Fractures in older people - incidence, predictors and consequences

In older populations, fractures are common and the consequences of fractures may be serious both for an individual and for society. However, information is scarce about the incidence, predictors and consequences of fractures in population-based unselected cohorts including both men and women and a long follow-up. The objective of this study was to analyse the incidence and predictors of fractures as well as functional decline and excess mortality due to fractures, among 482 men and 695 women aged 65 or older in the municipality of Lieto, Finland from 1991 until 2002. In analyses, Poisson’s, Cox proportional Hazards and Cumulative Logistic regression models were used for the control of several confounding variables. During the 12-year follow-up with a total of 10 040 person-years (PY), 307 (26%) persons sustained altogether 425 fractures of which 77% were sustained by women. The total incidence of fractures was 53.4 per 1000 PY (95% confidence intervals [95% CI]: 47.9 - 59.5) in women and 24.9 per 1000 PY (95% CI: 20.4 - 30.4) in men. The incidence rates of fractures at any sites and hip fractures were associated with increasing age. No significant changes in the ageadjusted incidence rates of fractures were found in either gender during the 12-year follow-up. The predictors of fractures varied by gender. In multivariate analyses, reduced handgrip strength and body mass index (BMI) lower than 30 in women and a large number of depressive symptoms in men were independent predictors of fractures. A compression fracture in one or more thoracic or upper lumbar vertebras on chest radiography at baseline was associated with subsequent fractures in both genders. Lower body fractures independently predicted both short- (0-2 years) and long-term (up to 8 years) functional decline in mobility and activities of daily living (ADL) performance during the 8-year follow-up. Upper body fractures predicted decline in ADL performance during longterm follow-up. In the 12-year follow-up, hip fractures in men (Hazard Ratio [HR] 8.1, 95% CI: 4.4-14.9) and in women (HR 3.0, 95% CI: 1.9-4.9), and fractures at the proximal humerus in men (HR 5.4, 95% CI: 1.6-17.7) were independently associated with excess mortality. In addition, leisure time inactivity in physical exercise predicted independently both functional decline and excess mortality. Fractures are common among older people posing serious individual consequences. Further studies about the effectiveness of preventing falls and fractures as well as improving care and rehabilitation after fractures are needed.

Paronit aikalaissilmin. Muistitietotutkimus Kankaisten kartanon viimeisistä vapaaherroista Claes ja Claes Fredrik Aminoffista

Kankaisten kartanon historia alkaa 1400-luvulta. Sitä ovat hallinneet vuosisatojen saatossa eri aatelissuvut, joista viimeisimpänä kartanon omisti Aminoffien-suku vuodesta 1846 vuoteen 1992. Claes Aminoff (1895 - 1982) sai kartanon sääntöperintötilana testamentin mukaan ja isännöi kartanoa vuodesta 1919 lähtien aina 1970-luvulle asti. Hänen ainoa poikansa Claes Fredrik Aminoff (1928- ) otti kartanon vähitellen haltuunsa isänsä ikääntyessä. Kartano ajautui taloudellisiin vaikeuksiin 1990-luvun alussa ja Aminoff-suvun viimeinen vapaaherra luovutti kartanon omistajuuden Åbo Akademin säätiölle vuonna 1992. Pro gradu –työssä tutkitaan Kankaisten viimeisiä vapaaherroja Claes ja Claes Fredrik Aminoffia ja Kankaisten kartanoa heidän aikanaan (1919-1992). Kirjallinen lähdeaineisto kyseiseltä ajalta on hyvin vähäistä. Tutkimus on toteutettu haastattelemalla yhdeksää aikalaismuistelijaa, jotka ovat kertoneet omia muistojaan vapaaherroista ja kartanosta. Tarkoituksena on ollut kiinnittää huomio siihen, miten muistelijat näkevät vapaaherrat ja miksi sekä miten he tulkitsevat vapaaherrojen menneisyyttä tämän päivän lähtökohdista. Tutkimusmetodina on muistitietotutkimus, jossa pyritään rekonstruoimaan menneisyyttä silminnäkijähaastateltavien avulla. Kyseinen tutkimussuuntaus on vahvistunut viimeisen 30 vuoden aikana niin historian kuin folkloristiikan piirissä. Loppupäätelmissä todetaan, että muistelijoiden näkemykset ja tulkinnat vapaaherroista vaihtelevat osittain sen mukaan mistä yhteyksistä he tuntevat Claes ja Claes Fredrik Aminoffin. Osa haastateltavista on Kankaisten kartanon työntekijöitä, osa ystäviä ja sukulaisia ja loput heistä tuntevat paronit muista yhteyksistä. Claes Aminoffia eli vanhaa paronia pidetään erittäin hyväkäytöksisenä herrasmiehenä, mutta myös hyvin tarkkana ja pojalleen ankarana isänä. Hänestä ei luonnollisesti ole muistitietoa samalla tavalla kuin Claes Fredrik Aminoffista eli nuoresta paronista. Työntekijämuistelijat näkevät Claes Fredrik Aminoffin osittain tylynä ja kopeana sekä osittain leppoisana keksijänä. Heidän mielestään nuori paroni ei osannut pukeutua eikä käyttäytyä paronin tavoin. Muut muistelijat taas kokevat Claes Fredrik Aminoffin olleen hyvä seuramies, intellektuelli ja tutkija, joka piti monipuolisista keskusteluista ja väittelyistä. Kaikki muistelijat ovat yhtä mieltä siitä, että Claes Fredrik Aminoff ei ollut luonteeltaan maanviljelijä vaan tiedemies. Hän ei ollut kiinnostunut taloudesta, kuten hänen isänsä oli ollut. Vapaaherrojen aseman muuttuminen 1900-luvulla liittyy kartanotalouden yleiseen murrokseen.

