679 resultados para toimituksen johtaminen
Resumo:
Työn päätavoite on selvittää kohdeyrityksen projektien tehtävien jakoon ja työn jäsentämiseen käytettävän työn osituksen rakenteen ongelmat projektikustannusten kirjaamisessa. Tämän lisäksi tavoitellaan kustannusläpi-näkyvyyden kasvua, mittaamisen helpottumista ja kustannusarvioinnin tarkentumista antamalla kehitys-ehdotuksia rakenteen tarkentamiseksi ja yksinkertaistamiseksi. Työ on laadullista ja toiminnallista tapaus-tutkimusta. Teoriaosuuden aineistona on tieteellisiä artikkeleita, kirjoja, lehtiä ja muita aiheeseen liittyviä julkaisuja. Empiirinen osa koostuu yrityksen sisäisistä haastatteluista sekä esikuva-analyysihaastatteluista. Kehitysehdotusten analysointiin ja valintaan käytetään GAP–analyysiä ja toteutettavuustarkastelua. Työn keskeisimpänä tuloksena on neljä kehitysehdotusta, jotka pohjautuvat teorioiden suosituksiin työn osituksen rakenteen sisällöstä. Tällä työllä pyritään myös tuomaan esille kehitystarvetta yrityksessä ja antamaan suunta sekä alkusysäys kehitysprosessille kohti toimivampaa projektien kustannusseurantaa.
Resumo:
The healthcare sector is currently in the verge of a reform and thus, the medical game research provide an interesting area of research. The aim of this study is to explore the critical elements underpinning the emergence of the medical game ecosystem with three sub-objectives: (1) to seek who are the key actors involved in the medical game ecosystem and identify their needs, (2) to scrutinise what types of resources are required in medical game development and what types of relationships are needed to secure those resources, and (3) to identify the existing institutions (‘the rules of the game’) affecting the emergence of the medical game ecosystem. The theoretical background consists of service ecosystems literature. The empirical study conducted is based on the semi-structured theme interviews of 25 experts in three relevant fields: games and technology, health and funding. The data was analysed through a theoretical framework that was designed based upon service ecosystems literature. The study proposes that the key actors are divided into five groups: medical game companies, customers, funders, regulatory parties and complementors. Their needs are linked to improving patient motivation and enhancing the healthcare processes resulting in lower costs. Several types of resources, especially skills and knowledge, are required to create a medical game. To gain access to those resources, medical game companies need to build complex networks of relationships. Proficiency in managing those value networks is crucial. In addition, the company should take into account the underlying institutions in the healthcare sector affecting the medical game ecosystem. Three crucial institutions were identified: validation, lack of innovation supporting structures in healthcare and the rising consumerisation. Based on the findings, medical games cannot be made in isolation. A developmental trajectory model of the emerging medical game ecosystem was created based on the empirical data. The relevancy of relationships and resources is dependent on the trajectory that the medical game company at that time resides. Furthermore, creating an official and documented database for clinically validated medical games was proposed to establish the medical game market and ensure an adequate status for the effective medical games. Finally, ecosystems approach provides interesting future opportunities for research on medical game ecosystems
Resumo:
Kestävää kehitystä on tutkittu jo vuosikymmeniä, kun taas kaikkia big datan mahdollisuuksia ei tunneta. Kestävää kehitystä ja big dataa ei ole vielä tutkittu yhdessä laajemmin, mutta voidaan jo todeta, että näiden kahden tekijän välillä on yhteyksiä. Työ käsittelee big datan hyödyntämistä ja sen tarjoamien mahdollisuuksien vaikutuksia kestävässä liiketoiminnassa. Työn alussa määritellään big data ja kestävän kehityksen osa-alueet, joiden pohjalta tutkimusosuudessa syvennytään tarkastelemaan big datan hyötyjä ja sen soveltamisen keinoja kestävän liiketoiminnan tukena. Työn tavoitteena on selvittää, kuinka big dataa voi hyödyntää yrityksen kestävän liiketoiminnan eri osa-alueilla. Työssä kestävä liiketoiminta on jaettu liiketoiminnan johtamiseen ja käytännön operatiiviseen toimintaan. Liiketoiminnan johtaminen sisältää yrityksen strategian sekä innovaatiotoiminnan. Kestävän liiketoiminnan operatiivisissa toiminnoissa keskitytään valmistukseen, tuotteen elinkaaren hallintaan, toimitusketjun hallintaan sekä tiedonhallintaan. Työ tarjoaa keinoja ja ratkaisuja, joilla yritys voi kehittää kestävää liiketoimintaansa. Tutkimusosuuden pohjalta voidaan todeta, että big datasta ja sen harkitusta hyödyntämisestä on hyötyä kestävässä liiketoiminnassa.
