120 resultados para Market Research Classes

em Doria (National Library of Finland DSpace Services) - National Library of Finland, Finland


Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää raaka-aineena käytettävän paloa hidastavan laminaattipaperin markkinapotentiaali sekä kysyntä Euroopassa. Näiden kehitystä arvioitiin analysoimalla kysyntään vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusmetodologiassa yhdistyivät useat lähestymistavat, pääasiassa käytettiin kuvailevaa ja ennustavaa tutkimusotetta. Tutkimus perustui sekä primaari että sekundaaritietoon. Primaaritietoa hankittiin tuotteen käyttäjiltä, myyntiedustajilta sekä haastattelemalla tuottajayrityksen henkilökuntaa. Sekundaaritietoa kerättiin myös, mutta tutkimuksen tavoitteisiin liittyviä lähteitä ei ollut runsaasti saatavilla. Tästä syystä primaaritiedolla oli tutkimuksessa hieman tärkeämpi rooli kuin sekundaaritiedolla, mikä on yleistä teollisessa markkinatutkimuksessa. Tuotteen tulevaisuuden näkymät vaikuttavat melko hyviltä. Teoreettinen markkinapotentiaali on suuri verrattuna nykyiseen myyntimäärään, myyntimäärän kasvattaminen vaatii kuitenkin tiettyjä toimenpiteitä. Tulevaisuudessa huomiota tulisi kiinnittää tuotekuvaan, hinnoitteluun ja laadun kokonaisvaltaiseen maksimointiin. Tutkimuksessa havaittiin suuntauksia kysynnän kasvusta tulevien parin vuoden aikana. Myös teoreettinen markkinapotentiaali voisi kasvaa, koska paloa hidastavien laminaattien kysyntä vaikuttaa kasvavan Euroopassa erityisesti rakennusalalla.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena oli tutkia älykkäiden paikoituskäyttöjen markkinoita ja liiketoimintamalleja. Työn pääongelmina oli määritellä alalla käytössä olevaa terminologiaa, määrittää markkinoiden koko paikoitusominaisuudet omaaville kolmivaihetaajuusmuuttajille, tutkia viiden alalla toimivan paikoituskäyttötoimittajan liiketoimintarakenteita ja tuotteita teknisestä näkökulmasta sekä esitellä kaksi teollisuuden käyttökohdetta paikoituskäytölle. Työn sisältö voidaan jakaa neljään eri osioon. Terminologian määrittely- ja markkinatutkimusosiot perustuvat pääasiassa kirjallisuustutkimukseen. Paikoituskäyttöjen toimittajia sekä niiden tuotteita käsittelevä osuus perustuu kirjallisuustutkimukseen sekä teknisiin esitteisiin ja manuaaleihin. Paikoituskäyttöjen sovellusesimerkit on selvitetty haastatteluin. Työ painottuu paikoituskäyttötoimittajien tuotteiden, tuoteominaisuuksien ja tuotetarjonnan tarkasteluun. Työn tuloksena on määritelty paikoituskäyttöjen liiketoiminnan tärkeimmät termit, paikoituskäyttöjen markkinoiden koko sekä markkinoiden koko paikoitusominaisuudet omaavalle kolmivaihetaajuusmuuttajalle. Alalla toimivien paikoituskäyttötoimittajien liiketoimintarakenne on selvitetty, jonka mukaan toimittajat on profiloitu komponentti-, komponenttipaketti-, toimialakeskeisiksi tai automaatiotoimittajiksi. Toimittajien paikoituskäyttötuotteet on luokiteltu viiteen eri luokkaan niiden teknisten ominaisuuksien perusteella. Lisäksi paikoituskäyttöjen suorituskyvyt on selvitetty säätimien momentti-, nopeus-, ja paikoituslaskenta-aikatasojen sekä kenttäväyläliityntöjen suhteen. Työssä kuvatut vanerinsorvausprosessi sekä FMS -materiaalinkäsittelyprosessi esittävät paikoituskäyttöjen potentiaalisia sovelluskohteita.