719 resultados para fyysisen suorituskyvyn mittaaminen
Resumo:
Tutkimuksessa selvitetään mistä elementeistä muodostuvat henkilöstöpalveluyritykselle soveltuva inhimillisen pääoman arvottamisen malli. Tutkimusaineistona käytetään kohdeyrityksessä suoritettua osaamiskartoituksen tuloksia, sekä soveltaen aikaisempaa tutkimustyötä inhimillisen pääoman arvottamisen malleista. Tutkimuksen teoreettinen pohja on haettu aiheen tutkimuspapereista ja kirjallisuudesta. Tuotetun mallin osat muodostuvat tutkimusaineiston tuloksista, kehitetyistä strategia- ja pisteytysfunktioista, sekä inhimillisen pääoman arvottamisen matriisista, joka toimii samalla raportointi- ja johtamisnäkymänä. Tuotettu tutkimustulos inhimillisen pääoman arvottamisen mallista tukee vahvasti kohdeyrityksen tiedossa olevia osaamisen ja kyvykkyyksien suuntaviivoja. Sen avulla on kuitenkin kyetty ensimmäistä kertaa luomaan syvempi näkemys kohdeyrityksen inhimillisen pääoman keskittymiin sekä vahvuuksiin ja puutteisiin.
Resumo:
Teiden liukkauden mittaaminen on herättänyt kiinnostusta viime vuosina. Liikenneturvallisuutta pystyttäisiin parantamaan ja teiden talvikunnossapitoa tehostamaan, mikäli kitkakerroin voitaisiin mitata tiestöä käyttävissä ajoneuvoissa. Tässä työssä suunnitellaan ja toteutetaan ajoneuvon pituussuuntaiseen dynamiikkaan perustuva kitkakertoimen mittausjärjestelmä. Pyörien luisto ja ajoneuvon nopeus, sekä pyöriin ja ajoneuvoon kohdistuvat voimat selvitetään CAN – väylästä luettavien ajoneuvon antureiden ja IMU:n avulla. Järjestelmää simuloidaan käyttämällä Matlab:ia ja testataan käytännössä VW Transporter pakettiautossa. Testitulokset osoittavat järjestelmän toimivan tarkasti ja että ajoneuvon dynamiikkaan perustuvan kitkakertoimen mittauksen on käyttökelpoinen ja kustannustehokas tapa teiden liukkauden valvomiseen.
Resumo:
Mittaamista on tutkittu paljon ja kasvavissa määrin. Silti yrityksissä ei usein osata tehokkaasti hyödyntää mittaristosta saatavaa informaatiota johtamisen tukena. Tämän työn tavoitteena on selvittää, millainen on hyvä, informatiivinen ja käytännöllinen mittaristo, jota voidaan käyttää tuotantotoiminnan johtamiseen ja ohjaamiseen elintarviketeollisuusyrityksessä. Työn empiirinen osuus on suoritettu laadullisena case-tutkimuksena. Aineisto on kerätty henkilökohtaisilla haastatteluilla, jotka sisälsivät 16 tuotannon toimihenkilön sekä ylemmän toimihenkilön haastattelua. Johtopäätöksenä tutkimuksesta sekä kirjallisuuskatsauksesta esitetään mittaristo tuotantotoiminnan johtamisen apuvälineeksi. Mittaamisen tärkeimmät roolit ovat strategian jalkauttaminen, henkilöstöön vaikuttaminen, ulkoinen raportointi sekä kehityksen seuraaminen. Mittariston eri mittareiden tulee olla keskenään linjassa ja tavoitteiltaan yhdenmukaisia. Mittareiden tavoitteiden on tultava ylhäältä alas, eli ylimmästä johdosta portaittain työntekijätasolle. Mittaustulokset taas tulevat alhaalta ylös, eli työntekijätasosta ylös ylimpään johtoon. Mittauksen on aina oltava kustannustehokasta, eli siitä saatava hyöty on oltava panoksia suurempi. Mittaristo ei ole yrityksessä pysyvä työkalu vaan sitä on jatkuvasti päivitettävä Case-yrityksessä koettiin, ettei mittaristo ohjaa tekemistä eikä jalkauta strategiaa. Mittaamisesta ajateltiin, että mitataan, kun on aina mitattu. Johtamisjärjestelmä sekä mittaristo eri tasoilla koettiin sekavaksi ja epäyhtenäiseksi. Uusi mittaristo luotiin päivä-, viikko- ja kuukausitasolle. Johtamisjärjestelmää selkeytettiin ja johtamista ohjaava mittaristo tehtiin eri organisaatiotasojen välillä linjakkaaksi ja yhtenäiseksi. Mittariston viestimiseen työntekijätasolle luotiin suositukset.
