396 resultados para kansainvälinen välimiesmenettely
Resumo:
Artikkeli perustuu kirjoittajan väitöskirjaan Pohjoismaa vai kansandemokratia? Sosiaalidemokraatit, kommunistit ja Suomen kansainvälinen asema 1945-51 (SKS 2004), joka tarkastettiin syyskuussa Helsingin yliopistossa
Resumo:
English summary: Just war and laws of war
Resumo:
Verkostoitunut kansainvälinen tuotekehitys on tärkeä osa menestystä nykypäivän muuttuvassa yritysmaailmassa. Toimintojen tehostamiseksi myös projektitoiminnot on sopeutettava kansainväliseen toimintaympäristöön. Kilpailukyvyn säilyttämiseksi projektitoimintoja on lisäksi jatkuvasti tehostettava. Yhtenäkeinona nähdään projektioppiminen, jota voidaan edistää monin eri tavoin. Tässätyössä keskitytään projektitiedonhallinnan kehittämisen tuomiin oppimismahdollisuuksiin. Kirjallisuudessa kerrotaan, että projektitiedon jakaminen ja sen hyödyntäminen seuraavissa projekteissa on eräs projektioppimisen edellytyksistä. Tämäon otettu keskeiseksi näkökulmaksi tässä tutkimuksessa. Lisäksi tutkimusalueen rajaamiseksi työ tarkastelee erityisesti projektioppimista kansainvälisten tuotekehitysprojektien välillä. Työn tavoitteena on esitellä keskeisiä projektioppimisen haasteita ja etsiä konkreettinen ratkaisu vastaamaan näihin haasteisiin. Tuotekehitystoiminnot ja kansainvälinen hajautettu projektiorganisaatio kohtaavat lisäksi erityisiä haasteita, kuten tiedon hajautuneisuus, projektihenkilöstön vaihtuvuus, tiedon luottamuksellisuus ja maantieteelliset haasteet (esim. aikavyöhykkeet ja toimipisteen sijainti). Nämä erityishaasteet on otettu huomioon ratkaisua etsittäessä. Haasteisiin päädyttiin vastaamaan tietotekniikkapohjaisella ratkaisulla, joka suunniteltiin erityisesti huomioiden esimerkkiorganisaation tarpeet ja haasteet. Työssä tarkastellaan suunnitellun ratkaisun vaikutusta projektioppimiseen ja kuinka se vastaa havaittuihin haasteisiin. Tuloksissa huomattiin, että projektioppimista tapahtui, vaikka oppimista oli vaikea suoranaisesti huomata tutkimusorganisaation jäsenten keskuudessa. Projektioppimista voidaan kuitenkin sanoa tapahtuvan, jos projektitieto on helposti koko projektiryhmän saatavilla ja se on hyvin järjesteltyä. Muun muassa nämä ehdot täyttyivät. Projektioppiminen nähdään yleisesti haastavana kehitysalueena esimerkkiorganisaatiossa. Suuri osa tietämyksestä on niin sanottua hiljaistatietoa, jota on hankala tai mahdoton saattaa kirjalliseen muotoon. Näin olleen tiedon siirtäminen jää suurelta osin henkilökohtaisen vuorovaikutuksen varaan. Siitä huolimatta projektioppimista on mahdollista kehittää erilaisin toimintamallein ja menetelmin. Kehitys vaatii kuitenkin resursseja, pitkäjänteisyyttä ja aikaa. Monet muutokset voivat vaatia myös organisaatiokulttuurin muutoksen ja vaikuttamista organisaation jäseniin. Motivaatio, positiiviset mielikuvat ja selkeät strategiset tavoitteet luovat vakaan pohjan projektioppimisen kehittämiselle.
