Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Effects of Country of Origin on Consumer Product Evaluations: Finnish clothing products in the minds of Russian tourists

Companies operating in today’s highly internationalized markets consider product differentiation the key priority in pursue to attain a constant competitive advantage in challenging global environment (Baker and Ballington 2002, 158). The main driver affecting companies’ differentiation actions was described as early as 1912 by one of the marketing pioneers A. W. Shaw (1912, 710) as meeting human wants more accurate than the competition, and thus increasing customers’ perceived value and satisfaction. Dickson and Ginter (1987, 2) point out in their study based on earlier research by Chamberlin (1965) and Porter (1976) that differentiation can be based on either tangible characteristics of a product such as design or intangible characteristics such as a brand name and country of origin (hereafter referred to as COO). The concept of COO and its impact on consumers’ evaluation of a product as an extrinsic product cue has been one of the most noteworthy topics in international marketing, having been voluminously examined by over 780 authors in more than 750 academic publications in the past 40 years (Papadopoulos and Heslop 2002, 294). Many of these studies accentuate the significant effect the COO has on consumers’ product attribute evaluations. People routinely associate country images with products and services in order to judge and categorize them based on perceived quality and risk levels; thereby COO can influence the likelihood of a purchase (Peterson and Jolibert 1995, 883-884; Verlegh and Steenkamp 1999, 523). Based on the vast research related to COO in the field of international business, it is widely recognized that the country associated with a product can act in a similar way as the name of a brand and even become a part of product’s total image. Thereby depending on customer’s values and perceptions, the product-country image can either increase or decrease perceived value.

Hyvä - paha hallinto : johtaminen, tilannekuva, tieto ja luottamus turvallisuudessa -seminaarin julkaisu

Vuosittaisen arvoseminaarin aihetta pohdittaessa keväällä 2011, esiin nousi muutospaineissa kärvistelevien organisaatioiden kautta hallinnon käsite ja sen merkitys. Vuoden 2011 seminaarin teemaksi valittiinkin – hyvässä ja pahassa – hallinto. Hallintoon liittyy suoraan myös organisaation kyky reagoida uusiin, yllättäviin tapahtumiin ja kriisitilanteisiin. Niinpä hallinnon oheen nostettiin käytännön case-esimerkkejä kuvaamaan tilannekuvien laatimisen merkitystä. Näitä ajankohtaisia esimerkkejä tuntui riittävän. Tämä julkaisu koostuu kuudesta tekstistä, jotka perustuvat joko arvoseminaarissa 14.10.2011 pidettyihin alustuksiin tai liittyvät muuten käsiteltävään aihepiiriin. Harri Ohra-aho tarkastelee kirjoituksessaan Puolustusvoimien johtamisjärjestelmien muutosta. Mika Kalliomaa erittelee monipuolisesti hallinnon käsitettä ja sen erityislaatua julkisella sektorilla. Ympäristöjärjestö Greenpeacen toimintamallit tulevat esitellyksi Juha Aromaan tekstissä, jossa kuvaillaan myös yksityiskohtaisena case esimerkkinä tilannekuvan muodostamista Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden yhteydessä. Sakari Nurmela ja Risto Sinkko puolestaan raportoivat tuloksia tutkimuksesta, jossa selvitettiin tavallisten kansalaisten ja julkisen hallinnon työntekijöiden kokemaa luottamusta ihmisiin sekä käsityksiä sähköisten julkisten palveluiden yleistymisen vaikutuksista. Hannu Mäntyvaara kuvailee kirjoituksessaan kokemuksiaan tilannekuvatoiminnan kehittämisestä Valtioneuvoston kansliassa. Aki-Mauri Huhtisen ja Eelis Turjanmaan tekstissä pohditaan suomalaisen yhteiskunnan hallinnon tilaa suurten muutosten keskellä ja tässä ohessa myös puolustusvoimien ja –hallinnon kaipaamien uudistusten laatua ja suuntaa.