Resumo:
Tämän kandidaatintyön tavoitteena on määritellä ja tunnistaa asiakkaan kokeman aineettoman asiakasarvon tekijöitä teollisilla markkinoilla toimittajan näkökulmasta. Tavoitteen saavuttamiseksi tulee määritellä asiakasarvon käsite ja sen muodostuminen sekä kuluttajamarkkinoilla että teollisilla markkinoilla. Asiakasarvo on liiketoiminnan ydin ja kilpailuedun lähde. Asiakasarvon muodostuminen määritellään asiakkaan kokemien hyötyjen ja uhrausten suhteena. Toimittajayritysten tulisi arvioida tehokkaasti asiakasarvoaan, jotta se voi muovata tarjoomaansa paremmin vastaamaan asiakkaan tarpeita. Teollisilla (B2B) markkinoilla toimittajat harjoittavat kasvavassa määrin projekti- ja ratkaisuliiketoimintaa. Tämän trendin vaikutuksesta aineetonta asiakasarvoa muodostuu yhä enemmän kokonaisvaltaisten ja monimutkaisten projekti- ja ratkaisutarjoomien yhteyteen. Toimittajan päämääränä on toimittaa ratkaisu, jonka avulla asiakas voi parantaa omaa liiketoimintaansa. Asiakas kokee aineettoman asiakasarvon suorituskyvyn paranemisena, riskienhallintana ja taloudellisena tehokkuutena. Asiakasarvo syntyy liiketoiminnassa tuotteiden ja palveluiden yhdistelmistä, sekä suhteiden paranemisesta. Aineettomuutta voi arvioida kyselyillä tai asiakastyytyväisyydellä.
Resumo:
Vibrations in machines can cause noise, decrease the performance, or even damage the machine. Vibrations appear if there is a source of vibration that excites the system. In the worst case scenario, the excitation frequency coincides with the natural frequency of the machine causing resonance. Rotating machines are a machine type, where the excitation arises from the machine itself. The excitation originates from the mass imbalance in the rotating shaft, which always exists in machines that are manufactured using conventional methods. The excitation has a frequency that is dependent on the rotational speed of the machine. The rotating machines in industrial use are usually designed to rotate at a constant rotational speed, the case where the resonances can be easily avoided. However, the machines that have a varying operational speed are more problematic due to a wider range of frequencies that have to be avoided. Vibrations, which frequencies equal to rotational speed frequency of the machine are widely studied and considered in the typical machine design process. This study concentrates on vibrations, which arise from the excitations having frequencies that are multiples of the rotational speed frequency. These vibrations take place when there are two or more excitation components in a revolution of a rotating shaft. The dissertation introduces four studies where three kinds of machines are experiencing vibrations caused by different excitations. The first studied case is a directly driven permanent magnet generator used in a wind power plant. The electromagnetic properties of the generator cause harmonic excitations in the system. The dynamic responses of the generator are studied using the multibody dynamics formulation. In another study, the finite element method is used to study the vibrations of a magnetic gear due to excitations, which frequencies equal to the rotational speed frequency. The objective is to study the effects of manufacturing and assembling inaccuracies. Particularly, the eccentricity of the rotating part with respect to non-rotating part is studied since the eccentric operation causes a force component in the direction of the shortest air gap. The third machine type is a tube roll of a paper machine, which is studied while the tube roll is supported using two different structures. These cases are studied using different formulations. In the first case, the tube roll is supported by spherical roller bearings, which have some wavinesses on the rolling surfaces. Wavinesses cause excitations to the tube roll, which starts to resonate at the frequency that is a half of the first natural frequency. The frequency is in the range where the machine normally operates. The tube roll is modeled using the finite element method and the bearings are modeled as nonlinear forces between the tube roll and the pedestals. In the second case studied, the tube roll is supported by freely rotating discs, which wavinesses are also measured. The above described phenomenon is captured as well in this case, but the simulation methodology is based on the flexible multibody dynamics formulation. The simulation models that are used in both of the last two cases studied are verified by measuring the actual devices and comparing the simulated and measured results. The results show good agreement.