Nurse-led interpersonal counselling for depressive symptoms in patients with myocardial infarction

The broad interest of this intervention study is in two worldwide remarkable diseases, myocardial infarction and depression. The purpose of the 18-month follow-up study was to evaluate the outcomes of interpersonal counselling implemented by a psychiatric nurse, and to examine the recovery experienced by the patients after myocardial infarction. The interpersonal counseling consisted of a short-term (max 6 sessions) depression-focused intervention modified for myocardial infarction patients. The main principle of interpersonal counselling is that depressive symptoms relate to interpersonal relations. The measured outcomes of the intervention consisted of changes in depressive symptoms and distress, health-related quality of life and the use of health care services. The data consisted of 103 patients with acute myocardial infarction and with sufficient knowledge of Finnish language, and they were randomized into intervention group (n=51) and control group (n=52) with standard care. Depressive symptoms were measured using Beck Depression Inventory, and distress using Symptom Checklist-25. The instrument to measure health-related quality of life was EuroQol-5 Dimensions. All instruments were used at three measurements: in hospital, at 6 months and at 18 months after hospital discharge. The Use of Health Care Services questionnaire was used during the 6- and 18-month period after hospital discharge. In addition, satisfaction with the intervention and with information received from the health-care professional was evaluated during the follow-up. To examine recovery, the patients kept diaries during a 6-month period and they were interviewed at 18 months after myocardial infarction. The number of patients with depressive symptoms decreased significantly more in the intervention group compared with the control group during 18 months of follow-up. Distress decreased significantly more among patients under 60 years in the intervention group than in the control group, but the difference was not significant between the groups. No differences in the changes of health-related quality of life were found between the groups during follow-up. However, in the group of patients under 60 years, the improvement of health-related quality of life in the intervention was significantly better in the intervention group compared with the control group during the follow-up. During the follow-up period, there was even a decline in the use of somatic specialized health care services in the intervention group and among intervention patients who had no other long-term disease. Considering recovery experienced by the patients, main categories including many supporting and inhibiting factors and subcategories were identified: clinical and physical, psychological, social, functional and professional category. No differences between the groups were found in satisfaction with information received from the professionals. The brief and easy-to-learn intervention, with which the patients were satisfied, seems to decrease depressive symptoms after myocardial infarction. Interpersonal counselling seems to be beneficial especially with younger patients. These results justify adopting depression screening and interpersonal counselling as part of routine care after myocardial infarction. The first stage evaluation of the use of health care services is interesting, and calls for more studies. From the perspective of individual patients, recovery after myocardial infarction seems to consist of many supporting and inhibiting factors. This is something that is important to take into account in developing nursing practice. The results indicate a need for further studies in outcomes of interpersonal counselling and recovery experienced by the patients after myocardial infarction. In addition, the results encourage widening the research perspective to nursing administration and educational level.

