytetyöni on kvalitatiivinen. Keräsin aineiston haastattelemalla kolmea lastenkodin itsenäistymisohjelmaan osallistunutta nuorta. Menetelmänä käytin teemahaastattelua. Aineiston analyysissä käytin teemoittelua. Tuloksista selvisi, että nuoret kokivat itsenäistymisohjelman tarpeellisena ja hyvänä kokonaisuutena. Nuoren ja hänen taitojensa tunteminen oli tärkeä osa itsenäistymisohjelmaa. Ongelmaksi ohjelmassa nousi, ettei kaikkia osa-alueita suoritettu loppuun nuoren kanssa. Umbrella-työkirjan käyttö ei ollut toimiva alue itsenäistymisohjelmassa. Nuoret kokivat asumisharjoittelun lastenkodin itsenäistymisasunnossa merkittävimpänä itsenäistymisohjelman osa-alueena. Ongelmana koettiin aikuisten liika kontrollointi ja soluasuminen. Lastenkodista pois muutto nähtiin asiana, joka voi olla nuorelle vaikea. Nuoret toivoivat lastenkodilta enemmän tukea tähän vaiheeseen. Tulosten perusteella itsenäistymisohjelmasta on tärkeä luoda juuri kyseiselle nuorelle sopiva kokonaisuus, jossa otetaan huomioon hänen jo osaamat taidot ja harjoittelua vaativat alueet. Umbrella-työkirjan käyttöä pitää soveltaa paremmin nuoren tarpeita kohtaavaksi. Itsenäistymisohjelman taustalla olevat periaatteet näkyvät nuorten kanssa työskenneltäessä, mutta periaatteita voidaan kuitenkin huomioida vielä enemmän ohjelman osa-alueissa. Lastenkodin tulee kehittää rakenne, joka tukee nuoria heidän muutettuaan pois lastenkodista sekä työmuoto, joka kartoittaa nuorten mielipiteitä lastenkodin työskentelystä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The aim of this study is to describe the structure of the pharmacy industry in four post-Soviet states on the Baltic Sea: Russia, Estonia, Latvia, and Lithuania. In addition to this, the opportunities that these markets have to offer for international pharmaceutical companies are explored. After the Soviet Union collapsed at the beginning of 1990s, the pharmacy sector has gone through tremendous changes. The pharmacy market shifted from a centrally controlled, one supplier system to an industry in which multiple distributors are competing in importing, wholesaling, and retailing of medicinal products. In the Baltic States, the number of pharmacies has not increased during the last years and companies have been growing mainly by acquisitions. Especially in Estonia the market is saturated and price competition is fierce. Similarly, in Latvia and Lithuania, markets are consolidating and wholesalers are growingly taking part in retailing by acquiring smaller chains. In Russia, the market is still fragmented and only one national pharmacy chain can be named, pharmacy chain “36.6”. Pharmacy chains are growing mostly through organic growth and competition between the biggest players is relatively low. The Russian market clearly offers many opportunities for international pharmaceutical operators. The ageing population, growing level of income, and changing living habits are creating new and growing needs for modern healthcare services and products.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää toiminnanohjausjärjestelmän (ERP-järjestelmän) implementoinnin onnistumista ja sen taustalla vaikuttavia tekijöitä tilitoimistossa. Tutkimus rakentuu aikaisemman tutkimuksen pohjalta rakennettuun viitekehikkoon, jonka avulla selvitetään ERP-järjestelmien rakenne, implementointiprosessi, imple-mentoinnissa vaikuttavat kriittiset menestystekijät, sekä implementoinnin onnistumisen mittausnäkökulmat. Aikaisemmassa tutkimuksessa on varsin vähän tutkittu palveluyritysten ERP-järjestelmiä ja niiden implementointia. Sen perusteella pystyttiin kuitenkin selvittämään tyypilliset eroavaisuudet palvelu- ja tuotantoyrityksen järjestelmäratkaisujen vä-lillä ja case -osuuden tulokset olivat yhtenäiset aikaisemman tutkimuksen kanssa. Tutkimuksen perusteella pystyttiin toteamaan, että case -yrityksen ERP-järjestelmän implementointi onnistui hyvin, vaikka sen aikana esiintyi myös ongelmia. Onnistumisen ja epäonnistumisen