Pienen matkailuyrityksen yrittäjän taival : Oppiminen yrittäjyysprosessissa

Tämä tutkimus liittyy keskusteluun yrittäjyydestä, strategisesta prosessista ja kasvunmerkityksestä pienissä yrityksissä ja edelleen keskusteluun yrittäjästä oppijana, tilaisuuteen tarttujana ja toisaalta elämäntapaansa vaalivana yksilönä. Yrittäjän oppiminen on liitettävissä keskusteluun oppimisesta organisaatioissa, mikä tässä ymmärretään yrittäjän, yksilön oppimisena ja mahdollisuutena innovointiin ja uusiutumiseen yrittäjyysprosessissa. Tutkimuksen tavoitteena on etsiä yrittäjän oppimisen tapoja ja tuotoksia, roolia ja merkitystä strategisessa liiketoimintaprosessissa, jossa yrittäjän arvot ja pienen matkailu- ja perheyrityksen kulttuuri ohjaavat yrittäjän toimintatapaa. Edelleen tavoitteena on hahmottaa yrittäjän oppimisen ja kompetenssin ilmenemistä muutoksissa ja sidosryhmäsuhteissa. Työn lähestymistapa on hermeneuttinen. Yrittäjää lähestytään kokonaisvaltaisena yksilönä näkökulmasta, jossa yrittäjyyden prosessi ymmärretään inhimillisenä ja luovana toimintana sekä jatkuvana muutoksena. Yrittäjä nähdään oman prosessinsa määrittäjänä ja parhaana asiantuntijana. Empiirinen aineisto on laadullista. Vanhatyrittäjähaastatteluin vuosina 1998 - 99 kerätyt aineistot tarjosivat kokeilumahdollisuuden aineiston analysoinnin aloittamiseksi. Aineistojen kapean näkökulmanlaajentamiseksi kerättiin lisäaineisto neljältä yrittäjältä keskusteluin vuonna2003. Tämä Itä-Suomessa matkailualan yrittäjiltä kerätty uusi aineisto muodostaa tämän tutkimuksen keskeisen aineiston. Yrittäjyyden aiemmasta tutkimuksesta nousseet näkökulmat ovat suunnanneet tämän työn empiirisen aineiston tarkastelua. Tarkastelun kohteena ovat yrittäjä oppijana yrittäjyysprosessissaan ja yrittäjähistoriansa taitekohdissa sekä oppimisen näkyminen yrittäjän arvomaailmassa, matkailuyrityksen kulttuurissa ja sidosryhmäyhteistyössä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yrittäjille jatkuva muutos on arkipäiväistä työtä. Yrittäjät hallitsevat omaa oppimis- ja yrittäjyysprosessiaan. He asettavat itse tavoitteensa liiketoiminnan suhteen, ymmärtävät liiketaloudellisia realiteetteja riittävästi; erityisesti riskien hallinta on ominaista yrittäjille. Yritysten menestystä osoittaa se, että niissä on pystytty kasvattamaan toimintaa määrällisten mittareiden puitteissa tai ainakin yrittäjän omiin tavoitteisiin on päästy. Yrittäjien oppimis- ja uusiutumiskykyä todistaa yritysten olemassaolo sinänsä ja jatkuva olemassaolon kamppailu vaikuttamalla sidosryhmiin. Vaikka näitä yrittäjiä ei anglosaksisen, schumpeterilaisen määrittelytavan mukaan voida määritellä käsitteellä 'entrepreneur', voidaan kuitenkin väittää, että heidät voidaan ymmärtää 'yrittäjyys' yrittäjiksi - rohkeiksi, uteliaiksi, itsenäisiksi, oppiviksi ja jatkuvasti uusiutuviksi yksilöiksi, jotka luovat jatkuvasti uutta arvoa yritystoiminnallaan. Oppiminen ilmenee prosessissa niin, että yrittäjät hakevat uutta tietoa sosiaalisesta suhdeverkostostaan, asiakkaiden käyttäytymisestä ja reaktioista sekä havainnoivatympäristöään tarkasti tehden vertailuja oman yrityksenä näkökulmasta alan muihin yrityksiin ja toimivat yhteistyössä muiden yrittäjien kanssa. He kyseenalaistavat omaa ja yrityksensä toimintaa, laativat suunnitelmia yrityksen laajentamiseksi tai toimintojen lisäämiseksi, mutta myös toiminnoista luopumiseksi. Oppiminenja uusiutuminen näkyvät visioissa, joissa yritystoimintaa varaudutaan muuttamaan siten, että se vastaa kulloisenkin tilanteen vaatimuksia Kuitenkin yrittäjät ovat ymmärrettävissä toimintaa ennakoiviksi, eivät niinkään toimintaa sopeuttaviksi yksilöiksi. Ennakointi voidaan nähdä muutosten työntövoimana, jolloin yrittäjät ovat enemmänkin yritystensä eteenpäin työntäjiä kuin yritystensä vetäjiä. Yrittäjät ovat omissa yrityksissään paras mahdollinen kyvykkyys- ja osaamisresurssi, joka näyttää siirtyvän näissä yrityksissä myös seuraavan sukupolven käyttöön käytännön esimerkkien ja hiljaisen tiedon kautta. Jokaiselle yrittäjälle on muotoutunut oma selviytymisstrategiansa tai toimintamallinsa, jossa on nähtävissä yrittäjän koko yrittäjyyden historian aikana ja yrittäjyysprosessissa tapahtuvan oppimisen muotoutuminen yrittäjän osaamiseksi. Näissä selviytymisstrategioissa on havaittavissa yrittäjän oma arvokäsitys, perheyrityksen kulttuuri, suhtautumistapa ympäristöön ja yrittäjän oma, persoonallinen toimintatapa yrittäjänä.

