Emancipating and developing learning activity: Systemic intervention and re-instrumentation in higher education.

The central theme of this thesis is the emancipation and further development of learning activity in higher education in the context of the ongoing digital transformation of our societies. It was developed in response to the highly problematic mainstream approach to digital re-instrumentation of teaching and studying practises in contemporary higher education. The mainstream approach is largely based on centralisation, standardisation, commoditisation, and commercialisation, while re-producing the general patterns of control, responsibility, and dependence that are characteristic for activity systems of schooling. Whereas much of educational research and development focuses on the optimisation and fine-tuning of schooling, the overall inquiry that is underlying this thesis has been carried out from an explicitly critical position and within a framework of action science. It thus conceptualises learning activity in higher education not only as an object of inquiry but also as an object to engage with and to intervene into from a perspective of intentional change. The knowledge-constituting interest of this type of inquiry can be tentatively described as a combination of heuristic-instrumental (guidelines for contextualised action and intervention), practical-phronetic (deliberation of value-rational aspects of means and ends), and developmental-emancipatory (deliberation of issues of power, self-determination, and growth) aspects. Its goal is the production of orientation knowledge for educational practise. The thesis provides an analysis, argumentation, and normative claim on why the development of learning activity should be turned into an object of individual|collective inquiry and intentional change in higher education, and why the current state of affairs in higher education actually impedes such a development. It argues for a decisive shift of attention to the intentional emancipation and further development of learning activity as an important cultural instrument for human (self-)production within the digital transformation. The thesis also attempts an in-depth exploration of what type of methodological rationale can actually be applied to an object of inquiry (developing learning activity) that is at the same time conceptualised as an object of intentional change within the ongoing digital transformation. The result of this retrospective reflection is the formulation of “optimally incomplete” guidelines for educational R&D practise that shares the practicalphronetic (value related) and developmental-emancipatory (power related) orientations that had been driving the overall inquiry. In addition, the thesis formulates the instrumental-heuristic knowledge claim that the conceptual instruments that were adapted and validated in the context of a series of intervention studies provide means to effectively intervene into existing practise in higher education to support the necessary development of (increasingly emancipated) networked learning activity. It suggests that digital networked instruments (tools and services) generally should be considered and treated as transient elements within critical systemic intervention research in higher education. It further argues for the predominant use of loosely-coupled, digital networked instruments that allow for individual|collective ownership, control, (co-)production, and re-use in other contexts and for other purposes. Since the range of digital instrumentation options is continuously expanding and currently shows no signs of an imminent slow-down or consolidation, individual and collective exploration and experimentation of this realm needs to be systematically incorporated into higher education practise.

Ulrike Meinhofin tie terroristiksi: kaupunkisissitaktiikka poliittisen intervention välineenä

Abstract: Ulrike Meinhof's way to terrorism: the urban guerilla tactics as a means of political intervention

Forest owners' acceptance of incentive based policy instruments in forest biodiversity conservation : a choice experiment based approach

Abstract

Strategy Formulation and Implementation Case of High Tech Instruments

The strategy process is a method for strategy formulation and implementation. The strategy process is commonly used especially within bigger companies. It is important to link the strategy formulation and implementation. The objective of this thesis has been to find out improvement areas for the case company’s strategy process. The theoretical framework based on literature emphasizes on strategy process as a method for strategy formulation and implementation. The theoretical framework, several mainly ad hoc interviews and author’s observation were used as tools to analyze the case company’s strategy process. The hierarchy in between the various corporate levels provides the foundation to formulate and implement the strategies. These strategies include the corporate and strategic business area level strategies. The recommendations to improve the case company’s strategy process were formulated at corporate and strategic business area levels. These recommendations were formulated based on research and experience gained throughout the work. The role of strategic projects to implement the strategies more efficiently and organizational control over distribution were found as potential improvement areas. The resource allocation prioritizing towards the most important strategic projects was also an important improvement area.

