1000 resultados para ADHD : diagnosointi, hoito ja hyvä arki
Resumo:
Vanajavedellä on runsaasti reheviä ja umpeen kasvavia lahtia ja matalia vesialueita, joiden tilaa vesistön säännöstely on piste- ja hajakuormituksen ohella heikentänyt. Vanajaveden rantojen kunnostustarpeen selvittäminen on osa vesistön säännöstelystä aiheutuneiden haittojen torjumista ja sillä on toteutettu Pirkanmaan keskeisten järvien säännöstelyjen kehittämisselvityksessä (1999−2003) annettuja suosituksia. Rantojen kunnostustarvetta on selvitetty Hämeenlinnan ja Hattulan kuntien alueilla Miemalanselältä Vanajanselälle ulottuvalla osalla vesistöä. Selvitysalueen vesipinta-ala on noin 114 km2 ja rantaviivaa on noin 290 km. Kunnostustarpeen selvittämisessä on sovellettu vuorovaikutteisen suunnittelun periaatteita ja vesistön eri käyttäjäryhmät ovat voineet suoraan vaikuttaa selvitykseen mukaan otettaviin kohteisiin. Selvitys sisältää kaikkiaan 34 kohdetta, joiden valinnassa lähtökohtana on ollut, että säännöstely on vaikuttanut haitan syntyyn. Valtaosa kohteiden kunnostustarpeesta aiheutuu rantavyöhykkeen erityyppisestä ja -asteisesta umpeenkasvusta, muutamilla alueilla haittana on rantaeroosio. Kaikille kohteille on esitetty kunnostussuositukset, jotka keskittyvät umpeenkasvuhaittojen vähentämiseen ja vesistön virkistyskäyttöä helpottaviin toimenpiteisiin. Kunnostustarveselvitys sisältää myös lintuliitteen, johon on koottu selvitysalueen linnustollisesti arvokkaat saaret, karit, luodot ja rannat sekä niiden hoito- ja kunnostussuositukset. Vanajaveden rantojen kunnostustarveselvityksen on tehnyt Hämeen ELY-keskus vuonna 2011 maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella. Kunnostustarveselvitys toimii omalta osaltaan pohjana tuleville, selvitysalueella tehtäville vesistökunnostushankkeille. Selvityksessä mukana olevien kohteiden kunnostuksia voidaan toteuttaa joko pieninä itsenäisinä vesistökunnostuksina tai osana laajempia, vesialueen ohella valuma-alueelle suunnattuja kunnostushankkeita.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuurin vaikutuksia muutosjohtamiseen. Tutkimukseen pyrittiin löytämään vastaus seuraavan tutki-muskysymyksen avulla: Mitkä ovat muutosjohtamista edistäviä ja haittaavia tekijöitä puolustusvoimien rauhan ajan or-ganisaatiokulttuurissa? Lisäksi apuna käytettiin alakysymyksiä: a. Mitä muutosjohtaminen tarkoittaa? b. Mitä tarkoittaa organisaatiokulttuuri ja millainen on puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuuri? Tutkimuksen tärkeimpinä lähteinä ovat Edgar Scheinin tutkimus organisaatiokulttuurista ja johtamisesta, Pekka Varjosen tutkimus puolustusvoimien organisaatiokulttuurista ja Antti Hellströmin kehittämä malli muutosjohtamisesta. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty Jukka Kiurun, Lea Ahoniemen ja Peter Druckerin ajatuksia ja teorioita johtamisesta. Tutkimusmenetelmänä on kuvaileva kirjallisuusanalyysi, joka rakentuu pääosin edellä mainituista teoksista. Tutkimus perustuu muiden aikaisempiin tutkimuksiin, eikä tutkimusta varten ole itse tehty empiiristä tutkimusta. Organisaatiokulttuurissa keskitytään Scheinin mallin mukaisiin perusoletuksiin, jota täydennetään johtamiskulttuurilla. Puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuurin lähteenä käytetään Varjosen tutkimuksen tuloksia. Organisaatiokulttuurin vaikutuksia muutosjohtamiseen tutkitaan Hellströmin muutosjohtamisen mallin kautta. Tutkimuksessa käsitellään koko puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuuria, vaikka se ei olekaan välttämättä täysin yhtenäinen. Esimerkiksi eri puolustushaarojen organisaatiokulttuureissa on eroavaisuuksia. Tutkimuksessa havaittiin merkittävimmiksi muutosjohtamista edistäviksi puolustusvoimien organisaatiokulttuurin tekijöiksi henkilöstön itsensä kehittämisen halu, positiivinen minäkuva ja hyvä suhteutuminen työtehtäviin. Merkittävimpinä haittaavina tekijöinä havaittiin organisaation päätöksenteko, ihmisten johtajuus, organisaatiossa vallitseva yleinen kiireisyys sekä virheen pelko.