Perheyritysten sukupolvenvaihdoksiin liittyvät inhimilliset seikat reviirikäyttäytymisen näkökulmasta

Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää perheyritysten sukupolvenvaihdoksiin liittyviä inhimillisiä tekijöitä reviirikäyttäytymisen avulla. Tarkasteltavia inhimillisiä seikkoja ovat esimerkiksi osapuolten väliset suhteet, tunteet ja käyttäytyminen. Reviirikäyttäytymisen teorialla on selitetty esimerkiksi ihmisten, ryhmien ja organisaatioiden käyttäytymistä, mutta perheyritysten sukupolvenvaihdoksissa sitä ei ole koskaan aiemmin hyödynnetty. Reviirikäyttäytymisenä pidetään toimintaa, jolla yksilö ilmaisee omistajuuden tunteitaan hänelle tärkeää ja merkityksellistä objektia kohtaan. Tutkimuksen perusteella perheenjäsenten välillä esiintyy reviirikäyttäytymistä. Luopuja ja seuraaja merkitsevät ja puolustavat reviireitään, sillä työtehtävistä ja vastuista joudutaan neuvottelemaan toisen osapuolen kanssa. Tutkimushavainnot selittävät luopujan ja seuraajan reviirikäyttäytymistä, ja auttavat ymmärtämään heidän tunteiden ja käyttäytymisen motiiveja. Lisäksi tutkimus kuvaa ja selittää reviirikäyttäytymisen seurauksia, jotka voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia. Tutkimuksen loppuun on koottu neuvoja, joiden avulla perheyritykset pystyvät kohtaamaan sukupolvenvaihdoksiin kuuluvia inhimillisiä haasteita.

Strategic Change Management Readiness Evaluation in Organizations

The objective of this study and paper was to find out how the strategic change management readiness in organizations can be evaluated. Based on theory and prior CMP model, the framework of strategic change management and issues related to it was constructed. Additionally a synthesis of the most important phases and interventions in strategic change process and project was created. These phases were starting point, planning, implementation and evaluation and securing phases. Qualitative approach was utilized in the empirical part of the study due to the need for in-depth information about the topics surveyed through semi-structured interview. There were 18 responders from the top management of large Finnish companies. In this study interventions, strengths and weaknesses during the various phases of strategic change projects were revealed. Additionally the interviewees’ opinion on the importance of each of the interventions in strategic change project success was asked. According to this study, the most important phases recognized through researching theoretical literature, prior CMP model and empirical information in starting point phase were analysis of current and desired state and need for change accompanied with guiding coalition formulation. In planning phase the most important interventions were project organization formulation, action plan creation, analysis of prior and current strategic change projects and organizational structure analysis. In the change project implementation phase the interventions of importance were launch, quick wins, sense of urgency creation, change resistance management and change communications. In the final evaluation and securing phase project evaluation was the most important intervention. Based on the results a tool for creating change management readiness profile was created.

Suomen kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Tutkimuksessa tarkastellaan laadullisen tutkimuksen keinoin miten Suomi toteuttaa kokonaisvaltaista kriisinhallintaa Afganistanissa ja millaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta kriisinhallinnalla pyritään saavuttamaan. Tutkimuksessa analysoidaan Suomen Afganistanpolitiikalle asetettuja tavoitteita ja niiden toteutumista. Tutkimuksen päämääränä on kehittää kokonaisvaltaiseen kriisinhallinnan vaikuttavuuteen liittyvää diskurssia. Tutkimusongelmana on: ”Kuinka Suomen kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan vaikuttavuutta voidaan lisätä?” Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden käsitteistä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu kriisinhallinnan asiantuntijoille suunnatun puolistrukturoidun kyselyn vastauksina saaduista näkemyksistä, valtionhallinnon virallisista asiakirjoista ja julkaisuista sekä eri organisaatioiden internetsivuilta kerätyistä tiedoista. Aineiston analyysimenetelmänä tutkimuksessa käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että Suomen kriisinhallinnan kokonaisvaltaisuus toteutuu vain poliittisella ja strategisella tasolla poliittisina linjauksina ja resurssien jakona. Taktisen tason toiminta operaatioalueella jää kunkin sektorin itsenäisesti hoidettavaksi. Suomen kriisinhallinnan kokonaisuuden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioimiseen ei toistaiseksi ole määritettyä menettelyä. Toiminnan päämäärä ja tavoitteet kaipaavat selkeämpää ja ymmärrettävämpää määrittelyä, jossa olisi huomioitava toiminnan Suomea yhteiskuntana hyödyttävä vaikutus. Parhaiten vaikuttavuutta voitaisiin lisätä muuttamalla Suomen tapaa toteuttaa kokonaisvaltaista kriisinhallintaa. Muutoksen tulisi tapahtua niin strategisella tasolla toiminnan suunnittelussa kuin operatiivisella ja taktisella tasolla toteutuksessa. Toiminnan perusajatuksena tulisi olla yhteiskunnan turvallisuusstrategian määrittämiin uhkamalleihin varautuminen. Kansainvälistä kriisinhallintaa voidaan käyttää joustavasti kansallisten suorituskykyjen harjoittamiseen, mikä samalla lisäisi Suomen toiminnan vaikuttavuutta itse kriisialueella. Muutos ei heikentäisi mahdollisuuksia saavuttaa vähintään nykyistä ulkoisen vaikuttavuuden tasoa.