taustalla vaikuttavat syyt saatiin selvitettyä mm. kriittisten menestystekijöiden avulla, jolloin tuloksille saatiin looginen syy-seuraussuhde. Tutkimuksen aineisto kerättiin havainnoimalla implementointiprosessin läpivientiä ja sen avulla saatuja tuloksia selvennettiin tilastollisen analyysin avulla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tuotantotehokkuus näyttelee yhä suurempaa roolia teollisuudessa, minkä vuoksi myös pakkauslinjas­toille joudutaan asettamaan suuria vaatimuksia. Usein leik­kaus- ja kappaleensiirtosovelluksissa käyte­tään lineaarisia ruuvikäyttöjä, jotka voitaisiin tietyin edellytyksin korvata halvemmilla ja osittain suori­tuskykyisimmillä hammashihnavetoisilla johteilla. Yleensä paikkasäädetty työsolu muodostuu kahden tai kolmen eri koordinaatisto­akselin suuntaan asen­netuista johteista. Tällaisen työsolun paikoitustarkkuuteen vaikuttavat muun muassa käytetty säätöra­kenne, moottorisäätöketjun viiveet, sekä laitteiston eri epälineaarisuudet, kuten kitka. Tässä työssä esitetään lineaarisen hammashihnaservokäytön dynaamista käytöstä kuvaava matemaatti­nen malli ja laaditaan mallin pohjalta laitteen simulointimalli. Mallin toimivuus varmistetaan käytän­nön identifiointitesteillä. Lisäksi työssä tut­kitaan, kuinka hyvään suorituskykyyn lineaarinen hammas­hihnaservokäyttö kyke­nee, jos teollisuudessa paikoitussäätörakenteena tyypillisesti käytetty kaskadira­kenne tai PID-rakenne korvataan kehittyneemmällä mallipohjaisella tilasäädinra­kenteella. Säädön toi­mintaa arvioidaan simulointien ja koelaitteistolla suoritetta­vien mittaus­ten perusteella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa suunnitellaan projektipalkkiojärjestelmä tuotekehityspalveluita tarjoavalle asiantuntijapalveluyritykselle. Projektipalkkioiden avulla pyritään kannustamaan asiantuntijoita huomioimaan projektien menestystekijät. Asiantuntijapalveluiden projektiliiketoiminnassa menestystekijöillä tavoitellaan asiakastyytyväisyyttä ja toiminnan kannattavuutta. Kirjallisuustutkimus jakaantuu kahteen pääosaan. Ensin tutkitaan suoritusperusteisen palkitsemisjärjestelmän teoriaa ja sen jälkeen asiantuntijapalveluiden erityispiirteitä. Käytännön osuudessa tutkitaan kohdeorganisaation motiiveja ja resursseja palkitsemisjärjestelmän käyttöönotossa sekä perehdytetään projektitoiminnan prosesseihin, joihin palkitsemisjärjestelmä sulautetaan. Tutkimuksen lopputuloksena dokumentoidaan uuden projektipalkkiojärjestelmän rakenne ja prosessit. Palkitsemisen perusteena käytettävät projektitoiminnan menestystekijät kohdeyrityksessä muodostetaan teoreettisista malleista ja yritystason strategiasta. Lopuksi syntynyttä järjestelmää testataan vertaamalla sitä teoriatutkimuksen asettamiin vaatimuksiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityössä perehdytään lujitemuovikomposiitteihin sekä niiden valmistusmenetelmiin. Tavoitteena on kehittää lujitemuovinen paperikoneen kaavinterän kannatinpalkkirakenne. Suunniteltavalla tuotteella pyritään korvaamaan perinteisesti teräksestä valmistetut paperikoneiden kaavinterän pidikepalkit paremmin tarkoitukseen sopivalla lujitemuovisella rakenteella sekä parantamaan jo tuotannossa olevan tuotteen ominaisuuksia. Työssä selvitetään tuotteen vaatimukset, joiden pohjalta laaditaan tuotteen vaatimusprofiili ja suoritetaan materiaalinvalinta perustuen ominaisarvovertailuihin. Suunnitteluosiossa tutkitaan eri rakenneratkaisujen soveltuvuutta kohteeseen. Tutkimustulosten perusteella saatiin kattava kuva eri materiaalien soveltuvuudesta kohteeseen sekä kehitettiin rakenneratkaisu, joka täyttää tuotteelta vaaditut ominaisuudet. Tutkimustulosten pohjalta syntyi myös uuden tyyppinen rakenne jolla saavutetaan huomattavaa tilansäästöä perinteisiin rakenneratkaisuihin nähden. Tämän rakenneratkaisun kehitystyötä on tarkoitus jatkaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä insinöörityö tehtiin Konecranes Heavy Lifting Oy:n sähkölaitetehtaalle. Työn tavoitteena oli löytää valmiita