Resumo:
Measuring protein biomarkers from sample matrix, such as plasma, is one of the basic tasks in clinical diagnostics. Bioanalytical assays used for the measuring should be able to measure proteins with high sensitivity and specificity. Furthermore, multiplexing capability would also be advantageous. To ensure the utility of the diagnostic test in point-of-care setting, additional requirements such as short turn-around times, ease-ofuse and low costs need to be met. On the other hand, enhancement of assay sensitivity could enable exploiting novel biomarkers, which are present in very low concentrations and which the current immunoassays are unable to measure. Furthermore, highly sensitive assays could enable the use of minimally invasive sampling. In the development of high-sensitivity assays the label technology and affinity binders are in pivotal role. Additionally, innovative assay designs contribute to the obtained sensitivity and other characteristics of the assay as well as its applicability. The aim of this thesis was to study the impact of assay components on the performance of both homogeneous and heterogeneous assays. Applicability of two different lanthanide-based label technologies, upconverting nanoparticles and switchable lanthanide luminescence, to protein detection was explored. Moreover, the potential of recombinant antibodies and aptamers as alternative affinity binders were evaluated. Additionally, alternative conjugation chemistries for production of the labeled binders were studied. Different assay concepts were also evaluated with respect to their applicability to point-of-care testing, which requires simple yet sensitive methods. The applicability of upconverting nanoparticles to the simultaneous quantitative measurement of multiple analytes using imaging-based detection was demonstrated. Additionally, the required instrumentation was relatively simple and inexpensive compared to other luminescent lanthanide-based labels requiring time-resolved measurement. The developed homogeneous assays exploiting switchable lanthanide luminescence were rapid and simple to perform and thus applicable even to point-ofcare testing. The sensitivities of the homogeneous assays were in the picomolar range, which are still inadequate for some analytes, such as cardiac troponins, requiring ultralow limits of detection. For most analytes, however, the obtained limits of detection were sufficient. The use of recombinant antibody fragments and aptamers as binders allowed site-specific and controlled covalent conjugation to construct labeled binders reproducibly either by using chemical modification or recombinant technology. Luminescent lanthanide labels were shown to be widely applicable for protein detection in various assay setups and to contribute assay sensitivity.
Resumo:
Rekrytoinnin tavoitteena on täyttää avoin tehtävä kustannustehokkaasti mahdollisimman pätevällä ja organisaatioon sopivalla henkilöllä. Ovathan henkilövoimavarat yksi yrityksen tärkeimmistä resursseista. Viimeisten vuosikymmenien aikana tapa, jolla rekrytoimme ihmisiä, on muuttunut voimakkaasti. Nykypäivänä harva yritys julkaisee työpaikkailmoituksia sanomalehdissä ja vastaanottaa työhakemuksia sähköpostitse tai kirjeitse. Rekrytointi on siirtynyt internettiin. Puhutaan sähköisestä rekrytoinnista. Tässä tutkimuksessa käsitellään sähköisen rekrytointijärjestelmän hyötyjä kuntaorganisaatioissa. Tarkastelun kohteena on KL-Kuntarekry osakeyhtiön hallinnoima sähköinen rekrytointijärjestelmä, Kuntarekry.fi -palvelu. Tutkimus toteutettiin kirjallisuuskatsauksen ja haastatteluiden muodossa. Kuntarekryn yli 200 käyttäjäorganisaatiosta tutkimukseen osallistui 6 kunta-alan organisaatiota. Työn tulokset mukailivat hyvin aikaisempien tutkimusten kanssa. Kuntarekryn avulla saavutetut hyödyt organisaatioissa olivat kustannussäästöt, rekrytoinnin nopeutuminen ja tehostuminen, pääsy laajemmille työnhakijamarkkinoille sekä hakemusten määrän kasvaminen. Lisäksi työssä havaittiin, että rekrytoinnin tehokkuuden mittaamisessa on kehitettävää.