Loneliness of Older People and Elements of an Intervention for its Alleviation

Ikääntyneiden yksinäisyys ja intervention elementit sen lievittämisessä Ikääntyneiden yksinäisyys on yleistä ja hoitotyöntekijöillä on vähän keinoja sen lievittämiseen. Tutkimus oli kaksiosainen. Ensimmäisen osan tavoitteena oli saada tietoa yksinäisyyden käsitteestä, sen yhteydestä sosiaaliseen eristäytyneisyyteen ja yleiseen turvattomuuden tunteeseen sekä kotona asuvien ikääntyneiden (≥75 v.) yksinäisyyden yleisyydestä ja siihen yhteydessä olevista tekijöistä sekä selvittää ikääntyneiden itsensä kokemia yksinäisyyden syitä. Toisessa osassa tavoitteena oli tunnistaa yksinäisyyden lievittämiseen pyrkivän psykososiaalisen ryhmäkuntoutus (PRK) –intervention elementit sekä kuvata ryhmiin osallistuneiden kokemuksia interventiosta. Ensimmäisessä osassa tutkimusaineosto kerättiin postikyselyllä, joka lähetettiin eri puolilla Suomea kotona tai palvelutalossa asuville satunnaisotannalla valituille ikääntyneille henkilöille (N=6 786). Vastausprosentti oli 72 % (n=4113). Vastaajien keski-ikä oli 81 vuotta. Tutkimuksen toisessa osassa aineisto koostui PRK intervention ryhmänvetäjien (N=14) kirjoittamista päiväkirjoista, tutkijoiden vapaista muistiinpanoista ryhmätoiminnasta (N=32) sekä ryhmäläisten intervention jälkeen täyttämistä palautekyselystä (n=103). Tulosten mukaan yksinäisyys, sosiaalinen eristäytyneisyys ja yleinen turvattomuuden tunne näyttävät olevan eri asioita. Vastanneista 39 % kärsi yksinäisyydestä vähintään joskus. Useat demografiset ja terveyteen liittyvät tekijät, psyykkisen hyvinvoinnin ulottuvuudet kuten myös sosiaalisiin suhteisiin kohdistetut odotukset olivat yhteydessä yksinäisyyden kokemiseen. Vanhempien menettäminen lapsuudessa ei ollut yhteydessä yksinäisyyden kokemiseen. Yksinäisyyden kokemuksiin oli useita syitä. Aineistosta tunnistettiin elementtejä, joiden katsottiin olevan tärkeitä yksinäisyyden lievittämiseen pyrkivän PRK-intervention toteutuksessa. Nämä voitiin jakaa ennalta määriteltyihin elementteihin, ryhmäläisten sisäisiin ja välisiin suosiollisiin prosesseihin sekä välittäviin tekijöihin. Ennalta määritellyt elementit liittyivät ryhmäläisiin, ryhmän vetäjiin ja ryhmätoimintaan. Ryhmäläiset kokivat ryhmät erittäin merkityksellisiksi, ja 95 % koki, että yksinäisyys oli lievittynyt ryhmän aikana. Ikääntyneiden henkilöiden yksinäisyys on haaste hoitotyön tekijöille. Tutkimuksessa kuvattu PRK-interventio auttaa hoitajia tunnistamaan ikääntyneiden yksinäisyyden lievittämiseen liittyviä elementtejä.

Quintette pour instruments a vent

Soitinnus: Huilu, oboe, klarinetti, käyrätorvi, fagotti.

Environmental policy instruments concerning industrial end-use energy efficiency

Energy efficiency and saving energy are the main question marks when thinking of reducing carbon dioxide emissions or cutting costs. The objective of thesis is to evaluate policy instruments concerning end-use energy efficiency of heavy industry in European Union. These policy instruments may be divided in various ways, but in this thesis the division is to administrative, financial, informative and voluntary instruments. Administrative instruments introduced in this thesis are Directive on Integrated Pollution Prevention and Control, Directive on Energy End-use Efficiency and Energy Services, and Climate and Energy Package. Financial means include energy and emission taxation, EU Emission Trading Scheme and diverse support systems. Informative instruments consist of horizontal BAT Reference Document for Energy Efficiency, as well as substantial EU documents including Green Paper on Energy Efficiency, Action Plan for Energy Efficiency and An Energy Policy for Europe. And finally, voluntary instruments include environmental managements systems like ISO 14001 and EMAS, energy auditing and benchmarking. The efficiency of different policy instruments vary quite a lot. Informative instruments lack the commitment from industry and are thus almost ineffective, contrary to EU Emission Trading Scheme, which is said to be the solution to climate problems. The efficiency of administrative means can be placed between those mentioned and voluntary instruments are still quite fresh to be examined fruitfully. However, each instrument has their potential and challenges. Cases from corporate world strengthen the results from theoretical part. Cases were written mainly on the basis of interviews. The interviewees praised the energy efficiency contract of Finnish industry, but the EU ETS takes the leading role of policy instruments. However, for industry the reductions do not come easily.