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena on määrittää liiketoimintailmapiiri ja markkinapotentiaali Kiinan nestepakkauskartonkimarkkinoilla. Tutkimus tukee nestepakkauskartonkivalmistajan vientitoimintoja. Pääosin käytännön tiedoista koostuva tutkimus suoritettiin keräämällä sekundaääritietoa ja haastattelemalla alan erikoisasiantuntijoita. Suuri ja kasvava väestö sekä nopeasti kehittyvä talous tukee nestepakkauskartonkimarkkinoiden kasvua Kiinassa. Viimeaikainen globalisaatio haittapuolineen saattaa kuitenkin horjuttaa poliittista ja sosiaalista tasapainoa ja tätä kautta ylellisyys hyödykkeiden kuten kartonkipakattujen tuotteiden kysyntää Kiinassa. Tuontirajoitukset Kiinaan ovat laskemassa valtion tämän hetkisen kansainvälistymispolitiikan seurauksena. Kartonki vahvistaa asemaansa kilpailevien pakkausmateriaalien joukossa. Kiinan kokonaisnestepakkauskartonkimarkkinat kasvavat vuosittain 10,7 % ja ovat vuonna 2001 noin 100 000 tonnia.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Global trends associated with development of information technology, globalization, industrial and economic changes are influencing on company and customer domains and thus transforming company-customer relationship. The company centric paradigm with a strong product focus shifts to a customer oriented one with a strong emphasis on customer collaboration. As a result, the customer role changes from a passive observer to an active player. Moreover, global trends contribute to transformation of competitive environment making it tougher and simplifying an access to resources previously considered as unique. All that factors push the companies towards cooperation with customers in order to identify unarticulated needs and finding the best possible solution to existing customer problems. The Master’s Thesis is done for Outotec (Lappeenranta) which considers extension of dewatering business in Russian coal market. Research aims to identify key features of coal preparation and dewatering of fine coal and tailings in Russian preparation plants; analyze the state of Russian coal market and evaluate market potential for Outotec dewatering solutions. The study has a qualitative nature and implements an action research methodology that involves both creation of knowledge and introduction of changes into the system. The base for taking actions is formed by theoretical framework that targets on describing company - customer interaction and has selected co-creation as the most appropriate method of customer involvement. The integration of co-creation approach into an action research cycle allows not only fulfilling the research objectives but also facilitates organizational learning and intraorganizational collaboration, assists in establishing customer contacts and making the first steps into the market, bringing new joint projects to the company and opening real business opportunities.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli kartoittaa hissikuiluelementtien markkinapotentiaali kerrostalojen saneerauskohteissa, arvioida yhtiön markkinointi- ja suunnitteluresursseja, tehdä tuotannon kehittämissuunnitelma ja analysoida elementtiliiketoiminnan kannattavuus. Tutkimus sisältää sekä teoreettisen että empiirisen osan. Teoreettisessa osassa tutkittiin markkinoita ja niihin vaikuttamista sekä markkinoiden kilpailukeinoja ja toteuttamistapoja teoreettisesti kirjallisuuden avulla. Markkinaselvityksessä saatiin selville toteutuneiden kohteiden kautta potentiaaliset toimitusmäärät tulevaisuudessa. Tarkasteltiin yhtiön kykyä vastata kysyntään markkinointi-, suunnittelu- sekä valmistuskapasiteetin osalta. Lopuksi laskettiin kysynnän aiheuttama lisäinvestointikustannus ja määriteltiintuotteen hinta. Näin pystyttiin laskemaan liiketoiminnan kannattavuuskalkyyli, mikä kannusti panostamaan markkinaan. Saneeraushissikuilutoiminta osoittautui kannattavaksi Specifinn Oy:ssä määriteltyjen investointien tuottotavoitteen kannalta.