Resumo:
In today’s global industrial service business, markets are dynamic and finding new ways of value creation towards customers has become more and more challenging. Customer orientation is needed because of the demanding after-sales business which is both quickly changing and stochastic in nature. In after-sales business customers require fast and reliable service for their spare part needs. This thesis objective is to clarify this challenging after-sales business environment and find ways to increase customer satisfaction via balanced measurement system which will help to find possible targets to reduce order cycle times in a large metal and mineral company Outotec (Filters)’ Spare Part Supply business line. In case study, internal documents and data and numerical calculations together with qualitative interviews with different persons in key roles of Spare Part Supply organizations are used to analyze the performance of different processes from the spare parts delivery function. The chosen performance measurement tool is Balanced Scorecard which is slightly modified to suit the lead time study from customer’s perspective better. Findings show that many different processes in spare parts supply are facing different kind of challenges in achieving the lead time levels wanted and that these processes’ problems seem to accumulate. Findings also show that putting effort in supply side challenges and information flows visibility should give the best results.
Resumo:
Älytelevisiomarkkinat ovat nykyisellään pirstaloituneet eri valmistajien kehittäessä omia älytelevisioalustoitaan, mikä tekee sovelluskehittämisestä erittäin työlästä, kun kehitystyö pitää tehdä jokaiselle alustalle erikseen. LG:n ja Philipsin perustama Smart TV Alliance pyrkii yksinkertaistamaan sovelluskehittäjien työtä, samalla houkutellen lisää kehittäjiä alalle. Työssä tutustutaan tuotealustoihin, avoimeen ja suljettuun innovaatioon, sekä alliansseihin. Lisäksi perehdytään älytelevisioihin sekä tietenkin itse Smart TV Allianceen. Lisäksi tarkastellaan nykyistä markkina-asetelmaa ja arvioidaan yksittäisten toimijoiden tilannetta ja mahdollisia toimenpiteitä. Työn painopiste on fyysisen laitevalmistajan ja käyttöjärjestelmän kehittäjän/ylläpitäjän näkökulmasta. Työn kannalta tärkeässä roolissa ovat ohjelmistopohjaiset tuotealustat. Eritoten työssä käsitellään älytelevisioiden ohjelmistoa tuotealustana, mutta hyvä vaihtoehtoinen ja eritoten monille käytännönläheisempi esimerkki on tietokoneen käyttöjärjestelmä, kuten Microsoft Windows tai useat Linux-pohjaiset käyttöjärjestelmät. Keskeisenä ominaisuutena näissä kaikissa on, että itse käyttöjärjestelmä toimii yhteisenä pohjana, jonka päälle voidaan rakentaa muuta toiminnallisuutta, kuten pelejä ja toimistosovelluksia.
