301 resultados para hätäteurastus - lainsäädäntö
Resumo:
Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten vuokranantajan luottotappioriskin todennäköisyyttä voidaan pienentää ja kuinka riskin realisoitumisesta aiheutuvat seuraukset saataisiin mahdollisimman pieneksi. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena yhden tapauksen tapaustutkimuksena, joka perustuu sekä teoreettiseen että empiiriseen aineistoon. Tutkimuksessa käytetty oikeuskirjallisuus koostuu pääasiassa varallisuusoikeutta, sopimusoikeutta, yhtiöoikeutta ja insolvenssioikeutta käsittelevistä teoksista. Aineistona on lisäksi käytetty lainsäädäntöä ja oikeustapauksia. Tutkimuksen empiiriseen osuuteen liittyvä aineisto muodostuu erityisesti tutkielman tekijän omista havainnoista. Tutkielmaa varten on lisäksi haastateltu kohdeyrityksen toimitusjohtajaa. Tutkimuksessa pyritään käsittelemään riskienhallintaa kokonaisuutena, joka alkaa jo ennen vuokrasuhteen solmimista. Tavoitteena on minimoida luottotappioriskiä niin pitkälle, kuin se on liiketoiminnan siitä kärsimättä mahdollista. Käytännössä kaikkia riskejä ei kuitenkaan ole mahdollista välttää ja perintään on siksi osattava varautua jo etukäteen. Tutkimuksessa selvitetään, mitä vuokrasopimuksessa tulee ottaa huomioon perinnän kannalta. Lisäksi analysoidaan erilaisia vuokranantajan käytössä olevia perintäkeinoja ja niiden käyttökelpoisuutta case-yhtiössä.
Resumo:
Lämminilmakuivaus on viljan kuivaamisen menetelmistä ylivoimaisesti käytetyin. Siinä kuivurissa olevan viljakerroksen läpi puhalletaan lämmintä ilmaa, kunnes viljan kosteuspitoisuus laskee tavoitetasoon. Viljan jyvistä irtoaa aina pölyä niiden hangatessa toisiaan vasten. Viljankuivaamoiden pölyisyyttä on normaalisti pyritty vähentämään poistamalla leijuvaa pölyä viljan liikkeen epäjatkuvuuskohdista. Pölyä kulkeutuu kuitenkin kuivaamon ulkopuolelle myös kuivaukseen käytetyn ilman mukana. Poistoilman pölypitoisuus ei tavallisesti ole korkea, mutta kuivaamiseen käytetyistä suurista ilmamääristä johtuen pölyä voi kertyä poistoilmakanavan ympäristöön huomattavia määriä. Tämän diplomityön tavoitteena onkin viljankuivurin poistoilman pölypitoisuuden vähentämiseen soveltuvan pölynhallintajärjestelmän kehittäminen. Selvityksessä tarkasteltiin ensinnäkin kuivurin poistoilman pölypitoisuuteen liittyvää kansallista ja kansainvälistä lainsäädäntöä sekä raja-arvoja. Lähdemateriaalin perusteella kartoitettiin pölypitoisuuden vähentämiseen soveltuvia menetelmiä sekä kilpailijoiden toteuttamia ratkaisuja. Myös muita pölynhallintajärjestelmän edellytyksiä selvitettiin. Teoreettisessa tarkastelussa teknistaloudellisesti parhaaksi osoittautunut pölynhallintaratkaisu jalostettiin prototyypiksi. Sen toimintakykyä testattiin erotustehokkuuden mittaamiseen soveltuvan koelaitteiston avulla. Testitulosten perusteella kyseinen pölynhallintajärjestelmä todettiin toimivaksi ja pienellä jatkokehittelyllä myös kaupalliseen käyttöön soveltuvaksi. Testitulosten hyödyntämismahdollisuuksien lisäksi diplomityössä esitetään myös muutamia jatkokehitysehdotuksia.
