16 resultados para Appreciation
em Doria (National Library of Finland DSpace Services) - National Library of Finland, Finland
Resumo:
Nykyisessä informaatioyhteiskunnassa henkilötiedotkin muuttuvat tuotteiksi, jotka alkavat elää omaa elämäänsä ja joilla käydään kauppaa. Toisaalta taas yksityisyyden arvostuskin on kasvussa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on teoriassa selvittää millä tavalla henkilötietojen käsittelyä säännellään Suomessa. Empiirisen osan tavoitteena on tutkia kuinka sääntelyn eri kohdat on huomioitu markkinatutkimusalan yrityksessä. Tutkimusote on vertaileva, normatiivinen ja empiirinen. Henkilötietolaki on kehittynyt Suomessa kolmen vuosikymmenen aikana merkittävästi. Nykyisin voidaan puhua myös laajemmin tietosuojalainsäädännöstä, joka sisältää henkilötietolain lisäksi muitakin lakeja mm. sähköisen viestinnän tietosuojalain. Markkinatutkimusalalla merkittävässä roolissa ovat alan käytännesäännöt, joiden avulla lainsäädäntöä pyritään tekemään helpommin omaksuttavaksi. Lainsäädännön toteutuminen ja toimivuus riippuu siitä, kuinka hyvin rekisterinpitäjät ja rekisteröidyt ymmärtävät lainsäädännön tavoitteet. Kummankin osapuolen tietoisuuteen tulisi kiinnittää yhä enemmän huomiota. Rekisterinpitäjän velvollisuuksien noudattaminen on pitkälti kiinni heidän omasta aktiivisuudestaan ja lainkuuliaisuudestaan, koska lainsäädännön valvonnassakin on puutteita. Markkinatutkimusalalla henkilötietolain noudattaminen otetaan vakavasti. Alaltaei ole löydettävissä yhtään oikeustapausta eikä myöskään tietosuojavaltuutetun lausuntoja tai kannanottoja. Alalla, jossa henkilötietoja käsitellään paljon, on tärkeää, että ihmiset luottavat siihen, että tutkimukset eivät riko heidän yksityisyyttään tarpeettomasti. Lainsäädäntö ei rajoita markkinatutkimustoimintaa. Henkilötietolainsäädäntö antaa henkilötietojen käsittelylle markkinatutkimustoiminnassa hyvän viitekehyksen, jossa yrityksen on helppo toimia.
Resumo:
Ammatti-identiteetti luo pohjan henkilön ammattitaidolle, oman, henkilökohtaisen ammatillisen osaamisen arvostamiselle sekä koko ammattikuvalle, sille millaisena työntekijänä jokainen itsensä näkee. Vahva ammatti-identiteetti aikaansaa positiivisen takaisinkytkennän, kun hyvin tehdyn työn seurauksena saadaan kannustavaa palautetta, mikä kasvattaa itsetuntoa, joka puolestaan luo positiivinen omakuvan, jonka seurauksena syntyy vahva ammatti-identiteetti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millä tavoin ammatti-identiteetti rakentuu ja muotoutuu, ja millaisia ovat sitä muovaavat tekijät. Samalla pyritään selvittämään millainen merkitys ammatti-identiteetillä on työn suorittamiseen, työssä viihtymiseen sekä omaan näkemykseen itsestään tietyn alan ammattilaisena. Tutkimuksen kontekstina on terveydenhoitoala, ja empiriassa tutkitaan sairaanhoitajien ammatti-identiteettiä. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että sairaanhoitajat arvostavat ammattiaan ja ammattitaitoaan huolimatta yhteiskunnallisesta aliarvostuksesta. Tämä tukee käsitystä sairaanhoitajien vahvasta ammatti-identiteetistä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sairaanhoitajan ammatti-identiteetti on moniulotteinen ilmiö. Ammatti-identiteetti ei ole irrallinen henkilön persoonallisesta identiteetistä, vaan ne tukevat toinen toistaan.