Resumo:
Marketvisio on laatinut Pirkanmaan TE-keskuksen toimeksiannosta Pirkanmaan ICT-alan (informaatio- ja tietoliikenneteknologia) ennakointiselvityksen, jonka keskeisinä tavoitteina on tukea suunnitteilla olevan Pirkanmaan ICT-strategian rakentamista. Tässä ennakointiselvityksessä kuvataan alueellisen ICT-klusterin nykytilaa sekä keskeisiä muutostrendejä vaikutuksineen. Erityinen painoarvo on annettu trendeille, jotka vaikuttavat pirkanmaalaisten ICT-toimittajien suurimpiin asiakasyrityksiin. Erikseen selvityksessä arvioidaan erilaisten julkisten toimijoiden ja niiden rahoittamien verkostojen ja ohjelmien toimivuutta yritysten näkökulmasta. Lopussa luodaan katsaus ICT-alan työvoima- ja osaamistarpeisiin 10-20 vuoden horisontilla. Marketvision esittämät näkemykset perustuvat paitsi kirjallisiin lähteisiin ml. kansainvälisen tutkimusyhtiö Gartnerin tutkimustuloksiin myös syksyllä 2009 tehtyihin henkilökohtaisiin haastatteluihin sekä erikseen toteutettuihin verkkokyselyihin. Nokian toiminta ja vahva läsnäolo Tampereella on vaikuttanut voimakkaasti Pirkanmaan alueen ICT-klusteriin. Tulevaisuudessa telecom-klusterin suhteellinen merkitys alueella kuitenkin todennäköisesti laskee. Toinen suuri alaa koskeva muutos on kansainvälistyminen ja työnjaon globaalit muutokset. Pirkanmaalaisten ICT-yritysten asiakkaat siirtävät ohjelmistoalustoja, ohjelmistoalihankintaa sekä perustuotantoansa halvemman tuotantotason maihin - Suomen ja Pirkanmaan kustannustasolla ei kaikkea työtä enää voida täällä tehdä. Kustannustehokkuus tulee edelleen kasvattamaan rooliaan ja samalla myös osaamisvaatimukset muuttuvat. IT-yritysten roolin muuttuessa on löydettävä uusia toiminta-alueita sekä sopeuduttava uusiin tuotantotapoihin. ICT-yritysten tulevaisuuden toiminnan pääpainoalueina ovat asiakkuuden hoito ja palveluliiketoiminta. Lisäksi verkostoituminen muiden suomalaisten sekä kansainvälisten kumppanien kanssa on yhä tärkeämpää. Ennakointiselvityksessä identifioitiin keskeisiä yhteiskunnallisia ja teknologisia trendejä, jotka tulevat vaikuttamaan Pirkanmaan ICT-klusterin tulevaisuuteen. Vaikutukset toteutuvat lähinnä muutoksina eri asiakasalueiden vaatimuksissa ja tarpeissa sekä toisaalta muuttuneena kilpailutilanteena. Lisäksi ICT-palveluiden tuotantomahdollisuuksissa ja näihin liittyvissä teknologisissa vaihtoehdoissa tullaan kokemaan radikaaleja, nopeasti toteutuvia muutoksia. Eräänä keskeisenä johtopäätöksenä ennakointiselvityksessä on se, että ICT on mukana kaikessa mitä teemme lähitulevaisuudessa, mutta yhä harvemmin se on yksinään merkityksellistä. Tämän vuoksi puhtaasti ICT:n ympärille on Pirkanmaallakin vaarallista perustaa liiketoimintaa ja onnistuneet liikeideat syntyvät usein ICT:n yhdistämisestä muihin aloihin. Perusongelma monilla alkuvaiheen ICT-yrityksillä onkin kontaktien puute ICT-alan ulkopuolelle. Monet yritykset ovat edelleen hyvin teknologiakeskeisiä ja etäällä lopullisten asiakkaiden tarpeista. Teknologiaosaamisen rinnalle olisi ensiarvoisen tärkeää rakentaa vahva ymmärrys asiakkaista ja heitä houkuttelevista tuote- ja palvelukonsepteista. Tulevaisuudessa tuoteja palvelukonseptien ja ideoiden laatu on ainoa kestävä menestystekijä, kun erityisesti massatuotteiden tuottaminen voidaan tehdä halvemman työvoiman maissa. Erilaiset yhteistyömallit, partneroituminen ja kyky toimia ketterästi monimutkaisissa verkostoissa ja modulaaristen tuotteiden kanssa ovat tärkeitä ydinkyvykkyyksiä pirkanmaalaisille ICT-yrityksille, joiden täytyy yhdistää palvelunsa ja tuotteensa muihin komponentteihin osana suurempaa arvoketjua. Pienikin pirkanmaalainen yritys voi toimia tehokkaasti hyvin toimivassa arvoverkossa, mutta yksin on yhä vaikeampaa ja vaikeampaa tuottaa menestyviä tuotteita ja palveluita.
Resumo:
Skärgårdsområdet utanför staden Karleby hör till Natura 2000 nätverket och delvis även till det nationella strandskyddsprogrammet. De viktigaste naturvärdena i Karleby skärgård utgörs av naturtyper och arter i skärgård vid landhöjningskust. Ca hälften av områdets yta är privatägt, till stora delar samfällda land- och vattenområden. En betydande del av vattenområdena utgörs av statens allmänna vattenområden. Områdets naturskydd genomförs med fridlysningar av privatmarker enligt naturskyddslagen eller markköp. Området är utsatt för olika typer av användningstryck såsom rekreation, fiske och jakt. Genom området går en livligt trafikerad fartygsled till Karleby hamn. I anslutning till hamnen finns ett betydande industriområde. Även försvarsmaktens riskområde sträcker sig över en del av planeringsområdet. Det viktigaste målet med avsikt på områdets skydd, skötsel och användning är att bevara naturvärdena och främja den naturliga mångfalden i enlighet med målen för Natura 2000 nätverket och strandskyddsprogrammet. Utöver detta tar man hänsyn till ekonomiska, sociala och kulturella krav samt regionala särdrag. Med markanvändningsplanering syftar man till att förena användningen av området med naturskyddets mål. Målet med indelning av markanvändningsområden är att styra områdets användning i enlighet med målstatus samt klarlägga naturskyddets mål och den övriga användningen av området. I planen presenteras även mål och åtgärder för skydd och vård av naturen, för skydd av kulturvärdena samt för olika användningsformer, såsom rekreation och friluftsliv, fiske, jakt, trafik och vistelse samt turism. Planen specificerar även ansvariga instanser för förverkligandet av de föreslagna åtgärderna. Planen fungerar som ett styrande dokument för områdets skötsel och användning och den bör ligga som grund för de myndighetsbeslut som fattas för området. Skötsel- och användningsplanen har ingen direkt rättsverkan. Den har uppgjorts inom ett ERUFprojekt, enligt principen om deltagande planering.
