1000 resultados para Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriö
Resumo:
Moto-kerho on erityistä tukea tarvitsevien lasten liikuntakerho, jota järjestetään Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa. Eritystä tukea tarvitsevalla lapsella tarkoitamme tässä työssä lapsia, jotka tarvitsevat tavanomaista enemmän yksilöllistä huomiota ja tukea kasvaakseen, oppiakseen ja kehittyäkseen. Moto-kerhon toiminta perustuu psykomotoriikkaan ja siinä yhdistyvät fyysismotoriset, sosio-emotionaaliset sekä kognitiiviset tavoitteet. Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä ja erityisryhmien harrastustoiminnan järjestämisen tarve on jatkuvasti kasvanut. Työmme on toiminnallinen opinnäytetyö, jonka tuotoksena suunnittelimme Moto-kerhosta kertovan esitteen. Opinnäytetyön tavoitteena on tarkastella eri tietolähteisiin perustuen Moto-kerhoa lapsen kehityksen tukimuotona. Kirjallisen työn tavoitteena on perustella Moto-kerhon tavoitteita kirjallisuudesta kerätyn tiedon sekä omien havaintojemme avulla. Esitteen tavoitteena on saada tieto Moto-kerhosta helposti jaettavaan muotoon ja siten tehostaa tiedotusta Moto-kerhosta. Esite on suunnattu erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmille. Toivomme esitteen palvelevan myös näiden lasten kanssa työskenteleviä ammattihenkilöitä. Opinnäytetyössä esittelemme käyttämiämme työmenetelmiä: puolistrukturoitua yksilöhaastattelua sekä osallistuvaa havainnointia. Kuvailemme lapsen kehitystä syntymästä kouluikään asti. Avaamme psykomotoriikan ja psykomotorien harjaannuttamisen käsitteet sekä havainnollistamme Moto-kerhon toimintaa ja tavoitteita. Lopuksi raportoimme esitteen suunnittelu- ja toteutusprosessia. Opinnäytetyömme on tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille, sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille sekä tuleville Moto-kerhon ohjaajille opiskelu- ja perehtymismateraaliksi.
Resumo:
The aim of this study is to find out how Metso Paper’s marketing could better support sales and how sales people are executing marketing during the sales processes. This study is done from sales people’s point of view. The study is limited to cover only company’s internal environment. This research was executed through literature review and qualitative theme interviews, where 20 of Metso Paper’s sales people were interviewed. The interviewees were asked to tell their opinions about marketing’s support, marketing materials, information and the relationship between sales and marketing. The results of this study show that the relationship between marketing and sales is rather good, but there is still a great need for improvements. It is hoped that marketing would take more part in the selling processes. In addition, more information about the launches and schedules were also hoped for. Marketing is told to be quite Finland centric and sales people are wishing for more adopted marketing materials and occasions. It came up during the interviews, that sales people are not so willing to give regular feedback to marketing and quite often they think that marketing’s role in Metso Paper is not important at all.
Resumo:
Opinnäytetyömme tarkoituksena on kuvata perhekeskeisen hoitotyön kehitystä ja perhekeskeisessä hoitotyössä korostuvia piirteitä. Opinnäytetyömme on osa projektia, jossa kehitetään yhteistoimintamalli psykiatriseen hoitotyöhön ja arvioidaan sen toimivuutta käytännössä. Tavoitteena on hoitotyön kehittäminen potilaslähtöisemmäksi. Projektissa ovat mukana Helsingin terveyskeskuksen Auroran sairaalan osastot 6-1 ja 15-6C, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Psykiatriakeskuksen osastot 2 ja 6 sekä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. Opinnäytetyömme teemme yhteistyössä Psykiatriakeskuksen päihdepsykiatrian osasto 6:n kanssa. Työmme on kirjallisuuskatsaus, jonka aineisto koostuu sosiaali- ja terveysalan tietokannoista haetuista tieteellisistä tutkimusartikkeleista, väitöskirjoista sekä kahdesta pro gradu -tutkielmasta, jotka vastasivat asetettuja kriteereitä. Tulokset osoittavat, että psykiatrinen hoitotyö on kehittynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana asiantuntijakeskeisestä dialogisempaan suuntaan. Hoitajat haluavat toimia yhteistoiminnallisesti, mutta heillä ei ole riittävästi valmiuksia siihen. Perhekeskeisessä hoitotyössä on olennaista dialogisuus, potilaan ja hänen verkostonsa aktiivinen osallistuminen hoitotyöhön sekä potilaan ja hoitajan tasavertainen ja vastavuoroinen työskentely. Lisäksi perhetapaamisissa pyritään yhdessä luomaan hyväksyvä ja kunnioittava ilmapiiri. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että yhteistoiminnallisuuden toteutuminen perhetapaamisissa edellyttää, ettei tapaamisten sisältöä suunnitella etukäteen ja että niihin kutsutaan potilaan nimeämät läheiset. Perhetapaamisissa korostuu dialogisuus, jossa keskeistä on toisen kuunteleminen, epävarmuuden sieto sekä eri näkökulmien esiintuominen.