Resumo:
Lajimäärän tietäminen ja lajien monimuotoisuuden mittaaminen on oleellista monissa biodiversiteetti- ja yhteisöekologisissa tutkimuksissa sekä luonnonsuojelussa. Yleensä tietyn alueen lajimäärää ei pystytä absoluuttisesti mittaamaan vaan joudutaan tyytymään erilaisiin otoksista saataviin lajimääräarvioihin. Erityisen haasteellista lajimäärän mittaaminen on silloin, kun kyseessä on hyvin lajirikas eliöryhmä, kuten esimerkiksi niveljalkaiset. Tutkimuksessa kerättiin Pomponrahka-Isosuon suoalueelta tietoa siellä esiintyvistä kaksisiipisistä (kukkakärpäset ja semiakvaattiset sääsket) ja tarkasteltiin eri pienelinympäristöjen eroja lajiston ja lajimäärän suhteen sekä mitattiin koko alueen alfa-diversiteetin määrää. Tutkimuksessa oltiin erityisesti kiinnostuneita arvioimaan pyyntiponnistuksen onnistumista ja sitä, kuvaako saatu lajimäärä alueen todellista lajistoa. Suoalueelta kerättiin hyönteisaineistoa kahdeksalta tutkimuspaikalta Malaisepyydyksillä (16 kpl) kahtena kesänä vuosina 2011 ja 2012. Hyönteisaineistoa täydennettiin myös haavipyynnillä. Suoalueella on havaittavissa laji- ja yksilömääräeroja suon eri osien välillä. Suoalueelta havaittiin yhteensä 85 kukkakärpäslajia ja 119 semiakvaattista sääskeä. Analyysien mukaan havaitut lajimäärät eivät kuitenkaan täysin näyttäneet kuvaavan Pomponrahkan todellisia lajimääriä ja on todennäköistä, että lajeja jäi havaitsematta. Ylipäänsä pyyntiponnistus oli kuitenkin melko onnistunutta, sillä Pomponrahkalta havaittiin noin neljäsosa Suomen kukkakärpäslajeista, noin puolet Suomen perhossääskistä, pikkuvaaksiaisista reilu neljännes, isovaaksiaisista viidennes ja noin 40 prosenttia petovaaksiaisista samoin kuin lehtovaaksiaisista. Pomponrahkalta tavattiin myös Suomelle uusi perhossääskilaji Panimerus albifacies. Lisäksi sieltä havaittiin kukkakärpänen Pipiza luteitarsis ja pikkuvaaksiainen Rhypholophus varius, jotka ovat silmälläpidettäviä lajeja. Pomponrahka vaikuttaakin kukkakärpäslajistoltaan ja semiakvaattiselta sääskilajistoltaan edustavalta suokokonaisuudelta. Pomponrahkan suoalueen luonnontilaisuutta ovat kuitenkin huonontaneet alueen ja sen lähistön ihmistoiminta. Ennallistaminen olisikin tarpeellista, jos suoalueen luontoarvot halutaan säilyttää.
Resumo:
Palvelujen hankinta on yhä kiinteämmin osa yritysten liiketoimintaa, kun kiristyvässä kilpailussa yritykset pyrkivät siirtämään keskittymistään enenevissä määrin ydintoimintojensa tuottamiseen. Yleisiä ohjeistuksia palveluiden laadun kehittämisestä ja hankintaprosessin läpiviennistä on olemassa runsaasti, mutta palveluihin keskittyvän hankinnan kokonaisvaltaista kuvausta on tutkimuskentästä vaikea löytää. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia palvelun hankinnan prosessia ja laatua, sekä paikata olemassa olevaa tutkimusaukkoa tunnistaen hankintaprosessista lopputuloksen laadun kannalta kriittisiä elementtejä. Tutkimusaihetta lähestytään tarkastelemalla ensin olemassa olevaa tutkimusta palvelujen hankintaprosessista ja laadusta. Lisäksi tutkimusta varten on haastateltu hankinta-asiantuntijoita, sekä suoritettu case-tutkimus Espoon kaupungin koulukuljetusten hankinnasta, jossa hyödynnetään QFD-matriisianalyysiä kriittisten tekijöiden tunnistamiseksi. Lopputuloksena tutkimus esittää hankintaprosessiin perustuvan listan niistä laadukkaan lopputuloksen kannalta kriittisistä tekijöistä, joihin keskittymällä palveluhankinnan laatua on mahdollista parantaa. Keskeisimpinä tekijöinä tuloksissa esiin nousevat hankintatiimin kokoaminen, yrityksen tahtotilan tunnistaminen, palvelusisällön ja sen tavoitteiden ymmärtäminen, sanktiomallien hyödyntäminen, sekä yhteistyön vaaliminen hankinnan suunnittelussa ja sopimusseurannassa.