Resumo:
Tämän työn tarkoituksena on arvioida riskipääomasijoittamisen kehitystä ja kasvua Venäjällä, sekä antaa kuva siihen vaikuttavista tekijöistä. Se myös arvioi Venäjän valtion toimintaa niin säätelijänä, kuin myös itsenäisenä sijoittajana. Saavutetut tulokset perustuvat haastatteluihin ja olemassa olevien tilastojen analysointiin. Vuoden 1998 rupla kriisin jälkeen riskipääomasijoittaminen lähti kasvuun joka on jatkunut tasaisella rauhallisella tahdilla. Alueellisista riskipääomarahastoista on siirrytty myös yksityisrahoitteisiin ja yksityishallinnoituihin rahastoihin omine kohde aloineen ja portfolioineen. Silti markkinat ovat säilyneet kyllästymättöminä. Kuluttajavetoiset toimialat ovat keränneet eniten investointeja talouden ja ostovoiman kasvusta johtuen. Alueellisesti Moskova erottuu sijoituskohteena, muiden suurempien kasvukeskusten seuratessa perässä. Venäjällä on vielä paljon heikkouksia jotka vaikuttavat sen houkuttelevuuteen sijoittajan näkökulmasta. Heikot instituutiot ja lainsäädäntö yhdistettynä riskipääomasijoittamisen luonteeseen tekevät Venäjästä arvaamattoman markkina-alueen. Se kuitenkin tarjoaa menestyville sijoittajille korkeat tuotot. Nähtäväksi jää kuinka valtion toiminta vaikuttaa markkinoiden kehitykseen lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä, ja kuinka se onnistuu kehittämään Venäjän yleistä kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla.
Resumo:
The aim of the study is to find out “What are the challenges to overcome for the successful nanotechnology commercialization in Russia?” Working closely with the case country was definitely an advantage when it comes to the understanding of the research subject. The thesis is divided to two parts: first part examines the concept of technology commercialization and identifies unique aspects of the process in context of nanotechnology. Second part is dedicated to an empirical research, investigating current status of nanotechnology commercialization in Russia. For the purpose of this study, Russian and international scientists, researchers, entrepreneurs, industry and government representatives were interviewed systematically during 2007 – 2009. Based on the research done it can be concluded that immense public funding provides necessary support for the development of Russian nanotechnology industry. However, investments alone do not address important structural shortcomings of a national innovation system, which in turn slow down the progress. Taking into consideration gap between science and business and challenging IPR legislation, expected significant economic impact in Russia may be overestimated. Nevertheless it should be noted that development of nanotechnology is advancing rapidly and therefore, the state of commercialization is changing accordingly, even while this lines are written.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on selvittää sopimuksen muuttamiseen liittyviä kysymyksiä liiketoimintasuhteessa. Lähtökohtana kysymyksenasettelulle on kansallinen lainsäädäntö, sopimusoikeudelliset periaatteet sekä oikeuskirjallisuus. Sopimuksen muuttamisen liikesuhteissa mahdollistaa Suomen lainsäädännössä OikTL 36 §, jonka johdosta kohtuutonta sopimusta on mahdollista sovitella. Sovittelun mahdollisuus heikentää kuitenkin sopimuksen sitovuutta, sillä lähtökohtaisesti sopimus sitoo sovituilla ehdoilla. Sopimuksen muutostarpeen yhteydessä sopimuksen tulkinta ja osapuolten tarkoitus nousevat avainasemaan tarkasteltaessa edellytyksiä kohtuuttomuuteen vetoamiseen ja sovitteluun. Lain ohella merkityksellisessä asemassa ovat siten sopimukseen otetut ehdot ja sopimusrakenteet.
