1000 resultados para Hiljaisen tiedon siirtäminen
Resumo:
Työssä esitetään kriteeristö tehostamaan energiatehokkuuden toteutumista kaupungin julkisissa rakennushankkeissa. Kriteeristön tarkoituksena on edistää julkisen uudisrakennushankkeen energiatehokkuutta, ottaen huomioon hankkeen kokonaistaloudellisuus. Energiatehokkuutta ja kokonaistaloudellisuutta kunnallisessa rakentamisessa stimuloivat mm. kansainvälisten ja kansallisten sopimusten energiansäästötavoitteet, sekä kuntien tiukka budjettitilanne. Jotta kokonaistaloudellisuustavoitteet täyttyisivät, työssä käytettiin hyväksi elinkaariajattelutapaa. Työssä selvitettiin kirjallisuuden ja ammattilaisten haastattelujen tarjoaman tiedon pohjalta, mitkä näkökohdat vaikuttavat julkisen palvelurakennuksen energiatehokkuuteen sen elinkaaren eri vaiheissa. Hankitun tiedon avulla luotiin kaupungin rakennusinvestointien hankinnasta vastaavien tahojen käyttöön tarkoitettu kriteeristö, joka auttaa tunnistamaan ja valitsemaan energiatehokkuuden ja kokonaistaloudellisuuden kannalta parhaimmat hankkeen toteutustavat. Jatkotoimenpiteenä työssä laadittua kriteeristöä tullaan kehittämään edelleen case-kohteista saatavien kokemusten perusteella. Tutkimus osoitti, että uudisrakentamisen energiataloudellisuuden lisäksi on panostettava energiataloudelliseen korjausrakentamiseen, koska olemassa oleva rakennuskanta muodostaa merkittävän osan kaupungin energiankulutuksesta.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten tietojohtamisen eri osatekijät näkyvät projektin läpiviemisen aikana. Teoreettinen viitekehys kokoaa projektijohtamisen osatekijät ja tietojohtamisen kolme pääelementtiä (tiedon hankinta, tiedon säilyttäminen ja tiedon siirto) yhteen projektin elinkaaren ympärille. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka empiirinen osuus suoritettiin haastattelemalla projektin asiakkaan vastuuhenkilöitä sekä toimittajan vastuuhenkilöitä yksi kerrallaan. Näiden lisäksi suoritettiin ryhmähaastattelu kohderyhmän portfoliohallitsijoiden kesken. Empiriasta saadut tulokset mallinnettiin viitekehyksen mukaisesti tietojohtamisen pääelementeille. Tiedon hankinnassa projektijohtamisen kentästä korostui sidosryhmät ja riskit, tiedon säilyttämisessä korostui integrointi ja viestintä sekä tiedon siirtämisessä korostui aika ja HR. Projektin aikana luodun ja hankitun osaamisen ja oppien säilyttäminen koettiin haastateltavien mukaan tietojohtamisen osatekijöistä haastavimmaksi. Alatutkimuskysymyksenä selvitetyt esteet ja hidasteet tietojohtamisen menetelmille kulminoituivat haastatteluissa prosesseihin, vastuisiin ja systemaattisuuden puuttumiseen. Haastatteluiden ja kirjallisuustutkimuksen tuloksena tehtiin kohdeyritykseen suosituksia tietojohtamisen elementtien hyödyntämisessä projekteissa.
