84 resultados para tutkimusmenetelmät - yhteiskuntatieteet
Resumo:
Tullit ja kuljetuskustannukset haittaavat suomalaisten puutuotteiden hintakilpailua Venäjällä, mikä on luonut tarpeen uudenlaisten toimintamallien kehittämiselle. Tutkimuksen hypoteesina on, että soveltamalla teorioita mobiilista tuotantojärjestelmästä puutalotuotantoon pystytään vastaamaan aluerakennustoiminnan ongelmiin ja saavuttamaan kustannusetuja. Tämän työn tavoitteena on antaa yritysjohdolle kuvaus siirrettävän talotehtaan tuotantokonseptista ja arvioida toiminnan kannattavuutta. Työn tulosten avulla pyritään vastaamaan kysymyksiin: millainen on siirrettävä puutalotehdas ja onko mobiilitehdaskonsepti puutalotuotannossa taloudellisesti kannattava. Tutkimusta tarkastellaan Venäjän liiketoiminta- ja Venäjän puurakentamiskontekstissa. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa käytettiin useiden menetelmien yhdistelmää. Tutkimusmenetelmät sisälsivät sekä teknisen suunnittelun että kannattavuuden arvioinnin menetelmiä. Työn tekninen osa perustui tehdassuunnittelun ja konseptin kehittämisen menetelmiin. Taloudellisessa tarkastelussa käytettiin tuloslaskelmaa sekä tuottoasteen ja takaisinmaksuajan menetelmiä. Eri tekijöiden vaikutusta kannattavuuteen arvioitiin herkkyysanalyysilla. Työssä esitellään mobiilin talotehtaan tehdassuunnitelma ja tuotantokonsepti sekä sivutaan logistista konseptia. Mobiiliin talotehtaaseen sovellettiin mobiilitehdaskonseptia ja verstastuotantomallia. Mobiili talotehdas koostuu kokoonpanolinjasta, jota täydennetään esivalmistusverstailla. Investoinnille laskettiin kannattavuutta kuvaavat tunnusluvut, joiden perusteella mobiilitehdas todettiin kannattamattomaksi ja riskialttiiksi. Kannattavuuden epävarmuutta analysoitiin herkkyysanalyysillä. Kannattavuuteen vaikuttavat merkittävästi muuttuvien kustannusten ja myyntihinnan muutokset. Työssä annetaan toimenpide-ehdotuksia siirrettävän talotuotannon konseptin kehittämiseen. Keskeiset jatkotutkimuskohteet liittyvät mobiilitehtaan elinkierron toimintojen ja osakonseptien kehittämiseen.
Resumo:
Tutkimuksen päämääränä oli määrittää koelentotoiminnan (uuden konetyypin evaluaatiot ja uuden konetyypin vastaanotot) tuloksellisuusarviointi TX-projektissa tapaustutkimuksena. Koelentotoiminnan tuloksellisuuden määrittäminen valitussa tapauksessa vaati koelentotoiminnan ja tuloksellisuuden määrittämisen ennen tapauksen aineiston analyysiä. Tuloksellisuuden määrittäminen tehtiin mukaillen valtionhallinnon tuloksellisuusprisman määrittelyjä. Tutkimuksen avulla on voitu määrittää kuinka tuloksellista koelentotoiminta oli TX-projektin lentoevaluaatioissa ja vastaanotoissa. Tuloksellisuuden määritetyt osa-alueet olivat koelentotoiminnan laatu ja tehokkuus, koelentotoiminnan vaikuttavuus, Koelentotoiminnan taloudellisuus sekä koelentokoulutuksen ylläpito ja kehittäminen. Koelentotoiminta oli kokonaisuutena arvioiden erittäin tuloksellista TX-projektissa. Määrittelemieni tuloksellisuuden osa-alueiden mukaisesti toiminta oli pääsääntöisesti tehokasta ja laadukasta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Lisäksi toiminnalla saavutettiin erittäin suuri vaikuttavuus sekä evaluaatiovaiheessa, että vastaanottovaiheissa ja toiminta oli taloudellisesti erittäin kannattavaa Ilmavoimien kannalta ajateltuna. Tutkimuksen perusteella nähtiin lisäksi, että nykyaikana ja erityisesti tulevaisuuden edelleen teknistyvässä sotatekniikan maailmassa on erittäin tärkeää, että hankkeisiin osallistuu koulutettu henkilöstö, joka osaa evaluoida ja vastaanottaa uusia lentokoneita ja asejärjestelmiä.