Resumo:
Tutkielmassa tarkasteltiin affektiivista eli tunnepohjaista sitoutumista organisaatioon ja selvitettiin, mitkä ovat sitä lisääviä ei-taloudellisia motivointikeinoja. Tulokset osoittivat, että organisaatioon sitoutumista lisääviä ulottuvuuksia ovat itsensä kehittäminen, työtehtävien vaihto ja työn arvostus. Lisäksi selvitettiin affektiivisen sitoutumisen ja innovatiivisuuden välistä suhdetta ja niiden välillä todettiin merkittävä positiivinen yhteys. Tarkastelun kohteena olivat tietotyön avainhenkilöt, joiden sitoutuminen organisaatioon on merkityksellisintä sen toiminnan ja tuottavuuden kannalta. Ilmiötä tarkasteltiin ensisijaisesti tilastollisin menetelmin. Teoriaa testattiin empiirisesti Kymenlaakson sairaanhoitopiirin lääkäreihin, jotka edustavat erikoisosaamista julkisella sektorilla.
Resumo:
This study is made in the context of basic research within the field ofcaring science. The aim is to make a theoretical and ontological investigation of what the space is in the world of caring. The basic proposition is that the space, as a fundamental dimension, has an impact on how the appreciation of one's mental health and suffering is shaped, and vice versa. The overall purpose is to develop a theoretical model of space from the caring science point of view andalso to offer an ideal concept of space to caring science. Guided by a theoretical horizon (Eriksson 1993, Eriksson 1995, Eriksson 2001) and methodological approach grounded in Gadamer's philosophic and existential hermeneutics a three-stage analysis and interpretation is conducted. The hermeneutic spiral of this investigation starts through a procedure in accordance with Eriksson's model (1997) of concept definition. The goal is to clarify the etymology of the concept as well as semantic differences between synonymous concepts, i.e. to identify the different extents of the concept of `space` (`rum`) in order to bring these closer for an exploration. The second phase is to analyse and interpret a sample of narratives in order to explicate the ontological nature and meaning of the space. The material used here is literary texts. The goal is to clarify the characteristics of the very inside of the space when it is shaped in relation to the human being in encountering suffering. In the third phase an interview study is taken place. The focus of the study is directed towards the phenomenon of space as it is known by a patient in a landscape of psychiatric care, i.e. what the space is in a contextual meaning. Then, a gradual hermeneutic understanding of the space is attempted by using theories from the field of caring science as well as additional theories from other disciplines. Metaphors are used as they are vivid and expressive tools for generating meaning. Different metaphoric space formations depict here a variety of purports that, although not quite the same, share extensive elements. Six metaphorically summarized entities of meaning emerged. The comprehensive form of space is pointed out as the Mobile-Immobile Room. Furthermore, the Standby, the Asylum, the Wall and the Place. In the further dialogue with the texts the understanding has deepened ontologically. The theoretical model ofthe space sums up the vertical, horizontal and the inward extent of deepness inthe movement of mental health. Three entities of ontological meaning have emerged as three significant rooms: the Common Land emerges as the ideal concept of mutual creation in the freedom of doing, being and becoming health. On the interpersonal level it means freedom, which includes sovereignty, choice and dignity of the human being. The Ice World signifies, ultimately, the space as a kind of frozenness of despair which "wallpapers" the person's entire being in the world in the drama of suffering. The Spiritual Home is shaped when the human being has acquired the very core of his/her inner and outer placeness as a kind of "at-homeness" and rootedness. Time is a central element and the inward extent of deepness of this trialectic space. Each of the metaphors is then the human being's unique, although even paradoxical, way of conceiving reality, and mastering spiritual suffering. They condense characteristic structures and patterns of dynamic scenery, which take place within the movement of health. The space encloses a contradictory spatiality constituted through the dynamic field of meaningfulness and meaninglessness. Anyway, it is not through a purging of these contradictions but through bringing them together in a drama of suffering that the space is shaped as ontologically good and meaningful in the world of caring.