suodatinratkaisuja nostureissa käytettävien oikosulkumoottoreiden ylijännitesuojaukseen PWM-taajuusmuuttajakäytöissä, sekä tutkia ratkaisuja kokeellisesti mittauksilla. Työssä tutkittiin PWM-taajuusmuuttajakäytöissä ilmeneviä oikosulkumoottoreiden ylijänniteongelmia sekä olemassa olevia suodatinratkaisuja ylijänniterasituksien välttämiseksi. Ongelmaa ja suodattimia tutkittiin teoreettisesti sekä kokeellisesti nosturikäyttöjen kannalta. Kokeelliset mittaukset suoritettiin mittauslaboratoriossa kuormittamalla oikosulkumoottoria kuormapenkissä erimittaisilla moottorikaapeleilla, simuloiden nosturikäytöille ominaisia tilanteita. Työssä esitellään moottoreiden ylijänniterasituksiin johtavia ongelmatekijöitä nosturikäytöissä ja sovelletaan siirtojohtoteoriaa taajuusmuuttajakäyttöön. Työssä esitetty teoria, käytäntö sekä mittaustulokset pätevät myös muihin taajuusmuuttajakäyttöihin. Työn alussa on esitelty tyypillisen siltanosturin rakenne ja taajuusmuuttajan toimintaperiaate. Tämän jälkeen ylijännitteen muodostuminen moottorilla on selitetty siirtojohtoteorian avulla. Lopuksi on tutkittu mittausten avulla nosturin sähkökäyttöihin soveltuvia du/dt-suodattimia ja moottorinsuojaukseen suunniteltua kuristinta. Mittaustuloksia on verrattu standardien antamiin ohjearvoihin ja arvioitu tutkittujen suodattimien toimintakykyä. Työn tuloksena saatiin uutta tietoa oikosulkumoottoreiden ylijännitesuojauksesta nosturikäytöissä sekä nostureissa mahdollisesti käytettävistä suodatinratkaisuista. Tuloksena saadun tiedon pohjalta voidaan arvioida mahdollisten suodattimien käyttötarvetta nostureissa. Työstä tehtyä testausraporttia voidaan käyttää tukena tulevissa jatkotutkimuksissa ja se mahdollistaa jatkotutkimuksen keskittämisen tehokkaasti.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä insinöörityössä tutkittiin jätevesipumpun runkokokojen 66 ja 70 jalustaa. Grundfos Environment Finlandilla on kolme erilaista pumpunkiinnitystapaa. Tässä työssä perehdyttiin 3-version jalustaan. Moottori on kiinni pystysuorassa asennossa kolmijalan päällä. Työn tarkoituksena oli analysoida jätevesipumpun jalustaa. Jalustaa tutkittiin aluksi kokeellisesti etsimällä jalustan ominaistaajuudet. Ominaistaajuudet selvitettiin värähtelymittauksen avulla sekä simuloinnilla. Jalustaa haluttiin saada jäykemmäksi, jotta pumppu ei tärisisi niin paljoa. Samalla tarkasteltiin myös ominaistaajuuksien muutoksia. Työn alussa pumpun kokoonpano rakennettiin ja asennettiin kiihtyvyysanturit paikalle. Testeissä saatiin sopivaa dataa analysointia varten. MatLab-ohjelmalla datasta saatiin kiihtyvyyskäyrä sekä tehospektri. Testien avulla saadut tiedot käytettiin hyväksi suunniteltaessa uutta rakennetta jalustalle. Työn tarkoituksena oli löytää parempi rakenne jalustalle, jotta tärinää saataisiin pienennettyä. Uutta jalustaa ei valmistettu, vaan asia todistetaan FEM -laskennalla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuutta

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena on selvittää pienpuun käytön vaikutuksia Pellos 1 ja Pellos 2 -havuvaneritehtaiden kannattavuuteen. Työssä tutkitaan myös sitä, miten suuria määriä pienpuuta Pellos 1:llä on mahdollista hyödyntää, ja millaisilla keinoilla sekä investoinneilla pienpuun sorvausta voidaan tehostaa. Tutkimuksessa esitettävät laskelmat perustuvat Pekka Hyttisen vuonna 2000 valmistuneen diplomityön koeajojen tuloksiin. Pienpuulla tarkoitetaan tässä yhteydessä latvaläpimitaltaan 170–220 millimetriä paksua tukkia. Kannattavuuslaskelmien tuloksena esitetään Pellos 1:n ja Pellos 2:n tuotantokapasiteetin, hyötysuhteen, muuttuvien kustannusten ja myyntikatteen muuttuminen puun latvaläpimittaluokan funktiona. Lisäksi vertaillaan Pellos 1:n ja Pellos 2:n tunnuslukujen välisiä suhteita ja selvitetään, kummalla tehtaalla pienpuun käyttö vanerin valmistuksen raaka-aineena on järkevämpää. Diplomityön toinen tutkimusosa koskee Pellos 1:llä käsiteltävän pienpuun maksimimäärää sekä tehtaan katkaisu- ja sorviosaston