Maritime Safety in the Gulf of Finland. Review on Policy Instruments

Suomenlahden lisääntynyt meriliikenne on herättänyt huolta meriliikenteen turvallisuuden tasosta, ja erityisesti Venäjän öljyviennin kasvu on lisännyt öljyonnettomuuden todennäköisyyttä Suomenlahdella. Erilaiset kansainväliset, alueelliset ja kansalliset ohjauskeinot pyrkivät vähentämään merionnettomuuden riskiä ja meriliikenteen muita haittavaikutuksia. Tämä raportti käsittelee meriturvallisuuden yhteiskunnallisia ohjauskeinoja: ohjauskeinoja yleisellä tasolla, meriturvallisuuden keskeisimpiä säätelijöitä, meriturvallisuuden ohjauskeinoja ja meriturvallisuuspolitiikan tulevaisuuden näkymiä, ohjauskeinojen tehokkuutta ja nykyisen meriturvallisuuden ohjausjärjestelmän heikkouksia. Raportti on kirjallisuuskatsaus meriturvallisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyn rakenteeseen ja tilaan erityisesti Suomenlahden meriliikenteen näkökulmasta. Raportti on osa tutkimusprojektia ”SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 - 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan” ja sen työpakettia 6 ”Keskeisimmät riskit ja yhteiskunnalliset vaikutuskeinot”. Yhteiskunnalliset ohjauskeinot voidaan ryhmitellä hallinnollisiin, taloudellisiin ja tietoohjaukseen perustuviin ohjauskeinoihin. Meriturvallisuuden edistämisessä käytetään kaikkia näitä, mutta hallinnolliset ohjauskeinot ovat tärkeimmässä asemassa. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi meriturvallisuuden sääntely tapahtuu pääosin kansainvälisellä tasolla YK:n ja erityisesti Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimesta. Lisäksi myös Euroopan Unionilla on omaa meriturvallisuuteen liittyvää sääntelyä ja on myös olemassa muita alueellisia meriturvallisuuden edistämiseen liittyviä elimiä kuten HELCOM. Joitakin meriturvallisuuden osa-alueita säädellään myös kansallisella tasolla. Hallinnolliset meriturvallisuuden ohjauskeinot sisältävät aluksen rakenteisiin ja varustukseen, alusten kunnon valvontaan, merimiehiin ja merityön tekemiseen sekä navigointiin liittyviä ohjauskeinoja. Taloudellisiin ohjauskeinoihin kuuluvat esimerkiksi väylä- ja satamamaksut, merivakuutukset, P&I klubit, vastuullisuus- ja korvauskysymykset sekä taloudelliset kannustimet. Taloudellisten ohjauskeinojen käyttö meriturvallisuuden edistämiseen on melko vähäistä verrattuna hallinnollisten ohjauskeinojen käyttöön, mutta niitä voitaisiin varmasti käyttää enemmänkin. Ongelmana taloudellisten ohjauskeinojen käytössä on se, että ne kuuluvat pitkälti kansallisen sääntelyn piiriin, joten alueellisten tai kansainvälisten intressien edistäminen taloudellisilla ohjauskeinoilla voi olla hankalaa. Tieto-ohjaus perustuu toimijoiden vapaaehtoisuuteen ja yleisen tiedotuksen lisäksi tieto-ohjaukseen sisältyy esimerkiksi vapaaehtoinen koulutus, sertifiointi tai meriturvallisuuden edistämiseen tähtäävät