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on kuvata brändin olemusta ja menestystekijöitä ja ymmärtää palveluyrityksen brändin vaikutus ostotilanteessa b2b-markkinoilla. Tutkittavaa ongelmaa lähestytään teoreettisen ja empiirisen tutkimuksen kautta. Empiirisen näkökulman tutkimukseen tuo case-yritys, monipalveluyhtiö Barona, jonka brändin merkitystä ostotilanteessa b2b-markkinoilla tutkimuksessa arvioidaan. Tutkimuksen pääongelma on seuraava: Miten palveluyrityksen brändi vaikuttaa ostopäätökseen b2b-markkinoilla? Tutkimuksen lähestymistapa on kvalitatiivinen eli laadullinen. Tutkimusstrategia on case- eli tapaustutkimus ja tutkimusmenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Brändikokemuksen syntymistä ja sen vaikutusta ostopäätökseen tarkastellaan empiriaosiossa asiakkaan ja brändin hallinnoijan, eli Baronan, näkökulmasta. Tutkimuksen tulokset tukevat sitä olettamusta, että palveluyrityksen brändillä on vaikutusta ostopäätöksessä myös b2b-markkinoilla. Brändit b2b-markkinoilla ovat saaneet kuluttajamarkkinoita vähemmän huomiota, sillä brändien vaikutus ostopäätöksessä koetaan irrationaaliseksi tekijäksi, ja yritysmarkkinoilla ostajien on ajateltu tekevän päätökset täysin rationaalisin perustein. Myös b2b-markkinoilla on päätöksentekijänä kuitenkin yksilö, ei organisaatio. Palvelua ostaessaan ostaja perustelee valintansa järkisyillä, kuten laadulla. Todelliset syyt hankintaan voivat kuitenkin olla hyvin toisenlaiset, kuten brändin status, menestys tai arvostus. Brändi on merkittävässä asemassa myös b2b-asiakkaan ostopäätösprosessissa, varsinkin silloin, kun erottautuminen on vaikeaa. Siinä missä palvelu itsessään lunastaa lupaustaan käyttäjälle, brändi tuottaa lisäarvoa yli palvelun toiminnallisen tarkoituksen. Brändi saa palvelun vaikuttamaan paremmalta. Tietynmerkkisen palvelun nähdessään asiakas odottaa sen tarjoavan tietyt asiat. Asiakas haluaa luottaa siihen, että laatu pysyy samana, eikä palvelua tarvitse joka kerta arvioida erikseen. Asiakas ostaa brändiin sisältyviä laatulupauksia omien tarpeidensa täyttämiseksi tehden valintansa sen perusteella, mitä hyötyä ja arvoa hän odottaa saavansa rahojensa vastineeksi.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vanhempien havaintoja ja käsityksiä lapsen sosiaalisesta kompetenssista. Lapsen sosiaalisesta kompetenssista tarkastelun kohteena ovat erityisesti vertaissuhteet, sosiaaliset taidot ja sosiaalinen käyttäytyminen. Tarkoituksena on selvittää vanhempien näkemyksiä lapsen sosiaalisesta verkostosta ja lapsesta sosiaalisena toimijana. Kiinnostuksen kohteena on myös, miten vanhemmat vaikuttamaan lapsen sosiaaliseen kompetenssiin. Vanhempien vaikutuksessa voidaan erottaa epäsuora ja suora vaikutus. Vanhempien epäsuoraan vaikutukseen kuuluvat perheen sosioekonomiset tekijät, vanhemmuuteen ja lastenkasvatukseen liittyvät käytännöt sekä lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus. Suora vaikutus sisältää vanhempien eri roolit ja tehtävät sosiaalisen kompetenssin edistämiseksi. Vanhempien epäsuorilla ja suorilla vaikutustavoilla on havaittu olevan merkittävää vaikutusta lapsen sosiaalisen kompetenssiin muotoutumiseen ja sen laatuun. Tutkimuksessa selvitetään vertaissuhdeongelmaisten ja ei-ongelmaisten lasten vanhempien välisiä eroja näissä vaikutustavoissa. Tutkimuksessa hyödynnetään kyselylomake- ja haastatteluaineistoja. Kyselylomakeaineisto (N=156) kerättiin ”Origins of Exclusion in Early Childhood”-tutkimusprojektissa, jossa tutkittiin lasten vertaissuhteita, sosiaalisia taitoja sekä sosiaalista käyttäytymistä kolmen vuoden seurantatutkimuksena päiväkodista kouluun. Perhekysely toteutettiin lasten ollessa kuusivuotiaita. Vanhempien haastatteluaineisto (N=55) koostuu projektissa mukana olleiden lasten vanhempien teemahaastatteluista. Perhekyselyä analysoidaan tilastollisin analyysimenetelmin. Laadullisen aineiston analyysimenetelmänä käytetään sisällönanalyysia. Vanhempien käsityksissä lasten sosiaalinen verkosto rakentui kotiympäristössä, koulussa, päiväkodissa sekä suvun ja harrastusten parissa muodostuneista suhteista. Tutkimustulosten perusteella on havaittavissa, että vertaissuhdeongelmaisten ja ei-ongelmaisten lasten sosiaaliset verkostot ovat osin erilaiset. Vanhempien arviointien mukaan myös lasten sosiaalisissa taidoissa, käyttäytymisessä, asennoitumisessa sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä ryhmään ja leikkeihin liittyvissä strategioissa on eroavaisuuksia. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että vanhemmat pystyvät arvioimaan hyvin yksityiskohtaisesti lapsensa sosiaalisia taitoja ja käyttäytymistä. Kaikilla vanhemmilla ei kuitenkaan ollut riittävästi tietoa lasten kaveripiiristä tai sen laadusta eikä lasten sosiaalisesta orientaatiosta. Vanhempien epäsuorissa vaikutustavoissa oli eroja, mutta myös yhtäläisyyksiä. Sosioekonomisia tekijöitä koskevan tarkastelun perusteella vertaissuhdeongelmaisten lasten perheiden taloudelliset ongelmat, isien työttömyys ja lapsen erityisen tuen tarve olivat yhteydessä lapsen sosiaalisten suhteiden ongelmiin. Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kokivat vanhemmuuden ja kasvatustehtävän kuitenkin hyvin myönteisenä ja tyytyväisyyttä tuottavana asiana elämässä. Valtaosa vanhemmista piti lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta positiivisena, vaikka lapsen kanssa ei aina ollutkaan helppoa tulla toimeen. Tyytyväisyydestä huolimatta äidit näkivät itsessään enemmän kehittymisen tarpeita vanhempana kuin isät. Vanhemmuudessa korostuivat ohjaaminen ja kontrolli, mutta myös hoiva, lämpö ja vastavuoroisuus. Hoiva ja lämpö sekä rajojen asettaminen askarruttivat vanhempia suuresti. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat tarvitsisivat opastusta ohjaavan vanhemmuuden löytämiseksi. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat kuvasivat kasvatuksen kuormittavuutta, ajan puutetta sekä muuntuvaa isyyttä ja äitiyttä ei-ongelmaisten lasten vanhempia enemmän. Työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeus tuli myös esille vanhempien kuvauksissa. Kyvykkään vanhemmuuden kannalta epävirallinen läheisistä muodostunut tukiverkosto on tärkeä vanhemman apu ja kasvatuksen turva. Ensisijaisena tukitahona on epävirallinen verkosto, joka koostuu ystävistä, tuttavista, työtovereista, puolisosta ja omista vanhemmista. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhempien mukaan arjen tukea ei kuitenkaan ole aina saatavilla, eikä tukiverkosto tyydyttänyt vanhempia. Vanhempien käsityksissä perheen vuorovaikutus sujui hyvin ja vastuu kodista ja kasvatustehtävästä oli molemmilla vanhemmilla tasavertaisesti. Käytännön vastuu kasvatuksesta sekä erilaisten taitojen opettamisesta lapsille kuului äitien tehtäviin. Vanhempien näkemyksissä lapsen sosiaalinen maailma rakentui lähiympäristön tarjoamista mahdollisuuksista. Vanhempien suoriin vaikutustapoihin liittyvien tulosten mukaan vanhemmat pitävät harrastuksia merkittävänä sosiaalista kompetenssia edistävänä tekijänä. Ei-ongelmaisilla lapsilla oli enemmän ja monipuolisempia harrastuksia kuin ongelmaisilla lapsilla. Vaikka vanhemmat eivät mieltäneetkään omaa toimintaansa kaveripiiriin ohjaamiseksi, heillä useinkin oli runsaasti erilaisia rooleja ja tehtäviä sosiaalisten suhteiden ja sosiaalisten taitojen opettamisessa. Lapsen sosiaalisten suhteiden organisoinnissa, ohjaamisessa, valvonnassa ja neuvonnassa oli vanhempiryhmien välillä eroja. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat eivät olleet riittävän hyvin perillä lapsen taidoista ja kyvykkyydestä tuottaakseen oikea-aikaista ohjausta ja tukeakseen lasta riittävästi sopivilla tavoilla. Vanhempien toimintaa näyttää ohjaavan vakaasti se uskomus, että lapsen kaverisuhteet ovat pelkästään hänen oma asiansa. Vanhemmat arvostivat paljon sosiaalisia taitoja ja pyrkivät opettamaan niitä lapsilleen systemaattisesti. Ohjaamisen tavoissa vanhemmat poikkesivat toisistaan. Tutkimus antaa viitteitä, että eiongelmaisten lasten vanhemmat ovat sensitiivisempiä, vastavuoroisempia ja lapsen näkökulmaa ja tarpeita lähtökohtanaan pitäviä sekä tunnetaitoihin ja tunnetilan käsittelyyn keskittyvämpiä kuin ongelmaisten lasten vanhemmat. Vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen vaikeudet, ylimalkainen ja epäjohdonmukainen sosiaalisten taitojen, käyttäytymisen sekä suhteiden ohjaus sekä monet perheen voimavarojen puutteet voivat haitata vakavasti lapsen sosiaalisen kompetenssin kehittymistä. Vanhemmilla on kuitenkin taitoa arvioida lapsensa sosiaalista kyvykkyyttä ja halua toimia hyvin kasvatustehtävässään. Vanhemmuuden tukemisessa olisivatkin tärkeitä epävirallisen tukiverkoston lisäksi lähiympäristön perheille ja lapsille suunnatut palvelut, monitahoinen yhteistyö perheiden, lasten ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten kesken sekä yhteiskunnan perheitä koskevat säädökset ja tukitoimet.