Resumo:
Tietoyhteiskunnan kehittyminen, tiivistyvä kilpailu sekä jatkuva muutoksen tila luovat osaamiseen ja kouluttamiseen liittyviä paineita yrityksiin. On varmistettava, että tarvittavat tiedot ja taidot ovat käytettävissä avainprosesseissa, ja henkilöstön osaaminen on jatkuvasti ajan tasalla. E-oppimista on esitetty keinoksi vastata osaamiseen ja koulutukseen liittyviin haasteisiin, mutta aiheeseen liittyvän liiketaloustieteellisen ja yrityselämää koskevan tutkimustiedon määrä on hyvin rajallinen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on jäsentää e-oppimisilmiötä henkilöstön osaamisen kehittämisen näkökulmasta ja löytää vastauksia siihen, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia e-oppiminen tuo henkilöstöään kehittäville yrityksille ja miten digitaalisia menetelmiä kannattaisi hyödyntää henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Aihetta lähestytään kvalitatiivisesta näkökulmasta, sillä tutkimuksen kohteena on tuore ja teknologian sekä oppimiskäsitysten kehittymisen myötä muovautuva ilmiö. Tutkimusmetodina on käytetty puolistrukturoituja asiantuntijahaastatteluja, ja tutkimuksessa on korostunut koko tutkimusprosessin aikana aiemman tutkimuksen sekä empiirisen tiedon välinen vuoropuhelu. Tutkimuksessa havaittiin, että yritykset voivat saada e-oppimisesta tukea sekä laajan että suppeamman skaalan muutoksissa. E-oppiminen voi myös avustaa johtoa tarjoamalla monipuolisesti tietoa yrityksen osaamistilanteesta ja -tarpeista. E-oppiminen mahdollistaa myös oppimisen ja koulutuksen integroimisen paremmin osaksi työntekoa. Lisäksi e-oppiminen tarjoaa välineitä esimerkiksi yhteisölliseen tiedon tuottamiseen, yhdessä oppimiseen sekä työntekijöiden motivointiin ja sitouttamiseen. Sen myötä koulutuksien päivittäminen ja kehittäminen sekä koulutussisältöjen oikea-aikainen omaksuminen helpottuvat. E-oppimisen tarjoaminen mahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää henkilöstöltä nykyistä suurempaa itseohjautuvuutta ja yrityksiltä tätä tukevia käytäntöjä. Työntekijöitä täytyy ottaa mukaan suunnitteluprosessiin, ja asenteisiin pitäisi pyrkiä vaikuttamaan yrityksen kaikilla tasoilla. E-oppimisen avulla on mahdollista luoda kilpailuetua, jota ei kuitenkaan saavuteta pelkästään yksittäisten kurssien tai järjestelmien avulla vaan rakentamalla kestäviä, strategiatasolla tiedostettuja toimintatapoja. Lisäksi toiminnan täytyy olla tavoitteellista, ja on kehitettävä monipuolisempia tapoja mitata e-oppimisen tehokkuutta ja e-oppimisinvestointien tuottoa.
Resumo:
Organisaatiot toimivat yhä nopeammin muuttuvassa liiketoimintaympäristössä, jolloin myös päätöksenteon taustalla vaikuttavan tiedon on oltava kokonaisvaltaista ja joustavaa. Myös toimivan strategian merkitys nykyaikaisessa liiketoiminnassa on korostunut entisestään, ja strategia on kyettävä nopeasti mukauttamaan olosuhteiden muuttuessa. Robert S. Kaplanin ja David Nortonin kehittämä Balanced Scorecard -mittaristo on saavuttanut merkittävän aseman erilaisten organisaatioiden toiminnanohjauksen suorituskykymittaristona, jonka avulla strategia pyritään muuttamaan käytännön toiminnaksi jokaisella organisaatiotasolla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan tuloskortin käyttöönoton taustalla vaikuttavia syitä ja kriteerejä, joiden on täytyttävä, jotta Balanced Scorecard toimii ja palvelee organisaatioita toiminnan mittaamisessa ja strategian viestimisessä. Tavoitteena on tutkia kohdeyrityksen tuloskortin käyttöönottoprosessia, sen onnistumista ja sen vaikutuksia. Lisäksi tutkimuksessa tuodaan esille ongelmia ja kriittisiä kohtia, joita tasapainotetun tuloskortin käyttöönottamiseen ja käyttöön liittyy. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen, toiminta-analyyttinen case-tutkimus. Kohdeyrityksestä teemahaastattelujen, aineiston tarkastelun ja havainnoinnin kautta kerättyä dataa analysoidaan jo olemassa olevan teoreettisen viitekehyksen avulla. Tutkimustuloksissa korostuu erityisesti johdon sitoutumisen merkitys BSC-projektin ja sen käytön aikana. Balanced Scorecardin katsotaan tuoneen organisaatioon kaivattuja hyötyjä: yhtenäisempää, tiiviimpää, tasapainoisempaa ja hierarkkisempaa mittaamista. Kuitenkin, mittariston hyödyntäminen näyttää jääneen vajaaksi, ja johdon taholta kaivataan enemmän seurantaa ja mittareiden kehittämiseen puuttumista. Mittaristoon kaivataan myös enemmän tasapainoa ja näkyvyyttä. Kohdeyrityksessä tasapainotetun mittariston kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen voidaan siis katsoa olevan vielä matkaa. Johdon sitoutumisella ja esimerkillä on suuri merkitys tasapainotettua mittaristoa implementoitaessa ja käytettäessä. Mittariston yhtenäisyyteen ja strategian mukaisuuteen tulee panostaa riittävästi niin mittariston käyttöönottovaiheessa kuin myöhemminkin. Yhteistyö ja kokemusten ja näkemysten vaihtaminen ovat tärkeitä tuloskorttiprosessin osatekijöitä. Tuloskortin käyttäjien erilaiset taustat tulee ottaa huomioon etenkin perehdytys- ja opastusvaiheessa. Motivaatio tuloskortin hyödyntämiseen syntyy ennen kaikkea johdon kiinnostuksen ja seurannan kautta, minkä on hyvä olla näkyvää ja jatkuvaa. Tuloskorttiprojekti jatkuu myös varsinaisen käyttöönoton jälkeen mittariston kehittämisen ja sen käyttämiseen kannustamisen ja opastamisen muodossa.