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksentavoitteena on selvittää, millä tavoin teollinen yritys voi kansainvälisen markkinointitutkimuksen avulla määrittää ja analysoida uutta liiketoimintaympäristöä. Teolliset markkinat, teollinen markkinointi-tutkimus sekä yrityksien kohtaamatmikro- ja makroympäristöt ovat erityi-sen tarkastelun kohteena. Tutkimuksen keskeisin aineisto on saatu haastattelujen ja sekundaaristen lähteiden kautta. Tutkimuksen olennaisimpiin tuloksiin liittyy malli, jolla teollinen yritys voi määrittää kohtaamansa toimintaympäristön eri tekijöitä. Mallissa mikro- ja makroympäristön eri tekijät ovat keskeisessä roolissa. Tutkimuksen empiirisen osan tuloksista merkittävin on Pietarin ja Venäjän sementtimarkkinoiden ominaispiirteiden löytäminen ja analysointi. Pietarin ja Venäjän taloudellinen kasvu jatkuu lähivuosinakin voimakkaana, ja markkina-alue on suomalaisille yrityksille tulevaisuudessa tärkeässä asemassa, kuten myös esimerkkiyrityksenä olleelle sementtitehtaalle. Myös suurin osa tutkimuksessa selvinneistä alueen toimintaympäristön tekijöistä puoltaa teollisen yrityksen vientitoiminnan aloittamista alueelle.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Nykyisessä informaatioyhteiskunnassa henkilötiedotkin muuttuvat tuotteiksi, jotka alkavat elää omaa elämäänsä ja joilla käydään kauppaa. Toisaalta taas yksityisyyden arvostuskin on kasvussa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on teoriassa selvittää millä tavalla henkilötietojen käsittelyä säännellään Suomessa. Empiirisen osan tavoitteena on tutkia kuinka sääntelyn eri kohdat on huomioitu markkinatutkimusalan yrityksessä. Tutkimusote on vertaileva, normatiivinen ja empiirinen. Henkilötietolaki on kehittynyt Suomessa kolmen vuosikymmenen aikana merkittävästi. Nykyisin voidaan puhua myös laajemmin tietosuojalainsäädännöstä, joka sisältää henkilötietolain lisäksi muitakin lakeja mm. sähköisen viestinnän tietosuojalain. Markkinatutkimusalalla merkittävässä roolissa ovat alan käytännesäännöt, joiden avulla lainsäädäntöä pyritään tekemään helpommin omaksuttavaksi. Lainsäädännön toteutuminen ja toimivuus riippuu siitä, kuinka hyvin rekisterinpitäjät ja rekisteröidyt ymmärtävät lainsäädännön tavoitteet. Kummankin osapuolen tietoisuuteen tulisi kiinnittää yhä enemmän huomiota. Rekisterinpitäjän velvollisuuksien noudattaminen on pitkälti kiinni heidän omasta aktiivisuudestaan ja lainkuuliaisuudestaan, koska lainsäädännön valvonnassakin on puutteita. Markkinatutkimusalalla henkilötietolain noudattaminen otetaan vakavasti. Alaltaei ole löydettävissä yhtään oikeustapausta eikä myöskään tietosuojavaltuutetun lausuntoja tai kannanottoja. Alalla, jossa henkilötietoja käsitellään paljon, on tärkeää, että ihmiset luottavat siihen, että tutkimukset eivät riko heidän yksityisyyttään tarpeettomasti. Lainsäädäntö ei rajoita markkinatutkimustoimintaa. Henkilötietolainsäädäntö antaa henkilötietojen käsittelylle markkinatutkimustoiminnassa hyvän viitekehyksen, jossa yrityksen on helppo toimia.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tutkimusongelmana on, miten kansainvälinen kohdemarkkinoiden valinta pitäisi suorittaa ohjelmistoalan mikroyrityksessä. Tutkielma on kvalitatiivinen, yksittäinen tapaustutkimus. Teoriaosassa tutkimusongelmaa lähestytään tarkastelemalla kirjallisuutta, joka käsittelee kansainväliseen kohdemarkkinavalintaan vaikuttavia tekijöitä sekä olemassa olevia markkinavalintamalleja. Vanhojen mallien pohjalta kehitetään uusi käytännönläheinen ohjelmistoalan mikroyritykselle sopiva maavalintamalli. Kehitetty maavalintamalli koostuu eri vaiheista, joita ovat 1) sisäisten tekijöiden kartoittaminen, 2) alkukarsinta, 3) yrityksen kilpailukyvyn ja markkinoiden houkuttelevuuden mittaaminen matriisin