Resumo:
The value and benefits of user experience (UX) are widely recognized in the modern world and UX is seen as an integral part of many fields. This dissertation integrates UX and understanding end users with the early phases of software development. The concept of UX is still unclear, as witnessed by more than twenty-five definitions and ongoing argument about its different aspects and attributes. This missing consensus forms a problem in creating a link between UX and software development: How to take the UX of end users into account when it is unclear for software developers what UX stands for the end users. Furthermore, currently known methods to estimate, evaluate and analyse UX during software development are biased in favor of the phases where something concrete and tangible already exists. It would be beneficial to further elaborate on UX in the beginning phases of software development. Theoretical knowledge from the fields of UX and software development is presented and linked with surveyed and analysed UX attribute information from end users and UX professionals. Composing the surveys around the identified 21 UX attributes is described and the results are analysed in conjunction with end user demographics. Finally the utilization of the gained results is explained with a proof of concept utility, the Wizard of UX, which demonstrates how UX can be integrated into early phases of software development. The process of designing, prototyping and testing this utility is an integral part of this dissertation. The analyses show statistically significant dependencies between appreciation towards UX attributes and surveyed end user demographics. In addition, tests conducted by software developers and industrial UX designer both indicate the benefits and necessity of the prototyped Wizard of UX utility. According to the conducted tests, this utility meets the requirements set for it: It provides a way for software developers to raise their know-how of UX and a possibility to consider the UX of end users with statistical user profiles during the early phases of software development. This dissertation produces new and relevant information for the UX and software development communities by demonstrating that it is possible to integrate UX as a part of the early phases of software development.
Resumo:
Etelä-Karjala on viime vuosina saanut osakseen merkittävää kasvua venäläisistä matkailijoista. Tax free -myynti on Lappeenrannassa Suomen toiseksi suurinta, heti Helsingin jälkeen. Tämän diplomityön tavoitteena oli selvittää, mitkä muuttujat vaikuttavat venäläisten ostoskäyttäytymiseen Etelä-Karjalan alueella. Muuttujien selvittyä niiden pohjalta rakennettiin neljä skenaariota, jotka kuvaavat vuoden 2014 tilannetta liittyen venäläisten matkailuun Etelä-Karjalassa. Työssä tutkittiin myös tax free -myyntitilastoja, etsien muutoksia ja trendejä venäläisten ostoskäyttäytymisessä. Tax free -myynnissä ja venäläisten yöpymismäärissä oli havaittavissa useita selviä ja toistuvia trendejä. Esimerkiksi ruokaa myydään vähemmän vuoden lopussa suhteessa käyttötavaroihin. Yöpymismäärät olivat selvästi korkeampia loppukesästä ja vuoden vaihteessa. Venäläisten matkailu Etelä-Karjalaan on kasvanut voimakkaasti vuoden 2005 jälkeen. Työssä havaittiin, että yksi merkittävin tekijä tälle on ruplan reaalinen vahvistuminen, joka alkoi vuoden 2005 aikana. Tämän jälkeen kasvu jatkui erittäin vahvana aina vuonna 2008 alkaneeseen taantumaan asti. Toinen merkittävä seikka, jonka vuoksi venäläiset ostosmatkailijat saapuvat Suomeen ostoksille, on tuotteiden ja palveluiden laatu. Näiden kahden asian pohjalta rakennettiin nelikenttämatriisi, jonka tuloksena oli neljä skenaariota.