palkinnot. Poliittisella tasolla meriliikenteen aiheuttamat turvallisuusriskit Suomenlahdella on otettu vakavasti ja paljon työtä tehdään eri tahoilla riskien minimoimiseksi. Uutta sääntelyä on odotettavissa etenkin liittyen meriliikenteen ympäristövaikutuksiin ja meriliikenteen ohjaukseen kuten meriliikenteen sähköisiin seurantajärjestelmiin. Myös inhimilliseen tekijän merkitykseen meriturvallisuuden kehittämisessä on kiinnitetty lisääntyvissä määrin huomiota, mutta inhimilliseen tekijän osalta tehokkaiden ohjauskeinojen kehittäminen näyttää olevan haasteellista. Yleisimmin lääkkeeksi esitetään koulutuksen kehittämistä. Kirjallisuudessa esitettyjen kriteereiden mukaan tehokkaiden ohjauskeinojen tulisi täyttää seuraavat vaatimukset: 1) tarkoituksenmukaisuus – ohjauskeinojen täytyy olla sopivia asetetun tavoitteen saavuttamiseen, 2) taloudellinen tehokkuus – ohjauskeinon hyödyt vs. kustannukset tulisi olla tasapainossa, 3) hyväksyttävyys – ohjauskeinon täytyy olla hyväksyttävä asianosaisten ja myös laajemman yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna, 4) toimeenpano – ohjauskeinon toimeenpanon pitää olla mahdollista ja sen noudattamista täytyy pystyä valvomaan, 5) lateraaliset vaikutukset – hyvällä ohjauskeinolla on positiivisia seurannaisvaikutuksia muutoinkin kuin vain ohjauskeinon ensisijaisten tavoitteiden saavuttaminen, 6) kannustin ja uuden luominen – hyvä ohjauskeino kannustaa kokeilemaan uusia ratkaisuja ja kehittämään toimintaa. Meriturvallisuutta koskevaa sääntelyä on paljon ja yleisesti ottaen merionnettomuuksien lukumäärä on ollut laskeva viime vuosikymmenien aikana. Suuri osa sääntelystä on ollut tehokasta ja parantanut turvallisuuden tasoa maailman merillä. Silti merionnettomuuksia ja muita vaarallisia tapahtumia sattuu edelleen. Nykyistä sääntelyjärjestelmää voidaan kritisoida monen asian suhteen. Kansainvälisen sääntelyn aikaansaaminen ei ole helppoa: prosessi on yleensä hidas ja tuloksena voi olla kompromissien kompromissi. Kansainvälinen sääntely on yleensä reaktiivista eli ongelmakohtiin puututaan vasta kun jokin onnettomuus tapahtuu sen sijaan että se olisi proaktiivista ja pyrkisi puuttumaan ongelmakohtiin jo ennen kuin jotain tapahtuu. IMO:n työskentely perustuu kansallisvaltioiden osallistumiseen ja sääntelyn toimeenpano tapahtuu lippuvaltioiden toimesta. Kansallisvaltiot ajavat IMO:ssa pääasiallisesti omia intressejään ja sääntelyn toimeenpanossa on suuria eroja lippuvaltioiden välillä. IMO:n kyvyttömyys puuttua havaittuihin ongelmiin nopeasti ja ottaa sääntelyssä huomioon paikallisia olosuhteita on johtanut siihen, että esimerkiksi Euroopan Unioni on alkanut itse säädellä meriturvallisuutta ja että on olemassa sellaisia alueellisia erityisjärjestelyjä kuin PSSA (particularly sensitive sea area – erityisen herkkä merialue). Merenkulkualalla toimii monenlaisia yrityksiä: toisaalta yrityksiä, jotka pyrkivät