238 resultados para ict-toimiala
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena on tutkia kohdeyrityksen strategista muutosta perinteisestä tuotetoimittajasta ratkaisujen toimittajaksi. Toimialan muutosta arvioidaan tarkemmin, jotta voidaan selvittää kuinka yrityksen tulisi mukauttaa resurssejaan ja kyvykkyyksiään sopeutuakseen muutoksen tuomiin uusiin haasteisiin. Tarkastelun alla on erityisesti yrityksen strateginen muutos ja kuinka löytää strategian kannalta ne dynaamiset kyvykkyydet joiden avulla yritys saa pysyvää kilpailuetua. Yritykset pyrkivät strategisessa suunnittelussaan pysyvään kilpailuetuun. Strategista johtamisen teorioita on esitetty useita ja niiden kautta on vaikea selittää nykyisin nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä toimivien yritysten menestystä. Dynaamisten kyvykkyyksistä on haettu selitystä menestyksen taakse. Yritysten tavoitellessa kokonaan uusia liiketoiminta-alueita niihin kohdistuu suuria muutoksia niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Tällöin on kriittistä tunnistaa ne ydinkyvykkyydet joiden avulla voidaan menestyä uusilla liiketoiminta-alueilla. Työn ensimmäisessä osassa esitetään strategiaan ja kyvykkyyksiin liittyviä teorioita. Teoriaosiossa tarkastellaan myös palveluyritykseksi muuntautumisen haasteita, jonka jälkeen esitellään kohdeyrityksen strategiset tavoitteet ja kuinka puuttuvia resursseja voidaan tunnistaa. Resurssipohjaisen lähestymistavan avulla päästiin hyvin käsiksi toimialan muutoksen aiheuttamiin puuttuviin resursseihin. Analyysin aikana tunnistettiin puutteita tavoitteisiin nähden ja tässä työssä nousi yhtenä keskeisimpänä esille ICT-osaaminen kohdeyrityksen siirtyessä laitevalmistajan roolista kohti ratkaisun toimittajaa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että resurssipohjaisen lähestymistavan avulla voidaan tunnistaa tämän tyyppisessä yrityksessä resurssipuutteita joita kehittämällä yritys voi saavuttaa pysyvää kilpailuetua.
Resumo:
Uudella vuosituhannella vauhtia saanut suomalaisen metsäteollisuuden muodonmuutos on yksi eteläkarjalaisen keskustelun ykkösaiheista. Naapurimaakunnassa Kymenlaaksossa suuret konsernit ovat jo sulkeneet kokonaisia tehtaita ja metsäteollisuuden rakennemuutoksen vaiku-tukset ovat näkyneet täydessä mitassa. Etelä-Karjalassa tapahtumia on seurattu läheltä eikä niiden jatkoksi ole ollut halua liittyä. Etelä-Karjalan lähtökohtia rakennemuutokseen voi avata ja taustoittaa tarkastelemalla rakennemuutoksen kokonaiskuvaa. Vaikka rakennemuutos on yllättänyt monet metsäteollisuusalueet voimallaan, rakenteellisia muutoksia on koettu ennenkin. Yhteiskunnalliset ja taloudelliset rakenteet hakevatkin muotoaan jatkuvasti. Globaalissa toimintaympäristössä muutoksen tahti on kuitenkin kiihtynyt, mikä on puolestaan tuonut uusia alueellisia haasteita erityisesti jos elinkeinorakenne nojaa vahvasti yhteen teollisuuden alaan tai toimijaan. Alueellisina vahvuuksina pidetyt klusterit ovatkin vaarassa muodostua myös riskitekijöiksi, jotka voivat estää uusia innovaatioita ja jarruttaa tarpeettomasti rakenteellista uudistumista. Suomi ei ole tässä suhteessa ainoa: teollisuuskaupungit ympäri läntisen maailman ovat kohdanneet uudistumispaineita, jotka ovat siirtäneet elinkeinorakennetta perinteisestä teollisuudesta kohti palvelu- ja tietointensiivisiä aloja. Toiset kaupungit