toimintaa. Pellos 1:n suurimpaan mahdolliseen pienpuun käsittelymäärään vaikuttaa teknisten ja tuotannollisten rajoitusten lisäksi myös tukkijakauman rakenne sekä pienpuun käytön lisäämisestä aiheutuva puuraaka-aineen lisätarve. Pienpuun käyttö nostaa katkaisu- ja sorviosastolla käsiteltävää puun kappalemäärää, minkä seurauksena koneiden prosessointinopeus joutuu koetukselle. Tutkimuksen lopussa käsitellään modernisointikohteita, joilla sorvauksen saantoa pystyttäisiin parantamaan ja sorvien toimintaa nopeuttamaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tsekkiläissyntyinen protestanttinen teologi ja kasvatustieteilijä Johann Amos Comenius julkaisi 1600-luvun puolivälissä kuuluisan oppikirjansa Orbis sensualium pictus (Näkyvä maailma). Kirja oli tarkoitettu latinan kielen alkeiden opiskeluun. Sen käänteentekevä metodi pohjautui havainnollisiin kuviin, joiden pienet, numeroin varustetut yksityiskohdat viittasivat niihin liittyviin selittäviin teksteihin ja sanoihin. Taivaankappaleet, luonto, liikennevälineet, käsityöt, maailmanuskonnot, tavat ja moraali, ihmiskehon rakenne – sanalla sanoen koko luomakunta kaikkine vivahduksineen kuvattiin Comeniuksen kirjan kömpelön kulmikkaissa, mutta havainnollisissa puupiirroksissa. Kuvat ja käsitteet yhdistävänä "pienoisensyklopediana" se pyrki muuttamaan kiduttavan päähän pänttäämisen lapsille hauskaksi tiedon hankkimiseksi. Orbis sensualium pictus levisi kaikkialle Eurooppaan ja ilmestyi myös Suomessa 1680-luvulla useana latinalais-ruotsinkielisenä painoksena. Kirja painettiin Turun piispan Johannes Gezelius vanhemman kirjapainossa, ja sen puupiirrosten painolaatat oli leikattu Turussa käyttäen esikuvana alkuperäisteoksen saksalaisia varhaispainoksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän työn tavoitteena oli tehdä perusteltu esitys kahden suunnitellun sähköaseman toiminnan aloittamisen ajankohdasta sekä rakentamisen kestosta lupamenettelyineen. Työssä oli pyrkimys perustella asemien maantieteellinen sijainti, toteutustapa, rakenne sekä sähköasemien syöttöön tarvittavien 110 kV johtojen alustava rakenne ja reitti. Työssä on tarkasteltu uuden sähköaseman verkosto- ja kustannusvaikutuksia, sähköasemarakenteita ja niiden valintaa, sähköasemainvestointihankkeen vaiheita ja rakennuttamisprosessin läpivientiin tarvittavaa aikaa. Verkoston nykytilaa, käyttövarmuutta ja selviytymistä kuormituksen kasvusta on tarkasteltu sähköasemien toiminnan aloittamisen ajankohtien määrittämiseksi. Työn keskeisin painopiste oli sähköasemien rakentamisajankohdan määrittäminen. Sähköasemien toiminnan aloittamisen ajankohdan määrääväksi tekijäksi muodostuivat sähköasemien korvaustilanteet. Nykytilassa Valkealan haja-asutusalueen sähkönjakelua ei voida taata yksittäisen sähköaseman korvaustilanteessa, minkä takia sähköasemahankkeen valmistelu on aloitettava välittömästi. Kouvolan ydinkeskustan alueen maakaapeliverkon tehonsiirtokyky ja päämuuntajien reservitehokapasiteetti korvaustilanteissa riittävät vielä 5-10 vuotta riippuen suuresti alueen kuormituksen kasvusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä tutkitaan Metso Mineralsin moduuli- sekä tuoterakennemaailmaa. Työn tarkoituksena on löytää uusia mahdollisuuksia moduuli- ja tuoterakennemaailman kuvaamiseen sekä niiden hallitsemiseen. Työssä otetaan kantaa asioihin pääsääntöisesti moduulin näkökulmasta. Työssä määritellään kohdeyritystä parhaiten palveleva varioituvan moduulin periaatteellinen rakenne. Työssä annetaan moduulien uudelleenkäytön tehostamiseen sekä helpottamiseen tähtääviä ehdotuksia. Varioituvien moduulien näkökulmasta tarkastellaan nykyisiä tuoterakenneperiaatteita, ja ehdotetaan uutta tapaa lähestyä lopputuotteita. Varioituvien moduulien ja uusien tuoterakenteiden johtamiseen liittyvistä toimenpiteistä annetaan ehdotuksia, sekä määritellään niille omistajuudet. Työn lopputuloksena saadaan kokonaisvaltainen näkemys mahdollisesta tavasta nähdä ja hallita moduuli- ja tuoterakennemaailma.