Resumo:
More than ever, education organisations are experiencing the need to develop new services and processes to satisfy expanding and changing customer needs and to adapt to the environmental changes and continually tightening economic situation. Innovation has been found in many studies to have a crucial role in the success of an organisation, both in the private and public sectors, in formal education and in manufacturing and services alike. However, studies concerning innovation in non-formal adult education organisations, such as adult education centres (AECs) in Finland, are still lacking. This study investigates innovation in the non-formal adult education organisation context from the perspective of organisational culture types and social networks. The objective is to determine the significant characteristics of an innovative non-formal adult education organisation. The analysis is based on data from interviews with the principals and fulltime staff of four case AECs. Before the case study, a pre-study phase is accomplished in order to obtain a preliminary understanding of innovation at AECs. The research found strong support for the need of innovation in AECs. Innovation is basically needed to accomplish the AEC system’s primary mission mentioned in the ACT on Liberal Adult Education. In addition, innovation is regarded vital to institutes and may prevent their decline. It helps the institutes to be more attractive, to enter new market, to increase customer satisfaction and to be on the cutting edge. Innovation is also seen as a solution to the shortage of resources. Innovative AECs search actively for additional resources for development work through project funding and subsidies, cooperation networks and creating a conversational and joyful atmosphere in the institute. The findings also suggest that the culture type that supports innovation at AECs is multidimensional, with an emphasis on the clan and adhocratic culture types and such values as: dynamism, future orientation, acquiring new resources, mistake tolerance, openness, flexibility, customer orientation, a risk-taking attitude, and community spirit. Active and creative internal and external cooperation also promote innovation at AECs. This study also suggests that the behaviour of a principal is crucial. The way he or she shows appreciation the staff, encouragement and support to the staff and his or her approachability and concrete participation in innovation activities have a strong effect on innovation attitudes and activities in AECs.
Resumo:
The doctoral study presents a comprehensive analysis of the impact of the institutional environment on the internationalization-based growth strategic choices of small and mediumsized enterprises (SMEs) in emerging economies. In responding to the calls for more research on institutions and international entrepreneurship, this dissertation extends the linkages between the two to the context of emerging economies. The study presents a comprehensive analysis of institutional challenges and their impact on the internationalization of SMEs in emerging economies, particularly in Russia. The research contributes to the adoption of the institution-based view in international entrepreneurship. The dissertation is presented through five research papers. Based on primary and secondary data, the study categorizes the possible sources of institutional influences on internationalization and empirically tests their impact by applying a method triangulation research design. The result of the conducted research is a proposed theoretical model of the institutional impact on the internationalization of SMEs in emerging economies. The model is specifically focused on the growth stage of the entrepreneurial process and considers only its internationalization facet. The research identifies and provides empirical support for the existence of a positive influence of a transparent and supportive regulatory environment, an institutionalized pool of general business knowledge, and collectivistic value orientation on the proclivity of SMEs to internationalize. A level of appreciation of entrepreneurial initiatives in home country and a greater positive institutional gap provide a positive impact on the international performance of SMEs. The research provides contextualized knowledge of the institutional impact on the internationalization of SMEs in Russia. The obtained results present theoretical value in terms of showing how the environmental conditions effect the entrepreneurial internationalization-based growth in emerging economies, providing the methodological insights into the measurement of the institutional effects, and empirically contextualizing the linkage between institutions and internationalization in the Russian business environment. The research also provides value for the business and policy making stakeholders by identifying ways of utilizing the conditions in the external institutional environment.