Resumo:
Terveydenhuollon organisaation muutoksien myötä terveydenhuoltoon kohdistuu yhä enemmän taloudellisia tehostamis- ja laatuvaatimuksia, jotka edellyttävät myös eettisyyden huomioimista hoitotyön johtamisessa. Eettinen johtaminen voidaan määritellä olevan yhteisten arvojen, oikeudenmukaisuuden ja yhteisen hyvän edistämistä kohti laajempaa eettisyyttä ja tuloksellisuutta työyhteisöissä sekä päätöksenteossa. Hoitotyön johtajien saamaa tukea työhönsä on tärkeää tutkia, koska hoitotyön johtajilla on merkittävä rooli korkeatasoisen ja laadukkaan hoitotyön toteutumisessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata hoitotyön johtajien toisiltaan tarvitsemaa, saamaa ja antamaa tukea hoitotyön eettiseen johtamiseen. Tutkimus oli luonteeltaan kuvaileva ja sen aineisto koottiin käyttäen tähän tutkimukseen laadittua, avoimista ja strukturoiduista kysymyksistä koostuvaa Webropol- kyselyä. Kysely lähetettiin yhden sairaanhoitopiirin kuuden tulosyksikön hoitotyön johtajille toukokuussa 2015. Tulosyksiköt oli valittu yksinkertaisella satunnaisotannalla. Yhteensä 18 (=n) hoitotyön johtajaa vastasi kyselyyn. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Hoitotyön johtajat tarvitsivat tukea henkilöstöjohtamisessa työntekijöiden tukemiseen ja perehdytykseen, oikeudenmukaiseen johtamiseen ja haastaviin henkilöstöasioihin. Asioiden johtamisessa tukea tarvittiin päätöksentekoon, johtamistyylien hallitsemiseen ja resursointiin. Lisäksi tukea tarvittiin myös työntekijän ja organisaation eettiseen toimintaan, potilaan hyvään hoitoon ja itsensä johtamiseen. Hoitotyön johtajat sai tukea toisiltaan henkilöstöjohtamiseen, asioiden johtamiseen, itsensä johtamiseen ja potilaan hyvään hoitoon. Itsensä johtamisessa tukea saatiin työajan hallintaan ja työn ristiriitaisuuteen liittyvissä asioissa. Hoitotyön johtajat antoi toisilleen tukea henkilöstöjohtamisessa haastaviin henkilöstöasioihin, palvelusuhdeasioihin ja eettisiin ongelmatilanteisiin. Asioiden johtamisessa tukea annettiin resursointiin ja prosessien kehittämiseen. Lisäksi tukea annettiin työssä jaksamiseen liittyvissä asioissa itsensä johtamisessa. Aineiston analyysin tuloksena tuen muotoja olivat sosiaalinen, tiedollinen ja henkinen tuki. Tulokset osoittivat hoitotyön johtajien tarvitsevan tukea henkilöstöjohtamiseen, asioiden johtamiseen, itsensä johtamiseen, työntekijän ja organisaation eettiseen toimintaan sekä potilaan hyvään hoitoon. Johtajat saivat ja antoivat tukea toisilleen. Erityisesti sosiaalisen tuen muotoja tulisi suunnitella lisää. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää hoitotyön johtajien työn kehittämisessä ja eettisen johtamisen osaamisen lisäämisessä.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten suorituskyvyn johtamista ja mittaamista käytännössä toteutettiin suuressa tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa Suomessa harjoittavassa elintarvikealan yrityksessä. Tutkimuksessa kartoitettiin tärkeimpiä suorituskykyyn vaikuttavia tekijöitä suorituskyvyn johtamisen ja mittaamisen näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena oli saada kooste suosituksista tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan suorituskyvyn johtamisen ja mittaamisen kehittämiseksi. Tutkimuksen laajuus rajattiin neljään case-yritykseen. Tutkimuksessa tehtiin empiirinen puolistrukturoitu kyselytutkimus, strukturoidut haastattelut sekä tulosten arviointi. Tutkimusote oli lähinnä toiminta-analyyttinen, koska tutkimuksessa käsiteltiin organisaation toimintaa, johtamista, ongelmanratkaisua, päätöksentekoprosesseja sekä kehitys- ja muutosprosesseja. Tutkimustulosten perusteella suorituskyvyn johtamista ja mittaamista case-yrityksissä toteutettiin BSC:n yleisten näkökulmien mukaisesti. Tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan mittauksen tavoitteet poikkesivat toisistaan niiden toiminnan luonteesta johtuen. Tutkimustoiminnassa suorituskyvyn mittauksen tavoitteet painottuivat lähinnä innovatiivisuuteen, oppimiseen ja motivointiin. Tuotekehitystoiminnassa mittauksen tavoitteet olivat enemmän diagnostisia. Tuotekehitystoiminnassa tavoitteena olivat projektien seurantaan, toiminnan tulostenarviointiin, talouteen sekä koordinaatioon ja kommunikointiin liittyvät tekijät. Tutkimustulosten perusteella puutteita havaittiin suorituskyvyn viestinnän riittävyydessä ja vaikuttavuudessa, mittaustiedon hyödynnettävyydessä, aineettoman pääoman mittauksessa, projektien arviointikriteerien viestinnässä, prosessien selkeydessä ja toimivuudessa, projektiosaamisessa, suorituskyvyn mittauksessa, vaikutusmahdollisuuksissa, johtamisessa ja esimiestyössä.
Resumo:
Tämän raportin keskeisin tavoite oli kartoittaa Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella toimivien pk-yritysten työelämän laadun, työnhyvinvoinnin ja työilmapiirin nykytilaa, sekä keskeisimpiä kehittämistarpeita työelämän tuottavuuden parantamiseksi. Raportin on tarkoitus toimia alueellisena lähtötilannemittauksena alueellisen Työelämä 2020 -hanketyöryhmän suunnittelu- ja kehittämistyössä. Kyselytutkimus toteutettiin maaliskuussa 2016 sähköisenä kyselynä, joka oli jaettu viiteen eri aihealueeseen: työhyvinvointia, työterveydenhuoltoa, yhteistyötä, uudistumista ja johtamista käsitteleviin kokonaisuuksiin. Lisäksi yritykset saivat vastata vapaamuotoisesti, mikä on heidän mielestään suurin yksittäinen työelämän laadun haaste. Vastanneita yrityksiä oli kaikkiaan 44. Tutkimuksessa tarkastellaan työelämän laatuun ja kehittämiseen liittyviä haasteita niin toimialakohtaisesti kuin henkilöstömääränkin mukaan.
Resumo:
Tässä diplomityössä tutkitaan strategian määrittämistä. Tutkimus keskittyy logistiikkapalvelualan yrityksen strategian uudistamiseen ja strategiatyön kehittämiseen. Tutkimus pyrkii selvittämään miten yritys pystyy parhaiten saavuttamaan strategiset tavoitteensa. Lisäksi pyritään selvittämään miten yritys pystyy luomaan ja ylläpitämään kilpailuetua. Tutkimus toteutetaan tutkimalla ensin strategiaa, strategiaprosessia ja logistiikkapalvelualan liiketoimintaa kirjallisuudessa. Empiirinen osuus toteutetaan pääosin yrityksen johtoryhmän jäsenten kanssa strategiatyöpajoissa. Yrityksen hallitus asettaa strategiset tavoitteet ja myös hyväksyy projektin eri vaiheiden tulokset. Strategisissa analyyseissä otetaan huomioon sekä ulkoinen että sisäinen näkökulma, jotta saadaan kattava kuva yrityksen liiketoimintaympäristöstä sekä yrityksen vahvuuksista ja heikkouksista. Analyysejä hyödynnetään strategisten vaihtoehtojen muodostamisessa sekä yritys- että liiketoimintatasolla. Strategiset valinnat tehdään sen perustella, miten eri strategiset vaihtoehdot tukevat asetettuja strategisia tavoitteita. Tutkimuksen tuloksena määritellään yrityksen strategia, joka myös dokumentoidaan. Lisäksi luodaan strategisen suunnittelun ja johtamisen prosessi, joka mahdollistaa reagoinnin liiketoimintaympäristössä tapahtuviin nopeisiin muutoksiin.
Resumo:
Kiinteistöosasto on yksi liiketoimintaa tukeva toiminto ja osaston strategia on johdettu pääosin konsernin strategiasta. Kiinteistöjen osuus Pirkanmaan Osuuskaupan tasearvosta on kuitenkin niin merkittävä, että kiinteistöstrategiassa on myös omia erityispiirteitä kuten kiinteistöjen salkutus. Strategiassa keskitytään tukemaan osuuskaupan omaa liiketoimintaa ja kaikki toimet tähtäävät loppuasiakkaan parempaan tyytyväisyyteen. Toimeenpanosuunnitelmassa on suuri rooli yhdessä tekemisellä ja kirjoittaja uskoo vahvasti sitoutumisen muutokseen muodostuvan asioiden keskustelemisen ja muutoksen merkityksen ymmärtämisen kautta. Tutkielman teoriaosuudessa käydään läpi kiinteistöstrategian teorioita, päästrategian ja tukitoimintostrategian suhdetta ja teorioita strategian toimeenpanosta. Prosessi eteni koko kiinteistöosaston henkilökunnan muutamasta yhteisestä päivästä ja päättyi kiinteistöstrategian toimeenpanosuunnitelmaan. Kaksi suurinta tekijää strategian toimeenpanon onnistumisessa ovat viestintä ja johtaminen. Yhteisten keskustelujen ansiosta saamme paremman lopputuloksen ja koko kiinteistöosaston henkilöstö on sitoutunut uuteen kiinteistöstrategiaan.
Resumo:
Tutkimuksessa kehitettiin ajoneuvokatsastuksen suorituskykymittari sekä suorituskyvyn johtamiseen perustuva ajoneuvokatsastuksen valvontamalli. Suorituskykymittarin avulla voidaan mitata ajoneuvokatsastuksen suorituskykyä, seurata suorituskyvyn kehitystä, suunnitella ja päättää mitä pitäisi parantaa sekä seurata tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksia eli johtaa toimintaa. Tutkimuksessa kehitetty suorituskykymittari perustuu Liikenteen turvallisuusviraston ylläpitämään ajoneuvoliikennerekisteriin tallennettujen katsastustietojen analysointiin sekä tilastollisten prosessin ohjausmenetelmien (SPC) hyödyntämiseen. Tutkimuksessa kehitetyssä ajoneuvokatsastuksen valvontamallissa Liikenteen turvallisuusviraston valvontatoimintoja sekä katsastusyritysten omaa laadunhallintaa johdetaan suorituskykymittarin avulla. Tutkimuksessa kehitetyn suorituskykymittarin ja valvontamallin avulla Liikenteen turvallisuusvirastolla ja katsastusyrityksillä on aiempaa paremmat edellytykset valvoa ja johtaa ajoneuvokatsastuksen suorituskykyä katsastustoiminnalle asetettujen tavoitteiden kannalta vaikuttavasti ja oikein. Tutkimus toteutettiin konstruktiivista tutkimusotetta käyttäen ja tutkimuksessa kehitetty ajoneuvokatsastuksen valvontamalli implementoitiin osaksi kansallista lainsäädäntöä sekä Liikenteen turvallisuusviraston ja katsastusyritysten johtamistoimintoja.
Resumo:
Lähtökohtaisesti projekti nähdään lyhyen aikavälin toimintana. Projekteilla on kuitenkin sekä strateginen että taktinen ulottuvuus. Projektiorientoituneessa organisaatiossa projektijohtaminen on sulautettu osaksi organisaation johtamisjärjestelmää. Äärimmilleen vietynä johtaminen projekteilla (engl. management by projects) tarkoittaa, että yrityksen kaikki toiminnot tuotetaan projektien kautta linjaorganisaation hallinnoidessa projektisalkkua. Linja- ja projektiorganisaation rajapinnassa projektijohdolla on oma roolinsa projektin ja linjaorganisaation välisten suhteiden hoitamisessa ja projektin onnistumisessa. Projektijohdon strategisen aseman myötä heidän roolinsa laajenee taktisesta johtamisesta strategiseen johtamiseen ja tätä kautta kilpailuetuun. Projektijohdon mahdollisuuksia osallistua kilpailuedun kehittämiseen on kuitenkin tutkittu verrattain vähän. Projektiorientoituneen organisaation malli pyrkii vastaamaan muuttuvan ympäristön luomiin haasteisiin. Staattisen kilpailuedun tarkastelusta tulisikin siirtyä lyhytaikaisten kilpailuetujen hyödyntämiseen, mikä voidaan tehdä esimerkiksi projekteissa. Tämän tutkimuksen pääongelma oli, millaisena projektijohto kokee strategisen mahdollisuutensa osallistua projektiorientoituneen organisaation pitkän aikavälin kilpailuedun kehittämiseen. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena, jonka empiria kerättiin haastattelemalla seitsemää projektijohdon edustajaa viidestä eri yrityksestä ja eri toimialoilta. Tutkimuksen tuloksissa korostui empirian ja alan kirjallisuuden yhdenmukaisuus siinä, että projektijohto ja erityisesti projektipäälliköt näkevät oman roolinsa taktisena. Heidän työtään määritteli yksittäisen projektin johtaminen. Itse projektiorganisaation osalta koettiin kuitenkin tarpeelliseksi mahdollisuus osallistua linjaorganisaation pitkän aikavälin toiminnan kehittämiseen. Kilpailuedun kehittämiseen osallistumisen mahdollisuudet koettiin vaihtelevasti sekä hyviksi että kehnoiksi. Strategisten projektien ohella projektijohto pystyi kehittämään linjaorganisaation kilpailuetua epäsuorasti. Organisatoristen tekijöiden ohella projektijohdon strategista asemaa määrittelee se, minkälaisena henkilö itse kokee asemansa. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella projektijohdon strategisia mahdollisuuksia hyödynnettiin puutteellisesti. Esimerkiksi tietoperusteista kilpailuetua kehitettäessä projektijohdon osaamista voitaisiin hyödyntää enemmän henkilöstö- ja kompetenssijohtamisessa. Jotta projektiorientoituneen organisaation malli voisi toimia puhtaasti ja jotta projektijohto voisi paremmin osallistua linjaorganisaation pitkän aikavälin tavoitteiden, kuten kilpailuedun, kehittämiseen, näyttäisi tämän tutkimuksen perusteella siltä, että projektijohdolla tulisi olla sama hierarkkinen asema kuin linjajohdolla.
Resumo:
Työhyvinvoinnilla voidaan parantaa työtyytyväisyyttä, motivaatiota, työyhteisön ilmapiiriä ja organisaation oppimista sekä tukea innostuksen ja sitoutumisen syntymistä. Työhyvinvoinnin kautta koettun onnellisuuden vuoksi työhyvinvoinnilla on myönteisiä yhteyksiä työhön ja yleiseen toimintakykyyn. Suurin osa työhyvinvointitutkimuksista käsittelevät työhyvinvointia pääosin hyvin yleisellä tasolla, eikä niissä välttämättä tunnisteta tai keskitytä riittävästi eri työhyvinvointitoimenpiteiden vaikutuksiin tietyissä erityisryhmissä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli avata tapausesimerkkien avulla ylemmän johdon näkemyksiä työhyvinvoinnista sekä kuvata niitä tekijöitä, joita johtajat kokevat olennaisiksi omassa työhyvinvoissaan. Tutkimus tehtiin laadullisena tutkimuksena haastattelemalla johtotehtävissä toimivia tai toimineita henkilöitä. Haastattelut suoritettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina, joiden tarkoitus oli saada syvällisiä näkemyksiä työhyvinvointiin liittyviin teemoihin. Tutkimuksessa haastateltiin viitta eri johtotehtävissä työskentelevää tai työskennellyttä henkilöä. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisella tutkimusotteella ja empiiristen aineistojen analyysimetodina toimi Grounded teoria eli aineistolähtöinen teoria. Aineistolähtöisen teorian mallin mukaisesti empiirisestä aineistosta muodostettiin koodauksen avulla kategorioita, jotka kuvastivat esiintymismääränsä ja sisältönsä puolesta johtajien työhyvinvointiin liittyvää aihepiiriä. Aineistosta tehdyn tutkijan tulkinnan avulla muodostettiin teoreettinen viitekehys, jota verrattiin aikaisempien tutkimusten vastaavaan viitekehykseen. Vertailemalla empiirisestä aineistosta esille nousseita löydöksiä aikaisempiin työhyvinvointimalleihin ja muihin tutkimustuloksiin, tässä tutkimuksessa pystyttiin muodostamaan uutta, johtajien työhyvinvointiin liittyvää teoriaa. Aineistosta nousseiden kategorioiden esiintymismäärän ja sisällön sekä tutkijan muodostaman analyysin yhdistelmän avulla päädyttiin seitsemään tekijään, jotka joko edistävät johtajien työhyvinvointia tai merkittävästi vaikuttavat siihen. Nämä tekijät ovat: työtehtävät, vapaa-aika, johtaminen, työilmapiiri, liikunta, asenne ja yksityiselämä. Aikaisempaan tutkimukseen nähden työtehtävät, liikunta, työilmapiiri, yksityiselämä ja asenne saivat selkeätä tukea aikaisemmista tutkimuksista.
Resumo:
Tutkielmani aiheena on turvapaikanhakijoihin liittyvä keskustelu suomalaisessa sanomalehdistössä vuosina 1990 ja 1991. Suomeen saapui vuonna 1990 yhteensä 2725 turvapaikanhakijaa, kun edeltävänä vuonna turvapaikkaa haki 174, mikä oli ollut siihenastinen ennätys. Valtaosa hakijoista oli somalialaisia, joista suurin osa saapui maahan Neuvostoliiton kautta. Kasvanut maahanmuutto näkyi kiivaana julkisena keskusteluna, jossa somalialaisista tehtiin ”pakolaisongelman” kasvot. Aineistoni koostuu Etelä-Suomen Sanomien, Helsingin Sanomien, Länsi-Savon sekä Turun Sanomien mielipidekirjoituksista ja uutisoinnista kesäkuulta 1990 toukokuun loppuun 1991. Turvapaikanhakijat esitettiin lehdissä uhkana, joka vaati viranomaisten hallintaa. Hallinnan kehys nousi vallitsevaksi tavaksi jäsentää maahanmuuttopolitiikkaa ja se ilmeni varsinkin monikulttuurisuuden eristämisenä. Sisäasiainministeriö pyrki nopeuttamaan turvapaikkahakemusten käsittelyä, mutta ennen kaikkea vähentämään maahantuloa rajakontrollia lisäämällä. Politiikkaa legitimoitiin laittomuuden kehyksellä, korostamalla viisumitonta eli laitonta maahantuloa. Vuoden 1990 loppupuolen uutisoinnin lisääntyminen johtui hallinnan kehyksen rakoilemisesta. Tammikuussa 1991 suomalaisten lisääntynyt ulkomaalaisvihamielisyys nosti julkisen keskustelun keskiöön myös monikulttuurisuuden lieveilmiöiden, rasismin ja syrjinnän, vastaisen kamppailun, jonka Bloemmaert ja Verschueren liittävät eristämisen ohella monikulttuurisuuden hallinnan toiseksi ulottuvuudeksi. Hallinnan teema liittyy myös lehdistön rooliin tiedonvälittäjänä. Julkisuuden portinvartijoina lehden toimitukset hallitsivat julkisuuden piirissä käytyä keskustelua. Tämä ilmeni sekä tavassa käsitellä turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttopolitiikkaa eliittidiskurssein että siinä, millaisia kirjoituksia yleisönosastoilla julkaistiin. Lehdet julkaisivat eri suhteessa myönteisiä ja kielteisiä kannanottoja ja välittivät siten erilaista kuvaa suomalaisesta asenneilmapiiristä. Tähän vaikuttivat ainakin lehtien levikkialueen demografia, toimituskulttuureihin liittyvät erot sekä lehtien erilaiset roolit suomalaisessa mediakentässä, mutta oletettavasti myös toimituksen ideologiset linjaukset. Yleisönosastojen mielipidekirjoituksissa tuotettiin erilaisia identiteettipositioita turvapaikanhakijoista ja suomalaisista. Somalialaiset kuvattiin joko korskeina elintasopakolaisina tai hädänalaisina uhreina, ja keskustelussa vahvistettiin kuvaa ”oikeista” ja ”vääristä” turvapaikanhakijoista. Suomalaiset kuvattiin pitkälti joko maailmaa syleilevinä idealisteina tai rasistisina juntteina, mikä kuvasti keskustelun kahtiajakautuneisuutta.