Meripelastusyksiköiden arviointiprosessi ja katselmoinnin käyttöönotto

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää meripelastusyksiköiden arviointiprosessin vaiheet sekä, miten katselmoinnit voitaisiin ottaa käyttöön osana arviointiprosessia. Meripelastusyk-siköille ei ole tällä hetkellä määritetty tarkkoja vaatimuksia miehistön koulutuksen tai aluk-sen varustuksen suhteen. Näiden vaatimusten puute, Rajavartiolaitoksen vastuurooli meripe-lastuksen koordinoinnissa ja halu kehittää Suomen meripelastustoimintaa luovat tarpeen ar-viointijärjestelmän luomiseksi ja vaatimusten määrittelemiseksi. Määrittelemällä minimivaa-timukset meripelastusyksiköille parannetaan niiden toimintavalmiutta ja samalla kehitetään koko meripelastustoimintaa. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Lähdeaineisto koostui kirjallisista lähteis-tä, joita täydennettiin asiantuntijoiden haastatteluilla. Sisällönanalyysin keinoin luokiteltiin aineiston sisältämät ajatuskokonaisuudet arviointiprosessin osalta. Sen pohjalta luotiin perus-teet laadulliselle käsittelylle, jossa analysoitiin arviointiprosessia meripelastustoimen kannal-ta. Muiden organisaatioiden kokemuksia kerättiin raporttien ja haastatteluiden avulla, ja niitä hyödynnettiin analysoitaessa arviointiprosessin eri vaiheita ja katselmoinnin toteutusta. Mää-rittelemällä tärkeimmät käsitteet luotiin pohja tutkielmassa käytettävälle termistölle. Käsitte-lemällä arvioinnin taustaa ja teoriaa luotiin pohja koko arviointiprosessille ja sille asetetuille vaatimuksille. Meripelastustoimen laadukkuus koostuu asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta, toiminnan jatkuvasta kehittämisestä, parhaista käytänteistä ja tiiviistä yhteistyöstä. Meripelastusyksi-köiden vaatimusten määrittelytyö on käynnistetty Rajavartiolaitoksessa. Se on myös edelly-tys katselmointitoiminnan aloittamiselle. Onnistuneen arviointiprosessin kannalta on tärkeää, että katselmoinnin toimivuus ja tuloksellisuus arvioidaan säännöllisesti. Lisäksi katselmoidut yksiköt ja organisaatiot tulee ottaa osaksi arviointiprosessin kehitystyöstä. Arviointiprosessi tulisi käynnistää valitsemalla katselmoijiksi sopivat henkilöt. Henkilöiden valinnassa tulee painottaa heidän kokemuksensa ja ammattitaitonsa lisäksi halukkuutta ja sopivuutta katselmoijiksi. Henkilöiden tulisi osallistua Rajavartiolaitoksen esikunnan koor-dinoimaan arviointiprosessin valmisteluun. Samalla katselmoijat saadaan koulutettua ja si-toutettua paremmin osaksi arviointiprosessia ja sitä varten luotua järjestelmää. Arviointiprosessin tavoitteena on meripelastusyksiköiden suorituskyvyn kehittäminen ja yh-tenäistäminen. Selkeillä ja yhtenevillä vaatimuksilla meripelastusyksiköiden johtaminen hel-pottuu. Meripelastusjohtaja tietää, minkälaisella varustuksella ja miehistöllä meripelastusyk-sikkö on liikkeellä, kun hän määrää sen pelastustehtävään. Katselmoinnin tärkein tavoite on varmistaa, että katselmoitava meripelastusyksikkö täyttää sille asetetut minimikriteerit.