Resumo:
JÄKÄLA-algoritmi (Jatkuvan Äänitehojakautuman algoritmi Käytävien Äänikenttien LAskentaan) ja sen NUMO- ja APPRO-laskentayhtälöt perustuvat käytävällä olevan todellisen äänilähteen kuvalähteiden symmetriaan. NUMO on algoritmin numeerisen ratkaisun ja APPRO likiarvoratkaisun laskentayhtälö. Algoritmia johdettaessa oletettiin, että absorptiomateriaali oli jakautunut tasaisesti käytävän ääntä heijastaville pinnoille. Suorakaiteen muotoisen käytävän kuvalähdetason muunto jatkuvaksi äänitehojakautumaksi sisältää kolme muokkausvaihetta. Aluksi suorakaiteen kuvalähdetaso muunnetaan neliön muotoiseksi. Seuraavaksi neliön muotoisen kuvalähdetason samanarvoiset kuvalähteet siirretään koordinaattiakselille diskreetiksi kuvalähdejonoksi. Lopuksi kuvalähdejono muunnetaan jatkuvaksi äänitehojakautumaksi, jolloin käytävän vastaanottopisteen äänenpainetaso voidaan laskea integroimalla jatkuvan äänitehojakautuman yli. JÄKÄLA-algoritmin validiteetin toteamiseksi käytettiin testattua kaupallista AKURI-ohjelmaa. AKURI-ohjelma antoi myös hyvän käsityksen siitä, miten NUMO- ja APPRO-yhtälöillä lasketut arvot mahdollisesti eroavat todellisilla käytävillä mitatuista arvoista. JÄKÄLA-algoritmin NUMO- ja APPRO-yhtälöitä testattiin myös vertaamalla niiden antamia tuloksia kolmen erityyppisen käytävän äänenpainetasomittauksiin. Tässä tutkimuksessa on osoitettu, että akustisen kuvateorian pohjalta on mahdollista johtaa laskenta-algoritmi, jota voidaan soveltaa pitkien käytävien äänikenttien pika-arvioinnissa paikan päällä. Sekä teoreettinen laskenta että käytännön äänenpainetasomittaukset todellisilla käytävillä osoittivat, että JÄKÄLA-algoritmin yhtälöiden ennustustarkkuus oli erinomainen ideaalikäytävillä ja hyvä niillä todellisilla käytävillä, joilla ei ollut ääntä heijastavia rakenteita. NUMO- ja APPRO-yhtälöt näyttäisivät toimivan hyvin käytävillä, joiden poikkileikkaus oli lähes neliön muotoinen ja joissa pintojen suurin absorptiokerroin oli korkeintaan kymmenen kertaa pienintä absorptiokerrointa suurempi. NUMO- ja APPRO-yhtälöiden suurin puute on, etteivät ne ota huomioon pintojen erilaisia absorptiokertoimia eivätkä esineistä heijastuvia ääniä. NUMO- ja APPRO- laskentayhtälöt poikkesivat mitatuista arvoista eniten käytävillä, joilla kahden vastakkaisen pinnan absorptiokerroin oli hyvin suuri ja toisen pintaparin hyvin pieni, ja käytävillä, joissa oli massiivisia, ääntä heijastavia pilareita ja palkkeja. JÄKÄLA-algoritmin NUMO- ja APPRO-yhtälöt antoivat tutkituilla käytävillä kuitenkin selvästi tarkempia arvoja kuin Kuttruffin likiarvoyhtälö ja tilastollisen huoneakustiikan perusyhtälö. JÄKÄLA-algoritmin laskentatarkkuutta on testattu vain neljällä todellisella käytävällä. Algoritmin kehittämiseksi tulisi jatkossa käytävän vastakkaisia pintoja ja niiden absorptiokertoimia käsitellä laskennassa pareittain. Algoritmin validiteetin varmistamiseksi on mittauksia tehtävä lisää käytävillä, joiden absorptiomateriaalien jakautumat poikkeavat toisistaan.