ovat onnistuneet muuttumaan joustavasti omilla ehdoillaan, toiset ovat heränneet rakenteelliseen uudistumiseen vasta kriisin kautta. Monet perinteiset eurooppalaiset teollisuudenalat, kuten tekstiili-, hiili- ja autoteollisuus ovat kokeneet kovia alasajoja, mutta niiden raunioilta on lähtenyt kasvamaan myös uutta osaamista, kuten kulttuuriprofiloitumista sekä ympäristö- ja ICT-osaamista. Alueelliset lähtökohdat rakennemuutokseen määrittyvät pitkälti nykyisen osaamis- ja yhteistyörakenteen mukaan, jotka Etelä-Karjalassa ovat monelta osin sidoksissa metsäteollisuuteen. Metsäteollisuus on supistuksista ja muista rakennemuutoksen merkeistä huolimatta vielä maakunnassa vahvasti läsnä – niin fyysisesti kuin henkisestikin. UPM ja Stora Enso ovat Etelä-Karjalan suurimmat yksityiset työllistäjät ja molemmilla on tuotantolaitosten lisäksi alueella myös omat tutkimuslaitoksensa. Yhteistyö Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa on tiivistä yliopiston kouluttaessa alalle merkittävän määrän uusia osaajia. Metsäklusteriin on sidottu myös monet muut toimijat kuten Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu, alueen oma Metsäteollisuusinstituutti, maakunnasta käsin hallinnoitava Uusiutuva metsäteollisuus -klusteri, sekä laaja alihankinta- ja palveluverkosto. Rakennemuutoksen haasteisiin on Etelä-Karjalassa ja myös valtakunnan tasolla vastattu käynnistämällä hankkeita, jotka pyrkivät lisäämään metsäteollisuuden kannattavuutta kehittämällä yhä älykkäämpiä metsäteollisuustuotteita. Metsäteollisuuden ohella Etelä-Karjalan vahvoina osaamisalueina ja tärkeinä investointikohteina pidetään ympäristö- ja energia-alaa sekä Venäjä-osaamista. Myös palvelualaan sekä alueen matkailuun on investoitu vahvasti viime vuosina. Kokemukset äkillisistä rakennemuutoksista muualla Suomessa ovat osoittaneet, että kriisitilanteessa eri toimijat kokoontuvat laajasti yhteen tekemään töitä tilanteen kääntämiseksi positiiviseksi. Nämä verkostot rakentuvat luontevasti ja nopealla aikataululla äkillisen kriisin uhatessa alueellisen elinvoiman säilymistä. Vaikka kriisivalmiuden rakentaminen on olennainen osa rakennemuutoksen valmistautumista myös Etelä-Karjalassa, vielä suurempi merkitys on ennakoimisella ja muutoksen aktiivisella rakentamisella. Ennakointiin kuuluu laaja katsantokanta ja valmistautuminen myös kipeisiin skenaarioihin. Metsäteollisuusmaakunnan on myös uskallettava katsoa rakennemuutosta myös muuten kuin metsäteollisuuden silmin, sillä rakennemuutoksen vaikutusalue ei rajaudu vain metsäklusteriin. Kriisitilanne onkin alueelle aina myös mahdollisuus kehittymiseen ja vanhojen rakenteiden uudelleenarviointiin. Mikäli hyvin vauhtiin päässyt metsäteollisuuden uudistumissuunnitelma ei kanna tai se jättää Etelä-Karjalaan vain hyvin pienen, entistä erikoistuneemman metsäteollisuussektorin, varalla on hyvä olla uusia suunnitelmia, rakenteita sekä jo kasvuun alkuun päässeitä tulevaisuuden aloja. Elinkeinorakennetta tulee arvioida myös laajemmin; onko klusteriajattelu jo aikansa elänyt yhä lyhentyvien elinkaarien myötä ja pitäisikö veturiyritysten sijaan osaamista hajauttaa joustavampaan ja monipuolisempaan muotoon? Miten rakennemuutokseen tulisi ylipäätään suhtautua? Onko rakennemuutoksen estäminen ja lieventäminen ainoat toimintamallit vai voisiko rakennemuutosta jopa olla edullisempaa jouduttaa?