Resumo:
Yrityksen laajentuessa kansainvälisesti, olemassa olevat rutiinit jäävät vanhoiksi ja liiketoimintaprosessien johtaminen muuttuu. Kyseisten prosessien täytyy olla läpinäkyviä ja tietovirtojen hyvin suunniteltuja. Prosessien harmonisointi aiheuttaa haasteita yrityksessä ja konsernin etu tulee ottaa huomioon. Ahlstrom konserni laajentuu merkittävästi kaikilla liiketoiminta-alueillaan ja kansainvälinen laajentuminen vie Ahlstrom Glassfibre Oy:n täysin uuteen tilanteeseen. Liiketoimintaprosessien johtamiseen vaikuttavat konsernin ohjaus, mahdollisuudet muutosten implementoimiseksi, toimintaympäristön tekijät ja järjestelmien muodostama arkkitehtuuri. Tässä tutkimuksessa keskitytään ydinprosessien tietovirtoihin ja työ on tehty Karhulan tehtaalla Suomessa. Johtamismallin luomiseksi vaaditaan yrityksessä ongelmia määrittelevää työskentelyä. Tämä ongelmanmääritys oli työn tärkein tavoite. Ongelma-alueiden tutkimuksen pohjalta muodostettiin ratkaisu, jossa käsiteltiin systemaattisen liiketoimintaprosessien johtamisen mahdollisuuksia ja vaatimuksia. Lopputuloksena voidaan todeta, että suurin painopiste löytyy informaatioteknologian ja liiketoiminnan rajapinnoista. Tähän työhön liittyvät myös prossien harmonisointi ja integrointi.
Resumo:
Työn tarkoituksena oli tutkia niitä tekijöitä jotka ovat vaikuttaneet kansainvälisten yritysten myynnin kasvuun Romaniassa, Bulgariassa, Serbiassa ja Sloveniassa. Tutkimusta varten haastateltiin neljää kansainvälisen yrityksen edustajaa sekä 16 kansainvälisen kaupan ammattilaista. Työn akateemisena viitekehyksenä käytettiin keskeisiä kansainvälisen liiketoiminnan teorioita sekä myynnin strategista viitekehystä. Johtopäätöksenä katsotaan, että menestyvillä yrityksillä on selvä kansainvälistymis-strategia, kansainvälinen organisaatio, konsultoiva myyntityyli ja resursseja investoida koulutukseen. Tarkastelun alla olevista maista etenkin Romaniasta ja Bulgarista löytyy liiketoiminta potentiaalia. Tutkimuksen johtopäätökset perustuvat laadullisiin ja määrällisiin tutkimusmenetelmiin ja ne on tarkoitettu palvemaan Tikkurila Oy:tä. Tutkimustuloksia on myös mahdollista soveltaa laajemmin samanlaisessa tutkimusympäristössä, kunhan tutkittavan liiketoimintaympäristön erityispiirteet ovat otetttu huomioon
Resumo:
Useissa suomalaisissa rakennus- tai suunnitteluyrityksissä on selkeät tavoitteet ja odotukset liiketoiminnan kasvulle. Kasvun mahdollisuudet kotimarkkinoilla ovat rajalliset. Liiketoiminnan kasvua on haettava kotimarkkinoiden ulkopuolelta.Liiketoiminnan kasvua haettaessa alan yritykset ovat nopeasti kansainvälistyneet ja etabloituneet lähialueille. Erityisesti etabloitumista on tapahtunut Baltiaan, Viroon. Heräte tämän työn tekemiseen syntyi case-yrityksentoimenpiteistä kansainväistymisessä ja etabloitumisen aiheuttamasta oletettua suuremmasta kustannusten kehittymisestä. Tutkimuksella ja toimenpiteillä tuetaan etabloitumiskehitystä ja parannetaan liiketoimintaprojektin kustannustehokkuutta. Tutkimuksen tavoitteena oli case-yrityksen toimitusprosessin kuvaaminen, suositeltavan toimitusmallin rakentaminen liiketoimintaprojektille ja kohdemaan riskien kuvaaminen projektiriskikartalle. Kansainvälisen projektiliiketoiminnan erityispiirteitä ovat toimintaympäristön ja asiakkaiden erilaisuus, erilaiset pelisäännöt ja tavat toimia, erilainen kulttuuri ja arvot, tuntematon markkinoiden kysyntä- ja tarjontatilanne. Kansainvälisessä projektiliiketoiminnassa joudumme sopeutumaan ja sopeuttamaan totuttua toimintaamme toisenlaisiin olosuhteisiin. Toisenlaisista olosuhteista johtuen kotimarkkinoille ja kotimaisiin asiakastoimituksiin laadittuun toimintajärjestelmään kuvattu prosessimalli ei sellaisenaan ole toimiva. Samanaikaisesti riskikartta muodostuu kohdemaasta johtuen hyvin erilaiseksi. Tutkimuksen lähtökohta oli toisenlaisesta markkinasta, valituista toimitusprojekteista ja kokemuksesta oppiminen. Tutkimuksen tuloksena rakentui liiketoimintaprojektimalli, joka on selkeästivaiheistettu, roolitettu ja vastuutettu. Lisäksi toisenlaisista markkinoista ja projektimallista johtuen kuvattiin kohdemaan projektiriskikartta. Tutkimuksessa kuvattu liiketoimintaprojektimalli ja kohdemaan mukainen projektiriskikartta toimivat yrityksen seuraavana kehitysaskeleena toiminnan vakauttamisessa. Henkilöstön roolia ja kumppanuuksia tulee kuitenkin jatkossa tarkastella. Työn tuloksena syntyi yksittäisen yrityksen liiketoimintaprojektimallin projektiosien ja roolien kuvaus sekä riskikartta. Työn tuloksen arvioidaan selkeyttävän yrityksen liiketoimintaa ja osaltaan varmistavan yrityksen kansainvälisen liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamista.