avulla. Kehitettyä mallia sovelletaan tapausyritykseen tekemällä kansainvälinen markkinavalinta perustuen työpöytätutkimukseen, jossa käytetään Internetistä saatavaa sekundääridataa ja markkinatietoa. Työn lopussa esitetään markkinavalinnan tulokset ja toimenpidesuositukset yrityksen johdolle. Tutkimus osoittaa, että resurssipulasta huolimatta systemaattinen ja loogisesti etenevä maavalintaprosessi on mahdollista toteuttaa myös mikroyrityksessä. Ennalta määrätyt numeeriset rajat valintakriteereille mahdollistavat markkinoiden tarkastelun objektiivisuuden. Suurimpana haasteena ohjelmistoalan mikroyrityksen kansainvälisessä kohdemarkkinavalinnassa on yrityksen kilpailukyvyn mittaaminen eri markkinoilla. Tämäjohtuu osin ohjelmistoalan dynaamisesta luonteesta sekä kilpailija-analyysien subjektiivisuudesta.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena oli tehdä yleiskuvaus wollastoniittimarkkinoista, ja siten auttaa yritystä sisäisesti määrittämään asemansa kyseisillä markkinoillaWollastoniitin suurimmat kuluttajasektorit ovat keraaminen-, muovi-, maali- ja pinnoite-, sekä metallurginen teollisuus. Eniten mineraalin kulutuksen odotetaan kasvavan muoviteollisuudessa. Suurimmat wollastoniitin tuottajamaat ovat Kiina, Intia, Yhdysvallat, Meksiko ja Suomi. Kiinassa aktiivisia kaivoksia on tällä hetkellä noin 60 kappaletta, ja koko maan tuotanto kattaa noin puolet mineraalin kokonaistuotannosta. Kiinan ulkopuolella toimii yhteensä viisi suurta tuottajaa.Suurimmat wollastoniitin tuottajat ovat intialainen Wolkem India Ltd., kiinalaiset Dalian Huanqui Minerals Corp. ja Jilin Shanwei Wollastonite Mining Co. Ltd, yhdysvaltalaiset Nyco Minerals Inc. ja R.T. Vanderbilt Co., meksikolainen Nyco Minera S.A. de C.V. ja suomalainen Nordkalk Oyj Abp. Uusia tuotantolaitoksia suunnitellaan rakennettavaksi Venäjälle, Kanadaan ja Kazakstaniin.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä kartoitetaan pienten kiinteää biopolttoainetta käyttävien yhteistuotantolaitosten kilpailukykyä kuuden Euroopan maan osalta. Potentiaalisimmiksi arvioidut maat, Alankomaat, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Puola ja Tanska, valittiin aiemmin tehtyjen markkinaselvitysten perusteella. Työ sisältää kootut katsaukset näiden maiden energiamarkkinoihin, energiapolitiikan suuntaviivoihin sekä kussakin maassa käytössä oleviin bioenergian käytön edistämiseen tähtääviin tuki- ja ohjausmuotoihin. Työn yhtenä tavoitteena oli selvittää paljonko kiinteää biopolttoainetta käyttävä 3,5MWth/1MWe -kokoluokan sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitos saa asiakkaalle maksaa, kun tarkasteltavan maan energiamarkkinoiden ja asiakkaan energiantarpeen asettamat reunaehdot huomioidaan. Investoinnin kannattavuusrajaa selvitettiin yksinkertaisen takaisinmaksuaikaan perustuvan vertailumallin avulla, jossa asiakkaan energianhankintavaihtoehtona voimalaitoshankinnan lisäksi oli hake- tai maakaasulämpölaitoksen hankinta ja ostosähkö. Selvityksen perusteella otollisimmat markkinat tarkastellulle voimalaitokselle näyttäisivät olevan Itävallassa, Italiassa ja Tanskassa. Pienen kiinteän biopolttoaineen yhteistuotantolaitoksen kannattava maksimi-investointikustannus oli näissä maissa mm. kalliista markkinasähköstä johtuen tasolla, johon jo nykyisillä voimalaitosten rakentamiskustannuksilla on mahdollista päästä. Lisäksi näissä maissa kannustettiin viranomaistoimenpitein kiinteän biopolttoaineen ja yhteistuotannon käyttöön ja energiapolitiikan tavoitteeksi oli asetettu tuotannon merkittävä lisääminen tulevaisuudessa.