Resumo:
Hyvää elämää ei voi mitata rahassa? Tutkielma vaikeasti vammaisen lapsen perheen kunnallisten hyvinvointipalveluiden taloudellisista vaikutuksista Tarkastelen pro gradussani vaikeasti vammaisen lapsen perheen kunnallisten palveluiden järjestämisen kontekstissa, onko hyvä elämä rahassa mitattavissa. Aloitan tutkimukseni tarkastelemalla hyvä elämä- paradigmojen moninaisuutta ja siirryn sitten tutkimaan, millainen on hyvinvointivaltio Suomi. Keskeisen kiinnostuksen kohteena on, miten sen kunnallisia palveluja järjestetään. Tarkastelen erilaisia yhteiskuntamalleja, vallitsevaa aihetta koskevaa lainsäädäntöä ja sen tulkinnan kautta syntyneitä toimintatapoja. Jatkan tuomalla esiin kunnallisten palveluiden järjestämistä koskevia kansallisia ja globaaleja talouskysymyksiä sekä tarkastelemalla aiempaa tutkimusta taloudellisesta vaikuttavuudesta niin terveydenhuollon, sosiaalihuollon kuin koulutuksen parissa. Kuvaan sen jälkeen kahden hypoteettisen vaikeasti vammaisen lapsen perheen Mäkisten ja Virtasten saamia kunnallisia palveluita. Sitten tarkoituksenani on ”eurottaa” tarinat. Tällä tarkoitan sitä, että tarkastelemalla tarinoissa ilmenevien palveluiden kustannuksia sekä vaikutuksia, voisi olla mahdollista mitata hyvää elämää rahassa. Teen tarinoiden pohjalta myös kustannus-hyötyanalyysin ja vertaan sitten näitä laskentatapoja toisiinsa. Tarina-aineiston keruumenetelmänä käytän eläytymismenetelmää soveltaen sitä siten, että käytän omia kokemuksiani vaikeasti vammaisten lasten perheiden tilanteista luodessani itse kaksi ääripäitä kuvaavaa tarinaa. Perheen aikuisten täysityöllistyminen tai sen estyminen ovat tarinoita erottava tekijä. Työelämään osallistuminen on yleisin suomalaisen hyvän elämän rakennusaine. Laskelmat osoittavat, että hyvän elämän mittaaminen rahassa on mahdollista. Asenteet vaikuttavat päätöksentekoon ja vaikeasti vammaisen hyvä elämä rakentuu useimmin muista lähtökohdista kuin hänen omistaan. Tärkeää on tunnistaa, kenen hyvä elämä-käsityksiin perustuen kunnallisia palveluja järjestetään. Taloudellisen vaikuttavuuden arviointia on tehty sosiaalialalla hyvin vähän ja sen tarve on ilmeinen. Helppokäyttöisten arviointimenetelmien kehittäminen lisäisi niiden käyttöä arjen palvelupäätöksiä tehtäessä.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää verotuksen kohdistumista tilanteissa, joissa osakeyhtiön osakkaana on bulvaani. Käyttämällä bulvaanisuhdetta ja osakeyhtiön muotoa hyväksi, pyritään usein saavuttamaan sellaisia veroetuja, joita bulvaanin taustalla pysyttelevä päämies ei voisi ilman tällaista muodollista järjestelyä hyväkseen saada. Osakeyhtiön ja osakkaan erillisellä verovelvollisuudella pyritään välttämään veroseuraamusten kohdistaminen. Verotuksen kohdistamista tutkittiin lähinnä verotusmenettelylaissa säänneltyjen, peiteltyä osinkoa ja veron kiertämistä koskevien lainkohtien soveltamisedellytyksiä tarkastelemalla. Lainkohtien avoimen sanamuodon vuoksi peitellyn osingon kohdistamisongelman ratkaiseminen ja verovelvollisen toimenpiteiden tulkitseminen veron kierroksi, ovat jääneet oikeuskäytännössä syntyneiden linjausten varaan. Lisäksi tutkittiin valeoikeustoimen ja keinotekoisten järjestelyjen vaikutusta tuloverotuksen kohdistamisessa. Tutkimus on tehty voimassa olevaa lainsäädäntöä ja lakien valmisteluaineistoa tarkastelemalla sekä oikeustapausten että oikeuskirjallisuuden yhteistutkimuksena.