Säännöstelyjen kehittämistyön vaikutukset Oulujoen vesistössä : seurannan tulokset vuosina 1999–2009
Resumo:
Ympäristöviranomaiset ja Oulujoen vesistön alueella toimivat voimayhtiöt tekivät vuosina 1989–1992 monitieteisen selvityksen vesistöjen säännöstelyn kehittämiseksi. Kehittämisen tavoitteina oli ottaa virkistyskäytön tarpeet ja vesiluonnon tilaan vaikuttavat tekijät paremmin huomioon, mutta säilyttää säännöstelyn alkuperäinen tavoite, eli palvella energiantuotantoa sekä estää tulvavahinkoja ja rantavyöryjä. Selvityksen tuloksena annettiin Oulujoen vesistön säännöstelyä, siihen liittyvää ympäristönhoitoa ja tiedotusta koskevia kehittämissuosituksia. Suositusten perusteella otettiin käyttöön järvikohtaiset kesäajan vedenkorkeuksia ohjaavat tavoitetasot ja yläsuositukset. Kehittämisselvityksen tuloksena annettuja suosituksia alettiin noudattaa vuodesta 1993 lähtien. Ensimmäinen suositusten seurantaselvitys tehtiin vuonna 1998 ja tässä raportissa on esitelty vuoden 2009 seurantahankkeen tulokset. Syksyn 2009 seuranta osoittaa, että suositukset ovat toteutuneet pääasiassa hyvin. Niiden toteuttamisella on saavutettu säännöstelyn kehittämisselvityksessä asetettuja tavoitteita. Ennen kaikkea suositukset kesäajan vedenkorkeuksissa ovat toteutuneet hyvin lukuun ottamatta Kianta- ja Vuokkijärviä. Suositusten toteutumisen seurauksena vesistön virkistyskäyttömahdollisuudet ovat parantuneet. Käytössä olevat kesäajan vedenkorkeuksien tavoitetasot ja yläsuositukset ovat selvityksen perusteella tarpeelliset, ja suurin osa vesistön käyttäjistä pitääkin vedenkorkeuksia sopivana juhannuksesta elokuulle. Tarkastellun ajanjakson aikana Kianta- ja Vuokkijärvien vedenpintaa on jouduttu laskemaan voimalaitosten korjausten vuoksi; kesällä 2003 Ämmän ja Aittokosken voimalaitosten peruskorjauksen, kesällä 2005 Aittokosken voimalaitoksen turbiinin uusimisen ja kesällä 2008 Seitenoikean voimalaitoksen peruskorjauksen takia. Lisäksi erityisen matalia vedenkorkeuksia esiintyi kuivina vuosina 2003 ja 2006. Eri aikoina toteutettujen kasvillisuusseurantojen tulosten tulkintaa haittaavat voimakkaasti erot seurantamenetelmissä. Vuoden 2009 seurantatutkimuksen tulosten tulkintaa hankaloitti myös havaintovuoden 2003 poikkeuksellisen alhaiset vedenkorkeudet, jotka lisäsivät merkittävästi pienten häiriölajien lukumäärää säännösteltyjen järvien rantavyöhykkeellä. Vedenkorkeusanalyysin perusteella pitäisi tilanteen kasvillisuuden kannalta olla kuitenkin parantunut ja kasvillisuuden vyöhykkeisyyden olla paremmin kehittynyttä ja vakiintuneempaa verrattuna aiempiin tarkasteltuihin ajanjaksoihin. Kasvillisuuden strategia-analyysin perusteella voidaan todeta, että ylempi rantavyöhyke on vakiintuneempaa ja eroosion ja jään vaikutukset kasvillisuuteen ovat vähentyneet. Järvien vedenkorkeuden säännöstelyn on arvioitu vaikuttaneen negatiivisesti kalastoon pohjaeläinten muodostamien ravintovarojen vähenemisen takia. Säännösteltyjen kohdejärvien pohjaeläimistö erosi pääsääntöisesti vertailujärvien eläimistöstä, etenkin koostumuksensa perusteella. Rantavyöhykkeen eläimistö erosi vähiten lievemmin säännösteltyjen järvillä ja eniten voimakkaammin säännöstellyillä järvillä. Kuitenkin Oulujoen vesistön säännöstelyjen muutokset suosituksia edeltävän ja sen jälkeisen ajanjakson välillä ovat olleet pohjaeläimistön kannalta hyvin pieniä eikä pohjaeläinaineiston koostumuksessa tai runsaudessa ei ole havaittavissa sellaisia eroja tai yhdenmukaista kehityssuuntaa, jotka olisi yhdistettävissä säännöstelyssä toteutuneisiin muutoksiin ajanjaksojen välillä. Säännöstely vaikuttaa kalojen lisääntymiseen ja ravintovaroihin, sillä se voi heikentää pohjaeläimistön ja rantaeläinplanktonin elinolosuhteita sekä vaikeuttaa mädin säilymistä ja vähentää sopivien lisääntymisalueiden määrää. Säännöstelykäytännön muutoksen vaikutusta kalastoon on vaikea arvioida käytettävissä olevien saalis- tai yksikkösaalistietojen perusteella. Muutoksen mahdolliset vaikutukset kalakantoihin peittyvät samanaikaisesti istutuksissa tapahtuneisiin kalayhteisömuutoksiin. Kalastuksen suuntautumisen eri lajeihin aiheuttaa sen, että verkkokalastuksen yksikkösaaliit eivät enää välttämättä kerro todellisista muutoksista kalastossa. Vedenkorkeuksien vaihtelussa on Oulujärvellä kuitenkin tapahtunut kalakantojen kannalta myönteisiä muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tiedotuksen tarve säännöstelyn ja vedenkorkeuksien osalta nousi kyselytutkimuksessa vahvasti esiin. Vesistön käyttäjien yleiskuva säännöstelystä on huonontunut aiemmasta seurannasta vuonna 1998 lukuun ottamatta Oulujärveä, jossa yleiskuva on parantunut. Tehtyjen vesistön ja rantojen hoito- ja kunnostustöiden hyödyllisyys koetaan hyväksi, ja suurin osa vesistön käyttäjistä on sitä miltä, että alueella tulisi tehdä lisätoimenpiteitä vesistön käytön parantamiseksi.