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityö on tehty osana InnoEnvi-hanketta, joka on Etelä-Suomen ympäristöalan verkostoitumiseen ja tietoyhteiskunnan kehittymiseen tähtäävä toimintakokonaisuus. InnoEnvi on osa Etelä-Suomen maakuntien valmistelemaa InnoElli-ohjelmaa. InnoEnvi-hankkeen päätavoitteena on kehittyvän ympäristöklusterin luominen Etelä-Suomeen. Monet suomalaiset ympäristöalalle erikoistuneet yritykset ovat vielä tänä päivänä pieniä, nuoria ja pirstaleisia, minkä vuoksi ne tarvitsevat tukea ja yhteistyötä varsinkin vientimarkkinoille pyrkiessään. Tämän työn oleellisimpana tavoitteena oli kartoittaa Etelä-Suomen jäte- ja jätehuoltoalan yritysten yhteistyön mahdollisuuksia ja etuja, sekä yhteistyön tuomaa vaikutusta koti- ja ulkomaiseen liiketoimintaan. Tutkimusongelmaa lähestyttiin kartoittamalla Suomen tämänhetkistä jäte- ja jätevesihuollon tilaa ja käytössä olevaa teknologiaa sekä ympäristöliiketoimintaan vaikuttavia ohjauskeinoja. Ympäristöalan liiketoimintakenttään syvennyttiin tutkimalla alan verkostoitumista ja uusia verkostoitumisen mahdollisuuksia. Verkostoituneita yrityksiä ja yhteistyön lisätarvetta selvitettiin InnoEnvissä tehtyjen aiempien tutkimustulosten sekä tässä tutkimuksessa tehtyjen yrityshaastattelujen avulla. Uudet EU-maat panostavat tiukentuvien ympäristösäädösten takia ympäristönsuojeluun, mikä tekee niistä houkuttelevan ympäristöteknologian vientikohteen. Tässä työssä valittiin tutkimuksen kohteiksi Latvia ja Puola, joiden ympäristöteknologian tasoa ja kehitystarpeita selvitettiin vientipotentiaalin hahmottamiseksi. Molempien maiden jätevesi- ja varsinkin jätehuollossa on paljon kehitettävää, ja maissa panostetaankin kehitystoimiin monin erilaisin valtiollisin ohjelmin. Kotimaisen ympäristöliiketoiminnan kehittämiseksi työssä käsiteltiin neljää tuote- ja palvelukonseptia, jotka valittiin InnoEnvi-hankkeessa tehdystä ajankohtaisesta ympäristöalan investointihankekartoituksesta. Valitut konseptit ovat: REF-valmistuslaitos, jätevesilietteen käsittelylaitteisto, pilaantuneiden maiden käsittelytoimet sekä kaatopaikan lopettaminen. Tuotekonseptit jaettiin osatuotteisiin ja –palveluihin, joita verkostoituneet yritykset voisivat yhdessä tuottaa. Työkaluiksi yritysten kontakteihin nähtiin InnoEnvi-hankkeessa muodostetut miniklusterit ja niiden sisällä kehittyvä toiminta sekä hankkeessa rakennettu www-pohjainen Matching-palvelu. Tutkimuksessa löydettiin uusia mahdollisuuksia yhteistyötoiminnalle. Verkostoitumisessa nähdään haastattelujen mukaan monia etuja: tiedonsaanti, taloudelliset edut, toiminnan luotettavuus sekä uudet virikkeet markkinointiin ja tuotekehitykseen. Lisäyhteistyökumppaneille on haastattelujen mukaan tarvetta. Verkostoituminen tuo vientitoimintaa aloitteleville pk-sektorin yrityksille mahdollisuuden saavuttaa kansainvälistymiseen tarvittavia resursseja. Niin koti- kuin ulkomaisessakin liiketoiminnassa verkoston tärkeimmäksi tekijäksi osoittautui veturiyritys, joka voi vastata verkostossa muun muassa markkinoinnista ja tuotekehityksestä Vientitoiminnassa kohdemaan lainsäädännön ja yleisien toimintatapojen tunteminen on tärkeää. Paikalliset kohdemaan suunnittelu- ja urakointiyritykset ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita vientihankkeessa. Latviassa jätehuoltoteknologian kehittämisen tarve on niin yhdyskunta-, ongelma- kuin teollisuusjätteidenkin osalta merkittävä. Puolassa jätesektorin ajankohtaisia aiheita ovat muun muassa kaatopaikkojen vähentäminen ja pakkausjätteen käsittely. Molempien esimerkkimaiden kohdalla jätevesihuollossa tullaan keskittymään lietteiden käsittelyn vaatimiin teknologian tarpeisiin. Vientiosiossa tehtiin vientiyhteistyöesimerkki, jossa tutkittiin kuvitteellista rakennusjätteen käsittelylaitoksen toimittamisprojektia Puolaan. Esimerkkiin