Resumo:
Työn teettäjä yrityksen ADVOCORP Oy:n tavoitteena oli löytää ja nimetä näkökulmia, joihin sen toiminnankehityssuunnitelmassa olisi osattava ottaa kantaa. Suurin osa kuluista syntyy projektityöstä. Pienessä (noin 10 henkilön) yrityksessä korostuu oikeisiin asioihin keskittyminen. Tässä työssä tarkastellaan käytössä olevan projektimetodologian sopivuutta nykyisiin asiakasprojekteihin. Lisäksi laadullisen projektin- ja tiedonhallinnan kautta pyritään tunnistamaan ja nimeämään toiminnankehityskohteita. Tuloksena esitetään ohjeellinen lausunto kehityssuunnitelman tekemiseksi yrityksessä. ADVOCORP Oy:n projektimetodologia perustuu Adaytumin julkaisemaan Planning-projektien läpivientiin suunniteltuun implementointimetodologiaan. Projektimetodologian tarkoitus on tarjota etukäteen suunniteltu malli toimitusprosessien systemaattiseksi läpiviemiseksi. Konsultoinnin ollessa yrityksen toimiala, työssä lähdetään liikkeelle tekijöiden tarkastelusta, joihin onnistunut konsultointityö perustuu. Projektimetodologian kehittämisen ohella työssä tarkennetaan nykyisen metodologiamallin sisältökuvausta ja eri projektivaiheissa toimitettavia asioita.
Resumo:
The focus of this Master’s Thesis is on knowledge sharing in a virtual Learning community. The theoretical part of this study aims at presenting the theory of knowledge sharing, competence development and learning in virtual teams. The features of successful learning organizations as well as enablers of effective knowledge sharing in virtual communities are also introduced to the reader in the theoretical framework. The empirical research for this study was realized in a global ICT company, specifically in its Human Resources business unit. The research consisted of two rounds of online questionnaires, which were conducted among all the members of the virtual Learning community. The research aim was to find shared opinions concerning the features of a successful virtual Learning community. The analysis of the data in this study was conducted using a qualitative research methodology. The empirical research showed that the main important features of a successful virtual Learning community are members’ passion towards the community way of working as well as the relevance of the content in the virtual community. In general, it was found that knowledge sharing and competence development are important matters in dynamic organizations as well as virtual communities as method and tool for sharing knowledge and hence increasing both individual and organizational knowledge. This is proved by theoretical and by empirical research in this study.
Resumo:
The thesis discusses the regulation of foodstuffs and medicines, and particularly the regulation of functional foods. Legal systems investigated are the EU and China. Both are members of the WTO and Codex Alimentarius, which binds European and Chinese rules together. The study uses three Chinese berries as case examples of how product development faces regulation in practice. The berries have traditional uses as herbal medicines. Europe and China have similar nutrition problems to be resolved, such as obesity, cardiovascular disease, and diabetes. The three berries might be suitable raw materials for functional foods. Consumer products with health-enhancing functions, such as lowering blood pressure, might legally be classifi ed either as foodstuffs or medicines. The classifi cation will depend on functions and presentation of the product. In our opinion, food and medicine regulation should come closer together so the classifi cation issue would no longer be an issue. Safety of both foodstuffs and medicines is strictly regulated. With medicines, safety is a more relative concept, where benefi ts of the product are compared to side-effects in thorough scientifi c tests and trials. Foods, on the other hand, are not allowed to have side-effects. Hygiene rules and rules on the use of chemicals apply. In China, food safety is currently at focus as China has had several severe food scandals. Newly developed foods are called novel foods, and are specifi cally regulated. The current European novel food regulation from 1997 treats traditional third country products as novel. The Chinese regulation of 2007 also defi nes novel foods as something unfamiliar to a Chinese consumer. The concepts of novel food thus serve a protectionist purpose. As regards marketing, foods are allowed to bear health claims, whereas medicines bear medicinal claims. The separation is legally strict: foods are not to be