Resumo:
In recent decade customer loyalty programs have become very popular and almost every retail chain seems to have one. Through the loyalty programs companies are able to collect information about the customer behavior and to use this information in business and marketing management to guide decision making and resource allocation. The benefits for the loyalty program member are often monetary, which has an effect on the profitability of the loyalty program. Not all the loyalty program members are equally profitable, as some purchase products for the recommended retail price and some buy only discounted products. If the company spends similar amount of resources to all members, it can be seen that the customer margin is lower on the customer who bought only discounted products. It is vital for a company to measure the profitability of their members in order to be able to calculate the customer value. To calculate the customer value several different customer value metrics can be used. During the recent years especially customer lifetime value has received a lot of attention and it is seen to be superior against other customer value metrics. In this master’s thesis the customer lifetime value is implemented on the case company’s customer loyalty program. The data was collected from the customer loyalty program’s database and represents year 2012 on the Finnish market. The data was not complete to fully take advantage of customer lifetime value and as a conclusion it can be stated that a new key performance indicator of customer margin should be acquired in order to profitably drive the business of the customer loyalty program. Through the customer margin the company would be able to compute the customer lifetime value on regular basis enabling efficient resource allocation in marketing.
Resumo:
Yritykset ympäri maailmaa ovat saavuttaneet Leanin avulla hyviä tuloksia ja parantaneet kilpailukykyään. Lean on kokonaisvaltainen filosofia, jossa käytetään konkreettisia työkaluja kehittämisen tukena. Implementonnin onnistuminen edellyttää koko organisaation sitoutumista muutoksiin ja uusiin toimintamalleihin. Meconet yhtio pyrkii maailman luokan toimittajaksi ja haluaa edistää toiminnan kehittämistä leanin periaatteiden mukaisesti hyödyntämällä kokonaisvaltaisia Lean työkaluja. Meconet Oy:n Vantaan tehtaalla oli keväällä 2013 tavoitteena edistää jatkuvaa kehittymistä Kaizenin avulla. Lisäksi tavoitteena oli ryhtyä järjestelmällisesti seuraamaan suorituskykyä mittareiden avulla ja lisätä visuaalisuutta. Meconet Oy:n Vantaan tehtaalla muodostettiin toimintamalli päivittäiseen suorituskyvyn seurantaan, toteutetttiin useita kehitysprojekteja Kaizen periaatteiden mukaisesti ja lisättiin visuaalisia elementtejä tiedonkulun parantamiseksi.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä asiat Maanpuolustuskorkeakoulun oppimisympäristössä ovat siviiliopiskelijoille merkityksellisiä. Toisena tutkimustehtävänä oli selvittää, muuttuvatko siviiliopiskelijoiden ajatukset merkityksellisistä asioista opintojen edetessä. Tutkimus on ensimmäinen, joka tuo esille sotilasorganisaation ulkopuolisten henkilöiden näkökulmasta, mitä on olla opiskelijana sotilasopetuslaitoksessa. Tutkimuksen kohderyhmän muodostavat neljä erilaisen opiskelu- ja työhistorian omaavaa siviiliopiskelijaa, jotka aloittivat ensimmäisen siviileille suunnatun maisteritutkinnon opinnot syksyllä 2012. Tutkimus on aineistolähtöinen ihmistieteisiin lukeutuva empiirinen tapaustutkimus. Tutkimuksessa on myös vivahteita kartoittavasta ja kuvailevasta tutkimuksesta. Tutkimuksessa käytettiin laadullisia tutkimusmenetelmiä ja aineisto kerättiin haastattelemalla. Haastattelut analysoitiin käyttämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimuksen aineistolähtöisyyden