Resumo:
Mustfinnträskets Natura-område (FI0200108) ligger i västra delen av Ålön i Pargas stad i Egentliga Finland och består av tre små sjöar, eller träsk: Mustfinnträsket, Gräggböleträsket och Lampisträsket. Området hör till Europeiska gemenskapens skyddsnätverk Natura 2000 både som ett särskilt skyddsområde för fåglar, eller SPA (Special Protection Area), och som ett SCI-område (Sites of Community Importance, område av gemenskapsintresse) enligt habitatdirektivet. Av den totala arealen på 113 hektar i Mustfinnträskets Natura-område är omkring 77 hektar vatten. Sjöarnas tillrinningsområde är litet, ca 400 hektar. Områdets naturvärden är förknippade med den fågelfauna som häckar och vilar vid sjöarna samt de naturtyper och övriga värdefulla arter som förekommer där. Den största utmaningen när det gäller att bevara naturvärdena är den belastning som kommer från tillrinningsområdet, sjöarnas eutrofiering och igenväxning. Förr var sjöarna naturligt näringsrika natesjöar med klart vatten. Den sjunkande vattennivån under 1930–70-talen skyndade tillsammans med belastningen från tillrinningsområdet på försämringen av sjöarnas tillstånd. Numera förekommer det syrebrist i sjöarna under vintern. Som en del av det projekt för regional och lokal vatten- och naturvård i vattenområdena i sydvästra Finland (VELHO), som leds av ansvarsområdet miljö och naturresurser vid närings-, trafik- och miljöcentralen i Egentliga Finland (ELY-centralen) och stöds av Europeiska jordbruksfonden för landsbygdsutveckling, lades en skötsel- och användningsplan upp med syfte att styra skötseln och användningen av området så att naturvärdena tryggas. Planen gjordes under ledning av ELY-centralen i Egentliga Finland. För planeringen tillsattes en planeringsgrupp bestående av representanter för olika myndighetsinstanser och användargrupper samt av markägare. Planeringsgruppen hade som mål att identifiera eventuella problem och konflikter relaterade till områdets skydd och användning, lösa dessa och medla mellan parterna. Skötsel- och användningsplanens giltighet är 15 år. Syftet med planen är att styra skötseln och användningen av området så att områdets naturvärden tryggas.
Resumo:
The goals of the study were to describe patients’ perceptions of care after experiencing seclusion/restraint and their quality of life. The goal was moreover to identify methodological challenges related to studies from the perspective of coerced patients. The study was conducted in three phases between September 2008 and April 2012. In the first phase, the instrument Secluded/ Restrained Patients’ Perception of their Treatment (SR-PPT) was developed and validated in Japan in cooperation with a Finnish research group (n = 56). Additional data were collected over one year from secluded/restrained patients using the instrument (n = 90). In the second phase, data were collected during the discharge process (n = 264). In the third phase, data were collected from electronic databases. Methodological and ethical issues were reviewed (n = 32) using systematic review method. Patients perceived that co-operation with the staff was poor; patients’ opinions were not taken into account, treatment targets collated and treatment methods were seen in different ways. Patients also felt that their concerns were not well enough understood. However, patients received getting nurses’ time. In particular, seclusion/restraint was considered unnecessary. The patients felt that they benefited from the isolation in treating their problems more than they needed it, even if the benefit was seen to be minor. Patients treated on forensic wards rated their treatment and care significantly lower than in general units. During hospitalization secluded/restrained patients evaluated their quality of life, however, better than did non-secluded/restrained patients. However, no conclusion is drawn to the effect that the better quality of life assessment is attributable to the seclusion/restraint because patients’ treatment period after the isolation was long and because of many other factors, as rehabilitation, medication, diagnostic differences, and adaptation. According to the systematic mixed studies review variation between study designs was found to be a methodological challenge. This makes comparison of the results more difficult. A research ethical weakness is conceded as regards descriptions of the ethical review process (44 %) and informed consent (32 %). It can be concluded that patients in psychiatric hospital care and having a voice as an equal expert require special attention to clinical nursing, decision-making and service planning. Patients and their family members will be consulted in plans of preventive and alternative methods for seclusion and restraint. The study supports the theory that in ethical decision-making situations account should be taken of medical indications, in addition to the patients’ preferences, the effect of treatment on quality of life, and this depends on other factors. The connection between treatment decisions and a patient’s quality of life should be evaluated more structurally in practice. Changing treatment culture towards patients’ involvement will support daily life in nursing and service planning taking into account improvements in patients’ quality of life.