presented as having medicinal functions. European nutrition and health claim regulation exists since 2006. China also has its regulation on health foods, listing the permitted claims and how to substantiate them. Health claims are allowed only on health foods. The European rules on medicines include separate categories for herbal medicines, traditional herbal medicines, and homeopathic medicines, where there are differing requirements for scientifi c substantiation. The scientifi c and political grounds for the separate categories provoke criticism. At surface, the Chinese legal system seems similar to the European one. To facilitate trade, China has enacted modern laws. Laws are needed as the country moves from planned economy to market economy: ‘rule of law’ needs to replace ‘rule of man’. Instead of being citizens, Chinese people long were subordinates to the Emperor. Confucius himself advised to avoid confl ict. Still, Chinese people do not and cannot always trust the legal system, as laws are enforced in an inconsistent manner, and courts are weak. In China, there have been problems with confl icting national and local laws. In Europe, the competence of the EU vs. the competence of the Member States is still not resolved, even though the European Commission often states that free trade requires harmonisation. Food and medicine regulation is created by international organisations, food and medicine control agencies, standards agencies, companies and their organisations. Regulation can be divided in ‘hard law’ and ‘soft law’. One might claim that hard law is in crisis, as soft law is gaining importance. If law is out of fashion, regulation certainly isn’t. In the future, ‘law’ might mean a process where rules and incentives are created by states, NGOs, companies, consumers, and other stakeholders. ‘Law’ might thus refer to a constant negotiation between public and private actors. Legal principles such as transparency, equal treatment, and the right to be heard would still be important.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli tutkia tilintarkastukseen kohdistuvia vaihto-omaisuuden riskejä ja niiden hallintaa. Tilintarkastajan riskienhallinta on tullut yhä tärkeämmäksi tilintarkastusskandaalien ja standardien vaatimusten tiukentumisen takia. Vaihto-omaisuus on yksi taseen merkittävimmistä eristä. Sen riskisyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi yrityksen toimiala ja epäkuranttiuden sekä vaihto-omaisuuden määrä. Tilintarkastuksen suunnittelu, olennaisuusmäärittely ja riskienarviointi ovat samanlaisia riippumatta asiakastoimeksiannon koosta, ja ne suoritetaan standardien mukaisesti. Tutkimuksen empiirisessä osassa haastateltiin viittä tilintarkastajaa. Empiirisen analyysin tulokset ovat pääasiassa samankaltaiset kirjallisuudesta saadun tiedon kanssa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vaihto-omaisuuden riskit ovat yrityskohtaisia. Suurimmat riskit ovat yrityksissä, joissa sisäiset kontrollit ovat heikot tai jonka johdon rehellisyyteen ei voida luottaa.
Resumo:
Työssä tutkitaan erään tekniseen auringonsuojaukseen keskittyneen yrityksen päätöstä tuottaa aloittelevia yrityksiä palveleva tukikonsepti. Konsepti sisältää mitoitusohjelmia, kokoonpano-ohjeita sekä markkinointimateriaalia. Oleellista on selvittää kannattaako yrityksen keskittyä kyseisiin asiakkaisiin, sekä onko konsepti oikea ratkaisu tälle segmentille. Tätä varten työssä tutustuttiin toimiala-analyysiin, strategiaan, segmentointiin sekä differointiin. Työssä selvitettiin, että Porterin viiden voiman malli on yhä toimiva aloitus toimiala-analyysin laatimiseen. Strategiaan liittyviä koulukuntia löytyy kirjallisuudesta useita erilaisia, oleellista on löytää oikea lähestymistapa kuhunkin tilanteeseen. Segmentointi on tärkeä vaihe, koska sen avulla selvitetään yrityksen eri asiakasryhmiä. Differointi on usein suositeltu keino kilpailuedun tavoittelemiseen. Työtä varten laadittiin yritykselle toimiala-analyysi. Lisäksi yritykselle etsittiin segmenttejä sekä pohdittiin sen mahdollisuuksia differointiin. Segmenttejä löydettiin kolme erilaista. Samalla todettiin, että paras tapa differoida yrityksen tuotteita on keskittyä tuotteiden aineettomiin ominaisuuksiin. Toimiala-analyysin, segmenttien sekä differointimahdollisuuksien perusteella päädyttiin siihen, että yrityksen päätös keskittyä enemmän uusiin ja aloitteleviin asiakkaisiin vaikuttaa järkevältä. Konseptin ominaisuuksien perusteella myös konsepti vaikuttaa hyvältä tavalta palvella kyseistä asiakassegmenttiä.