vuoksi tutkimusta ei rakennettu tietyn teorian tai ennakkokäsityksen mukaan. Ensimmäinen haastattelu toteutettiin syksyllä 2012 ja se oli luonteeltaan teemahaastattelun ja avoimen haastattelun välimuoto. Haastattelun tarkoituksena oli löytää tutkimukselle suunta antamalla opiskelijoille mahdollisuus tuoda esille heille merkityksellisiä asioita, joita tutkimuksessa kutsutaan ilmiöiksi. Toinen haastattelukierros toteutettiin teemahaastatteluna puolitoista vuotta opintojen alkamisen jälkeen alkuvuodesta 2014. Teemarunko muodostui ensimmäisessä haastattelussa esille tulleista ilmiöistä. Aineiston analysoinnin perusteella opiskelijoita eniten puhuttaneet ja merkityksellisimmiksi nousseet ilmiöt olivat tukipalvelut, opetus, opetusmenetelmät, palaute, sotilasorganisaatio, perinteet ja ilmapiiri. Ilmiöitä yhdistävä käsite, oppimisympäristö, muodostui tutkimuksen keskeisimmäksi käsitteeksi. Tutkimus tarkastelee Maanpuolustuskorkeakoulun oppimisympäristöä fyysisenä, henkisenä, sosiaalisena ja psyykkisenä oppimisympäristönä opiskelijoiden esiintuomien ilmiöiden kautta. Opiskelijoiden ajatukset heille merkityksellisistä ilmiöistä muuttuivat osittain opintojen edetessä. Haastatteluaineiston analyysi toi esiin ilmiöihin liittyvää hyväksymistä, ymmärrystä, tottumista sekä tietyiltä osin niiden merkityksellisyyden vähenemistä. Tutkimuksen haastattelutilanteiden, analysoitujen aineistojen ja koko tutkimusprosessin kautta tarkasteltaessa, tutkimuksesta nousee esille yksi tuloksia yhdistävä ilmiö: Siviiliopiskelijat ovat jossakin määrin alkaneet sopeutua Maanpuolustuskorkeakoulun oppimisympäristöön.
Resumo:
Suorituskyvyn johtamista on tutkittu paljon teollisuustalouden näkökulmasta. Sen sijaan palvelutuotannon näkökulmasta katsottuna tutkimustyö on vasta aluillaan. Iso osa yritysten liiketoiminnasta muodostuu palvelujen tuottamisesta, joten palvelutuotannon merkitys on tänä päivänä varsin keskeisessä roolissa. Suorituskyvyn johtaminen tarvitsee rinnalleen kannustavia palkitsemismalleja. Oikein toteutettuna palkitseminen ohjaa strategian mukaisiin tavoitteisiin ja parantaa organisaation tuloksellisuutta. Palkitseminen tulee kuitenkin nähdä riittävän monipuolisena kokonaisuutena. Parhaimmillaan se sitouttaa, motivoi ja kannustaa työntekijöitä entistä parempiin suorituksiin. Epäonnistuessaan sillä on monia negatiivissa vaikutuksia. Se saattaa lisätä epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, jolloin työilmapiiri heikkenee sekä poissaolot ja vaihtuvuus lisääntyvät. Tässä tutkimuksessa on keskitytty palvelutuotannon organisaation tutkimiseen. Tutkimuksessa selvitettiin, mitä tekijöitä tulee huomioida logistiikkasektorin palvelutuotannon organisaation onnistumista mitattaessa ja palkitessa. Tutkimus toteutettiin case-organisaatiossa konstruktiivista tutkimusotetta hyödyntäen. Tiedonkeruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoituja haastatteluja. Tutkimuksessa rakennettiin suorituskykyä mittaava mallimittaristo ja suorituskykyä tukeva palkitsemismalli. Mittariston viitekehyksenä käytettiin Balanced Scorecardia. Tulosten perusteella voidaan todeta, että palvelutuotannon erityispiirteet tulee huomioida mittaristoa rakennettaessa. Asiakkaan rooli tulee palvelutuotannossa korostuneesti esiin. Lisäksi on huomioitava kohdeorganisaation omat strategiset tavoitteet. Mittaristoon tulee ottaa tulosmittareita, ennakoivia mittareita ja ympäristön muutosta selittäviä mittareita. Palkitsemismalleja tulee tutkia sekä aineellisen että aineettoman palkitsemisen näkökulmista. Aineellisessa palkitsemisessa tulee huomioida suoritukseen perustuva palkitseminen. Aineettomassa palkitsemisessa puolestaan on huomioitava yksilölliset tarpeet, jotka perustuvat henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja arvomaailmaan.