Resumo:
Teollisuusteknologia -yksikkö
Resumo:
Tutkimuksen päätavoitteena on tutkia miten suomalaiset pörssiyhtiöt noudattavat vuosikertomuksissaan lainsäädäntöä ja suosituksia liittyen optiopohjaisten palkitsemisjärjestelmien tiedottamiseen. Tavoitteena on myös tutkia aikaisemmista tutkimustuloksista johdettavien erilaisten yrityskohtaisten tekijöiden vaikutusta tiedottamiseen. Tutkimus on kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelmä on puolestaan deskriptiivinen. Tutkimusaineiston muodostavat suomalaisten pörssiyhtiöiden vuoden 2008 vuosikertomukset. Tutkimuksessa havaittiin, että suomalaisten pörssiyhtiöiden julkaisema tieto vuonna 2008 oli suhteellisen hyvällä tasolla. Yhtiöt julkaisivat vuosi-kertomuksissaan keskimäärin 68 prosenttia kaikista lainsäädännöllisistä vaatimuksista ja corporate governance -suositusta noudatettiin melkein täydellisesti optiojärjestelyjen tiedottamisen osalta. Yhtiöt eivät julkaisseet merkittävästi tietoa optiojärjestelyistään vapaaehtoisesti yli lainsäädösten vaatimusten. Tutkimuksen mukaan yritysten koolla tai toimialalla ei ollut vaikutusta optiojärjestelmistä julkaistavan tiedon määrään, kun taas yritysten omistuspohjan ja palkitsemisvaliokunnan todettiin vaikuttavan julkaistavan tiedon määrään.
Resumo:
Tavoitteena tässä diplomityössä oli selvittää Kotkan Energia Oy:n jätteenpolttolaitoksen toiminnassa syntyvän pohjakuonan hyötykäyttömahdollisuuksia ja kustannuksiltaan järkevin tapa käsitellä pohjakuona. Tarkasteltavia vaihtoehtoja hyötykäytön osalta olivat erilaiset maarakennustyöt sekä kaatopaikkojen peittäminen. Hyötykäyttövaihtoehdoille vaihtoehtoisena ratkaisuna tutkittiin kaatopaikkasijoituksen kannattavuutta. Pohjakuonan käyttöä maarakentamisessa, jätetäyttöjen peitemaina sekä pohjakuonan loppusijoitusta kaatopaikoille säätelee lainsäädäntö. Valtioneuvoston asetuksessa kaatopaikoista on määritelty loppusijoitettaville jakeille liukoisuus raja-arvot, joiden mukaisesti jätteet sijoitetaan joko pysyvän jätteen, tavanomaisen jätteen tai ongelmajätteen kaatopaikoille. Jätetäyttöjen peitemateriaalina käytettävän jakeen on myös täytettävä kyseisen kaatopaikkaluokan liukoisuusraja-arvot. Maarakennusasetus antaa puolestaan liukoisuus- ja pitoisuusraja-arvot maarakennuksessa hyödynnettäville jakeille. Pohjakuonan hyötykäyttö vaatii kuitenkin aina ympäristöluvan. Hyötyvoimalan pohjakuonasta tehtyjen analyysien perusteella voidaan todeta, että käsiteltyä pohjakuonaa olisi mahdollista käyttää esimerkiksi kenttien ja kaatopaikkojen pohjarakenteissa sekä kaatopaikoilla jätetäyttöjen peitemaina. Pohjakuonan hyödyntäminen kaukolämpötöiden maarakennuksessa vaatii vielä lisätutkimuksia putkien korroosioriskin osalta. Diplomityön tuloksena kehitettiin toimintamalli, jonka avulla Kotkan Energia Oy:n on mahdollista säästää kuonan käsittelyn ja hyötykäytön kustannuksissa. Kustannuksiltaan parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui kuonan käsittely omalla biopolttoaineiden välivarastolla sekä käsitellyn pohjakuonan hyödyntäminen välivaraston pohjarakenteissa.