Resumo:
Työn lähtökohtana on vuonna 2009 case-yksikölle luotu stage-gate-malli, jonka ymmärtäminen ja käyttö ei ole ollut toivotulla tasolla. Asenteet ja perehdytys tämän mallin käyttöön ovat aiheuttaneet sen, että osa yksikön henkilöstöstä ei tunnista mallin käyttöä omassa työssään, vaikka sitä käytetään jokaisessa tuotekehitysprojektissa. Työn tavoitteena on kuvata case-yksikön stage-gate-mallin etenemistä selkeämmin, jotta se saataisiin tehokkaammin käyttöön koko henkilöstölle, sekä tutkia ovatko eri toimintojen roolitukset mallin mukaan optimaaliset. Tavoitteena on myös tutkia kuinka tiedon tulisi kulkea toimintojen välillä, jotta se olisi mahdollisimman tehokasta. Työtä varten on kerätty kirjallisuusmateriaalia teorian pohjustamiseksi ja haastateltu 14 yksikön toimihenkilöä nykyisten ongelmakohtien kartoittamiseksi. Lisäksi työhön liittyen tehtiin benchmark-haastattelu mahdollisimman lähellä case-yksikön liiketoimintaa olevasta saman yrityksen yksiköstä. Yksikölle luodun stage-gate-mallin tuntemus oli haastattelujen perusteella suhteellisen heikolla tasolla. Vain noin puolet tunnisti sen jokapäiväisessä työskentelyssään. Ongelmakohtia mallin käyttämiseen liittyen ilmeni paljon ja niistä iso osa kohdistui myyntiin, markkinointiin sekä projektipäällikön toimintaan. Havaittujen ongelmien perusteella yksikön roolituksista tehtiin selventävä kaavio, jotta jokaisen on helpompi hahmottaa prosessia. Lisäksi henkilöstön osallistamiseen ja tiedonjakamiseen annettiin kehitysehdotuksia. Näin ollen koko henkilöstö saadaan ymmärtämään mallin vaiheet ja tärkeimpänä, ymmärtämään oman roolinsa kussakin stage-gate-mallin vaiheessa.
Resumo:
Cloud computing, despite its success and promises, presents issues for businesses migrating their legacy applications to cloud. In this research legacy-to-cloud migration issues are reviewed based on literature findings and an experience report. Solutions are applied to Tieto Open Application Suite (TOAS) software development platform running on cloud infrastructure. It is observed that the migration strategy heavily affects the migration approach. For TOAS a strategy of redesigning the applications for cloud is suggested. Common migration-driven application level modifications include adaptation to service-oriented architecture, load balancing, and runtime and technology changes. A cloud platform such as TOAS might introduce additional needs. Decision making on migration strategy is found to be an issue to be solved case by case. Use of assistive decision making tools is suggested.
Resumo:
The goal of the study was to evaluate an e-learning course entitled “Nursing interventions to manage distressed and disturbed patients” and intended for psychiatric nurses, using Kirkpatrick’s evaluation model. The aim was to describe nurses’ reactions, learning, behaviour change and impacts resulting from this e-learning course. This dissertation comprises four papers, and the data were collected 2008-2012 from three different sources; electronic databases, an e-learning platform and psychiatric hospitals. First, a systematic literature review was conducted to understand the effectiveness of e-learning. Second, an RCT study was implemented to investigate the impact of the e-learning course on nurses’ job-satisfaction, knowledge and attitudes (N=158). Third, to complete the picture of nurses views of the e-learning course related to knowledge transfer, the nurses’ perspective was studied (N=33). Lastly, the effects of the e-learning course from nursing managers’ perspective in psychiatric hospital organisations were studied (N=28). The systematic review showed that although the nurses were satisfied with the e-learning, no effects were found in the RCT study of nurses’ job satisfaction. The RCT study showed no effects on nurses’ learning related to knowledge increase, but there was change in attitudes. The managers described the changes in the nurses’ knowledge and attitudes. Among the nurses behaviour changed with knowledge transfer from the e-learning course to practice and they pointed out development issues related to their work. The final impacts of the e-learning course revealed advantages and disadvantages of the e-learning course and its implications for nurses’ work. This dissertation provides new insight into nurses’ reactions, learning, behaviour change and impacts resulting from an e-learning course in their continuing education. In order to improve nurses’ continuing education systematic evaluation is needed, for which Kirkpatrick’s evaluation model is a useful tool.