Resumo:
The objective of the thesis is to examine the current state of risk management and to determine an appropriate risk management policy for commercial property derived risks in the Russian branch of a Finnish retail trade company. The employed research methodologies are comparative in-depth interviews and empirical value at risk analysis, including portfolio risk decomposition to determine the inter-currency characteristics. For a multinational retail trade company, the commercial property derived risks open up as a diverse combination of financial and non-financial risks with four distinctive interest groups. The research results indicate that geographical diversification across currency regimes provides diversification benefits. The Russian ruble is the most significant single risk component when considering the net investments outside the euro-zone. Decreasing the Russian ruble and Swedish krona exposures are the most effective methods to reduce translation derived risk. Exchange rate volatility varies over time according to idiosyncratic currency regime characteristics, and cost-effective risk management requires comprehensive analysis of the business environment. Profound and proactive risk management methods are found to be pivotal for companies with cross-border operations in order to succeed among international competitors.
Resumo:
The aim of this study is to assess the current and future preconditions for conducting private business in municipal service systems for home care in Lahti and Hyvinkää in Finland, and in Uppsala and Huddinge in Sweden. This study also aims to assess the implications of quality related issues on the preconditions for conducting private business in the service systems in question. The theories and the research methodologies of the study are based on the Business Model Generation and the Business Model Canvas -concepts. Also a couple of frameworks on implications of quality are applied and integrated into the study. The study is completed as a case study – with structured and identical approaches for all four municipalities. The analyses and assessments of the study are primarily qualitative, but supported by simple quantitative methodologies. The data of the study consists primarily of publicly available information, and secondarily of answers provided by the case-municipalities to multiple choice questions. The results of the study show that the service systems for home care among the case-municipalities are, from perspective of private companies, diverse with local characteristics. Both the premises for conducting private business and the quality-issues are in many respects different in the Finnish and the Swedish case-municipalities. This is partly due to differences in the national service systems; the service voucher system versus the system of choice. Still, it appears that the current preconditions for conducting private business in the service systems for home care, including the implications of quality, would be more favorable in Uppsala and Huddinge than in Lahti and Hyvinkää. On the other hand, the service systems are subject to changes, and the most positive and significant development is here forecasted for a Finnish case-municipality (Lahti). Communication of quality is clearly more advanced in the Swedish case-municipalities. The results of this study can be utilized in several ways, for instance by private companies interested in entering into service systems for home care, either in some of the case-municipalities, or in some other Finnish or Swedish municipalities. Also municipalities can apply the analyses of the study when designing, developing or evaluating their own service systems for home care.
Resumo:
Nimekkeen selitys: Tilastolliset tutkimusmenetelmät ekologiassa.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Fossiiliset polttoainevarannot ovat ehtymässä. Nykyisen talouskasvumme perustuessa fossiilisten polttoaineiden kestämättömään käyttöön, on energiantuotantorakenteen muututtava. Euroopan Unioni on asettanut tavoitteet uusiutuvan energian osuuden lisäämiseksi. Näistä syistä johtuen kiinnostus uusiutuvaa energiaa ja hajautettua energiantuotantoa kohtaan on kasvanut viime aikoina. Tämän globaalin ilmiön rinnalla yhteiskuntarakenteen muutos Suomessa on johtanut tilanteeseen, jossa taloudellinen aktiviteetti kasvukeskusten ulkopuolella on hiipumassa. Loogisena ratkaisumallina on syntynyt hankkeita kuten Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy:n Puhos 2013 - ympäristöalasta uutta liiketoimintaa - hanke. Tämä työ on Puhos 2013 - hankkeeseen tilattu tutkimus, jonka tavoitteena on puuta ja biokaasua polttoaineenaan käyttävän mikroturbiinitekniikkaan pohjautuvan pienen kokoluokan CHP tuotannon kannattavuuden selvittäminen kunnallisen lämpölaitoksen yhteydessä. Tutkimuksessa selvitettiin aluksi pienen kokoluokan CHP tuotannon kannattavuuteen vaikuttavat tekijät, jonka jälkeen opittua tietoa sovellettiin Kiteen Lämmön Arppentien lämpölaitoksen tapaukseen. Kiteen Lämmön taloudellisen kannattavuuden ohella tutkimuksessa huomioitiin uusien liiketoiminta mahdollisuuksien syntyminen alueelle. Käytetyt tutkimusmenetelmät olivat kvalitatiivinen analyysi ja perinteinen investoinnin kannattavuuslaskenta. Tutkimuksen tuloksena muodostettiin strategia, joka maksimoi molemmat edellä mainitut kannattavuuden näkökulmat. Kehitetyn strategian Kiteen Lämmön tulosta maksimoiva osuus muodostuu oman käyttösähkön tuottamisen aloittamisesta Arppentien lämpölaitoksella 30 kWe mikroturbiinilla käyttäen polttoaineena Bio10 Oy:n toimittamaa biokaasua. Uusien liiketoiminta mahdollisuuksien synty alueelle mahdollistetaan puolestaan kehittämällä puun kaasutukseen perustuva modulaarinen CHP laitos yhteistyössä Mekrijärven tutkimusaseman ja suomalaisten laitevalmistajien kanssa.