Resumo:
Uudelle toimialalle siirtyminen tuo mukanaan yrityksille monenlaisia haasteita. Tämän työn tavoitteena on rakentaa SOL Palvelut Oy:n uusien turvatarkastuspalveluiden johdolle helppokäyttöinen suorituskykymittaristo nykytilanteen kartoittamiseen sekä päätöksenteon tukemiseen. Mittariston rakentamiseen käytetään Lappeenrannan teknillisen yliopiston kehittämää Excel-pohjaista Sake-ohjelmistoa. Lisäksi työn tarkoituksena on tarjota mittaustulosten, teorioiden sekä oman kokemuksen pohjalta muutamia kehitysehdotuksia palvelun tuottamisen parantamiseksi. Oma kokemuspohja syntyy turvatarkastajan peruskurssin suorittamisen sekä itse turvatarkastajan työn tekemisen kautta. Teoriaosuudet käsittelevät palveluiden laatujohtamista, viestintää, motivointia sekä suorituskyvyn mittaamista. Aihealueet ovat määräytyneet mittariston rakentamisen tarpeen, mittaustulosten sekä havaittujen kehityskohteiden kautta. Teorioiden lisäksi työssä tutkitaan turvatarkastuspalveluiden tuottamisen taustalla vaikuttavia tekijöitä kuten lainsäädäntöä, ilmailumääräyksiä sekä kilpailua. Työn empiriaosuus koostuu puolestaan mittariston rakentamisen vaiheista sekä varsinaisten mittaustulosten käsittelemisestä ja hyödyntämisestä. Työlle asetetut tavoitteet täyttyivät hyvin ja yrityksen johdolle kyettiin rakentamaan hyvällä pohjalla oleva suorituskyvyn mittausjärjestelmä. Nykyarvojen perusteella pystyttiin kartoittamaan yrityksen nykytilaa ja sitä kautta voitiin luoda kehitysehdotuksia toimintojen tehostamiseksi. Erityisiksi kehityskohteiksi nousivat talous, koulutus sekä henkilöstö. Näiden tulosten sekä oman työkokemuksen pohjalta työssä on käsitelty kehitysehdotuksia, jotka koskevat mm. viestintää, palkitsemista, palveluohjaajia, koulutuksen kannattavuutta sekä työvuoroja.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli luoda suuren teollisuuslaitoksen suur- ja keskijännitesähkönjakelujärjestelmälle ennakkohuoltosuunnitelmaesitys, joka selkeyttää järjestelmän ennakkohuoltotoimintaa. Ennakkohuoltosuunnitelmaesityksen perusteella voidaan tulevaisuudessa luoda ennakkohuolto-ohjelma kunnossapitojärjestelmään. Ennakkohuoltosuunnitelmaesityksen kehittäminen aloitettiin selvittämällä suur- ja keskijännitesähkönjakelujärjestelmien ennakkohuoltotoimintaan vaikuttavaa lainsäädäntöä, määräyksiä, ohjeita sekä standardeja. Myös sähkönjakelujärjestelmän komponenttien luotettavuudesta ja pitoajasta saatavilla olevaa informaatiota etsittiin eri lähteistä. Tutkittavana olevaan suur- ja keskijännitesähkönjakelujärjestelmään perehtymisen yhteydessä selvitettiin myös järjestelmän komponenttien varaosatilanne, sekä järjestelmässä käytettävissä olevat varayhteydet. Tutkittavalle suur- ja keskijännitesähkönjakelujärjestelmälle suoritettiin kriittisyysluokittelu, sekä selvitettiin järjestelmän ennakkohuoltotoiminnan nykytilanne. Lisäksi tutkittiin järjestelmän vikahistoriakirjauksia kymmenen vuoden ajalta. Työn viimeisessä osassa laadittiin ennakkohuoltosuunnitelmaesitys tutkittavalle suur- ja keskijännitesähkönjakelujärjestelmälle. Ennakkohuoltosuunnitelmaesitykseen ovat osaltaan vaikuttaneet suoritettu kriittisyysluokittelu sekä vikahistoriasta selvinneet asiat. Lisäksi työssä tutustuttiin sähkönjakelun ennakkohuoltotöiden optimointiin. Työssä esiteltiin optimointilaskennan laskentayhtälöt, sekä suoritettiin esimerkkioptimointilaskenta kuvitteellisen sähkönjakelujärjestelmän muuntajien ennakkohuollolle.