Resumo:
The social activity of nurse teacher – a part of teacherhood Every nurse teacher must know the current health policy in order to use it in teaching. The conception of the role of health policy in curriculum and the concrete teaching of social activity are quite unclear. The purpose of this study was to describe the social activity of nurse teachers. The data were collected by a structured questionnaire (Paltta 1998) via E-mail. The questionnaire included background factors and nine items for society activities. The respondents were nurse teachers, teachers for emergency nursing, public health nurse and midwifery teachers from all polytechnics in Finland. Response rate was 46 % (n = 342). The data were analysed by using descriptive statistics. The results of this study showed that 36 % of nurse teachers evaluated themselves quite active in society activities and 43 % of them evaluated themselves inactive. 32 % of nurse teachers was member and involved to working in general organisations. 28 % of nurse teachers worked or have been worked in local commission or trustees. Nurse teachers evaluated their knowledge about health policy quite good (mean 3.75, Std 0.99). Their knowledge about education policy was also quite good (mean 3.57, Std 1.04). Nurse teachers updated their knowledge about health policy and education policy by reading professional journals, newspapers, internet and following television and radio. According to results nurse teachers are quite active in society activities even tough almost half of them evaluated themselves quite inactive. Although nurse teachers’ knowledge about health policy was quite good by their opinion, they must update and improve the knowledge. In the future it is important to study how nurse teachers use health policy in their teaching and how nurse students’ participation in society activities can be improved.
Resumo:
Työn tavoite oli selvittää miten Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä hoidetaan talla hetkellä toimittajasuhteita ja miten nykyiset hankintoihin liittyvät toimintatavat toimivat. Lisaksi tavoitteena oli selvittää miten toimittajasuhteiden hoito voidaan tehdä jatkossa sekä miten yleensä hankintojen toimintatapoja on kehitettävä, jotta pystytään vastaamaan uuden Etelä- Karjalan Sosiaali- ja terveyspiirin tuomiin organisaatiomuutoksiin. Tutkimuksessa ilmeni, että sairaanhoitopiirin kulutustavaroiden toimittajista murto-osa vastaa suurimmasta osasta toimituksista ja toimitusten euromääräisestä arvosta. Hankintojen onnistunut toteuttaminen jatkossa vaatii parempaa informaationkulkua hankintatoimen ja toimittajien välillä sekä sairaalan sisällä. Hankintatoimen toimintatavoista on tehtävä selkeämmät pelisäännöt, joiden toteutumisen valvomiseen on panostettava.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ikäihmisten kotona asumista sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä iäkkäiden kotihoidon asiakkaiden voimavaroista arjesta selviytymisen näkökulmasta, ja tutkia miten asiakkaiden hoito sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä toteutuu. Tutkimus oli poikkileikkaustutkimus, jossa sovellettiin kuvailevaa ja vertailevaa tutkimusasetelmaa. Tutkimusaineisto kerättiin yhden länsisuomalaisen kunnan kotihoidon asiakkailta (≥65 v.) ja heitä hoitavilta ammattihenkilöiltä. Kotihoidon 21 iäkästä asiakasta kuvasivat omia voimavarojaan arjesta selviytymisen näkökulmasta sekä kokemuksiaan hoidon toteutumisesta ammattihenkilöiden yhteistyönä. Aineisto kerättiin avoimella haastattelulla ja analysoitiin sisällön analyysillä. Lisäksi 25 kotihoidon ammattihenkilöä: 13 kotipalvelun työntekijää, 11 kotisairaanhoitajaa ja lääkäri kuvasivat kokemuksiaan iäkkään asiakkaan hoidon toteutumisesta ammattihenkilöiden yhteistyönä. Aineisto kerättiin