Resumo:
Sotatieteet ovat yleisten tieteenalojen tieteenfilosofioita sotilaalliseen tutkimukseen soveltavia tieteenaloja. Johtaminen ja logistiikka liittyvät kiinteästi toisiinsa niin siviili- kuin sotilasympäristöissä. Näiden käsitteiden keskinäinen suhde on kuitenkin epämääräinen. Tähän tosiasiaan törmää esimerkiksi tehtäessä opinnäytetyötä sotilaslogistiikan aiheesta. Tässä pro gradu -tutkielmassa kartoitetaan siviiliyliopistojen logistiikan opetus- ja tutkimustoimintaa. Vertailukohteena on Maanpuolustuskorkeakoulu. Tarkoituksena on selvittää, sopivatko siviilitieteissä käytetyt logistiikan tutkimusmenetelmät myös sotatieteelliseen logistiikan tutkimukseen. Samalla luodaan katsaus suosituimpiin metodologisiin ratkaisuihin, ja niiden syihin logistiikan opinnäytetöissä yliopistotasalla. Päätutkimuskysymyksenä on: Mitkä tutkimusmenetelmät soveltuvat sotatieteelliseen logistiikan tutkimukseen? Lisäksi raportissa selvitetään siviili- ja sotilaslogistiikan eroja, metodiopetuksen ja tutkimuksen yhteyttä, sekä yliopistojen logistiikan opinnäytetöissä käytettyjä metodologisia ratkaisuja ja näiden taustatekijöitä. Tutkimusaineistona ovat logistiikan tutkimukseen liittyvät dokumentit, yliopistojen opintoihin liittyvät julkaisut, logistiikan opetus- ja tutkimustoimintaan osallistuvien henkilöiden haastattelut sekä opiskelijoiden opinnäytetyöt. Tämä pro gradu -tutkielma on teoreettinen vertaileva dokumenttianalyysi, jossa empiirinen osuus on toteutettu haastatteluilla. Työssä ilmeni, että suomalainen logistiikan opetus- ja tutkimuskenttä on pirstaloitunut. Tarkkoja tieteenalan rajoja tai teorioita ei ole ja metodologinen valinnan vapaus on suuri. Siviili- ja sotilaslogistiikan tutkimus ovat lähellä toisiaan, joten myös tutkimusmenetelmät ovat pitkälti samoja. Pakollisten metodiopintojen määrä vaikuttaa myös opinnäytetöiden lopputulokseen. Tässä asiassa ollaan siviiliyliopistoissa Maanpuolustuskorkeakoulua edellä. Siviili- ja sotilaslogistiikan välisessä yhteistyössä on vielä kehitettävää – niin käytännön kuin teorian tasoilla.
Resumo:
Teema: Arviointi.