toimimaan turvallisesti ja kehittämään turvallisuutta vielä korkeammalle tasolle, ja toisaalta yrityksiä, jotka toimivat niin halvalla kuin mahdollista, eivät välitä turvallisuusseikoista, ja joilla usein on monimutkaiset ja epämääräiset omistusolosuhteet ja joita vahingon sattuessa on vaikea saada vastuuseen. Ongelma on, että kansainvälisellä merenkulkualalla kaikkien yritysten on toimittava samoilla markkinoilla. Vastuuttomien yritysten toiminnan mahdollistavat laivaajat ja muut alan toimijat, jotka suostuvat tekemään yhteistyötä niiden kanssa. Välinpitämätön suhtautuminen turvallisuuteen johtuu osaksi myös merenkulun vanhoillisesta turvallisuuskulttuurista. Verrattaessa meriturvallisuuden sääntelyjärjestelmää kokonaisuutena tehokkaiden ohjauskeinoihin kriteereihin, voidaan todeta, että monien kriteerien osalta nykyistä järjestelmää voidaan pitää tehokkaana ja onnistuneena. Suurimmat ongelmat lienevät sääntelyn toimeenpanossa ja ohjauskeinojen kustannustehokkuudessa. Lippuvaltioiden toimeenpanoon perustuva järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla, josta mukavuuslippujen olemassa olo on selvin merkki. Ohjauskeinojen, sekä yksittäisten ohjauskeinojen että vertailtaessa eri ohjauskeinoja keskenään, kustannustehokkuutta on usein vaikea arvioida, minkä seurauksena ohjauskeinojen kustannustehokkuudesta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa ja tuloksena voi olla, että ohjauskeino on käytännössä pienen riskin eliminoimista korkealla kustannuksella. Kansainvälisen tason meriturvallisuus- (ja merenkulku-) politiikan menettelytavoiksi on ehdotettu myös muita vaihtoehtoja kuin nykyinen järjestelmä, esimerkiksi monitasoista tai polysentristä hallintojärjestelmää. Monitasoisella hallintojärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa keskushallinto on hajautettu sekä vertikaalisesti alueellisille tasoille että horisontaalisesti ei-valtiollisille toimijoille. Polysentrinen hallintojärjestelmä menee vielä askeleen pidemmälle. Polysentrinen hallintojärjestelmä on hallintotapa, jonka puitteissa kaikentyyppiset toimijat, sekä yksityiset että julkiset, voivat osallistua hallintoon, siis esimerkiksi hallitukset, edunvalvontajärjestöt, kaupalliset yritykset jne. Kansainvälinen lainsäädäntö määrittelee yleiset tasot, mutta konkreettiset toimenpiteet voidaan päättää paikallisella tasolla eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tämän tyyppisissä hallintojärjestelmissä merenkulkualan todellinen, kansainvälinen mutta toisaalta paikallinen, toimintaympäristö tulisi otetuksi paremmin huomioon kuin järjestelmässä, joka perustuu kansallisvaltioiden keskenään yhteistyössä tekemään sääntelyyn. Tällainen muutos meriturvallisuuden hallinnassa vaatisi kuitenkin suurta periaatteellista suunnanmuutosta, jollaisen toteutumista ei voi pitää kovin todennäköisenä ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