Resumo:
Business intelligencellä tarkoitetaan liiketoimintatiedon hallintaan liittyviä prosesseja ja tekniikoita. Se pitää sisällään tiedon keräämiseen, tallentamiseen, analysointiin ja jakamiseen käytettyt tuotteet, tekniikat ja prosessit, joiden tavoitteena on auttaa yrityksen työntekijöitä liiketoimintaan liittyvässä päätöksenteossa. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia uuden yritysryhmän laajuisen BI-tietojärjestelmän suunnitteluun ja käyttöönotoon liittyviä seikkoja ja luoda valmiudet BI-tietojärjestelmän kehitys- ja käyttöönottoprojektin kohdeyrityksessä, jonka toimiala on kansainvälinen terveydenhoitoalan tukkuliiketoiminta. Uuden BI-järjestelmän halutaan tukeva yritysryhmän yritysten välistä integraatiota ja tehostavan tiedonhakuun ja analysointiin liittyviä prosesseja. Tutkimus toteutettiin konstruktiivisena tutkimuksena, joka kattaa kohdeyrityksen IT-arkkitehtuurin, tietosisällön, prosessit ja organisaation raportoinnin kannalta. Lisäksi työssä suoritettiin ohjelmistovertailu kahden markkinoilla toimivan merkittävän ohjelmistotalon BI-tuotteiden välillä. Työssä havaittiin, että BI-projekti on laaja-alainen ja suuri hanke, joka ulottuu läpi koko organisaation. BI-ohjelmiston tehokas hyödyntäminen asettaa vaatimuksia erityisesti taustajärjestelmien tiedon huolelliseen mallintamiseen liittyen. Työssä saatiin pilotoinnin kautta käytännön kokemuksia uudesta järjestelmästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista kohdeyrityksessä.
Resumo:
Tämä kandidaatintyö käsittelee puolijohdeteollisuusyritysten Intelin, Toshiban ja Samsungin patenttipolitiikkaa 1990-luvun alusta lähtien. Työn tarkoituksena on antaa vastauksia siihen, miksi patentointiaktiivisuudet (patenttiaineiston määrät) vaihtelevat niin suuresti yrityksestä toiseen saman alan sisällä. Yrityksiä tarkastellaan erityisesti kotimaidensa suhteen. Patentointiaktiivisuuden analyysissä käytetään IPC-luokittain jaoteltua patenttiaineistoa sekä patentointiin liittyviä artikkeleita ja kirjallisuutta. Yritysten sijainti ja paikallinen yrityskulttuuri vaikuttavat merkittävästi yritysten patenttipolitiikkaan. Vertailuyrityksillä on omat arvot ja toimintatavat, joilla patentointiin liittyviä asioita hoidetaan. Puolijohdeteollisuudessa ja yleisesti informaatioteknologiateollisuudessa, joissa käytetään paljon patentointia, on tärkeää, että maan johto suhtautuu positiivisesti immateriaalioikeuksiin. Kyseisen alan merkitys maiden hyvinvoinnille kasvaa koko ajan. Empiria-aineiston mukaan Intelin patentit ovat eteen- ja taaksepäin viittausten perusteella laadukkaimpia. 1990-luvulla Etelä-Korea panosti suuresti immateriaalioikeuksien kehittämiseen, mikä näkyy Samsungin patenttimäärän nousuna. Samsungilla on vertailuyrityksistä eniten patentteja, mutta ne ovat heikkolaatuisimpia. Toshiban patentit eivät saavuta määrällisesti Intelin taakse- ja eteenpäinviittauksia. Laadullisesti Toshiban patentit ovat kuitenkin parempia kuin Samsungin patentit. Kaikkiaan patentointi on lisääntynyt 1990-luvulla lähtien muun muassa parantuneen patenttisuojan ja helpottuneiden hakuprosessien ansiosta. Aasiassa on yleisempää käyttää strategista patentointia, muun muassa portfolion maksimointia. Yhdysvalloissa suhtaudutaan patentointiin enemmän taloudelliselta kannalta, kun taas puolestaan Aasiassa t&k-toiminta on pitkäjänteisempää.