Resumo:
Relatiivisuuden ylistys on kirja tieteiden historian tutkimuksesta. Se pohtii tiedon luonnetta, tieteen merkityksen muutoksia sekä tiedettä inhimillisen toiminnan muotona, jonka vaikutus on kasvanut jatkuvasti. Tieteeseen tukeudutaan, sitä mystifioidaan ja sitä vastustetaan. Se on ottanut hengen paikan lopullisen totuuden lähteenä. Tämän takia tieteen vaiheita ja vaikutuksia pitää analysoida. Teoksen artikkelit tarkastelevat tieteiden historian käännekohtia ja marginaaliin jääneitä ilmiöitä kuten myös niiden yhteiskunnallista vaikutusta ja käyttöä. Artikkelit hahmottavat yksittäisen tieteen historian sijasta useiden erillistieteiden vaiheita. Relatiivisuuden ylistykseen sisältyvät niin luonnontieteet, yhteiskuntatieteet kuin humanistinen tutkimus. Niitä yhdistää pyrkimys totuuteen ja luotettavaan tietoon, mutta samalla nuo käsitteet ovat osin muuttuvia. Juuri siksi tieteiden historiaa tarvitaan hahmottamaan universaalin sekä aikaan ja paikkaan sitoutuneiden käsitysten suhdetta.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
The objective of this Master’s thesis is to create a calculation model for working capital management in value chains. The study has been executed using literature review and constructive research methods. Constructive research methods were mainly modeling. The theory in this thesis is founded in research articles and management literature. The model is developed for students and researchers. They can use the model for working capital management and comparing firms to each other. The model can also be used to cash management. The model tells who benefits and who suffers most in the value chain. Companies and value chains cash flows can be seen. By using the model can be seen are the set targets really achieved. The amount of operational working capital can be observed. The model enables user to simulate the amount of working capital. The created model is based on cash conversion cycle, return on investment and cash flow forecasting. The model is tested with carefully considered figures which seem to be though realistic. The modeled value chain is literally a chain. Implementing this model requires from the user that he/she have some kind of understanding about working capital management and some figures from balance sheet and income statement. By using this model users can improve their knowledge about working capital management in value chains.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa ruotsin prepositioiden käyttöä suomen-kielisten oppijakielessä. Ennen kaikkea olen kiinnostunut selvittämään, esiintyykö prepositioiden käytössä eroja eri taitotasojen välillä. Tarkemmin sanottuna tutkin, mitä eri prepositioita oppijat käyttävät ja millaisissa funktioissa. Tämän lisäksi tavoitteena on selvittää, mitkä prepositiot vaikuttavat olen oppijoille vaikeimpia ja mitkä taas helpoimpia. Tutkin myös sitä, millaiset kontekstit todennäköisimmin ennustavat prepositioiden oikeaoppista käyttöä ja mitkä taas helposti johtavat virheisiin. Virheiden osalta tarkastelen, millaiset virheet näyttäisivät olevan suomenkielisille oppijoilla tyypillisiä. Materiaalini on osa laajempaa tutkimusmateriaalia Topling-nimisestä projektista. Materiaali koostuu lukiolaisten ja yliopisto-opiskelijoiden kirjoittamasta 137 aineesta, kertomuksista ja mielipideteksteistä, jotka kaikki on arvioitu Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoskaalan mukaan. Tutkittavat aineet sijoittuvat taitotasoille A1, A2, B1 ja B2. Käytetyt tutkimusmenetelmät ovat pääasiassa kvantitatiivisia, mutta myös kvalitatiivisia menetelmiä on hyödynnetty määrällisen analyysin tukena. Ei-normatiivinen analyysi osoittaa, että kolme selvästi yleisintä prepositiota oppijakielessä ovat i, till ja på tässä järjestyksessä. Muita tavallisia prepositioita ovat för, med, av, om ja från. Alimmilla taitotasoilla esiintyy lähes yksinomaan vain kahdeksaa tavallisinta prepositiota, kun taas ylemmillä taitotasoilla esiintyy runsaasti myös muita prepositioita. Tavallisin funktio prepositiolausekkeelle on paikanadverbiaalit, joiden osuus kaikista funktioita kuitenkin laskee alimmalta taitotasolta ylimmälle. Päinvastainen kehityssuunta pätee ”muihin funktioihin”, joiden osuus lisääntyy alimmalta tasolta ylimmälle. Kaiken kaikkiaan prepositioiden käyttö eri funktioissa näyttää kehittyvän konkreettisista funktioista abstraktimpiin funktioihin. Normatiivisesta analyysistä käy ilmi, että taitotaso korreloi voimakkaasti prepositioiden käytön oikeellisuuden kanssa sekä ei-obligatorisissa että obligatorisissa konteksteissa. Keskimäärin parhaiten osataan prepositiot med, av ja från, kun taas eniten vaikeuksia tuottaa prepositio på. Eri funktioista parhaiten hallitaan paikanilmaukset sekä ”muut funktiot”. Ylivoimaisesti eniten vaikeuksia kaikilla taitotasoille tuottaa preposition valinta. Erityisen vaikeaa oppijoille on valita prepositioiden i ja på välillä, kun kyse on ajan- ja paikanilmauksista. Ylimääräisiä prepositioita esiintyy lähinnä tietyissä paikanilmauksissa. Preposition poisjättöä taas tavataan prepositioverbien yhteydessä. Kaikkien tutkimuskysymysten osalta suurimmat taitotasojen väliset erot esiintyvät tasojen A2 ja B1 välillä.