Resumo:
Epävirallisen terveydenhoidon määrittelykamppailu on merkittävä osa suomalaisen terveyskulttuurin muuttuvaa tilannetta. Epävirallisia hoitoja ei tunneta Suomen laissa, eikä vaikeasti määriteltävää alaa säännellä mitenkään. Määrittelykamppailu alan sääntelystä seuraa epävirallisten hoitojen määrittelyn ja luokittelun vaikeudesta. Monikulttuurinen terveyden kenttä on jännitteinen maailmankuvien välisten kiistojen areena. Tutkielmassa analysoidaan epävirallisen terveydenhoidon määrittelykamppailun diskursiivista muodostelmaa vuosien 2008–2009 STM:n vaihtoehtohoitojen sääntelytarvetta pohtineen työryhmän tuottamissa asiakirjoissa ja työryhmälle eri tahojen lähettämissä lausunnoissa ja kannanotoissa. Työryhmä loi kontekstin määrittelykamppailulle, selvitti alan potilasturvaongelmia ja ehdotti rajoitussäädöksiä. Viranomaisdiskurssi, jonka työryhmä tuotti, pyrkii neutraaliuteen, mutta samalla vaikenee monista erimielisyyksistä. Siten säänneltävä kokonaisuus ei erotu ja sääntelyn kohteesta tulee epäselvä. Epävirallisten hoitojen edustajien diskursseissa ala pyritään tutkimustietoon pohjaten osoittamaan turvalliseksi ja tehokkaaksi terveyden asiantuntijuudeksi. Terveydenhuollon diskursseissa epäviralliset hoidot pyritään pitämään erillään terveydenhuollosta. Kriittisimmissä lausunnoissa hoidot nimetään uskomushoidoiksi ja niitä pidetään vaarallisina, tutkimattomina ja hyödyttöminä. Analysoin aineistoa Norman Faircloughin kolmitasoisen diskurssianalyysin ja Michel Foucaultin tiedon arkeologian menetelmin. Tavoitteena on kuvata aineiston mikrotason tekstejä, sekä tulkita ja selittää aineistokorpusta mesotason intertekstuaalisena vuorovaikutuksena, jossa eriävät lausumat kamppailevat tuottaakseen sosiaalisen makrotason sääntelyä. Aineisto edustaa Foucaultin nimeämiä diskurssiivisen esiintulon instansseja. Osoitan, että aineiston mesotasolla käynnissä oleva sääntelyprosessi on epävirallisten hoitojen rajausinstanssien tuotantoa (kuka ja miten alaa valvoo), joka kuitenkin jää kesken sääntelyn viivästyttyä. Siten myös alan erikoistumisinstanssit eli asiantuntijuudet jäävät kehittymättä. Jonathan Z. Smithin erontekojen teoriaan suhteuttaen sääntely on kesken terveyskulttuurin jyrkkien erontekojen vuoksi. Epäviralliset hoidot ovat viralliselle terveydenhuollolle käsittämätön toinen, jota ei kuunnella, vaikka se otetaan mukaan sääntelyprosessiin. Alojen välisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksien tunnistaminen voisi edistää dialogista sääntelyä. Lähes kaikki viralliset ja epäviralliset tahot tahtovat dialogia.