Resumo:
Kosteikkojen tiedetään parantavan maatalouden vesiensuojelua, lisäävän maatalousympäristön luonnon monimuotoisuutta ja luovan elinympäristöjä lukuisille eliölajeille. Kosteikot elävöittävät maaseutumaisemaa ja voivat toimia virkistysalueina. Tässä yleissuunnitelmassa on keskitytty Porvoonjoen valuma-alueen monivaikutteisten kosteikkojen kartoittamiseen sekä ohjaamaan kohteiden toteutusta vesiensuojelullisesti tärkeimpiin kohteisiin. Noin 800 km2 laajuinen yleissuunnittelualue käsittää osia Lahden, Orimattilan, Hollolan, Nastolan ja Kärkölän kunnista. Yleissuunnitelmaa voidaan käyttää pohjana tarkemmille hoito- ja perustamissuunnitelmille, joita laaditaan haettaessa maatalouden ympäristötukia tai perustettaessa kohteita yhteistyössä jonkin muun vesiensuojelun toimijan kanssa. Yleissuunnitelma ei kata kaikkia laajan suunnittelualueen mahdollisia kosteikkokohteita, mutta suunnitelma esittelee erityyppisiä kohteita, joita voidaan kehittää kosteikoiksi. Yleissuunnitelman avulla pyritään lisäämään maanomistajien kiinnostusta ja tietoutta kosteikkoja kohtaan sekä innostamaan maanomistajia toteuttamaan kosteikkoja maillaan. Suunnitelmalla pyritään antamaan ehdotuksia maatalousympäristön hoitoon ja ympäristöstä huolehtimiseen.
Resumo:
Tämän tutkielman aiheena ovat Suomen paikallispoliisin verkkotiedotteet ja niiden kieli. Tavoitteena on selvittää, millaista kieltä verkkotiedotteissa käytetään ja miksi tekstit ovat juuri sellaisia kuin ovat. Vastauksia jälkimmäiseen kysymykseen etsitään tekstilajikonventioista, tiedotteiden laatimiskäytännöistä ja tiedotteiden kirjoittamista koskevasta ohjeistuksesta. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemän eri poliisilaitoksen tiedotteista, jotka ovat ilmestyneet laitosten omilla verkkosivuilla. Aineisto käsittää yhteensä 105 tiedotetta, 15 kultakin laitokselta. Työssä on mukana myös Poliisihallituksen viestintäpäällikön ja kuuden poliisilaitoksen haastattelut. Niiden avulla selvitetään poliisin sisäisiä tiedotusohjeita ja -käytäntöjä. Tutkimus kuuluu lingvistisen tekstintutkimuksen alaan, mutta se liittyy läheisesti myös tekstilajin ja virkakielen tutkimukseen. Menetelmällisesti tutkimuksen pääpaino on kie-len laadullisessa analyysissa. Tärkein taustateoria on Roman Jakobsonin (1968) teoria viestintätilanteen osatekijöistä ja funktioista. Jakobsonin määrittelemistä kuudesta kielen funktiosta tarkastelen työssäni emotiivista, konatiivista ja poeettista funktiota. Fennistisistä tutkimuksista tukeudun erityisesti Salli Kankaanpään (2006) väitöskirjaan, joka käsittelee hallinnon lehdistötiedotteiden kieltä. Tutkimustulosten mukaan emotiivinen funktio ilmenee paikallispoliisin verkkotiedotteissa affektisina ilmauksina. Aineiston affektisuus jakautuu teemoiltaan kolmeen ryhmään, jotka ovat rikollisten ja heidän toimintansa kommentointi, poliisin toiminnan kommentointi ja onni onnettomuudessa -lausumat. Subjektiivisesta luonteestaan huolimatta ilmaukset ovat tiedotteissa yhdenmukaisia. Konatiivinen funktio näkyy tiedotteissa lukijan ohjailuna. Direktiivien muotoryhmistä yleisimpiä ovat performatii-viverbit ja modaaliset verbiilmaukset. Ohjailevien ilmausten käyttö vaihtelee poliisi-laitoksittain, mutta sävyltään ohjailu on kaikissa tiedotteissa kohteliasta. Poeettista funktiota aineistossa edustavat alku- ja loppusointu, arki- ja puhekielisten ilmausten käyttö sekä metaforat. Kohosteisen alkusoinnun ja arkikielen käyttö on yhteydessä siihen, miten tiedotteen laatinut laitos suhtautuu persoonalliseen kielenkäyttöön päivittäistiedottamisessa. Poliisin tuottamia tekstejä ei aikaisemmin ole käytetty fennistisen tutkimuksen aineistona. Työ antaa siksi lisätietoa niin virkakielen kuin tiedotteen tekstilajin tutkimukseen.