Organizational mechanisms and conditions of individuals for knowledge sharing in post-acquisition integration

The challenges of knowledge sharing after cross-border acquisitions are widely recognised. The study took a new view to the subject by applying a two-level framework provided by the knowledge governance approach. The purpose of the study was to investigate the effects of organizational mechanisms on the conditions of individuals for knowledge sharing in post-acquisition integration context. Qualitative research methods were used in this case study. Individual interviews were performed within an international firm after a recent cross-border acquisition. The results showed that integrators, the rotation of the personnel from the acquiring firm and visits and meetings enhance the conditions at the individual level for knowledge sharing after the acquisition. Respectively, strategic change, matrix structure and foreign HRM practices challenge the conditions at the individual level for knowledge sharing in the early post-acquisition integration phase. The findings are supported by the prior research on knowledge management in acquisitions. In particular, the study enlightens how organizational level actions influence the conditions of individuals for knowledge sharing. The study suggests that organizations should adjust organizational mechanisms to support the conditions of individuals, in order to promote knowledge sharing in the early phase of the integration.

Satamatoimijoiden riskienhallinta alusrajapinnassa, case HaminaKotkan kaasu- ja nestesatama

This study examined the risk management of port operators in the surface of vessel and terminal. This study was specially focused on the safety aspects as well as operational risks in surface of port of HaminaKotka liquid bulk terminal. Operational risks are examined during loading and unloading only. The theory of this study is based on strategy and competence of organizations and introducing different kind of methods of risk analysis. In addition, safety and directives of liquid bulk terminal is examined. Process scenario is represented concerning risks and risk management occurring in the surface of vessel and terminal. Finally the affect of human errors for the occurred accidents are examined. The method of explore was survey method. Survey was implemented via e-mail and enquiry was formatted as multiple choice enquiries. The main outcome of this study was that security level among enterprises operating in the liquid bulk terminal is high. Each enterprise has chosen the best risk analysis methods, which are suitable for their purposes. There is not one risk analysis available only used by every enterprise in the liquid bulk terminal. Using coherent risk analysis would clear out the everyday activities on that area. Greater presence of port master would also be desirable during every day activities in liquid bulk terminal.

Ambidextrous leadership in customer contact centre organization

In a modern dynamic environment organizations are facing new requirements for success and competitive advantage. This also sets new requirements for leaders. The term of ambidexterity is used in relation with organizations that are able to manage short-term efficiency and long-term innovation simultaneously. Ambidextrous leaders have the same capability at an individual level. They are able to balance between efficiency and flexibility. This study examined the confrontation of these two competing concepts in the leadership perspective. The aim of the study was to understand this recently arisen concept and its antecedents and examine what is currently known about ambidextrous leadership. This was a case study with data collected through theme interviews in a result orientated customer centre organization that has a cultural change at hand when it comes to leadership and empowerment. Organization wants to be efficient and flexible at the same time (a.k.a. ambidextrous) and that requires new type of leadership. In this study the aim was to describe the capabilities and criteria for ambidextrous leader and examine the leadership roles related to ambidextrous leadership in different hierarchical levels. The case organization had also created systematic means to support this cultural change and the effects of the process related to leadership were studied. This study showed that the area is yet widely unexplored and contradictory views are presented. This study contributes to the deprivation of study of ambidexterity in leadership and individuals. The study presents a description of ambidextrous leadership and describes the capabilities of ambidextrous leader. Ambidextrous leaders are able to make cognitive decisions between their leadership style according to situation that requires either leadership related to efficiency such as transactional leadership or leadership related to flexibility such as transformational leadership. Their leadership style supports both short-term and long-term goals. This study also shows that the role of top management is vital and operational leaders rely on their example.