Resumo:
TENHO -hanke eli työllisyyden, ennakoinnin, nuorten, hankintojen ja osaamisen kehittämisen hanke on Etelä-Savon ELY-keskuksessa vuoden 2011 alussa käynnistynyt oman tuotannon hanke (ESR). Tässä rapotissa arvioidaan TENHO -hankkeen vuoden 2014 loppuun jatkuvan ennakointiosion vaikuttavuutta sen ollessa loppusuoralla kesäkuussa 2014. Vaikuttavuutta tarkastellaan hankkeen toiminnan ja projektisuunniltelman toteutumisen näkökulmasta sekä loppukeväästä 2014 toteutetun ennakoinnin vaikuttavuus- ja kehittämistarvekyselyn tulosten kautta. Ennakointiosion tavoitteena oli tuottaa maakunnan päätöksenteon tueksi ennakointitietoa, joka auttaa kohdentamaan varoja ja kehittämistoimia maakunnan menestyksen kannalta strategisesti oikeisiin kohteisiin. Käytännössä hanketta toteutettiin laatimalla tietotarpeiden mukaisia selvityksiä, raportteja ja katsauksia sekä rakentamalla ennakointietoa yhteenkokoavat internetsivut (www.esavoennakoi.fi). Lisäksi hanke järjesti ajankohtaisista teemoista seminaareja ja työpajoja, sekä viesti hankkeessa tuotetusta tiedosta erilaisissa tilaisuuksissa sekä sähköisesti mm. hankkeen -ja ELY-keskuksen internetsivuja hyödyntäen. Hankkeelle asetettujen tavoitteiden näkökulmasta voi sen toiminnan arvioida olleen projektisuunnitelmanmukaista ja vaikuttavaa. Ennakoinnin vaikuttavuus- ja kehittämistarvekyselyyn vastasi sähköisesti yhteensä 64 TENHOn ennakoinnin yhteistyö- ja sidosryhmätahoa. Suurin osa vastanneista hyödynsi ennakointitietoa työssään. Tärkeimmiksi teemoiksi nousivat aluetalouden kehitys, yritystoiminta eri toimialoilla, koulutustarpeet sekä väestönkehitys. Yli puolet (35) koki ennakointitietoa olevan riittävästi saatavilla ja lähes puolet (27) näki tietoa olevan taas liian vähän. Enemmän tietoa kaivattiin etenkin arvojen muutoksesta sekä yritystoiminnasta eri toimialoilla. Liian paljon resursseja nähtiin kohdistuvan taas väestökehityksen sekä työllisyyden kehitykseen. Laajojen kirjallisten julkaisujen sijasta ennakointitieto toivottiin lyhyessä, informatiivisessa ja sähköisessä muodossa. Hyödyllisimmäksi ennakointitiedon aikajänteeksi koettin 2-4 vuotta ja aluetasoista maa- ja seutukuntatasoinen tieto. Kyselyssä TENHO-hankkeen ennakointiosio oli tullut vastaajille useimmin tutuksi hankkeessa tuotetun ennakointitiedon tai hankkeen nettisivujen kautta. Yli puolet kertoi olevansa hankkeeseen melko- tai erittäin tyytyväinen ja voineensa hyödyntää sen tuotettua ennakointitietoa työssään. Tyytyväisiä oltiin niin ikään www.esavoennakoi -nettisivustoon, hankkeessa tuotetun tiedon laatuun, hankkeen asiantuntijoiden palveluun sekä hankkeen järjestämiin tilaisuuksiin. Kehittämisen varaa vastaajat näkivät lähinnä hankkeen viestinnässä ja eri tahojen kanssa tehtävän yhteistyön laajuudessa. Myös hankkeen nettisivujen toivottiin sisältävän enemmän tulevaisuustietoa eri teemoista (mm. työvoiman tarve 2-5 vuoden kuluttua, järjestörakenne/kolmas sektori, hyvinvointitieto, kulttuuri ja taide).
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli esitellä ja analysoida osaami-sen johtamista sekä tuottaa käytännön suosituksia Alko Oy:n myymälöiden lähiesimiehille heidän henkilökuntansa osaamisen kehittämiseksi. Tämän lisäksi tutkimuksessa pyrittiin kerätyn aineiston avulla luomaan ymmärrys siitä, miten osaamisen johtamiset keinot vaikuttavat asiakastyytyväisyyteen. Tutkimus toteutettiin vertailevana tapaustutkimuksena ja tutkimusaineistoa kerättiin sekä kvantitatiivisella että kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Kohdeyrityksen myyjille lähetettiin kyselylomake heidän esimiestensä osaamisen johtamisen toimista, ja kyselystä saadun tiedon syventämiseksi haastateltiin kahdeksaa myymäläpäällikköä osaamisen johtamisen teemoista. Tutkimuksen perusteella pystyttiin muodostaman käsitys siitä, mistä osaa-misen johtaminen koostuu ja miten paremman ja heikomman osaamisen omaavien myymälöiden esimiesten toimet eroavat toisistaan. Vastausten perusteella saatiin myös ymmärrys niistä osa-alueista, joita kohdeyrityksen esimiesten toiminnassa pitäisi pyrkiä kehittämään. Osaamisen kehittämisen perustan muodostavat esimiehen oma esimerkki ja oppimiseen kannustava ilmapiiri. Esimies, joka onnistuu suuntaamaan henkilökuntansa oppimisen tukemaan organisaation tavoitteita, osaa henkilökohtaistaa yhtiön strategian sopimaan jokaisen toimenkuvaan. Oppimisen tukemisessa vaaditaan esimieheltä vahvaa henkilökunnan tuntemusta, tavoitteiden asettamista ja niiden toteutumisen seurantaa. Tutkimus osoitti esimiesten olevan pääsääntöisesti innostuneita työstään ja onnistuvan osaamisen suuntaamisen toimissa hyvin. Esimiehet voisivat kehittää toimintaansa ottamalla oman henkilökuntansa mukaan toiminnan suunnitteluun ja vastuuttamalla heitä myymälän toiminnan ja oman ammattitaitonsa jatkuvaan kehittämiseen.