Resumo:
IT projektien hallinta on nykyään entistä haastavampaa aina muuttuvan ympäristön vuoksi. Siksi yritykset haluavatkin panostaa projektien hallinnan kehittämiseen yhdenmukaistamalla ohjeistusta. Lisäksi IT projektipäälliköiden huono saatavuus on tuonut yrityksille lisähaasteita, jolloin ohjeistus on entistä tärkeämpi. Tässä työssä toteutetaan projektijohtamisen kasikirja. Tämä käsikirja antaa projektipäällikölle selkeän projektinhallintaohjeistuksen infrastruktuurin toimitusprojektoinnissa. Toteutettava käsikirja sisältää kuvaukset infrastniktuuriprojektin osa alueista ja tarkistuspisteistä. Lisäksi ohjeistuksessa selvennetään projektipäällikön työhön liittyvien prosessien mukaisia työvaiheita. Tämän diplomityön aikana on Logica Finlandille toteutettu sovellettu projektiohjekirja ICT infrastruktuuriprojekteihin.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millä keinoilla voidaan kehittää tutkittavan yrityksen ulkoistettujen globaalien tietokonekeskuspalveluiden kilpailuetua. Lisäksi tavoitteena on selvittää kriittisimmät kilpailuetua tuottavat asiat, jotka tulisi ottaa huomioon sopimusneuvotteluissa. Ongelmaa lähestyttiin strategian, ulkoistusteorioiden, sopimuksen, hinnoittelumallien, yrityskulttuurin, innovaatioiden, luottamuksen ja yhteistyöverkostojen kautta. ICT -ulkoistuksen nykytilaa ja kehittämistarvetta tutkittiin laadullisella tutkimuksella teemahaastattelujen avulla. Tutkimuksessa haastateltiin tutkittavan yrityksen lisäksi kaksi globaalia ulkoistuskumppania. Tutkimuksen tuloksena keskeiseksi tekijöiksi nousi yhteisen strategian ja tavoitteiden määrittely ja jalkauttaminen, ydinkyvykkyyksien hallinta, sidosryhmien hallinta, yrityskulttuurien huomioiminen, toimittajaosaamisen hallinta, ja kustannuksien pienentäminen. Sopimuksen tekovaiheessa tulisi jo määritellä sopimuksesta irrottautumisen strategia. Hinnoittelumallin päätöksentekoa tulisi asiakkaan johtaa sekä neuvotella tasapuoliset ja motivoivat kannustimet.
Resumo:
Terveydenhuollon toimiala on voimakkaiden muutospaineiden edessä. Huoltosuhteen heikkeneminen asettaa julkiselle terveydenhuollolle suuria haasteita. Uudenlaisten palveluratkaisujen ja teknologian avulla voidaan tuottavuutta sekä tehokkuutta nostaa. Työssä selvitetään julkinen - yksityinen kumppanuuden merkitystä asiakasarvon muodostumiseen terveydenhuollon toimialalla. Työssä on kahden case-esimerkin sekä kirjallisuuslähteiden avulla tutkittu asiakasarvon syntyyn vaikuttavia tekijöitä. Teoreettisina viitekehyksinä on käytetty resurssipohjaista näkemystä. Case-esimerkkeinä käytettiin MedOne Oy:n ja Lahden kaupungin välistä ulkoistussopimusta sekä Effica-potilastietojärjestelmän käyttöönottoa. Kummassakin tapauksessa voidaan katsoa asiakasarvoa syntyneen, muttei täysin ongelmitta.