YLIOPISTON LAATUAKKREDITOINNIN KUSTANNUS-HYÖTYANALYYSI JA SELITTÄMINEN : Case Turun kauppakorkeakoulu

Yliopistojen välisen kilpailun kiristyminen ja tuloksellisuuden korostuminen on vaikuttanut 2000- luvulla suoritettavaan laatutyöhön. Tätä jatkuvasti haasteellisemman toimintaympäristön edellyttämää laatutyötä arvioidaan erilaisin menetelmin sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tutkimuksessa tutkitaan koulutusorganisaatioiden akkreditointeja sosiaalis-institutionaalisesta näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, kuinka akkreditoinnin tyyppisen hankkeen edullisuutta arvioidaan ja kuinka siihen liittyvää arviointia voitaisiin kehittää. Lisäksi tutkimuksessa pyritään selittämään koulutusorganisaatioiden akkreditointeja. Tutkimus toteutettiin toiminta-analyyttisenä tapaustutkimuksena Turun kauppakorkeakoulussa. Aineiston keruu suoritettiin haastatellen EQUIS-akkreditointiprosessiin osallistuneita avainhenkilöitä ja tutustumalla kohdeorganisaation kirjallisiin dokumentteihin. Vertailuorganisaationa käytettiin Helsingin kauppakorkeakoulua. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu kustannus-hyötyanalyysin teoriasta ja institutionaalisesta teoriasta. Tutkimuksessa havaittiin, että akkreditoinnin tyyppisen hankkeen kohdalla edullisuusarviointi suoritettiin melko suppeasti ja hanketta tarkasteltiin lähinnä strategisena tai välttämättömänä investointina. Akkreditoinnin viestinnälliset vaikutukset ja sen myötä avautuvat yhteistyömahdollisuudet nähtiin niin tärkeinä, että perinteisen rahamääräisen kustannus-hyötyanalyysin suorittamista ei pidetty mielekkäänä. Akkreditointeja käsittelevissä tutkimuksissa esitetyt väitteet akkreditoinnin negatiivisesta vaikutuksesta strategiseen päätöksentekoon eivät saa tukea suoritetulta tutkimukselta. Edullisuustarkastelun kehittämiseksi tutkimuksessa ehdotetaan mm. edullisuustarkastelun kohteena olevan ajanjakson pidentämistä kattamaan sekä akkreditointia edeltävää että sen jälkeistä ajanjaksoa, jotta esim. akkreditoinnin ylläpidon sitomat resurssit tulevat huomioiduksi. Yliopisto-organisaatioiden akkreditointien kustannus-hyötyanalyyttistä selittämistä täydennettiin soveltamalla institutionaalisen isomorfismin teoriaa. Rahamääräisen edullisuuden tarkastelun lisäksi osallistumista perusteltiin organisaatioiden halulla kopioida menestyneiden organisaatioiden toimintamalleja. Lisäksi havaittiin akkreditoitujen organisaatioiden muodostamien verkostojen luomat normatiiviset paineet.

Erilaisuuden johtaminen suomalaisessa johtamiskulttuurissa: johtohenkilöiden näkemyksiä erilaisuudesta ja monikulttuurisuudesta Suomessa