Resumo:
Nykyisin yritykset hyödyntävät hyvin paljon sähköisiä viestimiä suoramarkkinointi-tarkoitukseen. Laki ja hyvä tapa rajoittavat kuitenkin sähköisen suoramarkkinoinnin lähettämistä yksityisille kuluttaja-asiakkaille. Sähköistä suoramarkkinointia harjoittavan yrityksen on noudatettava kohdemaassa voimassa olevia lakeja. Suomessa sähköisen viestinnän tietosuojalaki (SVTSL) on sähköisillä viestimillä lähetettävän mainonnan osalta tärkein lainsäädäntö. SVTL antaa parhaimman kuvan siitä, mitä kaikkea yrityksen on huomioitava harjoittaessaan kuluttajiin kohdistuvaa sähköistä mainontaa. Lainsäädäntöjen lisäksi huomattavan tärkeää on noudattaa viranomaisten, kuten kuluttajaviraston (kuluttaja-asiamiehen) antamia kannanottoja sekä linjauksia. Sähköisen suoramarkkinoinnin osalta Suomessa on käytössä niin sanottu opt in -menettely, jonka mukaan potentiaalisia kuluttaja-asiakkaita saa lähestyä sähköisillä suoramarkkinointiviesteillä vain, mikäli he ovat antaneet siihen suostumuksen. Sähköisen viestinnän tietosuojalaissa on opt in -menettelystä säädös, ja sitä voidaan pitää tärkeimpänä lähtökohtana sähköisiä mainoksia lähetettäessä. Lain mukainen lupapyyntö voidaan esittää monella eri tavalla. Yleisimmin lupa pyydetään heti myynnin yhteydessä valmiilla kaavakkeella. Lisäksi yritykset voivat pyytää lupaa www-sivuilla olevilla verkkolomakkeilla, asiakaspalveluun liittyvillä puheluilla sekä muissa asiakaspalvelutilanteissa. Lain mukaan lupapyynnön tulee olla muodoltaan aktiivinen ja nimenomainen. Käytännössä lupapyyntö ei saa olla valmiiksi täytetty lomake, josta asiakas joutuu esimerkiksi poistamaan rastin, mikäli ei halua vastaanottaa suoramarkkinointiviestejä. Lupapyynnön yhteydessä yrityksen on kerrottava asiakkaalle, mitä mahdollinen suoramarkkinointiaineisto sisältää ja kuinka usein sitä mahdollisesti tullaan lähettämään. Lupapyynnön laajuudesta ei ole mainittu lainsäädännössä. Konsernia koskevissa tapauksissa lupapyyntö voi koskea pelkkää lupaa pyytävää yritystä tai mahdollisesti muita yhteistyössä toimivia konsernin sisäisiä yrityksiä. Tärkeintä on, että kuluttaja on ajan tasalla ja tietoinen siitä, mitä kaikkea lupapyyntö sisältää. Yritysten on hyvä tiedostaa, että kuluttaja-asiakkaita koskeva kielto-oikeus on jatkuvasti voimassa, vaikka asiakas olisi antanut luvan suoramarkkinointiviestien lähettämiseen, ja että asiakkaita on muistutettava jokaisen viestin yhteydessä kyseisestä oikeudesta. Kielto-oikeus on toteutettava niin että asiakas voi milloin tahansa ilmoittaa kieltäytyvänsä vastaanottamasta suoramarkkinointiviestejä. Asiakkaalla pitää olla mahdollisuus maksuttomaan kielto-oikeuteen niin verkossa kuin puhelimitse. Suoramarkkinointiviesti ei ole sisällöltään kovin tarkkaan määritelty, mutta yleisiä sääntöjä on säädetty tiettyjen muotoseikkojen osalta. Ensinnäkin viestistä on tultava selkeästi esille, että kyseessä on suoramarkkinointitarkoituksessa lähetetty viesti, eikä yksityisten henkilöiden välinen viestintä. Lisäksi sähköiseen mainokseen tai suoramarkkinointiviestiin on lisättävä lähettäjän henkilöllisyys sekä voimassa olevat yhteystiedot, jotta asiakas voi esimerkiksi päivittää omat yhteystietonsa. Jokaisen viestin yhteydessä asiakkaalle on annettava selkeät ohjeet siitä, kuinka hän voi käyttää kielto-oikeuttaan esimerkiksi ilmoittamalla voimassaoleva sähköpostiosoite, johon suoramarkkinointikiellot voidaan lähettää. Lapsia ja nuoria voidaan pitää kuluttaja-asiakkaille lähetettävän sähköisen suoramarkkinoinnin erityistapauksena. Lain mukaan lapsille ja nuorille ei saa lähettää sähköistä markkinointiaineistoa ilman vanhempien lupaa, eikä heitä saa houkutella pelien ym. avulla luovuttamaan tietoja itsestään tai perheestään. Toinen kuluttaja-asiakkaiden erityistapaus on niin sanottu kerro kaverille -markkinointi eli K2K-markkinointi. Siinä alkuperäinen mainos on lähetetty yrityksen toimesta ja tarkoituksena on saada kuluttaja mainostamaan kyseistä yritystä tai tuotetta ystävilleen. K2K-markkinointi on tuottanut ongelmia, sillä mikäli kuluttaja A haluaisi lähettää kuluttaja B:lle yrityksen lähettämiä markkinointiviestejä, niin B:n pitäisi antaa opt in -menettelyn mukaisesti yritykselle ensin lupa kyseiseen toimintaan. Kuluttaja-asiamies on antanut K2K-markkinoinnista kannanottonsa. Kannanoton mukaan yritys tarvitsee kolmansien henkilöiden luvan viestien lähettämiseen, mikäli asiakkaat lähettävät yrityksen kirjoittamia valmiita viestejä. Jos kyseessä on tavallinen kuluttajien välinen viestintä, niin lupaa ei luonnollisesti tarvitse pyytää. EU-lainsäädännön pohjalta on säädetty poikkeussääntö koskien yrityksen olemassa olevia asiakkaita. Poikkeussäännön mukaan yritykset saavat lähettää ''vanhoille'' asiakkailleen sähköisiä mainoksia ilman erillistä ennakkosuostumusta. Sääntöä on rajoitettu siltä osin, että asiakkaille saa lähettää mainoksia koskien samaa tai samankaltaisia tuotteita tai palveluita, joita ostaessa asiakas on luovuttanut yritykselle yhteystietonsa. Yrityksen on lain mukaan toimittava opt in -menettelyn mukaisesti, mikäli se kokee tarpeelliseksi lähettää asiakkailleen sähköisiä mainoksia täysin uusista tuotteista. Ottaen huomioon sähköisillä järjestelmillä lähetettävää suoramarkkinointia koskevat lainsäädännöt sekä kannanotot, niin voidaan todeta, että yritysten kannalta viisain tapa toimia on permission based -toimintamalli eli kysytään lupa ja sitten vasta toimitaan. Näin säilytetään hyvä maku sähköisessä suoramarkkinoinnissa ja vältytään turhilta asiakasreklamaatioilta.