Morphometric Study of Cerebral Arterioles in CADASIL

Cerebral autosomal dominant arteriopathy with subcortical infarcts and leukoencephalopathy(CADASIL) is the most common hereditary small vessel disease (SVD) leading to vascular dementia. The cause of the disease is mutations in NOTCH3 gene located at chromosome 19p13.1. The gene defect results in accumulation of granular osmiophilic material and extracellular domain of NOTCH3 at vascular smooth muscle cells (VSMCs) with subsequent degeneration of VSMCs. This arteriopathy leads to white matter (WM) rarefaction and multiple lacunar infarctions in both WM and deep grey matter (GM) visible in magnetic resonance imaging. This thesis is focused on the quantitative morphometric analysis of the stenosis and fibrosis in arterioles of the frontal cerebral WM, cortical GM and deep GM (lenticular nucleus (LN), i.e. putamen and globus pallidus). It was performed by assessing four indicators of arteriolar stenosis and fibrosis: (1) diameter of arteriolar lumen, (2) thickness of arteriolar wall, (3) external diameter of arterioles and (4) sclerotic index. These parameters were assessed (a) in 5 elderly CADASIL patients with the mean age of onset 47 years and of death 63 years, (b) in a 32-year-old young CADASIL patient with the first ischemic episode at the age of 29 years and (c) a very old CADASIL patient aged 95 years, who suffered the first stroke at the age of 71 years. These measurements were compared with age-matched controls without stroke, dementia, hypertension, and cerebral amyloid angiopathy. Morphometric analyses disclosed that in all age groups of CADASIL patients compared to corresponding controls there was significant narrowing of arteriolar lumen (stenosis) and fibrotic thickening of the walls (fibrosis) in the WM arterioles, although the significance of stenosis in the very old patient was marginal. In the LN arterioles there was only significant fibrosis without stenosis. These results suggest that the ischemic lesions and lacunar infarcts in the cerebral WM are mainly attributable to the stenosis of arterioles, whereas those in the LN are probably mainly due to hemodynamic changes of the cerebral blood flow. In conclusion: The SVD of CADASIL is characterized by narrowing of lumina and fibrotic thickening of walls predominantly in the cerebral WM arterioles. On the other hand, in the LN the ischemic lesions and lacunar infarcts are most probably hemodynamic due to impaired autoregulation caused by the rigidity of fibrotic arterioles. The pathological cerebral arteriolar alterations begin to develop already at a relatively young age but the onset may be delayed to a remarkably old age. This underlines the well known great variability in the clinical picture of CADASIL. The very late onset of CADASIL may cause its underdiagnosis, because the strokes are common in the elderly and are attributed to common risk factors.

Merivartiolaitoksen asema maanpuolustuksessa 1930 - 1939

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia Merivartiolaitoksen osuutta sotilaalliseen maanpuolustukseen rauhan aikana. Perustettaessa merivartiolaitosta, ei sen lakisääteisiin tehtäviin kuulunut sotilaallinen maanpuolustus. Muutoin laitos oli sotilaallisesti järjestetty, ja Merivartiolaitoksen upseerin virkaan vaatimuksena oli meriupseerin koulutus. Merivartiolaitos toimi itsenäisenä läpi 1930-luvun aloittaen toimintansa 1.6.1930. Merivartiolaitoksen itsenäinen toiminta voidaan katsoa päättyneeksi ylimääräisten kertausharjoitusten alkamisajankohtana lokakuussa 1939. Tutkimusmenetelmänä on asiakirjatutkimus. Tutkittavan ajankohdan tapahtumia ja ilmiöitä kuvataan asianmukaisesti kronologisessa järjestyksessä. Tutkimuskohteena on maanpuolustuksen ja ympäröivän yhteiskunnan suhteet liittyen Merivartiolaitokseen. Tutkimukseni lähestyy aihetta hallintohistorian kautta, ja selittävänä osana on myös talous- sekä poliittista historiaa. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että Merivartiolaitoksen perustamista suunniteltaessa otettiin huomioon myös maanpuolustuksen näkökulma. Merivartiolaitoksen kalustosta vartiomoottoriveneet (VMV) suunniteltiin sotilaallisen maanpuolustuksen tehtäviin soveltuviksi. Merivartiolaitoksen muulle kalustolle ja henkilöstölle löytyi myös selkeä tilaus osana tasavallan puolustusvoimia. Meripuolustuksen suunnitelmissa Merivartiolaitoksen henkilöstö ja kalusto olivat tiiviisti mukana. Erityisen painoarvon Merivartiolaitos sai Ahvenanmaan puolustuksen osalta. Merivartiolaitos huolehti rauhan ajan puolustusvalmisteluista saarialueella sekä toimi myöhemmin myös joukkojen perustajana. Merivartiolaitoksen käyttö sotilaallisessa maanpuolustuksessa kehittyi koko rannikkopuolustuksen kehittämisen yhteydessä, jota tapahtui voimakkaasti 1920 – luvun lopusta aina talvisotaan saakka. Merivartiolaitoksen kaluston osalta voidaan todeta, että vartiomoottorivenettä lukuun ottamatta kalustoa ei määrätietoisesti kehitetty sotilaallisen maanpuolustuksen näkökulmasta.