fokusryhmähaastattelulla ja analysoitiin sisällön analyysillä. Näiden tulosten sekä aikaisemman kirjallisuuden perusteella laadittiin strukturoitu kyselylomake, jolla analysoitiin ja vertailtiin asiakkaiden ja ammattihenkilöiden näkemyksiä siitä, miten asiakkaiden hoito sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä toteutui. Esitestausten jälkeen kyselylomake lähetettiin 200 kotihoidon asiakkaalle ja 570 heitä hoitavalle kotihoidon työntekijälle: 485 kotipalvelun työntekijälle, 81 kotisairaanhoitajalle ja 4 lääkärille. Kyselyyn vastasi 120 asiakasta (60 %) ja 370 ammattihenkilöä (65 %). Ryhmien välisten erojen tarkastelussa käytettiin ristiintaulukointia, Pearsonin khin neliötestiä ja Fisherin tarkan todennäköisyyden testiä. Iäkkäiden asiakkaiden kuvauksissa voimavarat muodostuivat elämänhallinnan tunteesta ja toimintatahdon säilymisestä. Asiakkaat ammensivat arkeen voimaa harrastuksista ja sosiaalisesta verkostosta, mutta ulkopuolisten asettamat elämisen ehdot, terveydentilan heikkeneminen sekä yksinäisyys asettivat ikäihmisen ja hänen voimavaransa suurten haasteiden eteen. Tulokset osoittivat, että ammattihenkilöiden toiminta oli osittain ristiriidassa ikäihmisten omien odotusten kanssa, eikä se kaikilta osin tukenut asiakkaiden omia voimavaroja. Ammattihenkilöt tekivät hoitoon liittyviä päätöksiä ja toimintoja asiakkaiden puolesta, vaikka asiakkaille itselleen oli tärkeää elämänhallinnan tunne ja toimintatahdon säilyminen. Asiakkaiden voimavarojen tukemista moniammatillisena yhteistyönä vaikeuttivat ammattihenkilöiden vaikeus tunnistaa asiakkaiden omia voimavaroja sekä niitä uhkaavia tekijöitä, tiedon kulun ongelmat, tavoitteeton ja epäyhtenäinen tapa toimia sekä ammattihenkilöiden vastakkain asettuvat näkemyserot ja toimintatavat. Asiakkaiden ja ammattihenkilöiden näkemykset toteutetusta hoidosta erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi (p<0.05). Asiakkaat arvioivat sekä itsenäiseen toimintaan tukemisen että fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen tuen toteutuneen työntekijöitä huonommin. Yhteistyön kehittämishaasteita kotihoidossa ovat asiakkaan oman elämänsä asiantuntijuuden vahvistaminen, toimintakulttuurin muuttaminen asiakaslähtöiseksi tavoitteelliseksi toiminnaksi, ammattihenkilöiden roolien ja vastuun selkiyttäminen sekä tiedon kulun menetelmien kehittäminen. Tutkimus vahvistaa gerontologisen hoitotieteen tietoperustaa ja tuottaa uutta tietoa, jota voidaan soveltaa sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa ja johtamisessa
Resumo:
Vuosi 2010 on runoilija V. A. Koskenniemen syntymän 125-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuoden johdosta Turun yliopiston kirjasto on koonnut V. A. Koskenniemen täydennetyn ja tarkistetun bibliografian. Bibliografia julkaistaan sähköisessä muodossa Turun yliopiston verkkoarkistossa ja on käytettävissä Internetin kautta. V. A. Koskenniemen elämäntyötä koskevan tutkimuksen sujuvoittamiseksi ja hänen monipuolisen julkaisutuotantonsa tunnetuksi tekemiseksi tarvitaan tarkistettu bibliografia, joka kokoaa yhteen sekä erilaisissa lähdeteoksissa julkaistut bibliografiat että julkaisemattoman lehtileikkeiden bibliografian. Bibliografian laatimisessa aineistona on käytetty aikaisempia V. A. Koskenniemen bibliografioita, jotka ovat seuraavat:
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Artikkelissa kuvataan Jyväskylän ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa tapahtuvaa pedagogista kehittämistä.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Gerontologian ja geriatrian pääkokoelma sijaitsee Terveystieteiden osastokirjastossa, jossa painettu yleiskokoelma koostuu 251 nimekkeestä monografioita. Kokoelmassa on runsaasti (38 %) sosiaaligerontologian kirjallisuutta, jolloin vanhenemisesta tarkastellaan yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kokoelmasta noin viidennes (22 %) on vanhenemiseen liittyviä yleisteoksia. Vanhenemista prosessina (13 %) ja geriatrista psykiatriaa (12 %) käsittelevät kirjat ovat myös selvästi edustettuina. Painettuja edelleen tulevia lehtiä on 3 kpl (Gerontechnology, Gerontologia, International Journal of Aging and Human Development). Sähkökirjoja on noin 150 nimekettä Ebrary-tietokannassa ja noin 40 nimekettä SpringerLink-tietokannassa. Lisäksi Books@Ovid, MDConcult ja Oxford Medical Handook Online -kokoelmissa yksi kirja. Tietosanakirjoja on 1 kpl (Encyclopedia of Gerontology). Sanastoja on 5 kpl( Hoidokki, Medical Subject Headings (MeSH), Sosiaali- ja terveydenhuollon sanasto, Swedish MeSH, Termix). Verkkolehtiä on kokoelmassa noin 80 nimekettä. ISI Web of Knowledge Journal Citation Reports -tietokannan listaamista 52 gerontologian & geriatrian lehdistä kokoelmissa on 38 nimekettä eli 73 prosenttia. Gerontologiaan ja geriatriaan liittyviä artikkeleita löytyy usean tieteenalan, kuten lääketieteen, hoitotieteen, kansanterveystieteen ja sosiaalitietieteiden, viitetietokannoista. Tietokantoja on noin 15-20, joista keskeisimpiä ovat esimerkiksi Medline, Web of Science ja Cinahl. Tämän lisäksi käytössä on useita lehtitietokantoja, esimerkiksi ScienceDirect ja EbscoHost.
Resumo:
Työ lähti liikkeelle Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Apuvälinekeskuksen tarpeesta. Eksoten, apuvälinekeskuksen ja Etelä-Karjalan hankintapalveluiden perustaminen sekä muut organisaatiomuutokset muuttivat apuvälineiden hankintaprosessi niin paljon, että sen etenemisestä kaivattiin selventävää kuvausta. Julkisten hankintojen lain mukaan kilpailutettavat hankinnat siirtyivät hankintapalveluiden hoidettavaksi ja niitä varten tarvittiin tarjouspyyntömalli, jonka perusteella tarjouksia voidaan vertailla. Teoriaosuudessa käsitellään hankintaprosessia, julkisten hankintojen erityispiirteitä ja lakia julkisista hankinnoista. Lisäksi käsitellään apuvälinepalveluprosessia ja suosituksia apuvälineiden hankinnasta. Organisaation tutustuttiin henkilökohtaisesti sekä haastattelujen ja sähköpostikyselyiden avulla. Näitä tietoja hyödyntäen luotiin prosessikuvaukset sekä apuvälinepalveluprosessista että apuvälineiden kausisopimustuotteiden hankinnasta. Molempiin kuvauksiin sisältyy selittäviä lisäosia. Tarjouspyyntömallin kehittämisen pohjaksi pyydettiin sähköpostikyselyllä 10 alueellisesta apuvälinekeskuksesta tietoa heidän käyttämistään tarjouspyynnöistä. Vastauksia saatiin 4 kappaletta. Tiedoista tehtiin yhteenveto, joka luovutettiin apuvälinekeskuksen hankintatyöryhmän käyttöön.
Resumo:
The objective of this master’s thesis was to examine technology-based smart home devices and services. Topic was approached through basic theories, transaction cost theory and resource-based view in order to build basis for this thesis. Conceptual framework was discussed by means of networks, value networks and service systems which provide a useful framework for service development. The needs of the elderly living at home were discussed in order to find out which technology-based services could be used to satisfy the needs. Segmentation and need data collected previously during proactive home visits was exploited and additionally a survey targeted to experts and professionals of social and health care sector was done to verify the needs. Finally, the results of the survey were analyzed using quality function deployment method to figure out the most important and suitable service offerings for the elderly. As a conclusion of analysis, social media and monitoring services are the most useful technology-based services. However, traditional home services will still maintain their necessity too.
Resumo:
Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.