Resumo:
Tässä kandidaatintyössä esitellään kestävään kehitykseen, yritysten sosiaaliseen vastuuseen sekä sopimusvalmistukseen liittyvää teoriaa ja sovelletaan sitä tämän jälkeen case -yritys Niken toiminnan tutkimiseen ja arviointiin. Työn tavoitteena on muodostaa selkeä kuva Niken toiminnasta yritysvastuullisuuden sekä kestävän kehityksen hyväksi ja esitellä aihealueeseen liittyvä teoria sekä käsitteet. Työn avulla pyritään tekemään myös jonkinasteisia yleistyksiä suuryritysten vaikutuksista kohdealueisiin sopimusvalmistuksen yhteydessä. Työ on toteutettu osittain kirjallisuuskatsauksena ja osittain tapaustutkimuksena hyödyntäen pääasiallisesti elektronista tiedonhakua. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että Niken tämänhetkinen tilanne yritysvastuullisuuden saralla on erinomainen ja se on kestävän kehityksen alalla edelläkävijä. Nike on säilyttänyt toiminnassaan ja koko tuotantoketjussaan kestävät periaatteet sopimusvalmistuksen tuomista laajoista verkostoista ja sidosryhmäsuhteista huolimatta. Yritysten sosiaalinen vastuu sekä sopimusvalmistus ovat tuoneet Niken brändille laajamittaista arvostusta ja tätä kautta välillisesti taloudellista menestystä. Uhratuista resursseista huolimatta Nike pärjää tällä hetkellä taloudellisesti paremmin, kuin ennen vastuullisuuden sekä kestävien toimintamallien laajempaa implementaatiota. Myös tulevaisuus näyttää Niken kohdalla valoisalta.
Resumo:
Presentation at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014
Resumo:
Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata psykoosipotilaille tarkoitetun sähköisen potilasopetusmentelmän (MieliNet) levitystä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon psykiatristen toimintayksiköiden mielenterveystyön ammattilaisten kokemuksia sähköisen potilasopetusmenetelmän käytöstä. Tutkimuksen tavoitteena on saatavan tiedon avulla kehittää edelleen MieliNet-ohjelman hyödynnettävyyttä psykiatrisessa hoitotyössä. Tutkimusaineisto kerättiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa selvitettiin sosiaali- ja terveydenhuollon psykiatristen toimintayksiköiden (n = 125) kiinnostusta tutustua sähköiseen potilasopetukseen. Potilasopetuksesta kiinnostuneiden organisaatioiden (n = 16) taustatiedot kuvattiin sekä selvitettiin mielenterveystyön ammattilaisten (n = 41) halukkutta tutustua MieliNet-sivustoon ja osallistua sähköisen potilasopetuksen verkkokurssille. Toisessa ja kolmannessa vaiheessa aineisto kerättiin sähköiselle moodle-alustalle sähköisen potilasopetusmenetelmän koekäyttäjiltä (n=7). Aineisto analysoitiin induktiivista ja deduktiivista sisällön analyysiä käyttäen. Tutkimustulosten mukaan sähköisestä potilasopetusmenetelmästä kiinnostuneiden organisaatioiden osuus oli 4% niistä organisaatioista, joille tiedon levitys tapahtui. Sähköisen potilasopetusmenetelmän koekäyttäjistä valtaosa työskenteli erikoissairaanhoidossa toimivissa aikuispsykiatrian avohoidon yksiköissä. Sähköisen potilasopetusmenetelmän käytön vahvuuksina koettiin potilasopetuksen tehostuminen, omahoitajasuhteen kehittyminen ja potilaiden lisääntynyt hoitoon sitoutuminen. Heikkouksina koettiin ongelmat sähköisen potilasopetusohjelman käytössä ja ennakkoluulot sähköisen potilasopetusohjelman käytöstä sekä potilaiden psyykkisen voinnin heikentyminen. Mahdollisuuksina koettiin potilasopetuksen tehostuminen ja potilasopetusohjelman uudet käyttömahdollisuudet. Uhkina koettiin sähköisen potilasopetusmenetelmän riittämätön arvostus sekä ongelmat ja ennakkoluulot potilasopetusohjelman käytössä. Potilaiden yksilöllisyys huomioitiin hyvin potilasopetustilanteissa. Sähköinen potilasopetusmenetelmä synnytti keskustelua potilaille tärkeistä asioista. Potilasopetustilanteiden sujuminen, potilaiden asenne ja oma osaaminen aiheuttivat huolta. Potilasopetustilanteisiin valmistautumiseen halutaan jatkossa kiinnittää enemmän huomiota.