Miten valjastaa teoria tehokkaan intervention suunnitteluun?

Kirjallisuusarvostelu

Verenpaineen mittaamisen opettaminen sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijoille

Teaching the measurement of blood pressure for both nursing and public health nursing students The purpose of this two-phase study was to develop the teaching of blood pressure measurement within the nursing degree programmes of the Universities of Applied Sciences. The first survey phase described what and how blood pressure measurement was taught within nursing degree programmes. The second intervention phase (2004-2005) evaluated first academic year nursing and public health nursing students’ knowledge and skills results for blood pressure measurement. Additionally, the effect on the Taitoviikko experimental group students’ blood pressure measurement knowledge and skills level. A further objective was to construct models for an instrument (RRmittTest) to evaluate nursing students measurement of blood pressure (2003-2009). The research data for the survey phase were collected from teachers (total sampling, N=107, response rate 77%) using a specially developed RRmittopetus-questionnaire. Quasi-experimental study data on the RRmittTest-instrument was collected from students (purposive sampling, experimental group, n=29, control group, n=44). The RRmittTest consisted of a test of knowledge (Tietotesti) and simulation-based test (TaitoSimkäsi and Taitovideo) of skills. Measurements were made immediately after the teaching and in clinical practice. Statistical methods were used to analyse the results and responses to open-ended questions were organised and classified. Due to the small amount of materials involved and the results of distribution tests of the variables, non-parametric analytic methods were mainly used. Experimental group and control group similar knowledge and skills teaching was based on the results of the national survey phase (RRmittopetus) questionnaire results. Experimental group teaching includes the supervised Taitoviikko teaching method. During Taitoviikko students studied blood pressure measurement at the municipal hospital in a real nursing environment, guided by a teacher and a clinical nursing professional. In order to evaluate both learning and teaching the processes and components of blood pressure measurement were clearly defined as follows: the reliability of measurement instruments, activities preceding blood pressure measurement, technical execution of the measurement, recording, lifestyle guidance and measurement at home (self-monitoring). According to the survey study, blood pressure measurement is most often taught at Universities of Applied Sciences, separately, as knowledge (teaching of theory, 2 hours) and skills (classroom practice, 4 hours). The teaching was implemented largely in a classroom and was based mainly on a textbook. In the intervention phase the students had good knowledge of blood pressure measurement. However, their blood pressure measurement skills were deficient and the control group students, in particular, were highly deficient. Following in clinical practice the experimental group and control group students’ blood pressure measurement recording knowledge improve and experimental groups declined lifestyle guidance. Skills did not improve within any of the components analysed. The control groups` skills on the whole, declined statistically.There was a significant decline amongst the experimental group although only in one component measured. The results describe the learning results for first academic year students and no parallel conclusions should be drawn when considering any learning results for graduating students. The results support the use and further development of the Taitoviiko teaching method. The RRmittTest developed for the study should be assessed and the results seen from a negative perspective. This evaluation tool needs to be developed and retested.

Early nutritional determinants in cardio-metabolic programming – A prospective randomized controlled dietary intervention study

Western societies have been faced with the fact that overweight, impaired glucose regulation and elevated blood pressure are already prevalent in pediatric populations. This will inevitably mean an increase in later manifestations of cardio-metabolic diseases. The dilemma has been suggested to stem from fetal life and it is surmised that the early nutritional environment plays an important role in the process called programming. The aim of the present study was to characterize early nutritional determinants associating with cardio-metabolic risk factors in fetuses, infants and children. Further, the study was designated to establish whether dietary counseling initiated in early pregnancy can modify this cascade. Healthy mother-child pairs (n=256) participating in a dietary intervention study were followed from early pregnancy to childhood. The intervention included detailed dietary counseling by a nutritionist targeting saturated fat intake in excess of recommendations and fiber consumption below recommendations. Cardio-metabolic programming was studied by characterizing the offspring’s cardio-metabolic risk factors such as over-activation of the autonomic nervous system, elevated blood pressure and adverse metabolic status (e.g. serum high split proinsulin concentration). Fetal cardiac sympathovagal activation was measured during labor. Postnatally, children’s blood pressure was measured at six-month and four-year follow-up visits. Further, infants’ metabolic status was assessed by means of growth and serum biomarkers (32-33 split proinsulin, leptin and adiponectin) at the age of six months. This study proved that fetal cardiac sympathovagal activity was positively associated with maternal pre-pregnancy body mass index indicating adverse cardio-metabolic programming in the offspring. Further, a reduced risk of high split proinsulin in infancy and lower blood pressure in childhood were found in those offspring whose mothers’ weight gain and amount and type of fats in the diet during pregnancy were as recommended. Of note, maternal dietary counseling from early pregnancy onwards could ameliorate the offspring’s metabolic status by reducing the risk of high split proinsulin concentration, although it had no effect on the other cardio-metabolic markers in the offspring. At postnatal period breastfeeding proved to entail benefits in cardio-metabolic programming. Finally, the recommended dietary protein and total fat content in the child’s diet were important nutritional determinants reducing blood pressure at the age of four years. The intrauterine and immediate postnatal period comprise a window of opportunity for interventions aiming to reduce the risk of cardio-metabolic disorders and brings the prospect of achieving health benefits over one generation.