saatiin tietoja InnoEnvissä tehdystä Puolan markkinatutkimuksesta. Tulokseksi saatiin viitteitä mahdollisista suomalaisista laitetoimittajista, viisi potentiaalista puolalaista suunnitteluyritystä sekä viisi puolalaista urakoitsijaa. On tärkeää, että kotimaisella yritysryppäällä on kokemusta sujuvasta yhteistyöstä ennen vientiprojektin toteuttamista. Tuotekonseptiesimerkkeihin kartoitettiin pääosa eteläsuomalaisista tuotteiden ja palvelujen tarjoajista. Tarkasteluun otettiin mukaan myös yrityksiä, joiden tuotteet tai palvelut olivat lähellä käsiteltyä konseptia. Tehtyjen yrityslistojen avulla on tarkoitus antaa virikkeitä uusien yritysryppäiden muodostamisesta sekä uusista tuote- ja palveluideoista, joille on nähtävissä markkinapotentiaalia. InnoEnvi-hankkeessa valmisteltujen työkalujen avulla eteläsuomalaiset yhteistyöstä kiinnostuneet yritykset voivat luoda kontakteja ja kokoontua miettimään tulevien investointihankkeiden toteuttamista kotimaassa ja myöhemmin jopa ulkomailla. Työn tuloksia esitellään InnoEnvi-hankkeen toimijoiden kautta jäteminiklusterissa toimiville eteläsuomalaisille yrityksille.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ohjelmistotestauksen tarve ohjelmistoliiketoiminnan yrityksissä. Ensin tutkittiin ohjelmistotestauksen sekä markkinatutkimuksen teoriaa, kirjallisuuden ja lehtiartikkelien avulla. Markkinatutkimus toteutettiin kirjekyselynä. Erityistä huomiota kiinnitettiin testauksen ulkoistamiseen, yritysten haasteisiin sekä tarpeisiin liittyen ohjelmistokehitykseen ja –testaukseen. Ohjelmistotestauksen avulla saavutettava laatu on olennainen osa suomalaista ohjelmistoliiketoiminnan kilpailukykyä ja se on keino erottua edukseen muista ohjelmistotuotteista kilpailtaessa samoista asiakkaista kansainvälisillä markkinoilla. Markkinatutkimuksessa saatiin merkittäviä tuloksia ohjelmistotestausmarkkinoista, yritysten sisäisestä sekä ulkoisesta ohjelmistotestauksesta ja testaustyökalujen käytöstä. Tutkimuksissa selvisi, että yritysten suurimpana haasteena oli ohjelmistokehitys- ja testausprosessien kehittäminen. Tätä aihetta on Suomessa tutkinut Teknillinen korkeakoulusta SoberIT-yksikkö ja he ovat kehittäneet SEMS-ohjelmistotuotannon ohjausjärjestelmän pk-ohjelmistotuoteyrityksille. SoftaTest aikoo hyödyntää näitä tutkimustuloksia mm. perustamalla liiketoimintaan tähtäävän projektin vahvistamaan suomalaisten ohjelmistotuoteyritysten menestymistä markkinoilla.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena oli löytää uusi kaarevahampaisten kartiopyörien toimittaja tulevaisuuden tuoteperheelle Sisu Akselit Oy:ssä. Kirjallisuustutkimuksen osuudessa perehdyttiin toimittajanvalintaprosessin eri osa-alueisiin. Käsiteltäviä alueita olivat mm. markkinatekijät, toimittajasuhteen ominaisuudet ja valintaprosessin työvaiheet sekä muutamat prosessin työkalut. Soveltavan osan alussa muodostettiin malli valintaprosessin läpiviemiseksi. Malli koostuu viidestä vaiheesta, joista ensimmäiset neljä toteutettiin diplomityön puitteista. Ensimmäinen vaihe sisältää yrityksen sisäisen analyysin, toinen toimittajamarkkinoiden tutkimuksen yrityksen ulkopuolella, kolmas hankinnan strategiavaihtoehtojen määrittämisen ja neljäs valintojen tekemisen. Viidennessä vaiheessa sovitaan toimituksen yksityiskohdista ja aloitetaan toimitukset. Työn tuloksena saatiin määritettyä toimittajasuhdestrategia Sisu Akselit Oy:n kaarevahampaisten kartiopyörien hankinnalle uudella tuoteperheellä. Valittuun suhdestrategiaan rajattiin suuresta joukosta kolme parhaiten sopivaa potentiaalista toimittajaa. Markkinoilla olevien valmistajien toiminnan tehokkuudessa havaittiin suuria eroja. Näin valintojen tuloksena arvioidaan saavutettavan kustannussäästöjä nykytilaan verrattuna. Työn sivutuotteena syntyi strategisen komponentin toimittajavalintamalli, jota voitaneen yrityksessä soveltaa jatkossakin.