Opetuksen laadun itsearviointi EFQM -mallin avulla Ilmasotakoulun koulutuskeskuksessa

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen on Ilmasotakoulun koulutuskeskuksen opetuksen laadullinen tila EFQM- itsearviointimallin mukaan ja miten koulutuskeskuksen itsearviointia pitäisi kehittää tulevaisuudessa. Opetuksen laadun osoittaminen on noussut merkittävään asemaan tiedekorkeakouluissa Bolognan julistuksen vaikutuksesta. Ilmasotakoulun koulutuskeskus on ilmavoimien puolustushaarakoulu, joka pääosin vastaa ilmavoimien koulutuksen laadusta. Työn avulla oli tarkoitus tuoda koulutuskeskuksen opetuksen laatu yleisen tarkastelun ja kehittämisen kohteeksi. Työ toteutettiin toimintatutkimuksena vuosien 2004 välisenä 2007 aikana. Se koostuu koulutuskeskukseen tehdyistä interventioista, joiden tarkoituksena oli saada henkilöstö pohtimaan ja arvioimaan opetuksen laatua. Työssä käytettiin apuna kirjallisuusselvitystä, tekniikan akateemisten liiton laatimaa KOLA- itsearviointimallia ja yleiseurooppalaista EFQM- itsearviointimallia. Tuloksena muodostui koulutuskeskuksen itsearviointi. Itsearviointi tehtiin kaksi kertaa. Toisella kerralla annettiin myös EFQM - mallin mukainen pisteytys. Pis-temäärä 472 oli parempi kuin sanallisen arvioinnin osoittama tila. Tulokseen saattoi vaikuttaa osittain tulevaisuuteen painottuva nykytilan kuvaus. Työn kautta keskuksen johtoryhmä sai esiin paljon vahvuuksia ja parantamisalueita tulevan toiminnan suunnittelun pohjaksi. Tutkimuksen myötä selvisi, että EFQM-ja KOLA- mallit sopivat hyvin koulutuskeskuksen opetuksen laadun itsearvioin-nin aloittamiseen ja kehittämiseen. Eräs keskeinen havainto oli, että keskuksen toiminta kehittyy ja johto vaihtuu liian nopeasti. Johtopäätöksenä todettiin, että toiminnan selkiyttämiseksi on määritettävä ja kuvattava yleiset toimintaperiaatteet. Lisäksi pedagogista kes-kustelua ja päätöksentekoa on lisättävä.

Yhdysvaltain laivaston miinantorjuntakyvyn kehitys Persianlahden sodan 1990-1991 jälkeen

Tutkimuksessa selvitetään Yhdysvaltain laivaston miinantorjuntakyvyn kehityksen uutta trendiä Persianlahden sodan 1990–1991 jälkeen. Miinantorjunnan lähtökohtatilanne sodan jälkeen mukaili hyvin pitkälle kylmän sodan doktriinia, jossa Yhdysvallat tukeutui liittolaistensa miinantorjuntakykyyn rannikkoalueilla. Lisäksi omien yksiköiden käyttö oli suunniteltu valtamerialueille ja uhkakuvana pidettiin Neuvostoliiton merivoimien yksiköitä. Persianlahden sodan kokemukset kuitenkin osoittivat Yhdysvaltain laivaston puutteet itsenäisen miinantorjuntakyvyn toteuttamisesta sekä miinantorjunnan merkityksen osana joint-operaatioita. Laivaston sodasta saamat kokemukset osoittivat merkittäviä puutteita ammattitaidossa, johtamisessa ja kalustossa. Lisäksi osaltaan vanhan doktriiniin johdosta miinantorjuntaa ei käsitetty osana yhteisoperaatioita. Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston yhdessä Vuonna 1992 laatima asiakirja määritteli uuden doktriinin, joka muutti tapaa suhtautua konflikteihin etenkin voimaa mereltä maalle projisoitaessa. Toimintaympäristö siirtyi valtamerialueilta lähemmäs rannikkoalueita ja entistä matalampia vesialueita. Lisäksi Yhdysvaltain laivasto laati vuonna 1992 ns. ”lessons learned” -selonteon havaituista puutteista ja tulevaisuuden kehitystarpeista. Suurempina suuntalinjoina doktriinin myötä voidaan pitää sodankäynnin ja toimintaympäristön muutosta, jonka myötä paneuduttiin sellaisiin osakokonaisuuksiin kuten johtaminen ja organisaatiomuutokset, materiaalihankinnat, koulutusuudistus sekä taktiikka. Yhdysvaltain laivaston miinantorjuntakyky oli matalilla vesialueilla 1990-luvun alussa heikko. Pinta-aluskalusto järjestelmineen oli suunniteltu syviin vesiolosuhteisiin ja kaluston herätetasot olivat sen mukaiset. Vaikkakin kehityssuuntauksena vuoden 1992 jälkeen oli toiminnan kehittäminen matalilla ja erittäin matalilla vesialueilla, ei miinantorjunnan toteutunut kyky kyennyt vastaamaan sille asetettuihin haasteisiin. Vielä vuonna 1997 matalien vesien raivaus ja etsintäkyky oli helikopterikaluston varassa. Kalusto puolestaan oli erittäin haavoittuvainen säälle ja valaistusolosuhteille. Uuden Osprey-luokan pintaraivauskaluston myötä kyseistä kykyä pyrittiin siirtämään helikopterikalustolta pois. Helikoptereiden kyky heräteraivaukseen matalilla vesialueilla oli niin ikään heikkoa. 2000-luvulle suuntautuvat kehitysnäkymät painottavat edelleen matalien vesien ja rantavesialueiden miinantorjuntakyvyn kehittämistä. Rantavesialueiden raivauskykyä pidetään haasteellisimpana. Uuden trendin myötä tulleina miinantorjunnan vahvuuksina voidaan pitää johtamiskyvyn paranemista uusien järjestelmien sekä varsinaisen miinantorjunnan johtoaluksen käyttöönoton myötä. Johtamisen tukemiseksi miinantorjunta sai lisäksi kattavahkon ja uuden organisaation. Uuden koulutuskeskuksen perustaminen ja koulutuksen räätälöiminen antavat ehdottomasti mahdollisuudet osaamistason kohottamiselle Yhdysvaltain laivastossa. Kun miinantorjunta miellettiin tärkeäksi osaksi yhteisoperaatioiden toteuttamista, sille merkittäviksi koettujen lisävoimavarojen käyttö helpottui.

"Nakertajia" vastaan : nuoret upseerit maanpuolustushengen puolustajina

Tutkimukseni tavoitteena oli kuvata ja tulkita poliittisen ilmapiirin vaikutusta kansalaisten maanpuolustushenkeen 1970 – luvulla. Tälle ajalle tyypillinen vasemmistolainen ja pasifistinen ajattelu näkyivät muun muassa sotilaspassien julkisina polttamisina ja kutsuntatilaisuuksien häiritsemisinä. Koulujärjestelmän organisaatiouudistus nähtiin mahdollisuutena viedä tätä vasemmistolaista aatetta eteenpäin. Kadettikunta oli ajan hermolla. Toiminnan terävöittämiseksi Kadettikunnan hallitus päätti perustaa vuonna 1970 ”maanpuolustusaatteellisen jaoston”. Jaoston tehtävänä oli suunnitella tehokas piiriorganisaatio ja toimintamuotoja välittömiä vastatoimia varten. Haminan kadettipiiri oli jäsentiedotteessaan määritellyt ”Nakertajiksi” henkilön, järjestön tai muun vaikuttajan, joka tietoisesti toimii maanpuolustuksen vastaisesti. Tiedote joutui ”vääriin” käsiin ja sosialidemokraattisen puolueen kansanedustaja Seppo Tikka teki vuonna 1974 asian johdosta eduskuntakysymyksen. Kysymys sai laajaa julkisuutta tiedotusvälineissä ja näin sana ”Nakertaja” tuli suomalaisille tunnetuksi. Tutkimusmenetelmänä on kirjallinen tutkimus, jota tuetaan haastatteluilla. Vuonna 1970 Kadettikunta perusti maanpuolustusaatteellisen jaoston. Seuraavana vuonna maanpuolustusaatteellinen työ laajeni jo valtakunnalliseksi ja vuonna 1972 toiminta oli jo ”jalkautunut” laajemmalla rintamalla kadettipiireihin. Jo muutamien vuosien kuluttua opettajia ja koululaisia osallistui Kadettikunnan järjestämiin tilaisuuksiin vuosittain jopa 20.000–60.000. Aineiston perusteella päädytään siihen tulokseen, että Kadettikunnan oikeaaikainen, nopea, määrätietoinen ja suunnitelmallinen toiminta maanpuolustushengen puolustajana oli merkittävä tekijä niin puolustusvoimien kuin koko yhteiskunnan näkökulmasta katsoen.

Yhdysvaltojen ja koalition joukkojen tappiot Afganistanin sodassa 19.10.2001 - 31.12.2009

Työn aiheena on Yhdysvaltojen ja koalition joukkojen tappiot Afganistanin sodassa 2001 – 2009. Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen Yhdysvallat aloittivat sotilaalliset operaatiot Afganistanissa nopeasti. Aluksi operaatio sai nimen ”Infinite Justice”, joka melko pian muutettiin ”Enduring Freedomiksi”. Afganistanin operaation alkuperäisenä tavoitteena oli vaihtaa Afganistanin hallinto ja tuhota maassa olevat Al-Qaidan ja Talibanin aseellisetvoimat. Nämä tavoitteet saavutettiin varsin nopeasti. Vuoteen 2002 loppuun mennessä Taliban ja Al- Qaida oli sotilaallisesti lyöty Afganistanissa. Tärkeimpiä johtohenkilöitä ei kuitenkaan saatu eliminoitua ja tappion ollessa varma Talibanin ja Al-Qaidan edustajat siirtyivät heimoalueelle Pakistaniin. Vuodesta 2003 alkaen Afganistanin sotaa voidaan pitää kumouksellisena sotana, jossa kapinalliset yrittävät kukistaa vallalla olevan hallinnon. Kuten monissa muissakin kumouksellisissa sodissa myös Afganistanissa on käynyt niin, että sieltä irtautuminen on muodostunut ongelmaksi. Operaation pitkittyessä, se vaati kokoajan lisää resursseja.

Siilasvuon joukkojen huollon järjestelyt Suomussalmella 1939-1940

Joulukuun alussa vuonna 1939 alkoivat talvisodan ehkä tunnetuimmat taistelut Suomussalmella. Tällöin osa Oulussa olleista eversti Hjalmar Siilasvuon vajaasti varustetuista joukoista saivat käskyn siirtyä Suomussalmelle. Perustetun prikaatin komentajaksi lähti eversti Siilasvuo mukanaan vain pieni esikunta, koska joukoista jäi vielä suuri osa Ouluun. Suomussalmella Siilasvuo taisteli kahta puna-armeijan divisioonaa vastaan. Vihollisen divisioonat saatiin tuhottua miltei kokonaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Ryhmä Siilasvuon, joka joulukuussa kasvoi 9. Divisioonaksi, huolto järjestettiin Suomussalmen kaksoisoperaation aikana. Kysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: oliko huoltohenkilöstöä ja huoltovälineitä riittävästi, miten huollon toteuttaminen suunniteltiin ja johdettiin, mitkä olivat suurimpia huollollisia haasteita, minkälaisia huoltojoukkoja Siilasvuolla oli käytettävissään ja vastasivatko huoltojoukot oppaiden ja ohjeiden mukaisia kokoonpanoja. Tämä tutkimus on asiakirjatutkimus ja menetelmänä on käytetty sisältöanalyysia. Keskeisimpinä lähteinä ovat Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteen arkistot, joista mainittakoon Pohjois-Suomen Ryhmän, Ryhmä Siilasvuon ja 9. Divisioonan sekä näiden alajohtoportaiden materiaali. Työssä ei ole pyritty selittämään taistelutapahtumia, vaan on keskitytty siihen, miten huolto toteutettiin ja mitkä tekijät siihen vaikuttivat noin kuukauden kestäneiden taisteluiden aikana. Joulukuussa Siilasvuon pieneen esikuntaan kuului oleellisesti myös muutama huollon johtaja, joista vastuullisimman tehtävän sai huoltopäälliköksi valittu kapteeni Johannes Kalervo. Siilasvuo sai Suomussalmelle saavuttuaan käyttöönsä toiminta-alueella sodan alusta asti taistelleet joukot, mukaan luettuna huoltojoukot. Huoltopäällikön johdolla huoltojoukot perustivat huoltokeskuksen Hyrynsalmen alueelle, josta taisteluiden edetessä osa siirrettiin Suomussalmelle. Joulukuun lopussa Siilasvuo sai lisävahvistuksia ja uudeksi huoltopäälliköksi saapui kapteeni Yrjö Sairio. Tällöin huoltojoukot kasvoivat lukumäärältään ja suorituskyvyltään vastaamaan niitä tarpeita, joita noin 14 000 taistelijan yhtymä tarvitsee. Huollon toteuttaminen vaati toimijoita jokaiselle osa-alueelle, joista tärkeimmässä roolissa olivat ampumatarvike- ja lääkintähuolto. Yksittäiselle taistelijalle suureen osaan nousi myös henkilökohtainen huolto eli muonitus, vaatetus ja hygienia. Unohtaa ei sovi myöskään eläinlääkinnän tärkeyttä, koska hevosilla oli merkittävä osa huollon täydennysketjussa. Raatteen tien taisteluiden loputtua olivat huoltojoukot levittäytyneet noin 70 km:n laajuiselle alueelle tarjotakseen Siilasvuolle ja hänen joukoilleen voiton mahdollisuuden täyttämällä oman tehtävänsä.

Hämeenlinnalaisten opetusalan ammattilaisten näkemyksiä muutoksesta

Pro gradu -tutkimuksessamme tarkastelemme, miten hämeenlinnalaiset opetusalan ammattilaiset ovat kokeneet kaksi eri muutosta: Hämeenlinnan seudulla tapahtuneen kuntaliitoksen ja perusopetuslain muutoksen. Tarkoituksenamme on tutkia muutosta näiden tapahtumien kautta: miten muutos on koettu ja miten se on viety läpi. Käytimme aineiston keruussa kyselylomaketta ja haastattelua. Kyselyyn vastasi yhteensä 42 erityisluokanopettajaa, laaja-alaista erityisopettajaa ja rehtoria. Heistä 11 henkilöä osallistui tutkimuksemme toiseen vaiheeseen eli haastatteluun. Tutkimukseemme osallistuneiden mukaan kuntaliitos ei ole muuttanut enemmistön työnkuvaa. Muutoksia koettiin tapahtuneen enemmän kunnan reunamilla kuin kanta-kaupungissa. Kuntaliitokseen on jo totuttu ja se koetaan pääosin neutraalina asiana. Lakimuutos koettiin positiivisena asiana, mutta muutos sai osakseen myös kritiikkiä. Vastaajat kokivat, että lakimuutos vietiin läpi liian nopealla aikataululla. Vastaajien mukaan niin kuntaliitoksen kuin lakimuutoksen lopulliset vaikutukset tullaan näkemään tulevaisuudessa, noin 5–10 vuoden päästä. Aineistostamme nousi kolme tyyppiä kuvaamaan muutoksen käsittelyä: aktiivinen, odottava ja kyseenalaistava tyyppi. Nämä löytyivät sekä kyselylomakkeista että haastatteluista. Aineistomme perusteella voimme todeta, että keskeistä muutoksen läpiviennissä on johtajuus, tiedonkulku ja kaikille pakollinen koulutus.