Resumo:
Asiakkaan kokemasta arvosta (AKA) on käyty hyvin vilkasta keskustelua. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata AKA:n käsitettä organisaatioiden välisen liiketoiminnan yhteydessä. Tähän tavoitteeseen pyritään tutkimalla kirjallisten lähteiden perusteella, miten arvo muodostuu organisaatioiden välisten markkinoiden kontekstissa eri tutkijoiden mukaan ja mitkä tekijät vaikuttavat AKA:n muodostumiseen. Tutkimusongelma voidaan jakaa seuraaviin osaongelmiin: 1. Miten eri tutkijat määrittelevät asiakkaan kokeman arvon organisaatioiden välisillä markkinoilla? 2. Mitä olennaisia lähikäsitteitä kuuluu asiakkaan kokemaan arvoon? 3. Mitä yhteisiä tai erilaistavia arvoa tuottavia tekijöitä on eri mallien välillä? 4. Mikä on tutkimuksessa esille tuoduista malleista johdettavissa oleva määritelmä asiakkaan kokemasta arvosta organisaatioiden välisillä markkinoilla? AKA:n lähikäsitteet arvotähti, arvotarjoama ja asiakastyytyväisyys vaikuttavat AKA:n käsitteen muotoutumiseen. Arvotähti luo käsitteellisen pohjan tietoprosessiin ja arvonmuodostumiseen eri toimijoiden välillä. Arvotarjoama luo konkreettisen pohjan toiselle toimijalle tehdystä yhteistyöehdotuksesta. Asiakastyytyväisyyden ja asiakkaan kokeman arvon välinen rajanveto selkiyttää asiakkaan kokeman arvon käsitettä. Transaktiokaupan tai palveluliiketoiminnan valitseminen organisaation toimintaperiaatteeksi on organisaation tärkeä strateginen päätös, jolla on organisaation perusliiketoimintaan ratkaiseva vaikutus. Organisaatioiden välinen toiminta palveluliiketoiminta-ajattelutavassa rakentuu tiedon-vaihtamisen pohjalle, koska tavarat tai palvelu on välityskeino, jolla tieto ja taito välitetään asiakkaille arvonluomisprosessissa. Arvonluominen on tiedon vaihtamisprosessi, jossa osapuolet tuovat verkostojen välisissä toiminnoissa oman osansa prosessin kulloinkin vaihtuviin olosuhteisiin hyötyjen ja uhrausten perusteella. Asiakkaan kokeman arvon määrittely tässä pro gradu -työssä on seuraava: ”Asiakkaan kokema arvo on olosuhdesidonnainen kulutuskokemus, joka perustuu rahamääräisten koettujen hyötyjen ja koettujen uhrausten väliseen erotukseen”.
Resumo:
Tässä luonteeltaan kvalitatiivisessa tapaustutkimuksessa tutkitaan lentoreserviupseerikurssin oppilaiden, kouluttajien ja lennonopettajien välisiä mahdollisia arvoristiriitoja sekä - yhtäläisyyksiä, joiden lisäksi kartoitetaan arvokasvatuksen toteutusmahdollisuuksia lentoreserviupseerikurssin toimintaympäristössä. Tutkimuksen empiirisen osion perusteella pyritään selvittämään tutkimuskohteiden yksilöllisten arvokäsitysten suhdetta toisiinsa ja Ilmavoimien organisaation arvoihin. Empiirisen osuuden toisena tärkeänä tavoitteena on tarkastella arvokasvatuksen eri tekijöitä lentoreserviupseerikurssilla. Tutkimustyön aineistonkeruumenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Tutkimuksen pääasiallisena teoriana on käytetty Schwartzin (1992) teoriaa arvojen universaalista rakenteesta ja sisällöstä. Schwartz on muodostanut tutkitun tiedon avulla arvoympyrän, joka sisältää 10 arvoluokkaa. Arvoympyrää on hyödynnetty tässä tutkimuksessa useaan otteeseen. Tutkimustyön arvokasvatuksen osuudessa lähdekirjallisuutta on tutkittu laajalti erityisesti organisaation arvojen ja arvokasvatuksen näkökulmista. LentoRUK:n eri henkilöstöryhmien arvoja sekä Ilmavoimien organisaation arvoja tarkasteltaessa kävi ilmi, että kurssin kokonaisarvoympäristö on melko yhtenäinen ja lähellä Ilmavoimien arvomaailmaa. Tarvetta nähtiin kuitenkin arvojen yhteiselle sopimiselle. Kurssin arvokasvatuksesta haastattelujen avulla saadut näkemykset poikkesivat eri haastatteluryhmien välillä enemmän. Tärkeimmäksi arvokasvatuksen metodiksi nousi jokaisen yhteisön jäsenen oma esimerkki. Kurssin arvokasvatuksen kehittämisehdotuksia ovat muun muassa koulutusorganisaation yhteisten tilaisuuksien järjestäminen sekä mahdollinen arvokasvatuksen huoneentaulu.