Hallinnollinen sanktiointi

Tausta Suomessa lainsäätäjä reagoi helposti yhteiskunnalliseen häiriötekijään rikosoikeuden keinoin. Tästä on osoituksena se, että syksyllä 2010 varsinaisen rikoslain lisäksi rikoksesta oli säädetty 256 eri laissa. Suomalainen, lähtökohdiltaan maltillinen kontrolli- ja kriminaalipolitiikka on 1970-luvulla linjatun vastaisesti johtanut 2000-luvulle tultaessa rikosoikeudellisen kontrollin lisääntymiseen ja jopa kiristymiseen. Raja rikosten ja rikkomusten välillä on liudentunut ja paikoitellen kadonnut ja erityisesti turvallisuudesta on kehittynyt – käsitteeseen liittyvistä oikeudellisista jännitteistä huolimatta – keskeinen rikosoikeudellisen sääntelyn oikeutusperuste. Rikosoikeuden käyttäminen vähäisten rikosten kontrollointiin on aiheuttanut Suomeen viivästymisen ongelman. Yleisessä tiedossa on se, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut 2000-luvulla Suomelle kymmeniä tuomioita siksi, että rikosjuttuja on käsitelty viranomaisissa ja tuomioistuimissa liian kauan. Vähemmän on sen sijaan keskusteltu siitä, että myös vähäiset rikokset viivästyvät rikosoikeuden alan laajetessa ja viranomaisten voimavarojen ehtyessä. Suomessa ongelmaa on pyritty hoitamaan rikosoikeudellista toimivaltaa hallintoviranomaisille delegoimalla tilanteen ollessa nyt se, että uuden sakkomenettelylain voimaan tullessa noin 90 % rikosoikeudellisesta kompetenssista on poliisilla ja muilla hallintoviranomaisilla. Se taasen on ongelmallista perustuslain 3 §:ssä säädetyn vallanjakoperiaatteen kannalta. Välttämätöntä on korostaa myös sitä, että pääosin rikosoikeudelliseen kontrolliin perustuva systeemi aiheuttaa rikosoikeuden inflaatiota: rikosoikeuden arvostuksen vähenemisestä aiheutuvia ei-mittavissa olevia kuluja. Rikosoikeuden laajenemista vastaan esitetään kuitenkin harvoin kritiikkiä. Rikosoikeustieteen piirissäkään sille ei ole esitetty vakavasti otettavaa vaihtoehtoa. Esimerkiksi hallinnollisia sanktioita ei ole Suomessa – ei tosin muissa Pohjoismaissakaan – koettu rikosoikeuden vaihtoehtona, vaan usein rikosoikeutta täydentävänä järjestelmänä. Hallinnollisten sanktioiden käyttäminen rikosoikeuden ohessa ei ole ollut yksiselitteistä ja jäsenneltyä, yleisiin oppeihin perustuvaa. Kontrollin erityisille alueille, esimerkiksi sotilaskontrolliin, on lisäksi kehittynyt rikos- ja hallinto-oikeuden sekajärjestelmiä. Tutkimuskysymykset Käsillä olevassa artikkelimuotoisessa väitöskirjatutkimuksessa pyritään hahmottelemaan rikos- ja hallinto-oikeudellisten rangaistusjärjestelmien välisiä eroavaisuuksia Suomessa. Tutkimuksen keskeisin tehtävä on sen pohtiminen, millä tavalla 2010-luvulle tultaessa olisi tutkimuksen empiiriset ja teoreettiset lähtökohdat huomioon ottaen järkevää ja tarkoituksenmukaista rangaista. Tällä perusteella kehitetään yksikertaista hallintosanktiointiteoreettista mallia, että sitä hyväksikäyttäen lainvalmisteluprosessin sanktiointitilanteessa, sanktiosta päätettäessä, olisi mahdollista asettaa oikeusturvan vähimmäistakeet täyttävällä tavalla oikeus- ja muilta vaikutuksiltaan rationaalinen seuraamus sekä säätää sen määräämiseksi yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan tehokas ja riittävän oikeusturvallinen menettely. Tutkimustehtävä on tiivistetysti 1) hallinnollisten sanktioiden ja rikosoikeudellisten rangaistusten ja niiden alan määrittäminen, 2) hallinnollisten sanktioiden sääntelymallien valintaperusteluiden selvittäminen, 3) hallintosanktioteoreettisen mallin kehittäminen lainvalmisteluprosessia varten sekä 4) de lege ferenda -suositusten tekeminen rangaistavuuden hyväksyttävyyden ja joutuisuuden parantamiseksi. Menetelmä ja aineistot Tutkimus kytkeytyy teoreettisen rikosoikeustieteen, hallinto-oikeustieteen ja prosessioikeustieteen alalle ja se on luonteeltaan ongelmakeskeinen. Tieteenalojen väliset painotukset ja niiden vaikutus vaihtelevat tutkimuksessa. Vaikka tutkimus on monella tavalla luonteeltaan teoreettinen, siinä rakennetaan nimenomaan lainsäädäntötyötä ja lainvalmistelua tukevaa tutkimusta ja teoriaa. Tältä osin näkökulma liittyy kriminalisointiteoreettisessa tutkimuksessa hahmotettuun lainsäätäjän oikeuslähdeoppia koskevaan uuteen näkökulmaan, jolla on yhteyksiä lainsäädäntötutkimukseen ja oikeusteoriassa hahmotettuun legisprudence-tutkimusuuntaukseen, näkökulman suuntautuessa lainsäädäntötasolle. Tutkimuksen lähteistä suurin osa on oikeustieteellistä kirjallisuutta, jonka pääosa muotoutuu suomalaisesta oikeustieteellisestä kirjallisuudesta. Myös pohjoismaalaista, saksalaista ja hieman myös anglosaksista kirjallisuutta on käytetty. Kansainvälisten kirjallisuuslähteiden merkitys ei ole ollut merkittävä, koska kattava eurooppalainen näkemys aihepiiristä on pyritty saamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä hyödyntäen. Tutkimuksen lähteinä on käytetty laajasti myös kansallista lainvalmisteluaineistoa, erityisesti hallituksen esityksiä ja perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntöä. Johtopäätökset Kriminaali- ja/tai kontrollipolitiikassa on juuri nyt tärkeää pohtia, millä tavalla 2010-luvulle tultaessa on järkevää ja tarkoituksenmukaista rangaista. Tähän voisi olla mahdollista vastata tutkimuksessa kehitettävällä hallintosanktiointiteoreettisella mallilla. Mallin kehittäminen on edellyttänyt yhteiskunnallisten sanktiokäytäntöjen oikeusvaltioopillista tarkastelua, jolloin sanktioiden yhteiskunnalliseen merkitykseen pureutuminen kuvailee myös sitä, millainen modernin oikeusvaltion tila tällä hetkellä on. Perinteisten oikeusvaltioiden paradigmojen käyttäminen ei välttämättä edistä relevantin oikeusvaltiollisen sanktiointiteoreettisen mallin kehittämistä. Voi olla niinkin, että klassinen oikeusvaltio-oppi ja oletetunlaiset rikosoikeuden erityiset elementit eivät enää vastaa yhteiskuntatodellisuutta. Näin rankaisemisen yleiset opit voivat nousta kehittämisen kohteeksi oikeusvaltiollisuuden elementtien toteuttamiseksi valtavasta kasvaneessa hallintoyhteiskunnassa – hallinto-johtoisessa yhteiskunnallisessa todellisuudessa. Suomen rikoslaki sisältää laajassa merkityksessä sadoittain erilaatuisia kriminalisointeja, joiden merkitys on usein hallinnon toimintaa subventoiva, symbolinen tai jonkin toisen kriminalisoinnin vaikutusta tehostamaan pyrkivä. Tällainen rikoslaki on tehtävänsä, vaikuttavuutensa ja hyväksyttävyytensä kannalta ongelmallinen. Suomalainen hallinnollisten sanktioiden järjestelmä ei sekään ole järkevä ja tarkoituksenmukainen, yleisiin oppeihin perustuva systeemi. Myös yleiseurooppalainen kehitys näyttäisi viittaavan siihen, että Suomessa on tarve kehittää sekä rikosoikeutta että sille vaihtoehtoista hallintosanktioiden järjestelmää, sanktio-oikeutta. Tämä edellyttää lainsäädäntöuudistuksia.

Adequacy in Finnish Translations of Anglo-American Literature

Tutkielma käsittelee nykypäivän angloamerikkalaisen kaunokirjallisuuden suomentamista. Tutkimuksessa pyritään vahvistamaan tai kumoamaan hypoteesi, jonka mukaan angloamerikkalaisen kirjallisuuden suomentamistapa on tällä hetkellä pikemmin adekvaattinen (adequate) kuin hyväksyttävä (acceptable). Adekvaattisessa käännöksessä säilytetään lähdetekstin vierautta. Tutkimusaineisto koostuu kahdessa Neil Gaimanin romaanissa esiintyvistä kulttuurisidonnaisista aineksista (culture-specific items, CSIs) ja niiden käännöksistä. Tutkimus perustuu pääasiassa Itamar Even-Zoharin polysysteemiteoriaan ja Gideon Touryn teoriaan kääntämiseen vaikuttavista normeista. Teorioiden avulla esitetään, että kirjallisuuden polysysteemi vaikuttaa yksittäisiin käännösvalintoihin, kun suomennetaan kaunokirjallisuudessa esiintyviä kulttuurisidonnaisia aineksia. Kulttuurisidonnaiset ainekset ovat kulttuuriin liittyviä ilmauksia, jotka viittaavat kielenulkoiseen todellisuuteen. Tutkimuksen osana tarkastellaan lyhyesti myös kirjallisuutta, suomentamista sekä suomentamisen historiaa Suomessa. Empiirisessä osuudessa aineiston tutkimiseen käytetään Javier Franco Aixelán kehittämää käännöstaktiikoiden luokitusta. Kulttuurisidonnaisten ainesten suomennoksista analysoidaan eri käännöstaktiikoiden määrät, jolloin saadaan selville niiden yleisyys käännöksissä. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että tutkimuskohteena olevien romaanien kulttuurisidonnaiset ainekset on suomennettu melko adekvaattisesti. Tutkimustulos on vain suuntaa-antava, mutta tukee silti hypoteesia angloamerikkalaisen kaunokirjallisuuden suomennosten adekvaattisuudesta.

Issuant views of hell in contemporary Anglo-American theology

This problem of hell is a specific form of the problem of evil that can be expressed in terms of a set of putatively incompatible statements: 1. An omnipotent God could create a world in which all moral agents freely choose life with God. 2. An omnibenevolent God would not create a world with the foreknowledge that some (perhaps a significant proportion) of God’s creatures would end up in hell. 3. An omniscient God would know which people will end up in hell. 4. Some people will end up forever in hell. Since the late twentieth century, a number of British and North American philosophical theologians, inspired by C.S. Lewis, have developed a new approach to answering the problem of hell. Very little work has been done to systematize this category of perspectives on the duration, quality, purpose and finality of hell. Indeed, there is no consensus among scholars as to what such an approach should be called. In this work, however, I call this perspective issuantism. Starting from the works of a wide range of issuantist scholars, I distill what I believe to be the essence of issuantist perspectives on hell: hell is a state that does not result in universal salvation and is characterized by the insistance that both heaven and hell must issue from the love of God, an affirmation of libertarian human freedom and a rejection of retributive interpretations of hell. These sine qua non characteristics form what I have labeled basic issuantism. I proceed to show that basic issuantism by itself does not provide an adequate answer to the problem of hell. The issuantist scholars themselves, however, recognize this weakness and add a wide range of possible supplements to their basic issuantism. Some of these supplemented versions of issuantism succeed in presenting reasonable answers to the problem of hell. One of the key reasons for the development of issuantist views of hell is a perceived failure on the part of conditionalists, universalists and defenders of hell as eternal conscious torment to give adequate answers to the problem of hell. It is my conclusion, however, that with the addition of some of the same supplements, versions of conditionalism and hell as eternal conscious torment can be advanced that succeed just as well in presenting answers to the problem of hell as those advanced by issuantists, thus rendering some of the issuantist critique of non-issuantist perspectives on hell unfounded.

Rvssiae, Moscoviae et Tartariae descriptio. Auctore Antonio Ienkensono Anglo, edita Londini anno 1562. [et] dedicata illustriss: d. Henrico Sÿdneo Wallie praesidi.

Kartussin alla privilegiomerkintä: Cum priuilegio.

IN DUBIO PRO NATURA? A Philosophical Analysis of the Precautionary Principle in Environmental and Health Risk Governance

In this book, I apply a philosophical approach to study the precautionary principle in environmental (and health) risk decision-making. The principle says that unacceptable environmental and health risks should be anticipated, and they ought to be forestalled before the damage comes to fruition even if scientific understanding of the risks is inadequate. The study consists of introductory chapters, summary and seven original publications which aim at explicating the principle, critically analysing the debate on the principle, and constructing a basis for the well-founded use of the principle. Papers I-V present the main thesis of this research. In the two last papers, the discussion is widened to new directions. The starting question is how well the currently embraced precautionary principle stands up to critical philosophical scrutiny. The approach employed is analytical: mainly conceptual, argumentative and ethical. The study draws upon Anglo-American style philosophy on the one hand, and upon sources of law as well as concrete cases and decision-making practices at the European Union level and in its member countries on the other. The framework is environmental (and health) risk governance, including the related law and policy. The main thesis of this study is that the debate on the precautionary principle needs to be shifted from the question of whether the principle (or its weak or strong interpretation) is well-grounded in general to questions about the theoretical plausibility and ethical and socio-political justifiability of specific understandings of the principle. The real picture of the precautionary principle is more complex than that found (i.e. presumed) in much of the current academic, political and public debate surrounding it. While certain presumptions and interpretations of the principle are found to be sound, others are theoretically flawed or include serious practical problems. The analysis discloses conceptual and ethical presumptions and elementary understandings of the precautionary principle, critically assesses current practices invoked in the name of the precautionary principle and public participation, and seeks to build bridges between precaution, engagement and philosophical ethics. Hence, it is intended to provide a sound basis upon which subsequent academic scrutiny can build.

Eurooppalainen näkökulma suomalaiseen kulttuurijohtamiseen ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuminen

Tässä tutkielmassa korostuu Euroopan sisäinen kulttuurillinen erilaisuus ja sen vaatimukset Suomessa toimiville monikansallisille organisaatioille. Eurooppalaista johtamista on tutkittu jo vuosikymmenten ajan, mutta erityisesti suomalaisesta, Suomessa työskentelevien eurooppalaisten näkökulmasta ei vastaavaa tutkimusta tiettävästi ole aiemmin tehty. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää suomalaisen kulttuurin ja johtajuuden arvoeroja muiden Euroopan Unionin maiden kansalaisten näkökulmasta. Pohjois-Euroopan maista tutkimuksessa on mukana edustajia Ruotsista, Tanskasta ja Hollannista. Keski-Euroopan maista edustusta löytyy Saksasta ja Itävallasta, kun Etelä-Eurooppaa edustavat ranskalaiset ja italialaiset henkilöt. Itäisestä Euroopasta mukana on latvialaisia henkilöitä ja anglo-Euroopasta britannialaisia. Tutkimus kartoittaa tutkimukseen mukaan otettujen maiden yhteisö- ja johtamiskulttuurillisia törmäyskohtia suomalaisen kulttuurin kanssa, jotta Suomessa toimivat monikansalliset työyhteisöt löytäisivät yhä parempia strategioita eurooppalaisen ihmispääoman, eurooppalaisten työntekijöiden ja näiden osaamisen, johtamiseksi ja monikansallisen yhteisön toimivuuden ymmärtämiseksi ja parantamiseksi. Näitä törmäyskohtia tarkastellaan empiirisesti Hofsteden (1984) kulttuuridimensioiden, Housen ym. (1999) GLOBE-tutkimuksen ja Koopmanin ym. (1999) johtajuusulottuvuuksien avulla. Tutkimusaineisto koostuu Internet-pohjaisesta kyselystä, joka suoritettiin keväällä 2010. Siihen osallistui 75 Suomessa työskentelevää Euroopan Unionin kansalaista. Analysointimenetelmänä tutkimuksessa käytetään klusterointia, keskiarvoistuksia, Kruskall Wallisin testiä ja sisällönanalyysiä tukemaan määrällisen analyysin tuloksia ja tuomaan esiin siitä poikkeavia havaintoja. Tutkimuksen ytimessä on johtamiskulttuurilliset erot, joista tehdään laajempaa analyysiä edellä mainituin keinoin. Yhteisökulttuurillisia eroja havainnoidaan tutkimuskyselyyn perustuvien väittämien perusteella tehtyjen histogrammien avulla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että maantieteellinen, uskonnollinen tai poliittinen läheisyys eivät määritä kulttuurillista läheisyyttä tai johda kulttuurilliseen sopeutumiseen. Poliittinen raja kahden naapurin välillä saattaa johtaa saman asian kokemiseen kahdella täysin eri tavalla. Lisäksi tuloksista käy ilmi, että yhteisökulttuurilliset ja johtamiskulttuurilliset arvot eivät välttämättä kulje käsikkäin Suomessa työskentelevien eurooppalaisten näkökulmasta. Yleisinä kulttuurillisina kipukohtina tutkimuksessa nousee esiin suomalaisen kulttuurin sosiaalisuuden ja kommunikaation puutteellisuus, toisaalta suomalaiseen kulttuuriin sopeutumista helpottaa suomalainen rehellisyys ja suoruus. Johtamiskulttuurillisina haasteina eurooppalaiset kokevat suomalaisen tyyppijohtajan kyvyttömyyden riskien ottamiseen ja kannustusmenetelmien puutteet. Tämän lisäksi tutkimuksessa tulee ilmi useita tiettyihin kansallisuuksiin liittyviä törmäyskohtia. Tutkimus on nähtävä tämän hetken kuvauksena. Kulttuuritutkimus sisältää monia tekijöitä, jotka ovat jatkuvassa muutoksessa ja lisäksi hyvin subjektiivisia. Kulttuurijohtajuus merkitsee kuitenkin nyt ja tulevaisuudessa kykyä olla innovatiivinen, joustava ja herkkä sosiaalisille merkityksille.

Strike hard, strike sure - Operation Musketeer : British military planning during the Suez Crisis, 1956

Operation Musketeer, a combined joint Anglo-French operation aimed at regaining control of the Suez Canal in 1956, has received much attention from scholars. The most common approach to the crisis has been to examine the political dimension. The political events that led Prime Minister Anthony Eden’s cabinet to decide to use military force against the wishes of their superior American ally and in the face of American economic pressure and a Soviet threat to attack Paris and London with rockets have been analysed thoroughly. This is particularly the case because the ceasefire and eventual withdrawal were an indisputable defeat of British policy in the Middle East. The military operation not only ruined Prime Minister Eden’s career, but it also diminished the prestige of Britain. It was the beginning of the end, some claim. The British Empire would never be the same. As the consequences of using force are generally considered more important than the military operations themselves, very little attention has been paid to the military planning of Operation Musketeer. The difference between the number of publications on Operation Corporate of the Falklands War and Operation Musketeer is striking. Not only has there been little previous research on the military aspects of Musketeer, the conclusions drawn in the existing works have not reached a consensus. Some historians, such as Correlli Barnett, compare Musketeer to the utter failures of the Tudor landings and Gallipoli. Among significant politicians, Winston Churchill, who had retired from the prime ministership only a year before the Suez Crisis, described the operation as “the most ill-conceived and ill-executed imaginable”. Colin McInnes, a well-known author on British defence policy, represents the middle view when he describes the execution as “far from failure”. Finally, some, like Julian Thompson, the Commander of 3 Commando Brigade during the Falklands War, rate the military action itself as being successful. The interpretation of how successful the handling of the Suez Crisis was from the military point of view depends very much on the approach taken and the areas emphasised in the subject. Frequently, military operations are analysed in isolation from other events. The action of a country’s armed forces is separated from the wider context and evaluated without a solid point of comparison. Political consequences are often used as validated criteria, and complicated factors contributing to military performance are ignored. The lack of comprehensive research on the military action has left room for an analysis concentrating on the military side of the crisis.

Russiae, Moscoviae et Tartariae descriptio

Julkaisussa: Theatrum orbis terrarum

Flanderi sydänkeskiajan poliittisessa järjestelmässä

Kirjallisuusarvostelu