Resumo:
The objective of this thesis was to form an understanding about the common gaps in learning from projects, as well as possible approaches to bridging them. In the research focus were the questions on how project teams create knowledge, which fac- tors affect the capture and re-use of this knowledge and how organizations can best capture and utilize this project-based knowledge. The method used was qualitative metasummary, a literature-based research method that has previously been mainly applied in the domains of nursing and health care research. The focus was laid on firms conducting knowledge-intensive business in some form of matrix organization. The research produced a theoretical model of knowledge creation in projects as well as a typology of factors affecting transfer of project-based knowledge. These include experience, culture and leadership, planning and controlling, relationships, project review and documentation. From these factors, suggestions could be derived as to how organizations should conduct projects in order not to lose what has been learned.
Resumo:
Pirkanmaan LUMO-ohjelman tavoitteena on tehdä näkyväksi uudenlaisia luonnonsuojelun toimintatapoja, jotka laajentavat luonnonsuojelun mahdollisuuksia Pirkanmaalla. Ohjelman painopiste on luonnonsuojelun tavoissa, joissa luonnon monimuotoisuutta kehitetään aktiivisin toimenpitein. Niitä ovat esimerkiksi uusympäristöjen hoito ja vihreä infrastruktuuri. Pirkanmaan LUMO-ohjelma toteutettiin laadullisen tapaustutkimuksen menetelmien avulla. Pirkanmaan LUMO-ohjelmassa tarkastellaan yksityiskohtaisesti kuutta tapausta, jotka liittyvät täyttömaa-alueiden ja kiviainesten ottopaikkojen maisemointiin, hulevesirakentamiseen, lehtojen palauttamiseen ja metsien omatoimiseen suojeluun. Tapauksien tarkastelun avulla ohjelmassa muodostetaan käsitys niistä tavoista ja lähestymistavoista, joiden avulla luonnonsuojelun uudenlaisia toiminnan tapoja voidaan edistää. Lisäksi raportissa listataan lyhyesti muita esimerkkejä, joiden avulla luonnon monimuotoisuutta voidaan kehittää aktiivisesti. Pirkanmaan LUMO-ohjelma rahoitettiin Pirkanmaan liiton myöntämänä Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittamana projektina (projektikoodi A32866). EAKR- ja valtionrahoituksen lisäksi projektia rahoittivat Pirkanmaan ELY-keskus, Tampereen kaupunki ja Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri. Pirkanmaan LUMO-ohjelman tuottaja oli Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri. Ohjelmatyön toteutti projektipäällikkö, ympäristöpolitiikan tutkija Jere Nieminen. Ohjelmatyö toteutettiin ajalla 1.8.2014 - 31.1.2015.
Resumo:
Tämä tutkielma käsittelee alkuperämaan merkitystä kulutustuotteiden ostamisessa. Kyse on ”made in Finland” -lapun vaikutuksesta suomalaisten kulutustuotteiden ostamiseen. Ensiksi tutkielmassa esitetään alkuperämaan määritelmä: tuotteen alkuperämaan tieto pitää ymmärtää kuluttajan tuotteiden kansallisen identifioinnin kytköksen (perceived national identification or affiliation) tuloksena riippumatta eksplisiittisistä tai implisiittisistä, todenmukaisista tai harhaanjohtavista mainonnan väitteistä. Tuotteen tai palvelun alkuperämaa on yksinkertaisesti sitä, mitä kuluttajat ymmärtävät sillä. Toiseksi tutkielmassa esitetään alkuperämaan vaikutusmekanismeja ja kontekstitekijät, jotka vaikuttavat alkuperämaa–tuote-suhteeseen. Kontekstitekijät liittyvät kuluttajiin, tietoon ja kokemukseen, maahan, tuotteeseen ja myymälään, markkinointiin ja ostotilanteeseen. Tämä tutkielma pohjautuu haastatteluihin, Likert-asteikkoon perustuviin väittämiin ja havainnointiin. Tutkija käytti lumipallo-otantaa haastattelussa. Haastattelu tapahtui Vienanmeren Karjalassa, Kemissä. Vienan Kemi on tutkijan kotipaikka. Kemissä haastateltiin 25 ihmistä. Alkuperämaan vaikutusta katsottiin neljän ulottuvuuden mukaan: innovatiivisuus, muotoilu, arvovalta ja ammattitaito. Tutkielmassa osoitettiin, että ”made in Finland” tarkoittaa venäläisille kuluttajille seuraavia asioita: Suomalaiset tuotteet ovat hyvännäköisiä, luotettavia, kestäviä ja laadukkaita. Suomalaisiin kulutustuotteisiin liittyvät hyvä maine ja hyvä ammattitaito. Kuitenkaan suomalaiset tuotteet eivät välitä statusta, jota venäläiset kuluttajat arvostavat. ”Made in Finland” -lappu tarkoittaa eri asioita naisille ja miehille. Tämän tutkielman perusteella tutkija ehdottaa muita tutkimuksia entisen Neuvostoliiton kuluttajista, koska niitä on vähän.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu