748 resultados para Taloudellinen suorituskyky
Resumo:
Brändit ja brändäys ovat esiintyneet markkinoinnin tutkimuksessa ja kirjallisuudessa jo hyvän aikaa, mutta kirjallisuus on lähinnä keskittynyt käsittelemään suurien yritysten brändäys toimenpiteitä. Viime aikoina myös pienempien yritysten tarve aktiiviselle brändäykselle on huomioitu ja tähän liittyen on huomattu se, että pienten yritysten toimenpiteet ovat erilaisia verrattuna suurten yritysten brändäys toimenpiteisiin. Tämän lisäksi jatkuva taloudellinen muutos ja muutokset kuluttajakäyttäytymisessä ovat vaikuttaneet siihen, että yleisesti kaikki yritykset koostaan riippumatta nähdään brändimäisinä, eli yritysbrändi sen edustamien tuotteiden taustalla muuttuu jatkuvasti tärkeämmäksi. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tutkia yritysbrändäyksen roolia suomalaisten startup-yritysten kontekstissa. Tutkimuksen kirjallisuuskatsaus esittelee miten brändäys on muuttunut aikojen saatossa ja mitkä brändäykseen liittyvät asiat ovat tärkeitä tämän päivän liiketoimintakontekstissa. Lisäksi pienen liiketoiminnan ominaispiirteet esitellään ja niiden kautta korostetaan sitä, miten brändäys on erilaista pienessä liiketoimintakontekstissa. Laadullinen tapaustutkimus valittiin tutkimusotteeksi, sillä tutkimuksen tavoitteena on tulkita monimutkaisia ja vaikeasti selitettäviä toimintoja. Lisäksi, koska empiirinen tutkimus toteutettiin tosielämän kontekstissa, tapaustutkimus oli sopivin metodi selittämään ilmiötä. Empiirinen tutkimusaineisto koostuu pääasiassa viiden B2C startup-yrityksen perustajan haastattelusta. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina haastatteluina. Aineiston avulla pystytään osoittamaan, että kaikki yritykset pitivät brändäysta hyvin oleellisena ja tärkeänä osana liiketoimintaansa, mikä on poikkeaa aiemmista vastaavista tutkimuksista. Startupyritykset kokivat, että vahva yritysbrändi on tärkeä osa liiketoimintaa joko jo tällä hetkellä tai viimeistään tulevaisuudessa, riippuen yrityksestä. Aiemmin tutkittu tieto siitä, että startup-yritykset käyttävät brändin rakennuksessa enemmän luovuutta ja kekseliäitä keinoja verrattuna suuriin yrityksiin, vahvistui myös tässä tutkimuksessa. Yleinen ajatus oli, että yritysbrändista tulee tärkeää vasta sitten, kun yritys kasvaa suuremmaksi. Kuitenkin, yritysbrändäys pienessä kontekstissa koostuu lähinnä aktiivisesta suunnittelusta ja ajatustyöstä, eikä niinkään suurista taloudellisista investoinneista tai erillisistä työryhmistä. Yritysbrändin huolellinen suunnittelu ja toteuttaminen heti liiketoiminnan alkuvaiheessa varmistaa sen, että se voi palvella systemaattisena suunnittelupohjana ja työkaluna tuleville uusille tuotteille ja ideoille.
Resumo:
Tämä työ käsittelee imurumpusuotimen mekaanisen rakenteen kehittämistä. Työn tavoitteena on ollut tutkia ja kehittää imurumpusuotimen rakennetta siten, että sen valmistuksen kokonaiskustannukset pienentyisivät alkuperäiseen rakenteeseen verraten. Rakenteen kehittäminen aloitettiin tutkimalla käytössä olevien kolmen konstruktion eri osakokoonpanoja ja kokonaisuutta sekä vertailemalla niiden poikkeavuuksia keskenään ja etsimään modulaarisia yhteneväisyyksiä osakokoonpanojen kesken. Rakenteesta valittiin yksi osakokoonpano, jota kehitettiin järjestelmällisen suunnitteluprosessin menetelmin. Suunnitteluprosessissa rakenteelle on kehitetty useita vaihtoehtoisia ratkaisuja, joista yksi valittiin jatkokehittelyn kohteeksi. Valintaa varten alkuperäisen rumpusuotimen suorituskyky arviointiin ja sen perusteella arvioitiin uusien vaihtoehtojen suorituskykyä. Työn lopputuloksena on esitetty yksi vaihtoehtoinen konstruktio rummulle, jolla nykyisen rumpusuotimen tuottavuutta voidaan parantaa. Lisäksi työn aikana selvitettiin ulkopuolisen meesan irrottamismenetelmän käytettävyyttä testaten suomalaisella sellutehtaalla CPR imurumpusuotimella.
Resumo:
Puolustusvoimien fyysisen koulutuksen tavoitteena on tuottaa toimintakykyisiä sotilaita kriisi- ja sodanajan joukkoihin. Liikuntakoulutuksella tuetaan varusmiesten fyysistä koulutusta, ja yhtenä tavoitteena on aktivoida liikunnalliseen elämäntapaan myös reservissä. Varusmiesten lähtökunto palvelukseen astuttaessa on ollut laskusuhdanteessa jo useamman vuosikymmenen ajan, joten sen valossa uusien harjoittelumuotojen ja lajien tutkiminen on ajankohtaista. Tutkimustyön aiheena olevan Military Crosstraining -harjoittelun voidaan sanoa olevan CrossFitin® sotilassovellus, joka urheilu- ja harjoittelumuotona kehittää mahdollisimman monipuolisesti harjoittelijan suorituskykyä eli kestävyyttä ja lihaskuntoa. Tutkimustyön tarkoituksena oli selvittää, millaisia vaikutuksia toiminnallisella ja korkea intensiteettisellä Military Crosstraining -tyyppisellä fyysisellä harjoittelulla (MCH) on varusmiesten fyysisen suorituskyvyn kehittymiseen voimassa olevien normien mukaiseen koulu-tukseen (NH) verrattuna. Työssä vertailtiin kahden samankaltaisen, mutta eri tyyppistä lihaskunto- ja kestävyysharjoittelua tehneen varusmiesjoukon fyysisen suorituskyvyn kehittymistä kuuden kuukauden varusmiespalveluksen aikana. Koehenkilöt olivat jääkäri- ja panssarintorjuntaohjusjoukkueissa palvelleita miehistöön kuuluvia varusmiehiä (n=110, ikä 20,1 ± 0,4, paino 79,3 ± 12,3 kg, pituus 1,81 ± 0,06 m, BMI 24,3 ± 3,3). Kvantitatiivinen tutkimus perustui normin mukaisten varusmiesten kuntotestien sekä kehonkoostumuksen tulo- ja lähtötestien tuloksiin. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS 22 ohjelmalla. Muuttujien välisiä yhteyksiä selvitettiin Pearsonin sekä Spearmanin korrelaa-tiokertoimilla. Ryhmien keskiarvojen välisiä eroja sekä muuttujien muutoksia selvitettiin kaksisuuntaisella T-testillä sekä mediaanitestillä. Lähtötilanteessa ryhmät olivat fyysiseltä kunnoltaan käytännössä samantasoisia. Tutkimuk-sessa ei havaittu merkitseviä eroja (p<0.05) ryhmien välillä kuntotestien lopputuloksissa eikä kestävyys- ja lihaskunnon kehityksessä, vaikkakin kehitys molemmilla oli huomattavaa (p<0.001). Suurimmat erot havaittiin kehon painoissa ja BMI:ssa ja niiden muutoksissa (p<0.001). MCH:n kehonpainossa ja BMI:ssa ei tapahtunut juuri muutoksia. Kehonpainojen erotus kasvoi oli 6,5 %:sta 9,4 %:iin (p>0.001), NH:n painon ollessa pienempi. BMI:n erot kasvoivat vastaavasti 5,2 %:sta 8,4 %:iin (p<0.001). Johtopäätöksenä todettakoon, että mahdollisesti Military Crostraining -tyyppinen harjoittelu lisää lihasmassaa normaalia liikuntakoulutusta enemmän aerobisen kunnon siitä kuitenkaan kärsimättä. Tällä olisi positiivisia vaikutuksia moniin sotilaan kenttätehtäviin, kuten haavoittuneen evakuointiin, taakaan tai kuorman kantoon sekä raskaiden tavaroiden nostamiseen.
Resumo:
The thesis explores how the business ecosystem of financial services has changed and what its drivers of change are. Existing literature in the field of financial industry is concerned with financial innovations and their features, determinants and factors, but also with how to organize innovation activities such as open innovation principles. Thus, there is a clear need for understanding changes in financial service ecosystem. First, the comprehensive theory framework is conducted in order to serve the reader’s necessary understanding of basic theoretical concepts that are related to ecosystem changes. Second, the research is carried out by using qualitative research methods; the data is collected by interviewing 11 experts from the field of financial services in Finland. According to the results of this thesis, the most significant changes in the financial service ecosystem are the new market players. They have increased competition, created new courses of action, set new requirements for financial services, and first and foremost, they have shifted customers into the heart of the whole ecosystem. These new market players have a willingness to cooperate with external partners, which means a shift towards the world of open innovation. In addition, the economic environment has changed which has resulted in tighter regulation for incumbents making them even unyielding. Technology change, together with digitalization, has lead new financial innovations and new digital service channels, which have challenged the traditional business models in the financial industry. They have improved transparency, openness and efficiency, but also lead to the fragmentation of financial services. Thus, customers search for financial services from different sources and different service providers, and finally combine them into a coherent whole, which meets their own needs. The change of customers’ behavior and social environment has enabled and boosted these changes in the financial ecosystem. All in all, the change of the financial ecosystem is not a result of one or a few change forces, but instead it is a combination of many different factors.
Resumo:
This research examines the concept of social entrepreneurship which is a fairly new business model. In the field of business it has become increasingly popular in recent years. The growing awareness of the environment and concrete examples of impact created by social entrepreneurship have encouraged entrepreneurs to address social problems. Society’s failures are tried to redress as a result of business activities. The purpose of doing business is necessarily no longer generating just profits but business is run in order to make a social change with the profit gained from the operations. Successful social entrepreneurship requires a specific nature, constant creativity and strong desire to make a social change. It requires constant balancing between two major objectives: both financial and non-financial issues need to be considered, but not at the expense of another. While aiming at the social purpose, the business needs to be run in highly competitive markets. Therefore, both factors need equally be integrated into an organization as they are complementary, not exclusionary. Business does not exist without society and society cannot go forward without business. Social entrepreneurship, its value creation, measurement tools and reporting practices are under discussion in this research. An extensive theoretical basis is covered and used to support the findings coming out of the researched case enterprises. The most attention is focused on the concept of Social Return on Investment. The case enterprises are analyzed through the SROI process. Social enterprises are mostly small or medium sized. Naturally this sets some limitations in implementing measurement tools. The question of resources requires the most attention and therefore sets the biggest constraints. However, the size of the company does not determine all – the nature of business and the type of social purpose need to be considered always. The mission may be so concrete and transparent that in all cases any kind of measurement would be useless. Implementing measurement tools may be of great benefit – or a huge financial burden. Thus, the very first thing to carefully consider is the possible need of measuring value creation.
Resumo:
This research studied the project performance measurement from the perspective of strategic management. The objective was to find a generic model for project performance measurement that emphasizes strategy and decision making. Research followed the guidelines of a constructive research methodology. As a result, the study suggests a model that measures projects with multiple meters during and after projects. Measurement after the project is suggested to be linked to the strategic performance measures of a company. The measurement should be conducted with centralized project portfolio management e.g. using the project management office in the organization. Metrics, after the project, measure the project’s actual benefit realization. During the project, the metrics are universal and they measure the accomplished objectives relation to costs, schedule and internal resource usage. Outcomes of these measures should be forecasted by using qualitative or stochastic methods. Solid theoretical background for the model was found from the literature that covers the subjects of performance measurement, projects and uncertainty. The study states that the model can be implemented in companies. This statement is supported by empirical evidence from a single case study. The gathering of empiric evidence about the actual usefulness of the model in companies is left to be done by the evaluative research in the future.
Resumo:
Tässä työssä esitellään yleisesti ORC-prosessi, sen toimintaperiaate ja käyttökohteet. Työn tavoitteena oli todentaa diesel-moottorin savukaasujen lämpöenergian sähköenergiaksi muuntavan mikro-ORC-energianmuuntimen suorituskyky. Suorituskyky pyrittiin toteamaan laskemalla laboratoriomittauksista saadusta datasta koelaitoksen sähköntuotannon hyötysuhde ja vertaamalla sitä mallinnuksessa laskettuun hyötysuhteeseen. Esitys käytännöstä suorituskyvyn todentamiseen kuuluu työn sisältöön. Koelaitoksen suorituskykyä ei pystytty toteamaan turbogeneraattoriin liittyvien ongelmien vuoksi. Tarkasteltavaksi tähän työhön jäi koelaitoksen suorituskykyyn olennaisesti liittyvien laitoskomponenttien toiminta niille tyypillisten mittausdatasta laskettujen tunnuslukujen kautta. Koelaitoksella käytettyjen lämmönsiirrinten todettiin olevan kykeneviä siirtämään tarpeeksi lämpöenergiaa 130 kW jarruteholla toimivan diesel-moottorin savukaasujen lämmöstä sähköenergian tuotantoon. Laitoksen kaupallistamista tarkasteltiin asiakkaan ja valmistajan näkökulmasta. Tarkasteluun sisältyi katsaus kaupalliseen versioon kuuluvista ominaisuuksista, alihankinnasta ja säädöksistä, jotka laitoksen on täytettävä markkinoille päästäkseen.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten omistajuus vaikuttaa yrityksen toimintaan ja tulokseen ja syventää näkökulmaa omistajan vaikutuksesta yrityksen menestymiseen. Tutkimus tehtiin kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen tutkimusmenetelmän yhdistelmällä, joka mahdollistaa laajemman näkökulman tutkittavaan asiaan ja tuo tutkimukseen luotettavuutta. Omistajan kompetenssilla toimia aktiivisena omistajana sekä hallita erilaisia liiketoimintariske-jä on suuri merkitys. Kestävä menestys, uudistuminen ja yrityksen arvon luominen vaativat niin asiantuntemusta, näkemyksiä, sitoutunutta riskirahoitusta kuin vuorovaikutustaitoja. Omis-tajalla on vaikutusvalta osaavan johdon ja henkilöstön motivaation ylläpysymiseen ja tahtoti-laan toimia yrityksen etujen mukaisesti ja yritykseen sitoutuneena. Ymmärtämällä omistamansa yrityksen kilpailuedut ja hallitsemalla organisatoriset riskit, omis-taja voi vaikuttaa valitsemansa roolin kautta yrityksen menestykseen ja tuottoarvon kasvuun. Tutkimuksen tulokset viittaavat myös siihen, että henkilöstön kokemat positiiviset psykologi-sen ja sosiaalisen omistajuuden tunteet selittävät onnistumisia.
Resumo:
This thesis is an examination of growth company and it's superior competence and performance which is based on existing theories and research findings. The theory framework is a basis for the processing part of the thesis that is utilized and combined into new thoughts and assumptions. The analysis is focused on the strategy's meaning, the content of strategy, strategy management, strategy planning, strategy tools and methods. The most important finding and discovery were that the strategy and superior competence / performance of successful growth company are rather a continuously improving process and a lifestyle than for example annual strategy project and/or separate strategy seasons.
Resumo:
Tutkimuksen aihe muotoutuu kolmesta elementistä: Kaakkois-Suomen rajavartiosto, laajamittainen maahantulo ja suorituskyky. Kaakkois-Suomen rajavartiosto on luonteva valinta tutkimuksen alueelliseksi rajaukseksi, koska se on maahantulon painopisteessä sekä normaalioloissa, että häiriötilanteessa. Laajamittainen maahantulo on tutkijan itse rajaama aihe, joka liittyy aihealueeseen ”raja-alueet kriiseissä.” Tutkimuksen keskiössä on suorituskyvyn kehittäminen, mikä antaa tutkimukselle taktiikan näkökulman. Tutkimuksen tavoitteena on kirjallista aineistoa ja mielipidekyselyn tuloksia vertailemalla löytää kehityskohteita maantiera-janylityspaikkojen suorituskyvystä. Tutkimus on kvalitatiivinen ja päätutkimusmenetelmänä on toimintatutkimus. Aineisto koos-tuu kirjallisuudesta, haastattelusta, kyselystä ja internetlähteistä. Kirjallinen aineisto on pääosin lainsäädäntöä ja maahantuloviranomaisten tuottamia asiakirjoja, tai niiden luonnosasteita. Haastateltavana oli Kaakkois-Suomen rajavartioston esikunnan valmiustoimialan asiantuntija ja kysely kohdennettiin Kaakkois-Suomen rajavartioston maantierajanylityspaikkojen päälliköille ja varapäälliköille. Aineiston analyysimenetelmänä on sisällönanalyysi, joka tiivistää, kuvailee ja vertailee hankittua aineistoa. Tutkimustulokset esitetään suorituskyvyn osa-alueiden kautta. Kyselyn tuloksina suorituskyvyn vahvuuksina ilmenivät tukeutumisjärjestelyt ja infrastruktuuri. Toiminta yhteistyötahojen kanssa onnistuu ja henkilöstön ammattitaito on hyvä. Johtosuhteet ja johtamisjärjestelmät ovat tiedossa ja toimivia. Kehittämiskohteiksi vastaajat ilmoittivat johtajien tietoisuuden aiheesta ja osittain viranomaisyhteistyön. Ristiriitaisia tuloksia saatiin suunnitelmien kehittämistyöstä: suunnitelmat koetaan toimiviksi ja niitä kehitetään aktiivisesti edelleen. Toisaalta vastaajien tietoisuus viranomaisten vastuunjaosta vaihteli. Laajamittaisen maahantulon uhkamalleja on kaksi: hallitusti kehittyvä tilanne, tai äkillinen joukkopako. Viranomaisilla on eriäviä näkökulmia siitä, mihin uhkakuvaan suunnittelutyöllä pyritään vastaamaan. Rajavartiolaitoksen näkökulmasta merkittävin uhka on nopeasti kehittyvä tilanne, johon joudutaan reagoimaan voimakkaasti rajanylityspaikoilla. Muutoin maahantulovarautuminen perustuu valtakunnallisesti tasaiseen ja hallittuun turvapaikanhakijoiden virtaan. Viranomaisyhteistyötä etenkin Rajavartiolaitoksen ja Tullin välillä tulee kehittää. Tarpeellisia jatkotutkimusaiheita ovat uhkamallien arviointi, lainsäädäntö ja valtakunnallinen päätösprosessi.
Resumo:
Aseiden hinnannousun ja kaluston kehitystarpeen lisääntymisen myötä ajoneuvovalmistajat ovat pyrkineet kehittämään entistä kustannustehokkaampia modulaarisia taisteluajoneuvoja. Samaan alustaratkaisuun pyritään rakentamaan useita erilaisia ajoneuvoja, jolloin säästetään valmistus- ja korjauskustannuksissa. Tutkimus toteutettiin kirjallisuustutkimuksena, jonka tarkoituksena oli tutkia alan kirjallisuutta ja käyttää sitä työn pohjana. Keskeisiksi lähteiksi valikoitui Ari Laaksosen Liikkuvuus 2030 – Tulevaisuuden taisteluajoneuvon taktiset ja operatiiviset suorituskyky vaatimukset -julkaisu (2009), jossa käsitellään monipuolisesti ympäristön ja kustannusten asettamia vaatimuksia tulevaisuuden taisteluajoneuvolle. Samaa aihealuetta käsittelee Maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitoksen Teknisen kehityksen suuntalinjat -teos. Tutkimuksessa selvitettiin, miten modulaarisella rakenteella kehitetään taisteluajoneuvoja, niiden taistelukykyä ja soveltuvuutta sekä sodanajan tehtäviin että rauhanaikana annettavaan koulutukseen. Nykyajan asevoimien tehtävät eivät rajoitu ainoastaan kotimaan sotilaalliseen puolustamiseen, vaan tehtäviä on myös omien rajojen ulkopuolella. Kansainvälinen kriisinhallinta asettaa kalustolle erilaisen toimintaympäristön, jonka vaatimusten mukaisesti operaatioihin osallistuvat ajoneuvot on varustettava. Modulaarisuudella pyritään vastaamaan erilaisten toimintaympäristöjen haasteisiin. Modulaarisia ajoneuvoja suunnittelemalla pyritään hakemaan etuja niin asiakkaan kuin valmistajankin näkökulmasta. Edut ovat ennen kaikkea kustannussäästöjä, jotka heijastuvat koko ajoneuvon elinkaareen. Nämä säästöt voivat olla yksittäisen ajoneuvon valmistamiseen tai päivittämiseen liittyviä, tai laajemmin ajateltuna koko tuoteperhettä koskevia huolto-, varastointi- ja koulutuskustannuksiin asti ulottuvia säästöjä. Tämän lisäksi ajoneuvon suorituskykyä voidaan parantaa koko suunnitellun elinkaaren ajan. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että modulaarisuus tulee ratkaisemaan useita taisteluajoneuvojen ongelmia ja antamaan paljon mahdollisuuksia niiden kehittämiselle. Tulevaisuudessa kustannustehokkuus, suojan parantaminen sekä ajoneuvon koko elinkaaren ajan jatkuva päivittäminen ovat keskeisimmät suunnittelun ja ajoneuvokehityksen lähtökohdat.
Resumo:
Digitalisaation myötä myös liikenteestä tulee yhä älykkäämpää. Valtiovalta purkaa sääntelyä ja sallii digitaalisten menetelmien laajempaa käyttöä. Kuljettajakoulutusta pidetään toimialana kuitenkin hyvin konventionaalisena. Diplomityön tarkoituksena on tutkia, mitä digitalisaatio tarkoittaa kuljettajakoulutusyritysten liiketoimintamalleille. Empiiristä aineistoa saatiin teemahaastatteluin ja aineistoa analysoitiin laadullisin menetelmin. Työssä esitellään alan vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat sekä tulevaisuuden skenaariot. Digitalisaatio aiheuttaa merkittäviä muutoksia kuljettajakoulutusalan yrityksille. Auto ei ole enää entisenlainen statussymboli eikä rahan käytön kohde. Digitaaliajan ihmiset eivät aina kaipaa fyysistä liikkumista, kun vielä kivijalkakaupatkin vähenevät. Ajokorttia ei useinkaan koeta välttämättömäksi aikuistumisriitiksi. Uusi teknologia voi kuitenkin radikaalisti parantaa alan yritysten suorituskykyä: palvelut muuttuvat ajasta ja paikasta riippumattomiksi sekä skaalautuviksi. Kuluttajien kannalta digitalisaatio puolestaan parantaa asiakaslähtöisyyttä. Alan liiketoimintamallien kehittymiseen vaikuttaa neljä taustavoimaa: digitalisaatio, perinteet, sääntely ja yrittäjyys. Liiketoimintamalli sisältää opetukselliset ydintoiminnot, sisäiset prosessit, liiketoiminnan tukitoiminnot ja arvoehdotuksen asiakkaalle. Liiketoiminnan kehittäminen vastaamaan digitalisaation vaatimuksia edellyttää proaktiivista innovaatiostrategiaa. Siihen perustuvien innovaatiomenetelmien avulla yritys voi kehittää liiketoimintamalliaan digitalisaation tarjoamien ja tiedon asymmetriasta kumpuavien mahdollisuuksien hyödyntämiseksi.
Resumo:
Deltasiipi ja etusiivet -yhdistelmä esiintyy useassa modernissa hävittäjässä: Eurofighter Typhoon, Saab JAS39 Gripen ja Dassault Rafale. Tässä kandidaatintutkielmassa selvitetään, mitä hyötyä kyseisestä yhdistelmästä on hävittäjälentokoneessa. Positiivisia vaikutuksia suorituskykyyn tarkastellaan nostovoiman, vastuksen ja liikehtimiskyvyn näkökulmista. Liikehtimiskykyä tarkasteltaessa perehdytään vakavuuteen, ohjaukseen, sakkaukseen ja kaartokykyyn. Tutkielmassa käsitellään aerodynamiikkaa, jonka ymmärtäminen on keskeistä hävittäjän suorituskykyä arvioitaessa. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa hyödyllis-tä tietoa deltasiipi ja etusiivet -yhdistelmän eduista. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuuskatsaus. Tutkielmassa todettiin, että sekä deltasiivellä että etusiivillä on useita suorituskyvyn kannalta positiivisia vaikutuksia. Deltasiipi on myös rakenteena kevyt ja kestävä, mikä paran-taa kaarto-ominaisuuksia. Lisäksi se soveltuu erityisen hyvin lähisooniselle nopeusalueelle. Etusiipi itsessään vähentää selvästi vastusta pienillä kohtauskulmilla. Deltasiiven ja etusiipien todettiin sopivan hyvin yhteen. Vaikka etusiivet eivät suoranaisesti lisää koneen nostovoimakertoimen maksimiarvoa, mahdollistavat etusiivet deltasiiven optimaalisen suunnittelun ja nostovoima-vastus-suhteen kannalta tehokkaan koneen painopisteen aseman. Lisäksi etusiivet parantavat deltasiipisen hävittäjän ohjattavuutta – myös deltasiipirakenteelle tyypillisillä suurilla kohtauskulmilla.
Resumo:
Hävittäjälentäjät ovat yksi Suomen ilmavoimien suorituskyvyn kriittisimmistä osista. Lentotehtäviä suorittaessaan lentäjään kohdistuu suuria kiihtyvyyksiä. G-voimat kuormittavat erityisesti tuki- ja liikuntaelimistöä aiheuttaen vakaviakin vammoja, kuten välilevyjen pullistumia ja repeämiä. Laadukkaalla fyysisellä harjoittelulla on useissa tutkimuksissa huomattu olevan vammoja ennalta ehkäisevä sekä suorituskykyä kehittävä vaikutus. Toiminnallinen harjoittelu on viime vuosina noussut suosituksi harjoittelumuodoksi, jopa huippu-urheilijoiden keskuudessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa hävittäjälentäjän fyysistä kuormittumista, kuormittumisen hallintaa fyysisen harjoittelun avulla sekä toiminnallisen harjoittelun perusteita. Edellä mainitun perusteella on arvioitu, mitä mahdollisuuksia toiminnallinen harjoittelu toisi hävittäjälentäjien fyysiseen harjoitteluun. Tutkielma on perinteinen kirjallisuuskatsaus. Aineisto koostuu pääasiassa koti- ja ulkomaisista ilmailufysiologiaa, hävittäjälentäjän kuormittumista sekä toiminnallista harjoittelua käsittelevistä tutkimuksista, oppikirjoista, artikkeleista ja internet-lähteistä. Havaintoja on tarkasteltu tutkimuksen moniulotteisessa viitekehyksessä, joka muodostuu ilmailufysiologisista, liikuntalääketieteellisistä sekä sotilaspedagogisista näkökulmista. Keskeistä hävittäjälentäjälle on hyvä G-sietokyky. Tutkimuksissa on huomattu, että voimaharjoittelulla G-sietokykyä voidaan nostaa merkittävästi. Hyvä voimataso ja reagointinopeus yhdistettynä oikeaoppiseen tekniikkaan ovat avainasemassa tehokkaan vastaponnistuksen muodostamiselle. Toiminnallinen eli funktionaalinen harjoittelu mahdollistaa edullisen, monipuolisen ja paikkaan sitomattoman tavan harjoitella tehokkaasti. Tutkimukset osoittavat toiminnallisen harjoittelun kehittävän voimaa, kestävyyttä, kehonhallintaa ja ketteryyttä. Harjoittelussa hyödynnetään kehonpainoa sekä erilaisia harjoitusvälineitä. Oikein valituilla toiminnallisilla liikkeillä harjoitusvaikutus saadaan kohdennettua haluttuihin lihasryhmiin, ku-ten hävittäjälentäjille tärkeisiin niskan tai keskivartalon alueen lihaksiin. Toiminnallinen harjoittelu mahdollistaa myös ennaltaehkäiseviä ja huoltavia harjoitusmahdollisuuksia hävittäjälentäjille. Toiminnallinen harjoittelu ja sen eri muodot, kuten CrossFit voivat antaa syvyyttä ja monipuolisuutta hävittäjälentäjälle tuottamalla erilaisia harjoitusärsykkeitä. Lisäksi vaihtelu voi lisätä harjoitusmotivaatiota. Toiminnallisen harjoittelun ei kuitenkaan ole tarkoitus syrjäyttää kokonaan perinteistä voimaharjoittelua. Todennäköisesti parhaat tulokset saadaan yhdistämällä molempia harjoitusmuotoja. Toiminnallisen harjoittelun soveltuvuutta hävittäjälentäjille olisi kuitenkin tärkeää tutkia tarkemmin optimaalisten tulosten takaamiseksi.
Resumo:
Direct air capture technologies extract CO2 from air at a concentration of as low as 400ppm. The captured CO2 can be used for the production of synthetic methane or liquid fuels. In the literature survey of this thesis, results related to direct air capture by using solid sorbents are presented and critically discussed. In the experimental part, a proprietary amine functionalized resin is characterized for direct air capture. Structural comparison is also made to a commercial resin of similar type. Based on the literature survey, the most important parameters in direct air capture process are low adsorption and desorption temperatures, good cyclic stability in dry and humid conditions, high CO2 outlet purity and a high working capacity. Primary amine functionalized solid sorbents are found to often have good qualities for direct air capture, but overall process performance is rarely studied exhaustively. Based on FTIR spectra, both resin adsorbents are found to be consisted of polystyrene functionalized with primary amine, and capture CO2 by forming carbamate. The commercial resin is more porous, has a slightly higher particle size and contains fewer impurities. Important physical parameters are gained of the proprietary resin, such as internal porosity and median particle size. The resin’s amine group is found to endure thermal treatment reasonably well. CO2 adsorption capacity gained by thermal gravimetry from 400ppm CO2 is highest at 25oC, and is found to be reasonable compared to values presented in literature. Thus, the resin is stated to exhibit promising qualities for direct air capture.