Resumo:
Pienen ohjelmistoyrityksen kansainvälistyminen on haasteellista niukkojen resurssien ja dynaamisen liiketoimintaympäristön paineessa. Työn tarkoituksena on selvittää sitä, millaisin perustein pieni tai keskisuuri ohjelmistotekniikan yritys tekee päätöksen kansainvälisille markkinoille siirtymisestä ja millaisen toimintamuodon yritys valitsee uudella markkinalla. Työn teoreettinen osa käsittelee päätöksenteon taustalla olevia vaikuttavia tekijöitä liiketoimintaympäristön, yritysjohdon ja yrityksen erityispiirteiden näkökulmista. Empiirinen osa on toteutettu kanden laajan ja neljän suppean yrityshaastat- telun muodossa. Karkeasti jaoteltuna yrityksen kansainvälistymiseen käyttämä polku voi olla joko orgaaniseen kasvuunperustuva tai Born Global-tyyppinen. Tutkimus nosti esille kansainvälistymispolun valintaan vaikuttavina tekijöinä yrittäjien riskinottohalukkuuden ja kansainvälisen kokemuksen, tuotteen palveluintensiivisyyden asteen sekä toimintakon- septin markkina- tai tuoteorientaation. Yleisellä tasolla korkea riskinottohalu, vähäinen kansainvälinen kokemus, standardinomainen tuote ja markkinaorientoitunut toimintatapa kannustivat yritystä valitsemaan Born Global-tyyppisen kansainvälistymispolun. Vastaavasti pieni riskinottohalu, runsaampi kansainvälinen kokemus, palveluintensiivinen tuote ja tuoteorientoitunut toimintatapa olivat kannustimia orgaaniselle kasvulle kansainvälisesti.
Resumo:
Tämän tutkimuksentavoitteena on selvittää, millä tavoin teollinen yritys voi kansainvälisen markkinointitutkimuksen avulla määrittää ja analysoida uutta liiketoimintaympäristöä. Teolliset markkinat, teollinen markkinointi-tutkimus sekä yrityksien kohtaamatmikro- ja makroympäristöt ovat erityi-sen tarkastelun kohteena. Tutkimuksen keskeisin aineisto on saatu haastattelujen ja sekundaaristen lähteiden kautta. Tutkimuksen olennaisimpiin tuloksiin liittyy malli, jolla teollinen yritys voi määrittää kohtaamansa toimintaympäristön eri tekijöitä. Mallissa mikro- ja makroympäristön eri tekijät ovat keskeisessä roolissa. Tutkimuksen empiirisen osan tuloksista merkittävin on Pietarin ja Venäjän sementtimarkkinoiden ominaispiirteiden löytäminen ja analysointi. Pietarin ja Venäjän taloudellinen kasvu jatkuu lähivuosinakin voimakkaana, ja markkina-alue on suomalaisille yrityksille tulevaisuudessa tärkeässä asemassa, kuten myös esimerkkiyrityksenä olleelle sementtitehtaalle. Myös suurin osa tutkimuksessa selvinneistä alueen toimintaympäristön tekijöistä puoltaa teollisen yrityksen vientitoiminnan aloittamista alueelle.