Tässä tutkimuksessa käsitellään erilaisuutta ja erilaisuuden johtamista Suomen organisaatioympäristössä, ja sen tarkoituksena on valaista suomalaisten johtohenkilöiden näkemyksiä erilaisuuteen liittyen. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan niitä muutoksia ja reaktioita, joita viimeaikaiset muutokset väestörakenteessa ovat aiheuttaneet organisaatioiden toiminnassa ja niiden henkilöstöratkai-suissa. Tutkimuksen aihe on tutkimuksen syntyhetkellä ajankohtainen ja kytkeytyy lukuisiin kansainvälisesti merkittäviin muutoksiin, jotka ovat seuranneet globalisaatiosta ja markkinoiden avaamisesta kilpailulle. Itse erilaisuuden johtaminen juontaa juurensa lainsäädännöstä ja erityisesti amerikkalaisista, britannialaisista ja australialaisista syrjinnän kieltävistä laeista. Suomessa sen historia on ollut samankaltainen, mutta kehitys on ollut jonkin verran hitaampaa. Tutkittava ilmiö, erilaisuus, on luonteeltaan relativistinen ja kytkeytyy vahvasti siihen ympäristöön, jossa sitä tutkitaan. Tästä syystä tähän tutkimukseen valittiin laadullinen tutkimusote, joka mahdollistaa tutkittavan ilmiön lähestymisen haastateltavien henkilöiden näkökulmasta. Tutkimusta varten haastateltiin kuutta henkilöä, joista viisi toimi yrityssektorilla ja yksi julkishallinnon puolella. Haastattelut toteutettiin yksilöteemahaastatteluina ja saatu aineisto teemoiteltiin ja sitä käsiteltiin induktiivisesti ja teorialähtöisesti. Käytetty analyysimenetelmä oli siis induktiivinen teema-analyysi, jonka avulla arvioitiin eri haastatteluiden yhtäläisyyksiä teemoittain sekä syntyneen teemoitellun kokonaisaineiston yhteyttä erilaisuuden johtamisen teoriaan. Suomessa erilaisuus nähdään organisaatioiden tasolla laajemmin kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja molemmissa on vallalla vahva liiketoimintalähtöisyys. Julkisessa keskustelussa esiin nousevat tavallisesti näkyvimmät erot, kun taas organisaatioissa paneudutaan tekijöihin, jotka vaativat huomiota arjen johtamistyössä. Erilaisuuteen ei organisaatioissa suhtauduta järin järjestelmällisesti tai strategisesti, vaan niiden voidaan katsoa vasta heränneen erilaisuuden johtamisen tarpeellisuuteen. Pidemmällekin jalostuneita organisaatioita on ja ne löytyvät pääasiassa aloilta, joilla ulkomaalaisen työvoiman tarve on keskimääräistä suurempaa. Tämäkin osoittaa liiketalousnäkökulman merkityksen ja tukee aikaisempien tutkijoiden vastaavanlaisia havaintoja. Suomessa on meneillään muutos erilaisuuden käsittelyssä. Rekrytointi- ja lakiasioita painottavasta suhtautumisesta ollaan siirtymässä kohti strategisempaa, henkilöstön erityispiirteet huomioivaa lähestymistapaa. Tasa-arvokysymyksiin keskittyvä näkemys hallitsee edelleen käytäntöjen puolella, mutta yksilölliset näkökulmat huomioiva ja organisatoriseen oppimiseen pyrkivä lähestymistapa on nousemassa esiin.

Reflexive model of research-based theatre – processing innovation at the crossroads of theatre, reflection and practice-based innovation activities

Contemporary organisations have to embrace the notion of doing ‘more with less’. This challenges knowledge production within companies and public organisations, forcing them to reorganise their structures and rethink what knowledge production actually means in the context of innovation and how knowledge is actually produced among various professional groups within the organisation in their everyday actions. Innovations are vital for organisational survival, and ‘ordinary’ employees and customers are central but too-often ignored producers of knowledge for contemporary organisations. Broader levels of participation and reflexive practices are needed. This dissertation discusses the missing links between innovation research conducted in the context of industrial management, arts, and culture; applied drama and theatre practices (specifically post-Boalian approaches); and learning – especially organising reflection – in organisational settings. This dissertation (1) explores and extends the role of research-based theatre to organising reflection and reflexive practices in the context of practice-based innovation, (2) develops a reflexive model of RBT for investigating and developing practice-based organisational process innovations in order to contribute to the development of a tool for innovation management and analysis, and (3) operationalises this model within private- and publicsector organisations. The proposed novel reflexive model of research-based theatre for investigating and developing practice-based organisational process innovations extends existing methods and offers a different way of organising reflection and reflexive practices in the context of general innovation management. The model was developed through five participatory action research processes conducted in four different organisations. The results provide learning steps – a reflection path – for understanding complex organisational life, people, and relations amid renewal and change actions. The proposed model provides a new approach to organising and cultivating reflexivity in practice-based innovation activities via research-based theatre. The results can be utilised as a guideline when processing practice-based innovation within private or public organisations. The model helps innovation managers to construct, together with their employees, temporary communities where they can learn together through reflecting on their own and each others’ experiences and to break down assumptions related to their own perspectives. The results include recommendations for practical development steps applicable in various organisations with regard to (i) application of research-based theatre and (ii) related general innovation management. The dissertation thus contributes to the development of novel learning approaches in knowledge production. Keywords: practice-based innovation, research-based theatre, learning, reflection, mode 2b knowledge production