Resumo:
Tutkimus käsittelee islaminuskoisten somalityttöjen hyvään ja huonoon maineeseen liittyviä uskonnollisia, kulttuurisia ja etnisiä määrittelyjä ja niiden merkityksiä heidän arjessaan. Turussa hankittu etnografinen tutkimusaineisto koostuu osallistuvaan havainnointiin perustuvasta kenttäpäiväkirja-aineistosta sekä kahdestakymmenestäviidestä 17‒35-vuotiaiden somalityttöjen ja -naisten teemahaastattelusta vuosilta 2003–2006. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, minkälaista somalityttöä pidetään maineeltaan hyvänä ja miten tytön maine voi mennä. Tutkimuksessa tarkastellaan yhtäältä sitä, mikä merkitys sosiaalisilla verkostoilla on tyttöjen maineen määrittelyssä. Toisaalta kysytään, mitä somalitytöt ja nuoret naiset itse ajattelevat tytön maineeseen liittyvistä odotuksista ja miten he niistä tietoisina toimivat. Lähestymistapa rakentuu uskontotieteen, antropologian, sukupuolentutkimuksen, tyttötutkimuksen, nuorisotutkimuksen ja kulttuurimaantieteen näkökulmia yhdistelemällä. Ensimmäisessä aineistontulkintaluvussa tarkastellaan tyttöyteen ja maineen rakentumiseen liittyvää ruumiillista merkityksenantoa pukeutumisen, seksuaalisuuden, tyttöjen ympärileikkausta koskevan asennemuutoksen ja seurustelun teemojen kautta. Toisessa luvussa keskitytään kaupunkitilan ja tyttöjen vapaa-ajanvieton sosiotilallisiin tulkintoihin sekä tyttöjen käytöstä kodin ulkopuolella määritteleviin ja mainetta rakentaviin puheisiin. Haastatellut arvostivat islamiin ja somaliperinteeseen liittyviä arvoja ja pitivät niitä oman käytöksensä ohjenuorina. Omanarvontunto, itsekontrolli ja vastuuntunto omista teoista liitettiin ”hyvään tyttöyteen”. Tyttöjen toimijuus ilmeni heihin kohdistuvien odotusten suuntaisena käyttäytymisenä ja näiden ihanteiden arvostamisena. Toimijuus näkyi myös tiettyjen tyttöihin ja poikiin kohdistuvien erilaisten odotusten kyseenalaistamisena ja joissakin tapauksissa vastoin odotuksia toimimisena. Turkua myös verrattiin somalityttöjen käytöksen osalta pääkaupunkiseutuun. Tässä vertailussa Turku nimettiin kulttuurisen jatkuvuuden, pääkaupunkiseutu kulttuurisen muutoksen paikaksi. Haastateltujen mukaan yhteisöllisiä tulkintoja tyttöjen käytöksestä tehtiin puheissa ja juoruissa, usein suhteessa havaintoihin suomalaistyttöjen käytöksestä. Tyttöjen arkeen nämä etniset ja moraaliset eroteot eivät kuitenkaan vaikuttaneet aina samalla tavoin, koska tulkinnat tyttärille sopivasta ja mahdollisesta käytöksestä voivat vaihdella perheiden välillä. Tutkimus tuo esille, että tytön hyvä maine on eräs perheen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Somalityttöjen käytös on myös eräs yhteisöllinen peili, jota vasten tehdään laajempia tulkintoja somalikulttuurin ja uskonnollisten arvojen tilasta diasporassa. Liiallinen muutos tyttöjen käyttäytymisessä uhkasi yhteisöllistä jatkuvuutta ja uskonnolliskulttuuristen arvojen välittymistä seuraaville sukupolville. Laajasti ymmärrettynä ”hyvä tyttöys” ja hyvä maine oli onnistuneen kulttuurisen neuvottelun tulosta diasporassa. Se tarkoitti, että tyttö kiinnittyi somalialaiseen taustaansa ja sen välittämiin arvoihin, osallistuen samalla kuitenkin myös suomalaiseen yhteiskuntaan.