Consumer Attitudes on Aroma Printing

Olfactory packaging is an emerging technology which uses the aromatic capsules to release various scents. Normally, manufacturers add these aromatic capsules in the printing ink, the label or packaging material itself. When the aromatic capsules meet suitable release triggers, the scents will be released. The common release triggers are external forces, temperature changes, humidity changes and so on. The aim for this Masters of Science Thesis is to understand the aroma printing technology from literature and make market research for this kind of technology. The main target is to collect the current technology principle of aroma packaging and figure out how they are implemented on products with those. In addition, an investigation is made about consumers' attitudes from Chinese and Finnish market through the questionnaire, and the market potential is analyzed as well. The key points researched in this work are: the general attitudes on aroma printing technology, market potential and economic possibilities. This thesis specifies the main technologies used in aroma printing, the solutions of products with aroma packaging and the original results of the questionnaires. It also includes analysis of the acceptance of Chinese and Finnish consumers, what are their opinions of the aroma printing technology and the products packed by aroma printing technology. In addition, various factors which impact the market is discussed in the thesis. At last, some comparisons are made from the point of views of similarities and differences between Chinese and Finnish market.

Marketing Plan of Electric Vehicle Charging Solutions to USA

The purpose of the Thesis was to evaluate the business environment of electrical vehicle charging equipment (EVSE) in USA, find the key issues of entering the US EVSE markets and to form a marketing plan for possible market entry. The external market research analyzed the environment, customers, competitors and demand of EVSEs. In the internal analysis the focus was on resources and capabilities, offering, performance, business relations and US related issues. The research about the business environment was done using already available information from market studies and seminars. In external analysis there were also two semi-structured interviews from market experts used. The internal analysis was done mostly by interviews, but also company’s internal data sources were used. The interviews were semi-constructed and included eight interviewees from each part of EVSE value chain. The research findings were analyzed using SWOT analysis, which was converted to a so called TOWS matrix for extracting strategies. As a result of the Thesis, valuable information about the US markets and their requirements for EVSEs was gained. By matching the strengths of the case company and market requirements, customer segmentation and targeting were done and a marketing plan was constructed for the case company to help their management to evaluate the feasibility of possible market entry and investments to USA.

Potilaan hoitaminen diagnostisessa radiografiassa ja sen kuormittavuus röntgenhoitajan arvioimana - tavoitteena inhimillinen ja turvallinen kuvantamistapahtuma