Innovaatioprosessi Balanced Scorecard johtamisjärjestelmässä - Tärkeimmät tekijät prosessin onnistumiseksi

Työn tarkoituksena on tutkia, mitkä ovat tärkeimpiä tekijöitä, joita Balanced Scorecard johtamisjärjestelmää käyttävän organisaatioiden tulee huomioida innovaatioprosessinsa suunnittelussa ja toteutuksessa. Lisäksi työssä tutkitaan, millaisia kytkentöjä innovaatioprosessilla on BSC-johtamisjärjestelmän muihin osa-alueisiin sekä onko BSC ylipäätään sopiva johtamisjärjestelmä innovatiivisuutta tavoittelevalla organisaatiolle. Tutkimusstrategiana on kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimusmetodina puolestaan puolistrukturoimaton haastattelu. Työn tärkein tutkimustulos on, että BSC-johtamisjärjestelmää käyttävän organisaation innovaatioprosessin onnistuminen ratkaistaan pitkälti aivan muualla kuin prosessin sisällä itsessään. Organisaation tulee ensinnäkin keskittyä edistämään innovaatioille suotuisaa kulttuuria, tässä organisaation arvot ovat yksi tärkein työväline. Toiseksi, organisaation tulee systemaattisesti kehittää yhteistyötä eri funktioiden ja niissä työskentelevien ihmisten välillä. Kolmanneksi, organisaation tulee mitata systemaattisesti niitä asioita, jotka indikoivat innovaatioiden edellytyksistä ja itse innovaatioprosessin toimivuudesta. Kaikki kolme mainittua tulosta liitetään työssä kirjoittajan toimesta yläkäsitteen johtaminen alle. Työssä tuodaan myös esille se, että organisaatioiden on syytä tarkastella edellä mainittuja kolmea teemaa kahdessa aikaulottuvuudessa – ajassa ennen innovaatioita ja varsinaisen innovaation jälkeen. Siten kunkin kolmen teeman olennaisin sisältö riippuukin aikaperspektiivistä. Yhtenä olennaisena johtopäätöksenä työn tekijä esittää, että BSC-johtamisjärjestelmää käyttävän organisaation ei tulisi investoida merkittävästi varsinaiseen innovaatioprosessiinsa ennen kuin se on kyennyt luomaan innovatiivisuutta tukevaa kulttuuria oppimisen ja kasvun näkökulmassa. Ilman innovaatioita tukevaa kulttuuria prosessissa itsessään tuskin on laadukasta sisältöä. Tämä johtopäätös on selkeä viesti organisaatioille toiminnan priorisoinnin kannalta.