Resumo:
The aim of this thesis was to observe possibilities to enhance the development of manufacturing costs savings and competitiveness related to the compact KONE Renova Slim elevator door. Compact slim doors are especially designed for EMEA markets. EMEA market area is characterized by highly competitive pricing and lead times which are manifested as pressures to decrease manufacturing costs and lead times of the compact elevator door. The new elevator safety code EN81-20 coming live during the spring 2016 will also have a negative impact on the cost and competitiveness development making the situation more acute. As a sheet metal product the KONE Renova slim is highly variable. Manufacturing methods utilized in the production are common and robust methods. Due to the low volumes, high variability and tight lead times the manufacturing of the doors is facing difficulties. Manufacturing of the doors is outsourced to two individual suppliers Stera and Wittur. This thesis was implemented in collaboration with Stera. KONE and Stera pursue a long term and close partnership where the benefits reached by the collaboration are shared equally. Despite the aims, the collaboration between companies is not totally visible and various barriers are hampering the development towards more efficient ways of working. Based on the empirical studies related to this thesis, an efficient standardized (A+) process was developed for the main variations of the compact elevator door. Using the standardized process KONE is able to order the most important AMDS door variations from Stera with increased quality, lower manufacturing costs and manufacturing lead time compared to the current situation. In addition to all the benefits, the standardized (A+) process also includes risks in practice. KONE and the door supplier need to consider these practical risks together before decisions are made.
Resumo:
The aim of this bachelor’s thesis was to explore adolescents’ personal branding practices in the social media environment of the photo and video sharing mobile application Instagram. As the theoretical background for personal branding is quite limited, this thesis combined concepts of personal branding and self-presentation to answer the research problems. Empirical data was collected by conducting semi-structured individual interviews with 10-14-year-old adolescent girls. The photo-elicitation method was utilized in the interviews as the participants were requested to present and discuss their Instagram accounts. The concepts of personal brand identity and personal brand positioning were found to be suitable descriptions to adolescents’ personal branding practices on Instagram. It was found that adolescents consciously consider what kind of personal brand identity they aim to portray to their audience and that authenticity of the personal brand identity is valued. Personal brand positioning, on the other hand, was found to be achieved through impression management: adolescents make strategic disclosure decisions regarding the content they post on their Instagram accounts in a way that the content is reflective of the personal brand identity. Posting brand-related user-generated content on one’s Instagram account was found to be one of the many disclosure decisions in personal brand positioning on Instagram and this type of content was very common on the participants’ accounts. Adolescents were also found to be interested in monitoring the audience reactions to their personal branding efforts.
Resumo:
Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tarkastella suomalaista tieliikenteen tavarankuljetusalaa ja tällä toimialla menestymistä. Tutkielman päätavoitteena on selvittää, mitkä ovat keskisuurten tieliikenteen tavarankuljetusyritysten keskeisimmät menestykseen vaikuttavat tekijät. Tutkielma on rajattu koskemaan suomalaisia 20-50 henkilöä työllistäviä tieliikenteen tavarankuljetusyrityksiä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisesti ja tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Tutkielmassa haastateltiin viittä toimitusjohtajaa rajausten mukaisista yrityksistä. Tämän tutkielman tulosten mukaan keskisuurten tieliikenteen tavarankuljetusyritysten keskeisimmät menestystekijät ovat keskittyminen ja erikoistuminen. Erikoistumisella tarkoitetaan erikoistumista johonkin tiettyyn kuljetuslajiin. Keskittymisellä tarkoitetaan pitkäjänteistä keskittymistä arvoa luoviin toimintoihin sekä yrityksen harjoittamaan kuljetuslajiin. Muita yksittäisiä menestystekijöitä olivat muun muassa: kaluston tuottavuuden parantaminen, työntekijöiden tuottavuuden parantaminen, hyvä kustannusjohtaminen, asiakassuhteiden hyvä johtaminen ja pätevien työntekijöiden pitäminen yrityksessä. Tutkielman tuloksissa havaittiin myös, että yrityksen harjoittaman kuljetuslajin vaikutus liiketoiminnan menestykseen todennäköisesti kasvaa tulevaisuudessa kabotaasin vapauttamisen myötä. Tutkielman tulosten yleistettävyyteen on suhtauduttava kuitenkin kriittisesti tutkielman pienestä otoksesta johtuen.