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityössä on selvitetty teollisen sahaustekniikan nykytilaa ja sahausprosessissa käytettävien sahakoneiden teknistä kehitystä Pohjois- ja Keski-Euroopassa. Sahakonevalmistajia on tutkittu niiden tuottamien laitteiden kautta sekä yleisen saatavilla olevan taloudellisen ja tieteellisten tutkimusten tarjoaman informaation avulla. Tutkimuksessa mukana oleviin sahakoneisiin tutustuminen suoritettiin sahalaitosvierailuilla suomalaisilla sahalaitoksilla kevään 2002 aikana. Tieteellisten julkaisujen tietoja verrattiin samalla vallitsevaan tilanteeseen sahoilla. Samalla tehtyjen haastatteluiden avulla selvitettiin sahakoneisiin liittyvien investointien vaikuttimia. Haastatteluiden kohteena olivat sahateollisuuden tuotannosta ja teknisestä suunnittelusta sekä johtamisesta vastaavia henkilöitä erikokoisista sahateollisuusyrityksistä. Myös muutamat sahakonevalmistajien edustajat antoivat haastattelun omia laitteitaan koskien. Sahaustuotannon raaka-ainetilannetta tutkittiin tutkimusalueella maakohtaisesti. Sahaustekniikkana nelisahaus on vallitseva työstömuoto. Siinä käytettävät sahakoneet ovat pelkkahakkuri, joka hakettaa tukin sivut sivutuotehakkeeksi, profilointiyksiköt, jotka työstävät tukin tai pelkan pintaan sivutavarakappaleiden leveyden ennen tai jälkeen pyörösahayksiköitä, jotka erottavat sahatavarakappaleet toisistaan. Merkittävimmät oheislaitteet ovat tukin ja pelkan mittauslaitteet sekä tukinsyöttölaitteet, joiden perusteella puun käytön optimointi sahausprosessissa ja suuntaus sahakoneisiin tapahtuu. Mittatarkimmat ja tuotantonopeudeltaan nopeimmat pyörösahayksiköt ovat kaksiakselisia, profiloivia sahakoneita. Näillä ominaisuuksilla on suurin painoarvo myös sahojen investointisuunnittelussa nopean käyntiinajon lisäksi. Sahakoneiden kehitykseen vaikuttavia seikkoja ovat tulevaisuudessa tukkien koon pieneneminen istutusmetsien jalostuksen lisääntyessä ja suurten aarniometsien vähetessä. Terätekniikan kehitys on tuottaa edelleen ohuempia teriä teräohjaimin, luomalla teriin sisäisiä jännityksiä tai kehittämällä uusia terägeometrioita.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Asiakastyytyväisyys on läheisesti yhteydessä yrityksen taloudelliseen menestykseen ja yrityksen yleisen laadun määrittämiseen. Asiakastyytyväisyyden mittaamista vaaditaan tällä hetkellä myös ISO 9001 laatujärjestelmästandardissa. Tämän vuoksi tarve tutkia ja mitata asiakastyytyväisyyttä on kasvanut yritysten ja yhteisöjen joukossa. Kokonaisvaltainen asiakastyytyväisyyden tutkiminen sisältää sekä asiakastyytyväisyyden mittaamista ja järjestelmällistä asiakaspalautteen tutkimista ja analysointia. Asiakastyytyväisyysmittaamisessa käytetään menettelytapoja ja tekniikoita, jotka ovat yleisesti käytössä markkinointitutkimuksessa. Menetelmiä on kuitenkin mukautettava, jotta ne sopivat asiakastyytyväisyyden mittaamiseksi. Asiakastyytyväisyysmittaustulosten perusanalyysit ovat helppo toteuttaa mutta tulokset voidaan helposti tulkita väärin ilman syvällisempiä tilastomatemaattisia analyysejä. Asiakastyytyväisyyden mittaaminen on helppo toteuttaa mutta tutkimussuunnitelma ja tulostenkeräysmenetelmä pitää suunnitella huolellisesti, jotta mittaustulosten luotettavuus ja validiteetti voidaan taata. Jotta asiakastyytyväisyyden tutkimisesta saataisiin maksimaalinen hyöty, pitäisi tutkimuksen myös tarkastella kuinka asiakastyytyväisyys, yrityksen sisäinen ja ulkoinen laatu sekä asiakaslojaalisuus ovat yhteydessä toisiinsa.