Resumo:
Project management has evolved in recent decades. Project portfolio management, together with multi project management, is an emerging area in the project management field in practice, and correspondingly in academic research and forums. In multi project management, projects cannot be handled isolated from each other, as they often have interdependencies that have to be taken into account. If the interdependencies between projects are evaluated during the selection process, the success rate of the project portfolio is increased. Interdependencies can be human resources, technological, and/or market based. Despite of the fact that interdependency as a phenomenon has roots in the 1960s and is related to famous management theories, it has not been much studied, although in practice most companies use it to great extent. There exists some research on interdependency, but prior publications have not emphasized the phenomenon per se, because a practical orientation practitioner techniques prevails in the literature. This research applies the method triangulation, electronic surveys and multiple case study. The research concentrates on small to large companies in Estonia and Finland, mainly in construction, engineering, ICT, and machinery industries. The literature review reveals that interdependencies are deeply involved in R&D and innovation. Survey analysis shows that companies are aware of interdependency issues in general, but they i have lack of detailed knowledge to use it thoroughly. Empirical evidence also indicates that interdependency techniques influence the success rate and other efficiency aspects to different extents. There are a lot of similarities in interdependency related managerial issues in companies of varying sizes and countries in Northern Europe. Differences found in the study are for instance the fact that smaller companies face more difficulties in implementing and evaluating interdependency procedures. Country differences between Estonia and Finland stem from working solutions to manage interdependencies on a daily basis.historical and cultural reasons, such as the special features of a transition country compared to a mature country. An overview of the dominant problems, best practices, and commonly used techniques associated with interdependency is provided in the study. Empirical findings show that many interdependency techniques are not used in practice. A multiple case study was performed in the study to find out how interdependencies are managed in real life on a daily basis. The results show that interdependencies are mostly managed in an informal manner. A description of managing the interdependencies and implementation procedures is given. Interdependency procedures are hard to implement, especially in smaller companies. Companies have difficulties in implementing interdependency procedures and evaluating them. The study contains detailed results on how companies have implemented working solutions to manage interdependencies on a daily basis
Resumo:
To improving efficiency and transparency of government services, government authorities may increase the frequency of interaction between citizens and government as well as improving the quality of the government services and trust. Electronic Government (E-Government) in definition is the delivery of government services to citizens, businesses, and government organizations through the use of internet, web based applications, and Information and Communication Technologies (ICTs) is the solution to build more reliable and efficient contact with citizens. Like the developing and developed countries, Iran also has been processing the various aspects of ICT, IT, and e-Government. Though, in order to implement and improve e-Government; Iran has faced with some obstacles. Therefore, the purpose of this thesis is to study progress of e- Government and identify obstacles of implementing and improving e Government in Iran. In this thesis, based on the literature review, the progress of e-Government in Iran was studied and various obstacles were identified. Therefore, as a result, e- Government of Iran is said to be in the transactional stage of the United Nations’ e-Government maturity stages. In addition, establishing more reliable, efficient, and accurate e-Government initiatives, plans, guidelines, and strategies will extremely enhance e-Government status of Iran. On the other hand, the needs of the citizens should always be under consideration when implementing and improving e-Government services; because citizens are considered to be at the core of every e-Government services and the responsibilities of the authorities.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on perehtyä suomalaisten yritysten investointitoimintaan ja tutkia miten vuoden 2009 finanssikriisi on siihen vaikuttanut. Tutkimuksessa selvitetään myös yritysten investointiaktiivisuuteen vaikuttavia tekijöitä, investointiprosessia sekä yritysten käyttämiä investointien laskenta- ja riskimenetelmiä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on rakennettu laskentatoimen investointikirjallisuuden pohjalta. Tutkimuksen empiirinen osuus koostuu sähkönsiirto- ja tilintarkastusyritysten johtohenkilöiden haastatteluista. Tutkimus osoitti, että suuria investointeja tekevät yritykset jatkavat investoimistaan aktiivisesti laman aikana, toisin kuin pieniä investointeja tekevät. Tutkimuksessa selvisi myös, että kohdeyritysten käytetyimmät investointien laskentamenetelmät ovat takaisinmaksuaika ja vaihtoehtolaskelmat. Tosin investointien riskin huomioiminen osoittautui alhaiseksi.