Resumo:
Asiakkaan tunteminen ja tämän kokemien mielikuvien ymmärtäminen on tärkeää, jotta organisaatio voi kehittää tuotteitaan ja palveluitaan asiakkaansa tarpeita ja toiveita vastaaviksi. Kun organisaatio tunnistaa, millaisia mielikuvia se herättää asiakkaassaan, se pystyy hyödyntämään tätä ymmärrystä toimintansa kehit-tämisessä. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millainen on Turun yliopiston kirjaston imago. Tutkimuksen tarkoitusta lähestyttiin kolmen osaongelman kautta: Miten imago muodostuu nonprofit-orga-nisaatiossa? Miten eri tiedekuntakirjastojen imagot eroavat toisistaan? Miten mielikuvat Turun yliopiston kirjastosta eroava eri asiakasryhmissä? Tutkielman teoriaosuudessa määriteltiin aluksi, mitä imagolla ja sen lähikäsitteillä, kuten persoonallisuudella ja identiteetillä tarkoitetaan, ja miten imagoon voidaan vaikuttaa. Lisäksi teoriassa käsiteltiin nonprofit-organisaatioiden ja yliopistokirjastojen erityispiirteitä sekä sitä, miksi myös näille on tärkeää ymmärtää asiakasta, mitata säännöllisesti asiakastyytyväisyyttä ja palvelun laatua, ymmärtää asiakkaan kokemat mielikuvat sekä rakentaa imagoa johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti. Tutkimus toteutettiin toimeksiantona Turun yliopiston kirjastolle. Turun yliopiston kirjasto toteutti asiak-kailleen asiakastyytyväisyyskyselyn 1.3.–21.3.2010. Tutkimus suoritettiin kvantitatiivisena tutkimuksena. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin kansainvälistä, erityisesti kirjastojen asiakastyytyväisyyden ja pal-velun laadun mittaamiseen kehitettyä LibQUAL-kyselyä. LibQUAL-kysely pohjautuu palvelun laadun seu-raamista varten kehitettyyn SERVQUAL-työkaluun ja sisältää 22 ydinkysymystä, jotka mittaavat palvelun laadun minimitasoa, havaittua tasoa ja toivottua tasoa kolmen ulottuvuuden kautta. Nämä kolme ulottu-vuutta ovat palvelun vaikuttavuus, aineiston hallinta ja kirjasto paikkana. Lisäksi LibQUAL-kyselyssä on de-mografiatietoihin liittyviä kysymyksiä sekä oppimisvaikutuksia, tiedon hakua ja käyttöä sekä yleistä asia-kastyytyväisyyttä mittaavia kysymyksiä. Kysely toteutettiin kevennettynä LibQUAL Lite -versiona verkossa ja siihen saatiin 4 589 vastausta. Kyselyn tulokset analysoitiin tilastollisia menetelmiä käyttäen. Tuloksissa havaittiin, että palvelun vaikuttavuuden ulottuvuuteen asiakkaat olivat varsin tyytyväisiä. Suurimmat kehi-tyskohteet löytyivät aineiston hallinnasta ja kirjastosta paikkana. Kyselyn tuloksia analysoitiin eri tausta-muuttujien, muun muassa sukupuolen, ikäryhmän, asiakkaan pääasiallisen kirjaston sekä käyttäjäryhmän kautta. Tilastollisesti merkitseviä riippuvuuksia löytyi taustamuuttujien sekä kyselyn kysymysten väliltä.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa etsitään uutta näkökulmaa turvallisuuspolitiikkaan tulkitsemalla Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa kertomuksena. Tutkimuksen lähtökohtana on selontekokäytännölle asetettu tavoite siitä, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta tulee vallita laaja yhteisymmärrys ja sillä tulee olla kansalaisten tuki. Tavoitteelle ei kuitenkaan ole täyttymisen edellytyksiä, sillä kansalaiset eivät ymmärrä selontekoon poliittisesti muotoiltua kieltä ja retoriikka. Kyse on ikään kuin kielipelistä, jonka säännöt tulisi avata pelin onnistumiseksi. Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on se, että Suomen turvallisuudesta on vaikea muodostaa ymmärrettävää käsitystä selonteon perusteella. Tutkimuksen tavoitteena on löytää selonteosta Suomen turvallisuuden alku, juoni, hahmot ja loppu. Tutkimustyön tarkoituksena on tutkiva oppiminen strategiasta ja turvallisuuspolitiikasta. Tutkimuksen näkökulma on konstruktivistinen. Se on muodostettu Kööpenhaminan koulukunnan turvallisuusteoriasta sekä kahdesta tiedon rakentumisen teoriasta. Tutkimusaineistona on Suomen valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko vuodelta 2012. Sitä tulkitaan näkökulman ohjaamalla narratiivisella menetelmällä. Tutkimus osoitti, että turvallisuuspolitiikan ja kansalaisten välisen kielipelin säännöt voidaan löytää. Selonteko on kansalliseepos Kalevalan tapainen kirjoitus, joka on koottu joukosta pieniä, poliittisten intressien mukaisia kertomuksia. Suomen turvallisuus on suuri kertomus, jonka fiktiivistä juonta muotoillaan ajan ja resurssitarpeiden mukaisesti selonte-kokäytännöllä. Kertomuksen alku sijoittuu postmodernin kansainvälisen järjestyksen maisemaan. Juoni rakentuu uhkien ja keinovalikoimien vastakkainasettelusta, jossa alivoimainen sankari seikkailee kavereineen ylivoimaisen vihollisen kukistamiseksi. Kertomuksen loppu on onnellinen, kuten selviytymiskertomuksissa yleensäkin. Tutkimuksessa ilmeni lisäksi, että perinteinen käsitys turvallisuuden logiikasta on muuttumassa viholliskuvan, sankarikuvan ja vaikuttamisen keinojen osalta. Tutkimus perustuu ajatukseen siitä, että ihmisten maailmankuva rakentuu pitkälti kerto-musten kautta. Turvallisuutta tehdään kertomuksilla, joten kertomus on luonnollinen tapa hahmottaa sitä ymmärrettävästi. Turvallisuuden ja politiikan ymmärrettävyys korostuu erityisesti informaatiotulvan ja demokratian heikkenemisen aikakautena. Kertomus tarjoaa turvallisuusteorioita ja politiikan sääntöjä tuntemattomalle kansalaiselle yksinkertaistetun mallin turvallisuuden todellisuudesta. Selonteon kaltaisten strategisten dokumenttien tul-kinta kertomuksena avaa myös mielenkiintoisen näkökulman kielen merkityksen ymmär-tämiseen politiikassa.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa perehdyttiin Suomenlahden merivartioston sisäinen valvonnan järjestelyjen nykytilaan ja kehittämistarpeisiin. Rajavartiolaitoksen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeistus uudistettiin vuonna 2013, mutta päivitettyä määräystä ei ehditty heti toimeenpanna hallintoyksiköissä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten sisäinen valvonta tulisi jatkossa Suomenlahden merivartiostossa toteuttaa. Tutkimuksen aineistona käytettiin Rajavartiolaitoksen virallisia asiakirjoja ja tutkijan omaa käsitystä sekä tehtyjä havaintoja sisäisen valvonnan toteuttamisesta merivartiostossa. Kokemusperäisen tiedon hyödyntämisen johdosta tutkimusmenetelmäksi valittiin fenomenologinen tutkimusstrategia. Kyseisen tutkimusmenetelmän avulla tutkittavaa ilmiötä analysoitiin tutkijan oman ymmärryksen ja kokemuksen perusteella. Tutkimustuloksena voidaan todeta, että sisäinen valvonta on kiinteä osa Suomenlahden merivartioston johtamista. Sisäisen valvonnan tarkoituksena on hallita merivartioston toimintaan ja asetettuihin tavoitteisiin liittyviä epävarmuustekijöitä. Sen avulla pyritään saada kohtuullinen varmuus määräysten noudattamisesta, toiminnan tuloksellisuudesta ja oikeiden tietojen raportoimisesta. Suomenlahden merivartioston sisäinen valvonta täyttää enimmäkseen hyvin sille asetetut vaatimukset, mutta siinä on joitakin kehittämistarpeita, koska se on järjestetty pääosin vanhan sisäisen valvonnan ohjeistuksen mukaisesti. Sisäisen valvonnan toimenpiteet tulee jatkossa kohdistaa tarkasti riskiarvion perusteella valittuihin merkittäviin kohteisiin. Rajavartiolaitoksen hallinnon ja tukipalvelujen tehtävien keskittämisen myötä sisäinen valvonta voidaan toteuttaa aiempaa kustannustehokkaammin. Lisäksi valvonnan luonne tulee muuttaa nykyisin vallitsevasta reagoivasta toimintatavasta entistä ennakoivampaan malliin.