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena on selvittää yritysvastuun sisältöä ja merkitystä yritysten toiminnassa. Vastuullinen yritystoiminta sisältää taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristön näkökulman. Ne ovat yksi edellytys yrityksen toiminnan jatkuvuudelle ja menestykselle. Työssä keskitytään erityisesti yritysvastuun ympäristönäkökulmaan, sillä ympäristöasiat ovat yhä enemmän esillä. Huoli ympäristön tilasta on lisääntynyt selvästi ja myös kuluttajat vaativat yrityksiltä vastuullista toimintaa. Lisäksi ympäristöön liittyvä lainsäädäntö kiristyy ja säädökset lisääntyvät. Kestävän kehityksen mukainen toiminta säästää luonnonvaroja ja vähentää ympäristön saastumista. Ympäristöasiat on huomioitava yrityksen kaikessa toiminnassa. Vihreässä taloudessa ympäristölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Yrityksillä on merkittävä asema vihreän talouden kehittämisessä, sillä yritykset voivat vähentää toiminnasta aiheutuvia ympäristövaikutuksia, tuottaa ympäristöä säästäviä tuotteita sekä tarjota ratkaisuja ympäristövaikutusten pienentämiseen. Uuden teknologian kehittäminen on kestävän kehityksen kannalta oleellista ja siten voidaan myös saavuttaa kilpailuetua. Yritysten ympäristövastuullista toimintaa tukevat ympäristöpolitiikka ja –strategia, ympäristöjohtaminen, ympäristöjärjestelmät, ympäristöriskianalyysit, ympäristölaskenta sekä ympäristönmyötäinen tuotesuunnittelu. Nämä ovat työkaluja, jotka selventävät yritysten ympäristöön liittyviä tavoitteita ja päämääriä. Niitä voidaan hyödyntää päätöksenteon tukena ja ympäristöasioiden kehittämisessä. Ympäristökysymykset on myös tärkeää saada yhdistetyksi yritysten taloudelliseen ohjaukseen ja tuotesuunnitteluun. Työn perusteella voidaan todeta, että vastuullinen toiminta on merkittävä osa yritysten kilpailukykyä ja se on tärkeää yrityksen tulevaisuuden kannalta. Vastuullisuus on ehdottomasti yksi edellytys yritysten toiminnan jatkuvuudelle. Vastuullinen toiminta edistää yrityksen kilpailukykyä ja sen avulla voidaan saavuttaa myös uusia asiakkaita ja markkina-alueita. Ympäristöystävällisempien tuotteiden kehittäminen, jätteen määrän vähentäminen ja prosessien tehostaminen tuovat yrityksille kustannussäästöjä. Vastuullinen toiminta lisää yritysten innovatiivisuutta ja uusien liiketoimintamallien syntymistä. Kuluttajavalinnoissa painottuvat enemmän myös ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvät arvot, joten vastuullisuus voi lisätä kysyntää ja asiakkaiden määrää. Myös rahoittajat ja uudet työntekijät ovat kiinnostuneita vastuullisista yrityksistä. Vastuullinen yritys nähdään houkuttelevana ja luotettavana yhteistyökumppanina.
Resumo:
At the end of the 1990s the stock breeding in the Europe was suffering from the animal disease epidemics such as Bovine spongiform encephalopathy (BSE) and foot –and mouth disease. The European Union (EU) tackled to this problem by tightening the legislation of animal by-products. At this point, rendering and fat producing industries faces new challenges, which they have to cope with in a way of trying to find alternatives to their products (animal fats and meat and bone meal). One of the most promising alternatives to utilize these products was to use them in energy production purposes. The purpose of the Thesis was to examine the utilization possibilities of Meat and bone meal (MBM) for energy production. The first part of the Thesis consists of theory part. The theory part includes evaluation of basic properties of MBM as a fertilizer and as a fuel, legislative evaluation and evaluation of different burning techniques. The second part of the Thesis consists of burning tests in Energy laboratory of LUT with different mixtures of peat and MBM. The purpose of the burning tests was to identify co-firing possibilities of peat and MBM and emission- and ash properties for peat and MBM.
Resumo:
Tutkimus käsittelee julkisia toimitilahankintoja, alueellistamistoimia sekä päätöksentekoprosessia. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia julkisiin toimitilahankintoihin liittyvää lainsäädäntöä, toimintamalleja ja määritellä analyyttistä hierarkiaprosessia apuna käyttäen yhdelle valtion virastolle kokonaistaloudellisesti paras mahdollinen toimitila Lappeenrannasta. Tutkimuskohteena on Liikennevirasto, joka osittain alueellistetaan Lappeenrantaan. Kirjallisuuden pohjalta muodostetaan työn laaja teoriapohja, empiirinen aineisto puolestaan koostuu asiantuntija- ja yrityshaastatteluista. Työssä on esitelty lopuksi myös muutama mielenkiintoinen jatkotutkimuksen arvoinen aihe.