Environmental policy instruments concerning industrial end-use energy efficiency

Energy efficiency and saving energy are the main question marks when thinking of reducing carbon dioxide emissions or cutting costs. The objective of thesis is to evaluate policy instruments concerning end-use energy efficiency of heavy industry in European Union. These policy instruments may be divided in various ways, but in this thesis the division is to administrative, financial, informative and voluntary instruments. Administrative instruments introduced in this thesis are Directive on Integrated Pollution Prevention and Control, Directive on Energy End-use Efficiency and Energy Services, and Climate and Energy Package. Financial means include energy and emission taxation, EU Emission Trading Scheme and diverse support systems. Informative instruments consist of horizontal BAT Reference Document for Energy Efficiency, as well as substantial EU documents including Green Paper on Energy Efficiency, Action Plan for Energy Efficiency and An Energy Policy for Europe. And finally, voluntary instruments include environmental managements systems like ISO 14001 and EMAS, energy auditing and benchmarking. The efficiency of different policy instruments vary quite a lot. Informative instruments lack the commitment from industry and are thus almost ineffective, contrary to EU Emission Trading Scheme, which is said to be the solution to climate problems. The efficiency of administrative means can be placed between those mentioned and voluntary instruments are still quite fresh to be examined fruitfully. However, each instrument has their potential and challenges. Cases from corporate world strengthen the results from theoretical part. Cases were written mainly on the basis of interviews. The interviewees praised the energy efficiency contract of Finnish industry, but the EU ETS takes the leading role of policy instruments. However, for industry the reductions do not come easily.

Energiatehokkuus ja sen parantaminen ovat teollisuuden suurimpia kysymyksiä, kun puhutaan päästöjen vähentämisestä tai kustannussäästöistä. Työn tavoite on arvioida raskaan teollisuuden energiatehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä Euroopan Unionissa. Nämä vaikutuskeinot voidaan jakaa monella eri tapaa, mutta tässä työssä ne on jaettu hallinnollisiin, taloudellisiin, tiedollisiin ja vapaaehtoisiin. Työssä esiteltäviä hallinnollisia välineitä ovat ns. IPPC-direktiivi, direktiivi energian loppukäytön tehokkuudesta ja energiapalveluista sekä ilmastopaketti. Taloudellisia välineitä ovat energia- ja päästöverotus, EU:n päästökauppa ja erilaiset tukijärjestelmät. Tiedollisista ohjauskeinoista työhön kuuluvat olennaisesti horisontaalinen BAT-referenssiasiakirja energiatehokkuudesta sekä erilaiset EU-dokumentit kuten vihreä kirja energiatehokkuudesta, energiatehokkuuden toimintasuunnitelma, sekä energiapolitiikka Euroopalle. Vapaaehtoiset ohjauskeinot sisältävät ympäristöjohtamisjärjestelmät kuten ISO 14001 ja EMAS, energia-auditoinnit ja benchmarking. Eri vaikutuskeinojen tehokkuus vaihtelee. Siinä missä informatiivisten vaikutuskeinojen tuloksellisuus on vähäistä sitovien sopimusten puuttuessa, päästökaupasta povataan ratkaisua tulevaisuuden ilmasto-ongelmiin. Hallinnollisten vaikutuskeinojen vaikutus on edellämainittujen väliltä ja vapaaehtoisia on vaikea arvioida, koska ne ovat vielä niin tuore ilmiö. Jokaisella keinolla on kuitenkin omat hyvät ja huonot puolensa. Case-kuvaukset yritysmaailmasta tukevat teoriaosan johtopäätöksiä. Case-kuvaukset tehtiin pääasiassa haastattelemalla kyseisten yritysten energiajohtajia. Haastatellut kiittelivät Suomen kansallista energiatehokkuussopimusta ja sen edeltäjiä, mutta päästökauppa nousee tehokkuudellaan keinojen kärkeen. Yrityksen näkökulmasta katsottuna vähennykset eivät kuitenkaan tule helpolla.