Identifying first graders at risk of reading and writing difficulties : creating a group-based screening tool in kiswahili in Tanzania

Early identification of beginning readers at risk of developing reading and writing difficulties plays an important role in the prevention and provision of appropriate intervention. In Tanzania, as in other countries, there are children in schools who are at risk of developing reading and writing difficulties. Many of these children complete school without being identified and without proper and relevant support. The main language in Tanzania is Kiswahili, a transparent language. Contextually relevant, reliable and valid instruments of identification are needed in Tanzanian schools. This study aimed at the construction and validation of a group-based screening instrument in the Kiswahili language for identifying beginning readers at risk of reading and writing difficulties. In studying the function of the test there was special interest in analyzing the explanatory power of certain contextual factors related to the home and school. Halfway through grade one, 337 children from four purposively selected primary schools in Morogoro municipality were screened with a group test consisting of 7 subscales measuring phonological awareness, word and letter knowledge and spelling. A questionnaire about background factors and the home and school environments related to literacy was also used. The schools were chosen based on performance status (i.e. high, good, average and low performing schools) in order to include variation. For validation, 64 children were chosen from the original sample to take an individual test measuring nonsense word reading, word reading, actual text reading, one-minute reading and writing. School marks from grade one and a follow-up test half way through grade two were also used for validation. The correlations between the results from the group test and the three measures used for validation were very high (.83-.95). Content validity of the group test was established by using items drawn from authorized text books for reading in grade one. Construct validity was analyzed through item analysis and principal component analysis. The difficulty level of most items in both the group test and the follow-up test was good. The items also discriminated well. Principal component analysis revealed one powerful latent dimension (initial literacy factor), accounting for 93% of the variance. This implies that it could be possible to use any set of the subtests of the group test for screening and prediction. The K-Means cluster analysis revealed four clusters: at-risk children, strugglers, readers and good readers. The main concern in this study was with the groups of at-risk children (24%) and strugglers (22%), who need the most assistance. The predictive validity of the group test was analyzed by correlating the measures from the two school years and by cross tabulating grade one and grade two clusters. All the correlations were positive and very high, and 94% of the at-risk children in grade two were already identified in the group test in grade one. The explanatory power of some of the home and school factors was very strong. The number of books at home accounted for 38% of the variance in reading and writing ability measured by the group test. Parents´ reading ability and the support children received at home for schoolwork were also influential factors. Among the studied school factors school attendance had the strongest explanatory power, accounting for 21% of the variance in reading and writing ability. Having been in nursery school was also of importance. Based on the findings in the study a short version of the group test was created. It is suggested for use in the screening processes in grade one aiming at identifying children at risk of reading and writing difficulties in the Tanzanian context. Suggestions for further research as well as for actions for improving the literacy skills of Tanzanian children are presented.

The effectiveness of short-term literacy skills intervention on children at risk of reading and writing difficulties in Tanzania : a study of grade one children with dynamic assessment approach

The aim of the study was to create and evaluate an intervention programme for Tanzanian children from a low-income area who are at risk of reading and writing difficulties. The learning difficulties, including reading and writing difficulties, are likely to be behind many of the common school problems in Tanzania, but they are not well understood, and research is needed. The design of the study included an identification and intervention phase with follow-up. A group based dynamic assessment approach was used in identifying children at risk of difficulties in reading and writing. The same approach was used in the intervention. The study was a randomized experiment with one experimental and two control groups. For the experimental and the control groups, a total of 96 (46 girls and 50 boys) children from grade one were screened out of 301 children from two schools in a low income urban area of Dar-es-Salaam. One third of the children, the experimental group, participated in an intensive training programme in literacy skills for five weeks, six hours per week, aimed at promoting reading and writing ability, while the children in the control groups had a mathematics and art programme. Follow-up was performed five months after the intervention. The intervention programme and the tests were based on the Zambian BASAT (Basic Skill Assessment Tool, Ketonen & Mulenga, 2003), but the content was drawn from the Kiswahili school curriculum in Tanzania. The main components of the training and testing programme were the same, only differing in content. The training process was different from traditional training in Tanzanian schools in that principles of teaching and training in dynamic assessment were followed. Feedback was the cornerstone of the training and the focus was on supporting the children in exploring knowledge and strategies in performing the tasks. The experimental group improved significantly more (p = .000) than the control groups during the intervention from pre-test to follow-up (repeated measures ANOVA). No differences between the control groups were noticed. The effect was significant on all the measures: phonological awareness, reading skills, writing skills and overall literacy skills. A transfer effect on school marks in Kiswahili and English was found. Following a discussion of the results, suggestions for further research and adaptation of the programme are presented.