Hyvä työ on tavoite, jonka saavuttamisesta hyötyvät sekä työntekijät että työnantajat ja erityisesti asiakkaat. Tässä tutkimuksessa mielenkiinto on diagnostisessa radiografiassa ja röntgenhoitajan kuormittumisessa, joista kummastakin on löydettävissä suhteellisen vähän tietoa. Tutkimuksen näkökulma rajattiin diagnostisen radiografian sisältöön ja erityisesti potilaan hoitamiseen. Tarkoituksena oli kuvata kuvantamistapahtuman aikainen potilaan hoitaminen ja röntgenhoitajan kuormittuminen sekä niihin yhteydessä olevat tekijät. Potilaan hoitaminen määriteltiin aihetta koskevan esitutkimuksen perusteella toiminnaksi, jonka tavoitteena on potilaan kannalta inhimillinen ja turvallinen kuvantamistapahtuma. Inhimillisyys- ja turvallisuustoimintojen kuvaaminen perustui esitutkimuksen lisäksi diagnostista radiografiaa kuvaavaan aikaisempaan kirjallisuuteen. Kuormittumista tarkastellaan työn vaatimusten ja voimavarojen välisenä ristiriitana. Tutkimuksen empiirinen osa oli luonteeltaan poikkileikkaustutkimus. Aineisto kerättiin syksyllä 2008 tutkimusta varten laadituilla aineistonkeruulomakkeilla viiden (5) suomalaisen kuvantamiskeskuksen eri yksiköissä (n=60) työskenteleviltä röntgenhoitajilta (n = 596; vastausosuus 76 %). Aineisto analysoitiin kuvailevan tilastotieteen menetelmillä. Potilaan hoitamiseen ja röntgenhoitajan kuormittumiseen yhteydessä olevia tekijöitä tutkittiin käyttämällä Mann-Whitneyn U –testiä ja Kruskall-Wallisin –testiä, Spearmanin -korrelaatio kerrointa, toistettujen mittausten t-testiä sekä varianssianalyysiä. Potilaan hoitamista ja sen kuormittavuutta mallinnettiin käyttämällä askeltavaa varianssianalyysia. Tutkimuksen tulosten mukaan erilaiset inhimillisyys- ja turvallisuustoiminnot kuvaavat kuvantamistapahtuman aikaista potilaan hoitamista. Inhimillisyystoiminnoista korostui potilaan ja röntgenhoitajan välinen kommunikointi. Radiografiset toiminnot olivat puolestaan tyypillisimpiä turvallisuustoimintoja. Inhimillisyystoiminnot olivat itsenäisesti yhteydessä erityisesti röntgenhoitajaa kuvaaviin taustamuuttujiin kuten työkokemukseen (p < 0,001), ikään (p = 0,001) ja työn tärkeäksi kokemiseen (p = 0,001). Sen sijaan turvallisuustoiminnot olivat yhteydessä erilaisiin työtä kuvaaviin tekijöihin kuten röntgenhoitajan käyttämään kuvantamismenetelmään (p < 0,001) sekä toimintaympäristön kokoon (p < 0,001). Röntgenhoitajat kokivat kuormittuvansa erityisesti vuorovaikutuksellisesti haastavissa tilanteissa sekä tilanteissa, joissa potilas ei pysty aktiivisesti itse osallistumaan. Kuormittuminen oli yhteydessä resurssien riittävyyteen (p < 0,001) ja röntgenhoitajan käyttämien kuvantamismenetelmien määrään (p = 0,001). Sekä potilaan hoitaminen että röntgenhoitajan kuormittuminen olivat yhteydessä diagnostisen radiografian kokonaiskuormittavuuteen (p < 0,001). Tutkimuksen kuormittumista kuvaava lähtökohta sai tukea röntgenhoitajan kuormittumisen korreloidessa käänteisesti käytettävissä olevien resurssien riittävyyteen (r = –,304; p < 0,001). Tehty tutkimus tuo lisän diagnostista radiografiaa koskevaan aikaisempaan tutkimukseen, jossa alan nuoruudesta johtuen on korostunut kuvaileva tutkimusintressi. Röntgenhoitajien lisäksi tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää diagnostisen radiografian johtamisessa sekä henkilöstön ja työympäristön kehittämisessä. Tutkimus auttaa omalta osaltaan määrittelemään diagnostisen radiografian luonnetta, ominaisuuksia ja laadun ulottuvuuksia. Tulokset osoittavat röntgenhoitajan omien sekä toimintaympäristön voimavarojen olevan laadukkaan työn edellytyksiä. Tutkimuksen tulokset herättävät kysymyksen myös tekijöistä, jotka ovat yhteydessä työn merkitykselliseksi kokemiseen.

Rajavartiolaitoksen ja tullin yhteistoiminnan vaikuttavuus : Case Nuija -hanke

Julkisen sektorin resurssit supistuvat ja tuottavuutta joudutaan kehittämään. Samalla toimintaympäristö muuttuu. Muiden muassa nämä tekijät ovat kannustaneet viranomaisia tiivistyvään yhteistyöhön. Rajavartiolaitoksella ja tullilla on Suomessa pitkä historia yhteistoiminnasta. Kyseisten viranomaisten tehtävien tiivistyminen sai uuden askeleen Nuijamaan rajanylityspaikalla pilotoidussa Nuija-hankkeessa, jossa rajatarkastukset järjesteltiin uudelleen. Hankkeella saavutettiin kattavampi valvonta ja tehokkaampi resurssien hyötykäyttö. Kaikkia hankkeen hyötyjä ei kuitenkaan saavutettu kumppanuuskyvykkyyden puutteen takia. Tämä ilmeni ainakin organisaatiorakenteisiin liittyvissä toimivaltuusasioissa sekä organisaatiokulttuurillisissa seikoissa. Tutkielma kuvaa hankkeen taustaa, tavoitteita ja lopputuloksia. Tutkielma vertaa hankkeen tavoitteita sen toteutumaan ja muihin aikaansaatuihin vaikutuksiin. Hankkeen kokonaisvaikuttavuuden mallintamista hahmotellaan johtamisen nelikentän teoriaviitekehyksen avulla. Vaikuttavuuden mittaamiseksi esitetään operationalisoitava malli, jota käyttäen empiirisen esimerkkitapauksen avulla on mahdollista kerätä vertailukelpoista dataa vastaavien viranomaisyhteistoimintahankkeiden kokonaisvaltaiseksi arvioimiseksi.