Ennakointiselvitys yksityisen sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden osaamis- ja johtamishaasteista

Tämä selvitys on tehty Uudenmaan ELY-keskuksen ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osittain rahoittaman Protek Uusimaa -hankkeen tilauksesta ja selvityksen on toteuttanut Johtamistaidon Opisto JTO ry. Selvitystyön projektipäällikkönä on toiminut kehittämispäällikkö Antti Mähönen. Osana selvitystä on käytetty Helsingin seudun kauppakamarin Ennakointikamari-foorumia. Yhteistyökumppaneina johtamiskyselyn toteuttamisessa ovat toimineet myös Terveyspalvelualan Liitto, Sosiaalialan Työnantaja- ja toimialaliitto ja Helsingin Yrittäjät. Selvityksen kohteena ovat yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelualan osaamistarpeet ja tulevaisuuskuvat sekä alan organisaatioiden 2010-luvun johtamishaasteet ja keinot niihin vastaamiseen. Yksityisellä sektorilla tarkoitetaan tässä sekä yhtiömuotoista toimintaa, että kolmannen sektorin organisaatioiden toimintaa. Sosiaali- ja terveysala on suurten murrosten kohteena. Julkisvoittoinen palvelurakenne monipuolistuu vähitellen ja yksityissektorin toimintamahdollisuudet laajentuvat. Samalla hyvinvointipalvelujen tuottamiseen kohdistuu aiempaa suurempia paineita niin kustannusten kuin palvelutarpeidenkin kasvun myötä. Hyvinvointivaltion ytimeen kuuluviin palveluihin kohdistuu suuri yleinen mielenkiinto ja myös poliittisia intohimoja. Tässä selvityksessä sosiaali- ja terveyspalveluja käsitellään yhtenä kokonaisuutena. Toimialarajapinnat ovat jo nyt osittain vaikeasti määriteltäviä. On oletettavissa, että tulevaisuudessa palvelujen monimuotoistuessa sosiaali- ja terveyspalvelujen raja hämärtyy entisestään. Hankkeita ja ohjelmia sosiaali- ja terveysalan kehittämiseksi on vireillä runsaasti. Alan haasteita on selvitetty paljon ja voidaan olettaa, että yleisellä järjestelmätasolla haasteet ja mahdolliset menestystekijätkin ovat jo kohtalaisen hyvin tiedossa. Tämän selvityksen tavoitteena on johtaa ylätason ilmiöistä konkreettisia johtopäätöksiä organisaatioiden sisällä edellytettävältä osaamiselta, johtamiselta ja muulta tekemiseltä. Tarkoituksena on siis päästä mahdollisimman konkreettiselle tasolle kohti organisaatioiden toimintaa ja konkretisoida yleisemmän tason tulevaisuuskuvat organisaatioiden sisälle kohdistuviksi kehittämistarpeiksi ja -mahdollisuuksiksi. Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristö on täynnä pitkäaikaisia haasteita, jotka edellyttävät monenlaisia rakenteellisia muutoksia ja uutta ajattelua yhteiskunnassamme. Perimmiltään haasteet on kuitenkin käännettävä mahdollisuuksiksi alan organisaatioiden sisällä oikeanlaisen ammatillisen osaamisen, hyvän johtamisosaamisen ja oikeiden johtamisratkaisujen kautta. Tähän halutaan antaa evästyksiä ja työkaluja tällä selvityksellä. Tavoitteena on tuoda esiin osaamisen ja johtamisen kehittämiskohteita ja -ehdotuksia sillä tarkkuudella, että niihin pystytään käytännössä tarttumaan ammatillisen koulutuksen ja organisaatioiden kehittämispalvelujen sisältöjä rakennettaessa tai jopa suoraan organisaatioissa. Mahdollisia organisaatiotason kehittämiskohteita ja menestystekijöitä on lukemattomia. Liian spesifien asioiden esiin nostaminen ei välttämättä tuota juurikaan lisäarvoa, koska niiden merkitys yksittäiselle organisaatiolle on täysin satunnainen. Tämän selvityksen tärkein tavoite on löytää keskeisiltä johtamisen osa-alueilta mahdollisimman paljon sellaisia asioita, joihin panostaminen on muodossa tai toisessa relevanttia useimmissa organisaatioissa menestyksekkään toiminnan aikaansaamiseksi. Selvityksessä määritellään sosiaali- ja terveysalan johtamisessa relevantit johtamisen osa-alueet ja tarkennetaan niiden tulevaisuuden merkityksiä ja kehittämistarpeita organisaatioiden menestymisen kannalta.